"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

maanantai 23. syyskuuta 2019

PAIM-1 titteli saavutettu!

Kyllä minä voin kertoa että ei päästä tuo koira helpolla paimennuksessa. Mutta nyt täytyy myös olla ihan äärettömän onnellinen siitä, että on aivan huippu tukiverkko auttamassa koiran koulutuksessa. Meidän paimennushan on ollut vähintäänkin vauhdikasta alusta asti, ja ongelmana on ollut koko ajan vauhti, vaaralliset tilanteet ja se että koira tarvitsisi selkeän ohjaajan. Kesällä saimme Nina Krammerin (Mi Sombra kennel) ohjeilla vauhdin laskemaan, ja koira alkoi olla todella hyvässä paimennusmoodissa. Järjestin Kerimäellä Australianpaimenkoirat Ry:n paimennuskokeen, jossa oli tarkoitus startata ykkösluokassa. Riitan kanssa vielä puhuttiin, että nyt kun koira alkaa olla tuossa tilassa, mahdollisuus hyvään suoritukseen olisi täysin mahdollista. Takaraivossa kun kuitenkin oli se viime kesän koe, jossa koira oli vähintäänkin vauhdikas sekä lopulta sitten purki paineen lampaisiin ja siitä hylkäys kokeessa.

Kenraaliharjoituksessa alkoi näkyä hieman sitä entistä Lystiä, mutta sain hyvin koiran vauhdin kuitenkin laskettua. Mutta koska Lysti on koira joka kyllä käyttää jokaisen tilaisuuden minkä vaan saa, niin tietenkin kun annettiin vähän löysiä, ja kisatilanne, niin kuinkas siinä sitten kävikään.

Menimme lauantaina hyvällä mielellä ottoaitaukseen, ja koira vaikutti olevan kovin rauhallinen. Paino sanalla vaikutti. Koska heti ensimmäisen käskyn annettuani koira rykäisi suoraan lampaille, lähti juoksuttamaan niitä eikä todellakaan kuunnellut minun käskyjä. Joten siinä vaiheessa kun sain sen pysähtymään, olimme tuomarin kanssa kumpikin täysin samaa mieltä siitä, että eiköhän tämä ollut tässä. Joten taas hylkäys. Aikaa koko tähän suoritukseen taisi mennä noin 30 sekuntia.

Tässä vaiheessa voin kertoa, ei muuten naurattanut. Tiesin itsekkin että vielä yksi tuollainen kisasuoritus ja koira todellakin olisi oppinut, että kisatilanteessa voi sikailla ihan miten sattuu ja sepä olisi sitten siinä. Ensiksi ajattelin, että emme starttaa sen takia ollenkaan sunnuntain kokeessa, mutta hetken podittuani asiaa ja juteltuani sekä Riitan että Lauran kanssa päätimme, että nyt pikatiputus maanpinnalle koiralle ja huomenna tiukkaakin tiukempi kuri. Tiputus onnistui erittäin hyvin, mutta täytyy sanoa että silti ei kovin levollinen mieli ollut sunnuntaiaamuna kisapaikalle ajaessa. Onnistuin vielä arpomaan meille numeron 6, joten aikaa oli vähintäänkin riittävästi miettiä, kuinka teen koiralle jo ennen aitaukseen menoa selväksi, että tänään ei sitten muuten laiteta vitosvaihdetta silmään.

Koira teki tilanteen vielä todella helpoksi, koska oli jo autolla vetämässä vitosta silmään. Mutta koska olin jo arvannut tämän, olin tehnyt tarkan suunnitelman siitä, kuinka menemme odotuspaikalle. Hieman Lystiä kyllä harmitti, se kun olisi ihan selkeästi halunnut päästä uudelleen antamaan lampaille vauhtia. Muistuttelin vielä muutamaan otteeseen hyvän mielentilan tärkeyttä, ja Riitta kävi keskustelemassa Lystin kanssa eilisestä kokeesta tyylinn "miten meni noin niinkun omasta mielestä".

