Kesän kuulumisia

On se vaan niin outoa, että pari kk menee kun siivillä. Nyt vasta huomasin, että viimeisin päivitys on maaliskuulta. Joten kootaan tähän meidän kesän kuulumisia. On nimittäin ollut siitä mystinen kesä, että kerrankin ollaan vaan osaksi pakon, ja osaksi oman halun takia vaan oltu ja nautittu vapaista kesäpäivistä. Koirat on päässeet uimaan, ja Lystistäkin on muodostunut aikamoinen vesipeto. Ainakin jos joku jaksaa heittää lelua veteen. Tai sitten mie kykenen menemään veteen. Koska sitten on varjo tasan vieressä koko sen ajan kun olen järvessä.

Lilyltä löytyi patti jalasta keväällä, ja kun se alkoi selkeästi haittaamaan, leikattiin se pois. Onneksi kasvain oli hyvälaatuinen, ja se saatiin kokonaan poistettua. Mutta ikävä kyllä kesän alussa Lily alkoi lenkillä ollessa köhistä, ja sitä köhinää tutkittiin, ja kun se ei kesän aikana kadonnut, käytiin vielä Soilen luona ja todettiin diagnoosina mahdollinen kurkunpään halvaus. Joten Lily on nyt päässyt nauttimaan täysin rinnoin eläkeläisen roolista, ja saanut käydä treenaamassa ihan vaan pikkuhumppaa ja pyllyrapsuja. Ja kovin tuntuu tämä käyvän Lilylle. Muuten se on oma iloinen itsensä. Lily on myöskin päässyt kyläilemään useamman miun kaverin luokse kun ollaan Lystin kanssa reissattu ympäri suomenmaata. Ja kovasti on nauttinut siitä, että saa kaiken huomion itselleen.

Lily on myös osoittautunut todella helpoksi hoitokoiraksi, ja kaikki on sanoneet että sen kanssa on vaan niin helppo olla. No se on kyllä totta, Lilyn kanssa on vaan hitsauduttu sellaiseksi pariksi että se kyllä osaa jo pelkästä ajatuksesta arvata mitä tapahtuu seuraavaksi. Paitsi lenkillä, kun neito jää haistelemaan tai lähtee linnun perään. Mutta eihän tuolle voi enää olla vihainen? Koska se on vaan niin ihana. Ja pitäähän kymppiveellä olla jo omiakin etuuksia, eikös?

Lilyn kesän kohokohta oli kyllä ehdottomasti se, kun Herja (Wirneen Qluisa Qperkeikka) tuli meille reiluksi viikoksi hoitoon. Vartin jälkeen Lily oli sitä mieltä että äiti, voidaanko pitää tää ihana mies? Ja Lysti oli sitä mieltä että hei, reppu on jo pakattu ja mie voin muuttaa ihan heti jonnekkin muualle. Samalla pääsin elämään kolmen koiran lauman kanssa, ja yllättävän hyvin meni koko homma. Varsinkin kun koirat laumautuivat todella nopeasti ja pystyi käymään lenkillä kaikkien kolmen kanssa. Ainut erikoistoimenpide oli, että otin Herjan mukaan töihin, kun sillä on kuulemma tapana aukoa ovia ja puuhastella. Ja Herja oli sitten meillä töissä maskottina.


Lystin kanssa ollaan sitten taas sairasteltu hieman eri lailla. Kaikki alkoi siitä kun tytöt lähtivät kissan perään ja Lysti tuli sitten takaisin kolmijalkaisena. Haava ei näyttänyt pahalta, kunnes sitten oli selvinnyt että koiralla on 5cm syvä ontelo jalassa. Joten päästiin kokemaan dreenihoito. Ja heti sen jälkeen saatiin kiva myrkytystila koiralle, kun se söi suklaata ja makadamiapähkinöitä. Täytyy kyllä sanoa että ihan järkyttävää oli kyllä tulla kotiin ja koira ei olekkaan ovella vastassa kun makaa lattialla aivan sekaisin. Enpä muista millon olisin ajanut niin vauhdilla eläinlääkärille. Luojan kiitos ihana Kivuttoman henkilökunta oli jo ovella odottamassa ja selvittiin koko episodista säikähdyksellä. Kunnes parin viikon päästä koira pääsi sitten mökillä syömään maissintähkiä ja siitä tulikin sitten suolitukos ja taas päästiin leikkuriin. Tuosta haavasta täytyy kyllä antaa erikoismainita Soilelle, en oo ikinä nähnyt noin kauniisti tikattua haavaa joka vieläpä parani aivan mielettömän nopeasti.

Ollaan kuitenkin kaiken tämän sairastamisen lomassa keretty myös paimentamaan, ja ollaankin päästy siinä ihan todella isoin askelin eteenpäin. Nyt meillä on ihan huippuhyvä paimennusflow, koira on todella rauhallinen ja kyllä se on yksi maailman parhaita tunteita, kun kävelee isolla pellolla lammaslauman kanssa, ja välillä pitää ihan katsoa onko koira vielä mukana, kun se antaa lampaille juuri sopivan paineen ja ne kulkevat täysin rauhallisina selän takana. Niin huippua! Käytiin Windedos-kennelin Lenan koulutuksessa, samoin kun Mi Sombra-kennelin Ninan koulutuksessa. Ja onhan se ihan huippua päästä kouluttajille, jotka ovat vuosikausia toimineet rodun parissa. Puhumattakaan huipusta porukasta, jonka kanssa viikonloppu menee kuin siivillä.

Keväällä vielä oli ajatuksena saada syksyllä HK1 käytyä, mutta monen asian summana heinäkuussa totesin että siihen ei ole vielä mitään mahdollisuutta, ja aloimme keskittymään jäljen rakentamiseen. Tokonhan minä jätin jo keväällä määrittelemättömälle tauolle, sain sellaisen yliannostuksen tuosta voittajaluokasta Lilyn kanssa. Katsotaan nyt nouseeko tokoinnostus vielä jossain vaiheessa, vai keskitytäänkö PK- ja paimennustreeneihin.

Muuten ollaan tosiaan vaan nautittu pitkistä lenkeistä metsässä, ja mie oon käynyt rokkikonserteissa ja huomannut, että kyllä sitä elämää voi olla ilman koiriakin. Olen kesän aikana joutunut käymään aika rankan keskustelun itseni kanssa siitä, että voiko tällä tavalla elää, että ei olekkaan 7 iltana viikossa treenit. Ja olen todennut että kyllä, näin voi todellakin elää. Onneksi on kumpikin koira sellaisia, että ei ole pakko olla koko ajan tekemistä. Kerkesin jopa olla kolme päivää mökillä, ja nukuttiin pitkään, ja vaan oltiin. En edes muista milloin viimeksi olisin tuolla tavalla rentoutunut. Ehkä se pahin koiraharrastushulluus on nyt kadonnut, ja avannut ovia ihan muille asioille miun elämässä?

Ja hei, kuka sanoo että koirakavereiden kanssa voi nähdä vaan treeneissä? Niiden kanssa voi käydä vaikka Latviassa, Kuopiossa ja aika monessa muussakin paikassa. Ja aina ei tarvii ees olla koirat mukana!