"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

keskiviikko 28. elokuuta 2013

JK3 Of Gurrent Extreme Evita

Siinä se kirjainyhdistelmä on. Se mistä en ole uskaltanut kun haaveilla ja toivoa että jospa myökin joskus. Ehkä. Mutta siinä se nyt on. Unelmat ja toiveet ovat tuon koiran kanssa ylittyneet roimasti, ja nälkä on todellakin kasvanut syödessä. Neito on kehittynyt ihan mielettömästi, ja samoin omat taidot ja käsitys koiran kouluttamisesta. Myöskin jännityksen olen saanut pois siitä "oksennan ja pyörryn" olotilasta sellaiseen mukavaan pieniä perhosia vatsassa tilaan. Alkaa uskomaan koiraan ja omaan osaamiseen. Ja toki kun kisakokemus karttuu, kai sitä sekin auttaa asiaan? Mutta sitten itse asiaan eli kokeeseen:
Merviltä sain Cheekin levyn, ja tää on se kappale joka soi päässä koko päivän. 

Koe oli tosiaan Kajaanissa. Mentiin Lilyn kanssa miun enon luo yökylään jottei tarvitse jo viiden aikaan aamulla nousta ylös. Ilta meni oikein mukavasti kuulumisia vaihdellen, mutta Lilyllä voisi olla oma näkemys yön kulusta. Mie nukuin oikein mainiosti, Lily ei. Sitä kiusasi että ollaan mamman kaa reissussa jolloin aina pääsee viekkuun nukkumaan, ni mikä siinä nyt on? Raukkaparka ei millään meinannut uskoa että sänkyyn vaan ei nyt tulla ja sillä selvä. Aamulla syötiin kumpikin oikein tukeva aamiainen jotta jaksetaan riehua päivä. Kisapaikalla aamuaurinko lämmitti ja arpaonni nosti miulle kakkosjäljen. Jälki oli todellakin tiettömän tien päässä, ja siinä jäi hyvin aikaa pelata pasianssia ja ihmetellä janaa joka lähti keskeltä metsää.

Janan neito teki niin täydellisesti jotta saatiin oikein erikoismaininta tuomarilta asiasta. Kyllä se janan hinkkaaminen näköjään todellakin auttaa! Jälki ei sinällään ollut kauhean vaikea fyysisesti, mutta on se hienoa kuinka 1,5km matkalle saadaan melkeinpä kaikki maapohjat joita Suomessa voi olla. Olipa jopa sellainen kivikkoinen aluekkin, jossa ei juurikaan aluskasvillisuutta ollut ja siellä oli sitten vielä terävä kulma. Sen jälkeen neito kadottikin hetkeksi jäljen, mutta nosti sen ilmavainulla uudelleen ja taas mentiin. Pieniä hauskutuksen hetkiä oli myöskin jäljeltä löytynyt kakkapussi jonka neito toi luottavaisesti minulle, ja kas kummaa, siinä samassa kohtaa oli myös keppi. Se taisikin sekoittaa pienen koiran laskutaidon, ja yksi keppi jäi metsän siimeikköön. Mutta se kuudes keppi nousi, ja samassa nousi myös kyyneleet miun silmiin! Me oltiin tehty se!!! Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä!!! Sieltä suoraan tottikseen ja taisin vieläkin olla niin onnen huumassa että tottiksesta ei meinanut tulla mitään. Saatiin me hikiset 74 pistettä, mutta nyt olisi taas peiliin katsomisen paikka. Tuon koiruuden tunnetila tottiksessa on auttamatta väärä, joten onneksi tulee pitkä talvi, jonka aikana se yritetään muuttaa oikeaksi. Mutta jos jotain hyvää, niin eteenlähetys oli täydellinen!!!

Tottiksesta nopeasti vessan kautta esineruutuun, ja koirasta näkyi että antaisit miun ees hetken levätä? No nyt ei voinut, ja yritin nostatella esineisiin koiraa. Tuomarina oli mukava naisihminen, joka ikävä kyllä selitti ummet ja lammet ja vähän niistä ojistakin, ja koiran motivaatio laski silmissä. Mutta koska mamma käskee niin sinnehhän se ryteikköön upposi. Jos oli maasto ollut kaunista jäljellä täällä se ei todella sitä ollut. Ensimmäinen esine tuli nopeasti, mutta sitten vaikka miten taikanenä nuuskutti, ei löytynyt toista esinettä. Kutsuin pariinkin otteeseen pois ja lähetin uudelleen. Ja juuri sillä hetkellä kun toinen esine napsahti koiran suuhun, aika loppui. Joten saatiin siis kaksi esinettä. Mutta ei voi kun ihmetellä tuon koiran motivaatiota tässä, se oli ihan poikki. Ja silti tehdään hommia.

Ja loppupisteet siis 246, ja sillä heltisi myös ykkössija!!! Eli me todella voitettiin!!!! Kultainen pinssi rinnuksiin ja uusia haasteita kohti!

tiistai 20. elokuuta 2013

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...

Niin syitähän on aina mukava keksiä, eikös? Koiralla alkaa juoksut. 1,5km jälkeä ilman palkkaa. Marjastajat ovat saapuneet. Pyyt ovat kansoittaneet metsän. Vieläkö keksisin lisää? Se kun ei todellakaan muuta sitä että koiralla on motivaatio kadonnut? Kyllä se on hienoa huomata olevansa metsälenkillä, kun pitäisi olla metsäjäljellä? Siinä tuntee sellaista suurta iloa ja paloa. Mutta ei me ennenkään olla lannistuttu, sitten päin ongelmaa ja sen ratkaisua. Lähestyvän junan etuvalo ja silleen?

No ongelmaa alettiin ratkoa sitten kolmen päivän kuurilla. Eli niinsanotut jälkipuinnit. Aloin palkkaamaan koiraa vaikka se juoksi iloisesti kepin yli. Ja otin lelut mukaan metsään, mitä en ole ikinä tehnyt. Helpotin huomattavasti. Ja sitten vaan kippo meni nurin, kerroin koiralle että tämä peli ei vetele, ei todellakaan, ja kas! Se alkoi jäljestämään. Kas! Kepitkin saivat taas merkityksensä? Vaihdoin namit toisiin vielä parempiin ja aloin vaikeuttamaan jälkeä. Trallatilaa. Nokka ei ole koiralla enää kauneutta vaan työtä varten. Tiedättekö että se hetki, kun koira keskittyy niin paljon keppiin jotta se melkein 3 minuuttia pyörii hajulla jotta tää on pakko löytää, pakko, on jotain niin sanoinkuvaamattoman hienoa, että melkein alkaa itkettämään?!? Sen hetken vuoksi on valmis syöttämään itsensä itikoilla, paarmoilla, nyppimään hirvikärpäsiä tukasta, seisomaan kolme tuntia vesisateessa ja muita kestämään muitakin elämää suurempia nautintoja.

Ja toki, samalla kun jälki meni lenkkeilyksi, meni jana vasempaan, oikeaan mutta ei todellakaan lähellekkään tuota maagista vaaleanpunaista kreppiä. Tänään sekin ongelma ilmeisesti ratkesi, sillä koira juoksi suoraan eteenpäin, ja nappasi onnistuneen käännöksen jälkeen pallon lennosta. Tähän tunteeseen on vaan niin hyvä käydä nukkumaan. Tätä tunnetta ei ymmärrä kuin koiraharrastaja, tämän vuoksi mie jaksan tätä!!! Miun ihana pieni mussukka joka jaksaa pitää mielenkiinnon yllä tähän lajiin eikä tee treenaamisesta tylsää!

Maahan, paikka, pysy?

Ei voi pieni koira olla erossa miusta. Varsinkaan jos siinä on joku toinen tekemässä jotain. Eli ongelmana paikkamakuu. Joka oli vielä viime kesänä yksi meidän ns. varmoja liikkeitä. Vaan niin se aika kuluu, ja asioista tulee ongelmia. Mutta koska tiedostaa ongelman, voi sen eteen tehdä töitä, eikös? Eli nyt alkaa paikkamakuusulkeiset neidolle, aloitetaan ihan alusta. Kun kerta mielentila on väärä, se muutetaan oikeaksi. Eli epäilen että se on neidolla suurin ongelma. Jostain se keksi hermostua tuossa liikkeessä, meninkö itse liian nopeasti eteenpäin, enkö harjoitellut tarpeeksi... Jossitellahan aina voi. Mutta siis: Nyt on suunnitelma ja aikataulu tehty. Ja tässäpä se olisi:

VKO 1:

Paikkamakuuta kotona ruokakipolla. Ei enää palkata lelulla koiraa, ainoastaan ruualla. Aamu-ja iltaruoka ansaitaan paikkamakuulla. Päivällä (jos en ole töissä) ruuaksi on ostettu herkkucesaria. Aikaa pidennetään pikkuhiljaa, nyt ollaan päästy 4 minuuttiin sisällä ja 2 ulkona. Tarkoituksena on että jos koira nousee, aika on ollut liian pitkä ja seuraavassa treenissä sitä vähennetään. Tuolle koiralle kun negatiivinenkin huomio on huomiota. Toki se kerran jo nousi ja oikein matallalla äänellä toruin koiraa, ni ei se kyllä kovin mukavalta koirasta tainnut tuntua. Sen jälkeen pysyä oikein mainiosti :D Mutta siis koska tuo ei ole se mitä halutaan, pelataan nyt häiriöllä ja ajalla. Hyvin pysyi koko viikon vaikka vaihtelinkin aikaa ja piiloa.

VKO 2:

Kotona piilossa oloja. Anoppikokokelaalle vien piilontekoainekset, ja siitä se sitten lähtee. Aika venytetään 5-10 minuuttiin ilman häiriöitä. Ja palkkana edelleen ruoka. Ja nyt on myöskin annettu maahankäskykielto, eli en itse eikä kukaan muukaan käytä kysistä käskysanaa muussa kuin tässä yhteydessä. Tämä onnistui kyllä jo ekan viikon aikana, eli ei tarvittu kahta viikkoa. Joten otettiin omalle pihalle paikkamakuu. Ensimmäisellä kerralla nousi. Toruin. Ei noussut enää. Kunnes Jarno tuli pihalle. Oli liikaa. Toruin. Ei noussut enää. Meinaa ihan vähän mennä hermo. Mutta sitten pysyikin koko viikon ajan paikallaan, vaikka Lassen tuleminen autolla pihaan olikin aika vaikea paikka.

VKO 3:

Viedään koira kentälle. Ei vielä häiriötä, ja hyvin lyhyellä ajalla. Ja olen näkösällä. Tarkoitus olisi päästä 5 minuuttiin. Ei viety vielä kentälle. Otettiin kotona ampumista. Ekalla kerralla yllättävästi nousi. Ja seuraavana päivänä. Ja sitten se olikin siinä. Käytiin kerran kentällä kuitenkin, hyvin lyhyt hetki ja palkka. Hyvin meni.

VKO 4:

Kentälle siirtäminen. Nousi. Ei noussut sen jälkeen. Ei noussut ampumisistakaan. Kokeiltiin parina päivänä. Muuten jatkettiin kotona. Juoksut alkoivat pari viikkoa sitten, joten jätin tähän tärppien ajaksi. Harjoitukset jatkuvat niiden jälkeen.

VKO 5:

Tärpit ovat ohitse, joten kentälle mars mars. Ja häiriöt mukaan. Luoksetulon tänne on liikaa, joten otettiin ilman koiraa, kaksi ekaa nousi, sitten pysyi hyvin. Vaihdettiin huutajaa, nousi kerran, sitten ei mitään. Taas vaihto, nyt pysyi. Joten siihen jätettiin. Otin ilman häiriötä uudella kentällä, pysyi hyvin. Nyt jatketaan häiriöllä, ja siihen mukaan sitten kenttien vaihtelua ilman häiriötä. Katsotaan kuinka käy :D