Sitten olikin meidän vuoro, ja lähtö oli samasta pyöröaitauksesta kuin eilen. Joten pieni ajatusten kasaaminen ennen portin aukaisua, koiran jättäminen paikalleen ja tadaa. Koiralle syttyy sellainen "hahhhaahhahaaaaa nyt lähtee" ilme naamalle, ja pylly alkaa nousta valmistautuakseen räjähtävään lähtöön. Luojan kiitos en ollut tuossa vaiheessa päässyt kun muutaman askeleen lampaita päin, ja palasin rauhallisesti koiran luon, kerroin että sie muuten kuolet jos teet saman kun eilen, siitä rauhallinen siirtyminen lampaille ja koira olikin sitten sitä mieltä että itse asiassa jos minä ihan vaan hitaasti täältä nousisin. Otin pyörössä vielä muutaman kierroksen ja varmistin samalla, että koiran vire todellakin pysyy rauhallisena, ja että lampaatkin uskovat asian.

Siitä mentiin seuraavaan aitaukseen, josta olikin suora pääsy sillan kautta isolle pellolle. Pienelle koiralle oli kovin haasteellista se, että se tiesi minun olevan tasan tosissani käskyjen kanssa, ja se välillä alkoi syömään paskaa rauhoitellakseen tilannetta. Nähtiinpä sellainenkin ihme, että jouduin suorituksen aikana huutamaan koiraa mukaan hommiin. Mutta Lystin kaltaisen vahvan koiran kanssa oli vaan helvetin hyvä, että se pysyi eteellä lampaista, koska minun liikuminen oli silloin huomattavasti helpompaa, ja lampaat pysyivät koko suorituksen ajan todella rauhallisena. Sillan ylitys meni todella hyvin, kun koira antoi lampaille hyvin tilaa, ja siitä mentiinkin sitten laidunnukseen. Laidunnuksessa koira tuijotti koko ajan lampaita, kun ei varmaan raukka uskaltanut minuun katsoa. Mutta vaikka se olikin aika todella paineen alla, niin silti olin todella tyytyväinen että se silti teki kaikki pysäytykset ja käskyt todella mallikkaasti. Nähtiinpä suorituksen aikana monta todella hienoa stoppiakin!

Laidunnuksen jälkeen oli lampaan kiinniotto, ja siitä mentiin pellon puolessa välin olevaan pujotteluun. Ja siitä tienylitykseen. Sittenpä suoritus alkoikin olla jo siltaa ja loppuaitausta vaille tehty.
Loppuhäkityskin onnistui vallan mainiosti, eikä minun tarvinnut todellakaan mennä aitauksen sisään lampaiden kanssa, vaan Lysti ihan itse ne sinne ajoi. Hetkisen ajan mietin että tehtiinköhän kaikki tarvittavat tehtävät, kun jotenkin koko homma meni niin sujuvasti ja nopeasti ohitse. Mutta ilmeisesti teimme, koska tuloksena oli PAIM-1 ja vieläpä EH-tuloksella. Eli päästiin heti keräämään myös luokkanousuun oikeuttavia pisteitä! Kuin huippua!

Lopputulokseen olin erittäin tyytyväinen, koska vaikka koira olikin kovinkin paineessa, niin se silti työskenteli, ja että sain noinkin nopeassa ajassa sen mielentilan muutettua noinkin radikaalisti. Mutta se ei kyllä olisi ilman Riittaa, Lauraa ja Millaan onnistunut. Ja ehkä sitten myös lauantai-illan totaalisella aivojen nollauksella oli asiaan osuutta? Koska jos olisin vaan illan miettinyt asiaa, siitä olisi todennäköisesti tullut niin suuri mörkö että en olisi varmasti kyennyt nollaamaan ajatuksia sunnuntaina noin hienosti. Ja on se muuten vaan jännä, että tuon koiran kanssa kun on paimenessa, on todellakin sellaisessa kuplassa että siitä kun avaa portin siihen kun sen laittaa kiinni ei huomio ympäristöään millään tavalla. Ja se on oikeasti ihan huippua! Ihan kun oltaisiin oltu kahdestaan tuolla pellolla, eikä niin että se on kisatilanne ja aitauksen ulkopuolella seisoo pitkä rivi ihmisiä katsomassa suoritusta. Iso kiitos kuulukin tästä tuloksesta Riitalle, Lauralle ja Millalle ja myös lauantai-illan mielentilan muuttajalle. En tätä tulosta olisi todellakaan yksin saanut aikaiseksi! Ja kiitos Riika ihanista kuvista!

