"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Tervetuloa kotiin Tuittu!

No niin, nyt on pentuarjessa päästy siihen pisteeseen, että esitellään Tuittu myös täällä meidän blogissa. On hieman kestänyt, jo ihan senkin takia, että tiesin kuinka vaikea tämän päivityksen tekeminen tulee olemaan. Koska samalla oli poistettava Lilyn tiedot otsikosta ja tiedoista. Ihan sama kammottava tunne tuli, kun kirjasin Omakoirassa Tuitun omiin nimiini ja samalla merkitsin Lilyn kuolleeksi. Niin lopullista. Yhden aikakauden loppu on todellakin toisen alku. Mutta onneksi on nyt Tuittu Karpow talossa, ja enemmänkin kyyneleet silmissä ovat tulleet nauramisesta sen jälkeen, kun tuo punainen pyörremyrsky saapui raamit kaulassa etuovesta sisään.

Mutta siis voihan korona. Sekoitti kyllä täysin koko pentuodotusajan. Aivan täysin ja kokonaan. Koska minullahan oli tarkoitus elää pentulaatikon laidalla jokainen vapaa hetki, mutta koska Uudenmaan karanteeni astui voimaan, niin eihän sitä päässyt ollenkaan pentuja katsomaan. Mutta onneksi Laura piti minut hyvin ajan tasalla pentujen kehityksessä, ja laittoi pentujen elämästä videoita ja kuvia. Mutta olipas kyllä jännittävää, että saadaanko tarvittavat terveystutkimukset tehtyä, ja että saadaanko myöskään pentutestiä tehtyä. Tai että tuleeko ulkonaliikkumiskieltoja, ja tietenkin oma terveyskin mietitytti. Onneksi kaikki nämä kuitenkin onnistuivat, ja vieläpä hienoin tuloksin. Kaikki pennut olivat terveitä ja oikein mukavia luonteeltaan. Ja itsekkään en onneksi vielä ole koronaan sairastunut.

Pentutestin jälkeen Laura soittikin ja suositteli minulle Tuittua. Ja luotin täysin Lauran näkemykseen juuri minulle sopivasta pennusta. Tuittu oli ollut reipas, ihmisistä kovin kiinnostunut pentu, joka leikki ja ei paljon elämä ollut hetkauttanut, vaikka joutuikin ihan kokonaan uuteen paikkaan täysin vieraan ihmisen kanssa. Ja nyt se oli totta, ympyrä sulkeutuisi ja minulle tulisi taas punainen lapsukainen kotiin. Tätä piti hieman kyllä sulatella. Koska ei riitä, että pentu on Lystin, mutta että se vielä näyttää ainakin pentuna ihan Wallun kopiolta. Ja se oli jännä, että kerrankin pentulaatikosta ei ollut ketään ns. lempparia noussut, vaan jokainen pentu oli suloinen omalla tavallaan.

Torstai-iltana kävin hakemassa Millan meille, koska aamulla oli aikainen lähtö. Yöunet jäivät kovin vähäisiksi, kun jotenkin jännitti pennunhaku. Enkä edes käsitä mikä siinä niin kovin jännitti.  Sitten olikin jo perjantaiaamu, ja lähdettiin Millan kanssa kohti Tervekoskea, jonne Laura toi pennut ja Lystin. Ja koska korona, niin päätettiin Millan kanssa, ettei pysähdytä matkalla mihinkään huoltoasemalle, vaan ainoastaan pidetään ns. puskataukoja.  Lystin ilo oli kyllä käsinkosketeltava, kun pääsi auton häkistä tervehtimään. Ikävä oli kyllä ollut molemminpuolinen.

Sitten olikin aika sanoa myös heipat Hopulle. Ja täytyy kyllä myöntää, että siinä koirassa on vaan sitä jotain. Se oli juuri sellainen koira, jonka kanssa oli äärettömän helppo olla ja mennä, ja jonka kanssa oli ilo treenata. Ihan älytön ikävä on kyllä sitä. Ei olisi paljoa vaatinut Lauralta, että olisin lähtenyt neljän koiran kanssa kotiin. Hoppu on vaan Persoona isolla peellä. Aivan mahtava koiruus. Toivotaan että aika meillä oli Hopusta yhtä mukavaa, kun minusta.

Mutta Hopun tilalle saatiin konttiin Tuittu ja Torsti. Tuitun nimihän tuli pentulaatikkonimestä, ja se vaan jotenkin kävi niin hyvin koiralle, että vaikka miten yritin makustella muitakin nimiä, niin Tuittu vaan nousi sieltä koko ajan esille. Ja viimeinen niitti nimen valintaan oli muumien tarina Tuitusta:
"Ensin Nyyti löytää merestä pullon, jonka sisällä on viesti Tuitulta. Tuittu on Mörön armoilla. Tämän jälkeen Nyyti lähtee etsimään Tuittua. Lopulta hän löytää Tuitun ja pelastaa hänet. Sen jälkeen Nyyti kirjoittaa kirjeen Tuitulle, jossa hän sanoo, että tykkää hänestä ja haluaa mennä tämän kanssa naimisiin. He viettävät häitään muiden "Kuka lohduttaisi nyytiä?" - hahmojen kanssa. Häiden jälkeen he lähtevät uuteen kotiinsa, suureen simpukkaan. Tuitulla on Tove Janssonin piirroksissa vaaleankellertävät hiukset, joissa on punaista. Hänellä on vaaleansiniset silmät." Ja koska muumit olivat jo Lilyn aikaan kantavana teemana, niin jatketaan sitä myös Tuitun kohdalla. Toivotaan että siitä tulee minulle oikein hyvä ystävä! Näin siinä on ripaus kaikkia miun koiria!

Naurettiin että tämä on myös nyt se takakonttipentu ostarin takapihalta, ja vieläpä ilmaisessa ämpärissä. Oli sille kyllä onneksi kuitenkin paperit mukana? Ja sitten alkoikin matka kahden pennun ja äipän kanssa. Lysti oli niin onnellinen pennuista, että ekalla pysähdyksellä sai jo ihan hillittömät pyllyhepulit siitä hyvästä, kun pennut ovat vaan niin jotain sanoin kuvaamattoman ihanaa. Ja me Millan kanssa kyllä allekirjoitettiin täysin tämä ajatus. Ja aivan huippua saada Joensuuhun kaksi pentua, ja vieläpä samaan treeniryhmään! Joten epäilen että Torsti tulee seikkailemaan myös meidän blogissakin.

Tuitun ensimmäinen viikko on mennyt ihan älyttömän hyvin, ja nyt kun en oikein tuntenut tyyppiä eikä se minua, niin ensimmäisenä ei suunnattukaan treenikentälle vaan aloitettiin tutustuminen toisiimme. Toki aika moni halusi nähdä pentua, ja pitikin hieman valikoida ketkä sen ensimmäisenä saavat nähdä. Joten ekana mahdollisuus tietenkin annettiin treeniryhmäläisilleni, koska hehän pennun kanssa tulevat aika todella paljon aikaa viettämään. Lila ja Jani olivat pennun mielestä aivan huippuja tyyppejä, ja olipa Lystilläkin ollut heitä aika kova ikävä. Ja olipa tuo aivan loistava idea, sillä minähän sain lauantai-iltana anafylaktisen shokin ja jouduin ambulanssilla sairaalaan, niin sain pennulle yöksi hoitajan, joka oli kuitenkin jo nähnyt pennun. Kiitos vaan Jani loistavasta pennun kaitsemisesta, niin sain sairaalassa levätä kaikessa rauhassa.


Sunnuntaina lähdettiin kohti Outokumpua, ja siellä minulle oli luvattu ruokaa ja sänkypaikka, ja pennulle ja Lystille kyllä löytyi hoitajia useampikin kappale. Ja samalla pennulle esiteltiin melkein koko miun suku. Ja Tuittuhan oli ihan huippu sekä lasten että aikuisten kanssa. Siellä se häntä tötteröllä meni katsomaan, ketä tulee ovesta, ja välillä nukkui keskellä lasten leikkimistä ja sitten taas jakoi riehua. Myös mie sain muutaman tunnin nukuttua, koska jostain syystä ei tuolla sairaalassa tuo uni kovin hyvin tullut.

Tuittu kotiutui aivan mielettömän nopeasti, eikä vielä ole tullut mitään tai ketään jota se olisi arastellut. Häntä pystyssä se menee ja tutkii niin uudet paikat kun ihmisetkin. Ja sekös, jos mikä, on kyllä asia jota todellakin osaa arvostaa!

Maanantaina olin jo tutustunut tyyppiin sen verran, että olikin jo aika ensimmäisten treenien. Voi hyvä päivä mikä pentu! Se on melkein yhtä ahne, kun äitinsä, ja ihan just miun mieleen sopivan hullu. Ja tiiättekö mitä! Lystistä ei muuten huomannut millään tavalla, että oltaisi oltu melkein 3kk treenaamatta! Kuin huippua!

Ja muutenkin nyt on kyllä myös täällä pakko myöntää, että kun pari viimeistä vuotta ovat olleet aika rankkoja eron, sairauksien ja kaiken muun säätämisen kanssa, niin nyt tuntuu ekaa kertaa todella pitkään aikaan ihan mielettömän kivalta treenata! Se treeni-ilo, joka katosi jo pitkä aika sitten, on nyt vihdoin palannut! Ja sekös vasta on ihan mahtavaa! Ja mikäpäs se onkaan treenata kahta huippukoiraa?





















Ps. Ei muuten ole ajatustakaan, että tuosta pikkutermiitistä saisi kuvia niin että se on hereillä. Ei vielä ihan tuo maltti riitä moiseen hommaan! Joten siksi aika monta kuvaa on nukkuvasta pennusta. Varsinkin kun tänne noiden videoiden lisääminen on aika työlästä. Joten saatte nyt alkuun ihastella nukkuvaa pentua.