Tottelevainen Silakka

No nyt se päivä on sitten tullut. Tasan kaksi vuotta siinä meni. Sillä facebook muistutti aamulla että heipä hei, kaksi vuotta sitten Laura antoi minulle pienen karvaisen paketin. Eini järjesti Poksilla möllitokot, ja täytyihän sitä heti käyttää tilaisuus hyväksi. Ja hyvä niin, tulipahan todettua että tuota koiraa ei haittaa 3 viikkoa sohvalla/autossa/häkissä oleminen, ilman mitään virikettä. Sitä ei myöskään haittaa millään lailla palkattomuus. Palkkaantuu näköjään sosiaalisellakin vallan hyvin. Eikä sitä muuten voisi vähempää kiinnostaa millä mielellä mie olen. Joten eipä sitten kai kun oikeisiin kisoihin?

Ja eihän tuo tietenkään ihan täydellinen suoritus ollut, mm. luoksetulossa näkyi se, että ollaan treenattu ainoastaan siirtymisiä edestä sivulle. Ja tuo täyskäännös. Se vaan tulee olemaan meidän akilleenkantapää. Ehkäpä ihan suosiolla siirryn opettamaan sen osaamallani tavalla, eli selän kautta kiertäen, kun en ihan selkeästi sitä osaa opettaa sivulla kiertäen. Taidan nyt kuitenkin ottaa vielä siihen pienen treenikuurin, ja katsoa auttaako se.

Mutta muuten oikeesti olen kyllä erittäin tyytyväinen silakan toimintaan. Se on kyllä aivan mahtava tyyppi näköjään myös kisatilanteissa.

Vaan pidemmittä puheitta tässäpä olisi video, josta saatte itse muodostaa omat mielipiteet:

Kiitos Eini vielä kerran, oli kyllä mahtavaa kun saatiin pitkästä aikaa möllit Joensuuhun. Toivottavasti seuraavalla kerralla miekin kykenen talkoolaiseksi!

Tokokoe pitkästä aikaa

Lilyn kanssa mentiin itsenäisyyspäivää juhlimaan Varkauteen. Olen ollut aika syvissä vesissä sen piirinmestaruuskokeen jälkeen, ja päätin että nyt olisi siis pakko käydä katsomassa, onko meistä enää kisaajiksi. Ja näköjään tyylinvaihdos on tuottanut tulosta, sillä koiruus oli todellakin erilainen kun aiemmin kisoissa. Pisteissähän se ei sinällään näkynyt, sillä tappavan tasaisesti se neitokainen noita "melkein" ykköstuloksia napsii, mutta se missä se näkyi, oli olotilassa. Mieluummin otan kakkostuloksen koiralla jonka häntä heiluu, kun ykköstuloksen koiralla jolla on kauhean paha olo. Mutta nyt me ei enää kyllä tuota voittajaluokkaa tahkota yhtään tämän pidempään, minusta tuo on aivan järkyttävä luokka. Kauhean pitkä suoritus, ja kaikista liikkeistä pitää saada vähintään 8 että on mahdollisuus siihen ykköseen. Ja kun meillä se jo on, niin nyt on oman ja koiran mielentilan takia pakko alkaa oikeasti treenaamaan sitä EVL:ää.

Mutta vielä pienesti kerrottuna koe liike liikkeeltä, ja sitten loppuhuipennuksena myös videota kisasta.

Paikkamakuu 8,5 oli kuulemma haistellut maata. Mutta ei piipannut, jee! Haistelu sallittakoon. Kunhan ei piippaa.

Seuraaminen 8. Mikähän hitto noissa perusasennoissa on? Ne ei vaan suoristu, ei vaikka tekisi mitä. Mutta hiljaisuuden vallitessa ja häntä heiluu. Aivan huippua.

L 8 Olisko ollut liian hidas tms? En muista edes enää!

Luoksetulo 8, tästä erityisen ylpeä koska teki liikkeen tasan niinkuin se tekee sen treeneissäkin.

Ruutu 8,5 On meidän hahmottamistreenit menneet ihan selkeästi perille, koska ruututötsinä oli pienet muovipurkit jotka oli maalattu suomenlipuiksi. Ei ollut mitään ongelmaa. Mutta tossa luoksetulossa tuli vaan aivopieru, ei aina voi voittaa. Mutta muuten myös tämä meni ihan samalla tavalla kun treeneissä.

Ohjattu 5. Ainut liike jossa tuli ääntä, ja se näkyi heti myös liikkeen suorituksessa. Mutta mikä parasta, liikkeen loputtua koira sai koottua itsensä ja jatkoi ihan normaalisti.

Tunnari 8. Aivan mahtava. Koira tekee hyvin itsevarmasti hommia, eikä rähmi kapuloita.

Kaukot 7. Näihin pitää tehdä lisää häiriötreeniä. Joku kolahdus ja siihen se sitten jumi.

Metalli 8,5 No tämähän onnistui kerrankin hyvin. Tietää muuten ihan selkeästi koira että on viimeinen liike!

Yhteispisteet 247,5, eli muutamaa pistettä vaille ykköstulos. Mutta kattokaa nyt tuota koiraa. Sillä on ajoittain jopa ihan hauskaa!

Koira muistuttaa omistajaansa?

Voihan Lystiä. Sille sitä aina sattuu ja tapahtuu. Olin menossa keskiviikkona tähystykseen, kun tuo maha ei oikein ole taas suostunut yhteistyöhön. Jarno lupasi käyttää koirat pihalla ja sehän menikin sitten just eikä melkein hienosti. Parin minuutin kuluttua Lysti ryntää sisälle, ja heti näin että nyt ei ole kaikki kunnossa. Nopea vilkaisu suuhun ja tiesin heti, että nyt ei pelkällä ensiavulla hommasta selvitä. Myöskin Lilyllä tuli verta suusta, joten muutama puhelu ja koirat kyytiin ja Kivuttomalle. Nopea tilannearvio, ja Lily takaisin kyytiin ja Lysti unille. Mie siitä sairaalaan ja ihana Tanja lupasi hoitaa homman kotiin. Soilekin lupautui että jos apua tarvitaan niin hänkin pääsee auttamaan. Kyllä siinä jo muutama kyynel vierähti ihan siitä hyvästä, että on niin mahtavia ystäviä. Tähystyksen jälkeen takaisin Kivuttomalle, jossa Lysti jo odottikin. Ei muuten ollut mikään pikkujuttu ollutkaan, kun luu oli ollut niin tuhannen palasina. Olivat siis Lilyn kanssa yhtäaikaa hyökänneet samaan palloon, ja kallot olivat kopsahtaneet yhteen. Lilyllä oli pienesti hammas katkennut ja kieli oli ottanut osumaa. Mutta jos mie oon Lilyn kanssa samikset mahojemme kanssa, niin on sitten Lysti nyt samis Jarnon kanssa, joka myös on menossa hammasremonttiin. 

Kiitos vielä tätäkin kautta Kivuttoman henkilökunnalle, hyvin te hoiditte hommanne!

Käytiin muuten Taskisen Satun tokokoulutuksessa, ja saatiinpa muuten aivan huikeita vinkkejä! Lilyn kanssa ollaan siis edistytty todella paljon vitunkierossa, ja Lystille saatiin jo aika hyvä alku tunnariin, nyt vaan tää sairastaminen vei asian unholaan hetkeksi, kun ei oikein kehtaa laittaa koiraa nyt hakemaan suullaan yhtään mitään. Lilyllä muutin vielä koulutuksen jälkeen katsomissanan, ja se oli näköjään se viimeinen silaus siihen että koiruus ymmärsi mitä ollaan tekemässä. Siis eihän se vieläkään mikään pomminvarma ole, mutta huomattavasti jo varmempi. Meillä on seuraava koulutus ens lauantaina, täytyy siihen mennessä keksiä mitä tehdään Lystin kanssa kun en varmaan vielä mitään kovin rajua uskalla tehdä. Ja ilmoitin muuten Lilyn tokokokeeseen. Sen piippaaminen on nyt huomattavasti vähentynyt, ja meinasin että koska meidän suunnalla ei ole möllejä jossa harjoitella asiaa, on pakko mennä virallisiin kisoihin. Tavoitteena olisi siis se, että koira ei piippaisi eikä vajoaisi maan matoseksi. Eli yritän kaikin tavoin keskittyä vain ja ainoastaan koiraan, ja tehdä sille kisatilanteen mahdollisimman mukavaksi. Katsotaan sitten jos keväällä päästäisiin ihan oikeasti jopa tuloksia tavoittelemaan. 

Vaan kyllä se toko sieltä taas alkaa nostamaan päätään, nythän siis pitkästä aikaa olen saanut jopa treenattua kotonakin. Mikä on kyllä ollut erittäin mukavaa vaihtelua. Ja olen alkanut nyt treenata koirien kanssa myös ihan muitakin juttuja, kun vaan noita ns. koeliikkeitä. Lilyllä oli kauhean vaikea pitää mitään suussaan Lystin hengittäessä niskaan, joten aloin sitä nyt opettamaan. Ja aika hyvin on homma toiminut!

Ja ollaanhan me toki tehty muutakin kun vaan treenattu, sillä Lystillä oli 2v-synttärit! Ei voi olla todellista että se on JO 2v! Miusta se tuntuu edelleen niin pieneltä pennulta. Ja onkin vielä, sillä synttäreiden kunniaksi se söi KESKELTÄ sitä miun itse virkkaamaa mattoa palasen. Juuri kun olin päässyt kehumaan että ei se mitään ole pitkään aikaan syönyt. Ja jälkiruokana oli ollut sitten miun croksit. Nam nam sanoo Lystikäs Lipsuttaja. Sai se toki syntärikakunkin. Ja siihen välihuomautuksena, että kun normaali koira syö herkuimmasta huonoimpaan, Lysti syö sellaisella öljynporaustyylillä, eli suoraan kiinni ja imulla suuhun.

Ollaan Lauran kanssa jo pidemmän aikaa puhuttu, että olisi oikein mukava lähteä käymään Apulannan keikalla, mutta ei vaan ikinä ole sattunut sopivaa hetkeä. Kunnes nyt, ja lähdinkin junalla kohti Lahtea. Laura tuli sinne perheensä kanssa, ja kävimme Apulandiassa katsomassa Apulannan museota. Vaikkakin hieman naurattaa tuo sana museo, kun pojat kuitenkaan eivät ole edes kovin vanhoja vielä. Sieltä jatkettiin matkaa muutaman pysähdyksen taktiikalla Circukseen ja keikalle. Ja täytyy kyllä sanoa että olipas todella hyvä keikka! Ja oli mukava välillä käydä ihan ilman koiria ja kisoja ja koulutuksia vaan yksinään reissussa. Tähänhän voisi jopa tottua? Ai niin voisikin, ja siksi oon menossa ens viikonloppuna Queenin keikalle Hartwall Areenalle. Se reissu ei toki ole ihan koiraton, sillä käyn nuuskuttamassa pentujen tuoksua matkalla. Ja siitä pari viikkoa, niin olisi taas keikka tiedossa. Tällä kertaa Joensuussa, joten ei edes tarvitse reissata mihinkään. Aivan huippua! 

Aija Tanskanen aloitti siis urheilukoirahierojana työskentelyn, ja on nyt alkanut ottamaan asiakkaita myös Joensuussa. Hänet löytää facebookista TÄÄLTÄ jos Joensuulaiset kaverinikin tahtovat häneen tutustua. Aija kävi taas hoitamassa koiruuksia, ja epäilyni kävivät toteen. Lystihän siis on seurannut todella hassusti ja niinhän syy siihen löytyi Aijan sormien alta, oli muuten koiruus jumittanut itsensä aika tehokkaasti. Olisiko se aika sanoa että miulla on näköjään tosiaan sitten harrastuskoira, kun alkaa jumeja näkymään? Pitäisiköhän alkaa seuruuttaa koiraa myös oikealla puolella, niin ei olisi niin yksipuoleista tuo koiran kropan käyttö? Ja toki tässähän ei myöskään ole nähtävissä Lystin elämänasenne, joka on täysiä kohti elämää? Lilyllä oli nyt aivan nautinnollinen käynti, ei ollut juurikaan mitään ongelmia. Joka on kyllä aivan huippua, ja näkee että nyt tämä ruoka+treeni+lääkitys+akupunktio alkaa todellakin tehoamaan. Ja lääkityksellä tarkoitan nyt allergialääkitystä. Pitkä ja kivinen tie on ollut saada tuo koira kuntoon, mutta näköjään siitä on ollut todellakin hyötyä. Joten tästä on hyvä jatkaa!

 

Sponsorisopimus

Tadaa! Nyt se olisi virallista! Eli olen tehnyt sponsorisopimuksen HST-Finland nimisen yrityksen kanssa. Koirat tykkäsivät erittäin paljon tästä sopimuksesta, sillä sain heille oikein mieluisia leluja, ja itselleni uuden hienon treeniliivin. Ja taitaa muutama kaverikin olla ihan tyytyväinen, kun sain heille myös leluja jollaisia ei näillä leveysasteilla juurikaan ole. Minä siis myös välitän noita leluja ja tarvikkeita, ja kunhan ovat saaneet kotisivut päivitettyä, laitan siitä linkkiä tännekkin. 

Mielenkiinnolla odotan tätä yhteistyötä! 

Ps. ihan pikkusen nauroin tuolle samiskuvalle, kummallakin TASAN samalla tavalla korvat!

Kiireinen lokakuu

Kylläpäs on pitänyt kiirettä, en ole kerennyt edes blogia päivittelemään. Päivittelemistä todellakin on ollut, sekä harrastus- että vapaa-aikana. Paljon on tullut touhuttua. Illat ovat pimenneet siihen tahtiin, että maastotreenit ovat käytännössä kokonaan siirtyneet talvitauolle, kiitos sen joka buukkasi viikonloppuni aivan täyteen kaikkea muuta. Tällä hetkellä koko loppuvuonna on yksi ainoa viikonloppu jolloin ei ole reissua, koulutusta tai muuta menoa. Jo nyt alkaa ahdistamaan aika huolella, mutta kun kaikkea on niin kiva tehdä! En muista olenko jo hehkuttanut, mutta kerrankin kalenteriin on myös eksynyt reissuja ihan yksinään, ilman koiria. Jännää. Mitenhän sitä osaa istua junassa jos ei ole koiraa mukana?

No mutta aloitetaan vaikka aiheittain asioiden läpikäyminen. Lystin kanssa ollaan käyty nyt viikottain paimentamassa, ja nyt alkaa todellakin oppi mennä perille. On se vaan niin hyvä siinä hommassa. Vauhtiahan toki riittää ja treeneissä täytyy olla todella mustavalkoinen, mutta nyt homma alkaa jo oikeasti toimimaan. Tarkoitus olisi nyt käydä mahdollisimman pitkään talvelle treenaamassa, jotta päästäisi tässä harrastuksessa eteenpäin. Koska tämä on sellainen treeni jolla Lystin saa todellakin väsyneeksi illalla. Kotiin kun tullaan, on sohvalla aina pieni musta kieppi. Olen myöskin käyttänyt näitä treenejä hyväksi siinä, että käydään usein ilman Lilyä treenaamassa. Saadaan vähän kahdenkeskistä aikaa. Ja saatiinpa viimeksi videotakin otettua, ja kouluttajan luvalla julkaisenkin videon. On tää vaan niin hiton koukuttava laji! 

Tokossa tuntuu että taas junnataan vaan paikallaan. En tiedä mikä siinä on. Täytyy varmaan nyt ihan oikeasti tehdä taas treenisuunnitelma, ja laittaa päämäärä johon treenata. Lilyn kanssa en vieläkään ole saanut päätettyä, mennäänkö vielä kokeilemaan sitä tokon voittajaa, vai ruvetaanko ihan tosissaan sitä EVL:ää treenaamaan. Vai jätetäänkö toko kokonaisuudessaan, vai mitä ihmettä me oikein tehdään? No sen verran kokeiltiin ihan uuttakin, että Pakkunaisen Hannan ja Raskin Annin opastuksella käytiin parissa rallytokotreenissä. En kyllä edelleenkään ymmärrä koko lajia, mutta hauskaa oli, ja eikös se ole pääasia? Koska jotenkin meidän tekemisestä puuttuu nyt se hauskuus. Jotenkin olen taas uponnut siihen piipertämisen suohon, ja unohatnut sen, että koiran kanssa pitäisi olla myös kivaa? Lily on myöskin ollut nyt Remeksen treenikoirana, ja onnistunut siinä hommassa oikein mainiosti. Tullut aivan selkeästi isotätiinsä siinäkin hommassa, eli osaa olla opettajana. 

Anoppikokelas teki meille kiertoon värikkäitä huppuja, joita muuten on ihan myydä asti, eli jos joku kokee tarvetta (Noita on useampaa eri väriä), voi minuun ottaa yhteyttä. Lähetän noita huppuja myös postitse, eli ei ole pakko asua Joensuun alueella. Suosittelen nimittäin kokeilemaan EVL:n kiertomatkalta vieraan väristä törppöä. Voi olla aika vaikea koiralle. Ja olen myös huomannut että eri alustat eri väristen törppöjen kanssa ovat muuten oikeasti vaikeita koiralle. Ja ikinähän ei tiedä minkä värinen törppö siellä kokeessa on. Toi on mitoitettu niin, että käy sekä kasattavan että kiinteän päälle. Niin ja hintaa olen pitänyt noilla 5€+postituskulut, koska tarkoitus olisi saada vaan kankaan kulut maksettua ja hieman tekopalkkaa anoppikokelaalle. 

Lystin kanssa meidän pitää nyt ihan oikeasti tehdä lista treenattavista asioista, ja alkaa kasaamaan pakkaa sitä alokasluokkaa varten. Se olisi nyt saatava kyllä kuntoon. Ja toki, samalla on jo sama treenata avoa ja voittajaa. Eli nyt on taulukko tehtävä, muuten tästä ei tule mitään. 

Intoahan toki lisäsi viime viikonloppu, jonka vietin Poksin hallilla liikkurikurssilla. Tarkoituksena oli siis saada lisää liikkureita Poksille, jotta saataisiin pidettyä kokeita, jolloin ehkä ihmiset innostuisivat taas tokosta. Ja olipas muuten hauska kurssi! Tuli kyllä naurettua viikonlopun aikana reilusti, opittua paljon, ja nyt tarvitsee vaan aika reilusti harjoitusta, niin kyllä minulle ehkä taas yksi pätevyys napsahtaa kassin pohjalle. Ja olipas myös mielenkiintoista nähdä, kuinka eri tavalla täytyy asioita ajatella, kun olet liikkurina, kuin mitä jos olet kisaajana. Kurssi myös opetti aika paljon asioita, ja antoi myös uusia treenivinkkejä. Suosittelen kyllä lämpimästi kurssin käymistä jokaiselle, ja toki myös sitten toimimaan liikkurina omalle seuralle. Antaa muuten ihan toisenlaisen katsantatavan ja vaikka ei olisi kisannutkaan ylemmissä luokissa, niin oppii muuten aivan eri lailla liikkeetkin. Että kiitos vaan kaikille kurssilaisille, oli kyllä mukavaa! Ja kurssihan siis jatkuu vielä, eli ei tässä vielä kaikki. JOten nyt jos tarvitsee liikkuroituja treenejä, kannattaa kysyä minua mukaan!

Kyllä se hakuilu on vaan niin mukavaa!

Angstipäivitys piirinmestaruudesta saa odottaa, kun on onneksi paljon mukavampaakin kerrottavaa.

Kerrankin pääsin ns. valmiiseen pöytään, kun aussieyhdistys järjesti haku- ja jälkileirin Maaningalla. Olipa ihana pitkästä aikaa vaan keskittyä omiin koiriin, omaan oppimiseen ja vaan katsoa kuinka hyvin asiat hoidetaan taustalla. Vieläpä oli oikein mukava porukkakin kasassa, ja kouluttaja jonka kanssa oltiin ihan samalla aaltopituudella, niin eihän siinä voi muuta kun hymyillä?

Perjantaina päästiin lähtemään loppujen lopuksi ihan aikataulussa, vaikka jotenkin ajattelin että oon ihan supermyöhässä. Mutta älysin että tämä johtui siitä, että on vaan niin tottunut ajamaan aina sen vähintään 5h joka paikkaan, että tuo 2h ei tuntunut yhtään missään. Lauantaiaamuna koulutus alkoi ihan inhimilliseen aikaan, eli yhdeksältä, ja ekana tietenkin kerrottiin keitä me ollaan ja millaisia koiria meillä. Minua ihan aavistuksen jännitti, kun porukassa oli aika monta aloittelijaa, ja vieläpä ekan aussien omistajaa. Koska on nyt tullut huomattua, että Lilyn leikittäminen ei tunnu olevan ihan kaikille simppeli juttu. Ja siitä johtuu myös osa meidän ongelmista hakumetsässä.


Meille tuli suoritusnumeroiksi kolmonen Lystille ja kasi Lilylle. Maasto oli aivan ihana, toisella puolelle selkeää ja toisella puolella oikein viimeisen päälle ns. ryteikköä. Mäki alaspäin ryteikköön ja ylöspäin selkeään maastoon. Melkein 90 asteen kulma ja siinä ollut tienylitys olivat myös aika hauskoja lisiä treeneihin.

Lystin ekat treenit olivat melko koemaiset, tehtiin etukulmat, ja sitten tyhjää ja suora löytö. Huomattiin että koiruus ei osaa kunnolla yliheittoja (jännä että ei osaa niitä harjoittelematta) ja seuraava treeni olikin sitten yliheittojen opettelua. Ja totesimme että ei tuosta yliheitettävää koiraa kyllä taida tulla, alkoi vauhti ja kierrokset kasvamaan sen verran railakkaasti. Mutta toisaalta, hyvä tehdä noitakin treenejä, jotta sitten koira osaa asian jos sitä kokeessa joskus tarvitsee. Muuten koira eteni hyvin takarajalla (ja sen yli) ja osasi erittäin hyvin tehdä laatikkoa. Joten kokonaisuutena olin todella tyytyväinen pikkukoiraan.

Hakurata oli ihan majan välittömässä läheisyydessä, ja se tarkoitti että koirat olivat väliajat siellä, ja aina kun edeltävä koira aloitti harjoitukset, kävin hakemassa koiran ja odotimme omaa vuoroamme pienellä metsätien pätkällä. Eipä muuten olla Lystin kanssa noita odotuksia ikinä harjoiteltu, koska on niin pieni ryhmä että ei pysty varttia odottamaan koiran kanssa, vaan täytyy suoraan autosta koira tempaista radalle. Mutta erittäin hyvin jakoi koiruus odottelun, ja oli täysin valmis treeneihin heti kun laittoi rullan kaulaan ja kysyi että minnehän ne ukot ovat menneet.


 Lilyllä tehtiin ensimmäinen treeni kokeenomaisena, ja eihän siinä ollut mitään ongelmaa. Lily puksutteli radan läpi ja nosti ukot, eikä näytölle lähtemisessä ollut mitään ongelmaa. Ja siitä kyllä jokaiselle viikonlopun aikana meille maaliniehenä olleille iso kiitos, sillä palkkasivat kummatkin koirat juuri oikein. Lily ihan selkeästi nautti todella paljon ukoilla olemisesta. Toinen treeni tehtiin rallatteluna, ja viimeinen ukko olikin suoraukkona ja siellä taisi olla kolme henkeä jotka kaikki palkkasivat neitokaista. Ja voi herranisä että Lily oli onnellinen. Eli kummankin koiran kumpikin treeni meni oikein hyvin.

Ja plussana viikonlopussa oli muuten ihanat kuvat, joita treenikaverit ottivat. Mukava saada todistusaineistoa viikonlopusta. Kun oltiin saatu treenit pakettiin, oli oma olo vähintäänkin ryytynyt, ja tuntui että haluaisi vaan suorilla nukkumaan. Mutta kun oli käynyt saunassa ja syönyt, oli juttujen taso sitä luokkaa että eihän sitä mihinkään nukkumaan joutanut, vaan istuttiin iltaa porukan kanssa. Ja sai kyllä todellakin nauraa.

 Sunnuntaina kun edelliset treenit oli menneet niin hyvin, otettiin Lystille ihan ätysin kokeenomainen treeni. Ja sittenhän saatiinkin hauska ongelma aikaiseksi. Maalimies oli mennytkin normaalista treenistä poikkeavaa reittiä piilolle, ja Lysti oli täysin varma että hajuvanaa juoksemalla se kyllä löytyy. Ja koska en todellakaan tahdo moista koiran tekevän, niin jouduttiin hieman ohjeistamaan koiraa oikean reitin valinnassa. Muuten kisanomainen meni oikein hyvin, ja maalimiehet löytyivät ja oltaisiin varmasti saatu ihan tulokseen oikeuttava pistemääräkin. Aika huikeeta!

Toisella kiekalla saatiin sitten tehtyä ongelma uudelleen, ja  fiksuna tyttönä se sen selvittikin muutaman ohjeistavan lähetyksen jälkeen. Eli todella hyvä treeni kaikenkaikkiaan. Mistä olen todella tyytyväinen, on se, että vaikka selkeästi alkoi jo viikonloppu painamaan jaloissa (sekä ohjaajalla että koiralla), kyllä se vaan sinne etsimään meni ja työnsä teki loppuun asti.

Lilylle tehtiin maakuoppaa ja muuta kikkailua, mutta eihän sitä saa moisilla hetkautettua. Toisella kierroksella saatiin sitten tämä meidän tämän kauden ongelma esille, ja vihdoin ja viimein älysin mistä ongelma johtuu. Koira siis aivan selkeästi ennakoi ukon luokse tulemisen jälkeistä sivulletuloa. Joten nyt täytyy minun olla mustavalkoisempi asiassa ja sitä kautta saada koira ymmärtämään että sinne ukolle asti on mentävä, vaikka minä touhuaisin liinan päässä mitä. Ja tässä treenissä todellakin auttoi se, että maalimiehet olivat Lilyn mielestä superihania.

Kokonaisuutena leiristä siis jäi todellakin hyvä mieli, ja olipas mukava nähdä ihan uusia aussieihmisiä, ja saada muutamalle ihmiselle ja koiralle kasvot, kun on niitä seuraillut internetin välityksellä.

Niin ne vaan viikot vierähtää

Häähumua!

Uskomatonta mutta totta, taas on viikko vierähtänyt. Lystin häiriötreeniä saatiin taas huimasti eteenpäin! Tiistaina treenasimme Kulhossa, jossa saimme häiriötä pihalla pyöräilevistä lapsukaisista, ja pihalla hitaasti ajavista autoista. Hieman oli vielä enemmän intoa kun ajatusta, mutta hyvin malttoi jo keskittyä sivulla oloon ja seuraaminenkin alkoi taas parantua. Tehtiin myöskin kaukoja, joissa liikkeiden odotusajat ovat näköjään seuraava asia, johon pitää puuttua. Myös jäävät ovat parantuneet huomattavasti kun vaan itse muistan sen, että koira tarvitsee vielä hitaamman askeleen avukseen, jolloin voi jo jättää käsivut ja muut vartaloavut taakse.

Keskiviikon treenissä homma toimi todella paljon edelliskertaan nähden paremmin, mutta ryhmäpaikkamakuussa kaverin käskytys oli tietenkin liikaa pienille aivoille. Hyvä huomata tässä vaiheessa myös tämä! Joten sitäkin pitää alkaa treenaamaan, onneksi saadaan nykyään liikkuroidut paikkamakuut ainakin keskiviikkona tehtyä. Mutta nyt pitää ekana tehdä käskytykset varmemmaksi muualla, ja sitten vasta käyttää keskiviikon treeniä hyväksi. Lily pääsee siis Lystin tilalle paikkamakuuseen siksi aikaa. Koska nyt en tahdo laittaa Lystiä enää liian vaikeaan paikkaan, joten jatketaan hissukseen näiden häiriöiden lisäämistä.

Torstaina mentiin keskustaan ottamaan häiriötä joen rantaan, ja siinä alkoi ensimmäistä kertaa näkyä, kuinka treeni alkaa todellakin tuottamaan tulosta. Lystille täysin vieras ihminen, ja käskytykset toimi todella hyvin ja teki oikein iloisella mielellä hommia. Luoksetulossa ei olisi millään halunnut istua ja odottaa, siihen pitää kyllä nyt keksiä joku juttu, koska tuo alkaa olla aika todella ärsyttävä tapa. Eli näyttää siltä että itse liikkeitä ei nyt treenatakkaan, treenataan mielentilaa, odotusta ja minun kuuntelemista.

Kerrankin oli aikaa käydä
pidemmällä metsäretkellä!

Ja perjantaina käytiin ihan uudessa paikassa treenaamassa, siellä häiriönä oli frisbeenheittelijä. Oikein mukava nuori poika, joka kyllä teki kaikkensa että Lysti olisi asiasta häiriintynyt, mutta yhden ainoan kerran katse herpaantui, muuten piti paikkansa ja kontaktin todella hyvin, jopa seuraamisessa. Eli mitä tästä opimme? No sen että ihana kamala murrosikä, lopu jo ja tuo oma kiltti koirani takaisin! No eihän se auta, tämä on tosiaan vaan koulutusvaihe, jonka eteen on tietenkin tehtävä töitä. Ja sitten kun on työt tehty kunnolla, saa siitä kunnon palkankin.

Ollaan me Lilynkin kanssa treenattu, ja onhan meillä lauantaina tulossa piirinmestaruuskisatkin. Jotenkin olen ilmeisesti saanut ihan täydellisen ähkyn kisaamiseen, sillä nyt ei vaan oikeasti jaksaisi yhtään mennä koko päiväksi metsään. En ole edes jännittänyt kisoja, koska jotenkin nyt vaan ei jaksa. Katsoin mie Virkkua tässä yhtenä päivänä, ja totesin että jos ei ole valmis ajamaan 6h päähän, ei noita EK-kisoja ole enää tälle syksyä. Joten kovasti se näyttää siltä että ensi kesälle ne jäi nuo kaksi puuttuvaa ykköstulosta. Koska kun katsoo metsäteiden varsilla olevien autojen määrää, voi siitä jo arvata kuinka monta harhaa tulee jäljellä olemaan ja arvata, että siihen todennäköisesti myös meidän ykköstulos kosahtaa. Mutta toki, senhän näkee vasta lauantaina, eikös?

Lilyn kanssa ollaan päästy sellaiseen sopivaan flow-tilaan, ja treenit sujuvat oikein hyvin. Ollaan jo tapojemme vastaisesti alettu opiskelemaan EVL:n liikkeitä (koska uutta ei opetella ennen kun pk-kausi on ohi), ja olen jo mielessäni tehnyt meille treenirungonkin valmiiksi. Nyt kun sen saisi vielä paperillekkin. Tarkoitus olisi ottaa pari/kolme liikettä peri viikko, ja sillä tavalla saada aina yksi liike valmiiksi. Toki siinä samassa myös pitää yllä muita jo opittuja liikkeitä. Tämä myöskin mahdollistaa sen, että minulla on sitten ihan konkreettinen aikataulu jota noudattamalla voisimme todellakin edetä EVL:n kokeisiin. Koska on se vaan niin hiton typerä toi voittajaluokka että en mie sitä jaksa enää hinkata. Yritin, mutta ei vaan onnistu. EVL on paljon mukavampi kun siellä on niin paljon niitä vauhtiliikkeitä ja ihan uusia juttuja!

Leirielämää

Jo pitkään ollaan puhuttu L-pentujen omistajien kanssa että olisi oikein mukava päästä yhdessä viettämään viikonloppua, ja nyt se aika sitten tuli. Harmittavasti paikalle ei päässytkään työ ym. esteiden vuoksi kun Tuuli ja Loru sekä Niina ja Nuka, mutta eikös sitä sanota että kun väki vähenee, pidot paranee? Ja täytyy kyllä myöntää että pidot olivat hyvät!

Oltiin vuokrattu Tainalta Siikajärvi niminen mökki, joka siis oli sama jossa oltiin Jarnon ja tyttöjen kanssa viime kesänä. Voin muuten suositella lämpimästi kyseistä mökkiä, on oikein mukava ja rauhallinen paikka. Kävin Tainan kanssa katsomassa läheiset harrastuspaikat, ja samalla reissulla Lysti pääsi sitten tutustumaan Tainan juuri tulleeseen ajokoiran pentuun. Hieman pentua hirvitti iso koira, mutta hyvin Lysti osasi olla pennun kanssa.

Lilyhän siis meni terapiakoiraksi Remesten kotiin, ja oli kuulemma hoitanut tehtävänsä vallan mallikkaasti. Eli maannut sohvalla, laittanut kissoille jöötä ja hurmannut ihmisiä sekä saanut ehkä useammankin ihmisen huijattua rapsuttamaan ja sohvalle rauhoittumaan. Eli rankka viikonloppu, eikös?

Sittenpä Niina jo saapuikin Nukan ja Novan kanssa, ja lähdettiin heti tottistreeneihin. Treeneissä keskityttiin pääasiallisesti Lystin häiriötreeneihin (joista tarkempi kertomus edellisessä kirjoituksessa). Sitten päästiin saunan lämmitykseen ja Tuulikin saapui Lorun kanssa paikalle. Lysti ei ihan kauheasti lämmennyt siskon kaveruusyrityksille, mutta hyvin tytöt mahtuivat kuitenkin samaan mökkiin viikonlopuksi. Veljelle piti toki antaa säännöllisesti lähdöt, ja Novan (Niinan tolleri) kanssa Lysti löysi heti yhteisen sävelen. Kumpikin katseli kun sisarukset riehuivat ja paheksuivat tilannetta suunnattomasti.
Lauantaiaamuna mentiin taas tottistelemaan, ja siitä ajeltiin rallitietä pitkin paimentamaan. Luvassa oli sekä ankkojen että lampaiden paimennusta. Tuosta tiestä täytyy vielä mainita sen verran, että jossain vaiheessa jo mietin että kuinkahan humalassa tien piirtäjän on täytynyt olla tehdessään suunnitelmia. Ja ensimmäistä kertaa näin mäen jonka vieressä oli parhaillaan neljä hiekkalaatikkoa, että siihen kun jäät talvella kiinni, on ainakin apu lähellä.

No sitten itse paimentamiseen. Niina meni Nukan kanssa ekalle setille lampaiden luo, ja huomasin että noi lampaat eivät sitten tunteneet minkäänlaista vetoa ihmistä kohden, ja lähtivät heti karkuun kun vaan siihen mahdollisuus tuli. Ja saman huomasin Lystinkin kanssa. Joten Lystiä ei voinut päästää vapaaksi, ja se taas aiheutti sellaisen konfliktin minun ja koiran välillä, että vain muutama onnistunut pätkä saatiin aikaiseksi. Koiran olisi pitänyt olla paljon kauempana, ja siihenhän Lysti ei vielä pysty. Päätinkin että nyt otetaan loppusyksyn ohjelmaan melkeinpä jokaviikoinen paimennus enne lumien tuloa, että saadaan homma jätettyä hyvälle tolalle talveksi. Niinpä nyt onkin sitten jo useampi paimennus varattuna!

Mutta sitten nämä ankat! Voi hitto että ne on vaan jänniä eläimiä. Olin jo etukäteen kysynyt että paljonkohan tuollainen ankkapaisti maksaisi, mutta hitto eihän Lystillä ollut ajatustakaan saada paistia, vaan päästä paimentamaan! Joten se meni todella hyvin, ja saatiinpa ihan jopa tehtyä yhden ankan eriyttäminen laumasta, ja sitten sen paimentaminen takaisin laumaan. Joten tähän olin erittäin tyytyväinen, ottaen huomioon että tää oli Lystin eka kerta kun se edes näki moisia elukoita. Joten ei huono! Ja saatiinpa pieni hetki myöskin videolle, joten on todistusaineistoa tästäkin asiasta. Tottakai näkyy että koira on tekemässä hommaa ensimmäistä kertaa, mutta hyvin se keksi kupletin juonen.

Sitten etsittiin lähin (lue 50km) säteellä oleva kauppa, ja siitä mökille saunaan ja ruuanlaittoon. Mutta koska sauna ei ollutkaan mennyt päälle, mentiin vielä tekemään Lorulle ID-jälkeä, Nukalle ja Lystille tarkkuutta (ei ollut kovin tarkkaa) ja Lystille vielä lopuksi häiriötreeniä. Ja sitten olikin sauna lämmin ja ruokakin valmistui nopeasti. Ei tarvinnut muuten tuon päivän jälkeen paljon unta kaipailla.

Lysti muuten oli koko viikonlopun villinä ja vapaana mökissä, eikä ainakaan vielä ole tullut Tainalta tulenkivenkatkuista viestiä "koirasi söi..." eli kyllä sitä varmaan kohta voi todellakin uskoa että pentuaika on tämän(kin) harrastuksen puolesta ohitse?

Ja sitten sunnuntaiaamuna mentiinkin tekemään Lystille sen elämän ensimmäinen kovanmaanjälki, joka meni olosuhteet huomioon ottaen todella hyvin, ja tietenkin vielä otettiin myös häiriötreeniä. Sen jälkeen olikin kello jo sen verran paljon että mentiin mökille, syötiin ja siivottiin ja kotimatkalle. Olipa kyllä oikein ihana viikonloppu, toivotaan että seuraavalle leirille saatas sitten jo useampi sisarus matkaan. Kiitos Tuuli ja Niina, oli kyllä ihanaa!

Häiriötreeniä

Koska viikonlopun koulutus meni niinkuin meni, on Lysti nyt saanut todellakin siedätystä ääniin. Soilen kanssa lyötiin eilen viisaat päämme yhteen, ja mietittiin että mikä hitto siinä viikonlopussa oli. Walluhan oli todella ääniarka ja saattoi loppuaikanaan lenkilläkin pienestäkin äänestä ottaa jalat alleen, pelkäsi todella vahvasti ukkosta ja ilotulitteita, eikä todellakaan voinut hyvillä mielin kävellä ampuradan läheisyydessä. Mutta tässäpä se juju piileekin. Ääniarka koira on ääniarka joka tilanteessa, ei se valikoi että mökillä en pelkää, kotona pelkään, kaupungilla semisti ja kaverin luona suuresti. Joten ihan en lähtenyt allekirjoittamaan tätä teoriaa. Enenmmänkin ajateltiin että koska Lystillä on nyt selkeästi sellainen "mikä minusta tulee isona" vaihe päällä, on tämä siihen liittyvä asia. Ja se vilkkaus mikä tuossa koirassa asuu, vaikuttaa tietenkin asiaan.

Ja näinhän se oli. Laukausvarma koirahan se ei minusta ole, se kyllä kuulee äänet ja saattaa niitä jäädä kuuntelemaan, mutta ei reagoi sen suuremmin. MH:ssa päästi irti lelusta mutta jatkoi leikkiä. Koska ruokakuppi oli paras palkka, olen nyt kotona alkanut kokeilla eri ääniä niin että kun ei reagoi, tai ottaa kontaktin pääsee kupille. Ja se on kyllä toiminut. Ei ole reagoinut sen suuremmin. Seinään käden lyönti oli epäilyttävä, mutta ei sen kummempaa. Eilen sitten menin Soilen luo ja lainattiin lapsilta erilaisia soittimia. Toki ihan ensimmäisenä Soile tarkisti, että mitään selkeää fyysistä vikaa koirassa ei ole. Rumpuun reagoi hieman, muut soittimet olivat ihan samantekeviä.

Sitten otettiin ase, ja ammuttiin muutaman kerran. Kyllä se ne kuuli, mutta ei missään nimessä mennyt paniikkiin tai edes minun luota pois. Pystyi ottamaan vallan hyvin kontaktin ja vapautin siitä ruokakupille. Selkeästi toki näkee että häiriötreeniä noin vilkkaan koiran kanssa on alettava todellakin tehdä, se on jotenkin taas kesän aikana jäänyt treeneistä. Mutta siis ei mitään vakavampaa. Josta päästiinkin siihen että koska on taas muuten niin herkkä koira, niin jospa se olikin se ääni+töminä kombinaatio. Ja tottakai kokeilin sitä illalla kotona. Ja sehän se oli. Kokeekohan se uhkaksi tuon jalkojen alla tuntuvan töminän? No mutta siis siitä palautui vallan hyvin, ja nyt sitten lisätään toi tömistely treenisuunnitelmaan. Nopeasti alkaa kyllä vastaamaan treeniin, eli epäilen että ei tässä nyt ihan ongelmissa olla. Ja kun Lysti on tuollainen sähikäinen ja totinen puurtaja, epäilen että nyt kun saan sille näytettyä että ei ole mitään vaaraa vaikka joku pomppiikin vieressä, saadaan tämäkin takaisku hyvin korjattua.

Keskiviikon treenissä tarkoitus oli saada häiriötreeniä, mutta johtuen treenien luenteesta ei sellainen ollutkaan mahdollista. Meillä siis on muuttunut treenaaminen tokoryhmässä sellaiseksi, että jokaisella on maksimissaan 8min aikaa treenata koiraansa ja treenin aluksi teemme aina taulukon, johon merkitsemme kuka on kenellekkin apparina ja missä järjestyksessä koirat treenaavat. Kuvittelin että saisin silti porukasta häiriöiden tekijöitä, kun muu porukkahan odottaa koirani treenin ajan kentän laidalla, mutta kuvittelin väärin. No ei se mitään, menin Tanjan kanssa halliin sisälle ja vielä huikkasin muulle porukalle että kenttä on tyhjä, voitte treenata kaikessa rauhassa meidän 8 minuutin ajan siinä. No siis tyhmänä en sanonut että teemme hallittua häiriötä, joten älkää tulko kesken treenin paikalle. Aloitimme treenauksen perushäiriöllä, ja avonaisella ruokakupilla. Ruokaraivo nosti päätään ihan huolella, ja minulla oli täysi työ ja tuska saada koira tekemään minulle eikä kupille töitä. Kun treeni alkoi luistamaan, löi Tanja hallissa olevan kaapin seinään, ja samalla koko muu porukka tuli halliin sisälle aiheuttaen aika ison häiriön. Ja varsinkin kun he jäivät vaan juttelemaan oven viereen, eivätkä reilusti tulleet sisälle halliin. Jouduin käskyttämään koiraa todella vahvasti, kun se pälyili Tanjaa ja muuta porukkaa sen näköisenä, että kohta sieltä koko porukka hyökkää hänen kimppuunsa.

Sanoin Tanjalle että pistä porukka pihalle, koska huomasin myös itsestäni että minua alkoi aikalailla ärsyttämään koko tilanne. Tanja teki työtä käskettyä ja porukka meni pihalle. Soimasin itseäni aika tavalla tästä asiasta, olisi pitänyt hemmetti olla tarkempi ohjeistuksessa. No onneksi Lysti tokeni asiasta hyvin nopeasti, ja saimme jo paukuteltua kaappia lisää ja koiran kontakti parani koko ajan ja vapautin sitä nopeasti kupille. Toki tietenkin oman lisänsä toi meidän kellottaja, joka kävi hallin ovelta huutelemassa aikaa. No mutta itseäni saan täysin syyttää siitä, että homma meni täysin reisille. Kyllä minun pitäisi jo osata ohjeistaa paremmin porukkaa.

Tanjan kanssa kävimme treenin läpi ja totesimme montakin kohtaa jota pitää muuttaa. Ensinnäkin palkka ei voi olla näkyvissä. Koulutuksessa se onnistui, koska siinä oli kouluttaja pitämässä kuppia niin, että koira ei sinne omin luvin mene. Mutta tälläisessä treenissä jossa ei ole kuin yksi ihminen auttamssa, täytyy ehdottomasti olla purkin kannella ja kiinni. Sitten tietenkin tuo hallitsematon häiriö, sitä ei saa enää tapahtua kun koulutus on näin alkuvaiheessa. Ja sitten ajateltiin, että kokeillaan vielä ilman hihnaa häiriötä. Meillä on siis treenin lopuksi ns. yhteinen aika, ja hyödynsin sen menemällä uudelleen halliin kiinni olevan purkin kanssa, ja jopa alkoi homma toimimaan. Joten loppujen lopuksi treenistä itsestään jäi kuitenkin alun katastrofin jälkeen oikein hyvä mieli, ja saimme hommaa taas eteenpäin.

Torstaina minulla oli tokotoimikunnan kokous ja tietenkin hyödynsin hallille tulon ja tein taas häiriötreeniä, tällä kertaa apuna toimi Eini. Ja totesimme, että kyllä se perkele jää myös siihen kannelliseen purkkiin kiinni. Eli nyt täytyy myöskin luopumista TAAS kerran alkaa ottamaan ihan kuuriluontoisena. Ja vaihdella sitä, mistä palkka tulee. Ihana rakas pieni ruokaraivoni. Ei päästä helpolla tuo koira kouluttajaansa. Kokouksen jälkeen otimme vielä Tanjan kanssa treenit ja nythän se alkoi todellakin jo älytä kupletin juonen. Perusasennot alkoivat paranemaan ja häiriönsietokin kasvoi huomattavasti.

Ja perjantaina menimme L-pentujen leirille (siitä teen oman postauksen), mutta laitan tähän leirin häiriötreenin annin. Perjantaina otimme Niinan kanssa treeniä, jossa siis taputtelimme ja ammuimme Lystille. Teimme myös muita häiriöitä. Purkki oli kiinni ja sekä Niinalla että minulla oli purkki. Treeni oli oikein hyvä, aluksi taas jäi kyttäämään Niinaa mutta sitten hyvin alkoi vastaamaan käskytykseen ja homma alkoi toimimaan. Laukauksiin ei juurikaan reagoinut.

Lauantaiaamuna Tuuli tuli mukaan harjoitukseen ja saimme jopa videota otettua. Ja nyt alkoi koira ihan selkeästi ymmärtämään, että minun katsominen on se hyvä juttu, ja muihin asioihin reagoiminen on huono juttu. Ja mikä oli ihan huikeinta, niin viimeisessä pätkässä seuraamista laukauksen kuuleminen sai sen reaktion, että koira vaan tiivisti seuraamista. Aivan huikeeta! Lauantai-iltana oli vielä roskiksen paukuttelua mökin pihassa, ja sunnuntaina vielä pieni pätkä häiriötä ja menipä todella hyvin.

Eli lopputulema tästä viikosta on se, että koira on vaan hemmetin vilkas, ja sille on tehty liian vähän häiriötreeniä. Ongelma on ihan selkeästi jo paremmalla puolella, ja koira vastaa treenihin todella hyvin. Ja ihan selkeästi sille on tullut nyt viikon aikana selkeyttä ja toisaalta jopa intoakin enemmän kuin aiemmin, eli nyt se keskittyy todella paljon paremmin minun kanssa tekemiseen, josta olen todella iloinen. Kyllä tämä homma saadaan todellakin selätettyä, ja onpahan taas opittu jotain ihan uutta.

Tottiskoulutustako?

Mitä enenmmän noiden koirien kanssa touhuaa ja käy koulutuksia, kisoja ja tapahtumia, sitä suuremmaksi muuttuu mielentilan hallinta koulutuksen tärkeydessä. Suojelussa ja mondeoringissä sen tärkeys on jo taidettu huomata pitkä aika sitten, ja nyt alkaa asia valua myös tänne kansallisten lajien puolelle. Ainakin näin riviharrastajien keskuuteen. Ja kyllä, nyt puhun myös ohjaajan mielentilan hallinnasta.

Kouluttajaksi saimme Anu Vehviläisen, "Anulla on ollut rottweilereita vuodesta 1998 lähtien. Vuosien aikana hän on harrastanut mm. hakua ja metsäjälkeä, kunnes omaksi lajiksi lopulta valikoitui suojelu. IPO:ssa Anu on kisannut rwu Drago vom Tanneneckin kanssa kansallisella ja kansainvälisellä mestaruustasolla. Saavutuksia ovat mm. IFR IPO MM 2012 karsintojen voitto, paras C-osa IFR IPO MM-kisoissa Saksassa 2012, rottweilereiden IPO rotumestaruus 2013, IFR IPO MM-joukkuekulta 2013, SM15 SM 2013 IPO, SM11 2014 IPO ja NOM IPO joukkuekulta 2014.
Drago on jäänyt jo eläkkeelle suojelukentiltä, tällä hetkellä Anu treenaa nuorta Giant vom Tanneneckia a.k.a ”Jätti”, tavoitteena on jonain päivänä kisaaminen IPO:ssa."

Koulutuksessa oli erittäin mukavasti eri tasoisia koiria, ihan 15vko vanhoista pennuista Lilyyn, joka oli koulutuksen ns. seniori. Myöskin ohjaajien taso vaihteli, oli aivan uusia harrastajia ja sitten kokeneempiakin. Aluksi Anu kertoi koiran koulutuksesta ja omasta näkemyksestään kuinka koiria koulutetaan. Sitten alettiin kouluttamaan koiria. Lilyn kanssa olin ajatellut ottaa mielentilaa, ja Lystin kanssa jääviä. Arvasinkin että riittää vallan hyvin yksi teema, josta sitten saadaan poimittua seuraavat ongelmat esille. Ja näinhän siinä todellakin kävi.

Lilyn kanssa aloitettiin seuraamisella, ja todettiin että kriteereitä on nostettava huomattavasti. Pälyily ja kontaktin laskeminen on todellakin saatava pois ja minun on selkeytettävä huomattavasti omaa ohjaamistani ja kehujen/väärin tekemisen merkkausta. Haukuttamalla olen jo saanut esineruudun ja kehään menon toimimaan, joten nyt otimme sen hyväksi apukeinoksi myös kehässä. Lily lähtikin haukkumaan oikein mainiosti alun epäröinnin jälkeen, ja alkoi tekemään oikein mukavasti hommia. Ja huomasin että nyt oltiin TAAS kerran vajottu sinne pikkusievään namilla palkkaamiseen, joka on kyllä minun perisynti koirien koulutuksessa. Joten nyt tulikin tämä hyvään saumaan kun alamme opettelemaan EVL:n liikkeitä. Ja toki olisihan se mukavaa jos tätä kautta saisi myös apuja PK-tottikseen. Harmi kun koiraa ei saa haukuttaa kehässä, olisi aika hieno apukeino. Toki minkä minä sille mahdan jos koira pienen haukun päästää? Parempi sekin kun tuo jatkuva piippaminen, jota muuten ei enää viimeisellä setillä ollut juuri lainkaan. Ja oli koulutus sen verran kivaa ollut että alkoi unissaankin haukkumaan. Ja mikä parasta, että treenikaveritkin olivat koulutuksessa mukana, niin saavat nyt alkaa potkimaan minua vuorostaan perseelle jos alan taas himmailemaan.

Mutta sitten Lysti. Voi hyvä päivä sentäs että mie oon välillä edelleen niin ulapalla tuon koiran pääkopan sisällöstä. Meillähän on ollut sen imurinsuulakkeen syömisen jälkeen silloin tällöin ongelmia tiettyjen ihmeellisten "pelkotilojen" kanssa, jotenkin ajattelisin että on liitännäinen mahan kipeytymiseen. Ja sehän näkyi nyt sitten hyvinkin vahvasti koulutuksessa. Eli teimme jääviä liikkeitä, jossa näkyi sama kun Lilyllä, että koira kerkeää touhuta omiaan vaikka näennäisesti seuraakin. Joten alettiin lisäämään häiriötä seuraamiseen. Ja sittenhän pakka levisi aivan täydellisesti. Jalkojen töminä oli aivan liikaa Lystille. Se oli täysin sitä mieltä että nyt tämä ei ole enää hauskaa ja yritti paeta paikalta. Ensiksi yritettiin saada sitä leikkimään, mutta sitten totesimme että ruoka on parempi palkka. Ja sitten alettiin kouluttamaan koiraa siihen, että vaikka maailmassa onkin pahoja juttuja, on omistajan vierellä paras paikka ja kontaktista saa palkkion.

Kyllä kieltämättä naurettiin aika kovasti, että Anu voi lisätä tämän seuraavan hetken CV:hen, kun melkein koko porukka hyppi tasajalkaa hallissa, ja koira vaan istuu paikallaan ja jurottaa. Mutta kyllä se sitten kuitenkin päätyi oikeaan ratkaisuun, ja sen jälkeen olikin jo paljon helpompaa. Päästiin myöskin jo ottamaan häiriössä pieniä pätkiä seuraamista, ja siitä pääsi aina palkalle. Ja illalla ruokakupilla muisti oikein hyvin oppimansa. Vaan kyllä on muuten oma mieli tuolla pikkukirpulla. Joten nyt todellakin häiriöitä sitten treenaamiseen. Ja juteltiin tuossa eilen että on siinä sekin, että kun tuo tekee kaiken niin 100% että jos sille nyt saa nuo häiriöt opetettua niin epäilempä että tuosta tulee sellainen koira jolle saa vaikka pommi tippua kisakentän viereen, ja se vaan jatkaa suoritustaan. Mutta nyt siis hyviä häiriötreenivinkkejä otettaisiin mieluusti vastaan!

Kokonaisuutena koulutus oli kyllä hyvä, tykkäsin kyllä kouluttajasta. Hyviä vinkkejä sai taas työkalupakkiin, ja sunnuntai-iltana surisikin päässä aikalailla. Kaikki kolme oltiin kyllä aivan kanttuvei kun tultiin kotiin. Kuvaajakin oli matkassa, mutta kun kerrankin sain näin nopeasti tämän kirjoituksen tehtyä, ei kuvat vielä kerenneet mukaan. Laitan ne sitten myöhemmin tekstin mukaan.

Rullaatiruu

Viime kesänä Lystin kanssa hakuilu meni aika toisella kädellä, kun Lily oli kuitenkin se ns. tärkeämpi treenattava, ja mitäpä tuollaisen pennun kanssa vielä tekemään, muuta kun perusopetusta, eli etsi maalimies metsästä. Syvät ja suorat pistot alkoivat löytyä loppusyksystä. Talven aikana trenattiin rullailmaisua epäsäännöllisen säännöllisesti. Ja tämän kesän tavoite olikin sitten yhdistää ilmaisu etsimiseen. Ja nyt voisin sanoa että siinä ollaan onnistuttu.

Lystin kanssa kriteereiden luominen on ollut todella tärkeää ihan joka ikisessä asiassa mitä ollaan opeteltu. Lilyn kanssa en ole ollut ollenkaan noin tarkkaa. Toki tietysti itsellekkin on jo muodostunut kuva, millaisen suorituksen haluan sen tekevän, niin varmaan osaltaan myös se on muokannut noita kriteereitä. Ja tietysti tollaisen ylivilkkkaan koiran kanssa on oltava todella tiukkana, koska muuten se touhuaa kyllä täysin omiaan. Myöskin koska koira on tuollainen sähikäinen, niin on sen oltava sähikäinen ihan joka kohdassa. Eli hidasta suoritusta ei saa hyväksyä, ja on oltava tarkkana että koiran mielenkiinto pysyy yllä koko ajan ja jokaisessa harjoituksessa. Ja koska ruoka. Siellä maalimiehellä on ruokaa. Sehän se on Lystin pääasia maastotreeneissä. Ruoka.

Irtorullan opettaminen oli, kuten odottaa saattoi, elämääkin suurempia juttuja. Koska kiire sinne, kiire tänne ja ajatus ei vaan kerennyt mukaan vauhtiin. Enkä myöskään osannut vaatia ihan niin napakasti kuin mitä olisi pitänyt. Onneksi kasvattaja ymmärtää moisen eläimen päälle ja uskaltaa sanoa asiat ihan suoraan. Joten yksi puhelu ja johan homma alkoi onnistumaan. Aika monesti olen kuullut kasvattajalta lauseen "Se vaan kusettaa sinua". Ja tässä tarkoitetaan siis juuri sitä, että jos en vaadi, tuo kyllä osaa ottaa oman tilansa ja alkaa vaatimaan minulta ihan supernopeasti. Mutta kesän aikana saatiin myös ajatusta mukaan, ajatuskin ilmeisesti kiihtyi kun sai kuntoa, ja lopulta irtorulla alkoi tulla nätisti käteen asti, huolimatta siitä missä maalimies oli. Joten oli aika alkaa treenaamaan kiintorullaa. Ja se menikin alun ihmettelyn jälkeen yllättävän kivuttomasti. Joten uskomatonta kyllä, nyt on aika alkaa treenaamaan myös sitä vaihtelevissa olosuhteissa. 

Jotenkin on kyllä niin ihana vaihe tämä, kun on saanut perusopetuksen tehtyä ja on aika niputtaa palasia kasaan. Vaikka on ihana nähdä kuinka pentu oppii asioita, niin onhan se jotenkin vaan niin tunteita nostattavaa, kun ensimmäisen kerran uskallat tehdä jonkin asian ns. kokeenomaisesti. Ja huomata että kaikki ne tunnit perusjuttujen äärellä eivät ole menneet turhaan. Kyllä minä odotan innolla sitä hetkeä, kun saadaan kokeiltua ns. kokeenomainen hakutreeni Lystin kanssa. Aika ja paikkakin asialle on jo mietitty. On tää vaan niin jännää!

Niin ja nythän me aloitettiin Lukkarin Jarin luona hyppykoulutus. Lysti on kuulemma erittäin taitava siinä hommassa ja mitä eilisen perusteella tuumin, niin ei se metrinen este taida kuitenkaan olla meille mikään mörkö. Sen verran "ilmaa" oli jo 65cm hypyssä että jos vaan tuon vireen saan pidettyä yllä niin ei luulisi olevan ongemaa asiassa. Huh helpotusta!

Viralliset terveystulokset ja muutama ei niin virallinen

Unten maille menossa

Soile löysi muutama viikko ennen SM-kisoja Lilyltä patin suusta, ja mie tietysti tuttuun tapaani heti aloin panikoimaan. Soile kuitenkin lohdutti ja sanoi että ei ole syytä huoleen, sen saa kyllä pois, eikä vaikuta koiraan millään lailla, eikun kokeisiin vaan. Sovittiin että se leikataan heti kisojen jälkeen, koska en sitä halua kuitenkaan pitkään pitää. Ja samalla ajattelin että tehdään se hammastarkastus sekä kuvataan virallisesti selkä. Ja vielä kun Aussieyhdistys maksaa viralliset selkäkuvat tänä vuonna, niin ehdottomasti. Koska ei ton ikäistä koiraa tahdo enää turhaan nukuttaa. Tai no ei minkään ikäistä, mutta ymmärrätte varmaan pointin?

Lilyhän siis on välikuvattu silloin kun se miulle tuli, mutta silloinhan ei selkien päälle ymmärretty muuta kuin että selkä se on. Ja jos jotain tosi dramaattista olis ollut, niin toki sitten varmaan ois kiinnitetty asiaan huomiota. Ja sitten selkä kuvattiin uudelleen epävirallisena muutama vuosi sitten kyynpureman yhteydessä, ja kuvaajana oli eläinlääkäri johon kyllä luotin että se kyllä huomaa jos siellä on jotain (eli jokainen voi arvata mihihn tämä tarina johtaa). Silloin ei vielä ollut aussiella virallista selkäkuvausta, mutta toki itsekkin jo silloin jotain asiasta ymmärsin mutta siinä paniikissa vaan totesin että selkä on kunnossa, hienoa. Enkä ole edes katsonut niitä selkäkuvia sen jälkeen.

Onneksi on olemassa Tanja, joka sitten kesälomallaan tulee hoitamaan Lilyä, koska minua aina kammottaa jättää sitä tuntemattomien ihmisten käsiin. Niipä aika varattiin Kirsi Mäkimattilalle ja Tanja vielä varmisti että voi olla hoitajana vaikka onkin kesälomalla. Kammotti ajatus tuosta patista suussa, muuta en edes ajatellut. Koska eipä tullut mieleenkään että siellä selässä mitään olisi. Vaan niinhän siinä kävi, että soitto tuli. Leikkaus onnistui hyvin, saivat koko patin pois ja se oli ollut ihan "hyvän" näköinen. Patologille sen toki lähetin, jotta saan itselleni mielenrauhan asiaan. Hampaat olivat tuolla historialla ja käytöllä olevalle koiralle oikein mainiossa kunnossa, eikä tarvinnut poistaa kun vähäsen hammaskiveä.

Seniori?

Mutta se selkä. LTV4:hän siellä olikin. 8 nikamaa. Mahtavaa. On se muuten jännä että Lilyllä on ollut aina ongelmia tuon mmetrisen hypyn kanssa, ja varmaan on myös jotain tekemistä tuon selän jumittamisen kanssa? Toki sillä on ollut aina todella huono tekniikka hypätä, ja enhän minä sille ole osannut mitään hyppytekniikkaa opettaa silloin kun se minulle tuli. Ja se maha vaikuttaa aivan varmasti tuohon selän jumiutumisen. Oli kyllä shokki kuulla, että tälläinen siellä on koko ajan ollut. Juttelin sitten Kirsin kanssa asiasta, kun kävin Lilyn hakemassa kotiin, ja hän sanoi mielestäni hyvin: Koska koira on näinkin aktiivinen kisakoira, ja sitä on hoidettu hieronnalla, fyssärillä ja akupunktiolla koko sen elämän ajan aktiivisesti, sitä on liikutettu suurin osa lenkeistä vapaana metsässä ja sillä on hyvä lihaskunto, niin selkä ei ole isommin oireillut. Jos koira olisi ollut kotikoira, jota olisi lenkitetty pääsääntöisesti hihnassa ja sen lihaskunnosta ei olisi pidetty huolta, olisi se voinut ruvetakkin jo oireilemaan isosti. 

Juttelin myös Aijan ja Soilen kanssa, ja tulin siihen lopputulokseen että näillä mennään. En aio nyt todellakaan kerralla laittaa koiraa eläkkeelle. Koska epäilen että sitten niitä ongelmia vasta saataisiin. En ole tänä kesänä koiraa enää juurikaan hyppyyttänyt metrisestä esteestä, A-estettä ollaan tehty vähintään yhtä vähän. Kisoja on ollut edellisiin vuosiin verrattuna huomattavasti vähemmän. Hakurataa 300m pitkänä ei olla taidettu tehdä koko kesänä. BOT sillä on ollut säännöllisessä käytössä koko sen elämän ajan. Lenkillä käydään ihan normaalisti, pyörälenkkejä ei olla ikinä harrastettu, asfaltilla ei tarvitse muutenkaan kävellä ja nivelvalmisteet ym. on jo käytössä. Eli normaalia ikääntyvän koiran (olisitte nähneet sen eilen niin nauraisitte tuolle ikääntyvä-sanalle) elämää aiotaan jatkossakin viettää. 

Ja onhan se totta, että jos löydös oltaisiin tehty vuosikkaana, olisi mielipiteeni ihan erilainen. Mutta nyt kun koira on jo reilun 8 vuotta, ja mielestäni osaan lukea erittäin hyvin sen pienimpiäkin muutoksia, on aivan turhaa alkaa ylihysterisoimaan tilannetta. Ja täytyy myöskin muistaa koiran temperamentti, eihän tuo ikinä ole mikään tykki ollut treeneissä. Lily tekee omaan tahtiinsa asioita, sen olen hyväksynyt jo vuosia sitten. 

Mutta toki, tilasin Lilylle uuden pedin joka on lämpöön muotoutuva. Kaveri hakee sakemannien mestaruuskisoista Silveriltä sille patjan autoon että on sekä pehmustetta että suojaa viimalta. Ja ruokakuppi nostetaan hieman ylemmäs. Siinäpä ne muutokset jotka meidän tämänhetkiseen elämään tämä tieto tuo. Koska muuten kaikki mitä tässä jokatapauksessa on tehtävissä, on meidän arjessa jo ollut vuosikaudet. Joten näillä mennään, tieto lisää tuskaa, mutta olen minä TODELLA onnellinen siitä että saatiin jalostustoimikunnassa tämä selkäkuvauspalkkio päätettyä. Jospa sillä saataisiin myös rodun tilannetta selvemmäksi? Koska tosiasia on että näitä on nyt aika paljonkin tullut esille, ja onneksi jos tämä nykyinen tyyli jatkuu, että koiria tähän tahtiin kuvataan, saadaan ehkä jotain kättä pidempää myös jalostusta silmällä pitäen. 

Toki teinhän mie sille jo pedin viikko sitten sohvalle

Mutta siis yhteenvetona, paska säkä, mutta minkäs voit? Se kakka on kuitenkin ollut jo housussa niin pitkään huomaamatta että ei sille enää mitään voi. Ja jokainen saa moralisoida ihan kaikessa rauhassa minua päätöksestäni, uskon kuitenkin että minä tuon koiran tunnen kun omat taskuni ja osaan kyllä sanoa milloin se on kipeä ja milloin ei ole. Ja osaan myös lopettaa meidän kilpauran mikäli siihen on tarvetta. Nyt ei ole. Ajattelen asian aika pitkälti samoin kun koiran omistaja joka vie maailman parhaan koiransa luonnetestiin. Ja se hyllyttää sen ihan totaalitäydellisesti. Joko pääset yli asiasta, kannustat koiraa sen huonoissa jutuissa ja olet iloinen hyvistä. Tai ajattelet että paska rakki ja sitähän se sitten on. 

Joten nokka pystyyn ja eteenpäin, sanoi Lily eilen treeneissä, ja sitä aion myös minä noudattaa!

Miun rakas neitokainen

Lomailua

Opetellaan että sisälle ei tulla vaikka
ovi on auki

Ekat skumpat mökillä

Kun sitten kotiuduttiin Paimiosta, suuntasin Skodan keulan kohti vanhempieni mökkiä. Siellä sai koirat juosta ja riehua, Lily nautti uimisesta ja Lysti villiintyi täysin ihan vaan olemisesta. Minulla oli suunnitelmissa maata laiturilla ja olla vain, mutta isillä olikin muuta suunnitelmissa. Meillä on siis mökki tekeillä siellä ja niinpä huomasinkin tekeväni sisäseiniä ja muutamia muita raksahommia. Siinäpä se viikko nopeasti menikin. Juuri niin sopivaa hermolepoa kun olla ja osaa. Huomasi kyllä että olin todella väsynyt, ja treeneihin ei ollut minkäänlaista halua. Ei toki onneksi tarvinnut ollakkaan, olin siis siivonnut ihan tarkoituksella kalenteria niin, että lomalla ei ollut yhtään "pakollista" treenikertaa.

Viikonlopuksi tulin kotiin pesemään pyykkiä ja lauantaina olikin sitten vuorossa siskon muksun synttäribileet. Ja käytiin me Jarnon kanssa shoppailemassa uusi petari sänkyyn. Entinen alkoi olla jo aika mennyttä kalua. Maanantaina menin hoitamaan kipeää selkääni jäsenkorjaajalle, ja olikin korkea aika tehdä se, sillä selkä oli todella jumissa. Ja jos tarkkoja ollaan, ihan koko kroppa oli sellaisen kiputilan kourissa että kyyneleetkin välillä kävi silmänurkissa, niin kipeää teki koko homma. Jäsenkorjaajalle mennessä kokeilin tokon liikkeitä tyttöjen kanssa, sillä meillä oli lauantaina tulossa tokon maajoukkueen koulutus Mikkelissä ja oli hieman pakko testata, muistaako nuo eläimet mitään mitä niille olen opettanut. Ja korjaussarja olikin sitten suunniteltu, kun huomasin aika isoja puutteita kummallakin. 

Hyvät bileet kun oli oma kakkukin

Kerkesin myös siivoamaan autoa

Tiistaina käytiin ST1:n pihassa vielä katsomassa miltä Lystin alokasluokan suoritukset näyttävät, ja täytyy sanoa että kyllä tuo teknisesti alkaa olla aika taitava. Perusjuttuja siellä vielä on paljonkin viilattavana, mutta isot kuviot alkavat olla aika valmista kauraa. Ehkäpä sitä oikeasti ensi vuonna voinkin kisata kahdella koiralla? Aika uskomatonta, mutta en tällä hetkellä pidä mitään kiirettä kisojen kanssa, sillä en todellakaan aio tehdä samaa virhettä kun Lilyn kanssa, että menen täysin keskeneräisellä koiralla kisoihin. Ja onneksi on vielä nuori koira, joten ei tässä mikään kirrekkään ole kisoihin. Mennään sitten kun tuntuu siltä.

Auringonlasku

Tässäpä olisi muutama video Lystin treeneistä:

Villoitusurakka

Ja sitten mentiikin takaisin mökille vielä muutamaksi päiväksi, jotta saatiin seinät villoitettua. Ja koirat pääsi taas vaan hönttäsemään ja riehumaan. Jännä oli huomata että heti kun ei tapahtunut mitään, kumpikin rupesi heti nukkumaan. Kyllä siinä rannalla täydessä hiljaisuudessa aaltojen liplatusta kuunnellen totesin, että tähän voisi kyllä tottua. Että jospa ostaisi talon järven rannalta ja metsittyisi täysin sinne? Kävisi koirien kanssa pitkiä metsälenkkejä ja unohtaisi treenaamisen ja keskittyisi olennaiseen? Ehkäpä joku kaunis päivä tuon unelman vielä toteutan. 

No sitten lauantaiaamuna hyppäsimme Einin kanssa Skodan kyytiin ja matka alkoi kohti Mikkeliä. Lily oli vuorossa ekana, ja ensimmäiseksi ongelmaksi olin laittanut kaukojen istu-seiso siirtymisen. Ja kuten olin ajatellutkin, koira ei osaa vaihtaa tuossa liikkeessä painopistettä edestä taakse, ja sen takia liikkuu. Joten nyt jumpataan sitä muutaman viikon tehokuurina ja toivotaan että jalat alkavat pysyä paikallaan. 

Oli siellä mökillä aikaa myös ihastella
kaunista luontoa

Toisena liikkeenä otimme ns. vitunkierron, ja sehän olikin mielenkiintoista. Lily meni täysin lukkoon siitä että siellä oli PINKKI kartio. Ei oo ikinä ollut pinkkiä. En voi. En kykene. Joten aloitettiinkin sitten ihan alusta koko liikkeen treenaaminen. Mutta on se vaikeeta neidolle. Voi että se on vaikeeta. Ja lopuksi teimme kisanomaisena EVL:n paikkamakuun ja se meni erittäin hyvin. Ainut mikä oli, oli ikuisuusongelma "menen viereisen käskystä maahan". Mutta muuten teki kyllä oikein hyvällä asenteelle. 

Pyllynkäyttötreenit ei ehkä menneet ihan oikein?

Ja sitten Lysti. Jonka pyllyllä on aivan oma elämä. Mutta saatiinpas kuitenkin täyskääntö onnistumaan! Ensimmäistä kertaa se teki sen ihan oikein. Olempas aika tyytyväinen. Ja pakko se on nyt todeta. Vatitreeni. Perkele. Ei se vaan auta. No toisella kerralla otettiin myöskin kaukoja, mutta niihin en nyt juuri saanut mitään uutta ja ihmeellistä. Johtuu ehkä siitä että niissä ei sinällään ole muuta ongelmaa kuin treenien vähyys.

Mutta olipa todella hyvä koulutus ja mistä olin erittäin iloin, oli kummakin koiran asenne koulutuksessa todella hyvä, ja Lystiä en edes vienyt autoon vaan annoin sen hengata kentän laidalla. Ja kuitenkin kun sitten sanoin että nyt tehdään hommia, niin silloin heti unohtui kaikki ympärillä oleva ja alettiin hommiin. Taitavat tokoeläimet!

Sunnuntaina kävimme treenaamassa tokoa, ja Lystillä alkaa kyllä olla idea täyskäännöksestä, tunnari ei ole unohtunut aivan täysin vaikka treeniä pitikin helpottaa ja Lily nyt on Lily. Kyllä se alkaa oppimaan tuota kaukojen takapään merkitystä. Hienoa. 

Sunnuntaina tuli myös suru-uutisia, kaverini koira oli jouduttu lopettamaan. On se niin perkeleen paskaa, kun nuori aivan huikealla luonteella oleva koira joudutaan terveysongelmien takia lopettamaan. Mutta nyt saa Ragnar liitää taivaskuorossa ja ei ole enää kipuja. Hyvää taivasmatkaa tätäkin kautta, ja surunvalittelut koko perheelle. Siinä oli kyllä sellainen koira jota ei tule ikinä unohtamaan.

SM-kisat Paimiossa

Nyt on lomat ohitse ja pääsee takaisin arkeen. Tein kisan jälkeen päätöksen että en avaa konetta ennen kun lomat on ohitse, sillä täytyy myöntää että täydellinen ajatusten nollaus oli kyllä tarpeen kisojen jälkeen. Sekä minulle että koiralle.

Eläinlääkäri osaa vallan hyvin myös
tälläisen eläimen koivet laittaa kuntoon 

Ja koska Marin reissut menevät aina kun Strömsössä, eli eivät, niin pienet katastrofin ainekset olivat tässäkin näkyvillä. Edellisen viikon perjantaina kävimme kaverin kanssa Matkuksessa, ja sieltä tullessa kotiin syttyi Skodassa moottorin vikavalo. Onneksi on St1, ja sain heti luettua mitä koodi mahtaa merkitä, ja koska miulla oli jo maanantaille autoon muutenkin huolto sovittuna, niin eikun asentajalle ilmoitusta ja maanantaita odottamaan. No maanantaina sain kuulla että hommahan onnistuu, ja tiistaina tulee sitten osaja se saadaan vaihdettua. No hienoa. Tiistai tuli, ja osa vaihdettiin. Ja kun lähdin ajamaan treeneihin, niin valohan syttyi uudelleen kirkkaana ja iloisena. Samalla minun selkä oli siis jumahtanut aivan täysin ja polvikaan ei enää taipunut ollenkaan. Joten treeneissä nähtiin aika mielenkiintoinen "kyllä mä tähän pystyn" hetki, kun jokainen askel koski niin että meinas kyyneleet olla aika lähellä. Mutta onneksi apu oli lähellä, ja ajoin Lilyn eläinlääkärin Soilen luokse, joka laittoi myös minuun muutaman akuneulan. Ja sitten oli selkäkipu poissa. Polvi alkoi seuraavana päivänä toimimaan myös, ja keskiviikkoaamuna vein Skodan toiseen korjaamoon että saadaan vika selville.

Korjaamolla todettiin että edellisellä korjaamolla autoon oli vaihdettu väärä osa, ja tilattiin uusi osa. Minunhan olisi pitänyt olla jo torstaina seitsemän aikaan menossa kohti Paimiota. No eihän se auttanut kun siirtää aikataulua ja mennä kiltisti kahdeksalta korjaamolle että saadaan auto kuntoon. Tässä vaiheessa oli nimittäin moottori mennyt vikatilaan ja Skodan suurtakin suurempi kiihtyvyys oli vieläkin onnettomampi. Myös majapaikasta tuli ilmoitus että he lähtevätkin Saksaan, joten Jarno jäi kyydistä pois. Eli matka muuttuikin sitten tyttöjen viikonloppureissuksi. Ja Lysti aloitti myös just sopivasti juoksut. Joten auringonpilkut olivat siis todellakin kohdallaan. Osa tuli kahdeksalta, mutta tadaa, eihän se ollutkaan oikea osa. Joten sitten alkoi karmea puhelimen rämpytys ja kuumeinen etsintä, joka päättyi vajaan tunnin päästä siihen että osa oli korjaajalla kädessä ja yhdeksältä matka pääsi alkamaan.

Lysti on hieman ketkera, miksi mie en pääse?

Sitten auton nokka kohti Jyväskylää, sillä Aija oli ihanana luvannut että hoitaa Lilyn vielä ennen kisaan lähtöä. Kovin jumissahan tuo tuntui olevan, joten Aijan luokse ei todellakaan turhaan menty. Siitä muutaman stopin kautta Turkuun, ja olin jo päättänyt että Paimioon en enää aja, vaan käyn perjantaina eläinlääkärin luona tarkastuksessa. 13h myöhemmin olinkin jo majapaikassa, ja voitte muuten arvata että unta ei paljon tarvinnut herkistellä.

Koska aina voi ottaa skumppaa?

Perjantai-aamuna onneksi ei tarvinnut kisapaikalla olla vielä ihan kukon pierasun aikaan, joten nukuttiin pitkät yöunet ja aamun ensimmäinen etappi oli Lystin vieminen hoitoon. Lysti lähti viikonlopuksi viettämään aikaa sukulaisiin, eli Sarin, Tintin ja Oitiksen luokse. Sinne se iloisesti jäi touhuamaan, eikä tainnut paljon perään itkeskellä. Eläinlääkärin tarkastus piti sisällään muutaman askeleen verran ravia, ja saimme luvan jatkaa kentään tutustumiseen ja siitä maastoihin. Kenttään tutustuminen meni todella hyvin, Lily oli oikein rennon oloinen ja jäin hyvillä mielin odottamaan seuraavan aamun koitoksia. Entinen työkaveri tuli vielä miehensä kanssa iltaa istumaan, niin ei tarvinnut yksin koiran kanssa jurottaa. Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa ja aika meni kuin siivillä!

Lauantaiaamuna seitsemältä oli meillä kokoontuminen huoltoaseman pihassa, jossa arvottiin jälkien ryhmät. Arvoin itseni toiseen ryhmään, ja saimme odottaa tunnin huoltamon pihassa. Arvoin meille maastonumeron 5, joka olikin myös meidän maaston sijoitusnumero! Ja Lilyhän sitten vielä oksensi aamuruokansa auton takakonttiin, joten tässä vaiheessa alkoi muuten oikeasti hieman pelko nousta kurkkua kohti. Koira kuitenkin vaikutti iloiselta omalta itseltään, ja meillä oli vielä muutama tunti ennen jälkien alkua, niin arvelin että katson koiran mukaan tilanteen.

Kisaajat valmiina tositoimiin

Jälki lähti ylämäkeen, ja maasto oli kohtuullisen haastavaa kalliota, rahkasammalta ja sisälsipä se yhden pyllylaskunkin. Lily otti omaan tuttuun tyylinsä takajäljen, mutta muuten puksutti menemään hyvällä innolla ja nosti itse kaikki 4 keppiä. Ja koska oli täysin oma itsensä, en nähnyt tarvetta keskeyttää kisaa. Seuraavana olikin tarkkuus, ja ihanat kanssakisaajat tekivät Lilylle harjoitusruudun enne suoritusta, että pääsin muistuttamaan ilmaisun tyylistä. Oltiin siis hinkattu tuota ilmaisua Krissen opettamalla tyylillä, ja viimeisimmissä treeneissä olikin jo hyvin varman oloisesti ilmaissut esineet. Meidän vuoron koitettua lähetin koiran ruutuun, ja se meni hyvin "onpahan ilmoja pidellyt" tyylisesti ruutuun, laittoi jo kyynärät melkein maahan, pomppasi ylös ja astui muutaman askeleen eteenpäin ja sitten meni maahan. Ja siellähän se oli, pienen pieni mutteri. Kylläpä olin muuten iloinen!

Sitten olikin vuorossa esineruutu. Ruutu oli tehty niin, että alkupää oli melko normaalia metsää ja lopussa mentiinkin hakkuuaukiolle. Lähetin Lilyn vasemmasta etukulmasta, ja se liikkui todella hyvin noin puoleen väliin ruutua, nosti nenän ja meni muutaman metrin pätkissä ihan takakulmaan asti, ja toi sieltä esineen. En ollut liikkunut kovin paljoa, koska näin aivan selvästi että koira oli hajulla. Seuraava lähetys, ja koira lähti taas hyvin etenemään ruudussa. Meni ihan takarajalle, ja alkoi sieltä tulla minua päin siksakkia tarkastaen hyvin ruutua. Aivan edessä keskellä olikin esine, josta sai hyvin hajun ja toi hyvin. Viimeinen esine tuli toisella lähetyksellä, se oli aivan oikeassa rajassa noin keskivaiheilla. Tämä oli se esine joka suurimmalta osalta jäi ilmaisematta. Enää en ihan tarkkaa ikaa muista, mutta muistaakseni jotain kolmen minuutin pintaan taisi olla kokonaisaika. Tässä vaiheessa aloin kyllä olemaan jo aivan onneni kukkuloilla!

Sateenkaaren päässä on huikeat maastopisteet?

Tässä vaiheessa pidettiin ruokatauko, ja sitten suunnattiin kohti pudotettua esinettä. Juttujen taso alkoi olla vähintäänkin levoton, ja täytyy kyllä sanoa että porukka oli aivan mahtavaa tässä kisassa. Totesinkin että ei ollut yhtään sellainen olo että oltaisiin SM-kisoissa, ihan tuntui kun oltaisiin oltu normi kyläkisoissa. Jokainen tsemppasi ja kaikkien onnistumisiin oltiin iloisia. Pudotetetun esineen rata meni metsäautotien viertä pitkin, ja tie oli sellainen hieman metsittynyt ja ohjasikin useamman koiran juoksemaan siihen, eikä radalle. Lily seurasi hyvin löyhästi, katsellen välillä Paimion maisemia, mutta piti paikkansa hyvin ja tiesin, että kyllä se silti keskittyy. Rata oli tietenkin sellainen että en todellakaan nähnyt koiraa joten pitkiltä tuntuivat sekunnit siitä kun koira katosi siihen kun se iloisesti lapanen suussa juoksi minun luo. Siinä vaiheessa kyllä meinas suusta päästä spontaani onnen kiljahdus! Melkein tasan 12h meni metsässä, mutta ei hemmetti että olin tyytyväinen tuohon neitokaiseen. Siellä se vaan tasaisen varmasti puksutti eteenpäin, tehden omaa hommansa varmasti ja iloisesti. Eikä se illallakaan ollut mitenkään erityisen väsynyt, ja ihan selkeästi olisi halunnut Lystin leikkikaveriksi.

Viimeistä osiota lauantaina viedään!

Sunnuntaiaamu valkeni erittäin vetisenä, ja minun mieltä jo kylmi ajatus a) märästä ja liukkaasta hakumetsästä b) märästä ja liukkaasta tottiskentästä. Varsinkin kun olin jo nähnyt vilauksen Paimion metsistä, ja pystyin hyvin arvaamaan millainen oli metsä hakuradalla. Ja sitähän se juuri oli. Aamulla tuomari totesi että turvallisuuden vuoksi näytölle ei sitten juosta (juuri kun olin saanut valettua Lilyyn uskoa että juokse vaan, niin miekin teen). Pyysin kanssakilpailijoita innostamaan koiraa radalle mentäessä, ja Lily lähtikin metsään häntä pystyssä ja itsevarmuutta huokuen. Etukulmat tarkisti hyvin, liikkuin koko ajan reilusti (Tuomarin makuun hieman liian reilusti) eteenpäin ja kolmannella lähetyksellä tulikin jo rullan kanssa. Ensimmäinen ukko oli vasemmalla umpipiilossa 50 metrissä, ja olisiko ollut jossain 50-60m kohdalla? Lähti hyvin näytölle mutta sitten mie tunari kämmäsin ojan yli hyppäämisen ja nykäisin tosi rajusti koiraa liinalla ja sehän pysähtyi tasan siihen paikkaan. Kääntyi ja tuijotti vaan. Eihän se montaa sekunttia ollut siinä seisonut, mutta jumaliste että aika tuntui pitkältä. Mielessäni vaan hoin "lähde nyt, näytä nyt, jookojooko" ja sitten neito kääntyikin ja jatkoi matkaa ihan ukolle asti. Tuomari sanoi että hän oli juuri ajatellut että nyt jos se ei lähde, hän keskeyttää, ja juuri sillä hetkellä koira oli käännähtänyt ja lähtenyt. Ja eikun keskilinjalle ja eteenpäin. Kisan järjestäjä ei ollut jostain syystä merkinnyt radan loppumista, ja lähetin Lilyn oikealle, ja siitä yliheittona vasemmalle, ja katsoin että tuon puskan takaa on hyvä lähettää oikealle. Samalla kyllä mietin että tuntuupa tämä rata hemmetin pitkältä, kun tuomari totesi että rata muuten loppuu just eikä melkein siihen. No hemmetin hienoa, sillä olin juuri sen puskan kohdalla. No eikun koira vaan läpi puskasta ja takakulmaan, jossa se ukko onneksi siis oli. Ja tälle näytölle ei ollut mitään ongelmaa mennä, pikemminkin liina tuntui olen tiukalla koko matkan ajan.

Ja niin se vaan neito tuossa tiukassa seurassa puksutteli maastossa VIIDENNEKSI! Aika käsittämättömän huikeeta. Olin kyllä niin hemmetin tyytyväinen koko suoritukseen, että kun lähdin autolla ajamaan kohti kisapaikkaa tirahti muutama kyynel taas silmäkulmaan. Ei ne lukemattomat metsässä vietetyt tunnit ole todellakaan menneet hukkaan!

Pahaenteisen helpolta näytti maasto
vielä tässä vaiheessa

Tottispaikalle saapuessa vettä kyllä satoi, mutta melko maltillisesti. Kävin tarkistamassa kentän kunnon, ja totesin että hienoa, tekonurmi todellakin imee vettä. Kenttä oli tuossa vaiheessa vielä melko kuivan oloinen. Söin muutaman grillimakkaran ja jututin kavereita. Kävin välillä aina auton käyttämässä että koira ei pääsisi kylmämään, koska olihan se kastellut itsensä hakumetsässä. Päätin että otan Lilyn kastumaan kun edellinen pari lähtee suorittamaan, ja teen sillä muutaman nostattavan treeninpätkän ennen suoritusta. Juha otti lelun minulta piiloon itselleen ja siinä vaiheessa kaatosade alkoi. Jo ennen kun pääsimme edes kentälle, alkoi minun "hieman se pitää vettä" takista tulla läpi, ja siinä vaiheessa kun astuimme kentälle se kenttä ei muuten enää todellakaan ollut kuiva. Lits läts kuului vaan ja tuntui kun olisin kävellyt isossa vesilammikossa. Ja tietenkin kenttähän ei sitten taas kerran ollut tarpeeksi iso kaaviolle, ja sehän toi omat haasteensa tottikseen. Olimme ensimmäisenä suorittamassa, ja seuruukaavion päähän päästyä tiesin että ei helvetti tässäkö tämä nyt oli. Koira katosi täysin tuohon märkään ja inhottavaan olotilaan, ja sieltä sitä ei vaan yksinkertaisesti saanut pois. Ainut liike jonka se teki hyvin, oli estenouto. Ja kuten eräs tuomari hyvin kuvasi Lilyn paikkamakuuta "hän katsoi että yrittääkö se hukuttaa itsensä tuohon lammikkoon". Joten siihen jäi meidän tulostavoitteet, ja olin kyllä todella pettynyt. Mutta minkäs sille voi, itsehän olen koiran kouluttanut. Lilyn motivaatio ei vaan kestä tottiksessa yhtään virheliikettä, vaikka se hyvänä päivänä tekeekin todella hyvin asiat. Nyt vaan ei ollut se hyvä päivä.

Väsyneitä mutta onnellisia. Nyt se olis ohi.

Eli tavoite jäi saavuttamatta, mutta täytyy vaan iloita noista onnistumisista maastoissa. Koska oltiin me silti suomen 9.paras koiruus, ja tehtiin hattutemppu, kolme lajia kisattu SM-kisoissa. Ei siihen ihan jokainen sesse pystykkään. Menin tottiksen jälkeen suoraan autolla, nakkasin koiran kyytiin ja ajoin sen kuivumaan majapaikkaamme. Mikä oli erittäin hyvä idea, sekä itse että koira oltiin alushousuja myöten läpimärkiä. Kenkien kuivumiseen meni 3 päivää!

Tuomareista on muuten pakko mainita. Sami Iso-Pahkala oli siis meidän maastotuomari, ja teki kyllä ison osan tuosta viikonlopun mukavasta fiiliksestä. Osasi olla tiukka, muttei mulkku. Ja Jani Heinilä, joka arvosteli tottiksen. Kiitos että yritit kovasti löytää siitä jotain hyvääkin. Ja Elina Mäkilä, EK:n ratamestari. Hienot maastot olit saanut etsittyä, ja hyvä talkolaiset kasattua! Puhmattakaan sunnuntain aamujumpasta, se oli hieno.

Ja olisitte nähneet Lilyn ilon kun Lysti tuli kotiin. Ihan onnesta soikeena juoksivat taloa ympäri.

Tyttöjen yhteisposeeraus

Joten kokonaisuudessa edelleen harmittaa toi tottis, mutta muuten kokemuksena aivan huikeeta, ja nähdä että kyllä meistä kuitenkin on tuollakin tasolla kisaamaan. Ja kiitos ihan mielettömästi kaikille jotka autoitte meitä pääsemään tänne asti, sillä tänä kesänä minulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo että minun kaverit ihan oikeasti tsemppaavat minua, ja kokevat että tämä on myös heille tärkeää. Joten kiitos Tanjat Remes ja Rouhiainen, mitä mie tekisinkään ilman teitä? Soile, ihan huikeeta että miulla on tuollainen lääkäri joka antaa kaikkensa. Jenna, silti mie en käsitä miten sie voit muuttaa takas Helsinkiin? Aija, viime hetken pelastava enkeli! Sari, joka jaksoi katsella mustaa ilopilleriä koko viikonlopun. Ja lukematon määrä muita kavereita, jotka tsemppasivat koko kisan ajan. Ja tietenkin Minna, harmi kun ei päästy käymään. Se olis ollut Lilylle ihan mahtava palkinto hienosta viikonlopusta. Puhumattakaan Jarnosta, joka taas kerran vietti aika monta iltaa, päivää ja viikonloppua yksinään.

Koko EK:n huippujengi tuomarista lähtien. Kaikkensa antaneina?