Paimennus on vaan niin meidän laji! Ei missään muussa lajissa saa tuollaisia tunteita pintaan, eikä tuollaista kuplaa aikaiseksi. On se vaan niin huippua!






tiistai 17. syyskuuta 2019

Pennuntuoksua luvassa!

Oi, että olen odottanut kuin kuuta nousevaa että saan julkaista tämän asian! Nimittäin nyt se on varmistunut, että Lysti saa toivottavasti pentuja ihanan Dashin kanssa 💓 Pennut tulevat siis Wirneen kennelin nimen alle, ja Lauraan voi ottaa yhteyttä mikäli haluaa lisätietoja tästä ihanasta yhdistelmästä. Ja meille saa toki tulla katsomaan Lystiä!

Aivan liian pitkästä aikaa palveluskoirakokeet, kuinka mahtavaa!

Jokainenhan tietää kuinka pedantti mie oon, ja miehän voisin hioa loputtomiin varsinkin tottista, ja sehän ei kyllä ikävä kyllä ole ikinä hyvä juttu. Joten päätin että nyt on otettava itseään niskasta kiinni, ja ilmoitettava Lysti jälkikisoihin. Tiesin jo etukäteen meidän akilleenkantapäät, mutta tiesin myös että tulokseen olisi täysi mahdollisuus. Ja että talveksi täytyy olla jotain treenattavaa. 
Koe oli Maaningalla iltakisana, ja kuten normaalia, aloitettiin jäljeltä. Janalla koira lähti heti todella vahvasti oikealle, ja korjasin lähetyksen. Koira meni hyvin eteenpäin, mutta sitten taas kaarsi vahvasti oikealle, mutta korjasi itse takaisin linjalle, mistä olin erittäin tyytväinen. Otti oikean suunnan ja sitten lähdettiin jäljelle. Ekan kepin jälkeen koira kadotti jäljen, ja heti kun huomasin asian, alettiin etsiä uudelleen jälkeä palaamalla ekan kepin kohdalle. Koira teki todella hyvin töitä, ja etsi todella aktiivisesti jälkeä. Ja sitten olimmekin toisella kepillä. Jälki oli kyllä hieman etsimistä, mutta lopputuloksena kuitenkin 5 keppiä, joista yksi oli kutoskeppi. Nauroin itsekseni että on se huippua että osaan näköjään opettaa koirani etsimään viittä keppiä. 

Heti kun tultiin maastoista, olikin jo aika mennä esineruutuun. Ja se oli kyllä aivan mahtava! Ensimmäiseltä lähetykseltä esine, jonka kyllä sylkäisi, mutta onneksi minulla on hyvät refleksit, joten sain kopin ja pääsin lähettämään koiran toiselle lähetykselle, josta koira nostikin jo toisen esineen. Joten siitä saatiin täydet pisteet. 

Sitten kerettiin hetki hengähtää, ja lähdettiin kohti tottissuoritusta. Oltiin kolmen parissa, mutta onneksi me saatiin ensimmäinen suoritusvuoro. Seuraaminen oli muutamaa kohtaa lukuunottamatta ihan todella hyvän tuntuista. Istumisen ryssin itse, kun annoin jonkun hemmetin oudon käskyn ja koira jäi seisomaan. Maahanmeno ja luoksetulo olivat ihan Lystin näköinen suoritus. Tasamaanoudossa nähtiin se, mitä oli hieman jo epäilytkin, että Lystiä häiritsi vieraan koiran kuolainen kapula, ja se hieman empi nostoa, ja tuli epävarmaksi ja jäi seisomaan minun eteen. En tiedä vaikuttiko se myös hyppynoudossa, koska yllättäen koira kiersi esteen poistullessa. Ja sitten A-esteellä mie taas ryssin, kun en vaan muistanut että sehän on esteen ylitys eikä nouto, ja koira tullessa esteen yli muisti, että kapula ei muuten ole mukana ja lähti hakemaan sitä. Onneksi tuli ilman käskyä kuitenkin minun luo. Ja eteenlähetys. Tiedättekö kuinka onnellinen siitä olinkaan? Todella innokas valmisteva osa, koiran paikka pysyi hyvin, ja heti käskyn saatuaan lähti ihan suoraan eteenpäin, ja heti käskyn saatuaan tipahti maahan. Ai että mie oon niin iloinen tuosta!

