"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

perjantai 19. helmikuuta 2016

Lilyn edistymistä tokossa

Piti ihan oma juttunsa laittaa Lilyn edistymisestä tokon saralla. Ollaan nyt opeteltu noita uusia vinkkejä mitä saatiin koulutuksessa, ja hyvin alkavat tuottaa hedelmää. Seuruussa paikan pitäminen on paljon parempaa, jo ihan muutaman toiston jälkeen. Kuulokorva on myöskin alkant kuuntelemaan käskyjä, joka on auttanut todellakin jäävien hitauteen. Näissä muutos näkyy jopa niin paljon että nyt voi jo alkaa nopeuden kriiteeriä muuttamaan niin että saa palkan ainoastaan siitä nopeasta suorituksesta. Tämä tietenkin vaatii apuohjaajan paikalle mutta onneksi apuohjaajia on kuitenkin saatavilla. 

Tunnarissa edistys on ollut huima, ja tiistaina saatiin jo todella onnistunut suoritus. Poksin hallin lattia on vaan auttamatta liian hajuinen siihen, että Lily vielä kunnolla osaisi siinä tehdä tunnarin. Joten tehdään liike varmaksi ulkona ja tuodaan vasta sitten sisälle. Mutta ihan selkeästi se arpominen "olisiko se tää, olisiko se tää..." on nyt jäämässä taka-alalle ja liikkeen ajatus alkaa iskostumaan myöskin Neidon päähän. 

Peruuttaminen on myöskin alkanut parantua, mutta siinä on vielä pitkä tie edessä, ei se Lily noita jalkojaan niin hyvin hallitse. Ja tietenkin siinä on se, että aina ollaan menty eteenpäin ni ei voi pieni koira ymmärtää miksi nyt pitäisi mennä taaksepäin. Luoksetulon stoppi ollaan ihan tarkoituksella jätetty hieman ajatuksen tasolle, täytyy tänään kokeilla sitä hallissa. Ulkona ei oikein uskalla luoksetuloja tehdä kun on niin liukasta. 

Järjestettiin Einin kanssa kisanomaiset treenit Poksilla, niin että jokainen sai valita kolme liikettä. Valitsin ohjatun, L:n ja metallinoudon. Ja kylläpä oli muuten hyötyä moisista treeneistä. Ohjatussa kapula jotenkin katosi mielestä kun Lily pongasi koirammelehden lattialta, mutta muuten liike onnistui suht hyvin. Ei kyllä vielä kisavalmis mutta sinnepäin. L:n minä ryssin ihan huolella ja kunnolla, ja huomasin että minä tarvitsen tuota kisanomaista ihan yhtä paljon kuin mitä koirakin. Ja metallinoudossa näkyi edellisen liikkeen epäonnistuminen ja toi todella surkeasti kapulan. Eli nyt näitä myös treenisuunnitelmaan, ei tää voi olla koko ajan kivaa humppaamista, välillä pitää siis saada epäonnistumisiakin?

Mutta siis edelleen suunta on ylöspäin, ja alkaa näyttämään siltä että tavoita kevääksi voittajaluokkaan ei ihan totaudu mutta jospa sitten syksyksi? Ja onhan niitä kokeita kesälläkin :D

Ei kommentteja: