Ei olisi enää montaakaan aamua jäljellä ennen suurta koitosta. Viime kesänä aika samoihin aikoihin totesin että nyt saa olla viimeiset SM-kisat, ensi kesänä vaan löhöän rantatuolissa ja nautin kesästä. Eilen totesin taas saman asian. Milloinhan sitä ihminen oppii? Tänä kesänä tietysti vielä nuo alkeiskurssit ovat vieneet todella paljon aikaa. Joten jospa sitten ensi kesänä?
Mutta ensimmäistä kertaa olen todella onnellinen siitä, että nyt minulla on sellainen porukka, joka aidosti tsemppaa minua eteenpäin. Onhan minulla joka vuosi ollut se pari ihmistä jotka tsemppaavat, mutta aikamoista pyytelyä ja anomista on aikaisempina vuosina tämä homma ollut. Nyt parin viikon aikana ollaan ratkottu Lilyn ilmaisuongelmaa, ja eilen siihen saatiin niin hyvä treeni että vieläkin hymyilyttää. On saatu treenattua koko EK:n osa-alueita, ja ihmiset ovat pyyteettömästi auttaneet, kuten eilen treeneissä nähtiin. Ilmeisesti olen osannut todellakin karsia sellaiset negatiiviset ihmiset ympäriltäni, ja löytänyt positiivisia ihmisiä ympärilleni.
No mitä me sitten ollaan tehty? Korkeanpaikan leirillä ratkaistiin Lilyn tarkkuusongelma, ja sitä ollaan pidetty yllä muutamalla treenillä. Meinasin että vielä yhden tarkkuuden teen torstai-iltana, mutta sitten se saa olla. Pudotettua ei yksinkertaisesti olla keretty ottamaan, mutta siinä täytyy vaan luottaa koiraan. Soile teki minulle yhden jäljen muutaman epäonnistuneen jäljen jälkeen, ja se meni kyllä niin hyvin kun vaan voi mennä. Tottiksessa ollaan vaan tehty kisanomaista treeniä sosiaalisella palkkauksella, ja se on mitä on, sille ei vaan voi mitään. Ja hakua ollaan sitten hinkattu senkin edestä.
Mietin Kouvolasta kotiin ajaessani, että se palkkaus on meidän suurin ongelma. Lily on epävarma näytölle mennessä, eikä koe sitä maailman parhaana asiana. Tämä johtuu osaltaan alun koulutusvirheestä, kun silloin rullaa opettaessa en osannut edetä tarpeeksi nopeasti. Se liinassa roikkuminen tuli aivan liian hitaasti otettua mukaan kuvioon. Ja sehän sitä Lilyä ahdistaa. Ja tietysti se, että en uskalla juosta metsässä. Enkä oikein pystykkään. No nyt sitten ollaan juostu, ja kyllä huomaa polvissa että näin on tehty. Ei meinaa jalat taipua enää aamuisin. Ja se, että ihmiset eivät vaan osaa leikkiä Lilyn kanssa. Vaikka se on aika perussesse siinä hommassa. Varmaan se on syy miksi moni koiran ohjaaja siirtää koiransa leikistä namille. Koska se on helppoa maalimiehille. Mutta tässäpä se ongelma juuri onkin. Moniko on oikeasti valmis "heittäytymään" ja leikkimään koiran kanssa koko sydämestään? Koska siinä pitää ihan oikeasti välittää siitä koirasta, ja keskittyä siihen hetkeen. Ei voi räplätä kännykkää, ei miettiä omia asioita, eikä ainakaan sitä että nyt pitäisi olla jo kotona. Mutta näin monella ikävä kyllä menee asia.
No kuinka sitten ollaan lähetytty ongelmaa? No motivaation kautta. Jarno ja tytöt autoon ja Popekon rauniotreeneihin. Ja voin muuten sanoa että oli vaikeat treenit. Mutta se mikä on aivan ihanaa huomata, on että Lily ei enää passivoidu, vaan yrittää ratkaista ongelmat. Ja kyylä sieltä sitten kuitenkin löytyi ihanat ihmiset ja sai kunnon palkkauksen. Seuraavana päivänä rakensimme mökkikylän, ja sekin toi Lilylle sitä varmuutta. Sitten pidettiin muutaman päviän ajatustauko, ja seuraavissa treeneissä näkyi edelleen koiran epävarmuus, kun oli maalimiehiä jotka eivät sitä palkanneet oikein. Jännä kuinka se huomaa jo ennen radalle menoa että milläs mielellä porukka tänään on. Ja vaikka siellä on muutama joka osaa hyvin palkata, niin motivaatio ei kanna sitten niille asti epäonnistuneen leikityksen jälkeen. Onneksi on kuitenkin Remes, joka riehuu sitten koko rahan edestä.
Mutta eiliset treenit olivat kyllä aivan huikeat. Lily oli aivan liekeissä, ja ensimmäistä kertaa ikinä juoksin muuten näytölle, liina kireänä ja hiki valuen. Ja olin muuten pikkuista vaille onnellinen. Ja niin oli koirakin. Vaikka meillä oli aivan uusi maalimies, niin silti juostiin, ja kovaa. Eli olin oikeassa, motivaatiota tuo koira tarvitsee.
Soile antoi toissailtana kisan viimeistelevät neulat, ja täytyy sanoa että niistä on kyllä todellakin apua. Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen voitiin taas riehua ja rellestää Lystin kanssa. Toki Lystikin on ollut hieman apeana kun juoksut on olleet alkamassa, muta ainahan sitä voi vähän riehua. No eilen ne juoksut nyt sitten alkoivat, joten Lysti pääsee SM:ien ajaksi hoitoon sukulaistyttöjä viihdyttämään.
Tänään vielä tottista ja sitten nokka kohti Paimiota. Jännää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti