"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

tiistai 22. lokakuuta 2013

Haastetta pukkaa

Shanti oli laittanut meille haasteen, ja onhan siihen vastattava :D

Jos sinulla ei olisi koiria tai koiraharrastusta, mitä tekisit vapaa-ajallasi?

Olen nyt ollut kaksi päivää ilman koiraa kotona koska hajotin jossain jalkani. Vastaus on siis selvä: Tulisin hulluksi.

Jos koirasi saisivat valita aina mitä teette, mitä se olisi?

Jos Lily saisi valita, olisin aina kotona. Aamu alkaisi puolen tunnin halittelulla, josta menisimme lenkille. Ei hihnalenkille, ja mielellään jonkun toisen koiran kanssa. Sitten saisi syödä niin paljon kuin haluaisi (eli paljon) ja sen jälkeen lähdettäisiin treenaamaan. Sitten saisi taas syödä ja kölliä sohvalla. Kasvattaja-Minna asuisi myös meidän kanssa. Illalla Jarno hellisi neitoa ja yön viettäisimme isossa sängyssä kaikki kolme jotta neito saisi nukkua kaikkien kanssa. Neidolla olisi myös oma peitto ja tyyny, mielellään vielä sellaiset joissa Jarno olisi jo nukkunut. Eli ei mitään suuria haaveita ;)

Mitä vannoit tekeväsi toisella tavalla uusimman koirasi kanssa mitä et kuitenkaan saanut tehtyä?

Tämäpä onkin kinkkinen kysymys, sillä en keksi mitään vastausta. Lily on niin erilainen koira että ei samat asiat juurikaan ole olleet mielessä.

Miksi pidät koirablogia?

Jotta kaikki ihanat ja mieleenpainuvat asiat jäisivät talteen. Ja että idiooteista raivostuttavista asioista voisi ottaa oppia. 

Jos koirasi voisivat kertoa sinulle yhden, tärkeän asian, mikä se voisi olla?

Lily on niin ilmeikäs koira että se kertoo kyllä jo nyt aika paljon asioita vaikka ei samaa kieltä puhutakkaan. Koira-ahdistukseen se voisi kyllä kertoa vastauksen, niin saisi sen puhuttua pois päiväjärjestyksestä.

Miten päädyit koiriesi kasvattajaan? Mikä sai sinut valitsemaan juuri hänet ja mitä kaikkea kasvattajassa arvostat erityisesti?

" En ikinä ota koiraa kasvattajalta jota en tunne". Kuuluisat viimeiset sanat. Lily päätti että se tulee meille vaikka en tuntenutkaan kasvattajaa. Wallun kohdalla pentueen syntymäajankohta ja se että kasvattaja itse harrasti vaikuttivat. Kasvattajassa arvostan rehellisyyttä ja sitä että katsomme yhdessä samaan suuntaan jalostusvalinnoissa. Täytyy sanoa että aika paljon on oppinut tästä asiasta kuuden vuoden aikana ja mielipiteetkin ovat muuttuneet asian suhteen. 

Saitko valita oman pentusi? Miksi valitsit sen? Jos kasvattaja valitsi sen sinulle, millä perusteella hän sen sinulle valitsi?

Lilyhän tuli kodinvaihtajana joten valinta oli helppo. Wallun sain itse valita kahdesta pennusta, ja valitsin sen joka puri minua nenään. Hieno valinta. 

Jos pentusi on aikoinaan pentutestattu, onko tulos yhä "kuvaava"? Entä sen pentuesisaruksista?

Lilyä ei ole pentutestattu, mutta Wallu on. En kuitenkaan ikinä saanut nähdä pentutestiä joten en tiedä mitä siinä tapahtui.

Mikä saa koirasi täysin sekaisin? Hyvällä tai pahalla.

Ihanat ihmiset, mm. Jarno, Minna ja Aija. Superhyvä ruoka tai treeni. Lily on aika helppo tässä suhteessa :D

Onko koirallasi noloja lempinimiä joita et kehtaisi huudella julkisesti?

Pallukka on sellainen lempinimi jota kyllä huutelen treenikentällä ja se aina hymyilyttää kanssatreenaajia. 

Ketä koiramaailmassa ihailet? Miksi ja jos saisit kysyä häneltä yhden kysymyksen, minkä tahansa, mitä kysyisit?

Ihailu on aika vahva sana. Yritin miettiä tähän vastausta mutta en millään keksinyt ketään. Arvostan kyllä useitakin ihmisiä, mutta suurta idolia miulla ei ole. 

Ja sitten siihen vaikeimpaan, eli uusien kysymysten keksimiseen.

1. Mieleenpainuvin koira, sellainen joka on aiheuttanut suuria tunteita. Ei tarvitse olla oma koira.
2. Koirasi lempilelu
3. Jos koira on mielestäsi pidättyväinen, millainen se silloin on?
4. Jos voisit muuttaa yhden asian koirassasi mikä se olisi?
5. Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäni suhteessa koiraan mikä se olisi?
6. Unelmakoirasi. Millainen se olisi?
7. Mieleenpainuvin muisto koirista?
8. Mikä olisi unelmiesi täyttymys koiran kanssa?
9. Unelmapäiväsi koiran kanssa?
10. Jos koirasi saisi päättää lajin jota harrastaa mikä se olisi?
11. Mikä on mielestäsi tärkein asia kasvattajassa?

No tulipas noihin kysymyksiin paljon unelmia :D Että onnea vaan:

http://sinnamadonna.blogspot.fi/
http://tienhaarassa.vuodatus.net/
http://temponaattori.blogspot.fi/

Kaksi blogia odottaa vielä sitä että saan sinne lisättyä haasteen :D

Ja tässä vielä säännöt:
  • vastaa haastajan 11 kysymykseen
  • keksi 11 uutta kysymystä
  • haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
  • kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Ei kommentteja: