"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

torstai 27. huhtikuuta 2017

Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

No minun silmään omat koirat tietenkin. Mutta olen minä myöskin rotumääritelmän lukenut, ja ymmärrän että täydellistä koiraa ei olekkaan. Ja omissakin on vikansa. Aika pitkään olen ollut sitä mieltä, että koiranäyttelyt ovat menneet ihan pelleilyksi, ja että niillä ei ole enää mitään merkitystä koiran jalostukselle. Koska siinä vaiheessa kun täytyy olla professionalhandleri, professionaltrimmaaja, ja tuntea se ja se, ja että mikään muu kun rop ei ole riittävää, niin eihän sillä ole alkuperäisen koiranäyttelyn kanssa mitään tekemistä.

Mutta Outokummun näyttely antoi kivan tuulahduksen menneestä. Tuntui ihan että 10v mentiin takaisin päin näyttelyrintamalla. Eli siis siihen kun mie aloin käydä näyttelyissä. Mukavia ihmisiä, kivoja koiria ja tuomari joka tiesi rodusta. Voisiko olla, että jotain ollaan yhdistyksessä saatu aikaiseksi? Koska Markku oli meidän ulkomuototuomarikoulutuksessa viime kerralla kun se järjestettiin. Toki oli oikeasti ihana että kaikkein räikeimmät näyttelypullat livat jääneet kotiin, ja myöskään käyttöpuolen pahimmat eivät olleet tulleet paikalle.

Tuomarina oli oikein mukava herrasmies Markku Kipinä. Tykkäsin erittäin paljon hänen tavastaan kohdella koiraa kehässä, ja kyllä jo valkkarikehässä näkyi että hän tykkää hyvin liikkuvasta koirasta. Myöskin  mikä oli mukavaa, niin vaikka omistaja ei osannut juosta, hän neuvoi ja pyysi juoksemaan nopeammin, hitaammin tms. Ja tutki hampaat, jopa niin että hänelle ei riittänyt hammasodistuksen olemassaolo, vaan hän halusi nähdä itse mitä siihen oli kirjoitettu ja varmistua, että kyseessä on varmasti juuri ko. hammas. Tämäkin oli erittäin hienoa.

Lysti oli juniorikehässä kahden muun nartun kanssa, ja sai oikein mukavan arvostelun. Kerrankin tuomari ei vaan alentuvasti katsonut että minkä hirviön tuot kehään. Eikä tehnyt niitä typeriä suun maiskutteluja. Ja ei muuten tykännyt, jos koiraa asetteli. Onneksi Lystiä ei tarvitse asetella. Ja tässä olisi arvostelu: "Vankkarunkoinen juniori. Voimakkaammin kulmautunut takaa. Etuasentoiset lavat. Niukka otsapenger. Kevyehkö kuono-osa. Purennasta todistus. Hyvä luonne. Riittävä sivuliike. Eturinta saisi olla täydempi. Turkki ok". JUN-EH ja käsiteltävissä.


Lily kävi myös tietenkin kehässä koska päästiin käyttökehään. Vaikka oikeasti hävetti viedä noin karvaton koira kehään. Mikä oli erityisen jännää, niin Lily mitattiin nyt ensimmäistä kertaa. Tuomarilla oli siis kirjoitettuna tärkeimpiä asioita aussiesta paperille. Täälät löytyi myös rotumääritelmän mukaiset kokorajat. Siitä iso kiitos tuomarille, minusta on mahtavaa että tuomari on viitsinyt paneutua noin hyvin tähän rotuun. Ja mitta oli siis 51,5cm, joten rotumääritelmän sisällä ollaan edelleen. Ja sitten arvostelu "Hyvä koko, voimakkaasti kulmautunut takaa, avoimesti edestä. Hyvät päänlinjat. Melko lennokkaat korvat. Purenta ok. Rintakehä voisi olla pidempi. Pehmeähkö karvanlaatu. saisi liikkua ryhdikkäämmin. Riittävä sivuliike, löysä edestä" KÄY-EH ja luokkansa ainut ja paras. Ja raksi kohdassa käsiteltävissä.


Ei kommentteja: