"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Voi voi voittajaa

On se tuo toko toisaalta niin hauska laji ja toisaalta ihan hemmetin ärsyttävä. Koiran pitäisi pystyä ihan erilaiseen suoritukseen kuin mitä PK-puolen tottiksessa. Ja vieläpä täydellisessä hiljaisuudessa. Eilen facebookpäivityksessäni kysyttiin, olenko tehnyt kaikkeni että koira olisi hiljaa suorituksessa? Erittäin mielenkiintoinen kysymys. Ehkä kuitenkin ennemmin pitäisi kysyä mitkä ovat ne syyt miksi koira piippaa, ja ymmärtää ne, ennen kun minkäänlaista korjaussarjaa pystytään tekemään. Ja kaikkia ei voi pelastaa, ei jos se on hermoista johtuvaa. Eli huomaako koira itse huutavansa? Ja jos ei, kuinka se sitten saadaan lopettamaan?

Lily ei huomaa piippaavansa. Huudon se kyllä huomaa. Miten sitä sitten saadaan vähennettyä? Lilyllähän syy on aika selvä. Epävarmuus. Mitä epävarmempi se on mitä tapahtuu, sen enemmän se huutaa. Paikkamakuu. Se on ehdottomasti pahin. Koska ikinä ei voi tietää tuleeko viereinen koira päälle vaiko ei. Sitä olen saanut vähemmäksi sillä, että treenataan asiaa muiden koirien kanssa. Mutta kuinka treenaat, kun mihinkään treeneihin ei saada kolmea enempää ilman suurta anelemista? Ja tämä on se aisa, jota ei saa vaan selvitettyä. Joensuussa ei vaan yksinkertaisesti ole 10 ihmistä, jotka sitoutuisivat treenaamaan yhdessä. Joille toko olisi se prioriteetti yksi. Edes kaksi. Kolmonenkin kävisi.

No sitten on liikkeiden välit ja liikkuri. Täytyy kyllä sanoa että eilisessä kokeessa taas kerran nähtiin etä vaikka miten treenaat, tiettyjä asioita ei vaan voi ennakoida. Kuinka epäkunnioittavaa on se, että kisanjärjestäjä ei informoi kisaajia kokeen kulusta? Siinä sitten mietit että juokohan se tuomari kahvia vielä pitkäänkin, miten paljon myöhässä ollaan, moneltako aloitetaan. Onko koirien tarkastus ulkona vai sisällä. Mitä sitten tapahtuu? Pieniä asioita, mutta ärsyttäviä. Ja viimeisempänä ärsytyksen aiheena ne pari kisaajaa, joita sitten joudutaan odottamaan koska heitä ei kiinnosta edes kärkkyä paikalla kuuntelemassa joko kohta alkaisi tapahtua. Ei, he lähtivät koiran kanssa lenkille. Odotetaan, kyllä ne kohta sieltä tulevat. Kuinka vaikeaa se olisi tuomarin ilmoittaa, että seurava luokka alkaa pihalla vartin päästä? Vai olenko minä ainut henkilö jota tälläinen haittaa? Ja pahimmillaan se, että sinulle sanotaan että ota koira ja tule, ja sitten kehä ei ollutkaan vielä valmis ja siinähän odotat koiran kanssa. Tätäkin jos tahtoisi oikeasti treenata, tarvitsisi sen 5-10 henkeä, että saisi kunnollisen odotustilanteen. No tai sitten mie taas kierrän mätsäreitä, ajan agilitykilpailuihin, ja yritän katsoa milloin on markkinat. Vai myönnänkö miekin että ei tästä tule helvettiäkään ja vaan lopetan?

Koska sitten tulee ne pahimmat liikkeet, joissa juuri odotetaan liikkurin tekevän asioita. Korrin Pekka sanoi minulle että tätä harjoitusta kun teet joka päivä, saat sen toimimaan. Juu. Mahtavaa. Minäpä teen. Ai niin mutta kun ei ole sitä liikkuria. Mutta koska tälle asialle ei vaan voi mitään, niin täytyy nyt ihan oikeasti alkaa miettimään onko tässä mitään järkeä.

No mutta. Päästään siis itse aiheeseen, eli huutavaan koiraan ja sen suoritukseen ;)

Ja tässäpä paikkamakuu. 9 numerona, ja tykkäsin todella paljon tunnetilasta, koska pystyi kuuntelemaan.



Nythän liikejärjestys oli siis kerrankin sekoitettu, ja kylläpä huomasi koirasta että mitä hittoa tapahtuu? Vaikka ei meidän  treenit aina ala seuraamisella.

Luoksetulo. 7. Koska piippaus alussa ja ei pysähtynyt heti  kun käsi nousi. Pystyin hyvin keskittymään koiraan palkatessa, ja tykkäsin kovasti liikkurista joka antoi palkata koiran, ja toimi erittäin hyvin koko kokeen ajan. Siirtymät olivat hyvin mietittyjä ja selityksen ym. riittävän selkeitä. Ei tarvinnut miettiä että mitä ihmettä tapahtuu.

Ohjattu nouto 7. Aivan täysin erilainen suoritus kuin mitä pari kk sitten samalla tuomarilla. Ja silti sama numero :D Hauskaa. Mutta siis odottaminen jo huomattavasti hiljaisempaa, ja minusta koiralla muutenkin tunnetila paljon parempi. Edelleen tarvitsisi paljon enemmän treeniä tuohon odottamiseen.

Seuraaminen 7. Aivan karmeeta poikittamista, painamista ja kontaktin tippumista. Todella mystistä. Mutta taaksepäin seuruu oli hyvä. Nyt täytyisi tässäkin ihan selkeästi saada liikkurointia, ja juuri noi että koira ei tiedä mitä tapahtuu, että olisi skarppina. Ja mikä hittto toi nyt on, että koira ei tule sivulle liikkeiden aloituksissa? Vielä mystisempää.

Tunnari 5. Tietääpähän mitä otetaan Korrien koulutuksessa työn alle. Koska siis nythän tuo alku on jo paljon parempi kun käännyn, mutta olisihan se hyvä että ei nyt menisi ottamaan tuota ihan mitä vaan kapulaa suuhunsa. Syvä huokaus. Tässäkin auttaisi aivan varmasti jos pystyisi treenaamaan välillä muillakin kun omilla kapuloilla, mutta toki tekeehän se Lily tuota niilläkin. Ja tietenkin tätä liikettä ei myöskään voi ilman liikkuria treenata :D

Ruutu 10. No sehän oli hyvä. Paitsi tuo haistelu. Joka ollaan kyllä saatu ihan hallitreenillä aikaiseksi. Pakko unohtaa tämän sisällä treenaaminen, ja siirtää kokonaan pihalle. Poksin hallin lattia on kuorrutettu nameilla, ja sen kyllä huomaa.

Metallinouto 8,5. No joo. Olisihan se voinut tehdä sen nopeammin. Totta.

Kaukot 7. Hmm.. Minä en nyt kyllä oikeasti tykkää tuosta kontaktin tippumisesesta näissä odotteluissa. Se pitää kanssa ottaa ens viikonloppuna ohjelmaan.

L 9. No joo eihän se mene nopeasti maahan. Eikä istu. Totta

Kokonaisvaikutus 7. Koska piippaus. Mie oisin kyllä sanonut myös tuosta haahuilusta ja miihailusta.

No joo siis toisaalta parempi mielentila kun edellisissä, mutta nyt alkaa näkymään myös sitten tuollaisten perusjuttujen hajoilua, Mielenkiintoista.


perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kisamainen vuosi 2016

Kävin eilen hakemassa meille kotiin palkinnon, ja nyt kyllä kuulostan jo ihan rikkinäiseltä levyltä, en uskaltanut edes haaveilla. Joka vuosihan olen tietenkin tulokseni Kennelpiiriin laittanut, mutta en ikinä ole ajatellut että sieltä tulisi viesti: Tervetuloa hakemaan palkintosi. Mutta nythän se tuli. Eihän tätä voi edes ymmärtää, kuinka upeita tuloksia ollaan ton pikkuneidon kanssa tahkottu. Ja kuinka tärkeä se on minulle. Nöyrin kiitos kaikille niille ihmisille jotka ovat auttaneet meitä saavuttamaan kaiken tämän.

Ja ihan pakko on nyt koota meidän kaikki voitot (ja ei niin voitot) tähän samaan, ja saada samalla esiteltyä Markun ottamia ihania kuvia Lilystä:


PAJÄ ykköstuloksia 3kpl, kakkostuloksia 6kpl, kolmostuloksia 1 ja tuloksettomia kisoja 11kpl.
PAHA ykköstuloksia 5kpl, kakkostuloksia 3kpl, kolmostuloksia 0 ja tuloksettomia kisoja 2kpl.
PAEK ykköstuloksia 1, kakkostuloksia 1 ja kolmostuloksia 1. Ei yhtään tuloksetonta kisaa.



Tokossa alokasluokan kisoja 3, avoimen luokan kisoja 6, ja voittajaa nyt 2 takana. Ei tässäkään yhtään tuloksetonta kisaa.


Ja vuoden 2016 tulosrivi siis FI KVA HK3, EK2 ja EK3, sekä Aussieyhdistyksen Vuoden PK-koira kolmatta vuotta peräjälkeen, sekä Vuoden Hakukoira. Josepan vuosikokoukseesa kävimme hakemassa Maten Maljan jo toisena vuonna peräkkäin (paras näyttö+käyttö) ja Metsien Maljan joka luovutetaan parhaalle käyttökoiralle. Ari lupasi tulla ottamaan kunnollisen kuvan palkinnoista ja niiden saajasta, mutta tässä pikakännyräpsy eiliseltä illalta.




Mie oon aivan sanaton. Kennelpiirin paras koira. 

Ps. Tuosta tulosrivistä näkee muuten selkeästi sen, mistä lajista koira tykkää ja mitä kisataan vai ohjaajan takia ;)

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Hyvä tuuri, huono tuuri, miun ja Lilyn tuuri


Lauantaiaamu valkeni harmaana ja sumuisena, ja tavaroiden pakkauksen jälkeen lähdimme kohti Pieksämäkeä. Tarkoitus oli mennä ajoissa paikalle että kerkeän katsomaan EVL:n suorituksia. No kerkesin kyllä, olin siis paria tuntia liian aikaisessa. Viime kokeessa huomattiin että Lily alkoi ennakoimaan paikkamakuukäskyä, ja sitä ollaan parhaamme mukaan nyt treenattu. Silti se jännitti aika paljon, kun tietenkin meidät oli arvottu viimeiseksi paikkamakuussa. Valmistava osuus meni tosi hyvin, kerkesin kummankin kisaavan koiran vieressä käydä tekemässä hieman seuraamista, ja se ihan selkeästi hieman helpotti Lilyä. Nyt ei edes meinannut mennä muiden käskystä maahan, ja oli Lilyksi erittäin levollinen. Kuulin kyllä että lumet tipahtivat katolta, mutta onpas upeaa nähdä miten Lily reagoi tuohon älyttömään häiriöön ympärillään! Tässä taas näkyy että on se vaan hyvä näitä kisasuorituksia nauhottaa! Minä muuten myöskin kuvittelin että se pomppasi suoraan käskyn saatuaan sivulle, vaan eipä tuo sitä ollutkaan tehnyt! Eli ei siitä nyt sitten varmaan 10 oltas joka tapauksessa saatu. Mutta mistäpäs sen tietää, koska tässä vaiheessa auringonpilkut siis olivat jo meitä vastaan ja tuomarin mielestä lumet olivat voittajaluokan koirakoille liian iso häiriö, ja päätti uusia liikkeen. Viimeisenä. Eli mepä sitten tehtäsiiin ekana voittajaluokka putkeen ja siitä suoraan paikkamakuuseen. Mahtavaa. Voitte vaan arvata minkä verran vitutti? Toki. Aina voi kouluttaa koiran paremmin. Niinpä. Ja nyt on siis tuo liikkurointi otettava vaikka ST1 pihassa jotta saadaan homma pakettiin ja koira varmaksi mitä tapahtuu. Ja tässäpä sitten se eka paikkamakuu:



Ja koska Pieksämäellä näköjään tehdään liikkeet aina samassa lomakejärjestyksessä, niin tässäpä ne omien ajatusten kera:

Seuraaminen 9. Koiran tunnetila täysin erilainen kuin mitä viime kokeessa. Täysin. Itse kämmäsin yhden täyskäännöksen, kun näkee että nyt ollaan Lystin kanssa sitä alettu harjoittelemaan toisella tavalla. Oikeesti? Me ollan kyllä Lilyn kanssa aika samanlaiset. Aina pitää tehdä samoin :D Peruutuksessa olin todella iloinen että korjasi väärin lähdön, ja teki liikkeen lopuun oikein hyvin. Teki mieli palkata jo tuossa :D Nyt onnistuin liikkeiden välissä, ja en kiinnittänyt liikkuriin ja tuomariin mitään huomiota, vaan palkkasin koiran kunnolla. Ja tämähän näkyi heti seuraavassa liikkeessä.

Istu/Maahanmeno 9,5. Jäävät hyvät, seuraaminen oikein hyvää, joten olin erittäin tyytyväinen. Taso sama kuin treenissä, ja siihen pitää olla tyytyväinen!

Luoksetulo ja pysäytys seisomaan 8,5. No ja perkele. Jos edellisessä liikkeessä istuttaa koiran törpön päälle, menee siitä sekaisin ja unohtaa pallata koiran, niin jännä, että se näkyy seuraavassa liikkeessä? Mutta pysähtyihän se huomattavasti nopeammin kuin viimeksi ja luoksetulo oli hyvä.

Ruutu 9. Eiköhän se tuomari kuullut tuota toista käskyä? Mutta siis koska treeneissä meni vituiks ruutu, näkyi se nyt kisassakin. Muutenhan tuossa ei ollut mitään vikaa. Tosi hyvä, ja Lilymäinen suoritus.

Ohjattu noutaminen 8. No paljon parempi kuin viimeksi. Korrien neuvot todellakin auttoivat tähän liikkeeseen. Aivan älyttömän hienoa!

Tunnistusnouto 5. Ihan oikeesti noi liikkurin kommentit tossa liikkeessä. Mie en kestä. Kun muutenkin on todella herkkä liike meille, niin tollanen ei kyllä auta yhtään. Koira ihan selkeästi kuunteli sen juttuja. Perkele. Ja koska ei ole muutenkaan varma, niin tuli sitten epävarmaksi ja sehän taas kerran näkyi suorituksessa. teki mieli hirttää liikkuri. Nyt täytyy tuollaisen jälkeen muistaa ihan kunnolla kehua koiraa. Huomasi että tässä meni miulla kuppi nurin.

Kauko-ohjaus 9. Pieni pyllyn hyppäys lopussa, muuten oon kyllä tosi tyytyväinen näihin. Ja nyt taas hyvä fiilis näkyy. Koira varmaan jo tietää että kohta tää loppuu?

Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 9. Ja mitä tekee liikkuri? Unohtaa että tälläinenkin liike olisi vielä liikkuroitavana. Oikeesti. Ei hyvä päivä. Onneksi oli metalli, joka on Lilylle varma liike ja se ei ahdistu siinä odottamisesta. Ja kapula oli muuten sitten aivan jääkylmä, oli koko päivän ollut tossa pöydällä.

Kokonaisvaikutus 10. No olihan se oikeasti jo tekemisen näköistä.

Ja uusi paikkamakuu 8 koska meni ennen aikojaan maahan. Ja miun lelu, jonka olin varannut välipalkaksi oli sitten toisen koiran vieressä ja eihän me sitä sieltä lähdetty hakemaan, niin tässä siis vaan sosiaalinen palkka ja eikun paikkamakuuseen. Todella reilua koiralle.

Koesuorituksen kesto yli 16minuuttia. Aika reilua koiralle, eikö? On se kyllä uskomaton että jaksaa koko tuon ajan puurtaa!!! Ja siis tuohon ei ole otettu mukaan sitä toista paikkamakuuta.

Nyt olin tyytyväinen koiran tekemiseen, oli paljon parempaa kun viime kokeessa. Ja samalla älysin että enpä muuten ole sitten julkaissut viime kokeen kirjoitusta. Voihan hitto! No julkaistaan se nyt sitten samalla, niin näette eron. Koska siitäkin on video :D

Mutta siis nyt se olisi eka ykköstulos voittajasta saatu. Aika huikeeta.


Kadonnut tokokoe

Kadonnut siksi, että en ollut muistanut tätä sitten julkaista. Mahtavaa.

Eli paikkamakuu. No katsokaa video. Aivan kauheeta. Kyllä tässä jos missä ohjaajaa säälittää koira. 5 saatiin, mutta voihan hyvä hirvitys.


Seuraaminen 8. Harmillisesti kuvaaja ei ollut kuvannut kun lopun, mutta siis pakka levisi viimeistään siinä vaiheessa kun liikkuri liikkuroi vanhoilla säännöillä ja siellä tuli paikallaan kääntyminen. Ja koska mie en oo sitä opettanut koiralle ja Lily tasan tiesi että nyt meni mönkään, niin toi loppukin oli aika kauheeta. En myöskään saanut selvää liikkurin muminasta, joten tein myös muutaman liikkeen väärin. Joten ihme että saatiin edes 8! Kyllä kummankin pakka oli niin sekaisin, sekä koiran että ohjaajan!



Seiso/istu/maahan 9. No joo, hidashan se on, ja miun käskyissä näkyy vielä tuo seuraamisen leviäminen, mutta tekee niinkuin pitää. Eikä Lily ikinä tee nopeasti jääviä. 

Luoksetulo 6. Omistaja edelleen kuutamolla, en huomioinut koiraa tarpeeksi liikeiden välissä, joten koirakin kuutamolla. Positiivista oli, että hyvä eteentulo ja perusasento. 

Ruutu 9. No se meni kyllä hyvin. Paitsi että mitä hittoa mie teen tuolla miun kädellä kun kutsun koiran seuraamaan??? Uskomatonta.

Ohjattu 6. Nyt melkein pitää jo laittaa äänet pois koneesta, niin paljon alkaa tulla ääntä. Tässä vaiheessa itselläkin alkaa kyllä olla aivan pohja lähellä. Kadotaan koko ajan vaan kauemmas toisistamme. Ja hidas liikkuri ei muuten näköjään helpota meidän panikointia. PS. Katsoin niin yli minuutti meni ennen kun koiran kanssa lähdettiin liikkeelle. 

Tunnari 9. Voihan perkele. Liikkuri unohti ottaa kapulat mukaan. Ja sehän oli sitten siinä. Toki, tuollaistakin kai sitten pitäisi älytä treenata? Ja koiran pitäisi vaan pysyä tuossa sivulla ja valmiina liikkeeseen? No kiitos tuomarin, saimme siis uusia liikkeen ja siitä 9, mutta eipä autanut minun eikä koiran olotilaan yhtään tuollainen. 



No tässä seuraavassa sitten se uusittu tunnari ja kaukot, joista saatiin 9. Ne se kyllä osaa. Ja metalli 8, olihan se hieman haluton. Tässä vaiheessa oli aivan sama, kunhan päästiin pois kentältä. Ihan karmea olo. 



Kokonaisvaikutelma 7. Omasta mielestä 0 :D

Mutta oikeesti, pakko on etsiä myös hyviä puolia. Se oli kuitenkin melkein ykköstulos. Vaikka kaikki vastustikin, koira olisi voinut tehdä vielä huomattavan paljon huonommin. Ja sitä paitsi, huomenna on Korrien koulutus, olen aivan varma että saadaan apuja siihen, kuinka tuota mielentilaa saadaan parennettua. Sekä ohjaajalla että koiralla :D

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Voihan ylimääräinen silmäpari

Facebookin tokoryhmässä ihmeteltiin miksi tokon liikkeisiin on ryhmäpaikkamakuu tehty niin, että siihen on pakko saada treenikaverit käskyttämään jotta koira ei sekoa toisista käskyistä. Luin mielenkiinnolla kommentteja ja mietin, että mitä kaikkea menee vikaan kun ohjaaja miettii että kaiken muun voi yksin treenata kisavalmiiksi. Ja että miksi sitten edes treenata, jos ei se seura miellytä? 



Lystin elämänasenne. Täysillä.

Olenko mie jotenkin outo, kun miusta treenaamiseen kuuluu juuri se porukka? Se yhteisöllisyys ja vertaistuki, ja ne silmät jotka näkevät niin paljon paremmin kuin peili? Koska tasaisin väliajoin törmää näihin ihmisiin jotka eivät ryhmää tarvitse. Tai joille on ihan sama kenen kanssa trenaavat, eikä edes haittaa vaikka se porukka vaihtuisi joka kerta. Siksi minä kuulun yhdistyksiin, että saan sen porukan ympärilleni. 

Kokojärjestys?

Koska olisihan sitä voinut treenata yksin, lenkkeillä yksin, ja käydä kokeissa yksin. Mutta mitäs hauskaa siinä nyt sitten olisi? Aivan loistava esimerkki viime viikolta. Olimme treenaamassa sitä surullisen kuuluisaa tunnaria. Liikettä, joka ollaan mitä oudoimpien juttujen takia Lilyn kanssa aloitettu uudestaan varmaan kymmenen kertaa. Ja nyt siis olimme taas kerran siinä pisteessä että mikään ei onnistu. Koira on kuin ei olisi ikinä kuulutkaan koko käskystä, saatikka että olisi ikinä tiennyt, mikä koko liikkeen idea on. Ja sehän on aina aivan huikeata todeta asia viikko ennen kisoja. Ja sitten Soile sanoo että siun koirahan paineistuu siitä että käännyt ympäri. Onko se pakko kääntyä? No eikun sääntökirja käteen ja katsomaa. Pakko on kääntyä, mutta sen voi tehdä koiran kanssa. Ja avot, ongelma on ratkaistu? No siltä se nyt ainakin näyttää. Koska koiran ilme muuttui heti. Oisit heti tän älynnyt!


Liike on vielä aika herkillä, ihan selkeästi Lily ei vielä ole täysin varma mitä tehdä, mutta nyt täytyy siis kokeenomainen tapa toimia tehdä selväksi, jotta tulee se Lilyn niin rakastama rutiini tähänkin liikkeeseen. 
Kaunis neito

Ja olisinko tätä ymmärtänyt ilman treeniporukkaa? No en todellakaan! No entäs sitten nää tylsät yksin lenkkeilyt? Tai siis enhän mie oo yksin, onhan miulla koirat. Jep jep. Katsokaa nyt kuinka onnellia koiratkin ovat kun pääsevät kimppalenkeille! Jopa Lily. Vaikka oli ihan uusi koira mukana. Kiitos Anni kuvista, nää on aivan huikeita! Ja kiitos lenkkiseurasta, ehdottomasti otetaan uudelleen!

Mitäpä tähän sitten sanoisi? Muuten ootte terveinä olleet?

Mutta minusta treenaamiseen kuuluu myös sitoutuminen. Se on oikeasti ehkä se ongelmallisin asia treenaamisessa. Koska paljon löytyy niitä ihmisiä jotka haluaa sitä, haluaa tätä. Mutta sitten kun kysytään että no sitoudutko tulemaan paikalle kolmena tiistaina peräkkäin, niin se onkin ongelma. Koska ei vaan pystytä lupaamaan. Eikö sitten koeta asiaa niin tärkeäksi? Ollaanko vaan sellaisia persoonia? Vai onko se vaan sitä että nykyihmiset eivät vaan tahdo sitoa itseään mihinkään? Pitää aina olla avoin uusille ehdotuksille. Jos en lupaa ihan varmaksi, niin sitten voinkin paremman tarjouksen tullessa lähteä kävelemään? Koska enhän mie ollut luvannut. 

Tää on vaan ihan paras, 

Mutta tiedättekö että jos aiotte pitkälle harrastuksissa, pitäisi alkaa lupaamaan. Pitäisi alkaa sitoutumaan. Vai tarvitseeko sittenkään? Pitäisiköhän miunkin kokeilla, vaikka kuukauden ajan, sitä, että en laita mitään ylös kalenteriin. Päätän vasta viimeisellä hetkellä kiinnostaako minua lähteä mihinkään. Ja ilmoittaa vasta vartti treenien jälkeen että en muuten jaksanutkaan lähteä. Ja olla pyytämättä asiaa anteeksi. Koska miehän voin tehdä just niinkun minua huvittaa? Ja lopettaa se treenien pyytäminen ja järkkäily? Odottaa että jospa se kuuluisa Joku järjestäisikin ne treeenit, mielellään miun takapihalla. Ja kouluttaisi miun koiran. Ja mielellään myös kisaisi sillä? 

Elämä on ihanaa kun on ystäviä!

Mutta enhän mie niin tekisi. Ei vaan pystyisi. Ja sitäpaitsi miusta on aivan ihana kouluttaa koiraa. Paitsi silloin kun mikään ei mene putkeen. Mie oon jo alkanut jopa ihan aavistuksen tykkäämään kisaamisesta. Ja pikkuhiljaa olen jopa saanut ympärilleni ihmisiä, jotka oikeasti suhtautuvat melkein yhtä vakavasti tähän hommaan kun mie. Joten ehkäpä tästä taas noustaan, ja tiiättekö mikä on ihaninta? Ei tarvii enää heijastinliiviä ja otsavaloa aamulla! Joten nyt otan ton Lilyn ilmeen ja lähden innoissani taas treenaamaan, koska se on kivaa, miulla on aivan huippuporukka jonka kanssa tahkotaan noita tokon kiemuroita ja sit se ois taas lauantaina päivä, jolloin käydään katsomassa kuinka sitä koiraa oltiikaan koulutettu ;)

Ja kuvat ovat siis Anni Raskin ottamia, kiitos!

maanantai 6. maaliskuuta 2017

10 vuotta koiramaista eloa takana!

10 vuotta sitten heräsin täysin normaaliin aamuun. En todellakaan tiennyt, että juuri se aamu tulisi muuttamaan elämääni aivan mielettömän paljon. En nimittäin tiennyt että Kemissä oli syntynyt pieni punainen poika. Tuo pieni punainen poika tulisi viemään minun sydämeni, rikkomaan sen ja tuomaan siihen täysin uusia palasia. Mutta toisaalta 7 vuotta sitten heräsin aamuun hyvin odottavin tunnelmin. Kellon soidessa ei muuten nukuttanut yhtään. Sillä olimme sopineet menevämme Lempäälään katsomaan pientä kodinvaihtajatyttöä. Josta ehkä olisi meille uudeksi perheenjäseneksi. 



Mutta että kymmenen vuotta?!? Uskomatonta että siitä on jo niin pitkä aika! En kyllä olisi ikinä voinut uskoa miten paljon yksi "vain" koira tulee muuttamaan elämää. Koska senhän piti tulla ihan vaan lenkkikaveriksi. Ei miksikään muuksi. Koska enhän edes tiennyt muusta? En tiennyt, että sen karvapallon myötä saisin ihania ystäviä, itkisin monet kyyneleet, nauraisin monet naurut. Saisin monet arvet, toiset näkyviä ja toiset näkymättömiä. Joutuisin ostamaan lenkkikengät. Makaamaan metsässä ötököiden syötävänä. Käymään sairaalassa ottamassa tikkejä. Makaamaan sängyssä uskaltamatta liikahtaa, koska se tuhisee nukkuessaan niin söpösti ja siitä tulee ihanaa tuoksua kun se on onnellinen. Ja sitten kolmen ja puolen vuoden päästä tekemään sen päätöksen jota en toivoisi kenenkään koiranomistajan joutuvan tekemään. Sen viimeisen, sen joka särkee sydämen lopullisesti. 


Tekisinkö sitten toisin? Entäs jos en olisikaan valinnut juuri tuota pientä punaista? Tai siis entäs jos se ei olisikaan ollut juuri tuo pieni punainen joka minut valitsi? Entäs jos olisinkin tiennyt kaikki ne lohduttomat yöt jotka joutuisin itkemään tuon pienen punaisen takia? Kyyneleet joita itken tälläkin hetkellä kun tätä kirjoitan? Olisinko tehnyt toisin? No en tietenkään. Koska omalla erikoisella tavalla Wallu oli uskomaton persoona. 


Ja olisiko ollut vaan järkevää unohtaa se pieni bluemerle eriparisilmillä, se jonka elämästä en tiennyt mitään? Josta tiesin ainoastaan sen, että se oli yrittänyt tappaa talon muut koirat. Ja että se on Moonan siskontytär? Kuka täysjärkinen lähtee edes katsomaan tuollaista koiraa? Saatikka ottaa sen sillä hetkellä sydämeensä, kun näkee ensimmäistä kertaa? Koska tottahan sekin on, että siinä illalla kotiin ajaessa mietin, että olikohan tämä ihan järkevää? 


Mutta olihan se. Koska Lily taas on opettanut minulle täysin uusia asioita. Lilyn kautta olen saanut ihan toisenlaisia ystäviä, ja oppinut millaista on koiran täysin pyyteetön rakkaus ja täydellinen luotto. 



Mutta silti on ihan uskomatonta, että tästä on jo kymmenen vuotta. Niin pitkä aika että sen jo melkein unohtaa. Sillä niinhän siinä käy, Sitä unohtaa asiat. Ei enää itke niin paljoa, arvet on jo melkein kadonneet, tuoksu on jo hiipunut mielestä. 


Mutta tänään me juhlimme Lilyn ja Lystin kanssa! Ei enää itkuja, vaan naurua, herkkuja ja erikoisrapsutuksia, eikös vaan?

Onnea myös tätä kautta Raita, Viivi, Wendy ja Onni, jotka saatte vielä omistajien kanssa touhuta! Onnea myös muut sisarukset siellä taivaan lampaita paimentaessa!

torstai 2. maaliskuuta 2017

Onko elämää haasteen jälkeen?

Olipas uskomatonta huomata kuinka moni ihminen kävi lukemassa blogiani kuvahaasteen aikana! Oli mielenkiintoista huomata, että en ole yksin ajatusteni kanssa, ja vaikka en pidä itseäni mitenkään erikoisen hyvänä kirjoittajana, niin sanat taisivat kuitenkin osua ja upota? Ja hei! Saatiin yksi uusi jäsen meidän hallitukseen, joka kyllä sanoi että uskaltaakohan tuota kun oli lukenut kirjoitukseni yhdistystoiminnasta :D No mutta uskalti silti, ja onpas aivan mahtavaa!

Ja koska nyt alkoi tämä ihana kevään vuosikokousrumba, alkoi myöskin Vuoden koira-rumba. Ja onhan se tiedättekö aivan mahtavaa, kun kovasta työstä saa myös palkkion tällä lailla. Vaikka tiedän että kaikki eivät näitä palkintoja arvosta millään lailla. Itse olen aina osallistunut näihin kisoihin, ja kannustanut muitakin osallistumaan! Ja täytyy sanoa että tänä vuonna kyllä kirjaimellisesti putsasimme pöydän. Ihan huikea tunne myös siksi, että voitettiin monta todella hyvää koirakkoa, ja jopa ihan jännitti saadaanko me palkintoja. Mutta saatiinhan me :D


Tässä ensimmäisen, eli Josepan vuosikokouksen saalis. Kennelpiirin ja yhdistyksen muistamiset valioitumisesta, sekä Metsien malja (Palkinto on tarkoitettu pk-kokeiden haku-, jälki- ja etsintäkoirille, sekä palveluskoirien SM- kilpailuissa kilpailleille koirakoille. Koetulosten yhteenlaskettu pistemäärä ratkaisee) ja Maten malja (Jaetaan palveluskoirien koe- ja näyttelytulosten perusteella. Vähimmäisvaatimus on 2 x vähintään 2. palkinto palveluskoirakokeessa ja 2 x vähintään arvosana hyvä (H) näyttelyistä.) Huomasin muuten samalla että Lily se on voittanut kaikki palkinnot Josepalla johon meillä on ollut mahdollisuus. Osan pariinkin kertaan. Aika uskomatonta!

Nyt jäämme odottamaan seuraavia vuosikokouksia, ja niistä sitten myöhemmin. Mutta silti: Nämä palkinnot kertovat taas siitä, että jotain me ollaan tehty oikein. Ja enäähän me ei noita palkintoja sitten saada, koska ensi vuonna ei ole "kun" EK-kisat edessä. Joten nautitaan nyt tästä viimeisestä vuodesta jolloin nuo pystit meillä majailevat.