"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Veit jalat altani....

Lieksan kisan jälkeen sanoi polvi työsopimuksensa irti. Turposi ja ei kestänyt esim. tavaroiden nostoa. Lääkäri epäili rasitusvammaa, ja laittoi kotiin buranareseptin kanssa. Ei auttanut muutama päivä lepoa, ja menin takasin lääkäriin. Pois pääsin vahvempien lääkkeiden kanssa. Ja sairasloma jatkui. Ei auttanut. Polvi oli edelleen turpeessa ja jatkuvan kivun sain seurakseni. Seuraavana oli ultra, jonka tulosta pelkäsin vaikka en sitä uskaltanut ääneen kertoa. No lääkäripä uskalsi, ja siellä näkyi hoffan rasvaa huomattavasti enemmän kuin mitä sitä pitäisi olla. Ja selvennyksenä: kyllä, se on harvinaista. Ja kyllä, 97 ja 98 kumpikin polveni on leikattu ko. asian vuoksi. Joten mieli oli aika maassa. Silloin jouduin odottamaan diagnoosia ja leikkausta yli puoli vuotta, ja pelkäsin joutuvani nytkin samaan rumbaan.

Ja samalla kaavalla se alkoikin. Menin ortopedin luo (älkää ikinä ottako sitä lääkäriä jolle saatte ensimmäisen vapaan ajan). Kävin hakemassa leikkauskertomukset keskussairaalalta jotta lääkärin olisi helpompi tutkia. No tätä lääkäriä ei sitten tutkiminen paljon kiinnostanut, ja kaiken lisäksi laittoi polveen kortisoonia jonka olin kieltänyt. Ai niin ja tyhjensi polven nesteestä ilman puudutusta. Kipu, tuo ihana ystäväni. Toivottavasti lääkäri oli tyytyväinen. Sain kuitenkin tapeltua lähetteen mangneettikuvaukseen, ja lähdin huoneesta minulle hyvin epätyypillisesti sanomatta sanaakaan.

Magneetti meni hyvin, ja sainkin tulokset muutamassa päivässä. Eikä ikinä näytä hyvältä kun on monta latinankielistä sanaa eikä niiden perässä ole sanoja normaali, tai kunnossa. Olin varannut tällä välin ajan Holopaisen Lasselle joka silloin muutama vuosi sitten leikkasi tuon käteni.

Lasse katsoi kuvat, luki paperit ja sanoi että tervetuloa leikkaukseen. Eli vikaahan sieltä löytyi. Hoffan rasvaa oli liikaa, mutta myöskin rusto oli vahingoittunut. Joten poistetaan rasva ja puhdistetaan ruston pinta. Kuulosti ihan suunnitelmalta?

Mutta koska kyseessä olen minä, ja minun tuuri ei se nyt ihan mennyt noin. Vielä ainakin yksi mutka odotti. Eli sain maksusitoumuksen muutamassa tunnissa ifi:stä, ja soitin heti leikkaussaliin. Hetki oli huono, joten lupasivat soittaa kohta. Soittoa ei kuulunut. Soitin takaisin. Lupasivat että tiistaina olisi leikkaus (tuolloin oli torstai). Soittaisivat tarkemmat hommat perjantaina. Eipä soittaneet. Trallalaa. Maanantai tuli, ja heti kahdeksalta soitin jotta mihin aikaan miun pitäs tiistaina olla paikalla? No muuten hyvä mutta ei tiistaina. Vasta torstaina. No parempi silloin kun ei millonkaan.

Torstaina kahdelta piti olla valmistautumassa. Ja vähän ennen kolmea mentiinkin jo leikkassaliin. Leikkaus onnistui kuulemma hyvin, ja pääsinkin jo reilun kolmen tunnin päästä kotiin.

Siitä ollaan nyt päivä kerrallaan menty eteenpäin ja tänään pääsin ekaa kertaa jo ihan pienelle lenkille neidon kanssa. Kyllä on ihanaa kun saa kävellä metsässä eikä vaan jurottaa sohvalla!!! Ja taisipa neitokin olla tästä omistajansa kanssa samaa mieltä, niin antaumuksella se juoksi metsässä!

Kardemummapulla

Tästä alkaa näköjään jalan hajoamisen myötä tulla leivontablogi :) Löysin tälläisen todella pullan makuisen ohjeen, joka siis tehdään leipävuokaan. Tein ekan leipävuokaan ja toisen setin muffinssivuokiin. Vuokiin tehtäessä kannattaa muistaa paistoaika, eli se on lyhempi kuin leipävuokaan tehtäessä.

3dl gluteenitonta jauhoseosta
1/2 dl rusinoita
2tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl maitoa
1 kananmuna
75 g margariinia

Pinnalle raesokeria ja mantelilastuja

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Itse sekoitin ihan nuolijalla koko taikinan, sillä taikinasta tulee aika löysä. Lisää kuiviin aineisiin maito, kananmuna ja jäähtynyt margariini hyvin nopeasti. Tarkoitus ei ole vaivata taikinaa niinkuin normipullataikinassa. Laita voideltuun vuokaan ja ripottele päälle raesokeri ja mantelilastut. Paista 225 20-25min. Muffinssivuokiin käytin aikaa 15 min. Nauti :)

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Porkkanakakku

Ja tää on ihan superhyvää, nam!

4kpl munia
3dl sokeria
3dl gluteenittomia jauhoja
2tl ruokasoodaa
1,5tl leivinjauhetta
2tl kanelia
1tl vaniljasokeria
4kpl raastettua porkkanaa
1dl öljyä (tai sulaa voita/margariinia)

Päälle:
400g maustamatonta tuorejuustoa
1,5dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
appelsiinin mehu ja kuori

Munat ja sokeri vaahdotetaan. Sen jälkeen jauhot ja porkkanaraaste joukkoon. Laita jauhotettuun vuokaan, ja huomio miulla ainakin kohos niin paljon että laitoin kahteen vuokaan. Siis ihan täytekakkuvuokaan.

Täyte tehdään niin että laitetaan kaikki sekaisin ja lyötdään päälle. Ja eikun nauttimaan!

Ja tässä tuore"juusto" jota käytin jotta sain ohjeesta maidottoman.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Strömssö esittää: marjapiiras

Juu kyllä se on nyt todettu. Useampaan kertaan. Se joka sanoi et gluteenittomat tuotteet ei kohoa, valehteli. Nimittäin jos teen yhden porkkanakakun, laitan sen kahteen vuokaan. Jos teen täytekakun, sama homma. Ni miks mie en sit tehny sitä samaa marjapiirakan kanssa?!?

Eli laita taikina kahteen 28cm vuokaan. Ellet tykkää pestä uunia. Ja mie en tykkää.

Ohje olisi tässä:

3dl jauhoja (laitoin melkein 4)
2tl leivinjauhetta
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
150mg sulatettua margariinia
3 munaa

Päälle mitä pakkasesta löytyy. Ohje on saatu Minnalta, joka oli laittanu raparperia, nam!

Paista 200 asteessa 30-40minuuttia. Pese uunia kolme tuntia. Nauti piirakan mausta :)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Haastetta pukkaa

Shanti oli laittanut meille haasteen, ja onhan siihen vastattava :D

Jos sinulla ei olisi koiria tai koiraharrastusta, mitä tekisit vapaa-ajallasi?

Olen nyt ollut kaksi päivää ilman koiraa kotona koska hajotin jossain jalkani. Vastaus on siis selvä: Tulisin hulluksi.

Jos koirasi saisivat valita aina mitä teette, mitä se olisi?

Jos Lily saisi valita, olisin aina kotona. Aamu alkaisi puolen tunnin halittelulla, josta menisimme lenkille. Ei hihnalenkille, ja mielellään jonkun toisen koiran kanssa. Sitten saisi syödä niin paljon kuin haluaisi (eli paljon) ja sen jälkeen lähdettäisiin treenaamaan. Sitten saisi taas syödä ja kölliä sohvalla. Kasvattaja-Minna asuisi myös meidän kanssa. Illalla Jarno hellisi neitoa ja yön viettäisimme isossa sängyssä kaikki kolme jotta neito saisi nukkua kaikkien kanssa. Neidolla olisi myös oma peitto ja tyyny, mielellään vielä sellaiset joissa Jarno olisi jo nukkunut. Eli ei mitään suuria haaveita ;)

Mitä vannoit tekeväsi toisella tavalla uusimman koirasi kanssa mitä et kuitenkaan saanut tehtyä?

Tämäpä onkin kinkkinen kysymys, sillä en keksi mitään vastausta. Lily on niin erilainen koira että ei samat asiat juurikaan ole olleet mielessä.

Miksi pidät koirablogia?

Jotta kaikki ihanat ja mieleenpainuvat asiat jäisivät talteen. Ja että idiooteista raivostuttavista asioista voisi ottaa oppia. 

Jos koirasi voisivat kertoa sinulle yhden, tärkeän asian, mikä se voisi olla?

Lily on niin ilmeikäs koira että se kertoo kyllä jo nyt aika paljon asioita vaikka ei samaa kieltä puhutakkaan. Koira-ahdistukseen se voisi kyllä kertoa vastauksen, niin saisi sen puhuttua pois päiväjärjestyksestä.

Miten päädyit koiriesi kasvattajaan? Mikä sai sinut valitsemaan juuri hänet ja mitä kaikkea kasvattajassa arvostat erityisesti?

" En ikinä ota koiraa kasvattajalta jota en tunne". Kuuluisat viimeiset sanat. Lily päätti että se tulee meille vaikka en tuntenutkaan kasvattajaa. Wallun kohdalla pentueen syntymäajankohta ja se että kasvattaja itse harrasti vaikuttivat. Kasvattajassa arvostan rehellisyyttä ja sitä että katsomme yhdessä samaan suuntaan jalostusvalinnoissa. Täytyy sanoa että aika paljon on oppinut tästä asiasta kuuden vuoden aikana ja mielipiteetkin ovat muuttuneet asian suhteen. 

Saitko valita oman pentusi? Miksi valitsit sen? Jos kasvattaja valitsi sen sinulle, millä perusteella hän sen sinulle valitsi?

