"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

perjantai 16. joulukuuta 2011

Rakas ystävä on nyt poissa

Moona rakkaani on nyt poissa. Muori lähti juuri hänelle ominaiseen tyyliin, saappat jalassa ja häntä heiluen. Juuri sellainen loppu suurelle koirapersoonalle, jonka hän ansaitsi. Moona oli sellainen koira jonka tulen muistamaan lopun ikääni. Terapiakoira <3 Siinä oli juuri sellainen aussie jonka olen aina tahtonut, ja jonka onneksi sain tuntea näinkin pitkään. Moona jaksoi olla aina iloinen, ystävällinen ja täynnä tarmoa. Varsinkin jos kyse oli ruuasta tai sen etsimisestä. Tai treenamisesta. Tai itseasiassa ihan mistä vaan. Kunhan vaan tehtiin jotain. Ja suurin syy Lilyn meille tuloon olikin juuri Moona. Ja nyt on Wallullakin oma rakas pilven päällä juoksemassa, voin vain kuvitella pienen miehen ilmeen kun Moona tulee seuraa pitämään. 

Satua, Tuomasta, Johnnya, Kerttua ja Ottoa suuressa surussanne muistaen.


Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

tiistai 13. joulukuuta 2011

Joulun odotusta

Mamman sairastaessa myös neito on pakotettu leipäilemään. Kolmisen viikkoa meni tähystyksestä toipuessa, ja se kyllä näkyy sekä blogihiljaisuutena mutta myöskin siinä, että enää ei neito makoile tyytyväisenä sohvalla ;) Kai se on sitten totta että kun opettaa koiran aktiiviseksi sitä saa mitä tilaa? No pääsi neito kuitenkin kummitädin hellään huomaan muutamaksi päiväksi, kun Jarnon oli lähdettävä työreissulle. Ja se oli ollut neidolle kovin opettavainen reissu, olivatpa päässeet ihan Stokmannillekkin shoppailemaan! Ja tietenkin isotäti ja -eno sekä Kerttu ja Otto pitivät huolen ettei loppu aika käynyt pitkäksi. Kovasti yritin Satua huokutella kirjoittamaan lomakuulumisia mutta joudutte ilmeisesti tyytymään tähän lyhyeen selostukseen. Mutta onneks iskä piti pienestä huolta ja kävi riekuttamassa pientä metsässä.






 Mutta toki himotreenaaja menee kentälle heti kun vaan siihen pystyy, ja nyt siis ollaan aloitettu avoimen luokan liikkeiden viilaus.

Liike
kerroin
maksimi pisteet
1. Paikalla makaaminen
3
30
2. Seuraaminen taluttimetta
2
20
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
2
20
4. Luoksetulo
3
30
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä
2
20
6. Noutaminen
2
20
7. Kauko-ohjaus
3
30
8. Estehyppy
2
20
9. Kokonaisvaikutus
1
10
Yhteensä
20
200


Tässä neidon mielipide näistä liikkeistä ;)
Ihan muistin virkistämiseksi tuossa olisi nuo liikkeet jotka pitäisi tässä saada kasaan. Paikkamakuu on hieman vielä kesken, neidolle on kova paikka kun mamma menee piiloon, ja varsinkin jos joutuu ihan yksin jääämään vieraiden koirien kanssa. Joten sitä aina sään ja tilanteen salliessa otetaan. Seuraaminen ei varmaan ikinä ole valmis, mutta parempaan suuntaan menossa. Nyt otetaan hihnassa ja mie jopa olen pieniä pakotteita ottanut mukaan, jotta saataisiin seuraamisesta tiiviimpää ja näyttävämpää. Ja se on auttanut. Maahanmeno on hyvä, ja saan kävellä taakse ja palata viereen, joten se on aikasta valmis. Nopeammin se saisi toki mennä, mutta se on sitten erillinen pallonheittelyharjoitus jossa sitä tehdään. Tavoitteena olisi Pasimainen mätkähdys (Heidi vinkkejä otetaan vastaan!)

Luoksetulon pysäytyksen olen tehnyt kerran. Pysähtyi. Eikö se riitäkkin?

Noutamisessa saadaan joka treenissä erilainen onhelma aikaiseksi. Liian monta liikkuvaa osaa? Mutta treenin lopuksi saadaan aina onnistunut suoritus. Joten tätä edelleen jankataan, hyvin monella eri tavalla. On juoksunoutoa, miun jouksemista, paikallaoloa, patukkaa edessä, patukkaa takana. Syvä huokaus tähän kohtaan :D

Kaukkarit toimivat sisällä aivan uskomattoman hyvin, johtuen siitä että se oli ainut juttu mitä harjoiteltiin kolme viikkoa sisällä. Ulkona olen ottanut pari kertaa. Tätä pitää vaan muistaa ylläpitää ja lisätä häiriötä. Ja estehyppy toimii, kun vaan muistan odottaa että koira on kääntynyt minuun päin ja vasta sitten käskeä. Luoksetulossa hieman vinottaa, siihen viilausta. Eli aika hyvin olisi liikkeet kasassa, jokohan sitä alkaisi katselemaan kisoja???


Mutta käytiin me muuten myös hakuilemassa pitkästä aikaa. Oli tosi mukava porukka ja jos vielä omistaja osaisi lukea koiraansa ja lopettaa liian vaikeiden treenien tekeminen voisi koira osatakkin. Mutta siitä hieman myöhemmin, nyt olisi taas mentävä sairaalaan!

lauantai 12. marraskuuta 2011

Nyt se on totta, neito on nyt TK1!!!

Nyt se on ohi, nimittäin alokkaan hinkkaaminen! Olin ilmoittanut Lilyn jo Pieksämäelle hyvissä ajoin, mutta minun leikkaus sotki suunnitelmat. Ja kun leikkaus peruuntui, kinuin peruutuspaikan takaisin. Ja todella järkkyjen kenraalien jälkeen lähdettiin tänä aamuna Moonan ja Jyrkin kanssa kohti Pieksämäkeä. Jännitti ihan mielettömästi koska tosiaan kenraalit meni miten meni. Mutta sitten tässä on nyt tulos, TK1 ja tälläisellä rivillä:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 6
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno 9,5
Luoksetulo 7 (mitä ihmettä se mietti tuo minun neito???)
Seisominen 9
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 9
eli yhteispisteet 171 pistettä.

Ja ketkä haluavat vielä kokea videon kautta tilanteen niin tässäpä siihen mahdollisuus VIDEO

Ja vieläpä muutama kuvakin koristamaan blogia:

Tottelevainen TK1 Jykä

Tottelevainen TK1 Lily

Ja vielä yhteispotretti treenikavereista.

Kiitokset Moonalle treeniseurasta ja Minnalle Ihanasta Koirasta, josta on ihan mihin vaan <3

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tokoilua ja reissaamista

Kuvat on ottanut Satu Kemissä, meidän vakkaripuun alla. Neidon mielestä poseeraus on perin vakavaa hommaa, ja siis kerrankin saatiin ilman kieltä ja pystyssä olevia korvia olevia kuvia? Kertulla kyllä oli hauskaa :D

Neito oli siis tottelevainen koira ja aloitti juoksut juuri silloin kun pitikin. Joten nyt siis viimeisen ykkösen metsästys siirtyy joko joulu- tai tammikuulle. Sanoin neidolle aamulla jotta tänään illalla olisi hyvä aloittaa juoksut, ja illalla siksi koska miulla oli Jarnon vanhempien Eetukoira hoidossa, ja en tiennyt miten vanhuksella hormoonit hyrräisivät. Ja samalla kun Eetu astui ovesta, alkoi neito tiputtamaan. Aivan loistava ajoitus!
Mutta jotta ei treeneistä tulisi ihan supertylsiä, alettiin sitten avoimen luokan liikkeiden harjoittelu. Nyt koira pysyy jo levollisena paikkamakuussa puolisen minuuttia vaikka lähdenkin piiloon. Tähän kulutetaan nyt aikaa ja treeniä, jotta saadaan liikkeestä varma. Kuitenkin se että Lilyn jätän muiden koirien kanssa ja lähden itse tilanteesta, on sille treenin paikka.

Muutaman kerran olen nyt jäävissä kävellyt koiran taakse, ja maassa se onnistuu, koska sitä ollaan otettu useasti viime keväänä. Seisoen liike on tosi epävarma, mutta kokeilen nyt Moonan neuvojen mukaisesti jättää sille lelun jota kytätä, ja sillä vahvistaa sitä että seisotaan vaikka maailman tappiin eikä liikuta.
Kaukkareita aloin myös opettamaan, mutta ne saa odottaa tehotreeniä vielä pari viikkoa, sillä sitten mie jään sairaslomalle ja en saa juurikaan liikkua. Joten mikäs sen parempi kuin opettaa kaukokäskyt neidolle.
Seuraamista ollaan nyt junnattu ihan koko rahan edestä, ja siinä ollaan edistytty todella paljon. Moonan naksutinsormi on varmaan krampissa asian takia ;) Mutta mikä se meidän ongelma on? No neito ei osaa käyttää edelleenkään takapäätään enkä minä osaa kääntyä vasemmalle! Oltiin Kemissä ja Merja hommasi meidät yhteistreeneihin Kelhälän Helin opastuksella. Ekana käytiin Merjan kanssa kahdestaan katsomassa meidän ongelmia, ja sen jälkeen lähdettiin yhteitreeneihin. Kyllä täytyy sanoa että jos ei ulkopuoliset pidä koiraihmisiä hulluina, ni viimeistään siinä vaiheessa maine on varma kun kävellään parkkipaikalla ja muutama nainen katsoo vierestä, ja kiljutaan ja kannustetaan. Ja vasta kin sain jotain järkeä asiaan otin koiran kyydistä. Nimittäin Merja sai kyllä peräpään liikkeelle ja koiran kääntymään, mutta minä en. Mutta kyllä se alkoi minultakin luonnistumaan. Koira oli kyllä jo hieman tylsistyneen näköinen kun samaa laatikkoa käveltiin ;) Just silleen miks miulla on noin jalaton omistaja, ettei osaa näinkään yksinkertaista asiaa. No nyt sitten ollaankin ruokakuppitreeniksi otettu peräpään käyttö. Otettiin seuraavana päivänä vielä kaupungilla Satun ja Kertun kanssa samaa treeniä, ja kyllä se pikkuhiljaa sieltä alkaa luonnistumaan. Sitten keksitään seuraava viilauksen kohta seuraamisessa ;)

Pitäisi taas saada videolle treenejä, niin osaisi taas jäsennellä hieman ajatuksiaan. Ja tietysti huomaisi ne miljoonat pienet jutut jotka voisi parantaa. Mutta on se vaan tuo elukka niin ihana, kun se tekee niin täysillä hommia, eikä tylsisty vaikka miten jankattaisiin jotain asiaa. Mutta siis avoimen pysäytykset ja hypyt jätetään sitten ihan suosiolla siihen kunnes ollaan saatu se viimeinen ykköstulos, koska mie tiiä tasan että se muuten näkyisi parhaillaan niin että sitä viimeistä ykköstä sitten metsästettäisiin maailman tappiin asti.
On se vaan ihana kun meillä on niin monentyylisiä kouluttajia, Kiitos vaan Merja, Moona ja Aija :)

perjantai 28. lokakuuta 2011

Syysloman hauskutuksia

Aija tuli Joensuuhun ja siitähän piti ihan ehdottomasti ottaa kaikki irti. Taidettiin käydä joka päivä jossain :) Treenattiin, lenkkeiltiin ja parannettiin maailmaa. Treeneissä sai nauraa neidolle, sillä neitohan teki parhaansa viihdyttäkseen Aijaa. Esimerkkinä A-esteen yli mennään sen sivusta, mami painostaa enkä tee mitään ellei puhuta tikutaku äänellä ja ei, en muista kuinka mennään maahan mutta osaan toki monta muuta liikettä.

Saatiin myöskin melkein vuoden ajan mietinnässä ollut VH1 siivottua. Aija istui koneella ja piti minulle seuraa ja minä järjestelin vaatehuonetta. Tuohan oli ehdottomasti se mihin Aijan pestasinkin.

Nyt kokeiltiin myöskin uutta konstia neitojen lenkittämisessä. Lily ja Neve kun eivät ole olleet juuri ylimpiä ystäviä. Käytiin siis treenaamassa ja täytyy muuten sanoa että treenit olivat vallan mainiot. Sen jälkeen lähdettiin lenkille niin että Lily ja Rini ovat vapaana, ja Neve hihnassa. Ja välillä Rini ja Lily hihnassa ja Neve vapaana. Puolen tunnin jälkeen neidon hattivatti oli niin järkyttynyt, että ei illalla noussut yhtään sohvalta. Ja tästä tuloksena oli se että päästiin joka päivä pitkille lenkeille. Ja kaikki kolme villeinä ja vapaina :) Yhden lenkin olisi toki pitänyt hieman lyhempänä, mutta minkäs teet kun on pimeä metsä ja yhtäkkiä tie ilmestyy jostain ja kun se huomataan vääräksi on jo myöhäistä. Mutta toki kaikki minut tuntevat tietävät että tämä on täysin mahdollista :D

Kiitos Aija ihanasta viikosta!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Viettitestaus

Käytiin lauantaina testaamassa Lilyn ipo-koiran taitoja. Voin sanoa että tämä oli taas näitä hauskoja juttuja joita ei kannata ottaa tosissaan ;) Testaajana oli Juha Korri, ja testi alkoi hyvällä kertomuksella mikä testi tarkoitus oli. Siinä näki että kun on osaava ihminen, ei ipokaan ole vaan koiran pieksämistä ja rääkkäämistä. Minusta paras lause oli se että "koiran täytyy nauttia työstä, ja jos se ei nauti, ei siitä ole ipoon". Ja siis sekin että testi tehdään jokaisen koiran mukaan, ja jokaisen on turha vertailla omaansa muihin, sillä se onko koirasta siihen vai ei, ei tee koirasta paskempaa tai parempaa. Tämä myöskin näkyi testissä, eli oikeasti ainakin ne mitä näin tehtiin todellakin koiran mukaan, ei niin että saadaan näyttävyyttä. Käännytettiinpä koiria suoraan poiskin, kun eivät tehneet mitään.

Mitä minä tästä testistä hain? Minusta on ensinnäkin mielenkiintoista nähdä aina erilaisia testejä jolla testataan koiran erilaisia osa-alueita. Myöskin koiran taistelutahtoa halusin testata, ja kykenevyyttä alkaa hommiin täysin vieraan miehen kanssa. Ja kyllä minä luotin tuohon Korriin siinä, että ei se rääkkää koiraa. Minusta on kyllä ollut hieman huvittavaa kuulla ihmisten kommentteja, kun olen sanonut vieväni neidon testiin. Kyllä minä tiedän että ei tuolla koiralla ole sitä mitä tarvitaan suojelukoiraksi, mutta se ei tee sitä huonommaksi. Eikä paremmaksi.

Yllättävää toki oli että neito sai noinkin hyvät arvostelut, sillä en odottanut ihan noin vahvaa reaktiota siltä. Vaikka ainahan se on ollut ihan hyvällä tavalla hullu patukan perään :) Ja vaikka se ottikin painetta tuosta raipasta, hyvin Korri palautti koiran. Ei sille jäänyt traumoja testistä ;) Voisin siis viedä jatkossakin koirani tuohon testiin. Aina sitä oppii uutta!

Ja tässäpä olisi video ja sitten vielä arvostelu kaikille joita homma kiinnostaa :D Niin ja miepä muuten vielä muistin että saatiinhan me hieno todistuskin tästä asiasta, jossa näkyy nuo osa-alueet. Yritänpä siitäkin saada todistusaineistoa tänne!

Tokokoe Joensuussa

Nyt on taas aikaa kirjoitella, kun 6 tunnin päästä ollaan vasta lähellä määränpäätä. Joa järjesti ihan kotikisat, joihin oli siis pakko osallistua. Illalla ihmettelin kun ei jännittänyt, ei sitten millään. Aamullakaan ei tuntunut lähtö miltään, ja mietinkin että oisko nyt vituiksmän fiilis koska ei ole yhtään kisafiilis. Eikä vielä paikanpäälläkään ollut minkäänlaista jännitystä. Mietinpä jopa kahvin juomista. Neidon kanssa oltiin muutaman kerran käyty hallilla agiliitelemässä, joten en uskonut että hallin äänet häiritsisivät. Katsomossa oli monta kaveria, ja sen jos minkä olisi luullut jännittävän, mutta ei. No kyllähän se jännitys sieltä alkoi tulla, ja perhoset löytyivät masun pohjalle. Neito taasen taisi kuvitella menevänsä liitelemään, oli nimittäin niin ylikierroksilla

Ja jotta tästä ei tulisi tylsä kirjoitus videolla, laitan sekaan Lilyn ja poikaystävä Vobsun riekkukuvia, kun tokokuvia ei juuri nyt ole tarjolla.


Paikkamakuuseen mennessä viereinen koira hieman tuijotteli Lilyä, ja katsomossa oli pieni vauva joka oli Lilyn mielestä todella mielenkiintoinen. Luoksepäästävyydessä neito oli tosi hienosti, ja paikkamakuussa koira oli todella rauhallinen, ja lapsikin lähti itkeskelemään pihalle.

Sitten olikin odottelun aika, sillä ei todellakaan oltu ensimmäisiä :D Ja masun perhosparvi alkoi muuttumaan ampiaispesäksi. Tuomari oli tosi tosi mukava, ja seuraamiseen mennessä liikkeenohjaajan kanssa keskustelivat minun hihnan pitämisestä. Iisalmen kisassa meinasin kuristaa koiran, ja olin miettinyt että nyt pidän vain vasemmassa kädessä hihan niin tätä ei tapahtuisi. Mietin itse että mitähän koira tästä seisoskelusta ajattelee, mutta huoli oli täysin turha. Hihnassa seuraamisen jälkeen neidolla alkoi silmät palaa, ja jännitys katosi sen siliän tien kun ei voinut kuin keskittyä koiraan, joka oli enemmmän kuin liekeissä. Enpä nimittäin ole ikinä joutunut käskemään koiraa pysymään paikallaan luoksetulossa. Mutta nyt nykiminen oli sitä luokkaa että jos en olisi käskenyt neitoa, olisi se varmaan ennen minua ollut toisessa päässä hallia :) Oli ihan mielettömän hauska nähdä kun koiralla oli oikeasti hauskaa, ja kuinka sen sittten saakin pidettyä hanskassa! Ja hauskuus palkittiin, sillä tultiin toiseksi ja saatiin toinen ykköstulos :D Kyllä täytyy sanoa että on toi neito vaan ihan mahtava!

Ja tässä Lilyn taidonnäyte kuinka selätetään rotikka joka painaa tuplat omaan painoon verrattuna :D

Ja jos vielä haluatte oman näkemyksen asiasta, sen voi katsella täältä.

maanantai 17. lokakuuta 2011

BH-kokeessa

On todellinen yllätys että en ole tänne asti saanut kertomusta BH-kokeeseta kirjoitettua. No en ole viimeisimmästä tokokokeestakaan, on vaan elämä ollut niin kiireistä :( Ja nyt ei olla Kemiinkään ajeltu ni ei ole ajomatkan suomaa aikaakaan ollut. Mutta siis selityksistä asiaan.

Mietin pitkään ilmoitanko neidon Kiteelle vai Joensuuhun, mutta lähestyvän leikkauksen pelossa en uskaltanut riskeerata ja jättää asiaa Joensuun kisoja varten. Ja ainahan siinä olisi ollut mahdollista että JOS emme olisi päässeet läpi olisimme voineet veren maku suussa treenata muutaman viikon ja mennä uusintaan Joensuuhun. Nimittäin usko omaan osaamiseen ei ollut kovin suuri, kun Merjan kanssa muutamaa päivää ennen otettiin kenraaliharjoitukset. Ja kuinka sitä ohjaaja voikaan olla onneton, sillä vaikka olen ollut useammassa kokeessa töissä ja vielä useampaa katsomassa, ei kaikki todellakaan ollut selvää. Ensinnäkin kaksi tuntematonta ihmistä oli tullut häiriöksi minulle, ja se riitti. Tuli tehtyä ihan tyhmiä mokia ja jännitys oli selkeästi havaittavissa. Eikä jännitykseen suinkaan auttanut huomata että ei esimerkiksi ollut koskaan jättänyt koiraa paikkamakuuseen niin ettei olisi katsonut koiraa. Saatikka 10 minuutiksi. Tai että ei ollut koiralle opettanut vasemmalle täyskäännöstä. Ja siis oltiin keskiviikossa, ja lauantaina olisi kisa. Että ei voi koiraa syyttää muuta kuin siitä että valitsee tyhmän ohjaajan ;)

Joten voitte kuvitella että vaati aika paljon lähteä aamulla ajamaan kisoihin, ja vieläpä yksinään koiran kanssa. Matka oli pitkä, enkä edes eksynyt kertaakaan. Paikanpäällä oli onneksi muutama tuttu naamakin, hiukan kyllä häiritsi että olimme viimeisessä parissa. Mutta kerkesipä katsomaan useamman suorituksen ja kenties jopa ihan vähän jännityskin laski. Kunnes oli jo oma vuoro, ja parina oli minulle tuttu ihminen, koirat eivät juurikaan olleet treenanneet yhdessä. Ja se ikävä kyllä näkyi. Jo lähtötilanteessa parin koira oli enempi kuin paljon kiinnostunut Lilystä, ja se sai Lilyn hieman levottomaksi. Ja koska paikkamakuu oli meillä ekana, eikä siis todellakaan vielä varmana liikkeenä, kauhistutti minua suunnattomasti. Eikä syyttä. Sillä kun pari lähti tekemään seuraamiskaaviota, alkoi parin koira hyökkimään Lilyä päin. Ei siis agressiivisesti, vaan enempi hei kuka tuolla on tyyliin. Ja sitähän Lily ei yhtään ymmärtänyt. Tarpeeksi monesti kun koira teki niin, oli minun aika palata koiran luokse. Epäilen että luoksetulossa Lily olisii viimeistään riemastunut. Joten sain kaikessa rauhassa katsella heidän suorituksen koiran vieressä.

Ja siihen kun lisätään tuomarin kannustavat sanat seuraamiskaavion tullessa: jos kaikki ei mene täydellisesti saatte hylsyn, ajattelin että maksettu harjoitus ja viimeinenkin jännitys hävisi. Joka siis oli hyvä, ja aika hyvin tuo loppu sitten menikin. Itselle outoja juttuja olivat ainoastaan noi hemmetin pysähtymiset, joita koira ei tehnyt kertaakaan. Mikähän siinä on että niitä ei kokeessa voi tehdä mutta treeneissä tehdään sitäkin paremmin? Mutta muuten meni kyllä todella hyvin, ja olin kyllä todella tyytyväinen pieneen pikkusievään neitooni ;) Tämä siis tuomarin näkymys meistä.

Sitten olikin aika mennä kaupunkiin ja voin sanoa että jos Outokummussa ajetaan miten sattuu niin Kiteellä ei sitten ollenkaan välitetä liikennesäännösistä. Tuomari oli melkoisen mielenkiintoinen, sillä totesi että jos laitan koiran paikkamakuussa maahan olen ansainnut hylsyn. Hänellä oli monta muutakin mielenkiintoista kommenttia, joiden siivittämänä ei kaupunkikaan paljon jännittänyt. Koiran ohitus oli sitten ihan vierekkäin, oisivat rekut saaneet pusut vaihdettua helpostikkin. Henkilöryhmän keskeytti jalkakäytävällä ajanut auto joka ilmeisesti oli sitä mieltä että tämä on täysin laillinen reitti ajaa ja me ollaan vaan tiellä. Ja seinään jätössä Lilyä ei saa ikinä enää laittaa siihen, saa kuulemma kuka tahansa sen siitä varastettua. En ymmärrä mikä koiraan meni, mutta kaupunki meni täysin ongelmitta ja siinäpä se nyt on, BH Of Gurrent Extreme Evita, sohvalla makaamassa miun kaverina :D Mahtava pikkuneiti, ihan paras!!!

Ja jos joku tahtoo vielä itse arvostella hommaa, saa sen katsottua TÄSTÄ.

torstai 29. syyskuuta 2011

Muutama kuvakin

Oltiin lähdössä Kemiin ja ajattelin juoksuttaa koiraa läheisellä pellolla ennen pitkää automatkaa. No juuri kun pääsin ulos aurinko alkoi paistamaan, ja kaivelin kameran naftaliinista. Huomasi taas ettei ole pitkään aikaan käyttänyt, kun meni säätämiseksi aluksi. No muutama ihan siedettävä kuvakin tuli neidosta. Eli tehdään me muutakin kuin treenataan ;)


Keppi on siis todella tärkeä. Ilman sitä ei voi lähteä vapaana juoksemaan. Ei sitten niin millään. Toi vaan on siitä hassu pieni että se siis oikeesti juoksee yksinään kepin kanssa. Sitä ei siis tarvitse viskoa? Riittää että se on suussa.


Sitten toki tulee niitä hetkiä kun keppi katoaa, ja voi keskittyä poseeraamiseen. Eli näyttämään hassulta. Mutta ei sentään ole korvat ihan pystyssä ;)


No sitten voi taas nostaa korvat pystyyn ja napata keppi ja taas mennään!!!

maanantai 26. syyskuuta 2011

Tokokokeessa

Nyt se olisi eka virallinen koe suoritettuna sekä minulla että koiralla. Edellisenä yönä en saanut unta kun niin paljon mietitytti, tulipa jopa mietittyä käskyjä ja että mitä käytinkään siihen ja tähän. Ihan älytöntä! No kukonlaulun aikaan lähdettiin kohti Iisalmea, ja onneksi Moona suostui mukaan. Yksin olisin ollut aika hukassa. Ja varsinkin kun vielä alussa oli sellainen sekaannus että Lilyn passista puuttui "viranomaisen" allekirjoitus. Onneksi paikalla sattui olemaan virallinen tunnistusmerkitsijä, joka tarkasti koiran, totesi oikeaksi ja allekirjoitti passin.

11 kisaajaa oli paikalle saapunut, ja kisa alkoi tuomarin puheella. Ja voin sanoa että puhe oli pitkä ja perusteellinen. Vieressä oleva koira oli sitä mieltä että Lily on mahdollinen vastustaja, ja omistaja sai tehdä töitä että saatiin olla rauhassa. Lilykin otti hieman kierrosta asiasta, ja hieman jännittikin kuinka paikkamakuu menee. No hyvinhän se meni, vaikka koira olikin luvalla sanoen hieman rauhaton. Ja sen jälkeen koira autoon odottamaan vuoroaan.

Yleisesti ottaen suoritus ei todellakaan ollut meidän parasta antia, mutta oli hieno huomata että vaikka itse meinaa oksentaa jännityksestä, kädet tärisevät ja teen vaikka mitä virheitä, koiralla on selvästi parempi paineensietokyky. Ainut mikä todella harmittaa, on tuo maahanmeno jonka minä ryssin ihan täydellisesti. Ja se kuitenkin on yksi meidän varmimpia liikkeitä. Mutta jos ohjaaja ei katso edes onko koira lähelläkään kun lähtee liikkeelle, ja antaa käskyn epämääräisesti, niin mitä voi odottaa? No puhdasta nollaa :D

Mutta kuten eräs tuttavani on sanonut, kaikki yli 160 pisteen on hifistelyä, päädyimme siihen 160 pisteeseen. Eli ykköstulos!!!

Miun mahtava pieni Lipilii!!! Tästä on suunta vaan eteen ja ylöspäin! Kuvia ja videon linkitän tähän kunhan pääsem koneelle, nyt postaus tuli tehtyä kännykällä jotta saa edes tekstin aiheesta :D

maanantai 19. syyskuuta 2011

Lily MH-kuvauksessa

Ei alkanut juoksut joten neito pääsi hauskuttamaan itseään MH-kuvaukseen Maaningalle. Kuvaajina Jorma Kerkkä ja Marina Bast. Ja siis huoh, mikä kuvaus! Kerkkä kuvasikin koiraa aikamoiseksi pakkaukseksi. Ei päätä kyllä puristanut kuvauksessa, ja olisipa neito halunnut lähteä uudelleen kierrokselle. Löytyi jopa yllätyksiäkin, eli kuinka tosissaan neito oli aaveilla. Mutta koska ihmiset ovat ihania, ei siinäkään jäänyt mitään epäselvyyttä mieltä painamaan. Ja laukauksissa näki Satun metsässä ja sinne olisi pitänyt päästä. Eli ensi vuonna sitten luonnetestiin :D Kiitos Aijalle joka heräsi kukonpierun aikaan ja ajoi pitkän matkan päästäkseen tallentamaan nämä hetket jälkipolville ;)

Ja tässä osa-alueet, video toimituksesta tulee heti kun ihana Aija sen on saanut katsottavaan muotoon:


1
2
3
4
5
1. KONTAKTI
a. Tervehtiminen
Torjuu kontaktia, murisee tai yrittää purra
Välttää kontaktia, väistää
Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä
Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
Mielistelevä kontaktinotossa, hyppii, vinkuu, haukkuu jne.
b. Yhteistyö
Ei lähde vieraan ihmisen mukaan / Ei kokeilla
Lähtee mukaan haluttomasti
Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
Lähtee mukaan hyvin innokkaasti, erittäin kiinnostunut TO:sta
c. Käsittely
Torjuu murisemalla ja/tai yrittää purra
Väistää tai hakee tukea ohjaajasta
Hyväksyy käsittelyn
Hyväksyy ja ottaa kontaktia
Hyväksyy ja vastaa liioitellulla kontaktilla
2. LEIKKI 1
a. Leikkihalu
Ei leiki – ei osoita kiinnostusta
Ei leiki – osoittaa kiinnostusta
Leikkii – aktiivisuus lisääntyy / vähenee
Leikkii – aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
Leikkii – aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen
b. Tarttuminen
Ei tartu esineeseen
Ei tartu, nuuskii esinettä
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
Tarttuu heti koko suulla
Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista
c. Puruote ja taisteluhalu
Ei tartu esineeseen
Tarttuu viiveellä – irrottaa / pitää, ei vedä vastaan
Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan / Korjailee otetta
Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes TO irrottaa
Tarttuu heti koko suulla, vetää, tempoo, ravistaa – kunnes TO irrottaa
3. TAKAA-AJO
a. Takaa-ajo
Ei aloita
Aloittaa, mutta keskeyttää
Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille
b. Tarttuminen
Ei kiinnostu saaliista / Ei juokse perään
Ei tartu, nuuskii saalista
Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä
Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa
Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan vähintään 3 sekuntia


4. AKTIVITEETTITASO

Tarkkailematon, kiinnostumaton, passiivinen
Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata
Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
Toiminnot vaihtelevat nopeasti osion aikana / Rauhaton koko ajan
5. ETÄLEIKKI
a. Kiinnostus
Ei kiinnostu avustajasta
Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä
Erittäin kiinnostunut avustajasta, toistuvia lähtöyrityksiä
b. Uhka/ Aggressio
Ei osoita uhkaelkeitä
Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauselkeitä osion 1. osassa
Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauselkeitä osion 1. ja 2. osassa
Osoittaa useampia uhkauselkeitä osion 1. osassa
Osoittaa useampia uhkauselkeitä osion 1. ja 2. osassa
c. Uteliaisuus
Ei saavu avustajan luo
Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo
Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo
Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä
Saapuu avustajan luo suoraan ilman apua
d. Leikkihalu
Ei osoita kiinnostusta
Ei leiki – osoittaa kiinnostusta
Leikkii – voi tarttua varovasti, mutta ei vedä
Tarttuu, vetää vastaan, voi irrottaa ja tarttua uudelleen
Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota
e. Yhteistyö
Ei osoita kiinnostusta
Kiinnostuu, mutta keskeyttää
On kiinnostunut leikkivästä avustajasta
Kiinnostuu leikkivästä sekä passiivisesta avustajasta
Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään
6. YLLÄTYS
a. Pelko
Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
Kyykistyy ja pysähtyy
Väistää kääntämättä opis katsettaan haalarista
Pakenee enintään 5 metriä
Pakenee enemmän kuin 5 metriä
b. Puolustus / Aggressio
Ei osoita uhkauselkeitä
Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä
Osoittaa useita uhkauselkeitä
Osoittaa useita uhkauselkeitä ja muutamia hyökkäyksiä
Osoittaa useita uhkauselkeitä ja hyökkäyksiä, voi purra
c. Uteliaisuus
Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene ollenkaan
Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä
Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puolitiehen
Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua
d. Jäljellejäävä pelko
Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen
Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla
e. Jäljellejäävä kiinnostus
Ei osoita kiinnostusta haalariin
Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla
Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria väh. kahdella ohituskerralla
Puree haalaria tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee
Puree haalaria tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla
7. ÄÄNIHERKKYYS
a. Pelko
Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
Kyykistyy ja pysähtyy
Väistää kääntämättä pois katsettaan
Pakenee enintään 5 metriä
Pakenee enemmän kuin 5 metriä
b. Uteliaisuus
Ei mene katsomaan
Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä
Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puolitiehen
Menee räminälaitteen luo ilman ohjaajan apua
c. Jäljellejäävä pelko
Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä
Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen
Niiaus tai nopeudenvaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla
d. Jäljellejäävä kiinnostus
Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla
Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla
Puree laitetta tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee
Puree laitetta tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla
8. AAVEET
a. Puolustus / Aggressio
Ei osoita uhkauselkeitä
Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä
Osoittaa useita uhkauselkeitä
Osoittaa useita uhkauselkeitä ja muutamia hyökkäyksiä
Osoittaa uhkauselkeitä ja useampia hyökkäyksiä
b. Tarkkaavaisuus
Yksittäisiä vilkaisuja ja sen jälkeen ei kiinnostusta / Ei kiinnostu lainkaan
Katselee aaveita silloin tällöin
Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan
c. Pelko
On ohjaajan edessä tai sivulla
On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa
On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta / Pakenee
d. Uteliaisuus
Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois / Ei mene ajoissa
Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin
Menee katsomaan ilman apua
e. Kontaktinotto aaveeseen
Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa
Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa siihen
Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin
Ottaa itse kontaktia avustajaan
Innostunutta kontaktinottoa avustajaan, esim. hyppii tai vinkuu
9. LEIKKI 2
a. Leikkihalu
Ei leiki – ei osoita kiinnostusta
Ei leiki – osoittaa kiinnostusta
Leikkii – aktiivisuus lisääntyy / vähenee
Leikkii – aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
Leikkii – aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen
b. Tarttuminen
Ei tartu esineeseen
Ei tartu, nuuskii esinettä
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
Tarttuu heti koko suulla
Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista
10. AMPUMINEN

Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön
Häiritsevyys lisääntyy leikin / passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön
Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms. mutta palaa leikkiin / passiivisuuteen
Keskeyttää leikin / passiivisuuden, lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms. kohden, ei palaa leikkiin / passiivisuuteen
Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta / Ohjaaja luopuu ampumisesta