"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kyllä minä niin mieleni taas kerran ilostutin ja myöskin pahoitin

Ollaan koko kevät hinkattu eteenlähetystä uusien neuvojen avittamana. Välillä paljon, välillä vähän, mutta ihan selkeästi Lilylle uusi tyyli on sopinut. Ja koska sain myöskin pienesineen ilmaisun paineistettua sellaiseksi sekamelkaksi muutaman muunkin asian kera, niin ajattelin että minäpä lähden Kouvolaan kisoihin katsomaan, mitä se koira oikeasti osaa, eli ajatuksena oli ottaa ns. kenraali ennen SM-kisoja. No oli siellä todella paljon hyvää, mutta aika hiton iso mörkökin.

No mutta itse tarinaan. Lauantaina ajeltiin ensiksi Kerimäelle paimentamaan Lystin kanssa. Viime kerta Kasvattaja-Lauran luona oli sellainen katastrofi, että vieläkin kiukuttaa kun ajatteleekin asiaa. Olin siis erittäin odottavalla mielellä, että millainen sirkus nyt tulee olemaan. Ja sitähän se oli alkuunsa. Sitten sain kerrottua koiralle mitä minä haluan hänen tekevän, ja saatiinpa jopa ihan pinetä kuljetuspätkääkin jo tehtyä, ja mikä tärkeintä, saatiin koiran mielentilaa parannettua kaahaamisesta työskentelyyn. Sovittiinkin että kunhan miulla alkaa kesäloma, käydään muutaman kerran sitten ihan peräkkäisinä päivinä niin alkaa todellakin nähdä mihin sen mielentila sitten muuttuu. 

Kerimäeltä ajeltiin Pyhtäälle, ja housujen pesun (hieman lampaankakkaa) jälkeen lähdettiin katsomaan Kotkan maisemia. Olipas kaunis kaupunki! Kyllä nuo menrenrantakaupungit ovat vaan niin ihania, varsinkin kun niissä on todellakin huomioitu vanhan säilyttäminen. Minähän olisin voinut vaan kierrellä vaikka koko päivän tuolla, niin kauniita rakennuksia ja maisemia siellä oli. Käytiin yhdessä rantakahviossakin koirien kanssa, ja kumpikin käyttäytyi ihan kun oisivat useinkin moista tehneet. Meidän landepaukut osaavatkin siis käyttäytyä kaupungissa. 

Seuraavana aamuna suunnattiin Kouvolaan EK-kisoihin. Tarkoitus oli siis nähdä, oliko treenit tuottaneet tulosta. Ja olivathan ne, hyvässä ja pahassa. Olen kyllä tietyllä tapaa tosi tyytyväinen että lähdin, nyt on kuitenkin vielä viikko aikaa korjata tilannetta. 

Sen verran on pakko sanoa kokeen järjestelyistä, että harmittaa kyllä aivan älyttömästi järjestäjien puolesta muutama seikka. Kokeen maasto oli valittu oikein hyvin, siitä ei todellakaan voinut moittia. Hakurata oli kyllä aivan ihana, jälkimaastot tarpeeksi haasteelliset muista osioista puhumattakaan. Kaikki oli kyllä tehty todellakin koesääntöä noudattaen. Siksi harmittaakin että sitten yksi asia pilaa koko hienosti tehdyt järjestelyt. Aamulla kun tulimme koepaikalle, alkoi koe täysin normaalisti koirien tarkastuksella. Sen jälkeen järjestäjät alkoivat arpomaan tuomarin kanssa mitä päivän aikana tehdään. Tämä keskustelu käytiin siis kaukana meistä kilpailijoista, jotka tietysti odotimme järjestyksen kuulemista. Kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, yksi kilpailija sitten kertoi mitä oli heidän seuran facebooksivuilta lukenut kokeen aikataulusta. Kukaan järjestäjistä tai tuomareista ei kertonut meille edelleenkään muuta kuin että jäljellä aloitetaan. 

En tiedä oliko järjestäjissä yhtään ihmistä, joka olisi kisannut EK:ssa, mutta ainakin itselle on todella tärkeää viritellä koira ja varsinkin itsensä aina seuraavaa suoritusta varten. Jokainen joka EK:ssa on kisannut tietää myöskin että koepäivä voi olla yllättävän pitkä. Ihan joka ikinen. Ja kun päivä on pitkä, sitä tahtoisi tietää milloin kerkeää koiraa lenkittämään, milloin pitää alkaa valmistautumaan ja milloin voi ottaa aurinkoa retkituolilla. 

Koko kilpailun aikana emme tienneet mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja milloin. Ja täytyy sanoa että se kyllä ainakin itseäni harmitti todellakin. Se ehkä toi kisaan myös tietynlaista negatiivisuutta, enkä oikeasti ymmärrä miksi järjestäjät eivät voineet kertoa mitä seuraavana tapahtuu, ja sanoa vaikka että odotetaan tässä puoli tuntia tms? Edes jälkien lähtöaikaa ei kukaan kertonut. Meitä vaan ajatettiin odottamaan sinne, odottamaan tänne, odottakaa tuolla. Minulla oli vielä Lysti mukana, niin olisipa ollut mukava tietää että joo nyt odotatte tunnin tässä, olisi voinut käydä lenkillä. Mutta kerron tästäkin kohta lisää.

Mutta siis itse suorituksiin takaisin. Eli arvottiin maastojärjestys, ja arvoin numeron 6, eli olin viimeisenä suorittamassa. Tämä oli erittäin ihana, koska aiemmissa kisoissa ei tuollaista luxusta ole käynyt. Näin myöskin että ei tuolle koiralle ole mitään merkitystä monentenako se suorittaa, samalla tavalla se tekee suoritukset. Lähdettiin kentältä maastoon, ja sitten alkoi se odottelu. Kukaan ei tiennyt moneltako jäljet lähtevät. Kävin sitä kertaalleen kysymässäkin, mutta vasta oli että ei ole tietoa. Sitten me odoteltiin, noustiin autoon ja ajettiin, odoteltiin, noustiin autoon ja ajettiin, ja taas odoteltiin. Onneksi itselläni on sen verran kisakokemusta myös järjestelyjen suhteen, että laskettiin muiden kilpailijoiden kanssa suunnilleen aikoja milloin ne ehkä voisivat lähteä. 

Lopulta minut neuvottiin ajamaan tiettyyn paikkaan ja kääntämään auto, ja kysyin vielä että voinko käyttää siinä koiraa. Minulla sanottiin että voi käyttää koiraa. No onneksi en ottanut kuitenkaan koiraa autosta, koska ensinnäkin toisen kisaajan jälki meni ihan autoni vierestä, ja toisella puolella menikin minun jälki. Sitten ajoin lähetyspaikalle ja lähetin koiran. Ilmeisesti jäljentallaaja oli mennyt todella läheltä lähetyspaikkaa jäljelle, koska Lily tempaisi sinne, ja kutsuin sen pois ja lähetin uudelleen. Sitten lähdettiin jäljelle ja jostain syystä taas kerran yksi keppi jäi matkalle. Ajoin keppien luovutuspaikalle josta siirryttiin letkana odottamaan. Kukaan ei edelleenkään tiennyt mitä sitä sitten tapahtuu. Sen verran meille kerrottiin että odotetaan että tuomari käy lähettämässä alokasluokan koirakot jäljille ja sitten jatketaan. Odotuspaikka oli vilkkaasti liikennöidyn tien pientareella, ja siinäpä ei paljon koiraa päästetty jaloittelemaan jälkien ajamisen jälkeen. 

Sitten siirryimme haku-alueelle, odottamaan. Kukaan ei taaskaan kertonut kuinka pitkään odotamme. Sitten jonkun ajan päästä tullaan kertomaan että 1 ja 2 menevät jo hakuun, niin että 2 odottaa odotuspaikalla jonne mentiin siis kävellen. Hieman ihmettelimme moista järjestelyä. Aiemmissa kokeissa meille on annettu radiopuhelin, johon on ilmoitettu kun koirakko on radalla, että tietää seuraava ilmestyä odotuspaikalle. Nyt onneksi kaikki koirakot olivat haukkuvia, joten laskimme haukuista milloin pitää mennä odottelemaan. 

Itse haku meni meillä kyllä täysin plörinäksi. Etukulmassa oli ukko, jonka Lily kyllä ilmaisi, ja oli käynyt siis hyvin tarkastamassa, mutta näytölle lähtiessä se pysähtyi n. 20m päähän piilosta, eikä suostunut enää etenemään. Odotimme hetken, ja tein pienen käsiavun jolla sain koiran menemään ukolle. Tämä ukko tietenkin hylättiin. Lily teki todella nättiä laatikkoa, ja viimeinen ukko oli 100m kohdalla. Tässä Lily taas ilmaisi ukon hyvin, mutta meni todella katkonaisesti liikkuen näytölle. Tästä kuitenkin saatiin vielä muutama piste. Eli tiesin että tulosmahdollisuus oli siinä. Tuomari ilmeisesti ei kuitenkaan ollut kertonut ihan kaikkia pisteteitä, sillä yllätyksekseni kisakirjojen jaossa sainkin tietää että saatiin me kuitenkin kolmostulos. 

Sitten taas odotimme. Kukaan ei edelleenkään kertonut mitä seuraavaksi tapahtuu. Kunnes jonkun ajan kuluttua meille tultiin kertomaan että seuraavana oli pudotettu ja tarkkuus. Mutta sitä, kumpi oli ekana, ei meille kerrottu. Pelasin upporikasta ja rutiköyhää ja tein Lilylle tarkkuuden että se muistaisi mistä oli kyse. Soitimme ensimmäiselle kisaajalle ja kysyimme häneltä miten suoritusjärjestys meni. Ensiksi oli tarkkuus, ja sehän meni täysin mallikkaasti. Koira meni ruutuun, nuuskutti ja läpsähti maahan. Tökkäsi esinettä vielä nenällään. Arvatkaa kuinka onnellinen olin! Ja pudotettu meni myös aivan nappisuorituksena, koira seurasi, lähti ja haki. Todella mahtavaa. Näistä täydet pisteet. Sitten minut opastettiin esineruutuun, jossa meidän suoritusvuoro olikin jo. Ja Lily teki taas hienosti töitä, kolme esinettä tuli todella varmasti perille. Siitäkin täydet pisteet. 

No sitten menimme tottiskentälle ja sain kuulla, että meidän maastonumerot eivät olekkaan tottisnumerot, ja että me ollaankin ekassa parissa. Pyysin että saisinko hetken hengähtää, ja se meille onneksi suotiin. Oltiin ensimmäisenä suorittamassa ja alku oli taas aivan karmeeta rävellystä. Lily vaan odotti paikkamakuuta ja seuraaminen oli sen näköistäkin. Koska tiesin että ykköstulosta tästä ei nyt jokatapapauksessa tule, otin tottiksen koulutuksen kannalta. Ja onnistuin siinä aivan mahtavasti. Sain koiran pois siitä omasta kuplastaan, ja liike liikkeltä koira paransi koko ajan suoritustaan. Ja sitten olikin jo eteenlähetyksen vuoro, ja ette voi muuten uskoa, kuinka onnellinen olin kun koira eteni, kääntyi ja jatkoi itsenäisesti matkaansa mennen ensimmäisellä käskyllä maahan. Siinä vaiheessa oli kyllä sellainen voittajaolo että ei tosikaan!

Ja sittenpä taas odotettiin. Alokasluokan koirakot tulivat jo pois maastosta, ja saimme kuulla että tuomari oli vielä jäänyt lenkittämään koiriaan. Joten sitten odotimme melkein tunnin ennen kun tuomari saapui paikalle, ja reilun puoli tuntia vielä senkin jälkeen. Koska kello alkoi olla jo melkein kuusi, kävin kysymässä että meneekö vielä pitkään, että saisin kisakirjani ja pääsisin lähtemään. Tämä oli selkeästi virhe, koska sittenhän sain kuulla miten itsekäs olen ja kuinka en arvosta järjestäjiä. Sekä tuomari että kokeen koetoimitsija vielä kummatkin jatkoivat ripitystä palkintojen jaossa. En ole ikinä näiden melkein 40 kisan aikana saanut moista ripitystä. Ja siis tämä oli suunnattu kaikille kisaajille. Koska voin kertoa että puoli seitsemän aikaan, hemmetinmoisen odottamisen jälkeen, ei ollut enää yhtään kisaajaa jäljellä jota ei olisi tuo homma ärsyttänyt, ja ilmeisesti muutama kisaaja oli avautunut asiasta aika paljon raisummin kuin mitä minä tuolla "saanko kisakirjani" kysymyksellä. 

Toki parempihan se kai on että ripittävät meidän kisapaikalla eikä sitten tarvitse jälkikäteen kuulla somessa kuinka paskamaisia olemme olleet ja kuinka olemme valittaneet ihan turhasta? Ja tämäkin kyllä harmitti, koska koe oli siis todella hyvin järjestetty, ainut mikä puuttui oli se, että kisaajille olisi informoitu aikataulusta. Edes niin että "reilun puolen tunnin päästä tehdään se ja se osio". Sekin olisi minulle riittänyt erittäin hyvin. En usko että KUKAAN olisi minuuttiaikatulua tarvinnut. Toivonkin että tuo porukka ottaisi opikseen tästä, ja ensi kerralla tekeisivät yhtä hyvin maastot JA kertoisivat kisaajille missä mennään. Silloin tuo olisi ollut ehdottomasti järjestelyiltään yksi parhaimpia kokeita joissa olen ollut. Ja silloin voisin ilmielin ajaa tuon 4,5h että pääsen Kouvolaan uudelleen kisaamaan. 

Joten kiitoksia ja anteeksi järjestäjille, jos pahoitin heidän mielensä. Voin kyllä kertoa että tunne oli täysin molemminpuoleinen. 

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Korkeanpaikanleiri eli #trainingcamp

Maisema mökin ikkunasta
Kun tälläiseltä treenihullulta kysyy, että tuletko leirille, jossa valmistaudutan SM-kisoihin, mutta majoitus tapahtuu todennäköisesti teltassa, niin vastaus tulee epäröimättä: Tottakai. Koska ainahan jostain saa teltan? Pääasia että pääsee mukaan.

Autojono motarilla
Perjantaina suunnattiinkin nokka kohti Kiikalaa, ja täytyy kyllä sanoa että puitteet leirille olivat mitä ihanimmat. Ja telttaa ei todellakaan tarvittu, kun miulle oli varattuna ihan oma makuuhuone. Mökki oli Sannan koiran kasvattajan, ja se oli kyllä mitä hurmaavin pikkumökki. Mökillä ei kyllä tällä leirillä paljon aikaa vietetty, sillä heti kylmälaukun sisälle nostamisen jälkeen lähdettiinkin treenaamaan. Olin auttamatta myöhässä luvatusta aikataulusta, sillä aamun lähtö viivästyi masun takia, Heinävedeltä asti oli ihan järkyttävät ruuhkat ja kirsikkana kakun päällä juuri paria kilometriä ennen kääntymistä moottoritieltä liikenne pysähtyi. Eli pääsin osalliseksi Etelä-Suomen ihanista ruuhkista, tällä kertaa kolarin muodossa. Mutta siinä sen näkee, että kyllä tuollekkin matkalle tulee vaan pituutta, jos pikkaisenkin sattuu vastuksia tielle.

Mutta sitten itse treeneihin. Muu porukka oli tulossa vasta lauantaiaamulle, joten suunnattiin Sannan kanssa metsään tekemään jälkeä ja EK:n erikoisuuksia. Pudotettu esine meni todella hyvin, haasteellisesta maastosta huolimatta, ja nyt Lilyllä alkaa tulla taas talven jäljiltä varmuus tuohon liikkeeseen. Ja toki saattoi olla vaikutusta sillä, että omistajakin oli unohtanut käskyt? Ja nyt kun kerrankin oli mahdollista, otettiin pudotettu esine myös Lystille. Ja ihmelapsihan toki heti älysi mitä ollaan tekemässä. Jospa ihan oikeasti alkaisi nyt opettamaan Lystillekkin tuota? Jälkien ajaminen meni kyllä ihan aika reilustikkin päin peetä, täytyy ottaa nyt mietintämyssy päähän ja todennäköisesti alkaa tekemään kovanmaan jälkeä Lystille. Se menee niin ilmavainulla ja sitten sen takia hukkaa sen jäljen. Mutta tosiasia on myöskin se, että treenimäärä on aivan onneton. Joten siis nyt pitäisi alkaa tormistautumaan myös Lystin treenien kanssa. Eli parin viikon päästä Lily pääsee rauhaan ja mie alan keskittymään loppusyksyn Lystin treeneihin. Epäilen että Lily ei pistä asiaa pahakseen, kunhan SM-kisoista on selvitty. Ja Lilyhän harppoi keppien yli oikein iloisesti. Nyt on taas se aika kesästä kun kepit eivät vaan haise.

Maasto oli todellakin korkeanpaikanleirin maasto, ja kyllä täytyy sanoa että syvästi ihmettelen miksi ei jalat ole tämän kipeämmät noiden mäkien kipuamisesta. Harmi kun kuvassa ei näy todellinen maastoero. Kyllä ihmettelen noitten koirien kuntoa juosta ihan täysillä mäkiä ja riehua elämänsä kyllyydestä. Kello taisi olla lähempänä kymmentä kun kömmittiin takaisin mökille, ja pienen iltapalan jälkeen olikin hyvä mennä sänkyyn nukkumaan. Aamulla tulikin aika kiire lähtö, kun muistettiin väärin moneltako oltiin treenit sovittu, ja herättiin siihen kun muu porukka alkoi tulla paikalle. Mutta hyvin sitä kuitenkin metsään kerettiin. Sovittiin että aamun rata on mäkinen ja todella fyysisesti haasteellinen, ja iltapäivän on sitten puupeltoa. Ihan uusi termi, mutta kuvasti kyllä todella hyvin paikkaa.

Sanna ja Lily korkealla kukkulalla
Koska olin miettinyt että haluaisin Lystillä aloittaa kiintorullaharjoituksia nyt kun on osaavat maalimiehet, niin valitsin Lilylle haasteellisen maaston ja Lystille puupellon. Lilyn ensimmäinen treeni oli ns. kokeenomainen, eli laitoin kolme ukkoa valmiiksi, ja otettiin kaikki palkattomana, viimeiseltä palkkasin itse. Lily teki hyvin omatoimista hakua, taas kerran, ja nosti ukot haasteellisesta maastosta huolimatta muutamalla pistolla. Ongelmaksi muodostui taas kerran se, että koira on aika haluton lähtemään ukoille. Ajattelin että oli vaan tilapäinen häiriö, mutta ei se sitten ollutkaan. Onneksi sunnuntaina sain hyvän ajatuksen asiaan, mutta siitä tarkemmin kun kerron mitä sunnuntaina tapahtui.
Lystillä tehtiin ensimmäistä kertaa ensimmäinen pisto tyhjänä, ja hyvin eteni etukulmaan ja kääntyi tekemään laatikkoa. Kutsui luokse ja palkkiona sai toisesta etukulmasta ukon. Kyllä se nyt näyttää siltä, että noita tyhjiä voi jo alkaa tekemään. Mahtavaa! Olin erittäin tyytyväinen kokonaisuutena treeniin. Treenin loputtua menimme mökille takaisin ja kuuntelimme samalla SM-kisojen tottisnumeroiden arvonnan. Kerrankin en ole viimeinen kisaaja, mahtavaa! Ja tulipa jopa hienoinen jännityskin pintaan, kun älysi että ne kisat olisivat ihan kohta.

Takakulma
Iltapäivällä aloitettiin esineruudulla treenit, ja Lysti tempaisi kisaruudussa neljään minuuttiin esineet ylös. aivan huikeeta. Lily teki hyvin töitä, mutta esineiden pitoa pitää nyt hieman vielä viilata, aika löyhästi tuntui kantavan niitä. Täytyy varmaan taas tehdä Millan nostatustreeni jotta homma taas muistuu mieleen. Lystin kiintorullatreeni alkoi odotetusti sillä, että koira sinkosi hetkessä moneen paikkaan yhtä aikaa ja vauhtia oli taas enemmän kuin ajatusta, mutta nopeasti hokasi mitä piti tehdä ja kuudennella ukolla otti jo ilman erillistä käskyä rullan. Joten kyllä jäi hyvä mieli treeneihin kokonaisuuteena ja hyvillä mielin palasimme mökille saunomaan.

Sunnuntaina teimme Lilylle pidemmän radan, ja tarkoitus oli ottaa etukulmaan yksi ukko, sen jälkeen tyhjää ja sitten kun näyttää työskentely hyvältä niin otetaan vielä yksi ukko. Niin eikös siinä käynytkin niin että nyt koira jäi ihan selkeästi taas haistelemaan eikä suoraan vienyt minua maalimiehelle. Puhuttiin kovasti Lilyn palkaamistavasta ja siitä kuinka se ilmeisesti ei kuitenkaan vieraiden kanssa ole kaikkien paras, ja että koira mahdollisesti kuormittuu liikaa asiasta. Joten kokeillaan nyt sitten muutamat treenit muuttaa palkkaamista, ja katsotaan tuoko se intoa lisää. Hyvä vinkki, ja pisti kyllä kovasti pohtimaan tätä palkkausasiaa. Kun on ihan totta, että Lilyn kanssa ei kaikki osaa leikkiä. Ja eihän tuo nyt ole mikään erikoinen leikitettävä, mutta pääsääntöisesti ihmiset tosiaan kyllä leikkivät sen kanssa huonosti. Onneksi päästään perjantaina raunioradalle, ja saadaan melko vieraat maalimiehet, niin voidaan testata toimiiko asia. Täytyy nyt miettiä erittäin tarkkaan tuota, että pystyn itse kiinnittämään asiaan tarkemmin huomiota.

Mie niin vaan tykkään!
Ja iltapäivällä Lystin rullatreenit jatkuivat, ja nyt keksittiin oikea tapa kertoa sille mitä tehdä, joten sieltähän se rulla vaan tuli minulle asti enää pienen säädön kanssa. Käskyä ei tainnut tarvita sanoa ollenkaan. Ja myös Lystin palkkaamista säädettiin, ja kyllähän tuo ruokaraivo vaan on niin huvittava sen syömisensä kanssa. Ja koska vapaa-aikaa oli niin reilusti, niin aloitimme uudelleen tarkkuusruudun ilmaisun opettamisen Lilylle. Minä kun (TAAS) sain sen paineistumaan siinä ja siihen se sitten taas kosahti. Mutta siihenkin saatiin hyvät vinkit ja nyt joka päivä otetaan pieni ilmaisuharjoitus. Katsotaan miten se viikonloppuna sitten toimii.

Hieman haastetta 
Illalla päästiin vielä paimentamaan, mikä oli kyllä aivan mielettömän kivaa. Saatiin Lysti tosi rauhalliseksi ja tekemään töitä, mitä arvostin kyllä kovasti. Samalla sain parannettua maailmaa ja hieman taas ajattelemisen aihetta. Viimeisen yön olinkin yksin mökillä, ja täytyy kyllä sanoa että jos ei olisi ollut irrallaan olevaa karkurikoiraa jota piti kuulostella niin rauha olisi ollut täydellinen. Juuri ennen sadetta hetki, kun koko maailma on aivan hiljaa. Siinä sitä suomalainen mieli lepää.

Maanantaiaamuna alkoikin kotimatka, ja ensimmäinen pysähtyminen oli Lystin kasvattajan luona, ja aiheena paimennus. Eilisestä mielentilasta ei ollut mitään ajatustakaan, ja muutaman yrityksen jälkeen todettiin että lampaat olivat aivan liian villillä tuulella ja koira turhautui kun minä olin epälooginen, ja lopetettiin siihen. Ei ollut todellakaan hyvä mieli noista treeneistä. Mutta aina ei voi voittaa, eikös se niin mene? Ja kun melkein huudeilla oltiin, niin käytiin vielä Järvenpäässä uppo-oudolla kentällä ottamassa tottista Lilyn kanssa, ja eteenmeno edistyy jo niinkin hyvin, että Lily kyllä pysähtyy, mutta katsoo minua ja takaa matkaansa ilman käskyä. Ja maahan menee ensimmäisellä käskyllä. Joten ehkä tässä on mahdollisuudet vielä saada muutama piste tuostakin liikkeestä normaalin puhtaan 0 sijaan? Ja lopuksi Lysti pääsi leikittämään "pientä" sakemanninpentua. Alkuihmetyksen jälkeen leikki todellakin maistui, mutta tyttöpusut on Lystin mielestä äklöjä.
Wicca ja Lysti

Kiitoksia kaikille jotka kanssani viettivät tämän ihanan viikonlopun, tästä on hyvä jatkaa treenaamista!

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kesä ja itikat

Herranisä sentäs että on muuten metsässä itikoita. Poksin alkeiskursit haun ja jäljen osalta pyörähtivät käyntiin, ja kyllä muuten saavat osallistujat heti karun todellisuuden silmilleen, kun se itikkaparvi hyökkää autosta nousijan kimppuun. Mutta tiedättekö kyllä mie taas älysin miksi mie niin tykkään tästä hommasta. Siitä kun näkee oikein kuinka se lamppu syttyy pienen koiran päässä, ja näkee sen ilon jonka se syttyminen tuo. Silloin tietää todellakin onnistuneensa. Omistaja voi päin naamaa kiitellä mutta sitten selän takana sanoa että olipas paskaa, mutta koirat näyttävät sen onnellisuutensa aivan syvästi ja aidosti. Ja se on kyllä aivan huikean mahtavaa.


 Kävin myöskin arvostelemassa mölli-BH:n Linnunlahdella, ja kyllä muuten kannatti muutama hetki omasta ajastaan antaa muille, kun palkintona oli näin ihania kuvia Lilystä. Kuvaajana toimi Anni Rask, ja kerrankin tänä kesänä myös sää todellakin helli. Kiitos Anni vielä tätäkin kautta kuvista!


 Mie voisin katsella tätä kuvaa ihan vaikka koko ajan. Tuo Lilyn ilme, tunnelma ja kaikki. Aivan mahtava kuva. Kertakaikkiaan.

Sain järjestettyä Jari Lukkarisen luo hyppytekniikkakurssin elokuulle. Näitä Annin ottamia kuvia kun katsoo niin ehkäpä on aihettakin? No tarkoituksena olisi saada Lysti hyppäämään oikein, koska onhan se totta että tuo metrinen este on aikamoinen mörkö tollaiselle pienelle kirpulle. Mutta kyllä minä uskon että kun tekniikka ja into ovat kohdillaan niin siihen(kään) ei tule meidän PK-ura kaatumaan. Tarkoitus olisi tehdä nyt ihan oikeasti aikataulu ja suunnitelma kirpun varalle. Muuten me vaan pidetään hauskaa kentällä eikä oikeasti edistytä ollenkaan. Mutta mie kyllä epäilen että ei tuon koiran huumorintajulla ikinä tästä hommasta saakkaan vakavaa. Ehkä huikein esitys oli tässä muutama päivä sitten kun otin koiran autosta, se karkasi merkinkiertoon ja oksensi matkalla. Pysähtymättä. Ei edes askellaji vaihtunut. Koska on vaan pakko mennä TÄYSILLÄ?








Kirppu edistyy muutenkin ihan mielettömästi koko ajan, nyt sillä on taas sellainen oppimisvaihe ihan selkeästi päällä. Ajattelin kokeilla viikonlopun leirillä sille jo kiintorullaa. Katsotaan kuinka sen kanssa sitten käy. Pakko koko ajan kuitenkin mennä eteenpäin, ja nyt tuon rullan kanssa ei ole ollut mitään suurempaa ongelmaa. Lilyllä on se ongelma tällä hetkellä, ja ongelma johtuu ihan huonosta alkuopetuksesta. Se nimittäin vaihtaa koko ajan ilmaisutapaa tarkkuusruudussa. Mikähän helvetti siinä onkin että se on se meidän vaikein liike ehdottomasti EK:ssa. Ja juuri tuo kohta "kuinka koira ilmaisee esineen". No täytyy katsoa siihenkin ratkaisua viikonloppuna. On muuten oikeasti kiva mennä porukkaan, jossa on jo todella pitkällä olevia pk-harrastajia. Siitä on jo aikaa kun olen tuollaiseen porukkaan päässyt mukaan.




Sain hyviä vinkkejä eteenlähetykseen Kiteellä toukokussa olleella kurssilla, ja nyt olen sillä keinolla tehnyt Lilyllä sitä, ja hitto sehän alkaa kantaa hedelmää. Eilen vieraalla kentällä sain sen ihan kisafiilikseen ja vaikka se kääntyikin ja pysähtyi, niin jatkoi itsenäisesti matkaa eteenpäin. Eli todella hyvä edistysaskel. Pakko oli vielä varata yksi koe ennen SM:iä, että näkee mitä viime hetken muutoksia pitää tehdä, ja sitten vaan auton nokka kohti Paimiota. On miulla kyllä edelleenkin ihan epätodellinen olo tuosta kisasta. Päästä nyt EK:ta kisaamaan, ja vieläpä noilla tiukennetuilla säännöillä. Ihan uskomatonta.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Kesälomailua by Mari ja Jarno osa 2: Pyhäsalmijärvi


Luin lehdestä juuri ennen matkaa, että menet bussilla Pyhäsalmelle joka onkin Pyhäjärvi. No tokihan Wikipedia osaa kertoa tuollekkin asialle selityksen:
 "Pyhäjärven kunta oli vuoteen 1968 saakka Pyhäjärvi Ol-niminen, vuosina 1969–1992 Pyhäjärvi, vuosina 1993–1995 Pyhäsalmi ja taas vuodesta 1996 Pyhäjärvi-niminen.[7] Muita Pyhäjärvi-nimisiä kuntia Suomessa ovat olleet Pyhäjärvi Ul, joka nykyään kuuluu Karkkilaan, ja Pyhäjärvi Vpl, joka sijaitsi luovutetussa Karjalassa." 
Ja epäilemättä tämän takia ihmiset eivät enää tiedä, kummaksi sitä kutsua?



Mutta siis, maanantaina suuntasimme nokat kohti Pyhäsalmijärveä. Jarno ja karvaiset lapset pakkautuivat minun kanssani autoon ja pienen Matkuksessa vietetyn pysähdyksen jälkeen pääsimme perille mökille. Jarno oli siis tehnyt minulle kesälomayllärin ja varannut mökin missä saadaan olla ihan kaikessa rauhassa. Ja sitä tuolla mökillä todellakin sai olla. Rauhassa. Harmi vaan että Jarno toki joutui tekemään töitä samalla, mutta onneksi sillä aikaa me nautittiin sohvalla köllimisestä ja käytiin Lystin kanssa kaupunkikävelyllä.

Koirat riehaantuivat niin täydellisesti mökin pihasta ja vapaudestaan, että juoksivat aivan järkyttävää pyllyhepulia ympäri mökkiä ja rantasaunaa. Ette muuten ikinä arvaa kumpi oli takana ja kumpi johti juoksua? Illalla ei tarvinnut paljon koiria rauhoitella, ihan itse osasivat sen tehdä. Mökiltä löytyi myös ihan grillikota, jossa oli suojassa siltä viimaiselta tuulelta joka oli koko alkuviikon ilonamme mökillä. Hämmästyksekseni huomasin että edes se keli ei juuri harmittanut, kun sai olla vaan rauhoittua.


Oli kyllä koirillekkin näköjään oikein rauhoittava kokemus olla mökillä, sillä heti kun tultiin sisälle rauhoituttiin vallan hyvin nukkumaan, mutta auta armias jos joku edes hieman ajatteli menevänsä pihalle, niin johan sitten riehaannuttiin.

Itselle tämä kevät on ollut todella raskas yhdistysasioiden takia. Jo ennen vuosikokousta mietin, että mitä hiton järkeä tässä oikein on. Koko ajan samat tietyt ihmiset vetää kapuloita rattaisiin, kaikki uudistukset mitä yrität saada aikaseksi saa karmean vastarinnan, taas näiden yksien ja samojen henkilöiden toimesta. Ja suurin osa jäsenistä vaan harrastaa, eli heilleppä on ihan sama. Ja joka kerta kun kuulen sanottavan "näin on aina tehty", voisin alkaa huutamaan.

Ja sitten meidän pj erosikin ilman erillisvaroitusta. Tai siis olihan se ollut ilmassa, mutta jotenkin sitä kai vaan kuvitteli että no kyllä se siitä. Ja sitten tulikin tarve uudelle vuosikokoukselle. Koska selvitimme asian lakimieheltä, ja koska vuosikokous ei ole valinnut varapuheenjohtajaa, ei hän voi jatkaa kautta loppuun, vaan on valittava uusi puheenjohtaja. Minua kysyttiin asiaan, ja mietin sen niin, että nyt on minun aikani joko siirtyä taka-alalle tai sitten jatkaa samoilla uudistusten teillä. Ihan tarkoituksella en pitänyt mitään massiivista äänestyskamppanjaa. Tiesin kyllä, miten nämä yhdet ja samat oikein riemulla alkoivat soittelemaan ja haalimaan ihmisiä tulemaan äänestämään minua vastaan. Mutta mietin, että jokaisella on minun numero tiedossa. Tai ainakin sen saa todella helposti selville. Että jos tahtoo kysyä minun näkemykseni asiaan, niin voi soittaa ja kysyä.

KUKAAN ei soittanut. Kaikki uskoivat ihan mukisematta näiden puheet minusta. Se on kyllä huikeaa. Kyllä siinä muutamalla ihmisellä olisi varmaankin peiliin katsomisen paikka? Kun minä katsoin sitä porukkaa kokouspaikan pihalla, mieleni teki ruveta nauramaan. Sellaisella lynkkausmielialalla siellä pihalla oltiin. Ja miksi hitossa? Tämä on herranjumala vain harrastus. Ja kuten monesti olen sanonut, fanaattiset ihmiset ovat todella pelottavia. Ja jos joku olisi vaivautunut kysymään, olisin kyllä kertonut että kynsin ja hampain en todellakaan tuosta paikastani pidä kiinni.

Suurin osa tuosta väestä oli myös niitä, joita vuosia oltiin yritetty saada tekemään yhdistyksen hyväksi asioita, ja aina oli ollut parempaakin tekemistä. Mutta mahtavaa on se, että nyt he sitten päättivät alkaa tekemään asioita. Toivottavasti he nyt saavat "Josepan nousuun", kuten heidän mahtava sloganinsa oli kokouksessa. Upeaa yhteystyötä, kyllä tuolla jos millä saakin sen nousuun!

Vain ripaus näistä perusharrastajista oli tullut paikalle, mutta kaikki ne olivat kyllä paikalla, jotka olivat tehneet toimintamme vaikeaksi jo vuosien ajan. Ja ilolla minä heille "luovutin" sekä varapuheenjohtajan paikan, että myös rahastonhoitajan ja kirjanpitäjän pestit. Koska mitäpä järkeä minun olisi ollut jäädä noiden ihmisen kanssa toimimaan? Nythän he saivat sen, mitä olivat jo vuosia toivoneet. Minut pois hallituksesta. No samalla lähti kyllä aika moni muukin hallituksesta, mutta voitteko uskoa, ihan omasta tahdostaan. Vastoin kaikkia paskapuheita, minä en pakottanut ketään eroamaan. En yhtään ketään.

Mutta tiedättekö, seuraavan yön minä nukuin todella hyvin. Ja aamulla kun heräsin, olin iloinen. Olin ihan hiton iloinen. Koska nyt oli aika avata uudet ovat, ja sehän se vasta olikin mielenkiintoista. Päästä toimimaan uusien ihmisten kanssa. Ihmisten jotka haluavat samoja asioita kun minä! Aivan huippua. Ja kaikki tämä kuminoitui onneksi juuri tähän lomaviikkoon. Josepa sai uuden hallituksen ja puheenjohtajan, ja me päästiin aloittamaan puhtaalta pöydältä Poksin riveissä. Ensimmäistä kertaa ihan hiton pitkään aikaan minä oikeasti nautin yhdistyshommista. Kun saa tehdä sen kuuluisan makkaran mieleisekseen eikä tarvitse koko ajan tapella. Se on tiedättekö aivan huikea fiilis!






Ja sitten alkoikin juhannukseen valmistautuminen. Kävin minä kyllä virtatestissä kirjaa lukemassa, ja sepä vasta olikin mielenkiintoista. Päivä päivältä enemmän alkaa tuo pelastuskoirapuoli kiinnostamaan. Koska siellä ei todellakaan homma ole ihan tiukkapipoista, ja siellä oikeasti autetaan, eikä vaan mietitä että mikä on sopiva laatikon koko hakukokeessa tai että menikö koira nyt täysin suoraan janalla. Ja porukka ei vaan juokse titteleiden perässä, vaan selkeästi se yhdessä tekeminen on se joka vie eteenpäin.

Alkujuhannus vietettinkin Outokummussa, ei kylläkään mökillä koska vielä aamulla keli näytti todella synkeältä. Yritettiin ottaa tytöistä juhannuskuvia, ja sitten illalla päästiin meidän Riihilammen rantaan katsomaan kokkoa. Oli muuten tosi ihanaa että kerrankin tuollaisen olivat meille järjestäneet. Kiitos kovasti puuhaihmisille!

Ja koska Ikeassa sattui olemaan margaritalasit tarjouksessa, niin olihan se pakko loman lopettajaisia viettää tekemällä mitäs muutakaan kun mansikkamargaritaa. Ai että tuli hyvää, nam!

Joten pitkästä aikaa oli loma joka oikeasti tuntui lomalta. Jonka aikana sai todellakin levätä ja ladata akkuja. Ja tehdä ainoastaan niitä asioita jotka tuntuivat hyvältä. Aivan huikea loma kaikkineen!

Ja ps. noi punaiset kumpparit on miun paimennuskumpparit. Aivan huikeeta päästä pitkästä aikaa paimentamaan! Ja vieläpä niin että näyttäisi siltä että saadaan sitä tehdä useamminkin kuin vaan kerta kesässä!

Kesälomailua by Mari ja Jarno osa 1, Imatra

Kesä on tullut, vihdoinkin. Siis ainakin se vihreys ja itikat. Lämmöstä ei juurikaan ole saanut nauttia, nytkin keli täältä sisältä katsottuna näyttää ihanalta, mutta sitten ulos mentyä tuulee kun huonossa venäläisessä elokuvassa ja se siitä lämmöstä sitten. Mutta toisaalta, on ollut sellainen kevät että loma kyllä todellakin tuli tarpeeseen.
Silakan kanssa käytiin myös kahdestaan tekemässä juttuja, tässä Liperin Saaristonrannassa maisemia ihailemassa. Silakka siksi, että alkaa tuo karvanlähtö olla tehnyt siitä ihan silakan näköisen.





Vaikka en pidäkkään ajatuksesta että olisin ns. korvaamaton työssäni, on tuo kahden viikon palkanmaksusykli sellainen, että se kaksi viikkoa on täysi maksimi mitä pystyn yhtä kyytiä lomailemaan. Ja muutama sairastapaus ym, ja loma olikin siis kokonaisen viikon pituinen. Mutta onneksi sain jo edellisen perjantain otettua vapaaksi, niin se nyt vähän lohdutti.


Myös koirat olivat erittäin onnellisia kun en lähtenytkään töihin. Lysti pääsi heti loman kunniaksi poikakaverin kanssa uiskentelemaan. Lilykin pääsi, mutta ei yhtä aikaa Ragnarin kanssa. Viikon kuluttua kumpikaan ei jaksanut maanantaina nousta, Lilystä pystyi näkemään puhekuplan "älä vaan ota meitä töihin mukaan, ala vaan mennä yksinäsi"

Ensimmäisenä mentiin koko perheen lomareissulle, joka kutistui hieman toisen Jarnon tytön jäätyä kotiin, ja suunnattiin Imatralle varhain lauantai-aamuna (Eli taisi olla reilusti yli puolenpäivän kun päästiin lähtemään). Mentiin kahdella autolla koska mitäpä olisi kesälomareissu ilman koetta tai muuta koiratapahtumaa. Olin jo hyvissä ajoin tietenkin alkanut katsoa säätiedotusta, mutta olisi taas pitänyt varautua tähän perinteiseen suomen kesäsäähän, eli kun pakkaat kaiken pilkkihaalarista bikineihin, et tule pettymään kovinkaan rankasti. Ja voitte varmasti arvata, en muuten pakannut kun kesävaatteet. Loistava idea 😂

Lysti yllätti ja nukkui miun vieressä koko yön. Meillähän ei saa koirat tulla sänkyyn kuin reissussa, ja Lysti ei ole ikinä ollut sellainen hellyyden kaipaaja niinkuin Lily. Mutta jostain syystä se ei nyt osannut rauhoittua ja viimein Lilyllä paloi hermot, se kävi häätämässä sen sänkyyn nukkumaan ja meni itse häkkiin. Ja siihen tuo pieni silakka sitten rauhottui ja oli oikein onnellisen näköinen.

Mutta nythän kokeen alkamisaika oli ihan luksusta, koska sehän oli klo 11:00! Enpä muista että ikinä olisi koe alkanut tuohon aikaan, ihanaa että tässä(kin) suhteessa joku alkaa rikkomaan tätä ihanaa "aina ollaan koe aloitettu klo 9:00" ajatusta. Koe alkoi voittajaluokan koirien osalta jäljellä, ja vanha kunnon takajälki oli tällä kertaa hyvinkin vahvassa osassa suoritusta. Mutta mistä olin erittäin iloinen, niin kuitenkin kaikki 4 keppiä nousivat ihan kyselemättä! Tai tarkemmin ottaen eivät nousseet, vaan niitä tökittiin. Kaikki olivat täysin etanoiden peitossa. Tässä vaiheessahan vielä olin kovinkin iloinen siitä että kerrankin on joku toinenkin kisaamassa kaverina, kunnes menin keppien luovutuspaikalle ja huomasin että kisakumppanin koira ei ollutkaan hyvässä kunnossa ja me oltiinkin sitten ainoat kisaajat.

Joten sittenpä sitä laitettiinkin tossua toisen eteen. Ajoimme kentän vieressä sijaitsevalle muuntajalle, jossa oli tarkkuus, pudotettu ja hakualue, kaikki vierekkäin. Ensimmäisenä oli tarkkuus, siinä Lily vaan löntysti ruutuun, kävi tarkastamassa rajat ja läpsähti maahan. Eli ei paha ollenkaan. Pudotettu oli hauska. Siellä oli tolpat merkkinä, ja se oli puolisääreen asti olevassa heinikossa. Ei todellakaan tarvinnut muuten sihdata että mihin miun pitäisi olla menossa. Tuomari käveli muuten takana, ja sitä pitää sitten muuten treenata. Ei sillä että Lilylle sillä olisi ollut mitään merkitystä, mutta miulle jostain syystä oli. Lähetin, Lily juoksi esineen lähelle, muutama kieppi jotta sai hajun tarkennettua ja sieltäpä se sitten tuli minulle oikein iloisesti.

Mutta sitten tämä hiton hakurata. Sehän oli taas Lilyn omasta mielestään bravuuri. Ja olihan se, jos ihan rehellisiä ollaan. Jos koira saa 100m päässä olevasta maalimiehestä hajun, niin kyllä minä sitä hyvänä piirteenä pidän. Mutta ymmärrän täysin, että koesuorituksessa on omat sääntönsä, ja niihin se ei oikein istu. Koska onhan se totta, että kai sen tuomarin pitäisi edes kaukaisesti nähdä se työskentely, että pystyy sitä arvoimaan? Mutta nelisen minuuttia meni siis radalla, kun juoksen aloitusnurkasta vaempaan takakulmaan ja ehkä 15m kohdalta oikeaan takakulmaan. Pitää varmaan omaa kuntoa alkaa parantamaan jos tuo nyt alkaa tuota myötäänsä tekemään 😅

Ja koska meillä ei edelleenkään ollut sitä paria, niin alokasluokan koirakot suostuivat siihen että tehdään kolmen ryhmässä. Ai niin muistinko mainita että satoi vettä? Ja että vaan koveni mitä lähemmäs tottista päästiin. Ja arvatkaa oliko enää mitään merkitystä sadevaatteilla siinä vaiheessa? No eipä ollut ei. Lily kävi ainoastaan kättelemässä tuomarin ja meni autoon kuivattelemaan. Olipa muuten koiralla todella hölmistynyt ilme, kun se niin kovin heitti jo kierroksia koesuorituksesta ja sitten mie vienkin sen autoon? No tottis oli kyllä minun mittapuulla aika todella karmee. Koira oli ihan muissa vesiasademaailmoissa, eikä itsekkään kyllä mikään hehkein olo ollut. Muistutti olosuhteiltaan täysin vuoden takaista Iisalmen kisaa jossa oli aivan samat olosuhteet. Ja sieltä saatiin 61 pistettä. Joten olin kyllä tyytyväinen tuohon 78, ihan selkeä parannus kuitenkin vuodessa. Nyt se ei hukkunut niihin syövereihinsä, kuten Iisalmessa kävi. Ja tässä pieni näytös siitä, kuinka paljon sitä vettä tulikaan reissun aikana.


Ja sen jälkeen tiesinkin että ykköstulos oli siinä, mutta en kuitenkaan heittänyt hanskoja tiskiin vaan totesin että lähdetäänhän esineruutuun samoilla litimärillä vaatteilla, ja siellähän se Lily kolmella pistolla toi taas kolme esinettä. Ja tämähän se tarkoitti sitä että vanha kakkostulos sieltä tuli, ja vasta kotimatkalla älysin että ei hitto, nythän ne on ne SM-tulokset kasassa tässäkin lajissa. Miettikää, Lily on siis saanut kisaoikeuden kolmeen lajiin. Uskomatonta. Ja kotiin tultua juttelin Jarnon kanssa ja päädyttiin siihen että lähdetään yhdessä elokuun alussa ajelemaan kohti Paimiota, ja käydään tekemässä hattutemppu. sitten ollaan kisattu kolmessa eri lajissa PK-SM:issä. Ja päästään kerrankin katsomaan millaiset maastot on SM-kisoissa!


Tässä vielä maisemia kotimatkalta. Arvatkaa osuinko juuri tauon kohtaan lossille!