"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Tokokoe 22.4.2017, Pieksämäki

Työ haittaa harrastuksia, ja tässä tapauksessa blogin päivittämistäkin. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan, eli omia ajatuksia viime viikonlopun tokokokeesta. 

Kuten jo aikaisemmassa kirjoituksessa kävi ilmi, meillä meni paikkamakuuseen meno aivan plörinäksi ja se näkyi hetikoiran tunnetilassa ja niinhän se räpsähti maahan kaverin käskystä. Kuin hienoa. Ja oli kuulemma ollut aika levottomankin oloinen. Tästä ei ikävä kyllä ole tietenkään videomateriaalia. Mutta siitä kuitenkin vielä 7.

Seuraaminen oli varmasti meidän tähänastisista kisaseuraamisista paras. Siis se pitää paikkansa, kontakti on parantunut valovuoden syksystä ja tuo peruuttaminen. Aivan huikea. Mutta koska vinot perusasennot ja muutama pomppu sekä hitaasti istumiset, niin siitä 7. Mutta silti. Aivan huikeaa!

Mutta tästähän se sitten alkoi. Eli en todellakaan ymmärtänyt mihin minun olisi pitänyt mennä, ja samalla kun yritin saada selville missä hitossa liikkuri minun olisi tahtonut olevan, karkasi koirakin. Perkele. ja sitten jouduin sitä komentamaan, ja senhän tietää kuinka siinä käy. Huonosti. Ja jumaliste. Tuomarihan tuossa muuten kertoo missä minun pitää olla. Oikeesti. Mahtavaa. Ja siitä hyvästä omistajakin alkaa sekoilemaan ja antaa väärän käskyn koiralle. Eikun vaan paranee. L kuitenkin 8, koska sain korjattua ja tuomari huomasi että annoin väärän käskyn vahingossa.

Ja sitten luoksetulo. Ja katsokaapa mitä tekee liikkuri. No ei ainakaan kerro minulle missä pitää olla. Onneksi sentäs muistin tuossa missä minun pitää olla. Luoksetulo 6,5. Minusta kuiutenkin teki tosi hyvin, toki olisihan se saanut pysähtyä nopeammin. Mutta tähän olen tyytyväinen. Nyt tämäkin liike alkaa olemaan todellakin kasassa. Täytyy vaan nyt taas kuuri namipalkkaheittoja tehdä, että pysyykin kasassa. Ja tietenkin vino perusasento.

Sitten en kyllä käsitä, mitä hittoa tuossa tapahtuu, koska liikkuri puhui jotain noudosta ja mie olin menossa ohjattuun noutoon. Mutta se olikin ruutu, ja sittenhän taas kerran minulla leviää pakka. Voi perkeleen perkele. Kuitenkin ruutuun se luojan kiitos ei vaikuttanut, siitä 9 koska vino perusasento. 

Mutta mitä ihmettä? Kyllä mie muistin että liikkuri kävi kapulan hakemassa jo ennen liikkeen loppua, mutta hitto sehän hakee sen jo ennen kun koira on edes toisella kapulalla?!? Mitä ihmettä. Ja hyvin näkee kuinka Lilyllä menee pasmat sekaisin. Saatiin me kuitenkin 8 tuosta, mutta oikeesti? ja liikkurilla ei ollut siis näköjään ajatustakaan hakea miulta kapulaa. Mahtavaa. Opeta siinä sitten koiralle että ollaan samassa kuplassa. 

Sitten tunnari. 7,5 koska kuulemma pureskeli. Ja vino perusasento. Joo muklautti se sitä suussaan, mutta kapulassa ei ollut yhtään purumerkkiä. Mutta katsokaapa mitä tekee liikkuri? Siirtää meidän kapulaa omalla jalallaan. Mahtavaa. Mutta siis aivan ehdottomasti meidän kisatunnareista parhain. Aivan ehdottomasti.

Kauko-ohjaus 5. Ei kannata vaihtaa käskyä viikkoa ennen koetta. Ei se toimi. Nähty on. 

Metalli 8. Mitäpä tuohon nyt on sanomista. 

Kokonaisvaikutelma 7 koska vinot perusasennot ja koiran karkaaminen. Syvä huokaus tähän.

No mutta siis. Koiran tekninen taso alkaa olla hyvä, vielä kun saadaan tuo häiriöherkkyys sekä koiralta että ohjaajalta pois niin hyvinhän se menee. Nyt vaan voittajan kisoja ei enää ole tässä lähistöllä, niin epäilen että tää luokka ollaan nyt nähty ja on aika siirtyä EVL:n ihmeelliseen maailmaan. Katsotaan sitten miten niiden liikeiden opettaminen luonnistuu. Mutta kyllä se nyt on vaan niin varmaan, että koska ahdistuin videonkin katsomisesta noin paljon, niin Pieksämäelle mie en kyllä taida enää mennä kisoihin. Ihan turhaa. Harmittaa vaan että viimeisestä kokeesta tänä keväänä jäi näin paska fiilis, hitto kun oisin lopettanut siihen Varkauden kisaan josta jäi kuitenkin ihan hiton hyvä mieli. No aina ei voi voittaa, eikös :D


torstai 27. huhtikuuta 2017

Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

No minun silmään omat koirat tietenkin. Mutta olen minä myöskin rotumääritelmän lukenut, ja ymmärrän että täydellistä koiraa ei olekkaan. Ja omissakin on vikansa. Aika pitkään olen ollut sitä mieltä, että koiranäyttelyt ovat menneet ihan pelleilyksi, ja että niillä ei ole enää mitään merkitystä koiran jalostukselle. Koska siinä vaiheessa kun täytyy olla professionalhandleri, professionaltrimmaaja, ja tuntea se ja se, ja että mikään muu kun rop ei ole riittävää, niin eihän sillä ole alkuperäisen koiranäyttelyn kanssa mitään tekemistä.

Mutta Outokummun näyttely antoi kivan tuulahduksen menneestä. Tuntui ihan että 10v mentiin takaisin päin näyttelyrintamalla. Eli siis siihen kun mie aloin käydä näyttelyissä. Mukavia ihmisiä, kivoja koiria ja tuomari joka tiesi rodusta. Voisiko olla, että jotain ollaan yhdistyksessä saatu aikaiseksi? Koska Markku oli meidän ulkomuototuomarikoulutuksessa viime kerralla kun se järjestettiin. Toki oli oikeasti ihana että kaikkein räikeimmät näyttelypullat livat jääneet kotiin, ja myöskään käyttöpuolen pahimmat eivät olleet tulleet paikalle.

