Melkein JK3

Päätin pitkällisen pohdiskelun jälkeen lähteä neidon kanssa Australianpaimenkoirien Mestaruuskisoihin Kemiin. Tulostavoitetta ei juurikaan ollut, mutta tarkoitus oli tarkistaa missä mennään kisavalmiuden kanssa. Koko viikon olin ihan paineessa kisojen takia, ja jännitystä ei yhtään lieventänyt neidon kohta pari kuukautta myöhässä olevat juoksut. Värkki kun päätti tietenkin turvota juuri koetta edeltävänä iltana ja neito alkoi putsaamaan itseään kovinkin intrnsiivisesti. Töiden jälkeen lähdimme ajamaan kohti Kemiä ja kisoja. Yllättävää kyllä mitä lähemmäs Kemiä tultiin, jännitys väheni. Ja se väheni niin paljon että mie jopa miretin kuinka kiva on päästä kisaamaan?!? Ja nukuin kuin tukki koko yön! Ja uskomattominta oli se, että aamulla pystyin myös syömään. Ei vaan käsitä miten tämä on mahdollista?!?

Hieman kuitenkin ilme oli vakavana kun jälkimetsä alkoi siintää edessä...

Onneksi metsässä ei todellakaan tarvinnut olla yksin, siitä piti huolta 15 muuta kilpailijaa sekä lukematon määrä maailman isoimpia paarmoja. Onneksi nekään eivät olleet yksin, olivat kutsuneet bileisiin myös itikat. Ja odotusaikaa oli muutama tunti. Aika meni rattoisasti, nälkä alkoi olemaan joten pystyin syömään uudelleen. Ja sitten olikin aika aloittaa jäljestys. Jana meni niin täydellisesti että samaan pystyi ainoastaan yksi koirakko meidän lisäksi. Ja voin myös kertoa että sai muuten miettiä hetken kuinka hitossa lähetän neidon tuonne ryteikköön niin että sillä on edes minimaaliset mahdollisuudet edrtä. Hyvin lähti jäljestys, ja eka krppi nousi. Hieman kyllä ihmetytti kepin sijoittelu, sai neito tehdä yöitä jotta löysi sen. Maassa näkyi jalanjäljet ja keppi oli viskattu vasemmalle aivam sivuun jäljeltä. Sen jälkeen mentiinkin koko jälki ilman ajatustakaan kepeistä. Kyllä neito iham selkeästi jäljesti, mutta kun ei nouse nii  ei nouse. Eipä tuota ongelmaa olekkaa  ollut tänä kesänä. No mutta jälki ajettiin ajan puitteissa, ja käytiin tuo ainokainen kappi luovuttamassa.

Mietin kyllä pitkään ja hartaasti lähdenkö kotiin, mutta sisu ei antanut periksi. Joten ajelin esineruutuun.. Ja kannatti muuten ajaa, se meni aivan täydellisesti!!! 3 min 30 sek ja kolme esinettä! Tuomari totesi tässäkkin että yksi päivän parhaista suorituksista!!!

Eikun koira autoon ja menoksi, kohti tottiskenttää. Mieli parani oikein roimasti tuollaisrn suorituksen jälkeen! Kentällä selvisi ettei tuomari ollut vielä tullut paikalle joten eikun odottamaan. Pienoisen odottamisen jälkeen tuomari kyllä tuli paikalle, mutta kisaajat rivät. En ymmärrä mihin ihmiset olivat kadonneet, ja tuomarillakin alkoi pinna kiristymään. Joten mie jouduin ottamaan koiran suorittamaan. Virittely jäi minimaaliseksi ja kostautui heti paikkamakuussa jota neito ei suorittanut ollenkaan. Joten kävin koiran piiloon ja mieli oli aika maissa. Mutta koska tiesin että tulos oli jo kadonnut keppien mukana, nostatin koitaa ja kehuin kovasti jotta saisin hommaan lisää pontta. Ja sitä sain. Aika paljonkin. Neidolla nimittäin mopo alkoi keulimaan aika reilusti. Seuraaminen oli aika hyvää, hieman painoi ajoottain jalkaa ja nyt alkaa myös tuo eteenlähetyksen keuliminen näkymään. Kuitenkin erittäin hyvä napsahti tästä. Mistä olin erittäin tyytyväinen oli se ikuisuusongelma srisahtuminen, sen neito teki todella hyvin. Liikkeestä istuminen erittäin hyvä, maahanmeno ihan hieman hidas. Mutta se seisominen!!! Ja siitä luoksetulo!!! Se oli TÄYDELLINEN!!!

Ja siinä vaiheessa mopo karkasi. Ihan täysin. En enää uskaltanut kun hyvä sanoa koiralle, sellainen pilke oli silmässä. Tasamaanouto ei ollut heikostikkaan hidas. Neito ryntäsi kapulalle, ja melkein törmäsi tullessaan. Ja ei muuten todellakaan antanut kapulaa. Ei todellakaan. Ja sitten hyppy. Niin vauhdilla lähdettiin liikkeelle että joko koira ei nähnyt tai ei älynnyt, niin kaatoi sitten mennessään sen. Ja arvatkaapa hidastiko sekään hommaa??? Kierrokset vaan nousi ja otettiin hyppy uudelleen. En ole IKINÄ nähnyt neidon hyppäävän noin korkealle! Ja kovaa! Vaan irroittipa kapulan, kun vaihdoin käskysanan ja äänensävyn. Ja A mentiin niin kauniisti että tekniikasta saatiin erikoismaininta. Mutta mitä helvettiä tapahtui eteenlähetyksessä?!? Joko paviaani oli sitten jättänyt kentän reunaan sellaiset pyörät. No arvatkaa bongasiko neito ne?!? No menihän se maahan niidrn vierren kun oli ekana todennut että ei se ollutkaan palkka. Voi perkele... Mutta siis kokonaisuutena neito toimi todella hyvällä vireellä, eikä väsymystä ollut nähtävissä. Tuo oli vireeltään yksi meidän parhaita suorituksia, ja tuosta ei paljon tarvi viilata ni se patikymmentä pistettä on siinä. Mie oon niin tyytyväinen itseeni ja koiraan. Me ollaan niin hyviä!!!