"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

maanantai 12. marraskuuta 2012

ERInomaisen kaunis neito!

Olipas viikonloppu! Perjantaina iltapäivällä pakattiin auto ja lähdettiin ajelemaan kohti Lempäälää. Yhden hirvikevennyksen ja Muuramessa vietetyn kahvitauon jälkeen päästiin myöhään illalla syömään kolmiomeetvursia ;) Neito sekosi yllävästi taas ihan täysin kun älysi mihin oltiin tultu. Raukka ei tiennyt kuinka olla ja pyöriä kun ihanan Minnan näki. Ja kovin tottelevainen pieni se on, kun Minna muutama viikko sitten nauroi että ei oo Lilyllä mummolaan asiaa jollei juoksut ala, niin taisi mennä 15min siitä kun tultiin sisälle kun neito alkoi vuotamaan. Ilta menikin kuulumisia vaihtaessa ja seuraavana päivänä olikin aika tavata Lilyn pikkusiskoja ja olipa joukkoon mahtunut yksi velikin. Hauskoja koiruuksia oli heistä kasvanut. Käytiin halilla treenaamassa muutama tunti tokoa ja muita hauskoja juttuja. Sen jälkeen alkoi kaikilla ollakkin jo nälkä ja siitä sitten syömään. Harmitti niin vietävästi kun unohdin kameran kotiin. Katja taisi kuitenkin kuvia räpsiä, joten täytyy toivoa että meidänkin neito olisi kuviin eksynyt. 

Lenkillä neito rakastui vallan kovasti pikkuveikkaansa, ja nautti suunnattomasti kun sai komentaa toista juoksemaan ympyrää. Ja vauhtiahan siis riitti oikein huolella ja kunnolla. Kuten Anne sanoikin kun kerroin asiasta: Lily käskee että juokse niin pikkuveikka kysyy kuinka kovaa. Mies Lilyn makuun :D Illalla kun porukka lähti koteihinsa oli edessä iso urakka. Mie makasin sohvalla ja Minna pesi Lilyn. No se ei vielä ollut se isoin urakka, koska pesemisen kanssa Lily on ihan ok. Mutta sitten otettiin koirafööni esille ja alettiin tehdä näyttelykoiraa tuosta miun pienestä karvattomasta elukasta. En ole ikinä koiraa kuivannut ja voin sanoa että ei tule minulle kerran viikossa föönättavaa rotua. Tuossakin oli jo tekeminen. Vaan kyllä täytyy sanoa että Eijan shampooo ja Minnan fööni tekivät ihmeitä! Neidon kaksi karvaa muuttui kuudeksi ja pientä näyttelykoiraa oli havaittavissa. Siihen vielä trimmaus ja alettiin olla valmiit sunnuntain koitokseen. Sitten vielä iltapala ja kaikki oltiin täysin valmiita unten maille. Neitoakin oli tainnut päivän riemut ottaa jäseneen koska ei jaksanut edes Sirun kanssa leikkiä pallolla. Syväö huokaus kuului vain kun Minna sano hyvät yöt ja sammutti valot. 

Aamulla olikin aikainen herätys ja nokka kohti Jyväskylää. Tuomarina oli ennen Suomessa käymätön tuomari, ja liekkö se vaikuttanut kilpakumppaneiden määrään? Uroksia oli ilmoitettu 19kpl ja narttuja 27. Tuomarina oli John Watson Kyprokselta. Ja voin sanoa että mie vaan niin tykkään tosta Cambridge englannista! Hyvin miellyttävä herra, joka otti koirat mielestäni todella nätisti. Minnan piti ekana esittää neito, mutta muutin sitten mieleni ja lähdettiin kokeilemaan. Neito esiintyi oikein edukseen, juoksi kauniisti ilman pomppuja ja malttoi vallan hyvin seistä. Kuten näette tästä Heinin ottamasta kuvasta:

Ja tässäpä sitten mitä tuomari tykkäsi neidosta:

"Nice size, good bone. Good head. Nice coat type. Could have a little bit more forechest. Good head. Nice topline&tailset. Moves just a little close behind. Vey well handeled & presented." Ja raksi ruudussa rodunomainen lähestyttäessä :D

Tuloksena tästä AVO-ERI


Miun supersöpö pikkuneito!

Ihan mahtava viikonloppu oli, kiitokset suuret kaikille osallistujille!

2 kommenttia:

Minna Virtanen kirjoitti...

ERInomaisen ihana Lily <3
Olipa taas mukava tavata :)

Mari kirjoitti...

Oli kyllä ihana nähdä,onneksi ei mene pitkään kun taas tullaan sinne suunnalle!