Tuomarina oli oikein mukava herrasmies Markku Kipinä. Tykkäsin erittäin paljon hänen tavastaan kohdella koiraa kehässä, ja kyllä jo valkkarikehässä näkyi että hän tykkää hyvin liikkuvasta koirasta. Myöskin  mikä oli mukavaa, niin vaikka omistaja ei osannut juosta, hän neuvoi ja pyysi juoksemaan nopeammin, hitaammin tms. Ja tutki hampaat, jopa niin että hänelle ei riittänyt hammasodistuksen olemassaolo, vaan hän halusi nähdä itse mitä siihen oli kirjoitettu ja varmistua, että kyseessä on varmasti juuri ko. hammas. Tämäkin oli erittäin hienoa.

Lysti oli juniorikehässä kahden muun nartun kanssa, ja sai oikein mukavan arvostelun. Kerrankin tuomari ei vaan alentuvasti katsonut että minkä hirviön tuot kehään. Eikä tehnyt niitä typeriä suun maiskutteluja. Ja ei muuten tykännyt, jos koiraa asetteli. Onneksi Lystiä ei tarvitse asetella. Ja tässä olisi arvostelu: "Vankkarunkoinen juniori. Voimakkaammin kulmautunut takaa. Etuasentoiset lavat. Niukka otsapenger. Kevyehkö kuono-osa. Purennasta todistus. Hyvä luonne. Riittävä sivuliike. Eturinta saisi olla täydempi. Turkki ok". JUN-EH ja käsiteltävissä.


Lily kävi myös tietenkin kehässä koska päästiin käyttökehään. Vaikka oikeasti hävetti viedä noin karvaton koira kehään. Mikä oli erityisen jännää, niin Lily mitattiin nyt ensimmäistä kertaa. Tuomarilla oli siis kirjoitettuna tärkeimpiä asioita aussiesta paperille. Täälät löytyi myös rotumääritelmän mukaiset kokorajat. Siitä iso kiitos tuomarille, minusta on mahtavaa että tuomari on viitsinyt paneutua noin hyvin tähän rotuun. Ja mitta oli siis 51,5cm, joten rotumääritelmän sisällä ollaan edelleen. Ja sitten arvostelu "Hyvä koko, voimakkaasti kulmautunut takaa, avoimesti edestä. Hyvät päänlinjat. Melko lennokkaat korvat. Purenta ok. Rintakehä voisi olla pidempi. Pehmeähkö karvanlaatu. saisi liikkua ryhdikkäämmin. Riittävä sivuliike, löysä edestä" KÄY-EH ja luokkansa ainut ja paras. Ja raksi kohdassa käsiteltävissä.


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Voihan voittaja

Kyllä minä nyt mieleni pahoitin, ja tällä kertaa lopullisesti. Jokainen joka minut tuntee, tietää, että minä ymmärrän vahinkoja. Ja niitähän sattuu jokaiselle. Voin asiasta sanoa, ja toivon että ihminen ottaa siitä opikseen. Mutta kun "vahingot" muuttuvat välinpitämättömyydeksi, loppuu minulta ymmärtäväisyys. Ja nyt minulta se loppui. Henkilönä oikein mukava, hänen kanssa on oikein mukava turista kehän ulkopuolella. Joten mitään henkilökohtaista tämä ei sinällään ole. Mutta liikkurina hän on aivan käsittämätön. Ylipäänsä Pieksämäellä olisi oikein mukava käydä kisaamassa, koska siellä on kisoja joka kuukausi. Siellä vaihtuu tuomarit, eli ei käytetä aina samaa tuomaria. Halli on suuri ja avara, ja sen hiekkapohja ei ole sellainen "jokapaikkahiekassa" pohja. Kisojen järjestäjät ovat todella mukavia, ja kisakirje tulee aina ajallaan. Kisoihin ilmoittautumisessa ei myöskään ole ongelmaa, senkun lähetät sähköpostin ja siihen vastataan nopeasti. Ja matkakaan ei ole mitenkään erikoisen pitkä. Eli kuulostaisi melkein ihannepaikalta, eikös?

No mutta sitten itse asiaan. Täytyi ihan verestää muistia, että mitä näiden kolmen kisakerran aikana onkaan tapahtunut. Ja nyt sanon sen, minkä olen jo monelle sanonut: Jos minulla olisi Lysti kisakoirana, epäilen että mikään näistä asioista ei olisi merkityksellinen. Jos olisin osannut kouluttaa koirani sietämään kaikenlaiset häiriöt maan ja taivaan välillä. Jos sillä olisi paremmat hermot. Jos sen vire olisi parempi kisatilanteessa. Ja jos minua itseäni ei alkaisi suoraan sanottuna vituttamaan. Niin eihän nämä haittaisi. Mutta kun kyseessä on Lily, niin se vaan haittaa. Eli periaatteessa minussa on vika. Mutta. Tässä päästään tähän kuuluisaan muttaan. Tässä kaverini, joka siis toimii myös liikkurina, kommentti asiaan "Huomenna olen itse liikkuri ja yritän olla sellainen, jota ei jälkeenpäin muisteta. Koska silloin liikkuri on ollut hyvä." Ja näinhän se on. Kun katsoo esimerkiksi Varkauden kisan liikkurin toimintaa, niin siellä asia meni juuri näin. Minä toivon syvästi, että tämän ko. liikkurin käytös johtuu vain siitä, että on tehty hommia niin pitkään, että ollaan sokeuduttu asioille. Ja tottakai käytökseen vaikuttaa myös omat kokemukset kisoissa. Jos itselläkin olisi sellainen koira, jonka voisi vaan napata autosta ja mennä kisaamaan, joka ei välittäisi tuon taivaallista mistään ylimääräisestä ja vieläpä jos itse ei jännittäisi yhtään, niin eihän minun tätä tarvitsisi edes kirjoittaa? Eli onko kuitenkin vika minussa?

Mutta kerrotaan ensiksi meidän kisamaneereista. Nämä ovat siis Lilyn tapaisen koiran kanssa erittäin tärkeät, sillä ne luovat koiralle turvallisuuden tunteen, ja tekevät sen kuuluisan kuplan meille. Ainahan tätä ei pysty täysin noudattamaan, mutta suurimmaksi osaksi kyllä. Ja toki, täytyy myös huomioida omistajan jännitys. Ja siihen auttaa myös nämä maneerit. Joten kumpaakin nämä asiat auttavat todella paljon.

Eli tulen aina kisapaikalle hyvissä ajoin. Vaikka se olisikin tuttu paikka. Kerkeän itse rauhoittua, käydä vessassa ja fiilistellä. Tokokokeessa katson liikejärjestyksen, ja L-liikkeen asennot sekä paikkamakuussa vieressä olevat koirat. Käyn kisasuorituksen sen mukaan mielessäni läpi. Hieman ennen tuomarin aloitusta otan koiran autosta, ja käytän sen pissillä. Sen jälkeen koitan bongata nuo koirat ja käydä ainakin niiden lähesiyydessä, että Lily kerkeää nähdä ne. Jos mahdollista, olemme muutamassa kokeessa ottaneet koirat samaan järjestykseen kuin mitä ne kisoissakin olisivat paikkamakuussa. Koska Lily edelleen pelkää toisia koiria, ja sitä rauhoittaa kun se saa ne käydä ns. moikkaamassa. Ja minua rahoittaa kun näin että koirani rauhoittuu. Sen jälkeen pyydän meidän takana olevaa koirakkoa antamaan meille tilaa tuomarin tarkastuksessa. En voi käsittää niitä ihmisiä jotka antavat oman koiransa olla toisen koiran perseessä kiinni tässä tilanteessa. Mutta koska niitä on, niin tällä tavalla saan huomautettua kauniisti että ethän tee just nyt niin. Ja teen siis tämän kaikille, joten ei kannata vetää hernettä nenään asiasta. Sitten laitan koiran maahan ja käskytän sen siitä sivulle/ eteen seuraamaan, ja menemme paikkamakuuseen.

Liikkeiden välit ovat todella tärkeät meille, ja jos mahdollista, katsonkin miten edellinen koira tekee liikkeet, mistä ne alkavat, ja mihin päättyvät. Miten liikkuri toimii, ja missä on mikäkin törppö. Koska jos minä olen tietoinen kaikesta, Lilyn ei niitä tarvitse tietää eikä pongailla. Ja täydellinen esimerkki loistavasta kisasuorituksesta on juuri tuo edellinen Varkauden kisa. Siinä alku onnistui tosi hyvin, koira meni todella hyvällä mielentilalla kehään paikkamakuuseen, ja itsellä oli varma olo. Liikkuri toimi juuri niin kuin kaverini kommentin liikkuri toimii, eli häntä ei edes huomannut ennen kun piti huomata. Kokeesta jäi todella hyvä mieli vaikka tunnari menikin nolille. Mutta niitä sattuu. Sain siis täysin keskittyä kisaamaan koirani kanssa.

No mutta asiaan. Eli mikä sitten ärsyttää ja miksi en enää mene Pieksämäelle kisaamaan (no epäilen että tämän kirjoituksen jälkeen he eivät minua sinne ottaisikaan):

Vaikka liikkurilta kysyy ennen kisan alkamista, olemmeko sisällä vai ulkona, ja saa vieläpä vastauksen, niin sillähän ei ole mitään merkitystä. Nytkin sain vastauksen että koirat tarkistetaan ulkona, mutta sitten kun me kaikki kisaajat olimme odottaneet tovin ulkona, tullaankin meille sanomaan että eikun sisälle sieltä, ja vieläpä pahimpaan mahdolliseen asetelmaan eli että koirat menevät suoraan tuomarin tarkastukseen, eikä siin ole mitään alkuselityksiä jolloin olisin vielä kerennyt saada itseni ja koiran kisavalmiuteen. Ja sehän sitten oli siinä, en saanut koiran kanssa rutiineita tehtyä, se ei kerennyt saada itseään rauhalliseen moodiin ja lopputulos olikin ihan hirveää räpellystä. Ensimmäisessä kisassa liikkuri kertoi, että kaikki menevät paikkamakuuseen, ja sitten kun olimme jo menossa kehään päätettiinkin että eipäs muuten, kun otetaankin kahdessa erässä. Ja me ei saatu mennä halliin ennen kun toiset olivat sieltä poistuneet, ja piti mennä suoraan kehään. ja silloinkin koko homma levisi.

Liikkeiden loputtua toivoisin, että saisin palkattua koirani ja liikkuri kertoisi minulle mistä seuraava liike alkaa. Ja jos oikein hienosti menisi, ei tarvitsisi seilata hallin päästä päähän vaan liikkeet olisivat aika hyvin siinä mihin edellinen loppui. Mutta Se nyt menisi kyllä jo oikein mahtavasti. Eikä sillä ole oikeastaankaan merkitystä, mutta sillä on, jos joudun koirani laittamaan maahan siksi aikaa että minulle selkenee missäpäin minun seuraavana pitäisi olla. Ja että minulle oikeasti näytettäisiin paikka, tässä olet, eikä se olisi vain summittainen murahdus ja kädenheilautus. Koska sitä ei vaan kisatilanteessa oikein ymmärrä. Ja niille, jotka sanovat että olisit sanonut siinä liikkurille. No kun en voi. Lilyn suoritus on siinä, jos mie alan tiuskimaan liikkurille. Kaikissa kolmessa kokeessa joko/tai minä ja tuomari olemme asiosta kuitenkin joutuneet liikkurille huomauttamaan.

Koska liikkeet ovat aina Pieksämäellä samassa järjestyksessä, niin aloitetaan seuraamisesta. Olisi muuten aika hieno, jos kaikilla kisaajilla olisi sama seuraamiskaavio. Voisi etukäteen hieman sitäkin pyöritellä mielessä. Mutta eipä ole. Se voi vaihtua ihan lennosta. Ja olihan meillä ekassa kisassa EVL seuraamiskaavionkin osia. Kommentilla taisi olla ihan uusi liike ohjaajalle. No tässäkin ensimmäisenä huomiona se, että joo, kaikki eivät pysty kouluttamaan koiraansa suoraan EVL:n ja toiseksi, nuo kommentit. Ihan oikeasti. Ymmärrän kyllä vielä jos tuomari haluaa kommentoida liikettä SEN PÄÄTYTTYÄ, mutta että liiikuri tekee sitä LIIKKEEN AIKANA? Tiedättekö että Lilyn piippaamista ei muuten yhtään helpota se, että kesken liikkeen sen suuntaan kummarrutaan ja möreällä miehen äänellä todetaan "elä sinä koira siinä itke" tai että tunnarissa, joka on meidän herkin liike, aletaan ihmettelemään "miten se nyt tuolleen tekee" tai tosiaan kesken seuraamiskaavion aletaan kommentoimaan osaako koirakko vai ei osaa. Liikkurin tehtävä ei ole minusta kommentoida yhtään mitään? Ainakaan kokeen aikana. Se että kahvihuoneessa haluttaisiin asiaa kerrata, kävisi minulle enemmän kuin hyvin.

Sitten päästäänkin ohjattuun noutoon. Tässä olisi nyt variaatioita useampia. Esimerkiksi viime kokeessa ensimmäisenä ollut koirakko: Kapula viedäään, unohdetaan ottaa luoksetulon tötsä pois paikalta, ja viedään toinen kapula. Ja koska tötsä on juuri siinä missä ns. kolmas kapula olisi, tuomari pyytää liikkuria ottamaan kapulan pois. Ja liikkuri ei siis aloita liikettä uudelleen vaan hakee vain sen tötsän. No mihin se koira menee? Tietenkin siihen keskimmäiselle. Ja tässä päästään siihen että a) tuomarin pitäisi olla ajan tasalla ja sanoa että uusitaan liike. b)koiralle pitäis taas opettaa lisää häiriöitä? No sitten viime kokeessa meille kävi niin, että kun Lily kävi vasemman hakemassa, ja oli tulossa luokseni, liikkuri lähti jo hakemaan toista kapulaa ja sehän vei Lilyn pasmat ihan sekaisin. Ja taas päästään siihen. Olisi pitänyt pyytää liikettä uusittavaksi/tuomarin olisi pitänyt uusia/olisi tämäkin pitänyt koiralle opettaa? Tai sitten se, että tosiaan koiran piippaamista kommentoidaan samalla kun viedään kapuloita. Tai että pysäytyskohtaa ei ole merkitty mitenkään? Tai noiden kapuloiden potkiminen? Aika monta variaatiota muuten löytyy yhdestä noinkin yksinkertaisesta liikkeestä?

Ja toisena liikkeenä tunnari. Tässä myöskin koiran piippaamisen kommentointi, kapuloiden potkiminen, niiden laittaminen hanskat kädessä ja kirsikkana kakun päällä kapuloiden unohtaminen kokonaan.

Ja sitten se metallinouto. Ihan oikeasti. Jos kisa on kylmässä hallissa, niin olisiko se liikaa pyydetty että se kapula olisi edes jotenkin kaukaisesti lämmin? Kun se päivän töröttää siinä pöydällä, niin onhan se ihan varma että et sinä sitä niillä omilla kohmeisilla käsillä lämpimäksi saa. Tämäkin liike on hitto niin inhottava, että onko siitä pakko tehdä vielä inhottavampi?

Ja nyt täytyy kyllä kiittää tuomari Marjo Halmialaa, hän on aika napakasti puuttunut näihin ko. liikkurin toimiin. Kapula on ollut lämpimässä, liikkeitä on uusittu ja kommentoinnista on huomautettu. Mutta heti kun tulee toinen tuomari, palataan siihen tuttuun ja turvalliseen toimintatapaan.

Eli nyt vaihtoehtona olisi siis opettaa 8v koira kokonaan uudelle mielentilalle kisatilanteessa, koska jos koiralla olisi mm. korkeampi vire, ei se varmaan kiinnittäisi noihin niin paljoa huomiota, sekä lopettaa itse jännittämästä koetilanteita tai sitten vaan yksikertaisesti lopettaa Pieksämäellä kisaaminen? Mitäpä luulette kuinka tässä käy?

Mietin myöskin jos kirjoittaisi asiasta ihan yhdistykselle mailin, olisiko sillä jotain merkitystä vai olisinko taas kerran vaan se ärsyttävä akka joka valittaa joka asiasta? Kouluttaisi koiransa ja lopettaisi valituksen? Vai saisinko mukaan muitakin ilkeitä akkoja niin ei tarvis ihan yksin valittaa? Hmmm. No täytyy miettiä. Toisaalta tässä ei missään nimessä ole tarkoitus olla ilkeä ko. henkilöä kohtaan, vaan ainoastaan herättää ajatuksia. Mutta mitä ihmettä pitäisi tehdä? Äänestänkö vain jaloillani kuten niin moni muu? Ja haittaako Pieksämäkeä edes se, tuntuu että kuitenkin aina löytyy se kuuluisa "joku" joka sinne kisoihin menee? Ja miksi hitossa miun pitää olla se partiolainen joka ottaa tästä stressiä? Enkö vaan voisi olla se henkilö joka kitisee hiljaa mökissään?

Ja hän taitaa kuitenkin olla se joka tuolla kaiken tekee. Jokainen yhdistys kuitenkin tarvitsee sen henkilön. Joka joka kuukausi tulee talkoilemaan rakkaudesta koiraurheiluun. Joka laittaa paikat kuntoon, joka tietää mitä tehdään ja milloin ja mistä se löytyy. Joka suostuu puheenjohtajaksi yhdistykseen. Sekään ei nimittäin ole mikään pikkuinen juttu, vaan vaatii aika paljon aikaa ja motivaatioita. Että täytyy kyllä hänelle nostaa hattua, sillä epäilempä että jos hän sanoo että tää olis tässä, niin miten kävisi yhdistyksen? Olisiko siellä enää talkoolaisia joka kuukaudelle? Entäs kuka huolehtisi hallista? Ja kuka ihme suostuisi puheenjohtajaksi? Kolikolla on kuitenkin kaksi eri puolta. Aina.

