"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Rullaatiruu

Viime kesänä Lystin kanssa hakuilu meni aika toisella kädellä, kun Lily oli kuitenkin se ns. tärkeämpi treenattava, ja mitäpä tuollaisen pennun kanssa vielä tekemään, muuta kun perusopetusta, eli etsi maalimies metsästä. Syvät ja suorat pistot alkoivat löytyä loppusyksystä. Talven aikana trenattiin rullailmaisua epäsäännöllisen säännöllisesti. Ja tämän kesän tavoite olikin sitten yhdistää ilmaisu etsimiseen. Ja nyt voisin sanoa että siinä ollaan onnistuttu.

Lystin kanssa kriteereiden luominen on ollut todella tärkeää ihan joka ikisessä asiassa mitä ollaan opeteltu. Lilyn kanssa en ole ollut ollenkaan noin tarkkaa. Toki tietysti itsellekkin on jo muodostunut kuva, millaisen suorituksen haluan sen tekevän, niin varmaan osaltaan myös se on muokannut noita kriteereitä. Ja tietysti tollaisen ylivilkkkaan koiran kanssa on oltava todella tiukkana, koska muuten se touhuaa kyllä täysin omiaan. Myöskin koska koira on tuollainen sähikäinen, niin on sen oltava sähikäinen ihan joka kohdassa. Eli hidasta suoritusta ei saa hyväksyä, ja on oltava tarkkana että koiran mielenkiinto pysyy yllä koko ajan ja jokaisessa harjoituksessa. Ja koska ruoka. Siellä maalimiehellä on ruokaa. Sehän se on Lystin pääasia maastotreeneissä. Ruoka.


Irtorullan opettaminen oli, kuten odottaa saattoi, elämääkin suurempia juttuja. Koska kiire sinne, kiire tänne ja ajatus ei vaan kerennyt mukaan vauhtiin. Enkä myöskään osannut vaatia ihan niin napakasti kuin mitä olisi pitänyt. Onneksi kasvattaja ymmärtää moisen eläimen päälle ja uskaltaa sanoa asiat ihan suoraan. Joten yksi puhelu ja johan homma alkoi onnistumaan. Aika monesti olen kuullut kasvattajalta lauseen "Se vaan kusettaa sinua". Ja tässä tarkoitetaan siis juuri sitä, että jos en vaadi, tuo kyllä osaa ottaa oman tilansa ja alkaa vaatimaan minulta ihan supernopeasti. Mutta kesän aikana saatiin myös ajatusta mukaan, ajatuskin ilmeisesti kiihtyi kun sai kuntoa, ja lopulta irtorulla alkoi tulla nätisti käteen asti, huolimatta siitä missä maalimies oli. Joten oli aika alkaa treenaamaan kiintorullaa. Ja se menikin alun ihmettelyn jälkeen yllättävän kivuttomasti. Joten uskomatonta kyllä, nyt on aika alkaa treenaamaan myös sitä vaihtelevissa olosuhteissa. 

Jotenkin on kyllä niin ihana vaihe tämä, kun on saanut perusopetuksen tehtyä ja on aika niputtaa palasia kasaan. Vaikka on ihana nähdä kuinka pentu oppii asioita, niin onhan se jotenkin vaan niin tunteita nostattavaa, kun ensimmäisen kerran uskallat tehdä jonkin asian ns. kokeenomaisesti. Ja huomata että kaikki ne tunnit perusjuttujen äärellä eivät ole menneet turhaan. Kyllä minä odotan innolla sitä hetkeä, kun saadaan kokeiltua ns. kokeenomainen hakutreeni Lystin kanssa. Aika ja paikkakin asialle on jo mietitty. On tää vaan niin jännää!

Niin ja nythän me aloitettiin Lukkarin Jarin luona hyppykoulutus. Lysti on kuulemma erittäin taitava siinä hommassa ja mitä eilisen perusteella tuumin, niin ei se metrinen este taida kuitenkaan olla meille mikään mörkö. Sen verran "ilmaa" oli jo 65cm hypyssä että jos vaan tuon vireen saan pidettyä yllä niin ei luulisi olevan ongemaa asiassa. Huh helpotusta!




perjantai 25. elokuuta 2017

Viralliset terveystulokset ja muutama ei niin virallinen

Unten maille menossa
Soile löysi muutama viikko ennen SM-kisoja Lilyltä patin suusta, ja mie tietysti tuttuun tapaani heti aloin panikoimaan. Soile kuitenkin lohdutti ja sanoi että ei ole syytä huoleen, sen saa kyllä pois, eikä vaikuta koiraan millään lailla, eikun kokeisiin vaan. Sovittiin että se leikataan heti kisojen jälkeen, koska en sitä halua kuitenkaan pitkään pitää. Ja samalla ajattelin että tehdään se hammastarkastus sekä kuvataan virallisesti selkä. Ja vielä kun Aussieyhdistys maksaa viralliset selkäkuvat tänä vuonna, niin ehdottomasti. Koska ei ton ikäistä koiraa tahdo enää turhaan nukuttaa. Tai no ei minkään ikäistä, mutta ymmärrätte varmaan pointin?

Lilyhän siis on välikuvattu silloin kun se miulle tuli, mutta silloinhan ei selkien päälle ymmärretty muuta kuin että selkä se on. Ja jos jotain tosi dramaattista olis ollut, niin toki sitten varmaan ois kiinnitetty asiaan huomiota. Ja sitten selkä kuvattiin uudelleen epävirallisena muutama vuosi sitten kyynpureman yhteydessä, ja kuvaajana oli eläinlääkäri johon kyllä luotin että se kyllä huomaa jos siellä on jotain (eli jokainen voi arvata mihihn tämä tarina johtaa). Silloin ei vielä ollut aussiella virallista selkäkuvausta, mutta toki itsekkin jo silloin jotain asiasta ymmärsin mutta siinä paniikissa vaan totesin että selkä on kunnossa, hienoa. Enkä ole edes katsonut niitä selkäkuvia sen jälkeen.

Onneksi on olemassa Tanja, joka sitten kesälomallaan tulee hoitamaan Lilyä, koska minua aina kammottaa jättää sitä tuntemattomien ihmisten käsiin. Niipä aika varattiin Kirsi Mäkimattilalle ja Tanja vielä varmisti että voi olla hoitajana vaikka onkin kesälomalla. Kammotti ajatus tuosta patista suussa, muuta en edes ajatellut. Koska eipä tullut mieleenkään että siellä selässä mitään olisi. Vaan niinhän siinä kävi, että soitto tuli. Leikkaus onnistui hyvin, saivat koko patin pois ja se oli ollut ihan "hyvän" näköinen. Patologille sen toki lähetin, jotta saan itselleni mielenrauhan asiaan. Hampaat olivat tuolla historialla ja käytöllä olevalle koiralle oikein mainiossa kunnossa, eikä tarvinnut poistaa kun vähäsen hammaskiveä.

Seniori?
Mutta se selkä. LTV4:hän siellä olikin. 8 nikamaa. Mahtavaa. On se muuten jännä että Lilyllä on ollut aina ongelmia tuon mmetrisen hypyn kanssa, ja varmaan on myös jotain tekemistä tuon selän jumittamisen kanssa? Toki sillä on ollut aina todella huono tekniikka hypätä, ja enhän minä sille ole osannut mitään hyppytekniikkaa opettaa silloin kun se minulle tuli. Ja se maha vaikuttaa aivan varmasti tuohon selän jumiutumisen. Oli kyllä shokki kuulla, että tälläinen siellä on koko ajan ollut. Juttelin sitten Kirsin kanssa asiasta, kun kävin Lilyn hakemassa kotiin, ja hän sanoi mielestäni hyvin: Koska koira on näinkin aktiivinen kisakoira, ja sitä on hoidettu hieronnalla, fyssärillä ja akupunktiolla koko sen elämän ajan aktiivisesti, sitä on liikutettu suurin osa lenkeistä vapaana metsässä ja sillä on hyvä lihaskunto, niin selkä ei ole isommin oireillut. Jos koira olisi ollut kotikoira, jota olisi lenkitetty pääsääntöisesti hihnassa ja sen lihaskunnosta ei olisi pidetty huolta, olisi se voinut ruvetakkin jo oireilemaan isosti. 

Juttelin myös Aijan ja Soilen kanssa, ja tulin siihen lopputulokseen että näillä mennään. En aio nyt todellakaan kerralla laittaa koiraa eläkkeelle. Koska epäilen että sitten niitä ongelmia vasta saataisiin. En ole tänä kesänä koiraa enää juurikaan hyppyyttänyt metrisestä esteestä, A-estettä ollaan tehty vähintään yhtä vähän. Kisoja on ollut edellisiin vuosiin verrattuna huomattavasti vähemmän. Hakurataa 300m pitkänä ei olla taidettu tehdä koko kesänä. BOT sillä on ollut säännöllisessä käytössä koko sen elämän ajan. Lenkillä käydään ihan normaalisti, pyörälenkkejä ei olla ikinä harrastettu, asfaltilla ei tarvitse muutenkaan kävellä ja nivelvalmisteet ym. on jo käytössä. Eli normaalia ikääntyvän koiran (olisitte nähneet sen eilen niin nauraisitte tuolle ikääntyvä-sanalle) elämää aiotaan jatkossakin viettää. 

Ja onhan se totta, että jos löydös oltaisiin tehty vuosikkaana, olisi mielipiteeni ihan erilainen. Mutta nyt kun koira on jo reilun 8 vuotta, ja mielestäni osaan lukea erittäin hyvin sen pienimpiäkin muutoksia, on aivan turhaa alkaa ylihysterisoimaan tilannetta. Ja täytyy myöskin muistaa koiran temperamentti, eihän tuo ikinä ole mikään tykki ollut treeneissä. Lily tekee omaan tahtiinsa asioita, sen olen hyväksynyt jo vuosia sitten. 

Mutta toki, tilasin Lilylle uuden pedin joka on lämpöön muotoutuva. Kaveri hakee sakemannien mestaruuskisoista Silveriltä sille patjan autoon että on sekä pehmustetta että suojaa viimalta. Ja ruokakuppi nostetaan hieman ylemmäs. Siinäpä ne muutokset jotka meidän tämänhetkiseen elämään tämä tieto tuo. Koska muuten kaikki mitä tässä jokatapauksessa on tehtävissä, on meidän arjessa jo ollut vuosikaudet. Joten näillä mennään, tieto lisää tuskaa, mutta olen minä TODELLA onnellinen siitä että saatiin jalostustoimikunnassa tämä selkäkuvauspalkkio päätettyä. Jospa sillä saataisiin myös rodun tilannetta selvemmäksi? Koska tosiasia on että näitä on nyt aika paljonkin tullut esille, ja onneksi jos tämä nykyinen tyyli jatkuu, että koiria tähän tahtiin kuvataan, saadaan ehkä jotain kättä pidempää myös jalostusta silmällä pitäen. 
Toki teinhän mie sille jo pedin viikko sitten sohvalle

Mutta siis yhteenvetona, paska säkä, mutta minkäs voit? Se kakka on kuitenkin ollut jo housussa niin pitkään huomaamatta että ei sille enää mitään voi. Ja jokainen saa moralisoida ihan kaikessa rauhassa minua päätöksestäni, uskon kuitenkin että minä tuon koiran tunnen kun omat taskuni ja osaan kyllä sanoa milloin se on kipeä ja milloin ei ole. Ja osaan myös lopettaa meidän kilpauran mikäli siihen on tarvetta. Nyt ei ole. Ajattelen asian aika pitkälti samoin kun koiran omistaja joka vie maailman parhaan koiransa luonnetestiin. Ja se hyllyttää sen ihan totaalitäydellisesti. Joko pääset yli asiasta, kannustat koiraa sen huonoissa jutuissa ja olet iloinen hyvistä. Tai ajattelet että paska rakki ja sitähän se sitten on. 

Joten nokka pystyyn ja eteenpäin, sanoi Lily eilen treeneissä, ja sitä aion myös minä noudattaa!

Miun rakas neitokainen

torstai 24. elokuuta 2017

Lomailua

Opetellaan että sisälle ei tulla vaikka
ovi on auki
Ekat skumpat mökillä
Kun sitten kotiuduttiin Paimiosta, suuntasin Skodan keulan kohti vanhempieni mökkiä. Siellä sai koirat juosta ja riehua, Lily nautti uimisesta ja Lysti villiintyi täysin ihan vaan olemisesta. Minulla oli suunnitelmissa maata laiturilla ja olla vain, mutta isillä olikin muuta suunnitelmissa. Meillä on siis mökki tekeillä siellä ja niinpä huomasinkin tekeväni sisäseiniä ja muutamia muita raksahommia. Siinäpä se viikko nopeasti menikin. Juuri niin sopivaa hermolepoa kun olla ja osaa. Huomasi kyllä että olin todella väsynyt, ja treeneihin ei ollut minkäänlaista halua. Ei toki onneksi tarvinnut ollakkaan, olin siis siivonnut ihan tarkoituksella kalenteria niin, että lomalla ei ollut yhtään "pakollista" treenikertaa.

Viikonlopuksi tulin kotiin pesemään pyykkiä ja lauantaina olikin sitten vuorossa siskon muksun synttäribileet. Ja käytiin me Jarnon kanssa shoppailemassa uusi petari sänkyyn. Entinen alkoi olla jo aika mennyttä kalua. Maanantaina menin hoitamaan kipeää selkääni jäsenkorjaajalle, ja olikin korkea aika tehdä se, sillä selkä oli todella jumissa. Ja jos tarkkoja ollaan, ihan koko kroppa oli sellaisen kiputilan kourissa että kyyneleetkin välillä kävi silmänurkissa, niin kipeää teki koko homma. Jäsenkorjaajalle mennessä kokeilin tokon liikkeitä tyttöjen kanssa, sillä meillä oli lauantaina tulossa tokon maajoukkueen koulutus Mikkelissä ja oli hieman pakko testata, muistaako nuo eläimet mitään mitä niille olen opettanut. Ja korjaussarja olikin sitten suunniteltu, kun huomasin aika isoja puutteita kummallakin. 

Hyvät bileet kun oli oma kakkukin
Kerkesin myös siivoamaan autoa
Tiistaina käytiin ST1:n pihassa vielä katsomassa miltä Lystin alokasluokan suoritukset näyttävät, ja täytyy sanoa että kyllä tuo teknisesti alkaa olla aika taitava. Perusjuttuja siellä vielä on paljonkin viilattavana, mutta isot kuviot alkavat olla aika valmista kauraa. Ehkäpä sitä oikeasti ensi vuonna voinkin kisata kahdella koiralla? Aika uskomatonta, mutta en tällä hetkellä pidä mitään kiirettä kisojen kanssa, sillä en todellakaan aio tehdä samaa virhettä kun Lilyn kanssa, että menen täysin keskeneräisellä koiralla kisoihin. Ja onneksi on vielä nuori koira, joten ei tässä mikään kirrekkään ole kisoihin. Mennään sitten kun tuntuu siltä.





Auringonlasku
Tässäpä olisi muutama video Lystin treeneistä:








Villoitusurakka
Ja sitten mentiikin takaisin mökille vielä muutamaksi päiväksi, jotta saatiin seinät villoitettua. Ja koirat pääsi taas vaan hönttäsemään ja riehumaan. Jännä oli huomata että heti kun ei tapahtunut mitään, kumpikin rupesi heti nukkumaan. Kyllä siinä rannalla täydessä hiljaisuudessa aaltojen liplatusta kuunnellen totesin, että tähän voisi kyllä tottua. Että jospa ostaisi talon järven rannalta ja metsittyisi täysin sinne? Kävisi koirien kanssa pitkiä metsälenkkejä ja unohtaisi treenaamisen ja keskittyisi olennaiseen? Ehkäpä joku kaunis päivä tuon unelman vielä toteutan. 

No sitten lauantaiaamuna hyppäsimme Einin kanssa Skodan kyytiin ja matka alkoi kohti Mikkeliä. Lily oli vuorossa ekana, ja ensimmäiseksi ongelmaksi olin laittanut kaukojen istu-seiso siirtymisen. Ja kuten olin ajatellutkin, koira ei osaa vaihtaa tuossa liikkeessä painopistettä edestä taakse, ja sen takia liikkuu. Joten nyt jumpataan sitä muutaman viikon tehokuurina ja toivotaan että jalat alkavat pysyä paikallaan. 

Oli siellä mökillä aikaa myös ihastella
kaunista luontoa
Toisena liikkeenä otimme ns. vitunkierron, ja sehän olikin mielenkiintoista. Lily meni täysin lukkoon siitä että siellä oli PINKKI kartio. Ei oo ikinä ollut pinkkiä. En voi. En kykene. Joten aloitettiinkin sitten ihan alusta koko liikkeen treenaaminen. Mutta on se vaikeeta neidolle. Voi että se on vaikeeta. Ja lopuksi teimme kisanomaisena EVL:n paikkamakuun ja se meni erittäin hyvin. Ainut mikä oli, oli ikuisuusongelma "menen viereisen käskystä maahan". Mutta muuten teki kyllä oikein hyvällä asenteelle. 

Pyllynkäyttötreenit ei ehkä menneet ihan oikein?
Ja sitten Lysti. Jonka pyllyllä on aivan oma elämä. Mutta saatiinpas kuitenkin täyskääntö onnistumaan! Ensimmäistä kertaa se teki sen ihan oikein. Olempas aika tyytyväinen. Ja pakko se on nyt todeta. Vatitreeni. Perkele. Ei se vaan auta. No toisella kerralla otettiin myöskin kaukoja, mutta niihin en nyt juuri saanut mitään uutta ja ihmeellistä. Johtuu ehkä siitä että niissä ei sinällään ole muuta ongelmaa kuin treenien vähyys.

Mutta olipa todella hyvä koulutus ja mistä olin erittäin iloin, oli kummakin koiran asenne koulutuksessa todella hyvä, ja Lystiä en edes vienyt autoon vaan annoin sen hengata kentän laidalla. Ja kuitenkin kun sitten sanoin että nyt tehdään hommia, niin silloin heti unohtui kaikki ympärillä oleva ja alettiin hommiin. Taitavat tokoeläimet!

Sunnuntaina kävimme treenaamassa tokoa, ja Lystillä alkaa kyllä olla idea täyskäännöksestä, tunnari ei ole unohtunut aivan täysin vaikka treeniä pitikin helpottaa ja Lily nyt on Lily. Kyllä se alkaa oppimaan tuota kaukojen takapään merkitystä. Hienoa. 

Sunnuntaina tuli myös suru-uutisia, kaverini koira oli jouduttu lopettamaan. On se niin perkeleen paskaa, kun nuori aivan huikealla luonteella oleva koira joudutaan terveysongelmien takia lopettamaan. Mutta nyt saa Ragnar liitää taivaskuorossa ja ei ole enää kipuja. Hyvää taivasmatkaa tätäkin kautta, ja surunvalittelut koko perheelle. Siinä oli kyllä sellainen koira jota ei tule ikinä unohtamaan.


maanantai 21. elokuuta 2017

SM-kisat Paimiossa

Nyt on lomat ohitse ja pääsee takaisin arkeen. Tein kisan jälkeen päätöksen että en avaa konetta ennen kun lomat on ohitse, sillä täytyy myöntää että täydellinen ajatusten nollaus oli kyllä tarpeen kisojen jälkeen. Sekä minulle että koiralle.

Eläinlääkäri osaa vallan hyvin myös
tälläisen eläimen koivet laittaa kuntoon 
Ja koska Marin reissut menevät aina kun Strömsössä, eli eivät, niin pienet katastrofin ainekset olivat tässäkin näkyvillä. Edellisen viikon perjantaina kävimme kaverin kanssa Matkuksessa, ja sieltä tullessa kotiin syttyi Skodassa moottorin vikavalo. Onneksi on St1, ja sain heti luettua mitä koodi mahtaa merkitä, ja koska miulla oli jo maanantaille autoon muutenkin huolto sovittuna, niin eikun asentajalle ilmoitusta ja maanantaita odottamaan. No maanantaina sain kuulla että hommahan onnistuu, ja tiistaina tulee sitten osaja se saadaan vaihdettua. No hienoa. Tiistai tuli, ja osa vaihdettiin. Ja kun lähdin ajamaan treeneihin, niin valohan syttyi uudelleen kirkkaana ja iloisena. Samalla minun selkä oli siis jumahtanut aivan täysin ja polvikaan ei enää taipunut ollenkaan. Joten treeneissä nähtiin aika mielenkiintoinen "kyllä mä tähän pystyn" hetki, kun jokainen askel koski niin että meinas kyyneleet olla aika lähellä. Mutta onneksi apu oli lähellä, ja ajoin Lilyn eläinlääkärin Soilen luokse, joka laittoi myös minuun muutaman akuneulan. Ja sitten oli selkäkipu poissa. Polvi alkoi seuraavana päivänä toimimaan myös, ja keskiviikkoaamuna vein Skodan toiseen korjaamoon että saadaan vika selville.

Korjaamolla todettiin että edellisellä korjaamolla autoon oli vaihdettu väärä osa, ja tilattiin uusi osa. Minunhan olisi pitänyt olla jo torstaina seitsemän aikaan menossa kohti Paimiota. No eihän se auttanut kun siirtää aikataulua ja mennä kiltisti kahdeksalta korjaamolle että saadaan auto kuntoon. Tässä vaiheessa oli nimittäin moottori mennyt vikatilaan ja Skodan suurtakin suurempi kiihtyvyys oli vieläkin onnettomampi. Myös majapaikasta tuli ilmoitus että he lähtevätkin Saksaan, joten Jarno jäi kyydistä pois. Eli matka muuttuikin sitten tyttöjen viikonloppureissuksi. Ja Lysti aloitti myös just sopivasti juoksut. Joten auringonpilkut olivat siis todellakin kohdallaan. Osa tuli kahdeksalta, mutta tadaa, eihän se ollutkaan oikea osa. Joten sitten alkoi karmea puhelimen rämpytys ja kuumeinen etsintä, joka päättyi vajaan tunnin päästä siihen että osa oli korjaajalla kädessä ja yhdeksältä matka pääsi alkamaan.

Lysti on hieman ketkera, miksi mie en pääse?
Sitten auton nokka kohti Jyväskylää, sillä Aija oli ihanana luvannut että hoitaa Lilyn vielä ennen kisaan lähtöä. Kovin jumissahan tuo tuntui olevan, joten Aijan luokse ei todellakaan turhaan menty. Siitä muutaman stopin kautta Turkuun, ja olin jo päättänyt että Paimioon en enää aja, vaan käyn perjantaina eläinlääkärin luona tarkastuksessa. 13h myöhemmin olinkin jo majapaikassa, ja voitte muuten arvata että unta ei paljon tarvinnut herkistellä.

Koska aina voi ottaa skumppaa?



Perjantai-aamuna onneksi ei tarvinnut kisapaikalla olla vielä ihan kukon pierasun aikaan, joten nukuttiin pitkät yöunet ja aamun ensimmäinen etappi oli Lystin vieminen hoitoon. Lysti lähti viikonlopuksi viettämään aikaa sukulaisiin, eli Sarin, Tintin ja Oitiksen luokse. Sinne se iloisesti jäi touhuamaan, eikä tainnut paljon perään itkeskellä. Eläinlääkärin tarkastus piti sisällään muutaman askeleen verran ravia, ja saimme luvan jatkaa kentään tutustumiseen ja siitä maastoihin. Kenttään tutustuminen meni todella hyvin, Lily oli oikein rennon oloinen ja jäin hyvillä mielin odottamaan seuraavan aamun koitoksia. Entinen työkaveri tuli vielä miehensä kanssa iltaa istumaan, niin ei tarvinnut yksin koiran kanssa jurottaa. Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa ja aika meni kuin siivillä!

Lauantaiaamuna seitsemältä oli meillä kokoontuminen huoltoaseman pihassa, jossa arvottiin jälkien ryhmät. Arvoin itseni toiseen ryhmään, ja saimme odottaa tunnin huoltamon pihassa. Arvoin meille maastonumeron 5, joka olikin myös meidän maaston sijoitusnumero! Ja Lilyhän sitten vielä oksensi aamuruokansa auton takakonttiin, joten tässä vaiheessa alkoi muuten oikeasti hieman pelko nousta kurkkua kohti. Koira kuitenkin vaikutti iloiselta omalta itseltään, ja meillä oli vielä muutama tunti ennen jälkien alkua, niin arvelin että katson koiran mukaan tilanteen.

Kisaajat valmiina tositoimiin
Jälki lähti ylämäkeen, ja maasto oli kohtuullisen haastavaa kalliota, rahkasammalta ja sisälsipä se yhden pyllylaskunkin. Lily otti omaan tuttuun tyylinsä takajäljen, mutta muuten puksutti menemään hyvällä innolla ja nosti itse kaikki 4 keppiä. Ja koska oli täysin oma itsensä, en nähnyt tarvetta keskeyttää kisaa. Seuraavana olikin tarkkuus, ja ihanat kanssakisaajat tekivät Lilylle harjoitusruudun enne suoritusta, että pääsin muistuttamaan ilmaisun tyylistä. Oltiin siis hinkattu tuota ilmaisua Krissen opettamalla tyylillä, ja viimeisimmissä treeneissä olikin jo hyvin varman oloisesti ilmaissut esineet. Meidän vuoron koitettua lähetin koiran ruutuun, ja se meni hyvin "onpahan ilmoja pidellyt" tyylisesti ruutuun, laittoi jo kyynärät melkein maahan, pomppasi ylös ja astui muutaman askeleen eteenpäin ja sitten meni maahan. Ja siellähän se oli, pienen pieni mutteri. Kylläpä olin muuten iloinen!

Sitten olikin vuorossa esineruutu. Ruutu oli tehty niin, että alkupää oli melko normaalia metsää ja lopussa mentiinkin hakkuuaukiolle. Lähetin Lilyn vasemmasta etukulmasta, ja se liikkui todella hyvin noin puoleen väliin ruutua, nosti nenän ja meni muutaman metrin pätkissä ihan takakulmaan asti, ja toi sieltä esineen. En ollut liikkunut kovin paljoa, koska näin aivan selvästi että koira oli hajulla. Seuraava lähetys, ja koira lähti taas hyvin etenemään ruudussa. Meni ihan takarajalle, ja alkoi sieltä tulla minua päin siksakkia tarkastaen hyvin ruutua. Aivan edessä keskellä olikin esine, josta sai hyvin hajun ja toi hyvin. Viimeinen esine tuli toisella lähetyksellä, se oli aivan oikeassa rajassa noin keskivaiheilla. Tämä oli se esine joka suurimmalta osalta jäi ilmaisematta. Enää en ihan tarkkaa ikaa muista, mutta muistaakseni jotain kolmen minuutin pintaan taisi olla kokonaisaika. Tässä vaiheessa aloin kyllä olemaan jo aivan onneni kukkuloilla!

Sateenkaaren päässä on huikeat maastopisteet?
Tässä vaiheessa pidettiin ruokatauko, ja sitten suunnattiin kohti pudotettua esinettä. Juttujen taso alkoi olla vähintäänkin levoton, ja täytyy kyllä sanoa että porukka oli aivan mahtavaa tässä kisassa. Totesinkin että ei ollut yhtään sellainen olo että oltaisiin SM-kisoissa, ihan tuntui kun oltaisiin oltu normi kyläkisoissa. Jokainen tsemppasi ja kaikkien onnistumisiin oltiin iloisia. Pudotetetun esineen rata meni metsäautotien viertä pitkin, ja tie oli sellainen hieman metsittynyt ja ohjasikin useamman koiran juoksemaan siihen, eikä radalle. Lily seurasi hyvin löyhästi, katsellen välillä Paimion maisemia, mutta piti paikkansa hyvin ja tiesin, että kyllä se silti keskittyy. Rata oli tietenkin sellainen että en todellakaan nähnyt koiraa joten pitkiltä tuntuivat sekunnit siitä kun koira katosi siihen kun se iloisesti lapanen suussa juoksi minun luo. Siinä vaiheessa kyllä meinas suusta päästä spontaani onnen kiljahdus! Melkein tasan 12h meni metsässä, mutta ei hemmetti että olin tyytyväinen tuohon neitokaiseen. Siellä se vaan tasaisen varmasti puksutti eteenpäin, tehden omaa hommansa varmasti ja iloisesti. Eikä se illallakaan ollut mitenkään erityisen väsynyt, ja ihan selkeästi olisi halunnut Lystin leikkikaveriksi.
Viimeistä osiota lauantaina viedään!

Sunnuntaiaamu valkeni erittäin vetisenä, ja minun mieltä jo kylmi ajatus a) märästä ja liukkaasta hakumetsästä b) märästä ja liukkaasta tottiskentästä. Varsinkin kun olin jo nähnyt vilauksen Paimion metsistä, ja pystyin hyvin arvaamaan millainen oli metsä hakuradalla. Ja sitähän se juuri oli. Aamulla tuomari totesi että turvallisuuden vuoksi näytölle ei sitten juosta (juuri kun olin saanut valettua Lilyyn uskoa että juokse vaan, niin miekin teen). Pyysin kanssakilpailijoita innostamaan koiraa radalle mentäessä, ja Lily lähtikin metsään häntä pystyssä ja itsevarmuutta huokuen. Etukulmat tarkisti hyvin, liikkuin koko ajan reilusti (Tuomarin makuun hieman liian reilusti) eteenpäin ja kolmannella lähetyksellä tulikin jo rullan kanssa. Ensimmäinen ukko oli vasemmalla umpipiilossa 50 metrissä, ja olisiko ollut jossain 50-60m kohdalla? Lähti hyvin näytölle mutta sitten mie tunari kämmäsin ojan yli hyppäämisen ja nykäisin tosi rajusti koiraa liinalla ja sehän pysähtyi tasan siihen paikkaan. Kääntyi ja tuijotti vaan. Eihän se montaa sekunttia ollut siinä seisonut, mutta jumaliste että aika tuntui pitkältä. Mielessäni vaan hoin "lähde nyt, näytä nyt, jookojooko" ja sitten neito kääntyikin ja jatkoi matkaa ihan ukolle asti. Tuomari sanoi että hän oli juuri ajatellut että nyt jos se ei lähde, hän keskeyttää, ja juuri sillä hetkellä koira oli käännähtänyt ja lähtenyt. Ja eikun keskilinjalle ja eteenpäin. Kisan järjestäjä ei ollut jostain syystä merkinnyt radan loppumista, ja lähetin Lilyn oikealle, ja siitä yliheittona vasemmalle, ja katsoin että tuon puskan takaa on hyvä lähettää oikealle. Samalla kyllä mietin että tuntuupa tämä rata hemmetin pitkältä, kun tuomari totesi että rata muuten loppuu just eikä melkein siihen. No hemmetin hienoa, sillä olin juuri sen puskan kohdalla. No eikun koira vaan läpi puskasta ja takakulmaan, jossa se ukko onneksi siis oli. Ja tälle näytölle ei ollut mitään ongelmaa mennä, pikemminkin liina tuntui olen tiukalla koko matkan ajan.

Ja niin se vaan neito tuossa tiukassa seurassa puksutteli maastossa VIIDENNEKSI! Aika käsittämättömän huikeeta. Olin kyllä niin hemmetin tyytyväinen koko suoritukseen, että kun lähdin autolla ajamaan kohti kisapaikkaa tirahti muutama kyynel taas silmäkulmaan. Ei ne lukemattomat metsässä vietetyt tunnit ole todellakaan menneet hukkaan!

Pahaenteisen helpolta näytti maasto
vielä tässä vaiheessa
Tottispaikalle saapuessa vettä kyllä satoi, mutta melko maltillisesti. Kävin tarkistamassa kentän kunnon, ja totesin että hienoa, tekonurmi todellakin imee vettä. Kenttä oli tuossa vaiheessa vielä melko kuivan oloinen. Söin muutaman grillimakkaran ja jututin kavereita. Kävin välillä aina auton käyttämässä että koira ei pääsisi kylmämään, koska olihan se kastellut itsensä hakumetsässä. Päätin että otan Lilyn kastumaan kun edellinen pari lähtee suorittamaan, ja teen sillä muutaman nostattavan treeninpätkän ennen suoritusta. Juha otti lelun minulta piiloon itselleen ja siinä vaiheessa kaatosade alkoi. Jo ennen kun pääsimme edes kentälle, alkoi minun "hieman se pitää vettä" takista tulla läpi, ja siinä vaiheessa kun astuimme kentälle se kenttä ei muuten enää todellakaan ollut kuiva. Lits läts kuului vaan ja tuntui kun olisin kävellyt isossa vesilammikossa. Ja tietenkin kenttähän ei sitten taas kerran ollut tarpeeksi iso kaaviolle, ja sehän toi omat haasteensa tottikseen. Olimme ensimmäisenä suorittamassa, ja seuruukaavion päähän päästyä tiesin että ei helvetti tässäkö tämä nyt oli. Koira katosi täysin tuohon märkään ja inhottavaan olotilaan, ja sieltä sitä ei vaan yksinkertaisesti saanut pois. Ainut liike jonka se teki hyvin, oli estenouto. Ja kuten eräs tuomari hyvin kuvasi Lilyn paikkamakuuta "hän katsoi että yrittääkö se hukuttaa itsensä tuohon lammikkoon". Joten siihen jäi meidän tulostavoitteet, ja olin kyllä todella pettynyt. Mutta minkäs sille voi, itsehän olen koiran kouluttanut. Lilyn motivaatio ei vaan kestä tottiksessa yhtään virheliikettä, vaikka se hyvänä päivänä tekeekin todella hyvin asiat. Nyt vaan ei ollut se hyvä päivä.

Väsyneitä mutta onnellisia. Nyt se olis ohi.
Eli tavoite jäi saavuttamatta, mutta täytyy vaan iloita noista onnistumisista maastoissa. Koska oltiin me silti suomen 9.paras koiruus, ja tehtiin hattutemppu, kolme lajia kisattu SM-kisoissa. Ei siihen ihan jokainen sesse pystykkään. Menin tottiksen jälkeen suoraan autolla, nakkasin koiran kyytiin ja ajoin sen kuivumaan majapaikkaamme. Mikä oli erittäin hyvä idea, sekä itse että koira oltiin alushousuja myöten läpimärkiä. Kenkien kuivumiseen meni 3 päivää!

Tuomareista on muuten pakko mainita. Sami Iso-Pahkala oli siis meidän maastotuomari, ja teki kyllä ison osan tuosta viikonlopun mukavasta fiiliksestä. Osasi olla tiukka, muttei mulkku. Ja Jani Heinilä, joka arvosteli tottiksen. Kiitos että yritit kovasti löytää siitä jotain hyvääkin. Ja Elina Mäkilä, EK:n ratamestari. Hienot maastot olit saanut etsittyä, ja hyvä talkolaiset kasattua! Puhmattakaan sunnuntain aamujumpasta, se oli hieno.

Ja olisitte nähneet Lilyn ilon kun Lysti tuli kotiin. Ihan onnesta soikeena juoksivat taloa ympäri.

Tyttöjen yhteisposeeraus
Joten kokonaisuudessa edelleen harmittaa toi tottis, mutta muuten kokemuksena aivan huikeeta, ja nähdä että kyllä meistä kuitenkin on tuollakin tasolla kisaamaan. Ja kiitos ihan mielettömästi kaikille jotka autoitte meitä pääsemään tänne asti, sillä tänä kesänä minulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo että minun kaverit ihan oikeasti tsemppaavat minua, ja kokevat että tämä on myös heille tärkeää. Joten kiitos Tanjat Remes ja Rouhiainen, mitä mie tekisinkään ilman teitä? Soile, ihan huikeeta että miulla on tuollainen lääkäri joka antaa kaikkensa. Jenna, silti mie en käsitä miten sie voit muuttaa takas Helsinkiin? Aija, viime hetken pelastava enkeli! Sari, joka jaksoi katsella mustaa ilopilleriä koko viikonlopun. Ja lukematon määrä muita kavereita, jotka tsemppasivat koko kisan ajan. Ja tietenkin Minna, harmi kun ei päästy käymään. Se olis ollut Lilylle ihan mahtava palkinto hienosta viikonlopusta. Puhumattakaan Jarnosta, joka taas kerran vietti aika monta iltaa, päivää ja viikonloppua yksinään.


Koko EK:n huippujengi tuomarista lähtien. Kaikkensa antaneina?












tiistai 1. elokuuta 2017

Hetki ennen SM-kisoja

Ei olisi enää montaakaan aamua jäljellä ennen suurta koitosta. Viime kesänä aika samoihin aikoihin totesin että nyt saa olla viimeiset SM-kisat, ensi kesänä vaan löhöän rantatuolissa ja nautin kesästä. Eilen totesin taas saman asian. Milloinhan sitä ihminen oppii? Tänä kesänä tietysti vielä nuo alkeiskurssit ovat vieneet todella paljon aikaa. Joten jospa sitten ensi kesänä?

