Yhden aikakauden loppu

 Nyt tuli aika heittää hyvästit kuvat.fi palvelulle. Silloin kun itse kuvasi ja tätä blogia kirjoitti, tuo palvelu oli äärettömän kätevä. Mutta koska maailma muuttuu Eskoseni, oli nyt haikein mielin siitä luovuttava. Onpas hassua kuinka tuollaiseenkin asiaan voi kiintyä, koska olikin yllättävän vaikea laittaa se vahvistusviesti palveluun, että kyllä, haluan tuhota kaikki muistoni. Toki, otin suurimman osan talteen, mutta silti. Tämän päätöksen myötä myös täällä varmasti on jatkossa toimimattomia linkkejä ja kuvia. Mikäli löydät sellaisia ja tahtoisit kuitenkin nähdä mitä siellä on ollut, laita ihmeessä viestiä niin kaivellaan!

Tämä päätös toki johti tosiaan siihen, että palvelusta oli siirrettävä tiedot muualle. Joka tarkoitti sitä, että ne oli manuaalisesti siirrettävä. Ja ai että sitä muistojen määrää mitä noihin kuviin ja videoihin sisältyikään! 

Samalla nousi kyllä harmitus tätä blogia kohtaan, oon sen verran "vanhanaikainen" että olisi kyllä huippua edelleen kirjoittaa tännekin kuulumisia, eikä aina vaan tuonne instaan tai faceen. Instasta meidät muuten löytää nimellä @aussieneito! Saa tulla seuraamaan, mikäli haluaa hieman reaaliaikaisempaa tietoa elämästämme!

Mutta yritän saada kirjoitettua meidän lauman kuulumisia myös tänne puolelle, koska paljon on tapahtunut sen jälkeen kun Tuittu asteli elämääni. En toki tiedä, seuraako tätä blogia enää kukaan, kiitos yli vuoden radiohiljaisuuden, mutta kirjoittelenpahan kuitenkin, vaikka sitten ihan omiksi muistoikseni tänne!

Tervetuloa kotiin Tuittu!

No niin, nyt on pentuarjessa päästy siihen pisteeseen, että esitellään Tuittu myös täällä meidän blogissa. On hieman kestänyt, jo ihan senkin takia, että tiesin kuinka vaikea tämän päivityksen tekeminen tulee olemaan. Koska samalla oli poistettava Lilyn tiedot otsikosta ja tiedoista. Ihan sama kammottava tunne tuli, kun kirjasin Omakoirassa Tuitun omiin nimiini ja samalla merkitsin Lilyn kuolleeksi. Niin lopullista. Yhden aikakauden loppu on todellakin toisen alku. Mutta onneksi on nyt Tuittu Karpow talossa, ja enemmänkin kyyneleet silmissä ovat tulleet nauramisesta sen jälkeen, kun tuo punainen pyörremyrsky saapui raamit kaulassa etuovesta sisään.

Mutta siis voihan korona. Sekoitti kyllä täysin koko pentuodotusajan. Aivan täysin ja kokonaan. Koska minullahan oli tarkoitus elää pentulaatikon laidalla jokainen vapaa hetki, mutta koska Uudenmaan karanteeni astui voimaan, niin eihän sitä päässyt ollenkaan pentuja katsomaan. Mutta onneksi Laura piti minut hyvin ajan tasalla pentujen kehityksessä, ja laittoi pentujen elämästä videoita ja kuvia. Mutta olipas kyllä jännittävää, että saadaanko tarvittavat terveystutkimukset tehtyä, ja että saadaanko myöskään pentutestiä tehtyä. Tai että tuleeko ulkonaliikkumiskieltoja, ja tietenkin oma terveyskin mietitytti. Onneksi kaikki nämä kuitenkin onnistuivat, ja vieläpä hienoin tuloksin. Kaikki pennut olivat terveitä ja oikein mukavia luonteeltaan. Ja itsekkään en onneksi vielä ole koronaan sairastunut.

Pentutestin jälkeen Laura soittikin ja suositteli minulle Tuittua. Ja luotin täysin Lauran näkemykseen juuri minulle sopivasta pennusta. Tuittu oli ollut reipas, ihmisistä kovin kiinnostunut pentu, joka leikki ja ei paljon elämä ollut hetkauttanut, vaikka joutuikin ihan kokonaan uuteen paikkaan täysin vieraan ihmisen kanssa. Ja nyt se oli totta, ympyrä sulkeutuisi ja minulle tulisi taas punainen lapsukainen kotiin. Tätä piti hieman kyllä sulatella. Koska ei riitä, että pentu on Lystin, mutta että se vielä näyttää ainakin pentuna ihan Wallun kopiolta. Ja se oli jännä, että kerrankin pentulaatikosta ei ollut ketään ns. lempparia noussut, vaan jokainen pentu oli suloinen omalla tavallaan.

Torstai-iltana kävin hakemassa Millan meille, koska aamulla oli aikainen lähtö. Yöunet jäivät kovin vähäisiksi, kun jotenkin jännitti pennunhaku. Enkä edes käsitä mikä siinä niin kovin jännitti.  Sitten olikin jo perjantaiaamu, ja lähdettiin Millan kanssa kohti Tervekoskea, jonne Laura toi pennut ja Lystin. Ja koska korona, niin päätettiin Millan kanssa, ettei pysähdytä matkalla mihinkään huoltoasemalle, vaan ainoastaan pidetään ns. puskataukoja.  Lystin ilo oli kyllä käsinkosketeltava, kun pääsi auton häkistä tervehtimään. Ikävä oli kyllä ollut molemminpuolinen.

Sitten olikin aika sanoa myös heipat Hopulle. Ja täytyy kyllä myöntää, että siinä koirassa on vaan sitä jotain. Se oli juuri sellainen koira, jonka kanssa oli äärettömän helppo olla ja mennä, ja jonka kanssa oli ilo treenata. Ihan älytön ikävä on kyllä sitä. Ei olisi paljoa vaatinut Lauralta, että olisin lähtenyt neljän koiran kanssa kotiin. Hoppu on vaan Persoona isolla peellä. Aivan mahtava koiruus. Toivotaan että aika meillä oli Hopusta yhtä mukavaa, kun minusta.

Mutta Hopun tilalle saatiin konttiin Tuittu ja Torsti. Tuitun nimihän tuli pentulaatikkonimestä, ja se vaan jotenkin kävi niin hyvin koiralle, että vaikka miten yritin makustella muitakin nimiä, niin Tuittu vaan nousi sieltä koko ajan esille. Ja viimeinen niitti nimen valintaan oli muumien tarina Tuitusta:
"Ensin Nyyti löytää merestä pullon, jonka sisällä on viesti Tuitulta. Tuittu on Mörön armoilla. Tämän jälkeen Nyyti lähtee etsimään Tuittua. Lopulta hän löytää Tuitun ja pelastaa hänet. Sen jälkeen Nyyti kirjoittaa kirjeen Tuitulle, jossa hän sanoo, että tykkää hänestä ja haluaa mennä tämän kanssa naimisiin. He viettävät häitään muiden "Kuka lohduttaisi nyytiä?" - hahmojen kanssa. Häiden jälkeen he lähtevät uuteen kotiinsa, suureen simpukkaan. Tuitulla on Tove Janssonin piirroksissa vaaleankellertävät hiukset, joissa on punaista. Hänellä on vaaleansiniset silmät." Ja koska muumit olivat jo Lilyn aikaan kantavana teemana, niin jatketaan sitä myös Tuitun kohdalla. Toivotaan että siitä tulee minulle oikein hyvä ystävä! Näin siinä on ripaus kaikkia miun koiria!

Naurettiin että tämä on myös nyt se takakonttipentu ostarin takapihalta, ja vieläpä ilmaisessa ämpärissä. Oli sille kyllä onneksi kuitenkin paperit mukana? Ja sitten alkoikin matka kahden pennun ja äipän kanssa. Lysti oli niin onnellinen pennuista, että ekalla pysähdyksellä sai jo ihan hillittömät pyllyhepulit siitä hyvästä, kun pennut ovat vaan niin jotain sanoin kuvaamattoman ihanaa. Ja me Millan kanssa kyllä allekirjoitettiin täysin tämä ajatus. Ja aivan huippua saada Joensuuhun kaksi pentua, ja vieläpä samaan treeniryhmään! Joten epäilen että Torsti tulee seikkailemaan myös meidän blogissakin.

Tuitun ensimmäinen viikko on mennyt ihan älyttömän hyvin, ja nyt kun en oikein tuntenut tyyppiä eikä se minua, niin ensimmäisenä ei suunnattukaan treenikentälle vaan aloitettiin tutustuminen toisiimme. Toki aika moni halusi nähdä pentua, ja pitikin hieman valikoida ketkä sen ensimmäisenä saavat nähdä. Joten ekana mahdollisuus tietenkin annettiin treeniryhmäläisilleni, koska hehän pennun kanssa tulevat aika todella paljon aikaa viettämään. Lila ja Jani olivat pennun mielestä aivan huippuja tyyppejä, ja olipa Lystilläkin ollut heitä aika kova ikävä. Ja olipa tuo aivan loistava idea, sillä minähän sain lauantai-iltana anafylaktisen shokin ja jouduin ambulanssilla sairaalaan, niin sain pennulle yöksi hoitajan, joka oli kuitenkin jo nähnyt pennun. Kiitos vaan Jani loistavasta pennun kaitsemisesta, niin sain sairaalassa levätä kaikessa rauhassa.


Sunnuntaina lähdettiin kohti Outokumpua, ja siellä minulle oli luvattu ruokaa ja sänkypaikka, ja pennulle ja Lystille kyllä löytyi hoitajia useampikin kappale. Ja samalla pennulle esiteltiin melkein koko miun suku. Ja Tuittuhan oli ihan huippu sekä lasten että aikuisten kanssa. Siellä se häntä tötteröllä meni katsomaan, ketä tulee ovesta, ja välillä nukkui keskellä lasten leikkimistä ja sitten taas jakoi riehua. Myös mie sain muutaman tunnin nukuttua, koska jostain syystä ei tuolla sairaalassa tuo uni kovin hyvin tullut.

Tuittu kotiutui aivan mielettömän nopeasti, eikä vielä ole tullut mitään tai ketään jota se olisi arastellut. Häntä pystyssä se menee ja tutkii niin uudet paikat kun ihmisetkin. Ja sekös, jos mikä, on kyllä asia jota todellakin osaa arvostaa!

Maanantaina olin jo tutustunut tyyppiin sen verran, että olikin jo aika ensimmäisten treenien. Voi hyvä päivä mikä pentu! Se on melkein yhtä ahne, kun äitinsä, ja ihan just miun mieleen sopivan hullu. Ja tiiättekö mitä! Lystistä ei muuten huomannut millään tavalla, että oltaisi oltu melkein 3kk treenaamatta! Kuin huippua!

Ja muutenkin nyt on kyllä myös täällä pakko myöntää, että kun pari viimeistä vuotta ovat olleet aika rankkoja eron, sairauksien ja kaiken muun säätämisen kanssa, niin nyt tuntuu ekaa kertaa todella pitkään aikaan ihan mielettömän kivalta treenata! Se treeni-ilo, joka katosi jo pitkä aika sitten, on nyt vihdoin palannut! Ja sekös vasta on ihan mahtavaa! Ja mikäpäs se onkaan treenata kahta huippukoiraa?





















Ps. Ei muuten ole ajatustakaan, että tuosta pikkutermiitistä saisi kuvia niin että se on hereillä. Ei vielä ihan tuo maltti riitä moiseen hommaan! Joten siksi aika monta kuvaa on nukkuvasta pennusta. Varsinkin kun tänne noiden videoiden lisääminen on aika työlästä. Joten saatte nyt alkuun ihastella nukkuvaa pentua. 

Pentupäivitystä

En muista olenko tänne jo laittanut, mutta täältä siis löytyy Lystin ja Dashin lapsosten elämästä päivityksiä. Oltiin taas viikonloppuna katsomassa pienokaisia, ja ei sille mahda mitään, ne on kyllä aivan supersuloisia. Alkavat jo liikkua, leikkiä ja laajentaa maailmaa pentulaatikon ulkopuolelle. Myös kiinteän ruuan syöminen on jo alkanut, erittäin hyvällä ruokahalulla.

Ihan huippua päästä seuraamaan melkein joka viikonloppu pentujen kasvamista. Nyt on myös päätetty kodit pienokaisille, ja oon kyllä aivan fiiliksissä, kun saavat aivan mahtavat kodit! Kunhan nyt tämä korona-tilanne ei ihan kauheasti vaikuttaisi pentujen elämään. Toki, nythän on aika vaikea päästä niistä sosialistamaan, kun missään ei ainakaan saisi olla ihmisiä. Toivoa sopii, että mysökään hallituksen kaavailema ulkonaliikkumiskielto ei nyt ennen pääsisäistä astuisi voimaan, koska sitten voi olla aika mielenkiintoista päästä hakemaan pentua. Toki täytyy myös toivoa, eet uudet omistajat pysyisivät terveinä, eivätkä sairastuisi.

Kauhea ikävä on kyllä pentuja, ja Lystiä. Vaikka Hopun kanssa on aivan huippua treenata ja olla, niin kyllä silti tahtoisi jo pienen mustan kotiin. Pentuaikaan en ole vielä kerennyt juuri valmistautumaan, kun töissä alkoi juuri lomautukset ja ne vievät aika näppärästi kaiken energian ja ajatuksen. Tulevana viikonloppuna en lähde Röykkään, joten sunnuntaina pitää varmaan alkaa valmistautumaan uuden tyypin tuloon. Jotenkin on edelleen sellainen olo että siihenhän on vielä viikkoja, mutta eihän siihen ole tosiaankaan enää pitkään.

Viikonloppuna makusteltiin jo pentujen virallisia nimiä, mutta ei vielä saatu ihan jullkaisukelpoisiksi niitä. Ja kohta pennuista alkaa näkemään niiden luonnetta, ja sitten voisi alkaa miettimään, kenelle mikäkin pentu menee. Onneksi luotan Lauraan tässä tapauksessa täysin, hän kuitenkin näkee pentuja joka päivä ja tuntee miut erittäin hyvin, joten uskon että kyllä sieltä oikea pentu tulee minulle. Ja on aivan huippua, että toinenkin pentu tulee Joensuuhun, ja vieläpä meidän ryhmään, joten pääsen sitä ainakin näkemään todella paljon. Toivottavsti myös muita pentuja, vaikka leviävätkin aika lailla ympäri suomenmaata.

Omaan elämään korona ei onneksi ole vielä ihan kauheasti vaikuttanut, paitsi niiltä osin että hallitreenit loppuivat paria viikkoa suunniteltua aikaisemmin, ja paljon odotettu tokokoe Hopun kanssa peruuntui. Kävin ostamassa ruokatarvikkeita vähän normaalia enemmän, koska tälläisenä ruokavammaisena olisi aika kauheata jos ei perusjuttuja olisikaan saatavilla kaupoissa. Vanhempieni luona en voi enää käydä, kun he ovat karanteenissa, mutta onneksi on puhelin, jolla voi sitten soitella. Ja kohtahan tuo kevät alkaa olemaan niin pitkällä että voidaan jo aloittaa pikkuhiljaa metsätreenejä. Tarkoituksena oli myös nyt kevään aikana tehdä noita tuomariharjoitteluja, mutta nyt kun kaikki kokeet on peruttu, niin täytyy nyt vaan toivoa että kesälle niitä sitten olisi, että saisi ne tuomarioikeudet jossain vaiheessa. Mutta pääasia olisi että kaikki läheiset pysyisivät terveinä, liian monta ystävää ja kaveria on riskiryhmässä, ja heidän puolesta kyllä huolettaa kovastikkin.

Mutta onneksi aurinko alkaa lämmittämään ja pääsee kuitenkin vielä nauttimaan luonnon rauhasta ja elää melkein normaalia elämää!

Saanko esitellä: Wirneen T-pennut ovat syntyneet

Maanantai-iltana ajoin töiden jälkeen Röykkään, kun Lauran kanssa laskettiin että tiistaina tai keskiviikkona pentujen syntyminen olisi mahdollista. Lystin ilo oli käsinkosketeltavaa, kun se lyllersi tervehtimään. Oli kyllä jo kerennyt reilussa viikossa tulla aika ikävä tuota pikkutyttöä. Joka ei kyllä ollut enää kovin pikkuinen.


Yö meni hieman levottomasti, kun Lystillä alkoi olla jo selkeästi huono olo. Mutta ei se ollut yhtään sen oloinen, että mitään alkaisi tapahtumaan. Tiistai vietetiin pentuhuoneessa kovin rauhallisissa tunnelmissa, Lysti nukkui ja mie neuloin. 

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Lysti alkoi muuttua levottomammaksi, eikä sen ollut enää hyvä nukkua missään asennossa. Välillä se kävi miun sylissä, välillä meni pentulaatikkoon ja välillä vaan läähätti ovella. Olisin kyllä kovasti halunnut auttaa toista olossa, mutta eihän se auttanut kun pitää tassusta kiinni ja lohduttaa, että kohta ne syntyvät ja sitten olokin paranee.

Keskiviikkoaamuna alkoi pentulaatikon petaaminen, ja aloin itsekin valmistautua synnytykseen. Myöskin toiset koirat alkoivat Lystin mielestä olla selkeästi "ei-toivottuja", toki Lystimäiseen tapaan, että se vaan väisti ulosmennessä. Ja sitten yhden maita alkoi olo olla selkeästi sellainen, että nyt ne kohta syntyvät.

Tasan kahdelta syntyi eka pentu. Turbo painoi syntyessään 428g. Lysti oli hetken hieman ihmeissään että mikäs tämä nyt oikein on, mutta heti kun pieni piippaus kuului, siitä tuli maailman täydellisin äiti. Se hoiti heti täysin itsenäisesti pennun napanuoran katkaisun, nuoli sen puhtaaksi ja ohjasi tissille. Hieman kyllä hirvitti se ekan napanuoran katkaisu, sen verran pieni oli pentu ja Lystin otteet olivat aika määrätietoiset. Mutta näköjään se luonto vaan hoitaa tämänkin asian niin, että koira vaan tietää juuri sen oikean kohdan mistä purra se poikki.

14:18 syntyi toinen poika, Tahti. Tahdilla oli painoa 298g. Tässä vaiheessa ymmärsin, että mikäli synnytys menee tällä tavalla, ei minun tarvitse muuta kuin odottaa että Lysti on hoitanut pennun, ja punnita vauveli.

14:39 syntyi Temppu, ensimmäinen tyttö, joka painoi 319g. Ja heti kun Lysti oli sen kerennyt saada hoidettua, syntyikin jo 14:59 toinen tyttö Typy. Typy painoi 265g.

15:21 syntyi kolmas tyttö, Tuju. Painoa Tujulla oli 309g. Ja Tujuhan sitten oli kyllä kovinkin määrätietoinen pentu. Jo ennen kun sikiökalvo oli otettu pois, se jo huuti ja ennen kun napanuora oli katkaistu se jo määrätietoisesti mönki tissille.

Sitten 15:53 syntyi kolmas poika, Tempo. Painoa Tempolla oli 359g. Tempon syntymisen jälkeen Lysti alkoi selkeästi rauhoittua ja hoitaa pentuja, ja mietin jo että oliko pennut nyt sitten tässä.

Mutta Lysti ilmeisesti veti vaan vähän henkeä, sillä 16:55 syntyi vielä neljäs tyttö, Tuittu. Painoa Tuitulla oli 300g, ja kun Lysti oli saanut Tuitun hoidettua, ja kaikki pennut olivat tissillä, se huokaisi syvään ja alkoi nukkua. Ei tämän paremmin synnytys kyllä olisi voinut mennä! Lysti on vaan niin ylpeä pennuistaan, ja saa ollakkin koska onhan nuo vaan maailman oikeasti kauneimmat ja ihanimmat pennut! Toki ehkä olen hieman objektiivinen näkemyksessäni, mutta ehkä tässä tapauksessa se sallittakoon?

Ja koska aina pitää tehdä Excel, niin tässäpä pentujen syntymäajat, ja painot vielä taulukon muodossa.

Ja sitten vielä onnellisen mamman poseeraus synnytyksen ja pienen levon jälkeen. Oikeasti Lystistä oikein huokuu onni pienistä lapsukaisista. Ja se on kyllä sellainen superäiti, mutta niinhän se on kaikessa muussakin tekemisessään. Sellainen 10+ oppilas, joka nauttii täysin siitä että saa tehdä kaiken juuri oikein ja täysillä. On kyllä aivan huippua kun saa nähdä näiden pentujen kasvua ja kehitystä!

Ja onneksi on olemassa Markku Lönnberg, joka otti pennuista viralliset passikuvat, nää on vaan niin upeita pieniä yksisarvisia 💓

Seksilomalla Itävallassa

Nyt kannattaa ottaa hyvä asento sohvalta, kuumaa juomista ja jotain hyvää syömistä. Koska tässäpä olisi meidän seksilomareissu Itävaltaan!

Ollaan Lauran kanssa jo pitkään mietitty, että jospa Lystille tulisi pennut. Ja olisiko vuosi sitten Laura kysyi että jos Lystille löytyy sopiva uros, niin voisinko minä antaa Lystin leasingiin? Ja tokihan minä suostuin. Ensinnäkin, itse henk.koht tykkään tuosta eläimestä todella paljon, ja mikäli oikea uros sille löytyisi, olisin täysin valmis ottamaan siitä pennun itselleni. Ja vaikka tiedänkin Lystin negatiiviset puolet, on siinä silti huomattavasti enemmän positiivisia puolia. Joten sitten Laura alkoi etsimään urosta. Ja ehdottamaan niitä minulle. Ja voin kertoa, että ihme kun Lauralla ei mennyt minuun hermot, kun jokaisen uroksen kohdalla oli sellainen "no oishan se ihan kiva, mutta..." Pari urosta oli sellaista, jotka kyllä hyväksyin, mutta ne menivät mönkään ihan muiden syiden takia. Ja kun Laura sitten ilmoitti että Itävallassa olisi alkuperäisen ykkösehdokkaan täysveli, ja luin koirasta, niin siinä oli vaan heti sitä "jotain". Omistajan kertomus Dashistä oli todella mieluinen, ja sitten kun omistaja vielä kirjoitti todella pitkän tarinan koirasta ja laittoi mukaan ison nipun valokuvia, joissa näkyi kattavasti elämää koiran kanssa, olin myyty ajatukselle että kyllä, Itävalta olisi juuri oikea paikka seksilomalle. 

Oli myöskin täysin selvää, että minä lähtisin mukaan reissuun. Ei sillä, ettäkö Lysti olisi tarvinnut minua pitämään tassusta reissun aikana, mutta kyllä en olisi mistään hinnasta tätä kokemusta jättänyt pois. Joten sitten vaan pomolle ilmoittamaan "lähden seksilomalle Itävaltaan, en tiedä yhtään millon, enkä sitä, kuinka kauan siellä olen, mutta käykö tämä?" Pomo katsoi hieman hitaasti, ja totesi että kai sen on sitten käytävä.

Mutta koska piti kuitenkin saada "suuntaa-antava" päivä juoksujen alkamiselle, niin excel-taulukko esille ja siihen juoksujen alkamispäivät, ja suuntaa-antava päivä oli 8.12.2019. Ja koska koirasta sanottiin jo luonnetestissä, että se ekana tekee excel-taulukon ja toimii vasta sitten, niin kävi nytkin. Juoksut alkoivat muuten juuri tuona päivänä!

Laura kyllä hieman harmitteli että voi kun olisikin kysynyt tärppipäivien päivämäärää 😂 Olin jo selvittänyt, että Kivuttomalla on progelaite, jolla saadaan näppärästi tulokset vaikka joka päivä otettua, niin sovittiin Lauran kanssa että koska juoksut alkoivat sunnuntaina, niin ensimmäiset proget otetaan perjantaina. Ja koska on olemassa hyvä tuuri, huono tuuri ja Marin tuuri, niin progelaite hajosi torstaina. Joten ei auttanut muu kun että menin lauantaiaamuna Kivuttomalle, otettiin näyte koirasta, ja lähdin viemään sitä Kuopiooon. En jostain syystä luottanut siihen, että posti sen olisi samana päivänä toimittanut perille.

Progesteroni (S/HP)
Tulos: 0.34 ng/ml
--------------------------------------

Kommentit ja lisätiedot:
Koiran kiimankierto:

< 1.50 ng/ml proestrus
2.0-5.0 ng/ml LH-piikki
5.0-10.0 ng/ml estrus (ovulaatio)
15-20 ng/ml hedelmöittyminen

Progesteronitasot nousevat koirilla hyvin yksilöllisesti. Tuloksen ollessa 2-3 ng/ml, on ovulaatioon aikaa keskimäärin 2 vuorokautta. Tuloksella 3-4 ng/ml keskimäärin 1 vrk

 Tuloksen saatuaan Laura päätti, että seuraava otetaan keskiviikkona, ja nyt alkoi jo ihan pikkuisen kauhistuttamaan. Jotenkin oli vaan ajatellut että matka on sitten joskus tulevaisuudessa, ja nyt se olisikin ihan kohta käsillä. Kivuttomalta luvattiin, että uusi laite olisi alkuviikosta paikalla, joten pitäisi saada sitten keskiviikkona näyte ihan Joensuussa. Hieman kyllä olin skeptinen asian suhteen, mutta kovasti sieltä vakuuteltiin että näin olisi. Mutta jokainen voi varmasti arvata, kuinka siinä kävi. Ei tullut laitetta, ja itse asiassa maanantaina Lily alkoi olla kovin kiinnostunut Lystin peräpäästä, ja treeneissä Lysti alkoi kääntämään minulle häntää. Joten pikamuutos suunnitelmiin, ja tiistaina aamulla heti kahdeksalta Kivuttomalle, joka on siis Reijolassa. Siellä Tanja oli jo valmiina ottamaan verinäytettä, jotta voisin sen lähteä kiikuttamaan heti linja-autolle. Kun verinäyte oli valmis, ajoin matkahuoltoon Lylykoskentielle (aivan toisella puolella Joensuuta), jotta sain pakettiin tarvittavat osoitetiedot ja maksettua lähetyksen.

Lylykoskentieltä ajoin linja-autoasemalle, joka taas oli toisella puolen Joensuuta. Kerkesin linja-autoasemalle juuri kun linja-auto oli lähdössä, ja nakkasin paketin kuskille jolle vannotin että muistaa sitten varmasti jättää paketin Kuopioon eikä vie sitä Vaasaan asti. Ja sitten alkoi ihan armoton jännitys, sähköpostia tuli kyllä päivitettyä päivän aikana aika monesti. Olin Millan kanssa sopinut, että Lily menee hoitoon heille, ja että käydään töitten jälkeen lenkillä ja siitä Lily jää jo Millalle. Ja koska kaikkihan tietävät, että minä en juurikaan katsele säätiedotuksia, niin onneksi Milla oli katsonut seuraavan päivän säätiedotuksen, ja kun tulos tuli, totesin että eiköhän tästä jouda ajella Röykkään jo ihan samana iltana. Joten Lily Millalle, pikapakkaus ja kohti Röykkää. Seksiloma alkakoon! Ja ps.uusi laita muuten tuli tasan sillä hetkellä Kivuttomalle, kun saatiin näyte Kuopioon.

Progesteroni (S/HP)
Tulos: 1.46 ng/ml
--------------------------------------

Kommentit ja lisätiedot:
Koiran kiimankierto:

< 1.50 ng/ml proestrus
2.0-5.0 ng/ml LH-piikki
5.0-10.0 ng/ml estrus (ovulaatio)
15-20 ng/ml hedelmöittyminen

Progesteronitasot nousevat koirilla hyvin yksilöllisesti. Tuloksen ollessa 2-3 ng/ml, on ovulaatioon aikaa keskimäärin 2 vuorokautta. Tuloksella 3-4 ng/ml keskimäärin 1 vrk.

Laura alkoi heti hoitamaan lentoja meille, ja sovittiin että majoitus ja vuokra-auto hoidetaan keskiviikkona kunhan pääsemme Lauran luo.

Keskiviikkona katsottiin vielä, että koiralle on oikeat lääkitykset kunnossa, passit löytyvät kummallekkin, eväitä on tarpeeksi ja että kaikki tarvittavat asiat ovat mukana. Löysin myös oikein ihanan majoituspaikan uroksen kodin läheltä, ja pienen selvittelyn jälkeen saimme varmistettua, että myös Lysti on sinne tervetullut. Myös vuokra-auto saatiin varattua, ja koska ajaminen varsinkin Wienissä ihan hieman hirvitti, niin pelasin varman päälle ja varasin Skodan niin olisi ainakin tuttu ja turvallinen auto jolla kurvailla.

Lento lähti 8:30 Helsingistä, ja kentällä tuli olla kahta tuntia ennen koska koira oli mukana. Joten aamulla pirteänä ja iloisen ylös viiden aikaan, aamulenkki ja kohti lentokenttää. Lysti oli täysin oma itsensä lentokentällä, olisi kovasti halunnut moikata kaikkia jotka vähänkin hänen suuntaansa katsoivat, ja oli jo hyppäämässä liikkuvalle matkatavarahihnalle. Onneksi olin jo tarkoituksella laittanut hihan mahdollisimman lyhyelle. Yllätyksekseni Finnairin nainen, joka hoiti lähtöselvityksen oli vähintäänkin tympeän oloinen naine, joka vielä totesi jotenkin "minä kun en noista koirista ymmärrä" kun odoteltiin että boksille tehdään tarkastus. Sitten koira sinne, ja katsoin kuinka häkki vietiin takahuoneen puolelle. Tässä vaiheessa alkoi oikeasti kammottamaan, kuitenkin oli aika monta kauhutarinaa kuullut koirien lennoilla sattuneista tapaturmista ja koirien karkuuttamisista ym. kauheuksista. Ja varsinkin kun henkilökunnan asenne oli vähintäänkin aika tympeä. Mutta onneksi tuota ei kerennyt kauheasti miettiä, kun piti mennä itsekkin turvatarkastukseen, jossa satunnaisotantana vielä pääsin huumetesteihin. Siitä muumikauppaan, koska pitihän sitä ostaa tuliaiset Itävallan päähän. Ja mikäs sen parempi tuliainen kun metalliset muumimukit?


Lento meni nopeasti, ja jokaisen ilmakuopan kohdalla mietin että mitähän se Lysti tuumaa moisesta? Heti kun lento laskeutui, aloin nopeasti etsiä että missä se koiruus oikein olisi. Voin muuten kertoa että sekä Suomen että Itävallan päässä ei muuten millään tavalla ollut ilmoitettu, että mistä koiran saa noutaa. Itävallassa häkki oli vieläpä jätetty vaan oven viereen, eikä kukaan reagoinut millään tavalla, kun otin häkin kärryyni ja lähdin vähin äänin paikalta. Onneksi kukaan muu ei ollut halunnut koiraani, koska se olisi ollut täysin mahdollista. Kysyin myöskin tullista, että haluavatko he tarkistaa koirani papereita, ja vastauksena oli epäuskoinen ilme ja toteamus että eipä ole tarpeen. No eipä sitten. Seuraavana to do-listalla oli vuokra-auton etsiminen, ja se olikin näppärästi aivan toisella puolen terminaalia. Voin muuten kertoa että vähintäänkin riittävästi tuli käytettyä hissejä tämän matkan aikana.

Kun pääsin vihdoin auton luo, otin koiran häkistä ja nauroin, että just näin paljon koiraa oli ahdistanut lentomatka. Toinen oli ihan täysin sitä mieltä että tää on parasta ikinä, voidaanko tehdä matka uudelleen? Toki, olenhan minä aina tiennyt että tuo koira ei paljosta hetkahtele, mutta on toi lentäminen vaan miusta itsestänikin sen verran epämiellyttävää, että voisi koiraakin se hieman rasittaa.

Seuraava ihana hetki oli huomata, että Itävallassa sai ajaa vähintäänkin riittävän kovaa. 140km/h oli selkeästi normaali matkavauhti, ja sehän minulle kyllä passasi. Myöskin hieman huvitti tuo kylttien määrä risteyksissä. Siitäpä sitten katsomaan että minne olinkaan menossa? Onneksi navigaattori neuvoi erittäin hyvin koko matkan perille, vaikka välillä tulikin aina pieniä muutoksia reittisuunnitelmaan kun huomasi jonkun mielenkiintoisen paikan tai kaupan ja pienen lenkin jälkeen onnistui löytämään taas alkuperäiselle reittisuunnitelmalle. Ja kun ei ollut mitään minuuttiaikataulua, niin senkin puolesta pystyi hyvin seikkailemaan.

Ihan ensimäisenä oli suunta kohti hotellia, ja koiran lenkitys. Dashin omistajien kanssa oli sovittu, että mennään sinne kunhan he pääsevät töistä. Joten kerkesi hyvin viedä tavarat hotellihuoneeseen, joka muuten oli erittäin siisti ja tilava. Muutenkin hotellin valinta oli kyllä erittäin hyvin onnistunut, aamupala oli erittäin hyvä (jopa miulle!) ja asiakaspalvelu oli kyllä aivan kympin arvoista. Huomasin siis että hotellin alakerrassa on ravintola, ja kysyin saako sieltä gluteiinitonta ruokaa. Ja tämä huomiotiin myös aamupalalla, jossa minulle joka aamu tuotiin erikseen gluteiinittomat sämpylät.

Hotellin takapihalle oli tehty patio, jossa oli lämpölamput ja kaunis iltavalaistus. Myös ravintolan puolelle olisi saanut koiran viedä, joten todellakin koiraystävällinen hotelli!

http://www.hotel-ohr.at/ löytyy hotellin tiedot, mikäli siulle tuli suuri halu mennä juuri tuohon hotelliin Itävallassa! Toki, täytyy muistuttaa että tämähän on siis lähellä Wieniä, eli ei lähellä niitä vuoria mitä suurin osa ihmisistä varmaan menee Itävaltaan katsomaan? Toki, miulle oli kyllä ihan riittävät nuokin vuoret jotka tuolta näkyivät. Mutta paikalliset olivat erittäin tarkkoja, että nämä heidän eivät ole "oikeat" vuoret.

Koira oli tässä vaiheessa jo lenkitetty, joten sitten alakerran ravintolaan syömään oikein maittava pihviateria. Tähän täytyy muuten mainita, että missään ravintolassa ei muuten ollut englanniksi ruokalistaa. Joten googlekääntäjä ja tarjoilija olivat kyllä tarpeen, että minä sain ruokaa. Yritin valita jo valmiiksi aina sellaisen ruuan, jotta ei tarvitsisi ihan kauheeasti alkaa muuttelemaan annosta.

Mutta yllättävän hyvin ruokailu onnistui näinkin ruokavammaisena ravintoloissa, ainut josta en saanut mitään ruokaa oli yllätyksekseni Burger King. Koska sehän oli ensimmäinen johon tarjouduin, koska jotenkin ajattelin että siellä nyt onnistuu ihan varmasti miun ruuan tekeminen. Mutta ei muuten onnistunut. Mutta ette te varmasti halua tämän enempää miun ruokailusta lukea, joten palataanpa asiaan.

Joten sitten alkoikin olla jo aika lähteä kohti Dashin kotia. Nyt alkoi jo jännittää aika todella kovasti.

Dash oli juuri sellainen kuin omistaja oli sitä kuvaillutkin. Rehellinen, avoin koira, joka on leikkisä ja iloinen. Koira oli suoraan sylissä, kun ovi avautui. Ja heti kantamassa lelua jotta voidaan leikkiä. Ja leikki muuten todella hyvin, joten myöskin taistelutahtoa löytyi, kuten omistaja olikin sanonut.

Ulkonäöllisesti Dash oli jopa hieman paremman näköinen kuin mitä kuvissa, hyvin selkästi uros ja sen rakenne oli ainakin omaan silmään erittäin passeli. Ja nyt pahoitteluni, en oikeasti älynnyt ottaa videota tai kuvia ollenkaan. En ymmärrä kuinka tälläinen virhe someaikana pääsi käymään?

Kun olin hetken tutustunut Dashiin, oli aika katsoa mitä Lysti olisi tuosta miehestä mieltä. Ja se oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä, kummankin osalta. Ei mennyt montaakaan minuuttia kun leikki muuttui ihan selkeästi ja Dash olikin jo Lystin selässä. Onneksi Laura oli kertonut minulle mitä tuossa tilanteessa pitää tehdä, ja menin koiran luo pitämään sen paikoillaan. Täytyy kyllä sanoa että ei sitä ihan kauheesti tarvinnut kiinni pitää, enemmänkin ehkä olla vaan siinä vierellä.

Olo oli kyllä vähintäänkin helpottunut, koska myös tästähän ei ikinä voi tietää kuinka tämä menee. Toki, uroksella on jo jälkeläisnäyttöä, joten osaa selkeästi hommansa, mutta silti. Ja se mikä oli täysin selvä sekä minulle että Lauralle, oli se että koiraa ei ns. pakoteta ja mikäli astutus ei onnistu luonnollisesti, se ei sitten onnistu. Joten oli tämä kovin mukavaa, että onnistui jo heti ekalla kerralla, koska nyt pystyi rentoutumaan. Juteltiin vielä hetki Dashin omistajan kanssa ja tehtiin paperit astutuksesta, ja sitten olikin loppuilta vapaana.

Koska kello alkoi olla jo aika paljon, ja takana oli jo useamman tunnin reissaaminen, ei ollut vaikeaa päättää mennä kaupan kautta takaisin hotellille.

Hieman nauratti tuo iltapala, mutta eikös meetvurstilla, suklaapatukalla, skumpalla ja vedellä jaksa vallan hyvin yhden illan? Joten hotellille, koiran lenkitys ja sitten hetki seuraavan päivän suunnittelua ja sitten valot sammuivatkin jo sekä omistajalla että koiralla.


Seuraavalle päivälle oli astutus taas varattu niin, että kunhan omistajat pääsevät töistä, voimme mennä sinne. Joten aamulla koiran lenkitystä, hieman shoppailua koska joululahjat olivat täysin vielä ostamatta, ja joulun valmistelut muutenkin olin saanut ulkoistettua. Täytyy kyllä sanoa että upeat lenkkimaastot olivat kyllä aivan upeat. Onneksi kelitkin suosivat, ja perjantaina oli oikein lämmin päivä.



Käytiin Lystin kanssa tutustmassa villisikametsään, jossa muutaman kerran Lysti selkeästi alkoi haistelemaan metsän puolelle ja en todellakaan uskaltanut päästää koiraa vapaaksi. Onneksi metsästä löytyi myös sellainen sika jonka luokse uskaltauduttiin. Perjantain astutus onnistui vielä paremmin kun torstain, nyt nimittäin ei koirat edes leikkineet, vaan ruvettiin suoraan itse asiaan. Hieman nauratti kun perjantain astutuksesta vastasi Georg, ja ei todellakaan keretty kun sanoa moi ja koirat olivatkin jo nalkissa.

Ala siinä sitten keksimään keskustelun aiheita, kun koirat puuskuttavat vieressä. Mutta taas kerran, ei meitä juurikaan tarvittu muuta kun vieressä olemaan. Kumpikin kyllä tiesi mitä tehdä.

Mentiin vielä astutuksen jälkeen vuorille reippailemaan, mutta koska pimeä alkoi jo tulla, ei kauhean pitkää keretty maisemista nauttia.

 Tässä vaiheessa alkoi olla jo aika riemuisa olo. Astutukset olivat onnistuneet vähintäänkin oppikirjamaisesti, koira nautti olostaan reissussa ja eipä tuon helpompaa reissukumppania voisi olla. Mikään kun ei tunnu Lystin elämää järkyttävän. Omistajakin sai nauttia maisemista, ja joulun tunnelmasta. Itävallassa tuntui olevan nimittäin menossa liikenneympyröiden kilpavarustelu menossa. Selkeästi oli kilpailu siitä, kenellä on kaunein liikenneympyrä. Harmi kun niistä ihan kauneimmista ei saanut kuvia, kun piti keskittyä tuohon ajamiseen. Ja en ajanut ihan 140km/h noissa ympyröissä!

Yksisarvinen löytyi!

Lauantaina vielä viimeinen astutus, ja sen jälkeen mentiin katselemaan nähtävyyksiä. Yritin kyllä löytää myös noita puuttuvia joululahjoja, melko huonolla menestyksellä. Ja tässä vaiheessa muuten menee niin hermo noiden kuvien järjestyksen kanssa, kun tämä pohja ei vaan suostu laittamaan niitä sinne minne ne haluaisin. Joten taidan vaan laittaa noi loput kuvat tekstin loppuun, pahoitteluni!

Lauantai-iltana pääsimme vielä Kathrinin ja Georgin kanssa illalliselle, ja alkuun ihan aavistuksen jännitti, kuinka tuo ruokaraivo osaa olla ravintolassa, mutta sehän meni kuin vanhalta tekijältä. Alkuun piti käydä moikkaamassa myös viereisen pöydän ruokailijat, mutta sen jälkeen pystyi nukkumaan siihen asti kunnes Georg heltyi ja alkoi tiputtelemaan ruokaa neitokaiselle. Ja sen jälkeen Lysti olikin täysin ihastunut, ja loppuaika menikin kytätessä, milloin seuraava pala tippuu.

Lysti pääsi ravintolaan

Löydä kuvasta joulukuusi?

Ja sunnuntai-aamuna olikin aika pakata tavarat ja suunnata yhden pysähdyksen taktiikalla kohti lentokenttää. Nimittäin pääsimme myös tapaamaan Dashin kasvattajan Susannen ja hänen koiransa. Sain myös seurata kuinka hän opettaa koiriaan paimentamaan, ja täytyy sanoa että on siinä vaan taitava koiranohjaaja, puhumattakaan taitavista koirista! Näin myös Dashin äidin, joka oli kyllä varsin suloinen koira myöskin. Mutta koska kaikki ihana loppuu liian nopeasti, niin loppui myös aika, joten oli pakko suunnata kohti lentäkenttää.

Ja olikin todella hyvä että mentiin sinne ajoissa, sillä vuokra-auto palautettiin ihan toiselle puolen koko lentokenttäkompleksia, ja siitä kun päästiin kentälle, ja hetki istuttiin niin olikin jo aika luovuttaa koira henkilökunnalle, joka tällä kertaa oli erittäin mukavaa ja ystävällistä, ja sitten juosta kauhealla kiireellä tax-free läpi, ja ostaa joululahjoja ja tuliaisia ja sitten olikin jo lennolle lähdön aika. Toki sain mie tässä välissä reissun ainoan paniikkikohtauksen, mutta se meni onneksi nopeasti ohi kun löysin kentältä pienen hiljaisen kolon jossa sain hetken hengittää. Ei ole noi suuret väkijoukot enää miun juttu.

Suomessa koiran löytäminen kentältä oli hieman haasteellisempaa kuin Itävallassa, mutta nyt sentäs koira ei vaan odottanut hallissa, vaan ihan jopa tahdottiin nähdä koiran boerding pass ennen kun se luovutettiin minulle. Edelleenkään kukaan ei kyllä mitään muita papereita tahtonut nähdä. Ja Lysti oli edelleen ihan innoissaan lentämisestä. On se vaan oikeesti niin mahtava pikkukoiruus!

Suuri kiitos Kathrin ja Georg, oli aivan upea tavata! Ja kiitos että saimme tutustua myös Dashiin, toivotaan että meillä on monta tuliaista myös Lystin mukana 💓 Koska tuosta pentueesta tulee vaan niin huikea!

Aina pitää löytää kirkko

Kolopesijä mahtuu myös yöpöydän alle

Ihana aamupala

Lampaita

Viimeinen poseeraus ennen kotimatkaa

Jyrkkää oli

Yhteisselfie

Kirkko

Gluteiiniton hamppari. Ei tarvinnut pelätä oireita?

Hiltonissa vessassa

Takaisin suomessa. Hei hei 140km/h!

Söpöläiset