Ja tiedättekö millaisia kommentteja sain facebookkiin, kun tästä asiasta siellä mainitsin? Tässä parhaimmistoa:

"Vuosia sitten, ihan ensimmäisessä voittajaluokan kokeessa menetimme ykköstuloksen ko. liikkurin vuoksi.Antoi suurimman metallikapulan vaikka pyysin keskikokoista, hölmönä suostuin ja ajattelin, että kai se tuonkin tuo. Ei tuonut, loppupisteet 252 p.Kyllä jälkeenpäin harmitti, kun siitä alkoi pitkä ykkösen metsästäminen. Oma vika, kun en osannut olla tiukka"

"Siis edelleen siellä tuo! Minä pistin jo vuosia sitten Pieksämäen boikottiin"

" Ei jotenkin yllättäny et hän. Hää on vähintäänkin mielenkiintoinen liikkuri. Osa tykkää kun on rennon letkeä, eikä niin virallinen/tee sääntöjen mukaan. Miulle itelle on ihan ensiarvoisen tärkeetä, että liikkuri tietää homman juonen, käyttäytyy sääntöjen mukaan, eikä pelleile omiaan. Eikä todellakaan tuu lörpöttelemään miun koiralle kesken suorituksen!"

"Vieläkö Pieksämäellä sama paappa liikkuroi? Aikanaan totesin, että sinne en enää tokokisoihin mene, kun liikkurointi oli niin ala-arvoista ja epäkohteliasta"

ps. itse kisasta laitan huomenna koosteen, kun tänään unohdin laittaa kameran lataukseen jotta olisin saanut videot ladattua nettiin.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Hyvää ruoka, parempi mieli

Nyt ei kyllä tämä postaus liity mitenkään koiriin, vai liittyykö sittenkin? Minulla siis todettiin pitkällisten tutkimusten jälkeen muutama vuosi sitten IBS, eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Ja kuka ei ole ikinä kuullutkaan moisesta, niin tässäpä olisi siitä tietoa. Tietoa toki löytyy tällä hetkellä todella paljon enemmän kuin mitä muutama vuosi sitten, jolloin lääkäri totesi että tälläinen sinulla on, toinen lääkäri vahvisti, joo niin on, ja hyvää loppuelämää. Kävin silloin ravintoterapeutilla, ja sain ylimalkaiset ohjeet sairauden kuriin saamiseen. Ja sainkin sen aika hyvin kuriin. Kunnes nyt tämä on taas kaikin tavoin räjähtänyt käsiin.

No kuinka se sitten vaikuttaa minun elämääni? Kaikin tavoin. Pahoina päivinä ei ole hetkeäkään etten tiedostaisi mahani olemassa oloa. Hyvänä päivänä tiedostan sen vain silloin kun syön jotain. Kaikkia kiinnostaa aina oireet, mistä se tietää. On aika ennen diagnoosia ja sen jälkeen. Niin paljon tuo diagnoosi vaikutti elämääni. Ennen sitä olin jatkuvasti kipeänä. Flunssassa. Söin älyttömät määrät särkylääkkeitä. Omistin astmapiipun koska olin allerginen koko maailmalle. Söin astmalääkkeitä joka ikinen päivä, myös talvella. Sain outoja allergisia kohtauksia myös ruuasta. Naamani oli vallannut ihmeellinen ihottuma, jolle ei löytynyt selitystä. Jouduin käymään vessassa pahimmillaan neljä kertaa tunnissa, sillä elimistöni kertoi että sinne on vaan nyt mentävä. Söin tähänkin vaivaan lääkkeitä. Tiedän edelleen jokaisen huoltoaseman matkojeni varrella. Pystyn kertomaan missä kaupassa Joensuussa on vessa. Ja myöskin millainen se on. Kuukautiseni olivat niin kivuliaat että olisin voinut repiä kohtuni ulos, jos se olisi helpottanut. Minulle tehtiin jopa kohdun tähystys, niin vahvat oireet olivat. Mitään ei löytynyt. Sain uudet särkylääkkeet entisten lisäksi. Selkääni koski. Lonkkaani särki niin paljon, että sain erikoispohjalliset jotka hieman rauhoittivat kipua. Mutta jos olin maastotreeneissä, saatoin herätä useamman kerran yössä siihen että lonkkaani pisti. Ja toki söin särkylääkkeitä myös tähän. Mielialani heittelehtivät todella paljon. Välillä tuntui että kaikki vituttaa ja välillä olin maailman onnellisin. Kuulostako ihanalle elämälle? Alle 35v nainen, ja elämä alkaa olla siinä terveyden osalta. Mahtavaa.

Kunnes sitten voitin lennot New Yorkiin. Voitin samalla aika paljon enemmän. Kaksi viikkoa jenkkien rasvaista ja epäterveellistä ruokaa. Ja kotiin tultua pääsinkin sitten sairaalaan. Mahani oli niin turvonnut, että hoitajat kyselivät milloin minulla on laskettu aika. Taisin tehdä viikon sisällä kolmesti raskaustestin, koska lääkärit eivät uskoneet etten ole raskaana. Minulle tehtiin aika monta muutakin testiä, ja mistään ei selvinnyt mitään. Kivut olivat luokkaa "opiaatti on ainut mikä auttaa" ja minua ei helpottanut edes se että olin melkein koko viikon syömättä. Tutkimukset jatkuivat yksityisellä, kun sairaalassa minut leimattiin vaan huomionhakuiseksi ja alettiin miettiä mielialalääkkeitä. Koska hulluhan minun oli pakko olla? Vieläkin, minua pidetään huomionhakuisena hulluna. Tulkaa minun kanssa ravintolaan, niin huomaatte kuinka minua kohdellaan. Ja kysykää sitten, miksi en enää halua käydä kuin pakon edessä ulkona syömässä. Ja arvatkaa kuinka monesti olen kuullut lauseen "no ei kai jos vähän otat haittaa"? Tai että minuakin turvottaa. Jepjep. Silleenkö että ihmiset tulevat onnittelemaan perheenlisäyksen johdosta? Tai silleenkö että tänäänkin jouduin laittamaan mekon päälle kun mitkään housut ei mahtuneet jalkaan? Tai sovitaan vaan treenit paikkaan, jossa ei ole vessaa lähelläkään?

No mutta siis  tarkoitukseni ei ollut itkeä, kuinka paskaa elämäni on vaan kertoa, kuinka aion nyt parantaa sen. Ja kuinka se on jo parantunut. Koska allergiat hävisivät kun suolisto alkoi paranemaan, enää ei syödä minkäänlaisia astmalääkkeitä ja piippukin on jo poissa. Vessassa pitää edelleen käydä aika monesti, varsinkin huonoina päivinä, mutta se siis johtuu siitä että suolisto on silloin ärtynyt, ja liikkuu väärällä tavalla ja se aiheuttaa vääriä signaaleja, mutta lääkityksiä ei tähänkään enää ole ja asian kanssa pystyy jo elämään. Ja kuukautiskivut, mitä ne ovat? Eipä ole näkynyt. Ja monet muutkin pienet oireet ovat siis kadonneet. Minulla ei ole enää mitään säännöllistä lääkitystä. Ei edes särkylääkettä. Pohjallisia en enää tarvitse koska se oli suoli joka lähetti kipusignaalia.

Ja nyt sitten tänään aloitin ruokakoulun. Ja koska siinä pitää pitää päiväkirjaa, niin pidetään se täällä. Koska voihan olla että täällä olisi joku joka tunnistaa itsessään samoja oireita ja saa ehkä apuakin asiaan. Tai sitten ehkäpä ymmärrätte minua paremmin :D

Ja kuinka koirat tähän liittyvät? No sillä lailla että tämähän ei siis ole vain ruokavaliolla kurissa pidettävä, vaan koko elämä vaikuttaa tähän. Ja jos ei olisi koiria, ei tulisi lenkkeiltyä. Ja liikunta on yksi loistavista hoitomuodoista. Stressi on pahasta, ja koirat kyllä suurimmaksi osaksi lieventävät sitä. Yhdistystoiminnasta pitäisi päästä pois, se ei kyllä auta :D Mutta katsotaan nyt kuin tässä käy, kuusi viikkoa olisi nyt edessä uutta elämää. Toivotaan että sen avulla saisi taas elämän järjestykseen ja olon paranemaan.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Voihan Voittaja

On se vaan perkele niin totta, se että voi voi voittaja. Olimme siis tänään Marjo Halmialan arvostelemassa tokokokeessa, ja nyt täytyy sanoa että tykkäsin tuomarista enemmän kun edellisinä kertoina. Minusta hänen ulosantinsa on joka kerta parantunut, ja nyt todellakin olimme samaa mieltä pistevähennyksistä. Mutta toki nyt Lily tekikin myös todella hyvin töitä, ja jos olisimme kerenneet korjaamaan tuon tunnarin, olisi meillä ollut totaalikirkas ykkönen tassuissa. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Mutta jospa taas räävittäisiin kohta kohdalta suoritus auki. Näin pääsiäsen kunniaksi.

Paikkamakuu 8,5: Sain koiran todella hyvällä mielentilalla kehään. Vihdoinkin treenit alkavat tuottaa tulosta. Sitä en ymmärrä mitä tuon porokoiran kanssa tapahtui, Lily olisi ehdottomasti halunnut käydä sitä moikkaamassa? Outoa. Onhan se levottoman näköistä, mutta tähän en puutu. Koska sitten leviää koko muu pakka. Mutta ehkä voisi muistuttaa että ei ihan noin paljon haistelua?

Seuraaminen 8: No joo. Taatelimänty, ihminen, trallallaa. Ei ihan päästy samaan kuplaan, mutta miulla on jo korjaussarja valmiina. Tämä oli ainoita liikkeitä tänään jotka eivät olleet treenien tasolla.

L 9: No aivan varmasti on hidas. Teki juuri niinkuin treeneissä, joten en korjaa. Mutta mikä taas alkaa leviämään, on tuo miun kyttääminen. Joten siihen pitää nyt kiinnittää huomiota.

Luoksetulo 8: Pidetään tää. Tää on todellakin hyvä. Aivan täysin sama kun treeneissä. Jos tämä saadaan pidettyä olen tyytyväinen.

Ruutu 9,5: Jepjep. Aika taitavasti laittoi itsensä niin että karvakaan ei ollut ruutunauhan yli. Eini kokeillaanko seuraavankin kerran kosketusalustaa treenissä :)

Ohjattu 8: Nyt alkaa näkymään se kk takainen muutos treenissä. Nyt se pidetään ja toi karmea seuraaminen korjataan. Koska se hajoaa ihan näillä näppäimillä.

Tunnari 0: Ei keretty korjaamaan neljässä päivässä. Jännä :D

Kaukot 9: Mitä on tapahtunut meidän perukäskylle? Miksi mie en oo käyttänyt sitä aikoihin???

Metalli 8,5: Oksetus Lilyn mielestä. Meidän ehdottomasti vähiten treenattu liike. Pitäisiköhän nyt ihan tosissaan kantaa se hyppy autoon?

Kokonaisvaikutus 8: Hahaa!!! Kyllä me täältä noustaan!

Nyt oli tälläinen tajunnanvirta tää selostus, ei vaan jaksa selittää aina niin syvällisesti :D

Ja tässä linkit suorituksiin:


ps. Kiinasta tuli koruaihiot. Jos tää ei toimi niin alan tekemään koruja. Ja kävin ostamassa virkkuukoukun Prismasta. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kauas on pitkä matka?

Vaikka treenaaminen ei viime viikolla kiinnostanut yhtään, oli Niina hoitanut sellaisen treeniviikonlopun että piti jopa ihan pitää sekä perjantai että maanantai palkatonta treenivaapata että pääsi kaikkiin rientoihin osallistumaan. Ja Noora ja Siiri viimeistelivät kattauksen Korrien koulutuksella. Ja kerrankin ei edes hirveästi harmittanut 1200km ajomatka. Vaikkakin olisihan se ihanaa että Joensuusta, tai edes vähän lähempää löytyisi samanlaiset treenimahdollisuudet.



Mutta siis perjantaiaamuna Skoda lähti kohti Järvenpäätä ja ensiksi kävimme nauttimassa ihansta eilumisesta metsästä, ja sen jälkeen kohti rakennusetsintää. En siis ikinä ole ollut moisessa mukana, mutta kun Niina on puhunut noista, niin on kuulostanut erittäin mielenkiintoiselta. Ja sitä se todellakin oli. Huomasi kyllä että kummatkin koirat joutuivat todellakin tekemään töitä löytääkseen kadonneet. Paikka oli purettava ostokeskus, jossa oli huoneistoja ja mm. sauna.

Ensiksi tuli Lily, joka hieman sai kärsiä siitä, että omistaja oli aivan kuutamolla etsinnöissä. Eka ukko oli portaiden alla, niin että sinne vievä ovi oli kiinni. Ilmaisi todella hyvin ja pääsi palkalle. Oltiin sovittu että jos alkaa tekemään valetta, otetaan suorapalkka. Ja toisen ukon kohdalla näin sitten kävikin, eli otti rullan ennen kuin ukko oli löytynyt, ja otin heti rullan pois, koska en todellakaan halunnut yhtään vahvistetta asialle. Kolmas ukko oli sitten erikoisen vaikea, sillä se oli eteisen kaapissa ja ihan selkästi huomasi että haju ei ollut lähelläkään kaappia. Lily jopa yritti ilmaista hajun tuomalla minulle lattialla olleen muovitaskun, mutta sitten joutui vaan käyttämään nenää ja löytämään ukon, ja olipas ilo ylimmillään kun se löytyi! Vaikka tulikin tuo ns. valeilmaisu, en siitä ole kyllä yhtään huolissaan, se vaan kertoo siitä että koira ei vielä osaa tätä juttua. Ja kunhan saadaan nyt muutamat treenit alle niin eiköhän sitä rullaakin uskalla taas ottaa mukaan kuvioihin. Seuraavan kerran otan irtorullat ja sitten kokeillaan taas kiintorullalla. Mutta olipas muuten neitokainen väsynyt illalla, varsinkin kun lenkille lähtiessä kävi Niinan koiran päälle kiukuspäissään ja annoin hieman palautetta asiasta. Ei yöllä ollut tainnut edes paikkaa vaihtaa?

Lystillä oli kaappiteema, ja olin kyllä erittäin ylpeä, että niin se vaan pikkutyttö pimeässä täysin tuntemattomassa paikassa heti tiesi mitä ollaan tekemässä, eikä pelottanut yhtään. Eikä kauheasti ihmetellyt miksi ihmeessä ne ukot tänne sisälle on kadonneet. Ja taas näki kuinka hemmetin sinnikäs tuo elukka on, eikä sillä ole mitään ongelmia nousta kaappien päälle, juosta rämisevien sänkyjen yli tai hyppiä pöydillä. Lystillä olikin heti suorapalkka koska omistaja on edelleen laiska eikä ole vieläkään saanut sitä rullailmaisua opetettua loppuun asti. Mutta jos jotain positiivista, niin kyllä mie sen sentäs nyt oon aloittanut.

Lauantaiaamuna jatkui teema "eipä olla tätäkään tehty ikinä ennen", eli menimme koirauimalaan. Niina oli sopinut aamuksi uintireissun, ja kun selvisi että mie tuun jo perjantaina, oli Niina kysynyt että mahdutaanko mekin mukaan. Otin vain Lystin, koska altaassa oli myös kolme muuta koiraa ja Lilyn kanssa olisi saattanut tulla hiemna ongelmia lentävistä leluista. Ensiksi pestiin koirat, ja sen jälkeen puettiin niille pelastusliivit ylle. Ja sitten eikun veteen. Niin. Kaikki muut paitsi se yksi jota kyllä kiukutti se kun ei vaan pysty eikä uskalla, mutta kun ei. Saatanan lampi. Syövyttää pikkukoiran. No henkilökuntaan kuuluva tyttö kysyi että käykö hän märkäpuvun ja menee koiran kanssa veteen, ja suostuin ihan heti asiaan.



No kyllähän sitä sitten pienen epäröinnin jälkeen pystyttiin menemään pallon perässä veteen, ja jopa uimaan siellä. Toi tyttö oli kyllä todella mukava ja kauniisti kohteli koiraa. Tässä vaiheessa kyllä itse mietin että olisin kyllä itsekkin tarvinnut märkäpuvun, niin täydellisesti kastuin tuolla keikalla. Onneksi oli vaihtovaatteet autossa mukana, muuten olisi voinut tulla ikävä loppupäivä. Mutta toivon että nyt pikkuneito uskaltaisi ihan normaaliinkiin järveen hypätä uiskentelemaan, sillä olisihan se oikein mukava lisä lenkkeilyyn että voisi pulahtaa veteen viilentelemään? Mukana olis siis Riemu, Nuka ja Pihka. Kiitos Marika että päästiin mukaan!










Hyvin mahtui neljä koiraa keskenään altaaseen. Sen verran vielä tuosta paikasta, että siellähän on siis kuivaustilat koirille, ja tottakai käytin tilaisuuden hyväksi ja tutustutin Lystin kuivariin. No joo, reaktio oli hyvin Lystimäinen. Mikä hitto toi, on ai ei se ollut mitään, voitko kuivata vielä tuolta kainalosta? No eli eikun koira kyytiin ja kohti seuraavaa paikkaa. Eli Niina oli sitten järjestänyt meidät myös paimennukseen, ja otinkin sitten viime tipassa kummatkin koirat paimentamaan. Mikä oli aivan huikea idea koska paikka oli ihan mudan vallassa, ja voi kun Lily näytti upealta sen jälkeen kun se oli käynyt siellä. Musta koira on kyllä siitä näppärä että siinä ei paljon lika näy.


Aloitettiin Lilyllä, koska Lysti oli vielä hieman väsynyt uimisen jälkeen. Mehän siis käytiin paimentamassa sillon ekana kesänä kun Lily tuli meille, ja todettiin että ei ole meidän juttu. Tai siis Lilyn. Koska miehän siis tykkään ihan älyttömästi paimentamisesta. Mutta tää on sellainen laji josta kummankin pitää pitää. No sitten me käytiin muutama vuosi sitten kokeilemassa että josko nyt, mutta todettiin edelleen että ei meidän laji. Mutta nytpä neito kypsässä 8v iässä uskaltikin alkaa paimentamaan. Aika hienoa! No eihän se siis millään lailla ole samanlaista kun Lystin tai Wallun kanssa, mutta kyllä siinä jo ajatusta oli. Ja se olikin minun haave tälle päivälle. Saada Lily paimentamaan. Uskaltamaan. Voittamaan itsensä. Koska sitä se Lilyllä on. Ja se toive toteutui. Ja sekä koira että omistaja oli onnellinen. Ja hemmetin kurainen.

Mutta Lysti päätti että tänään otetaan ilo irti tästä hommasta. Tämä taisi siis olla meidän neljäs kerta lampailla ja mie niin vielä sanon kouluttajalle että se on niin killti ja suloinen. Jepjep. Eipä ollut kiltti eikä suloinen. Ekaa kertaa piti ihan oikeasti sanoa että tuollainen peli ei muuten vetele. Mutta sitten alkoi homma toimimaankin kunnolla ja saatiin jo hyvä pätkä kuljetusta tehtyä. On se vaan oikeasti osaava tuossa hommassa. Harmittaa kyllä ihan mielettömästi kun ei päästä paimentamaan useammin. 

Kiitos Niina miljoonasti ihanasta viikonlopusta!



Kun kumpikin koira sekä omistaja oli kuorrutettu savella ja lampaankakakalla, oli aika siirtyä Lauran luo pentujen vahdiksi. Vaatteiden likaisuudesta kertonee se, että jopa minua hävetti mennä hakemaan pitsaa. Mutta vaatteet pyykkikoneeseen ja koirat suihkuun, ja sen jälkeen pennut valloilleen olohuoneeseen. Voi herranisä miten ihania ne ovat, kun ne ovat menossa ihan jollekkin muulle kun meille. Ei nimittäin tiedättekö iskenyt minkäänlainen pentukuume kunkatseli noita ihanuuksia. Wirneen koirien tapaan nämäkin olivat oikein reippaita ja kerkesivät kyllä jo tehdä vaikka mitä. Lysti oli niin väsynyt päivän touhuista että karkasi mummon kanssa sohvalle ja päätti että näiden tutustumiseen ei enää energia riitä. Täytyy kyllä sanoa että itselläkin oli aika vähissä jo ajatukset ja uni tulikin todella nopeasti. Toki yksi pennuista päätti yöllä lähteä vaeltamaan joten unesta ei tullut kovin pitkä. Mutta pennut oli silti ihania!


Siiri ja Noora olivat järjestäneet meille taas kerran Korrien koulutuksen, ja koska paikkoja oli vapaana, myös Lily pääsi mukaan rientoihin. Oli kyllä taas todella hyvä koulutus, ja saatiin monta ongelmaa ratkottua ja monessa asiassa mentyä eteenpäin. Ja saatiin myöskin monta uutta niksiä, kuinka voidaan treenata asioita yksin. Ei tämä ehkä sitten ihan niin toivotonta olekkaan? Mutta onhan se totta, että jos aikoo menestyä tokossa, niin ei se yksi kerta viikkoon riitä yhtän mihinkään. Kyllä sitä pitää vaan treenata monta kertaa enenmmän. No katsotaan nyt, perjantainahan meillä on nyt kisat, että saadaanko tunnari siihen mennessä korjattua. ST1:n miehet saavat harjoitella tunnarin liikkuroinnin?

Mutta sitten olikin jo aika lähteä kotiinpäin, ja tällä kertaa matka hieman jatkui, kun menimme Aijan luokse Jyväskylään yökylään. Neito oli sitä mieltä että nyt on tyyny hyvin. Ja niin olikin, miekin nukuin melkein 8h! Pienten olohuonetottisten jälkeen olikin sitten aika suunnata Skoda kohti Liperiä. Ja illalla tehtiin vielä uudelleen tunnari, ja tadaa, oma nousi ekalla yrittämällä. Kyllä se taas tästä!

Kiitos kaikille viikkonloppuun osallistuneille, oli kyllä hauskaa!

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Onko pakko jos ei tahdo?

Nytkö se iski? Onko tämä se kuuluisa burn out? Juuri kun maastokausi on alkamaisillaan, juuri kun ruvetaan intoa puhkuen miettimään millaista jälkeä tehdään, millaista mastoa etsitään, miten se tuomarin kättely menikään? Tässäkö se nyt on? Vai mitä tämä on jos ei sitä? Koska nyt ei vaan huvita enää. Ei oikeasti. Ei jaksa enää joka hemmetin päviä pyytää, anella, ronkua, maanitella. Tulisitko miun kanssa treenaamaan, treenattaisiinko siellä, täällä, tuolla? Ei vaan jaksa ajaa joka saakelin treeneihin tuntia. 60km. Ei vaan jaksa.


Ja sitten saan lukea sähköpostista, kun siellä ihmiset ilmoittavat että voisitko etsiä heille ryhmän, he juuri nyt haluavat harrastaa juuri tätä lajia. Ja onhan trenit juuri heille sopivaan aikaan juuri sopivassa paikassa? Milloin joku ilmoittaa miulle että hei, tässä on siulle treeniryhmä, siun takapihalla, siulle sopivaan aikaan? Ei tarvi kun tulla paikalle? Pitäsisiköhän jäädä sitä odottamaan?

En ole nyt viikkoon treenannut kun omaksi ilokseni olohuoneessa. Tai täytyy sanoa että Lystin iloksi. Lily on täysin tyytyväinen elämäänsä sohvalla miun vieressä. Että entäpäs jos unohtaisinkin kaikki suunnitelmat, kaikki haaveet, toiveet ja tavoitteet, ja alkaisin samanlaiseksi kun kaikki muutkin. Odottaisin siellä sohvalla että joku tulee ja tekee miulle treenit? Joku muu on se, joka hoitaa kaiken kuntoon? Ja mie voisi siivota oman auton täysin tyhjäksi kaikesta kamasta. Koska tokihan sillä jollakin muulla on tarvittavat välineet? Jospa oikeasti jäisin odottamaan sitä? Ja jos ei sellaista ihmettä tapahdu, ei se olisikaan maailmanloppu.


Nauttisin kevään tulosta pitkillä lenkeillä, tapaisin kavereita joita en ole aikoihin nähnyt, kävisin vaikka elokuvissa. Tekisin asioita joita normaalit ihmiset tekevät elämässään. Normaalit ihmiset, joille koira on se lenkkikaveri. Eikä yhtään mitään muuta. Ellei sitten käydä jotain tokon alkeiskurssia, niin että ilmoittaudutaan sille, mutta käydään vain kaksi kertaa paikalla koska muilla kerroilla ei vaan huvittanut lähteä. Koska ei oikeasti tarvitsisi ajatella ketään muuta? Tekisin Lystille hauskoja jälkiä, vailla minkäänlaista järkeä. Ja Lilylle voisi tehdä esineruutua. Koska siitä se nykyään tykkää. Ihan vaan omaksi iloksi.

Niin mie taidan tehdä. Se kuulostaa juuri nyt aivan maailman loistavimmalta idealta. Ajakoon joku muu Helsinkiin hakemaan opit ja jakakoon niitä eteenpäin. Pyydelköön joku muu treenit kasaan. Voittakoon joku muu ne palkinnot. Mie en vaan jaksa.