"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

maanantai 10. elokuuta 2015

SM-kisat

Tämä blogi alkaa muistuttaa kisablogia, kun ei jostain syystä saa muuta tänne päiviteltyä?

SM-kisat olivat aikamoinen rutistus, ja mietinkin että ensi vuonna en todennäköisesti itseäni kiusaa moisella. Ei oo miun juttu nuo arvokisat.

Lähdettiin Lilyn kanssa hyvissä ajoin jo reissuun, koska Moona oli luvannut majoittaa meidät ja uudesta työpaikasta jota olin vain muutama viikko ennen vaihtanut sain vapaata. Torstaina ajeltiin kaikessa rauhassa kohti etelää, ja kun olen koko kesän kitissyt että on kylmä ja ankeaa, niin saapuessa Moonan pihaan ei voinut enää paljon valittaa. Kesän kuumin viikonloppu sattui tietysti juuri tähän. Olo oli kuin etelänmatkalla lentokoneesta noustessa, kun aukaisi auton oven. Huomasi kyllä että koirakin oli hieman oudon oloinen ja selkeästi läähätti normaalia enemmän.

Perjantaina oli vuorossa eläinlääkärin luona käynti ja kenttään tutustuminen. Viime vuoteen verrattuna tutkimus oli todella suppea, eläinlääkäri katsoi koiran tassut, juoksutti muutaman metrin ja toivotti onnea ja menestystä. Kenttään tutustumisessa sain parikseni Myöhäsen Hannun, ja otin ainoastaan kättelyn ja muutaman askeleen seuraamista. Lily oli todella hyvässä vireessä eikä kuumuus tuntunut haittaavan millään lailla. Olinkin todella hyvillä mielin lauantain kisasuoritusta ajatellessani.

Lauantaina me olimme toisessa parissa, ja ikävä kyllä ei taas meidän tuuri oikein loistanut. Mikä se onkin että aina meille sattuu? Mielenkiintoisesti seuraava pari otettiin kentälle samalla kun edellistä paria arvosteltiin, ja jostain syystä meidän parina ollut koirakko ei tullut kättelyyn tuomarin kehoituksesta. Nainen vain viritteli koiraansa ja lopulta minun täytyi sanoa aika tiukasti että ala nyt tulla ettei meitä kumpaakin keskeytetä ennen kun päästään edes koko kentälle. Lily otti tästä hieman itseensä ja loppujen lopuksi kaikki mitä tapahtui sen jälkeen vain vei koiraa omiin syövereihin. Pitäsi osata itse olla niin hiton jämäkkä ja tuossakin olisi pitänyt vaan itse mennä tuomarin luo ja olla ottamatta kantaa toisen kilpailijan pöllöilyyn.

Mutta kyllä täytyy sanoa että Moonan luo kun mentiin niin aivot raksutti aika kovaa ja harmitus oli todellakin melkoinen. Harmittavinta oli se, että emme mitenkään olleet edes normaalisuorituksessamme, jolla olisimme päässeet maastoon. Muutaman neuvoa antavan juoman ja puhelun jälkeen alkoi suunnitelma olla selvä. Sillä periksihän ei anneta! Ongelmaksi muodostuu aina koiran häiriöherkkyys, ja se että kunnollisia häiriötreenejä ei vaan saa Joensuussa aikaiseksi. Ei sillä tasolla mitä Lilylle tarvitsisi. Joten lopputulemana oli että jos et itse osaa, mene koulutukseen. Varasinkin heti yksityistunteja Kuopiosta, ja hommasin Joensuuhun yhden kouluttajan. Ja nyt täytyy vain miettiä koko kupletti uusiksi jotta koiran suorituksesta saisi sen saman ilon irti mitä siitä saa treeneissä. Koska ei se todellakaan ole hauskaa kun koira näyttää ihan siltä että nyt lähden tästä litomaan. Mutta ei se auta, katsotaan miten saadaan asia korjattua!

Tässä vielä iloinen ilme kummallakin :D

perjantai 7. elokuuta 2015

KÄYTTÖVALIO!

Siinä se nyt on, haave josta en uskaltanut edes haaveilla. Käyttövalio. Tuo maaginen kirjainyhdistelmä KVA jota olen vaan kavereiden koirien nimen edessä katsellut. Uskomatonta mutta totta! Se on vaatinut verta, hikeä ja kyyneleitä. Autoon hyppäämistä ja ajoja tuhansia kilometrejä. Jännitystä ja epäonnistumisia. Mutta myöskin iloa, onnea ja onnistumisia. Ihanien ihmisten pyyteetöntä apua, kannustusta ja riemua. Se tunne kun tuomari sanoo, onneksi olkoon, se olisi ykköstulos. Ja se epäuskoinen olo sen jäkeen, voiko tämä olla totta? Tie on ollut pitkä, ja matka välillä tuntunut liian vaikealta. Mutta nyt se on tehty, ja määränpää saavutettu.

Tämä kesä on ollut aivan uskomaton, ensimmäsestä kisasta ykköstulos vaikka treeniä oli maastojen suhteen vain muutama. Siihen päälle HK2 titteli upeilla maastopisteillä, se tunne kun koira vaan toimii upeammin kuin koskaan. Kuinka olemme kuin yhtä mieltä metsässä. Ja sitten EK1 myöskin upeilla maastopisteillä, vaikka itse onkin todella epävarma toimiiko oikein, tekeekö kaiken niinkuin pitää? Ja tottiksen tekeminen ukkosmyrskyssä, ja kuinka huomaa koirasta että ei haittaa, yhdessä olemme vahvoja emmekä pelkää.

Luonnetestissä Lilystä sanottiin että yhdessä olemme vahvoja, yksin emme mitään. Se pitää täysin paikkansa. Myöskin minä olen vahva yhdessä, yksin en ole mitään. Vuosien varrella olemme oppineet lukemaan jokaista pientäkin elettä, hännän asentoa ja hampaiden kiristymistä. Olemme todellakin yhtä kun lähetän koiran janalle, hakuradalle, esineruutuun puhumattakaan tottiksesta. Luemme toisiamme ja kannustamme yhdessä toisemme vielä parempaan, tavoittelemaan haaveita joista emme ole osanneet edes haaveilla.

Nyt edessä on vielä SM-kisat, jonne kohta suuntaamme. Omistajan päätä huimaa, mutta toivotaan että ei liiaksi! Kuitenkin tänä kesänä on ollut niin upeita hetkiä että nyt menemme vaan näyttämään että näin hyvin osaamme ja pystymme tähän.

Kiitoksia Minna tuosta upeasta koirasta, ja Jarnolle niistä lukemattomista yksinäistä illoista jotka olet yksin viettänyt kun olemme olleet Lilyn kanssa treenaamassa tai kisoissa, kiitos että olet jaksanut ja kannustanut meitä vaan ylöspäin! Ja kiitos niille kymmenille ihmisille jotka olette jaksaneet tätä matkaa kulkea kanssamme! Yksin emme tähän olisi pystyneet!

Nyt on aika päivittää uudet unelmat ja uudet haaveet, ja lähteä niitä kohden!