"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

maanantai 29. lokakuuta 2018

Ja sitten TK3:sen rivi, ollos hyvä!

Jaahas, nyt oli tullut tulokset Virkkuun, joten saan sieltä katsottua tulokset.

Paikkamakuu 8: Ei noussut kun toisella käskyllä istumaan, mutta en ainakaan kuullut että olisi yhtään piipannut. Joten sehän meni vallan mainiosti!

Seuraaminen 7,5: Siellä meidän perusvirheet, eli pysähdyksissä ei istu ja hieman painaa sekä kontakti hieman katkeilee. Mutta iloisesti teki, tunsin hännän heilumisen välillä. ja sehän se on meillä pääasia.

L 8: Tässä en kyllä muista edes mistä nuo pisteet lähtivät?

Luoksetulo 7: No kappas kepposta, hieman taas ennakoitiin ja siksi vauhti oli TODELLA hidas. Tähän täytyy kyllä nyt keksiä joku kikkakolmonen että saa vauhtia EVL:ään. Koska tuolla ennakoinnilla ei tule kyllä siellä paljon pisteitä ropisemaan.

Ruutu 10: Ja sitähän se oli. Lily oli ihan liekeissä, ja kun kävelin lähelle näin että ihan nyki kun odotti luoksetulokäskyä. Tämän olen kyllä opettanut sille todella hyvin. Nythän se alkaa sitten se merkittömän merkin opettaminen, mutta onneksi tästä liikkestä muuten koira tykkää ihan älyttömän paljon, helpottaa ihan varmasti opettamista.

Ohjattu noutaminen 9: Tattadaa, voitteko uskoa, minpä näin Lilyn laukkaavan! Jokohan nyt voisin alkaa pikkuhiljaa uskomaan että tämä oikeesti alkaa olla yksi Lilyn lempiliikeistä?

Tunnari 8: Ei yhtään ahdistusta, reippaasti etsi kapulan, toki tarkisti kaikki muutkin, mutta sieltä se vaan sen oikean toi miulle asti. Aivan huikeeta. Mutta ei vieläkään kuulu Lilyn lempiliikkeisiin. Sen kyllä huomasi.

Kaukot 7: Ihan selkeä ero jo edelliseen kokeeseen, eli treeni on tuottanut tulosta. Toki edelleen liikkuu ja on tosi epävarman oloinen, mutta ihan selkeästi treeni tuottaa tässäkin tulosta. Mietin että jos nyt hetkeksi palaisi alkutekijöihin ja laittaisi sen laudan hetkeksi muistuttamaan oikeasta paikasta. Ja tuo Marin vinkki palkkaamisesta otetaan kyllä todellakin käyttöön. Ja ne takapääjumpat. Mie meinasin että taidan nyt ottaa parin viikon iltakuurin noista kaukoista, koska niitä voi vallan mainosti tehdä kotona.

Metalli 9: No hih heijaa, koirahan yritti varastaa metallinoutoon. Onneksi ennen kun liike alkoi. Joten intoa oli kyllä hakea kapula, todellakin. Tästä olen NIIN onnellinen, että tämä liike on nyt lopullisesti ohitse. Minusta on aina niin kauhea laittaa koiraa hakemaan superkylmää metallikapulaa. Nytkin se oli tosi kylmä. En yhtään ihmettele jos ei koira oikein tykkää asiasta?

Ja kokonaisvaikutus 8, vaikkakin tosiaan voisin hillitymmin kehua koiraa. Jep jep. Myönnän, vedin ihan tarkoituksella yli. Mutta se kannatti. Todellakin.

Ja nyt tosiaan sitten seuraavana nokka kohti EVL:ää. Hui kauhistus. Ja toisaalta VIHDOINKIN! Koska nuo voittajaluokan liikkeet on vaan niin jo nähty. Ihan ärsyttää että nyt ne pitäisi sitten Lystille kasata. Onneksi sillä on jo paljon pohjia liikkeisiin tehty, joten ei luulisi olevan niin iso juttu kun mitä Lilylle. Edelleen kyllä tykkään siinä mielessä näistä uusista säännöistä, että ne menevät oppimisen kannalta kauhean hyvin. Jokohan parin kk päästä uskaltaisi kummallekkin pitää kisanomaisen treenin jossa saisi katsottua kuinka valmiita oltaisiin seuraavaan koitokseen?

Ja siis vielä pari viikkoa sittenhän olin sitä mieltä että jätän tokon kokonaan, kun en jaksa enää treenata. Mutta onneksi siitä suosta on taas päästy yli. Joten mikäli joku blogini lukija on treeniseuraa vailla, niin saa hihkaista, sillä nyt kun maastokausi alkaa vedellä viimeisiään on taas huomattavasti enemmän aikaa tokolle.

1 kommentti:

luimupupu kirjoitti...

Hurjasti onnea TK3:sta!
Ylempien luokkien tokoilutreeniseura kelpaisi vinkuen jos yhtään lähempänä asuttaisiin.