Paikkamakuussa tapahtui jotain mystistä, koska se on ollut nyt jostain syystä todella vaikeata treeneissäkin, ja Lysti piippasi hetken (mitä ei kyllä ikinä oo tehnyt) ja sitten oli noussut istumaan. Mutta oli istunut täysin rauhallisesti koko suorituksen ajan. 

Joten lopputuloksena kotiinviemisinä olisi nyt JK1 etuliite! Ja se, että tuon koiran kanssa on vaan niin huippua kisata! Se on vaan ihan huippu, kun sitä ei tarvii nostatella, mennä vaan ja tehdä. Aivan huippua!

Kesän kuulumisia

On se vaan niin outoa, että pari kk menee kun siivillä. Nyt vasta huomasin, että viimeisin päivitys on maaliskuulta. Joten kootaan tähän meidän kesän kuulumisia. On nimittäin ollut siitä mystinen kesä, että kerrankin ollaan vaan osaksi pakon, ja osaksi oman halun takia vaan oltu ja nautittu vapaista kesäpäivistä. Koirat on päässeet uimaan, ja Lystistäkin on muodostunut aikamoinen vesipeto. Ainakin jos joku jaksaa heittää lelua veteen. Tai sitten mie kykenen menemään veteen. Koska sitten on varjo tasan vieressä koko sen ajan kun olen järvessä.

Lilyltä löytyi patti jalasta keväällä, ja kun se alkoi selkeästi haittaamaan, leikattiin se pois. Onneksi kasvain oli hyvälaatuinen, ja se saatiin kokonaan poistettua. Mutta ikävä kyllä kesän alussa Lily alkoi lenkillä ollessa köhistä, ja sitä köhinää tutkittiin, ja kun se ei kesän aikana kadonnut, käytiin vielä Soilen luona ja todettiin diagnoosina mahdollinen kurkunpään halvaus. Joten Lily on nyt päässyt nauttimaan täysin rinnoin eläkeläisen roolista, ja saanut käydä treenaamassa ihan vaan pikkuhumppaa ja pyllyrapsuja. Ja kovin tuntuu tämä käyvän Lilylle. Muuten se on oma iloinen itsensä. Lily on myöskin päässyt kyläilemään useamman miun kaverin luokse kun ollaan Lystin kanssa reissattu ympäri suomenmaata. Ja kovasti on nauttinut siitä, että saa kaiken huomion itselleen.

Lily on myös osoittautunut todella helpoksi hoitokoiraksi, ja kaikki on sanoneet että sen kanssa on vaan niin helppo olla. No se on kyllä totta, Lilyn kanssa on vaan hitsauduttu sellaiseksi pariksi että se kyllä osaa jo pelkästä ajatuksesta arvata mitä tapahtuu seuraavaksi. Paitsi lenkillä, kun neito jää haistelemaan tai lähtee linnun perään. Mutta eihän tuolle voi enää olla vihainen? Koska se on vaan niin ihana. Ja pitäähän kymppiveellä olla jo omiakin etuuksia, eikös?

Lilyn kesän kohokohta oli kyllä ehdottomasti se, kun Herja (Wirneen Qluisa Qperkeikka) tuli meille reiluksi viikoksi hoitoon. Vartin jälkeen Lily oli sitä mieltä että äiti, voidaanko pitää tää ihana mies? Ja Lysti oli sitä mieltä että hei, reppu on jo pakattu ja mie voin muuttaa ihan heti jonnekkin muualle. Samalla pääsin elämään kolmen koiran lauman kanssa, ja yllättävän hyvin meni koko homma. Varsinkin kun koirat laumautuivat todella nopeasti ja pystyi käymään lenkillä kaikkien kolmen kanssa. Ainut erikoistoimenpide oli, että otin Herjan mukaan töihin, kun sillä on kuulemma tapana aukoa ovia ja puuhastella. Ja Herja oli sitten meillä töissä maskottina.


Lystin kanssa ollaan sitten taas sairasteltu hieman eri lailla. Kaikki alkoi siitä kun tytöt lähtivät kissan perään ja Lysti tuli sitten takaisin kolmijalkaisena. Haava ei näyttänyt pahalta, kunnes sitten oli selvinnyt että koiralla on 5cm syvä ontelo jalassa. Joten päästiin kokemaan dreenihoito. Ja heti sen jälkeen saatiin kiva myrkytystila koiralle, kun se söi suklaata ja makadamiapähkinöitä. Täytyy kyllä sanoa että ihan järkyttävää oli kyllä tulla kotiin ja koira ei olekkaan ovella vastassa kun makaa lattialla aivan sekaisin. Enpä muista millon olisin ajanut niin vauhdilla eläinlääkärille. Luojan kiitos ihana Kivuttoman henkilökunta oli jo ovella odottamassa ja selvittiin koko episodista säikähdyksellä. Kunnes parin viikon päästä koira pääsi sitten mökillä syömään maissintähkiä ja siitä tulikin sitten suolitukos ja taas päästiin leikkuriin. Tuosta haavasta täytyy kyllä antaa erikoismainita Soilelle, en oo ikinä nähnyt noin kauniisti tikattua haavaa joka vieläpä parani aivan mielettömän nopeasti.

Ollaan kuitenkin kaiken tämän sairastamisen lomassa keretty myös paimentamaan, ja ollaankin päästy siinä ihan todella isoin askelin eteenpäin. Nyt meillä on ihan huippuhyvä paimennusflow, koira on todella rauhallinen ja kyllä se on yksi maailman parhaita tunteita, kun kävelee isolla pellolla lammaslauman kanssa, ja välillä pitää ihan katsoa onko koira vielä mukana, kun se antaa lampaille juuri sopivan paineen ja ne kulkevat täysin rauhallisina selän takana. Niin huippua! Käytiin Windedos-kennelin Lenan koulutuksessa, samoin kun Mi Sombra-kennelin Ninan koulutuksessa. Ja onhan se ihan huippua päästä kouluttajille, jotka ovat vuosikausia toimineet rodun parissa. Puhumattakaan huipusta porukasta, jonka kanssa viikonloppu menee kuin siivillä.

Keväällä vielä oli ajatuksena saada syksyllä HK1 käytyä, mutta monen asian summana heinäkuussa totesin että siihen ei ole vielä mitään mahdollisuutta, ja aloimme keskittymään jäljen rakentamiseen. Tokonhan minä jätin jo keväällä määrittelemättömälle tauolle, sain sellaisen yliannostuksen tuosta voittajaluokasta Lilyn kanssa. Katsotaan nyt nouseeko tokoinnostus vielä jossain vaiheessa, vai keskitytäänkö PK- ja paimennustreeneihin.

Muuten ollaan tosiaan vaan nautittu pitkistä lenkeistä metsässä, ja mie oon käynyt rokkikonserteissa ja huomannut, että kyllä sitä elämää voi olla ilman koiriakin. Olen kesän aikana joutunut käymään aika rankan keskustelun itseni kanssa siitä, että voiko tällä tavalla elää, että ei olekkaan 7 iltana viikossa treenit. Ja olen todennut että kyllä, näin voi todellakin elää. Onneksi on kumpikin koira sellaisia, että ei ole pakko olla koko ajan tekemistä. Kerkesin jopa olla kolme päivää mökillä, ja nukuttiin pitkään, ja vaan oltiin. En edes muista milloin viimeksi olisin tuolla tavalla rentoutunut. Ehkä se pahin koiraharrastushulluus on nyt kadonnut, ja avannut ovia ihan muille asioille miun elämässä?

Ja hei, kuka sanoo että koirakavereiden kanssa voi nähdä vaan treeneissä? Niiden kanssa voi käydä vaikka Latviassa, Kuopiossa ja aika monessa muussakin paikassa. Ja aina ei tarvii ees olla koirat mukana!