Se vaatii rakkautta, hulluutta, draivia...

Eli jälkikokeessa Lieksassa.

Koira on toipunut Kalle Kyykäärmeen puremasta niin hyvin, että viimeisenä ilmopäivänä uskalsin ilmoittaa koiran kisoihin. Ja kun vielä Merja ilmoitti tulevansa seuraksi, ilmoitin kummallekkin päivälle. Pitkään mietin kyllä asiaa koska viime syksynä ei tuo kaksipäiväinen kisa ollut neidolle mikään hieno juttu. Mutta aina pitää olla yllytyshullu? Ainut mikä hieman viime hetken paniikkia loi, oli neidon lihaskunto. Käytin sen fyssärillä Helillä, ja koira oli viikkoa ennen aivan jumissa. Helin ohjeiden mukainen hoito ja koira oli torstaina hieronnassa jo vallan hyvässä kunnossa. Kiitos Heli!!!

Perjantai-iltana ajeltiin Lieksaan, jossa mentiin suoraan kentälle kokeilemaan kisatunnelmaa. Treenit meni melko hyvin, ja jännitysmomentteja ei koettu. Olimme yötä Lieksan Kristillisellä opistolla, ja siis se oli aivan mahtava paikka. Luulimme olevamme kahdestaan koko isossa talossa, kunnes käytävällä tuli miehet vastaan. He olivat onneksi yläkerrassa eikä heistä sen jälkeen kuulunut tai näkynyt. Aamulla lenkillä oli aivan mahtava auringonnousu ja ensimmäistä kertaa tänä syksynä sai raapata auton ikkunat.

Aamupala maistui ja koska ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla (Kisoihin oli ilmoittautunut 29 koirakkoa) ei jännittänyt yhtään. Kisapaikalla jopa hieman ihmettelin asiaa. Meidän vuoro oli viimeisessä kolmikossa, joten aika hyvin tiesi jo siinä vaiheessa että lähempänä 80 pistettä pitäisi tottiksen olla että olisi mahdollisuuksia metsään. Aloitettiin ensimmäisenä suorittamaan, ja ensimmäiset 50 askelta koira hillui ja pomppi. Trallalaa. Täyskäännöksen jälkeen neito älysi että jaa ollaan tekemässä töitä ja alkoi ottamaan kontaktia. Kaikki liikkeet tuli suoritettua oikein, hieman hidas maahanmeno, tuplakäskyjä ja huonoja sivulletuloja. Mälväämistä kapulalla. Eteenlähetys vinoon, mutta meni maahan ja pysyi siellä. Paikkamakuu katastrofi kiitos allekirjoittaneen joka KEHUI koiraa. Perkele. Mutta siis upea fiilis siltä, koira teki hyvällä fiiliksellä ja oli kuulolla todella hyvin koko suorituksen ajan. Tuomari kehui ohjaajan osaamista ja yhteistyötä, lopputulos 77 pistettä ja maastoon!

Esineruudussa mie jäädyin. En ymmärrä miten ja miksi, kuhan jäädyin. Ja koira oli päiväkävelyllä ekan minuutin, toisen minuutin aikana löysi kaikki esineet muttei tuonut yhtään, ja kolmannen minuutin aikana pling, ai niin ollaan tekemässä töitä ja lähti tuomaan esineitä. Aika loppui, 2 esinettä. Vitutti.

Jäljelle siitä suoraan, ja mie en ymmärrä miksi mie ryssin nää hommat?!? Liian vähäinen kisakokemus taitaa kostautua, ja lähetin koiran janalle roiskaisten. Siis neidolle pitää antaa aikaa rauhoittua ja katsoa todella tarkkaan mihin nenä näyttää. Ja mie vaan roiskaisen koiran menemään!?! 29 pistettä, ja Lilyn yksi huonompia janoja. Jäljellä hektinen olo, pitää keretä ja kaksi ekaa keppiä hei hei. Perkele miten voi olla vaikeeta hidastaa koiraa kisatilanteessa? No siitä lisää myöhemmin... Eli ei tulosta, ei huonostikkaan. Mutta tottikseen olin silti tyytyväinen.

Ja mitä sitten tehdään? Mennään tietenkin hinkkaamaan tottista kentälle? No tottakai! Pääsin puuttumaan aika vahvasti ja oikea-aikaisesti paikkamakuusta nousemiseen. Pääsin myös harjoittelemaan kisatilanteessa odottelua. Ja loppu menikin leikiksi. Eli todella hyvä treeni! Ja hieman väsy neito?

Sunnuntaiaamuna saatiin joutsenkevennys aamulenkillä. Ei muuten oo yhtään kiva kun aamuhämärässä näät koiran juoksevan edessä ja sen sivulta hyökkää joutsen järvestä. Aika vauhdilla tuli luokse. Koira, ei se joutsen. Edelleenkään ei jännitystä (24 koirakkoa), ja hieman lannistunut oli jopa olo kun saimme kisapaikalla huomata että treenikaverimme Maarit oli meidän parina. Ja Lilyllähän on ollut taipumusta totella myös treenikavereita, varsinkin jos ne antavat käskyn melko painokkaasti. Mutta nyt oli onneksi arpaonni suosinut sen verran että oltiin toisena parina suorittamassa. Ja koirakoiden määrä oli tippunut 17 joten paremmat mahdollisuudet olivat päästä metsään kun lauantaina. Mutta jotenkin koira oli rauhallisempi ja itsekkin oli jopa vaikeuksia päästä kisatunnelmaan, en ymmärrä kyllä miksi.

Ensimmäisenä paikkamakuulle. Tällä kertaa en tyrinyt, annoin aika painokkaan käskyn. Piilolle kääntyessä katsoin vielä että koira oli makuulla. Maarit alkoi suorittamaan ja jännitys alkoi kasvamaan koska Eepi oli sitä mieltä että tällä kentällä ei tehdä tottista ja Maarit joutui siirtymään noihin painokkaisiin käskyihin. Tuomari alkaa kirjoittamaan meisän paperiin jotain ja miulta meinaa levitä pää. Eepi tulee piilolle miun seuraksi. Ja sit miun sydän hakkaa jo tuhatta ja sataa. Vaikka mie tiiän et eihän sille enää tossa vaiheessa mitään voi? Ja sitten oli pakko kasata itsensä, ja aloin tuijottamaan maahan ja rauhotuin. Yhtäkkiä huomasin että Maarit on jo A-esteellä ja sydän pamppaillen lähdin koiraa päin. Uskomatonta mutta totta, neito oli tasan siinä paikalla missä pitikin! Ei ollut edes piipannut. Ja nousi ekasta käskystä sivulle. Mie repesin, ja tanssin pienen voitontanssin. Päässä soi Cheek. Tulin voittamaan, ja voitettiin!

Kunnes muistin että tässähän ois se muu osio vielä suorittamatta. Kasasin itseni, ja alettiin tekemään hommia. Seuraaminen oli todella tiivistä. Teki istumiset yms. todella mallikkaasti. Jäävät onnistuivat aivan kuin treeneissä, ja koiran fiilis oli aivan huipussaan. Noudoilla todella mallikasta touhua, ei juurikaan mälväämistä. Hyppy oli todella hyvä, edelleen kiitos Helille tästä. Osaa se hypätä, mut jos jumittaa ni on se jännä ettei hyppää? Eteenlähetys hieman vino ja hieman hidas maahanmeno. Mutta pysyi maassa ja ekalla ylös. Tähän kohtaan hillitön voitontanssi. Tuomari nauroi että on se hienoa että et oo vielä edes kuullut pisteitä ja jo juhlit. Neito oli aivan liekeissä koko ajan, vaikka takana oli jo rankka edellinen päivä! Ja sitten kuuntelin kuinka tuomari ylisti meidät maasta taivaisiin, jopa niin että pieni puna nousi kasvoille. Ai niin ja se myskyhän alkoi kun mentiin noudoille, eli alkoi tuulemaan niin että tukka meinas lähteä päästä ja räntääkin löytyi sateen seasta. Ja silti neito toimi! Lopputulema oli 88 pistettä, meidän parhaat ikinä koskaan saadut pisteet ja voitontanssi jatkui. Mie olin aivan pää pilvissä!

Jälki numero 1 tuli nostettua, ja olosuhteet olivat todella vaativat. Tuuli edelleen todella navakasti, ja räntää satoi edelleen. Nyt muistin janalla rauhoittaa koiran, 39 pistettä. Älkää kysykö mistä tuo yksi piste lähti, en tiedä. Viimeisellä suoralla 3 keppiä ja vaikka neito kuinka etsi, ei se löytänyt enää jälkeä. Ja miekin kadotin suunnan ja lähdin väärään suuntaan autolla. ELi yliajalle mentiin. Yksi keppi löytyi vielä auton renkaan vierestä, neito sen vielä siitä bongasi. Eli 4 keppiä mutta ei tulosta. Mutta vaikka ei tullutkaan tulosta, oli tuo ehdottomasti meidän paras päivä tähän asti. Pieni pallukka ylitti itsensä täysin, teki töitä aivan sata lasissa ja miekin osasin olla ihmisiksi. Ai niin ja vaikka vittutti hulluna tuo jäljen hävitys, menimme suoraan esineruutuun ja sieltä neito tempasi kolme esinettä 1:15 ajalla. Että silleen.

Mie vaan niin rakastan tuota elukkaa! Nyt hiomme tottista vieläkin paremmaksi, omaa mielentilaa rauhallisemmaksi ja jälkityöskentelystä kerron myöhemmin kuviot ja suunnitelmat. Me ollaan parhaita! Ei tän parempaan mielentilaan olis voinut kisakautta lopettaa? Kiitos Merja yöseurasta ja tsemppausavusta!

Kanelinmakuiset pähkinäpikkuleivät

1 dl hasselpähkinöitä
4 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 1/2 dl sokeria
2 tl jauhettua kanelia
1 tl soodaa
1 1/2 dl tummaa siirappia
150g voita tai margariinia

Lyö kaikki muut paitsi pähkinät kulhoon ja sekoita. Tässä jos on monitoimikone käytä ihmeessä! Kun taikina on tiivis klimppi, laita pähkinät sekaan. Tee neljä pötköä ja laita kelmun sisään jääkaappiin. Anna olla pari tuntia siellä että ovat "kohmineet". Leikkaa leivinpaperille paloiksi. Mie leikkasin n. 1cm paksuja paloja, joista tuli tollasia ns. kauralastuja. Jos tahtoo paksumpia ja enempi pikkuleipämäisiä, kannattaa tehdä paloista 3cm paksuja. Ja ne sitten leviävät uunissa ;)

200 astetta 8-10 min. Kauralastuille riitti 7 min, pikkuleipämallille reilu 10 min. Tietenkin taas uunista riippuen.

Gluteenittomia herkkuja (Sämpylät)

Yleisön pyynnöstä laitan tänne nyt näitä miun leipomuksia. Niille jotka eivät vielä tiedä, jouduin siis keväällä sairaalaan ja lopullinen diagnoosi oli IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä. Todella paska sairaus, johon ainut hoitomuoto on ruokavalio, stressitön elämä ja liikunta. Onneksi löysin todella hyvän ravintoterapeutin jonka ohjeiden mukaan olen nyt elänyt ja syönyt. Uskomaton vaikutus onkin ollut tuolla ruokavaliolla, olo korjaantui muutamassa viikossa ja moni muukin vaiva on kadonnut ruokavalion myötä. Myöskin 12 kg on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ruokavalion isoimpia asioita on gluteeniton ruokavalio. Minulla todettiin myöskin maitoallergia. Nämä kaksi yhdistettynä moneen muuhun ruoka-aineeseen josta saan oireita, ulkona syöminen on muodostunut kulinaristisesta nautinnosta ruuan syömiseen. Mutta näillä mennään, sillä kivut ja turvotus eivät todellakaan houkuta. Muutaman kerran olen erehtynyt syömään asioita joita ei pidä syödä ja sen jälkeinen olo todellakin opettaa olemaan tarkka mitä laittaa suuhunsa.

Mutta laitan tästä eteenpäin hyviä ohjeita tänne blogiin jotta muutkin pääsevät nauttimaan näistä herkuista. Sillä täytyy sanoa että gluteenittomat+maidottomat ruuat itsetehtynä ovat todellakin herkkuja!

Tässä tämän viikon leipomukset, olkaa hyvät :D Mielelläni otan sitten kommentteja onko leipomukset onnistuneet!

Gluteenittomat siemen-porkkanasämpylät

5dl vettä
30g hiivaa
1 rkl psylliumia
1 tl suolaa
1 dl öljyä
1 1/2 dl tattarijauhoja
5 1/2 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
2 porkkanaa
n. 1dl siemensekoitusta

1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva ja psyllium ja anna turvota noin 10 min.
2. Kuori ja raasta porkkanat.
3. Lisää vesi-psylliumseokseen suola ja öljy. Sekoita joukkoon porkkanaraaste, tattarijauhot sekä gluteiiniton jauhoseos erissä.
4. Vaivaa taikina tasaiseksi. Tee taikinasta paksu pötkö ja leikkaa siitä paksuja viipaleita.. Laita viipaleet pellille leivinpaperin päälle leikkuupinta alaspäin. Ripottele päälle siemensekoitusta. Anna kohota n. 30min. ( Toim.huom. mie laitoin hieman enempi jauhoja jotta taikinasta tuli hieman helpompi vaivata. Ja laitoin siemenet jouhojen joukkoon, en päälle)
5. Paista uunissa 225 10-15min, kunnes sämpylät saavat väriä (Miun uunissa ois saanu pitää vähän pitempään)

Kalle Kyykäärmeen seikkailut jatkuvat

Torstain ja perjantain välisen yön valvoin välillä torkahdellen. Turvotus lisääntyi yötä vasten ja koira ei tuntunut rauhoittuvan. Ei tuntunut olevan missään mitenkään hyvä. Tunnin välein käytiin kävelemässä pihaa ympäri ja hieroin jalkoja koko yön. Aamulla tilanne oli edelleen sama, joten eikun soittoa taas eläinlääkäriin. Koira ei päässyt kunnolla jaloilleen, ja 5min aamulenkki oli tuskaa. Koska miun piti mennä töihin lähti Jarno käyttämään Lilyä Kirsin luona. Todettiin että morfiini ei neidolle sovi mutta koska on ainut kipulääke jota voi tässä tilanteessa käyttää pienennetään annostusta. Liikuntaa jatketaan, ja halvausoireita ei jaloista löytynyt. Illalla kun tulin kotiin neito jaksoi heiluttaa häntää ja kun tsemppasi jaksoi taas vähän kävellä. Pää alkoi kuitenkin ihan selvästi jo toimimaan illan aikana, koska pihalle mentäessä olisi lähtenyt pupun perään. Kroppa vaan ei tullut mukana, joten sain käskyllä ja parilla askeleella koiran kiinni.

Yö jatkui samoissa tunnelmissa, nuokuin sohvalla ja hieroin jalkoja, ja käytiin kävelemässä. Aamuyöllä mietin alanko jo nähdä harhoja, koska ihan kuin jalkojen turvotus olisi laskenut. Töihin lähtiessä katsoin vielä jalkoja ja edelleen ne näyttivät paremmilta. Soitin vielä eläinlääkäriin ja kysyin vieläkö särkylääkeannostusta voi pienentää. Töistä tultua huomasin, että en ollut kuvitellut, vaan turvotus todellakin alkoi laskemaan. Ja koira piristymään. Nukuin pari tuntia ja kun heräsin, koira alkoi jo olla pirteämmän oloinen. Uskalsin nukkua pari tuntia pidempään. Turvotus ei yön aikana kasvanut, pikemminkin laski.

Sunnuntaiaamuna neito urhoollisesti pienen tsempityksen jälkeen jaksoi jo tulla portin luo katsomaan joko olen herännyt. Muutenkin takapää alkoi tuntumaan siltä että se alkaa pikkuhiljaa kantamaan. Ulosmentäessä alkoi jo pallokin kiinnostamaan, ja normaali kuolen nälkään nyt heti hetkikin koettiin. Silmissä alkoi näkymään pilke. Uskalsin kävellä ST1:lle asti koiran kanssa. Töistä tullessa koira vaappui jo ovelle tervehtimään, ja illalla uskallettiin lähteä pellolle lenkkeilemään. Turvotus oli päivän aikana laskenut entisestään, ja lenkin jälkeen huomasin että anturoiden väri alkoi palata. Ne nimittäin olivat olleet ihan tuhkanharmaat useamman päivän. Myöskään särkylääkettä en antanut kuin aamulla, koska koira ei vaikuttanut olevan kivuissa. Yöllä heräsin kauheaan painajaiseen ja olin varma että löydän koiran kuolleena olohuoneesta. Ennemminkin koira oli sen näköinen että hittoako tulet untani häiritsemään. Jäin sohvalle nukkumaan ja sitten väsymys vei voiton. Heräsin kehdeksan aikaan siihen kun Jarno oli lähdössä töihin. Ja koira seisoi tervehtimässä "kiva kun heräsit". Tarkistin jalat koska en nyt sitten ollut lenkittänyt koiraa koko yötä. Ja turvotusta oli enää silmillä havaittavissa puremajalassa, muissa enää tuntui pikkuisen nestettä. Koira oli todella pirteän oloinen (Verrattuna aiempaan). Aamulenkillä käytiin pidemmän kaavan mukaan, ja vaikka vielä ontuikin jalkoja alkoi jo lenkkeily maistua. Myöskin kakan jälkeen jaksoi jo lennätellä maata!

Tänään on siis ollut jo todella paljon parempi päivä, edelleen koira on todella väsyneen oloinen mutta nousee jo itse ylös, ja käytiinpä jopa ihan lenkilläkin päivällä. Melkein juoksuaskelia oli nähtävissä! Ja varsinkin kun Sarin pihamaalta löytyi pallo. Ihana pallo. Eläinlääkäristä soittivat ja kyselivät vointia ja sovittiin että parin päivän päästä voidaan vaihtaa normiruokaan, ja nesteenpoistolääkityksen kanssa tehdä saman. Antibiootit jatkuvat vielä kanssa muutaman päivän. Huomisen verikoe siirrettiin ensi viikon perjantaille, koska koira oli niin kovasti piristynyt ja Kirsi oli sitä mieltä että vielä ei kuitenkaan nähdä lopullisia tuloksia. Joten jospa ensi yönä uskallettaisiin nukkua?!?

Miun rakkaista rakkain taistelija!

Kalle kyykäärmeen kohtaaminen

Viime viikon torstaina mentiin neidon kanssa jälkitreeneihin juhlistamaan JK3:sta. Jälki meni oikein mainiosti, ja tarkoitus oli mennä lauantaina piirismestaruuskisoihin. Vaan kohtalo päätti toisin. Treenien jälkeen mentiin vielä lenkille, ja samalla katselin sieniä. Koira hömpötti metsässä aivan normaalisti. Kotiin tultiin ja ruvettiin nukkumaan. Mieli oli korkealla, oikein odotin että päästään kisaamaan. Tarkoitus oli pitää perjantai vapaata ja valmistautua kisaan.

Aamulla käytin koiran lenkillä ja ihmettelin nuutunutta oloa. Lenkiltä tultua laitoin koiralle ruuan. Lily vaan katsoi kuppia ja meni sohvalle. Ei siis syönyt. Mie ihmettelin asiaa ja sanoin Jarnollekkin että pitää seurata mikä hitto sillä nyt on. Käytiin vielä fyssärilläkin että onko jossain jumeja jotka aiheuttaisivat olon. Ei ollut. Kotiin tultua piti miun lähteä käymään kisapaikalla. Käytin koiran lenkillä ja koira alkoi köhimään. Pientä köhää, jonka juuri ja juuri kuuli. Ajattelin että onkohan sillä mennyt jotain kurkkuun vai ollaanko saatu Kajaanista tuliaisena kennelyskä. Kotiin tultua koira oli todella apea ja köhi edelleen. Soitto päivystävälle joka määräsi särkylääkkeet. Tässä vaiheessa peruin kisan. Vielä harmittikin kisan peruuntuminen.

Lauantaiaamuna koira oli jo pirteämpi, ei oma itsensä mutta parempi. Köhä alkoi helpottamaan ja arvelin että kyllä se tästä. Lauantai-iltana ei ruoka enää maistunut, ja ajattelin että jos huomennakin on sama homma lähdetään eläinlääkäriin. Tässä vaiheessa ei vielä ollut kuitenkaan mitään viitteitä että olisi isompikin hätä.

Sunnuntaina heräsin kahdeksalta, ja koira ei enää ollut halukas edes lenkille. Kymmenen aikaan sain eläinlääkärin kiinni ja sovittiin että hän soittaa kunhan vapautuu muilta asiakkailta. Kahdentoista aikaan koiran kunto romahti täysin. Ei enää liikkunut ja hengitti hyvin raskaasti. Aloin todella huolestua. Soitin jo toisellekkin eläinlääkärille, joka olisi ottanut Lilyn mutta samassa soitti tämä ensimmäinen eläinlääkäri. Koira kyytiin ja asemalle. Kunto oli jo todella huono, koira ei liikkunut enää juuri ollenkaan. Rauhottiin koira ja katsottiin kurkkuun. Löydöksenä oli nielurisatulehdus, kurkku melkein turvonnut umpeen ja epäilynä että koiralla oli syysflunssa. Korvissa ei ollut tulehdusta, anaalitkin oli melko tyhjät. Laitettiin antibioottipiikki ja sovittiin että jos kunto ei ala korjaantumaan tullaan uudelleen maanantaina.

Maanantaiaamu valkeni, ja miulla alkoi työt. Aamulla koira oli ihan hitusen parempana kun lähdin töihin. Söikin jo. Melkein huokaisin helpotuksesta. Hieman ontui aamulenkillä mutta ajattelin sen kuuluvan asiaan. Kotiin tultua koira taas romahti. Ei liikkunut, ei liikuttanut päätään ja häntä oli aivan koipien välissä. Koira autoon ja eläinlääkäriin. Kuvattiin selkä ja ultrattiin kohtu. Otettiin tulehdusarvot, joissa oli häikkää mutta ei mitään ihan kauheaa. Vähän jokainen arvo pikkusen sitä ja pikkusen tätä, tulehdusarvot olivat taivaissa. Syytä ei edelleenkään löytynyt, mutta jatkettiin särkylääkkeen ja antibiootin voimin.

Tiistaina olo oli taas hieman parempi, mutta ei todellakaan hyvä. Mutta koska muutosta pahempaan ei tapahtunut, ajattelin että kohta se antibiootti alkaa vaikuttamaan ja koira paranee.

Keskiviikkona aamulenkillä koira ontui selkeästi. Soitin heti töistä eläinlääkärille. No hän ei ollut paikalla, ja toinen sanoi että seurata iltapäivään. Kotiin tultua koira kyllä edelleen ontui, mutta oli jo parempana. Ei siis todellakaan oma itsensä mutta pää nousi jo ja häntä heilui. Olin jo useamman yön nukkunut huonosti, heräten jokaiseen pieneenkin risaukseen jonka koira päästi. Joten ajattelin että nyt nukun pienet päikkärit. Heräsin ja lähdin koiran kanssa lenkille. Aloin katsomaan takajalkoja ja hetken piti ihan miettiä mikä oikeassa jalassa oli vikana. Se alkoi nimittäin turvota ihan silmissä. Ja samalla alkoi vasenkin jalka turvota. Ja siinä vaiheessa kun ajettiin Kivuttoman pihaan, oli myöskin etujalat otettu elefantilta. Liikkuminen oli todella hankalaa ja kunto alkoi taas romahtaa. Itkunsekaisin tuntein istui odottamaan kunnes lääkäri voi ottaa koiran katsottavaksi. Huoli ja hätä ja nukumattomuus alkoi näkymään. Koira tutkittiin ja epäilyksenä oli joko kyynpurema (todella vahvana epäilyksenä) tai punkkivälitteiset taudit. Koira nesteenpoistolääkitykselle ja uudet verikokeet. Arvot olivat jo paranemaan päin, mutta eivät vieläkään normaalit. Ohjeena oli syöttää proteiinipitoista ruokaa ja liikuttaa koiraa, sekä hieroa jalkoja jotta nesteet saisi poistumaan jaloista. Ruoka alkoi maistumaan. Tunnin välein käytin koiraa lenkillä, ja kolmeen asti koira vaan läähätti ja nuoli naamaani. Mie hieroin jalkoja ja tuntui että tähänkö tämä nyt kuolee. Voin sanoa että tunteet kävivät tuossa vaiheessa yötä aikamoista karusellia. Kolmen aikaan alkoi koiran olo hieman helpottaa, ja neljän aikaan koira nukahti. Miekin uskalsin nukkua pari tuntia, ja kuudelta koiran turvotus alkoi jo helpottomaan. Nukuttiin taas kaksi tuntia.

Tänään aamu valkeni ja koira oli hyvin väsynyt mutta parempana. Jaksoi taas heiluttaa häntää ja mennä iskää vastaan ovelle. Päivällä hieroin taas jalkoja kun koira ulahti ja murahti. Aloin katsomaan jalkoja taas kerran, olin illallakin ne tutkinut että jos vaikka löytyisi puremajälki. Ja nythän se löytyi. Koira oli varmaan vaan ollut niin kokonaisvaltaisen kipeä että ei ollut pystynyt kertomaan ennen kuin nyt mihin tarkalleen koskee. 20 centin kolikon kokoinen mustelma jossa kaksi reikää. Kuinka niin pieni asia voikaan jäädä huomaamatta?!?

Illalla otti jo pihalle mentäessä pallon suuhun. Meinasin purskataa itkuun pelkästä ilosta. Jalat ovat ihan vähän vielä turvonneet, mutta nesteet tuntuvat jo liikkuneen. Koira jaksoi jopa kantaa likaisen sukan miulle. Siivous on nimittäin ollut viimeisen viikon aivan mielen ulottumattomissa. Nyt vaan toivotaan parasta, ja mennään tunti kerrallaan. Tiistaina selviää kuin maksan ja munuaisten kävi tässä ottelussa.

Miun pieni taistelija!!! Toivotaan että tämä taistelu voitetaan!!!

JK3 Of Gurrent Extreme Evita

Siinä se kirjainyhdistelmä on. Se mistä en ole uskaltanut kun haaveilla ja toivoa että jospa myökin joskus. Ehkä. Mutta siinä se nyt on. Unelmat ja toiveet ovat tuon koiran kanssa ylittyneet roimasti, ja nälkä on todellakin kasvanut syödessä. Neito on kehittynyt ihan mielettömästi, ja samoin omat taidot ja käsitys koiran kouluttamisesta. Myöskin jännityksen olen saanut pois siitä "oksennan ja pyörryn" olotilasta sellaiseen mukavaan pieniä perhosia vatsassa tilaan. Alkaa uskomaan koiraan ja omaan osaamiseen. Ja toki kun kisakokemus karttuu, kai sitä sekin auttaa asiaan? Mutta sitten itse asiaan eli kokeeseen:

Merviltä sain Cheekin levyn, ja tää on se kappale joka soi päässä koko päivän. 

Koe oli tosiaan Kajaanissa. Mentiin Lilyn kanssa miun enon luo yökylään jottei tarvitse jo viiden aikaan aamulla nousta ylös. Ilta meni oikein mukavasti kuulumisia vaihdellen, mutta Lilyllä voisi olla oma näkemys yön kulusta. Mie nukuin oikein mainiosti, Lily ei. Sitä kiusasi että ollaan mamman kaa reissussa jolloin aina pääsee viekkuun nukkumaan, ni mikä siinä nyt on? Raukkaparka ei millään meinannut uskoa että sänkyyn vaan ei nyt tulla ja sillä selvä. Aamulla syötiin kumpikin oikein tukeva aamiainen jotta jaksetaan riehua päivä. Kisapaikalla aamuaurinko lämmitti ja arpaonni nosti miulle kakkosjäljen. Jälki oli todellakin tiettömän tien päässä, ja siinä jäi hyvin aikaa pelata pasianssia ja ihmetellä janaa joka lähti keskeltä metsää.

Janan neito teki niin täydellisesti jotta saatiin oikein erikoismaininta tuomarilta asiasta. Kyllä se janan hinkkaaminen näköjään todellakin auttaa! Jälki ei sinällään ollut kauhean vaikea fyysisesti, mutta on se hienoa kuinka 1,5km matkalle saadaan melkeinpä kaikki maapohjat joita Suomessa voi olla. Olipa jopa sellainen kivikkoinen aluekkin, jossa ei juurikaan aluskasvillisuutta ollut ja siellä oli sitten vielä terävä kulma. Sen jälkeen neito kadottikin hetkeksi jäljen, mutta nosti sen ilmavainulla uudelleen ja taas mentiin. Pieniä hauskutuksen hetkiä oli myöskin jäljeltä löytynyt kakkapussi jonka neito toi luottavaisesti minulle, ja kas kummaa, siinä samassa kohtaa oli myös keppi. Se taisikin sekoittaa pienen koiran laskutaidon, ja yksi keppi jäi metsän siimeikköön. Mutta se kuudes keppi nousi, ja samassa nousi myös kyyneleet miun silmiin! Me oltiin tehty se!!! Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä!!! Sieltä suoraan tottikseen ja taisin vieläkin olla niin onnen huumassa että tottiksesta ei meinanut tulla mitään. Saatiin me hikiset 74 pistettä, mutta nyt olisi taas peiliin katsomisen paikka. Tuon koiruuden tunnetila tottiksessa on auttamatta väärä, joten onneksi tulee pitkä talvi, jonka aikana se yritetään muuttaa oikeaksi. Mutta jos jotain hyvää, niin eteenlähetys oli täydellinen!!!

Tottiksesta nopeasti vessan kautta esineruutuun, ja koirasta näkyi että antaisit miun ees hetken levätä? No nyt ei voinut, ja yritin nostatella esineisiin koiraa. Tuomarina oli mukava naisihminen, joka ikävä kyllä selitti ummet ja lammet ja vähän niistä ojistakin, ja koiran motivaatio laski silmissä. Mutta koska mamma käskee niin sinnehhän se ryteikköön upposi. Jos oli maasto ollut kaunista jäljellä täällä se ei todella sitä ollut. Ensimmäinen esine tuli nopeasti, mutta sitten vaikka miten taikanenä nuuskutti, ei löytynyt toista esinettä. Kutsuin pariinkin otteeseen pois ja lähetin uudelleen. Ja juuri sillä hetkellä kun toinen esine napsahti koiran suuhun, aika loppui. Joten saatiin siis kaksi esinettä. Mutta ei voi kun ihmetellä tuon koiran motivaatiota tässä, se oli ihan poikki. Ja silti tehdään hommia.

Ja loppupisteet siis 246, ja sillä heltisi myös ykkössija!!! Eli me todella voitettiin!!!! Kultainen pinssi rinnuksiin ja uusia haasteita kohti!

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...

Niin syitähän on aina mukava keksiä, eikös? Koiralla alkaa juoksut. 1,5km jälkeä ilman palkkaa. Marjastajat ovat saapuneet. Pyyt ovat kansoittaneet metsän. Vieläkö keksisin lisää? Se kun ei todellakaan muuta sitä että koiralla on motivaatio kadonnut? Kyllä se on hienoa huomata olevansa metsälenkillä, kun pitäisi olla metsäjäljellä? Siinä tuntee sellaista suurta iloa ja paloa. Mutta ei me ennenkään olla lannistuttu, sitten päin ongelmaa ja sen ratkaisua. Lähestyvän junan etuvalo ja silleen?

No ongelmaa alettiin ratkoa sitten kolmen päivän kuurilla. Eli niinsanotut jälkipuinnit. Aloin palkkaamaan koiraa vaikka se juoksi iloisesti kepin yli. Ja otin lelut mukaan metsään, mitä en ole ikinä tehnyt. Helpotin huomattavasti. Ja sitten vaan kippo meni nurin, kerroin koiralle että tämä peli ei vetele, ei todellakaan, ja kas! Se alkoi jäljestämään. Kas! Kepitkin saivat taas merkityksensä? Vaihdoin namit toisiin vielä parempiin ja aloin vaikeuttamaan jälkeä. Trallatilaa. Nokka ei ole koiralla enää kauneutta vaan työtä varten. Tiedättekö että se hetki, kun koira keskittyy niin paljon keppiin jotta se melkein 3 minuuttia pyörii hajulla jotta tää on pakko löytää, pakko, on jotain niin sanoinkuvaamattoman hienoa, että melkein alkaa itkettämään?!? Sen hetken vuoksi on valmis syöttämään itsensä itikoilla, paarmoilla, nyppimään hirvikärpäsiä tukasta, seisomaan kolme tuntia vesisateessa ja muita kestämään muitakin elämää suurempia nautintoja.

Ja toki, samalla kun jälki meni lenkkeilyksi, meni jana vasempaan, oikeaan mutta ei todellakaan lähellekkään tuota maagista vaaleanpunaista kreppiä. Tänään sekin ongelma ilmeisesti ratkesi, sillä koira juoksi suoraan eteenpäin, ja nappasi onnistuneen käännöksen jälkeen pallon lennosta. Tähän tunteeseen on vaan niin hyvä käydä nukkumaan. Tätä tunnetta ei ymmärrä kuin koiraharrastaja, tämän vuoksi mie jaksan tätä!!! Miun ihana pieni mussukka joka jaksaa pitää mielenkiinnon yllä tähän lajiin eikä tee treenaamisesta tylsää!