Mutta ensimmäistä kertaa olen todella onnellinen siitä, että nyt minulla on sellainen porukka, joka aidosti tsemppaa minua eteenpäin. Onhan minulla joka vuosi ollut se pari ihmistä jotka tsemppaavat, mutta aikamoista pyytelyä ja anomista on aikaisempina vuosina tämä homma ollut. Nyt parin viikon aikana ollaan ratkottu Lilyn ilmaisuongelmaa, ja eilen siihen saatiin niin hyvä treeni että vieläkin hymyilyttää. On saatu treenattua koko EK:n osa-alueita, ja ihmiset ovat pyyteettömästi auttaneet, kuten eilen treeneissä nähtiin. Ilmeisesti olen osannut todellakin karsia sellaiset negatiiviset ihmiset ympäriltäni, ja löytänyt positiivisia ihmisiä ympärilleni.

No mitä me sitten ollaan tehty? Korkeanpaikan leirillä ratkaistiin Lilyn tarkkuusongelma, ja sitä ollaan pidetty yllä muutamalla treenillä. Meinasin että vielä yhden tarkkuuden teen torstai-iltana, mutta sitten se saa olla. Pudotettua ei yksinkertaisesti olla keretty ottamaan, mutta siinä täytyy vaan luottaa koiraan. Soile teki minulle yhden jäljen muutaman epäonnistuneen jäljen jälkeen, ja se meni kyllä niin hyvin kun vaan voi mennä. Tottiksessa ollaan vaan tehty kisanomaista treeniä sosiaalisella palkkauksella, ja se on mitä on, sille ei vaan voi mitään. Ja hakua ollaan sitten hinkattu senkin edestä.

Mietin Kouvolasta kotiin ajaessani, että se palkkaus on meidän suurin ongelma. Lily on epävarma näytölle mennessä, eikä koe sitä maailman parhaana asiana. Tämä johtuu osaltaan alun koulutusvirheestä, kun silloin rullaa opettaessa en osannut edetä tarpeeksi nopeasti. Se liinassa roikkuminen tuli aivan liian hitaasti otettua mukaan kuvioon. Ja sehän sitä Lilyä ahdistaa. Ja tietysti se, että en uskalla juosta metsässä. Enkä oikein pystykkään. No nyt sitten ollaan juostu, ja kyllä huomaa polvissa että näin on tehty. Ei meinaa jalat taipua enää aamuisin. Ja se, että ihmiset eivät vaan osaa leikkiä Lilyn kanssa. Vaikka se on aika perussesse siinä hommassa. Varmaan se on syy miksi moni koiran ohjaaja siirtää koiransa leikistä namille. Koska se on helppoa maalimiehille. Mutta tässäpä se ongelma juuri onkin. Moniko on oikeasti valmis "heittäytymään" ja leikkimään koiran kanssa koko sydämestään? Koska siinä pitää ihan oikeasti välittää siitä koirasta, ja keskittyä siihen hetkeen. Ei voi räplätä kännykkää, ei miettiä omia asioita, eikä ainakaan sitä että nyt pitäisi olla jo kotona. Mutta näin monella ikävä kyllä menee asia.

No kuinka sitten ollaan lähetytty ongelmaa? No motivaation kautta. Jarno ja tytöt autoon ja Popekon rauniotreeneihin. Ja voin muuten sanoa että oli vaikeat treenit. Mutta se mikä on aivan ihanaa huomata, on että Lily ei enää passivoidu, vaan yrittää ratkaista ongelmat. Ja kyylä sieltä sitten kuitenkin löytyi ihanat ihmiset ja sai kunnon palkkauksen. Seuraavana päivänä rakensimme mökkikylän, ja sekin toi Lilylle sitä varmuutta. Sitten pidettiin muutaman päviän ajatustauko, ja seuraavissa treeneissä näkyi edelleen koiran epävarmuus, kun oli maalimiehiä jotka eivät sitä palkanneet oikein. Jännä kuinka se huomaa jo ennen radalle menoa että milläs mielellä porukka tänään on. Ja vaikka siellä on muutama joka osaa hyvin palkata, niin motivaatio ei kanna sitten niille asti epäonnistuneen leikityksen jälkeen. Onneksi on kuitenkin Remes, joka riehuu sitten koko rahan edestä.

Mutta eiliset treenit olivat kyllä aivan huikeat. Lily oli aivan liekeissä, ja ensimmäistä kertaa ikinä juoksin muuten näytölle, liina kireänä ja hiki valuen. Ja olin muuten pikkuista vaille onnellinen. Ja niin oli koirakin. Vaikka meillä oli aivan uusi maalimies, niin silti juostiin, ja kovaa. Eli olin oikeassa, motivaatiota tuo koira tarvitsee.

Soile antoi toissailtana kisan viimeistelevät neulat, ja täytyy sanoa että niistä on kyllä todellakin apua. Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen voitiin taas riehua ja rellestää Lystin kanssa. Toki Lystikin on ollut hieman apeana kun juoksut on olleet alkamassa, muta ainahan sitä voi vähän riehua. No eilen ne juoksut nyt sitten alkoivat, joten Lysti pääsee SM:ien ajaksi hoitoon sukulaistyttöjä viihdyttämään.

Tänään vielä tottista ja sitten nokka kohti Paimiota. Jännää!