Lilyhän tuli kodinvaihtajana joten valinta oli helppo. Wallun sain itse valita kahdesta pennusta, ja valitsin sen joka puri minua nenään. Hieno valinta. 

Jos pentusi on aikoinaan pentutestattu, onko tulos yhä "kuvaava"? Entä sen pentuesisaruksista?

Lilyä ei ole pentutestattu, mutta Wallu on. En kuitenkaan ikinä saanut nähdä pentutestiä joten en tiedä mitä siinä tapahtui.

Mikä saa koirasi täysin sekaisin? Hyvällä tai pahalla.

Ihanat ihmiset, mm. Jarno, Minna ja Aija. Superhyvä ruoka tai treeni. Lily on aika helppo tässä suhteessa :D

Onko koirallasi noloja lempinimiä joita et kehtaisi huudella julkisesti?

Pallukka on sellainen lempinimi jota kyllä huutelen treenikentällä ja se aina hymyilyttää kanssatreenaajia. 

Ketä koiramaailmassa ihailet? Miksi ja jos saisit kysyä häneltä yhden kysymyksen, minkä tahansa, mitä kysyisit?

Ihailu on aika vahva sana. Yritin miettiä tähän vastausta mutta en millään keksinyt ketään. Arvostan kyllä useitakin ihmisiä, mutta suurta idolia miulla ei ole. 

Ja sitten siihen vaikeimpaan, eli uusien kysymysten keksimiseen.

1. Mieleenpainuvin koira, sellainen joka on aiheuttanut suuria tunteita. Ei tarvitse olla oma koira.
2. Koirasi lempilelu
3. Jos koira on mielestäsi pidättyväinen, millainen se silloin on?
4. Jos voisit muuttaa yhden asian koirassasi mikä se olisi?
5. Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäni suhteessa koiraan mikä se olisi?
6. Unelmakoirasi. Millainen se olisi?
7. Mieleenpainuvin muisto koirista?
8. Mikä olisi unelmiesi täyttymys koiran kanssa?
9. Unelmapäiväsi koiran kanssa?
10. Jos koirasi saisi päättää lajin jota harrastaa mikä se olisi?
11. Mikä on mielestäsi tärkein asia kasvattajassa?

No tulipas noihin kysymyksiin paljon unelmia :D Että onnea vaan:

http://sinnamadonna.blogspot.fi/
http://tienhaarassa.vuodatus.net/
http://temponaattori.blogspot.fi/

Kaksi blogia odottaa vielä sitä että saan sinne lisättyä haasteen :D

Ja tässä vielä säännöt:
  • vastaa haastajan 11 kysymykseen
  • keksi 11 uutta kysymystä
  • haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
  • kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

perjantai 18. lokakuuta 2013

Se vaatii rakkautta, hulluutta, draivia...

Eli jälkikokeessa Lieksassa.

Koira on toipunut Kalle Kyykäärmeen puremasta niin hyvin, että viimeisenä ilmopäivänä uskalsin ilmoittaa koiran kisoihin. Ja kun vielä Merja ilmoitti tulevansa seuraksi, ilmoitin kummallekkin päivälle. Pitkään mietin kyllä asiaa koska viime syksynä ei tuo kaksipäiväinen kisa ollut neidolle mikään hieno juttu. Mutta aina pitää olla yllytyshullu? Ainut mikä hieman viime hetken paniikkia loi, oli neidon lihaskunto. Käytin sen fyssärillä Helillä, ja koira oli viikkoa ennen aivan jumissa. Helin ohjeiden mukainen hoito ja koira oli torstaina hieronnassa jo vallan hyvässä kunnossa. Kiitos Heli!!!

Perjantai-iltana ajeltiin Lieksaan, jossa mentiin suoraan kentälle kokeilemaan kisatunnelmaa. Treenit meni melko hyvin, ja jännitysmomentteja ei koettu. Olimme yötä Lieksan Kristillisellä opistolla, ja siis se oli aivan mahtava paikka. Luulimme olevamme kahdestaan koko isossa talossa, kunnes käytävällä tuli miehet vastaan. He olivat onneksi yläkerrassa eikä heistä sen jälkeen kuulunut tai näkynyt. Aamulla lenkillä oli aivan mahtava auringonnousu ja ensimmäistä kertaa tänä syksynä sai raapata auton ikkunat.
Aamupala maistui ja koska ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla (Kisoihin oli ilmoittautunut 29 koirakkoa) ei jännittänyt yhtään. Kisapaikalla jopa hieman ihmettelin asiaa. Meidän vuoro oli viimeisessä kolmikossa, joten aika hyvin tiesi jo siinä vaiheessa että lähempänä 80 pistettä pitäisi tottiksen olla että olisi mahdollisuuksia metsään. Aloitettiin ensimmäisenä suorittamaan, ja ensimmäiset 50 askelta koira hillui ja pomppi. Trallalaa. Täyskäännöksen jälkeen neito älysi että jaa ollaan tekemässä töitä ja alkoi ottamaan kontaktia. Kaikki liikkeet tuli suoritettua oikein, hieman hidas maahanmeno, tuplakäskyjä ja huonoja sivulletuloja. Mälväämistä kapulalla. Eteenlähetys vinoon, mutta meni maahan ja pysyi siellä. Paikkamakuu katastrofi kiitos allekirjoittaneen joka KEHUI koiraa. Perkele. Mutta siis upea fiilis siltä, koira teki hyvällä fiiliksellä ja oli kuulolla todella hyvin koko suorituksen ajan. Tuomari kehui ohjaajan osaamista ja yhteistyötä, lopputulos 77 pistettä ja maastoon!

Esineruudussa mie jäädyin. En ymmärrä miten ja miksi, kuhan jäädyin. Ja koira oli päiväkävelyllä ekan minuutin, toisen minuutin aikana löysi kaikki esineet muttei tuonut yhtään, ja kolmannen minuutin aikana pling, ai niin ollaan tekemässä töitä ja lähti tuomaan esineitä. Aika loppui, 2 esinettä. Vitutti.

Jäljelle siitä suoraan, ja mie en ymmärrä miksi mie ryssin nää hommat?!? Liian vähäinen kisakokemus taitaa kostautua, ja lähetin koiran janalle roiskaisten. Siis neidolle pitää antaa aikaa rauhoittua ja katsoa todella tarkkaan mihin nenä näyttää. Ja mie vaan roiskaisen koiran menemään!?! 29 pistettä, ja Lilyn yksi huonompia janoja. Jäljellä hektinen olo, pitää keretä ja kaksi ekaa keppiä hei hei. Perkele miten voi olla vaikeeta hidastaa koiraa kisatilanteessa? No siitä lisää myöhemmin... Eli ei tulosta, ei huonostikkaan. Mutta tottikseen olin silti tyytyväinen.

Ja mitä sitten tehdään? Mennään tietenkin hinkkaamaan tottista kentälle? No tottakai! Pääsin puuttumaan aika vahvasti ja oikea-aikaisesti paikkamakuusta nousemiseen. Pääsin myös harjoittelemaan kisatilanteessa odottelua. Ja loppu menikin leikiksi. Eli todella hyvä treeni! Ja hieman väsy neito?
Sunnuntaiaamuna saatiin joutsenkevennys aamulenkillä. Ei muuten oo yhtään kiva kun aamuhämärässä näät koiran juoksevan edessä ja sen sivulta hyökkää joutsen järvestä. Aika vauhdilla tuli luokse. Koira, ei se joutsen. Edelleenkään ei jännitystä (24 koirakkoa), ja hieman lannistunut oli jopa olo kun saimme kisapaikalla huomata että treenikaverimme Maarit oli meidän parina. Ja Lilyllähän on ollut taipumusta totella myös treenikavereita, varsinkin jos ne antavat käskyn melko painokkaasti. Mutta nyt oli onneksi arpaonni suosinut sen verran että oltiin toisena parina suorittamassa. Ja koirakoiden määrä oli tippunut 17 joten paremmat mahdollisuudet olivat päästä metsään kun lauantaina. Mutta jotenkin koira oli rauhallisempi ja itsekkin oli jopa vaikeuksia päästä kisatunnelmaan, en ymmärrä kyllä miksi.

Ensimmäisenä paikkamakuulle. Tällä kertaa en tyrinyt, annoin aika painokkaan käskyn. Piilolle kääntyessä katsoin vielä että koira oli makuulla. Maarit alkoi suorittamaan ja jännitys alkoi kasvamaan koska Eepi oli sitä mieltä että tällä kentällä ei tehdä tottista ja Maarit joutui siirtymään noihin painokkaisiin käskyihin. Tuomari alkaa kirjoittamaan meisän paperiin jotain ja miulta meinaa levitä pää. Eepi tulee piilolle miun seuraksi. Ja sit miun sydän hakkaa jo tuhatta ja sataa. Vaikka mie tiiän et eihän sille enää tossa vaiheessa mitään voi? Ja sitten oli pakko kasata itsensä, ja aloin tuijottamaan maahan ja rauhotuin. Yhtäkkiä huomasin että Maarit on jo A-esteellä ja sydän pamppaillen lähdin koiraa päin. Uskomatonta mutta totta, neito oli tasan siinä paikalla missä pitikin! Ei ollut edes piipannut. Ja nousi ekasta käskystä sivulle. Mie repesin, ja tanssin pienen voitontanssin. Päässä soi Cheek. Tulin voittamaan, ja voitettiin!

Kunnes muistin että tässähän ois se muu osio vielä suorittamatta. Kasasin itseni, ja alettiin tekemään hommia. Seuraaminen oli todella tiivistä. Teki istumiset yms. todella mallikkaasti. Jäävät onnistuivat aivan kuin treeneissä, ja koiran fiilis oli aivan huipussaan. Noudoilla todella mallikasta touhua, ei juurikaan mälväämistä. Hyppy oli todella hyvä, edelleen kiitos Helille tästä. Osaa se hypätä, mut jos jumittaa ni on se jännä ettei hyppää? Eteenlähetys hieman vino ja hieman hidas maahanmeno. Mutta pysyi maassa ja ekalla ylös. Tähän kohtaan hillitön voitontanssi. Tuomari nauroi että on se hienoa että et oo vielä edes kuullut pisteitä ja jo juhlit. Neito oli aivan liekeissä koko ajan, vaikka takana oli jo rankka edellinen päivä! Ja sitten kuuntelin kuinka tuomari ylisti meidät maasta taivaisiin, jopa niin että pieni puna nousi kasvoille. Ai niin ja se myskyhän alkoi kun mentiin noudoille, eli alkoi tuulemaan niin että tukka meinas lähteä päästä ja räntääkin löytyi sateen seasta. Ja silti neito toimi! Lopputulema oli 88 pistettä, meidän parhaat ikinä koskaan saadut pisteet ja voitontanssi jatkui. Mie olin aivan pää pilvissä!

Jälki numero 1 tuli nostettua, ja olosuhteet olivat todella vaativat. Tuuli edelleen todella navakasti, ja räntää satoi edelleen. Nyt muistin janalla rauhoittaa koiran, 39 pistettä. Älkää kysykö mistä tuo yksi piste lähti, en tiedä. Viimeisellä suoralla 3 keppiä ja vaikka neito kuinka etsi, ei se löytänyt enää jälkeä. Ja miekin kadotin suunnan ja lähdin väärään suuntaan autolla. ELi yliajalle mentiin. Yksi keppi löytyi vielä auton renkaan vierestä, neito sen vielä siitä bongasi. Eli 4 keppiä mutta ei tulosta. Mutta vaikka ei tullutkaan tulosta, oli tuo ehdottomasti meidän paras päivä tähän asti. Pieni pallukka ylitti itsensä täysin, teki töitä aivan sata lasissa ja miekin osasin olla ihmisiksi. Ai niin ja vaikka vittutti hulluna tuo jäljen hävitys, menimme suoraan esineruutuun ja sieltä neito tempasi kolme esinettä 1:15 ajalla. Että silleen.

Mie vaan niin rakastan tuota elukkaa! Nyt hiomme tottista vieläkin paremmaksi, omaa mielentilaa rauhallisemmaksi ja jälkityöskentelystä kerron myöhemmin kuviot ja suunnitelmat. Me ollaan parhaita! Ei tän parempaan mielentilaan olis voinut kisakautta lopettaa? Kiitos Merja yöseurasta ja tsemppausavusta!

torstai 10. lokakuuta 2013

Kanelinmakuiset pähkinäpikkuleivät

1 dl hasselpähkinöitä
4 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 1/2 dl sokeria
2 tl jauhettua kanelia
1 tl soodaa
1 1/2 dl tummaa siirappia
150g voita tai margariinia

Lyö kaikki muut paitsi pähkinät kulhoon ja sekoita. Tässä jos on monitoimikone käytä ihmeessä! Kun taikina on tiivis klimppi, laita pähkinät sekaan. Tee neljä pötköä ja laita kelmun sisään jääkaappiin. Anna olla pari tuntia siellä että ovat "kohmineet". Leikkaa leivinpaperille paloiksi. Mie leikkasin n. 1cm paksuja paloja, joista tuli tollasia ns. kauralastuja. Jos tahtoo paksumpia ja enempi pikkuleipämäisiä, kannattaa tehdä paloista 3cm paksuja. Ja ne sitten leviävät uunissa ;)

200 astetta 8-10 min. Kauralastuille riitti 7 min, pikkuleipämallille reilu 10 min. Tietenkin taas uunista riippuen.


Gluteenittomia herkkuja (Sämpylät)

Yleisön pyynnöstä laitan tänne nyt näitä miun leipomuksia. Niille jotka eivät vielä tiedä, jouduin siis keväällä sairaalaan ja lopullinen diagnoosi oli IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä. Todella paska sairaus, johon ainut hoitomuoto on ruokavalio, stressitön elämä ja liikunta. Onneksi löysin todella hyvän ravintoterapeutin jonka ohjeiden mukaan olen nyt elänyt ja syönyt. Uskomaton vaikutus onkin ollut tuolla ruokavaliolla, olo korjaantui muutamassa viikossa ja moni muukin vaiva on kadonnut ruokavalion myötä. Myöskin 12 kg on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ruokavalion isoimpia asioita on gluteeniton ruokavalio. Minulla todettiin myöskin maitoallergia. Nämä kaksi yhdistettynä moneen muuhun ruoka-aineeseen josta saan oireita, ulkona syöminen on muodostunut kulinaristisesta nautinnosta ruuan syömiseen. Mutta näillä mennään, sillä kivut ja turvotus eivät todellakaan houkuta. Muutaman kerran olen erehtynyt syömään asioita joita ei pidä syödä ja sen jälkeinen olo todellakin opettaa olemaan tarkka mitä laittaa suuhunsa.

Mutta laitan tästä eteenpäin hyviä ohjeita tänne blogiin jotta muutkin pääsevät nauttimaan näistä herkuista. Sillä täytyy sanoa että gluteenittomat+maidottomat ruuat itsetehtynä ovat todellakin herkkuja!

Tässä tämän viikon leipomukset, olkaa hyvät :D Mielelläni otan sitten kommentteja onko leipomukset onnistuneet!

Gluteenittomat siemen-porkkanasämpylät

5dl vettä
30g hiivaa
1 rkl psylliumia
1 tl suolaa
1 dl öljyä
1 1/2 dl tattarijauhoja
5 1/2 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
2 porkkanaa
n. 1dl siemensekoitusta

1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva ja psyllium ja anna turvota noin 10 min.
2. Kuori ja raasta porkkanat.
3. Lisää vesi-psylliumseokseen suola ja öljy. Sekoita joukkoon porkkanaraaste, tattarijauhot sekä gluteiiniton jauhoseos erissä.
4. Vaivaa taikina tasaiseksi. Tee taikinasta paksu pötkö ja leikkaa siitä paksuja viipaleita.. Laita viipaleet pellille leivinpaperin päälle leikkuupinta alaspäin. Ripottele päälle siemensekoitusta. Anna kohota n. 30min. ( Toim.huom. mie laitoin hieman enempi jauhoja jotta taikinasta tuli hieman helpompi vaivata. Ja laitoin siemenet jouhojen joukkoon, en päälle)
5. Paista uunissa 225 10-15min, kunnes sämpylät saavat väriä (Miun uunissa ois saanu pitää vähän pitempään)



maanantai 9. syyskuuta 2013

Kalle Kyykäärmeen seikkailut jatkuvat

Torstain ja perjantain välisen yön valvoin välillä torkahdellen. Turvotus lisääntyi yötä vasten ja koira ei tuntunut rauhoittuvan. Ei tuntunut olevan missään mitenkään hyvä. Tunnin välein käytiin kävelemässä pihaa ympäri ja hieroin jalkoja koko yön. Aamulla tilanne oli edelleen sama, joten eikun soittoa taas eläinlääkäriin. Koira ei päässyt kunnolla jaloilleen, ja 5min aamulenkki oli tuskaa. Koska miun piti mennä töihin lähti Jarno käyttämään Lilyä Kirsin luona. Todettiin että morfiini ei neidolle sovi mutta koska on ainut kipulääke jota voi tässä tilanteessa käyttää pienennetään annostusta. Liikuntaa jatketaan, ja halvausoireita ei jaloista löytynyt. Illalla kun tulin kotiin neito jaksoi heiluttaa häntää ja kun tsemppasi jaksoi taas vähän kävellä. Pää alkoi kuitenkin ihan selvästi jo toimimaan illan aikana, koska pihalle mentäessä olisi lähtenyt pupun perään. Kroppa vaan ei tullut mukana, joten sain käskyllä ja parilla askeleella koiran kiinni.

Yö jatkui samoissa tunnelmissa, nuokuin sohvalla ja hieroin jalkoja, ja käytiin kävelemässä. Aamuyöllä mietin alanko jo nähdä harhoja, koska ihan kuin jalkojen turvotus olisi laskenut. Töihin lähtiessä katsoin vielä jalkoja ja edelleen ne näyttivät paremmilta. Soitin vielä eläinlääkäriin ja kysyin vieläkö särkylääkeannostusta voi pienentää. Töistä tultua huomasin, että en ollut kuvitellut, vaan turvotus todellakin alkoi laskemaan. Ja koira piristymään. Nukuin pari tuntia ja kun heräsin, koira alkoi jo olla pirteämmän oloinen. Uskalsin nukkua pari tuntia pidempään. Turvotus ei yön aikana kasvanut, pikemminkin laski.

Sunnuntaiaamuna neito urhoollisesti pienen tsempityksen jälkeen jaksoi jo tulla portin luo katsomaan joko olen herännyt. Muutenkin takapää alkoi tuntumaan siltä että se alkaa pikkuhiljaa kantamaan. Ulosmentäessä alkoi jo pallokin kiinnostamaan, ja normaali kuolen nälkään nyt heti hetkikin koettiin. Silmissä alkoi näkymään pilke. Uskalsin kävellä ST1:lle asti koiran kanssa. Töistä tullessa koira vaappui jo ovelle tervehtimään, ja illalla uskallettiin lähteä pellolle lenkkeilemään. Turvotus oli päivän aikana laskenut entisestään, ja lenkin jälkeen huomasin että anturoiden väri alkoi palata. Ne nimittäin olivat olleet ihan tuhkanharmaat useamman päivän. Myöskään särkylääkettä en antanut kuin aamulla, koska koira ei vaikuttanut olevan kivuissa. Yöllä heräsin kauheaan painajaiseen ja olin varma että löydän koiran kuolleena olohuoneesta. Ennemminkin koira oli sen näköinen että hittoako tulet untani häiritsemään. Jäin sohvalle nukkumaan ja sitten väsymys vei voiton. Heräsin kehdeksan aikaan siihen kun Jarno oli lähdössä töihin. Ja koira seisoi tervehtimässä "kiva kun heräsit". Tarkistin jalat koska en nyt sitten ollut lenkittänyt koiraa koko yötä. Ja turvotusta oli enää silmillä havaittavissa puremajalassa, muissa enää tuntui pikkuisen nestettä. Koira oli todella pirteän oloinen (Verrattuna aiempaan). Aamulenkillä käytiin pidemmän kaavan mukaan, ja vaikka vielä ontuikin jalkoja alkoi jo lenkkeily maistua. Myöskin kakan jälkeen jaksoi jo lennätellä maata!

Tänään on siis ollut jo todella paljon parempi päivä, edelleen koira on todella väsyneen oloinen mutta nousee jo itse ylös, ja käytiinpä jopa ihan lenkilläkin päivällä. Melkein juoksuaskelia oli nähtävissä! Ja varsinkin kun Sarin pihamaalta löytyi pallo. Ihana pallo. Eläinlääkäristä soittivat ja kyselivät vointia ja sovittiin että parin päivän päästä voidaan vaihtaa normiruokaan, ja nesteenpoistolääkityksen kanssa tehdä saman. Antibiootit jatkuvat vielä kanssa muutaman päivän. Huomisen verikoe siirrettiin ensi viikon perjantaille, koska koira oli niin kovasti piristynyt ja Kirsi oli sitä mieltä että vielä ei kuitenkaan nähdä lopullisia tuloksia. Joten jospa ensi yönä uskallettaisiin nukkua?!?
Miun rakkaista rakkain taistelija!

torstai 5. syyskuuta 2013

Kalle kyykäärmeen kohtaaminen

Viime viikon torstaina mentiin neidon kanssa jälkitreeneihin juhlistamaan JK3:sta. Jälki meni oikein mainiosti, ja tarkoitus oli mennä lauantaina piirismestaruuskisoihin. Vaan kohtalo päätti toisin. Treenien jälkeen mentiin vielä lenkille, ja samalla katselin sieniä. Koira hömpötti metsässä aivan normaalisti. Kotiin tultiin ja ruvettiin nukkumaan. Mieli oli korkealla, oikein odotin että päästään kisaamaan. Tarkoitus oli pitää perjantai vapaata ja valmistautua kisaan.

Aamulla käytin koiran lenkillä ja ihmettelin nuutunutta oloa. Lenkiltä tultua laitoin koiralle ruuan. Lily vaan katsoi kuppia ja meni sohvalle. Ei siis syönyt. Mie ihmettelin asiaa ja sanoin Jarnollekkin että pitää seurata mikä hitto sillä nyt on. Käytiin vielä fyssärilläkin että onko jossain jumeja jotka aiheuttaisivat olon. Ei ollut. Kotiin tultua piti miun lähteä käymään kisapaikalla. Käytin koiran lenkillä ja koira alkoi köhimään. Pientä köhää, jonka juuri ja juuri kuuli. Ajattelin että onkohan sillä mennyt jotain kurkkuun vai ollaanko saatu Kajaanista tuliaisena kennelyskä. Kotiin tultua koira oli todella apea ja köhi edelleen. Soitto päivystävälle joka määräsi särkylääkkeet. Tässä vaiheessa peruin kisan. Vielä harmittikin kisan peruuntuminen.

Lauantaiaamuna koira oli jo pirteämpi, ei oma itsensä mutta parempi. Köhä alkoi helpottamaan ja arvelin että kyllä se tästä. Lauantai-iltana ei ruoka enää maistunut, ja ajattelin että jos huomennakin on sama homma lähdetään eläinlääkäriin. Tässä vaiheessa ei vielä ollut kuitenkaan mitään viitteitä että olisi isompikin hätä.

Sunnuntaina heräsin kahdeksalta, ja koira ei enää ollut halukas edes lenkille. Kymmenen aikaan sain eläinlääkärin kiinni ja sovittiin että hän soittaa kunhan vapautuu muilta asiakkailta. Kahdentoista aikaan koiran kunto romahti täysin. Ei enää liikkunut ja hengitti hyvin raskaasti. Aloin todella huolestua. Soitin jo toisellekkin eläinlääkärille, joka olisi ottanut Lilyn mutta samassa soitti tämä ensimmäinen eläinlääkäri. Koira kyytiin ja asemalle. Kunto oli jo todella huono, koira ei liikkunut enää juuri ollenkaan. Rauhottiin koira ja katsottiin kurkkuun. Löydöksenä oli nielurisatulehdus, kurkku melkein turvonnut umpeen ja epäilynä että koiralla oli syysflunssa. Korvissa ei ollut tulehdusta, anaalitkin oli melko tyhjät. Laitettiin antibioottipiikki ja sovittiin että jos kunto ei ala korjaantumaan tullaan uudelleen maanantaina.

Maanantaiaamu valkeni, ja miulla alkoi työt. Aamulla koira oli ihan hitusen parempana kun lähdin töihin. Söikin jo. Melkein huokaisin helpotuksesta. Hieman ontui aamulenkillä mutta ajattelin sen kuuluvan asiaan. Kotiin tultua koira taas romahti. Ei liikkunut, ei liikuttanut päätään ja häntä oli aivan koipien välissä. Koira autoon ja eläinlääkäriin. Kuvattiin selkä ja ultrattiin kohtu. Otettiin tulehdusarvot, joissa oli häikkää mutta ei mitään ihan kauheaa. Vähän jokainen arvo pikkusen sitä ja pikkusen tätä, tulehdusarvot olivat taivaissa. Syytä ei edelleenkään löytynyt, mutta jatkettiin särkylääkkeen ja antibiootin voimin.

Tiistaina olo oli taas hieman parempi, mutta ei todellakaan hyvä. Mutta koska muutosta pahempaan ei tapahtunut, ajattelin että kohta se antibiootti alkaa vaikuttamaan ja koira paranee.

Keskiviikkona aamulenkillä koira ontui selkeästi. Soitin heti töistä eläinlääkärille. No hän ei ollut paikalla, ja toinen sanoi että seurata iltapäivään. Kotiin tultua koira kyllä edelleen ontui, mutta oli jo parempana. Ei siis todellakaan oma itsensä mutta pää nousi jo ja häntä heilui. Olin jo useamman yön nukkunut huonosti, heräten jokaiseen pieneenkin risaukseen jonka koira päästi. Joten ajattelin että nyt nukun pienet päikkärit. Heräsin ja lähdin koiran kanssa lenkille. Aloin katsomaan takajalkoja ja hetken piti ihan miettiä mikä oikeassa jalassa oli vikana. Se alkoi nimittäin turvota ihan silmissä. Ja samalla alkoi vasenkin jalka turvota. Ja siinä vaiheessa kun ajettiin Kivuttoman pihaan, oli myöskin etujalat otettu elefantilta. Liikkuminen oli todella hankalaa ja kunto alkoi taas romahtaa. Itkunsekaisin tuntein istui odottamaan kunnes lääkäri voi ottaa koiran katsottavaksi. Huoli ja hätä ja nukumattomuus alkoi näkymään. Koira tutkittiin ja epäilyksenä oli joko kyynpurema (todella vahvana epäilyksenä) tai punkkivälitteiset taudit. Koira nesteenpoistolääkitykselle ja uudet verikokeet. Arvot olivat jo paranemaan päin, mutta eivät vieläkään normaalit. Ohjeena oli syöttää proteiinipitoista ruokaa ja liikuttaa koiraa, sekä hieroa jalkoja jotta nesteet saisi poistumaan jaloista. Ruoka alkoi maistumaan. Tunnin välein käytin koiraa lenkillä, ja kolmeen asti koira vaan läähätti ja nuoli naamaani. Mie hieroin jalkoja ja tuntui että tähänkö tämä nyt kuolee. Voin sanoa että tunteet kävivät tuossa vaiheessa yötä aikamoista karusellia. Kolmen aikaan alkoi koiran olo hieman helpottaa, ja neljän aikaan koira nukahti. Miekin uskalsin nukkua pari tuntia, ja kuudelta koiran turvotus alkoi jo helpottomaan. Nukuttiin taas kaksi tuntia.

Tänään aamu valkeni ja koira oli hyvin väsynyt mutta parempana. Jaksoi taas heiluttaa häntää ja mennä iskää vastaan ovelle. Päivällä hieroin taas jalkoja kun koira ulahti ja murahti. Aloin katsomaan jalkoja taas kerran, olin illallakin ne tutkinut että jos vaikka löytyisi puremajälki. Ja nythän se löytyi. Koira oli varmaan vaan ollut niin kokonaisvaltaisen kipeä että ei ollut pystynyt kertomaan ennen kuin nyt mihin tarkalleen koskee. 20 centin kolikon kokoinen mustelma jossa kaksi reikää. Kuinka niin pieni asia voikaan jäädä huomaamatta?!?

Illalla otti jo pihalle mentäessä pallon suuhun. Meinasin purskataa itkuun pelkästä ilosta. Jalat ovat ihan vähän vielä turvonneet, mutta nesteet tuntuvat jo liikkuneen. Koira jaksoi jopa kantaa likaisen sukan miulle. Siivous on nimittäin ollut viimeisen viikon aivan mielen ulottumattomissa. Nyt vaan toivotaan parasta, ja mennään tunti kerrallaan. Tiistaina selviää kuin maksan ja munuaisten kävi tässä ottelussa.

Miun pieni taistelija!!! Toivotaan että tämä taistelu voitetaan!!!

keskiviikko 28. elokuuta 2013

JK3 Of Gurrent Extreme Evita

Siinä se kirjainyhdistelmä on. Se mistä en ole uskaltanut kun haaveilla ja toivoa että jospa myökin joskus. Ehkä. Mutta siinä se nyt on. Unelmat ja toiveet ovat tuon koiran kanssa ylittyneet roimasti, ja nälkä on todellakin kasvanut syödessä. Neito on kehittynyt ihan mielettömästi, ja samoin omat taidot ja käsitys koiran kouluttamisesta. Myöskin jännityksen olen saanut pois siitä "oksennan ja pyörryn" olotilasta sellaiseen mukavaan pieniä perhosia vatsassa tilaan. Alkaa uskomaan koiraan ja omaan osaamiseen. Ja toki kun kisakokemus karttuu, kai sitä sekin auttaa asiaan? Mutta sitten itse asiaan eli kokeeseen:
Merviltä sain Cheekin levyn, ja tää on se kappale joka soi päässä koko päivän. 

Koe oli tosiaan Kajaanissa. Mentiin Lilyn kanssa miun enon luo yökylään jottei tarvitse jo viiden aikaan aamulla nousta ylös. Ilta meni oikein mukavasti kuulumisia vaihdellen, mutta Lilyllä voisi olla oma näkemys yön kulusta. Mie nukuin oikein mainiosti, Lily ei. Sitä kiusasi että ollaan mamman kaa reissussa jolloin aina pääsee viekkuun nukkumaan, ni mikä siinä nyt on? Raukkaparka ei millään meinannut uskoa että sänkyyn vaan ei nyt tulla ja sillä selvä. Aamulla syötiin kumpikin oikein tukeva aamiainen jotta jaksetaan riehua päivä. Kisapaikalla aamuaurinko lämmitti ja arpaonni nosti miulle kakkosjäljen. Jälki oli todellakin tiettömän tien päässä, ja siinä jäi hyvin aikaa pelata pasianssia ja ihmetellä janaa joka lähti keskeltä metsää.

Janan neito teki niin täydellisesti jotta saatiin oikein erikoismaininta tuomarilta asiasta. Kyllä se janan hinkkaaminen näköjään todellakin auttaa! Jälki ei sinällään ollut kauhean vaikea fyysisesti, mutta on se hienoa kuinka 1,5km matkalle saadaan melkeinpä kaikki maapohjat joita Suomessa voi olla. Olipa jopa sellainen kivikkoinen aluekkin, jossa ei juurikaan aluskasvillisuutta ollut ja siellä oli sitten vielä terävä kulma. Sen jälkeen neito kadottikin hetkeksi jäljen, mutta nosti sen ilmavainulla uudelleen ja taas mentiin. Pieniä hauskutuksen hetkiä oli myöskin jäljeltä löytynyt kakkapussi jonka neito toi luottavaisesti minulle, ja kas kummaa, siinä samassa kohtaa oli myös keppi. Se taisikin sekoittaa pienen koiran laskutaidon, ja yksi keppi jäi metsän siimeikköön. Mutta se kuudes keppi nousi, ja samassa nousi myös kyyneleet miun silmiin! Me oltiin tehty se!!! Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä!!! Sieltä suoraan tottikseen ja taisin vieläkin olla niin onnen huumassa että tottiksesta ei meinanut tulla mitään. Saatiin me hikiset 74 pistettä, mutta nyt olisi taas peiliin katsomisen paikka. Tuon koiruuden tunnetila tottiksessa on auttamatta väärä, joten onneksi tulee pitkä talvi, jonka aikana se yritetään muuttaa oikeaksi. Mutta jos jotain hyvää, niin eteenlähetys oli täydellinen!!!

Tottiksesta nopeasti vessan kautta esineruutuun, ja koirasta näkyi että antaisit miun ees hetken levätä? No nyt ei voinut, ja yritin nostatella esineisiin koiraa. Tuomarina oli mukava naisihminen, joka ikävä kyllä selitti ummet ja lammet ja vähän niistä ojistakin, ja koiran motivaatio laski silmissä. Mutta koska mamma käskee niin sinnehhän se ryteikköön upposi. Jos oli maasto ollut kaunista jäljellä täällä se ei todella sitä ollut. Ensimmäinen esine tuli nopeasti, mutta sitten vaikka miten taikanenä nuuskutti, ei löytynyt toista esinettä. Kutsuin pariinkin otteeseen pois ja lähetin uudelleen. Ja juuri sillä hetkellä kun toinen esine napsahti koiran suuhun, aika loppui. Joten saatiin siis kaksi esinettä. Mutta ei voi kun ihmetellä tuon koiran motivaatiota tässä, se oli ihan poikki. Ja silti tehdään hommia.

Ja loppupisteet siis 246, ja sillä heltisi myös ykkössija!!! Eli me todella voitettiin!!!! Kultainen pinssi rinnuksiin ja uusia haasteita kohti!

tiistai 20. elokuuta 2013

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...

Niin syitähän on aina mukava keksiä, eikös? Koiralla alkaa juoksut. 1,5km jälkeä ilman palkkaa. Marjastajat ovat saapuneet. Pyyt ovat kansoittaneet metsän. Vieläkö keksisin lisää? Se kun ei todellakaan muuta sitä että koiralla on motivaatio kadonnut? Kyllä se on hienoa huomata olevansa metsälenkillä, kun pitäisi olla metsäjäljellä? Siinä tuntee sellaista suurta iloa ja paloa. Mutta ei me ennenkään olla lannistuttu, sitten päin ongelmaa ja sen ratkaisua. Lähestyvän junan etuvalo ja silleen?

No ongelmaa alettiin ratkoa sitten kolmen päivän kuurilla. Eli niinsanotut jälkipuinnit. Aloin palkkaamaan koiraa vaikka se juoksi iloisesti kepin yli. Ja otin lelut mukaan metsään, mitä en ole ikinä tehnyt. Helpotin huomattavasti. Ja sitten vaan kippo meni nurin, kerroin koiralle että tämä peli ei vetele, ei todellakaan, ja kas! Se alkoi jäljestämään. Kas! Kepitkin saivat taas merkityksensä? Vaihdoin namit toisiin vielä parempiin ja aloin vaikeuttamaan jälkeä. Trallatilaa. Nokka ei ole koiralla enää kauneutta vaan työtä varten. Tiedättekö että se hetki, kun koira keskittyy niin paljon keppiin jotta se melkein 3 minuuttia pyörii hajulla jotta tää on pakko löytää, pakko, on jotain niin sanoinkuvaamattoman hienoa, että melkein alkaa itkettämään?!? Sen hetken vuoksi on valmis syöttämään itsensä itikoilla, paarmoilla, nyppimään hirvikärpäsiä tukasta, seisomaan kolme tuntia vesisateessa ja muita kestämään muitakin elämää suurempia nautintoja.

Ja toki, samalla kun jälki meni lenkkeilyksi, meni jana vasempaan, oikeaan mutta ei todellakaan lähellekkään tuota maagista vaaleanpunaista kreppiä. Tänään sekin ongelma ilmeisesti ratkesi, sillä koira juoksi suoraan eteenpäin, ja nappasi onnistuneen käännöksen jälkeen pallon lennosta. Tähän tunteeseen on vaan niin hyvä käydä nukkumaan. Tätä tunnetta ei ymmärrä kuin koiraharrastaja, tämän vuoksi mie jaksan tätä!!! Miun ihana pieni mussukka joka jaksaa pitää mielenkiinnon yllä tähän lajiin eikä tee treenaamisesta tylsää!

Maahan, paikka, pysy?

Ei voi pieni koira olla erossa miusta. Varsinkaan jos siinä on joku toinen tekemässä jotain. Eli ongelmana paikkamakuu. Joka oli vielä viime kesänä yksi meidän ns. varmoja liikkeitä. Vaan niin se aika kuluu, ja asioista tulee ongelmia. Mutta koska tiedostaa ongelman, voi sen eteen tehdä töitä, eikös? Eli nyt alkaa paikkamakuusulkeiset neidolle, aloitetaan ihan alusta. Kun kerta mielentila on väärä, se muutetaan oikeaksi. Eli epäilen että se on neidolla suurin ongelma. Jostain se keksi hermostua tuossa liikkeessä, meninkö itse liian nopeasti eteenpäin, enkö harjoitellut tarpeeksi... Jossitellahan aina voi. Mutta siis: Nyt on suunnitelma ja aikataulu tehty. Ja tässäpä se olisi:

VKO 1:

Paikkamakuuta kotona ruokakipolla. Ei enää palkata lelulla koiraa, ainoastaan ruualla. Aamu-ja iltaruoka ansaitaan paikkamakuulla. Päivällä (jos en ole töissä) ruuaksi on ostettu herkkucesaria. Aikaa pidennetään pikkuhiljaa, nyt ollaan päästy 4 minuuttiin sisällä ja 2 ulkona. Tarkoituksena on että jos koira nousee, aika on ollut liian pitkä ja seuraavassa treenissä sitä vähennetään. Tuolle koiralle kun negatiivinenkin huomio on huomiota. Toki se kerran jo nousi ja oikein matallalla äänellä toruin koiraa, ni ei se kyllä kovin mukavalta koirasta tainnut tuntua. Sen jälkeen pysyä oikein mainiosti :D Mutta siis koska tuo ei ole se mitä halutaan, pelataan nyt häiriöllä ja ajalla. Hyvin pysyi koko viikon vaikka vaihtelinkin aikaa ja piiloa.

VKO 2:

Kotona piilossa oloja. Anoppikokokelaalle vien piilontekoainekset, ja siitä se sitten lähtee. Aika venytetään 5-10 minuuttiin ilman häiriöitä. Ja palkkana edelleen ruoka. Ja nyt on myöskin annettu maahankäskykielto, eli en itse eikä kukaan muukaan käytä kysistä käskysanaa muussa kuin tässä yhteydessä. Tämä onnistui kyllä jo ekan viikon aikana, eli ei tarvittu kahta viikkoa. Joten otettiin omalle pihalle paikkamakuu. Ensimmäisellä kerralla nousi. Toruin. Ei noussut enää. Kunnes Jarno tuli pihalle. Oli liikaa. Toruin. Ei noussut enää. Meinaa ihan vähän mennä hermo. Mutta sitten pysyikin koko viikon ajan paikallaan, vaikka Lassen tuleminen autolla pihaan olikin aika vaikea paikka.

VKO 3:

Viedään koira kentälle. Ei vielä häiriötä, ja hyvin lyhyellä ajalla. Ja olen näkösällä. Tarkoitus olisi päästä 5 minuuttiin. Ei viety vielä kentälle. Otettiin kotona ampumista. Ekalla kerralla yllättävästi nousi. Ja seuraavana päivänä. Ja sitten se olikin siinä. Käytiin kerran kentällä kuitenkin, hyvin lyhyt hetki ja palkka. Hyvin meni.

VKO 4:

Kentälle siirtäminen. Nousi. Ei noussut sen jälkeen. Ei noussut ampumisistakaan. Kokeiltiin parina päivänä. Muuten jatkettiin kotona. Juoksut alkoivat pari viikkoa sitten, joten jätin tähän tärppien ajaksi. Harjoitukset jatkuvat niiden jälkeen.

