Viime viikon torstaina mentiin neidon kanssa jälkitreeneihin juhlistamaan JK3:sta. Jälki meni oikein mainiosti, ja tarkoitus oli mennä lauantaina piirismestaruuskisoihin. Vaan kohtalo päätti toisin. Treenien jälkeen mentiin vielä lenkille, ja samalla katselin sieniä. Koira hömpötti metsässä aivan normaalisti. Kotiin tultiin ja ruvettiin nukkumaan. Mieli oli korkealla, oikein odotin että päästään kisaamaan. Tarkoitus oli pitää perjantai vapaata ja valmistautua kisaan.
Aamulla käytin koiran lenkillä ja ihmettelin nuutunutta oloa. Lenkiltä tultua laitoin koiralle ruuan. Lily vaan katsoi kuppia ja meni sohvalle. Ei siis syönyt. Mie ihmettelin asiaa ja sanoin Jarnollekkin että pitää seurata mikä hitto sillä nyt on. Käytiin vielä fyssärilläkin että onko jossain jumeja jotka aiheuttaisivat olon. Ei ollut. Kotiin tultua piti miun lähteä käymään kisapaikalla. Käytin koiran lenkillä ja koira alkoi köhimään. Pientä köhää, jonka juuri ja juuri kuuli. Ajattelin että onkohan sillä mennyt jotain kurkkuun vai ollaanko saatu Kajaanista tuliaisena kennelyskä. Kotiin tultua koira oli todella apea ja köhi edelleen. Soitto päivystävälle joka määräsi särkylääkkeet. Tässä vaiheessa peruin kisan. Vielä harmittikin kisan peruuntuminen.
Lauantaiaamuna koira oli jo pirteämpi, ei oma itsensä mutta parempi. Köhä alkoi helpottamaan ja arvelin että kyllä se tästä. Lauantai-iltana ei ruoka enää maistunut, ja ajattelin että jos huomennakin on sama homma lähdetään eläinlääkäriin. Tässä vaiheessa ei vielä ollut kuitenkaan mitään viitteitä että olisi isompikin hätä.
Sunnuntaina heräsin kahdeksalta, ja koira ei enää ollut halukas edes lenkille. Kymmenen aikaan sain eläinlääkärin kiinni ja sovittiin että hän soittaa kunhan vapautuu muilta asiakkailta. Kahdentoista aikaan koiran kunto romahti täysin. Ei enää liikkunut ja hengitti hyvin raskaasti. Aloin todella huolestua. Soitin jo toisellekkin eläinlääkärille, joka olisi ottanut Lilyn mutta samassa soitti tämä ensimmäinen eläinlääkäri. Koira kyytiin ja asemalle. Kunto oli jo todella huono, koira ei liikkunut enää juuri ollenkaan. Rauhottiin koira ja katsottiin kurkkuun. Löydöksenä oli nielurisatulehdus, kurkku melkein turvonnut umpeen ja epäilynä että koiralla oli syysflunssa. Korvissa ei ollut tulehdusta, anaalitkin oli melko tyhjät. Laitettiin antibioottipiikki ja sovittiin että jos kunto ei ala korjaantumaan tullaan uudelleen maanantaina.
Maanantaiaamu valkeni, ja miulla alkoi työt. Aamulla koira oli ihan hitusen parempana kun lähdin töihin. Söikin jo. Melkein huokaisin helpotuksesta. Hieman ontui aamulenkillä mutta ajattelin sen kuuluvan asiaan. Kotiin tultua koira taas romahti. Ei liikkunut, ei liikuttanut päätään ja häntä oli aivan koipien välissä. Koira autoon ja eläinlääkäriin. Kuvattiin selkä ja ultrattiin kohtu. Otettiin tulehdusarvot, joissa oli häikkää mutta ei mitään ihan kauheaa. Vähän jokainen arvo pikkusen sitä ja pikkusen tätä, tulehdusarvot olivat taivaissa. Syytä ei edelleenkään löytynyt, mutta jatkettiin särkylääkkeen ja antibiootin voimin.
Tiistaina olo oli taas hieman parempi, mutta ei todellakaan hyvä. Mutta koska muutosta pahempaan ei tapahtunut, ajattelin että kohta se antibiootti alkaa vaikuttamaan ja koira paranee.
Keskiviikkona aamulenkillä koira ontui selkeästi. Soitin heti töistä eläinlääkärille. No hän ei ollut paikalla, ja toinen sanoi että seurata iltapäivään. Kotiin tultua koira kyllä edelleen ontui, mutta oli jo parempana. Ei siis todellakaan oma itsensä mutta pää nousi jo ja häntä heilui. Olin jo useamman yön nukkunut huonosti, heräten jokaiseen pieneenkin risaukseen jonka koira päästi. Joten ajattelin että nyt nukun pienet päikkärit. Heräsin ja lähdin koiran kanssa lenkille. Aloin katsomaan takajalkoja ja hetken piti ihan miettiä mikä oikeassa jalassa oli vikana. Se alkoi nimittäin turvota ihan silmissä. Ja samalla alkoi vasenkin jalka turvota. Ja siinä vaiheessa kun ajettiin Kivuttoman pihaan, oli myöskin etujalat otettu elefantilta. Liikkuminen oli todella hankalaa ja kunto alkoi taas romahtaa. Itkunsekaisin tuntein istui odottamaan kunnes lääkäri voi ottaa koiran katsottavaksi. Huoli ja hätä ja nukumattomuus alkoi näkymään. Koira tutkittiin ja epäilyksenä oli joko kyynpurema (todella vahvana epäilyksenä) tai punkkivälitteiset taudit. Koira nesteenpoistolääkitykselle ja uudet verikokeet. Arvot olivat jo paranemaan päin, mutta eivät vieläkään normaalit. Ohjeena oli syöttää proteiinipitoista ruokaa ja liikuttaa koiraa, sekä hieroa jalkoja jotta nesteet saisi poistumaan jaloista. Ruoka alkoi maistumaan. Tunnin välein käytin koiraa lenkillä, ja kolmeen asti koira vaan läähätti ja nuoli naamaani. Mie hieroin jalkoja ja tuntui että tähänkö tämä nyt kuolee. Voin sanoa että tunteet kävivät tuossa vaiheessa yötä aikamoista karusellia. Kolmen aikaan alkoi koiran olo hieman helpottaa, ja neljän aikaan koira nukahti. Miekin uskalsin nukkua pari tuntia, ja kuudelta koiran turvotus alkoi jo helpottomaan. Nukuttiin taas kaksi tuntia.
Tänään aamu valkeni ja koira oli hyvin väsynyt mutta parempana. Jaksoi taas heiluttaa häntää ja mennä iskää vastaan ovelle. Päivällä hieroin taas jalkoja kun koira ulahti ja murahti. Aloin katsomaan jalkoja taas kerran, olin illallakin ne tutkinut että jos vaikka löytyisi puremajälki. Ja nythän se löytyi. Koira oli varmaan vaan ollut niin kokonaisvaltaisen kipeä että ei ollut pystynyt kertomaan ennen kuin nyt mihin tarkalleen koskee. 20 centin kolikon kokoinen mustelma jossa kaksi reikää. Kuinka niin pieni asia voikaan jäädä huomaamatta?!?
Illalla otti jo pihalle mentäessä pallon suuhun. Meinasin purskataa itkuun pelkästä ilosta. Jalat ovat ihan vähän vielä turvonneet, mutta nesteet tuntuvat jo liikkuneen. Koira jaksoi jopa kantaa likaisen sukan miulle. Siivous on nimittäin ollut viimeisen viikon aivan mielen ulottumattomissa. Nyt vaan toivotaan parasta, ja mennään tunti kerrallaan. Tiistaina selviää kuin maksan ja munuaisten kävi tässä ottelussa.
Miun pieni taistelija!!! Toivotaan että tämä taistelu voitetaan!!!
Aamulla käytin koiran lenkillä ja ihmettelin nuutunutta oloa. Lenkiltä tultua laitoin koiralle ruuan. Lily vaan katsoi kuppia ja meni sohvalle. Ei siis syönyt. Mie ihmettelin asiaa ja sanoin Jarnollekkin että pitää seurata mikä hitto sillä nyt on. Käytiin vielä fyssärilläkin että onko jossain jumeja jotka aiheuttaisivat olon. Ei ollut. Kotiin tultua piti miun lähteä käymään kisapaikalla. Käytin koiran lenkillä ja koira alkoi köhimään. Pientä köhää, jonka juuri ja juuri kuuli. Ajattelin että onkohan sillä mennyt jotain kurkkuun vai ollaanko saatu Kajaanista tuliaisena kennelyskä. Kotiin tultua koira oli todella apea ja köhi edelleen. Soitto päivystävälle joka määräsi särkylääkkeet. Tässä vaiheessa peruin kisan. Vielä harmittikin kisan peruuntuminen.
Lauantaiaamuna koira oli jo pirteämpi, ei oma itsensä mutta parempi. Köhä alkoi helpottamaan ja arvelin että kyllä se tästä. Lauantai-iltana ei ruoka enää maistunut, ja ajattelin että jos huomennakin on sama homma lähdetään eläinlääkäriin. Tässä vaiheessa ei vielä ollut kuitenkaan mitään viitteitä että olisi isompikin hätä.
Sunnuntaina heräsin kahdeksalta, ja koira ei enää ollut halukas edes lenkille. Kymmenen aikaan sain eläinlääkärin kiinni ja sovittiin että hän soittaa kunhan vapautuu muilta asiakkailta. Kahdentoista aikaan koiran kunto romahti täysin. Ei enää liikkunut ja hengitti hyvin raskaasti. Aloin todella huolestua. Soitin jo toisellekkin eläinlääkärille, joka olisi ottanut Lilyn mutta samassa soitti tämä ensimmäinen eläinlääkäri. Koira kyytiin ja asemalle. Kunto oli jo todella huono, koira ei liikkunut enää juuri ollenkaan. Rauhottiin koira ja katsottiin kurkkuun. Löydöksenä oli nielurisatulehdus, kurkku melkein turvonnut umpeen ja epäilynä että koiralla oli syysflunssa. Korvissa ei ollut tulehdusta, anaalitkin oli melko tyhjät. Laitettiin antibioottipiikki ja sovittiin että jos kunto ei ala korjaantumaan tullaan uudelleen maanantaina.
Maanantaiaamu valkeni, ja miulla alkoi työt. Aamulla koira oli ihan hitusen parempana kun lähdin töihin. Söikin jo. Melkein huokaisin helpotuksesta. Hieman ontui aamulenkillä mutta ajattelin sen kuuluvan asiaan. Kotiin tultua koira taas romahti. Ei liikkunut, ei liikuttanut päätään ja häntä oli aivan koipien välissä. Koira autoon ja eläinlääkäriin. Kuvattiin selkä ja ultrattiin kohtu. Otettiin tulehdusarvot, joissa oli häikkää mutta ei mitään ihan kauheaa. Vähän jokainen arvo pikkusen sitä ja pikkusen tätä, tulehdusarvot olivat taivaissa. Syytä ei edelleenkään löytynyt, mutta jatkettiin särkylääkkeen ja antibiootin voimin.
Tiistaina olo oli taas hieman parempi, mutta ei todellakaan hyvä. Mutta koska muutosta pahempaan ei tapahtunut, ajattelin että kohta se antibiootti alkaa vaikuttamaan ja koira paranee.
Keskiviikkona aamulenkillä koira ontui selkeästi. Soitin heti töistä eläinlääkärille. No hän ei ollut paikalla, ja toinen sanoi että seurata iltapäivään. Kotiin tultua koira kyllä edelleen ontui, mutta oli jo parempana. Ei siis todellakaan oma itsensä mutta pää nousi jo ja häntä heilui. Olin jo useamman yön nukkunut huonosti, heräten jokaiseen pieneenkin risaukseen jonka koira päästi. Joten ajattelin että nyt nukun pienet päikkärit. Heräsin ja lähdin koiran kanssa lenkille. Aloin katsomaan takajalkoja ja hetken piti ihan miettiä mikä oikeassa jalassa oli vikana. Se alkoi nimittäin turvota ihan silmissä. Ja samalla alkoi vasenkin jalka turvota. Ja siinä vaiheessa kun ajettiin Kivuttoman pihaan, oli myöskin etujalat otettu elefantilta. Liikkuminen oli todella hankalaa ja kunto alkoi taas romahtaa. Itkunsekaisin tuntein istui odottamaan kunnes lääkäri voi ottaa koiran katsottavaksi. Huoli ja hätä ja nukumattomuus alkoi näkymään. Koira tutkittiin ja epäilyksenä oli joko kyynpurema (todella vahvana epäilyksenä) tai punkkivälitteiset taudit. Koira nesteenpoistolääkitykselle ja uudet verikokeet. Arvot olivat jo paranemaan päin, mutta eivät vieläkään normaalit. Ohjeena oli syöttää proteiinipitoista ruokaa ja liikuttaa koiraa, sekä hieroa jalkoja jotta nesteet saisi poistumaan jaloista. Ruoka alkoi maistumaan. Tunnin välein käytin koiraa lenkillä, ja kolmeen asti koira vaan läähätti ja nuoli naamaani. Mie hieroin jalkoja ja tuntui että tähänkö tämä nyt kuolee. Voin sanoa että tunteet kävivät tuossa vaiheessa yötä aikamoista karusellia. Kolmen aikaan alkoi koiran olo hieman helpottaa, ja neljän aikaan koira nukahti. Miekin uskalsin nukkua pari tuntia, ja kuudelta koiran turvotus alkoi jo helpottomaan. Nukuttiin taas kaksi tuntia.
Tänään aamu valkeni ja koira oli hyvin väsynyt mutta parempana. Jaksoi taas heiluttaa häntää ja mennä iskää vastaan ovelle. Päivällä hieroin taas jalkoja kun koira ulahti ja murahti. Aloin katsomaan jalkoja taas kerran, olin illallakin ne tutkinut että jos vaikka löytyisi puremajälki. Ja nythän se löytyi. Koira oli varmaan vaan ollut niin kokonaisvaltaisen kipeä että ei ollut pystynyt kertomaan ennen kuin nyt mihin tarkalleen koskee. 20 centin kolikon kokoinen mustelma jossa kaksi reikää. Kuinka niin pieni asia voikaan jäädä huomaamatta?!?
Illalla otti jo pihalle mentäessä pallon suuhun. Meinasin purskataa itkuun pelkästä ilosta. Jalat ovat ihan vähän vielä turvonneet, mutta nesteet tuntuvat jo liikkuneen. Koira jaksoi jopa kantaa likaisen sukan miulle. Siivous on nimittäin ollut viimeisen viikon aivan mielen ulottumattomissa. Nyt vaan toivotaan parasta, ja mennään tunti kerrallaan. Tiistaina selviää kuin maksan ja munuaisten kävi tässä ottelussa.
Miun pieni taistelija!!! Toivotaan että tämä taistelu voitetaan!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti