Lieksan kisan jälkeen sanoi polvi työsopimuksensa irti. Turposi ja ei kestänyt esim. tavaroiden nostoa. Lääkäri epäili rasitusvammaa, ja laittoi kotiin buranareseptin kanssa. Ei auttanut muutama päivä lepoa, ja menin takasin lääkäriin. Pois pääsin vahvempien lääkkeiden kanssa. Ja sairasloma jatkui. Ei auttanut. Polvi oli edelleen turpeessa ja jatkuvan kivun sain seurakseni. Seuraavana oli ultra, jonka tulosta pelkäsin vaikka en sitä uskaltanut ääneen kertoa. No lääkäripä uskalsi, ja siellä näkyi hoffan rasvaa huomattavasti enemmän kuin mitä sitä pitäisi olla. Ja selvennyksenä: kyllä, se on harvinaista. Ja kyllä, 97 ja 98 kumpikin polveni on leikattu ko. asian vuoksi. Joten mieli oli aika maassa. Silloin jouduin odottamaan diagnoosia ja leikkausta yli puoli vuotta, ja pelkäsin joutuvani nytkin samaan rumbaan.
Ja samalla kaavalla se alkoikin. Menin ortopedin luo (älkää ikinä ottako sitä lääkäriä jolle saatte ensimmäisen vapaan ajan). Kävin hakemassa leikkauskertomukset keskussairaalalta jotta lääkärin olisi helpompi tutkia. No tätä lääkäriä ei sitten tutkiminen paljon kiinnostanut, ja kaiken lisäksi laittoi polveen kortisoonia jonka olin kieltänyt. Ai niin ja tyhjensi polven nesteestä ilman puudutusta. Kipu, tuo ihana ystäväni. Toivottavasti lääkäri oli tyytyväinen. Sain kuitenkin tapeltua lähetteen mangneettikuvaukseen, ja lähdin huoneesta minulle hyvin epätyypillisesti sanomatta sanaakaan.
Magneetti meni hyvin, ja sainkin tulokset muutamassa päivässä. Eikä ikinä näytä hyvältä kun on monta latinankielistä sanaa eikä niiden perässä ole sanoja normaali, tai kunnossa. Olin varannut tällä välin ajan Holopaisen Lasselle joka silloin muutama vuosi sitten leikkasi tuon käteni.
Lasse katsoi kuvat, luki paperit ja sanoi että tervetuloa leikkaukseen. Eli vikaahan sieltä löytyi. Hoffan rasvaa oli liikaa, mutta myöskin rusto oli vahingoittunut. Joten poistetaan rasva ja puhdistetaan ruston pinta. Kuulosti ihan suunnitelmalta?
Mutta koska kyseessä olen minä, ja minun tuuri ei se nyt ihan mennyt noin. Vielä ainakin yksi mutka odotti. Eli sain maksusitoumuksen muutamassa tunnissa ifi:stä, ja soitin heti leikkaussaliin. Hetki oli huono, joten lupasivat soittaa kohta. Soittoa ei kuulunut. Soitin takaisin. Lupasivat että tiistaina olisi leikkaus (tuolloin oli torstai). Soittaisivat tarkemmat hommat perjantaina. Eipä soittaneet. Trallalaa. Maanantai tuli, ja heti kahdeksalta soitin jotta mihin aikaan miun pitäs tiistaina olla paikalla? No muuten hyvä mutta ei tiistaina. Vasta torstaina. No parempi silloin kun ei millonkaan.
Torstaina kahdelta piti olla valmistautumassa. Ja vähän ennen kolmea mentiinkin jo leikkassaliin. Leikkaus onnistui kuulemma hyvin, ja pääsinkin jo reilun kolmen tunnin päästä kotiin.
Siitä ollaan nyt päivä kerrallaan menty eteenpäin ja tänään pääsin ekaa kertaa jo ihan pienelle lenkille neidon kanssa. Kyllä on ihanaa kun saa kävellä metsässä eikä vaan jurottaa sohvalla!!! Ja taisipa neitokin olla tästä omistajansa kanssa samaa mieltä, niin antaumuksella se juoksi metsässä!