VKO 5:

Tärpit ovat ohitse, joten kentälle mars mars. Ja häiriöt mukaan. Luoksetulon tänne on liikaa, joten otettiin ilman koiraa, kaksi ekaa nousi, sitten pysyi hyvin. Vaihdettiin huutajaa, nousi kerran, sitten ei mitään. Taas vaihto, nyt pysyi. Joten siihen jätettiin. Otin ilman häiriötä uudella kentällä, pysyi hyvin. Nyt jatketaan häiriöllä, ja siihen mukaan sitten kenttien vaihtelua ilman häiriötä. Katsotaan kuinka käy :D

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Melkein JK3

Päätin pitkällisen pohdiskelun jälkeen lähteä neidon kanssa Australianpaimenkoirien Mestaruuskisoihin Kemiin. Tulostavoitetta ei juurikaan ollut, mutta tarkoitus oli tarkistaa missä mennään kisavalmiuden kanssa. Koko viikon olin ihan paineessa kisojen takia, ja jännitystä ei yhtään lieventänyt neidon kohta pari kuukautta myöhässä olevat juoksut. Värkki kun päätti tietenkin turvota juuri koetta edeltävänä iltana ja neito alkoi putsaamaan itseään kovinkin intrnsiivisesti. Töiden jälkeen lähdimme ajamaan kohti Kemiä ja kisoja. Yllättävää kyllä mitä lähemmäs Kemiä tultiin, jännitys väheni. Ja se väheni niin paljon että mie jopa miretin kuinka kiva on päästä kisaamaan?!? Ja nukuin kuin tukki koko yön! Ja uskomattominta oli se, että aamulla pystyin myös syömään. Ei vaan käsitä miten tämä on mahdollista?!?

Hieman kuitenkin ilme oli vakavana kun jälkimetsä alkoi siintää edessä...

Onneksi metsässä ei todellakaan tarvinnut olla yksin, siitä piti huolta 15 muuta kilpailijaa sekä lukematon määrä maailman isoimpia paarmoja. Onneksi nekään eivät olleet yksin, olivat kutsuneet bileisiin myös itikat. Ja odotusaikaa oli muutama tunti. Aika meni rattoisasti, nälkä alkoi olemaan joten pystyin syömään uudelleen. Ja sitten olikin aika aloittaa jäljestys. Jana meni niin täydellisesti että samaan pystyi ainoastaan yksi koirakko meidän lisäksi. Ja voin myös kertoa että sai muuten miettiä hetken kuinka hitossa lähetän neidon tuonne ryteikköön niin että sillä on edes minimaaliset mahdollisuudet edrtä. Hyvin lähti jäljestys, ja eka krppi nousi. Hieman kyllä ihmetytti kepin sijoittelu, sai neito tehdä yöitä jotta löysi sen. Maassa näkyi jalanjäljet ja keppi oli viskattu vasemmalle aivam sivuun jäljeltä. Sen jälkeen mentiinkin koko jälki ilman ajatustakaan kepeistä. Kyllä neito iham selkeästi jäljesti, mutta kun ei nouse nii  ei nouse. Eipä tuota ongelmaa olekkaa  ollut tänä kesänä. No mutta jälki ajettiin ajan puitteissa, ja käytiin tuo ainokainen kappi luovuttamassa.

Mietin kyllä pitkään ja hartaasti lähdenkö kotiin, mutta sisu ei antanut periksi. Joten ajelin esineruutuun.. Ja kannatti muuten ajaa, se meni aivan täydellisesti!!! 3 min 30 sek ja kolme esinettä! Tuomari totesi tässäkkin että yksi päivän parhaista suorituksista!!!

Eikun koira autoon ja menoksi, kohti tottiskenttää. Mieli parani oikein roimasti tuollaisrn suorituksen jälkeen! Kentällä selvisi ettei tuomari ollut vielä tullut paikalle joten eikun odottamaan. Pienoisen odottamisen jälkeen tuomari kyllä tuli paikalle, mutta kisaajat rivät. En ymmärrä mihin ihmiset olivat kadonneet, ja tuomarillakin alkoi pinna kiristymään. Joten mie jouduin ottamaan koiran suorittamaan. Virittely jäi minimaaliseksi ja kostautui heti paikkamakuussa jota neito ei suorittanut ollenkaan. Joten kävin koiran piiloon ja mieli oli aika maissa. Mutta koska tiesin että tulos oli jo kadonnut keppien mukana, nostatin koitaa ja kehuin kovasti jotta saisin hommaan lisää pontta. Ja sitä sain. Aika paljonkin. Neidolla nimittäin mopo alkoi keulimaan aika reilusti. Seuraaminen oli aika hyvää, hieman painoi ajoottain jalkaa ja nyt alkaa myös tuo eteenlähetyksen keuliminen näkymään. Kuitenkin erittäin hyvä napsahti tästä. Mistä olin erittäin tyytyväinen oli se ikuisuusongelma srisahtuminen, sen neito teki todella hyvin. Liikkeestä istuminen erittäin hyvä, maahanmeno ihan hieman hidas. Mutta se seisominen!!! Ja siitä luoksetulo!!! Se oli TÄYDELLINEN!!!
Ja siinä vaiheessa mopo karkasi. Ihan täysin. En enää uskaltanut kun hyvä sanoa koiralle, sellainen pilke oli silmässä. Tasamaanouto ei ollut heikostikkaan hidas. Neito ryntäsi kapulalle, ja melkein törmäsi tullessaan. Ja ei muuten todellakaan antanut kapulaa. Ei todellakaan. Ja sitten hyppy. Niin vauhdilla lähdettiin liikkeelle että joko koira ei nähnyt tai ei älynnyt, niin kaatoi sitten mennessään sen. Ja arvatkaapa hidastiko sekään hommaa??? Kierrokset vaan nousi ja otettiin hyppy uudelleen. En ole IKINÄ nähnyt neidon hyppäävän noin korkealle! Ja kovaa! Vaan irroittipa kapulan, kun vaihdoin käskysanan ja äänensävyn. Ja A mentiin niin kauniisti että tekniikasta saatiin erikoismaininta. Mutta mitä helvettiä tapahtui eteenlähetyksessä?!? Joko paviaani oli sitten jättänyt kentän reunaan sellaiset pyörät. No arvatkaa bongasiko neito ne?!? No menihän se maahan niidrn vierren kun oli ekana todennut että ei se ollutkaan palkka. Voi perkele... Mutta siis kokonaisuutena neito toimi todella hyvällä vireellä, eikä väsymystä ollut nähtävissä. Tuo oli vireeltään yksi meidän parhaita suorituksia, ja tuosta ei paljon tarvi viilata ni se patikymmentä pistettä on siinä. Mie oon niin tyytyväinen itseeni ja koiraan. Me ollaan niin hyviä!!!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Jäljen riemua?

On se kumma, että kerrasta toiseen huomaan lauseen "älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon" kuuluvan treeneissä. Ja sitten ihmettelen miksi oma koira ei toimi. Ehkä myöskin nälkä kasvaa syödessä, eli kun ennen on riittänyt 6 suoritus, nyt alkaa tähtäämään siihen 10 suoritukseen. Aluksi riitti kuhan koira osaa jotenkin,  nyt alkaa sitten kiukuttamaan kuinka leväperäisesti tuon ja tämän ja tuonkin on opettanut. Ja muuten, jos on kovasti kirjotusvirheitä, antakaa anteeksi, tää on kirjoitettu kännyllä :)

Mutta siis tähän jälki"ongelmaan" joka meille siis on muodostunut. Neito kyllä jälestää, menee janalla melkein suoraan ja nostaa melkein joka kepin. Ja nyt vaan tuo melkein ei riitä. Eli viimeiset pari viikkoa ollaan tehty jäljet niin, että en tiedä kuinka monta keppiä siellä on enkä myöskään siten pääse ohjaamaan/kurmuttamaan koiraa vaan olen onnellinen jokaisesta onnistuneesta suorituksesta. Janatreenit toki neuvoin Maaritille, mutta en toki niitä neidolle ole tehnyt. Joten nyt otetaan 7 päivän tehotreenit asiaan, josko se suoraan liikkuminen muistuisi taas neidolle mieleen. Otetaan ekana pallolla mutta täytyy varata namit sillä heti kun neito alkaa ennakoimaan palloa siirrän sen namille, jotta ei ala vaan palloa etsimään. Nyt on 6 janaa takana ja täytyy sanoa että hyvin se alkaa neito toimimaan. Myöskin keppien nosto on huomattavasti parantunut, kun tarkkasilmäiset huomasivat siinäkin asiassa sanomista. Eli nyt otetaan siihenkin hieman tarkkuutta.

Ja toki kun on tälläisen suunnitelman ja aikataulun tehny, niin sit tehdään jälki metsään, jossa kyllä älyttiin olevan suunnistajia, mutta toki kuvittelin että ne kulkee siitä kohtaan tien kautta. Jep jep. Ei muuten kulkeneet. Ne muutamat jotka oli eksyneet kyllä kulki tien kautta. Ja sitten tietenkin ne muut suunnistajat juoksi just siinä aikana kun jälki vanheni sen jälen yli. Kaikki 160! Ja tämähän toki selvisi vasta siinä vaiheessa kun oltiin tultu jo jäljeltä. Onneksi ajattelinkin että tässä on jotain outoa kun neito pörräsi janan ihan miten sattuu ja ekan kepin jälkeen tuntui sekoavan ihan täysin. Koska sit näin rastin suoraan jäljen vierellä ja siihen loppui homma. Koira autoon ja paikkaavaa jälkeä tekemään. Joka sekin meni ihan reisille. En ees aloita siitä kertomista.

Joten eikun Maaritille soitto ja uutta jälkeä tekemään seuraavana iltana. Ja nyt kun olin päibän miettiny ja suunnitellu ja vielä Maaritinkin mielipiteen kysynyt, saatiin aikaiseksi todella onnistuneet treenit.

Ja tässä viime päivien huomiot:

- Janalle lähetys odota käskyä apuna käyttäen
- Janalla pallo suoraan menemisen palkkana
- Kepeillä rauhallinen mutta pitkän kaavan mukaan palkkaaminen
- Jäljeltä vauhti sopivaksi

Katsotaan kuinka näillä saadaan ens viikolla homma luonnistumaan ;)

perjantai 31. toukokuuta 2013

Voisiko sanoa että tästä se jälki ei paljoa paremmaksi tule?

Viikonloppuna oltiin EK-leirillä ja siellää jäljen ajaminen meni suoraan sanottuna aika reisille. Huomasin itsestäni tälläisen kivan pikku luottohomman, että luotan enempi merkkeihin kuin koiraan. Ja nyt se sitten kostautui. Kostautui moni muukin homma mutta niistä myöhemmin kunhan puran tuon koulutuksen paperille. Mutta tästä suivaantuneena ajoin torstain jälkitreeneihin ja sanoin Aulille että suunta on tuo, kaikki mitä siitä eteenpäin tapahtuu saa tapahtua. Janamerkki ainoana paikalleen ja sen näytät, mitään muuta ei merkata enkä edes tahdo tietää. Ja sainkin juuri sellaisen jäljen.

Jälki oli siis tarkoitus tehdä lammen ympäri jotta saadaan maastonvaihtelua ja hieman haastavuutta tätä kautta. Paitsi että lampia oli kaksi. Ja maasto oli sanalla sanoen ainakin ohjaajalle todella haastava. Ei muuten koiraa paljon kerennyt seuraamaan kun yritin vaan pysyä kahdella jalalla mukana kaatumatta/ lumipallona pyörimättä.

Jana oli n.30m ja neito lähti sinne kuin juna, varmasti ja suoraan. Hieman lopussa oikaisi, mutta ei ottanut takajälkeä. Vauhti oli mielestäni juuri sopiva, ja ensimmäinen keppi oli todella lähellä janaa, ja se nousi. Toinen, kolmas ja neljäskin nousi. Mentiin ainakin kolmen ojan yli, joista yksi oli niin leveä että piti koira pysäyttää jotta pääsin yli. Koiruus kävi sillä aikaa ojassa uimassa. Ja jatkoi jäljen ajamista. Mentiin ylämäkeä, alamäkeä, suota, metsää ja risukkoa. Eli maastovaihdosta tuli huolella. Hyvin oli Auli laittanut kepit merkkaamaan maastonvaihteluita. Eli kun maasto vaihtui ja koira selvitti sen, oli palkkana keppi. 8 keppiä nousi, ja hiki sekä maitohapot jaloissani nousivat myös. Ohjeena oli ollut että jos koira väsähtää niin lopeta seuraavalle kepille, mutta väsymistä ei ollut havaittavissa. Lämmintä oli kuitenki auton mittarin mukaan 27.

Hyvä että huomasin että tultiin jo jäljen loppuun, ja siinä kunnon hillumiset. Sitten hiivittiin autolle ja alettiin purkamaan tilannetta. Siis toki sen jälkeen kun olin saanut nenäliinan, vettä ja penkin pyllyn alle. 10 keppiä siellä oli ollut, mutta kerrankin ei edes vituttanut. Jälki meni kuitenkin aivan mielettömän hyvin ja 8 keppiä nousi ilman mitään aneluita. Suuret kiitokset Aulille joka jaksoi moisen jäljen tallata. Kyllä täytyy vaan olla onnellinen että on näin hyvän ryhmän itselleen saanut! Tästä on todellakin hyvä jatkaa kohti kesän koitoksia!

Ja ps. Mie ylitin itseni myös esineruudussa, pystyin lopettamaan kun olin voitolla!

Miun pieni pallukka on aivan mieletön pikkuelukka!!!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Nyt on aihetta juhlaan

Nimittäin neito täyttää tänään 4v!!! Se alkaa olla jo aikuinen nainen!



Juhlapäivä alkoi railakkaasti kun Mervi ja Hilkka tulivat laittamaan yhdistyksen karhukirjeet maailmalle. Siitä lähdettiin kohti ravirataa ja tehtiin neidolle tarkkuusruutua ja Nero pääsi jäljestämään. Ruutu oli aika vaikea koska metsä oli aivan rutikuivaa, mutta hyvin silti nenä toimi ja pienen avun jälkeen kaksi esinettä nousi metsästä. Luovutuksen suhteen täytyy tehdä kuivaharjoittelua, nyt se on aikamoinen sylkäisy. Mutta silti, kolmannen kerran neito teki ja hyvin tekikin! Neron jälki oli pieni kaarre, ja hyvin osasi myös Nero käyttää nenäänsä. Ja toki tämän rehkimisen jälkeen neito pääsi mielipuuhaansa, eli Neron pyörittämiseen metsässä, tiellä ja pusikoissa.



Tästä tultiin kotiin ja yksi Lilyn lemppari-ihmisistä, Lasse, tuli käymään pitkästä aikaa. Ja voi sitä riemua ja iloa. Ei taas neito tiennyt miten päin sitä olisi. Siitä lähdettiinkin Pärnälle tottistreeneihin ja voitteko uskoa, tehtiinpä metrinen este ilman yhtään rapsautusta! Kyllä me vielä jonain päivänä se osataan? 4 minuuttia paikallaoloa, hyvin pysyi, hieman vaihtoi lonkkaa toiselle ja piippasi, mutta pysyi. Ja siihen vielä jääviä ja A, ni treenit tälläisenä hellepäivänä olikin siinä. Ja toki toin treenikavereille kakkua :D




 Nyt neito makaa tyytyväisenä sohvalla, ilmeisesti on ollut kiva synttäripäivä?

Lisää kuvia hauskasta synttäripäivästä löytyy täältä

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Metsästä voi löytyä keppejä

Mie en vaan niin käsitä miks ihmiset viskoo esineitä ja keppejä metsään, mietti Lily tänään. Mutta toki kun herkut on kohdallaan, täytyy kiireesti viedä ne mammalle ;) Viime viikolla alettiin harjoittelemaan terävää kulmaa "ihan tosissaan", ja tarvetta harjoittelulle olikin talven jäljiltä. Ensimmäisen kulman pörhälsi n.10m ennen suoraksi mutta siis pysyi jäljellä, ja toista kulmaa piti ihan miettiä ja tarkastaa. Tänään otettiin samalla idealla, mutta jälki piteni ja metsähakkuukin saatiin mahtumaan mukaan. Kovasti pieni hattivatti heilui tuulessa mutta tarkistuksen jälkeen oikea suunta löytyi ja samalla löytyi 8 keppiäkin. Nyt seuraava jälki täytyy sitten tehdä helppona, en halua tappaa tuota intoa heti kesän alussa. Nimittäin intoa on! Tänään piti ihan muistuttaa että autossa voi olla hiljaakin? No hiljaista on nyt kun koira katosi iltaruuan jälkeen omaan sänkyynsä. Nukkumaan. Taisi hieman käydä hattivateilla myrsky voimille :D 

Ja on miun heposenkakan äärellä kovistelu johonkin otsalohkoon uponnut, tänään oli hepalletuoksuva esine metsässä. Oli muuten aika hankala tuoda miulle asti :D Mutta koska se on esine, ja se on metsässä, se täytyy tuoda miulle. Oon mie jotain ihan selkeesti opettanu oikein!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Sairaslomalta ollaan palattu arkeen

Blogikin on kärsinyt sairaslomasta. Olin melkein pari kuukautta sairaslomalla, ja kiitin kyllä neitoa joka jaksoi hoivata ja helliä mammaa kun sairastin. Ei haitannut vaikka ei treenattu eikä muutenkaan ollut aktivitetteja. Nyt kuitenkin ollaan taas aloitettu treenaaminen, ja tänään päästiin ensimmäistä kertaa koko kesään esineruutuun ja jäljelle. Esineruutu meni aivan täydellisesti, ja niin meni jälkikin. Nauroinkin että ei siis kannata treenata, suoraan vaan kokeeseen! No ei sentäs, otin jälkiryhmän vedettäväkseni joten treenattua kyllä tulee. Janat ja terävät kulmat ovat tämän kesän aihepiiri. 

Tottiksessa ollaan tahkottu motivaation ja rauhan kanssa, ja tahkoaminen alkaa tuottaa tulosta. Maassaolo on rauhoittunut ja koiran mielintila alkaa olla muuttunut. Nyt pidennetään matkaa, aikaa ja piilossaoloa. Ja tietenkin häiriötä. Aivan alusta aloitin tuon liikkeen koska sen täytyy olla vahva liike koiralle PK-puolella. Ja sitähän me kesällä tahkoamme. Muutenkin kestävyyttä ollaan saatu liikkeisiin, ja vauhtikin alkaa taas löytymään. Viime syksy oli aivan liian rankka pienelle päälle, ja sitä ollaankin nyt sit paranneltu talven aikana. Hyppytekniikkaa täytyy alkaa nyt hiomaan, toivotaan että siihen saadaan parannusta, tällä hetkellä se milli mikä jää esteen ja koiran väliin ei riitä. Mutta onneksi on aikaa hioa, eli kokeisiin mennään vasta kun palikat ovat kasassa. Tokoa otetaan siinä sivussa, mutta toi hyppäys voittajaluokan ihmeelliseen maailmaan vaatii kypsyttelyä ja paneutumista, ja niihin ei kesällä juurikaan ole aikaa. Talvella kerkeää sitä sitten tahkoamaan. 

Muuten lumien sulettua ollaan löydetty uusia lenkkipolkuja ja kävimpä hakemassa pyöränkin talviteloilta. Katsotaan jos sen huomenna saisi kunnostettua niin voitaisiin sekin harrastus taas aloitella. Yksi uusista lenkkipoluista käy täydellisesti pyöräilyyn, täytyy vaan ottaa trackeri käyttöön niin tietää hieman kuinka pitkälle ja kovaa jaksetaan mennä. Ruokavalion kanssa on miulla vielä harjoittelua, ja kunhan saan sen kuntoon jaksaakin taas riehua koiruuden kanssa. 

Hakua ollaan myöskin aloitettu, ja nyt meinasin tahkota sen rullailmaisun kuntoon. Katsotaan sitten syksyllä kuinka siinä kävi. Innostus ainakin lajiin on taas pitkän ja kylmän talven jäljiltä herännyt! Hyvin neito kyllä muisti kupletin juonen, kun ollaan muutamat ilmaisutreenit otettu kentällä. Treeniseuraa otetaan vastaan hyvin mielellään!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pyhitä lepopäiväsi

Vai miten se olikaan? Sunnuntai siis pyhitettiin lepäämiselle. Tai siis siihen ei oltu suunniteltu yhtään mitään. Kunnes tuli nälkä. Ja koska hotellimme ravintola ei juuri tänään minulle kelvannut, lähdimme etsimään ravintolaa. Ja emme tietenkään lähteneet sinne mistä niitä ravintoloita olisi varmasti löytyneet, vaan lähdimme juuri toiseen suuntaan. Jarno oli kyllä hieman epäileväinen, mutta kilti seurasi perässä. Ja koska aurinko paistoi ja linnut lauloivat, mikäs se oli kävellessä. Paitsi jokainen joka miut tuntee voisi olla eri mieltä. Mie kuulemma muutun ihan pikkaisen kärttyisäksi jos en saa syödä. Pyh ei pidä paikkaansa. Aikamme tallusteltua tuli sellainen olo että jos nyt otettaisiin taksi ja mentäs kuitenkin sinne keskustaan? Mutta suomalainen ei perkele periksi anna. Joten kun näimme kaksi juutalaista istumassa linja-autoasemalla päätimme kysyä apua. Eli kuinka päästä joko a) linja-autolla keskustaan tai b) päästä syömään johonkin. He olivatkin kovin ystävällisiä, ja olipa toinen jopa käynytkin Suomessa ja olipa jopa tuntenut suomalaisen tytönkin. Linja-autoista eivät osanneet sanoa koska eivät olleet paikallisia mutta kertoivat että pienen matkan päässä olisi juutalainen ravintola ja siellä hyvää ruokaa. Joten päätimme lähteä etsimään ravintolan, joka olikin oikein osuva valinta. Ruoka oli todella hyvää ja sisälsi jopa oikeata rapeata salaattia. Nam! Tämän jälkeen kävimme vielä hakemassa jälkiruokaa Dunkin Donitsista, kun se tuntui olevan paikallinen donitsien mekka. Täytyy kyllä sanoa että donitsit jäivät syömättä, niin mauttomia olivat. Mutta tulipahan sekin kokeiltua! Sitten tallustelimme takaisin hotellille, ja loppumatkasta tallustelu muuttui pienoiseksi hölkäksi, sillä ukkonen nousi selkämme takana. Onneksi taas kerran kerkesimme juuri hotellille kun myrsky iski. Sitten olikin aika katsella salamointia ja nauttia Happy Hourin antimia. Myrskyn loputtua kävimme vielä varaamassa huomiselle vuokra-auton, sillä huomenna olisi SE päivä! Pääsisin katsomaan paikallisia aussieita!!! Siihen ajatukseen olikin hyvä nukahtaa!

 Myrsky pimensi auringon
 Kyllä noita donitse juoksee vaan karkuun!
 Tuli halvemmaksi ostaa koko laatikko kuin vaan muutama?
 Amerikka on tekniikan huipulla? Oli tuossa puhelimessa kuitenkin näppäimet, eli ei kuitenkaan kieritettävää versiota
 Iltapalaksi lisää salaattia hieman juustolla höystettynä?
Myrsky toi myöskin kylmän ilman, mutta onneksi huppari ja jääkylmä juoma lämmittivät!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Juhlapäivää vietetään!!!

Kolme vuotta sitten lähdimme aamuyöllä ajamaan Lempäälään. Siellä meitä odotti pieni neito joka valloitti sydämemme heti ja näin tuli osaksi perhettämme. Paljon ollaan nähty ja koettu näiden vuosien aikana, ja päivääkään en vaihtaisi pois. Lilystä on tullut niin tärkeä osa meidän elämäämme! Kiitos Minna että uskalsit luottaa meihin ja antaa tuon valloittavan neidon kyytimme!

Samana päivänä kuusi vuotta sitten syntyi pieni ruskea mies, josta oli lähtevä minun koiraharrastaminen. Tuo koira antoi minulle niin paljon, ettei sitä voi edes ymmärtää. Vieläkin sydämeni särkyy joka kerta kun katson noita ihania ruskeita silmiä ja muistan tuon pienen ilkikurisen ilmeen.

Wallun mielestä Lily oli maailman paras syntymäpäivälahja. Mie oon täysin samaa mieltä! Tässä muutama kuva kaveruksista ensimmäisiltä päiviltä:
 Rakkaus on monimuotoista?
 Rakkaus on jakamista?
 Rakkaus on sitä kun nautitaan toisen seurasta?
Rakkaus on sitä kun nauretaan yhdessä?

Tänään onkin luvassa Neidolle herkkuja ja Wallulle paljon ajatuksia pilvilalmpaiden luokse.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Hangossa?

Koska edelleen kärsimme aikaerosta oli aivan ihana huomata että bussi Key Westiin lähtee 6.30. Eli kunhan latinot oli saatu kyytiin, kello oli jo melkein seitsemän. Mutta mikäs se oli lämpimässä auringonnousussa odotella bussia. Matkaa ihan eteleäisimpään kohtaan oli pikkuista päälle viisi tuntia, eli lähempänä kuutta kun toinen latinobussi odotutti itseään. Mutta voin sanoa että kyllä oli sen ajan arvoista, niin upeat maisemat avautuivat bussin ikkunasta. Tässä vielä Wikipedian tieoja paikasta. Latinoista sen verran että niiden bussiin saaminen oli yhtä helppoa kuin lapsen poissaaminen Prisman leluhyllyltä. Osa kuulemma joudutaan hakemaan huoneestaankin! Että silleen... Ja sitten taas valokuviin!
Aurinko paistaa ja pelikaanit laulaa!

 Jarski unelmoi 
 Vasemmalla Atlantti ja oikealla Meksikonlahti.
 Hienot oli maisemat!
 Tällä sillalla kuvattiin True Liesin joku upea mahtava kohtaus. Ehkä täytyy katsoa se elokuva?
 Jonkun pieni pursi?
 Ja sitten pääsimme veneeseen. Tai siis katamaraani se taisi olla? Hieman alkoi jännittää. Niin taisi muitakin, koska tunnelma oli todella hiljainen ja apea. Ihmiset vaan istuivat ja katselivat maisemia.
 Jarnoa ei jänittänyt! 
 Lisää köyhien paatteja ;)
 Tässä vaiheessa miekin jaksoin vielä hymyillä!
 Ja sit alkoi jännittämään. Tämä onkin viimeinen kuva laivalta. Jarnolla oli toki videokamera mukana, mutta teknisten ongelmien vuoksi mitään muistoa asiasta ei ole. Tämän jälkeen alkoi opetus snorklaamiseen. Ja toki kysymys onko joku allerginen ampiaisille. No toki miulla oli epikynä mukana joten menin kapteenille tunnustamaan asian. Koska miun tuurilla siellä meressä toki oli sellasia kaloja joilla oli sama myrkky. No sitten miulle kerrottiin että varo sellasta eläkä mee härppimään. Nyt alkoi ihan oikeasti jännittämään. Yksitellen sitten hypättiin mereen ja Jarno oli odottamassa minua. Pääsin veteen joka muuten oli yllättävän lämmintä! Sain snorklattua ehkä 15 min ja sitten se iski. Ihan kauhea paniikki. Korallit oli kyllä tosi hienoja, ja näin Nemokalankin, mutta ei auttanut kun uida takaisin laivalle, vetää varusteet pois ja mennä lepäämään. Olo oli aivan kauhea, ja itsediagnosoin hienon paniikkikohtauksen. Hitto meinas taju lähteä! Puolen tunnin päästä kaikki muutkin olivat tulleet vedestä ylös ja laiva lähti takaisin satamaan. Oma olokin alkoi paranemaan ja onneksi laivalla oli ilmainen viini/kaljatarjoilu. Muutaman viinilasillisen jälkeen alkoi olo jo todellakin parantua. Mutta täytyy sanoa että voi mennä aikaa ennen kun seuraavan kerran pääsen veteen. Vieläkin yököttää!

Mutta mikä oli siis ihan mielettömän hienoa, oli no korallit. Surullista on se että 60% niistä tulee kuolemaan vielä meidän elinaikana, kiitos ihmisten. Myös tuolla huomasi ihmisten piittaamattomuuden, älkää koskeko koraaleihin, ne kuolevat kosketuksesta ja heti ihmiset oli niitä räpläämässä :( Mutta oli ne upean näköisiä!
Sitten päästiin syömään, ja minne muualle kuin Hard Rock Kafeeseen! Ja olipa muuten hyvä ateria!!!


Ja sitten olikin aika mennä takaisin bussille. En tiedä johtuiko laivan ilmaisesta alkoholista vai päivän kauneudesta mutta tunnelma bussissa oli aivan mieletön! Nyt naurettiin ja hyvä ettei laulettu! Ja tunnin päästä kaikki taas nukkuivat! Ihmettelin kun bussikuski alkoi todella hyvissä ajoin kertomaan että alamme tulla Miamiin ja alkakaa valmistautua. No syy selvisi aika nopeasti. Latinot. Voisiko herra se ja se ja neiti se ja se alkaa valmistautumaan. Nyt ollaan hotellilla, voisitteko nousta ylös. Kuski menee sanomaan että nouskaa ja painukaa sinne mistä tulitte. Ja sen jälkeen, jos ette nyt hilaa sitä p... ylös penkistä hän lähtee ja sitten löydätte itsenne keskellä yötä Miami Beachilta. Eikä ole sit hänen ongelma millä pääsette hotellillenne. Vasta tämän jälkeen alkoi jotain tapahtumaan. Ja meidän hotelli taisi olla viimeisiä reitillä :D Mutta olipas aivan uskomaton päivä, tuonne on päästävä ehdottomasti uudelleen!!!!