Eli jälkikokeessa Lieksassa.
Koira on toipunut Kalle Kyykäärmeen puremasta niin hyvin, että viimeisenä ilmopäivänä uskalsin ilmoittaa koiran kisoihin. Ja kun vielä Merja ilmoitti tulevansa seuraksi, ilmoitin kummallekkin päivälle. Pitkään mietin kyllä asiaa koska viime syksynä ei tuo kaksipäiväinen kisa ollut neidolle mikään hieno juttu. Mutta aina pitää olla yllytyshullu? Ainut mikä hieman viime hetken paniikkia loi, oli neidon lihaskunto. Käytin sen fyssärillä Helillä, ja koira oli viikkoa ennen aivan jumissa. Helin ohjeiden mukainen hoito ja koira oli torstaina hieronnassa jo vallan hyvässä kunnossa. Kiitos Heli!!!
Perjantai-iltana ajeltiin Lieksaan, jossa mentiin suoraan kentälle kokeilemaan kisatunnelmaa. Treenit meni melko hyvin, ja jännitysmomentteja ei koettu. Olimme yötä Lieksan Kristillisellä opistolla, ja siis se oli aivan mahtava paikka. Luulimme olevamme kahdestaan koko isossa talossa, kunnes käytävällä tuli miehet vastaan. He olivat onneksi yläkerrassa eikä heistä sen jälkeen kuulunut tai näkynyt. Aamulla lenkillä oli aivan mahtava auringonnousu ja ensimmäistä kertaa tänä syksynä sai raapata auton ikkunat.
Aamupala maistui ja koska ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla (Kisoihin oli ilmoittautunut 29 koirakkoa) ei jännittänyt yhtään. Kisapaikalla jopa hieman ihmettelin asiaa. Meidän vuoro oli viimeisessä kolmikossa, joten aika hyvin tiesi jo siinä vaiheessa että lähempänä 80 pistettä pitäisi tottiksen olla että olisi mahdollisuuksia metsään. Aloitettiin ensimmäisenä suorittamaan, ja ensimmäiset 50 askelta koira hillui ja pomppi. Trallalaa. Täyskäännöksen jälkeen neito älysi että jaa ollaan tekemässä töitä ja alkoi ottamaan kontaktia. Kaikki liikkeet tuli suoritettua oikein, hieman hidas maahanmeno, tuplakäskyjä ja huonoja sivulletuloja. Mälväämistä kapulalla. Eteenlähetys vinoon, mutta meni maahan ja pysyi siellä. Paikkamakuu katastrofi kiitos allekirjoittaneen joka KEHUI koiraa. Perkele. Mutta siis upea fiilis siltä, koira teki hyvällä fiiliksellä ja oli kuulolla todella hyvin koko suorituksen ajan. Tuomari kehui ohjaajan osaamista ja yhteistyötä, lopputulos 77 pistettä ja maastoon!
Esineruudussa mie jäädyin. En ymmärrä miten ja miksi, kuhan jäädyin. Ja koira oli päiväkävelyllä ekan minuutin, toisen minuutin aikana löysi kaikki esineet muttei tuonut yhtään, ja kolmannen minuutin aikana pling, ai niin ollaan tekemässä töitä ja lähti tuomaan esineitä. Aika loppui, 2 esinettä. Vitutti.
Jäljelle siitä suoraan, ja mie en ymmärrä miksi mie ryssin nää hommat?!? Liian vähäinen kisakokemus taitaa kostautua, ja lähetin koiran janalle roiskaisten. Siis neidolle pitää antaa aikaa rauhoittua ja katsoa todella tarkkaan mihin nenä näyttää. Ja mie vaan roiskaisen koiran menemään!?! 29 pistettä, ja Lilyn yksi huonompia janoja. Jäljellä hektinen olo, pitää keretä ja kaksi ekaa keppiä hei hei. Perkele miten voi olla vaikeeta hidastaa koiraa kisatilanteessa? No siitä lisää myöhemmin... Eli ei tulosta, ei huonostikkaan. Mutta tottikseen olin silti tyytyväinen.
Ja mitä sitten tehdään? Mennään tietenkin hinkkaamaan tottista kentälle? No tottakai! Pääsin puuttumaan aika vahvasti ja oikea-aikaisesti paikkamakuusta nousemiseen. Pääsin myös harjoittelemaan kisatilanteessa odottelua. Ja loppu menikin leikiksi. Eli todella hyvä treeni! Ja hieman väsy neito?
Sunnuntaiaamuna saatiin joutsenkevennys aamulenkillä. Ei muuten oo yhtään kiva kun aamuhämärässä näät koiran juoksevan edessä ja sen sivulta hyökkää joutsen järvestä. Aika vauhdilla tuli luokse. Koira, ei se joutsen. Edelleenkään ei jännitystä (24 koirakkoa), ja hieman lannistunut oli jopa olo kun saimme kisapaikalla huomata että treenikaverimme Maarit oli meidän parina. Ja Lilyllähän on ollut taipumusta totella myös treenikavereita, varsinkin jos ne antavat käskyn melko painokkaasti. Mutta nyt oli onneksi arpaonni suosinut sen verran että oltiin toisena parina suorittamassa. Ja koirakoiden määrä oli tippunut 17 joten paremmat mahdollisuudet olivat päästä metsään kun lauantaina. Mutta jotenkin koira oli rauhallisempi ja itsekkin oli jopa vaikeuksia päästä kisatunnelmaan, en ymmärrä kyllä miksi.
Ensimmäisenä paikkamakuulle. Tällä kertaa en tyrinyt, annoin aika painokkaan käskyn. Piilolle kääntyessä katsoin vielä että koira oli makuulla. Maarit alkoi suorittamaan ja jännitys alkoi kasvamaan koska Eepi oli sitä mieltä että tällä kentällä ei tehdä tottista ja Maarit joutui siirtymään noihin painokkaisiin käskyihin. Tuomari alkaa kirjoittamaan meisän paperiin jotain ja miulta meinaa levitä pää. Eepi tulee piilolle miun seuraksi. Ja sit miun sydän hakkaa jo tuhatta ja sataa. Vaikka mie tiiän et eihän sille enää tossa vaiheessa mitään voi? Ja sitten oli pakko kasata itsensä, ja aloin tuijottamaan maahan ja rauhotuin. Yhtäkkiä huomasin että Maarit on jo A-esteellä ja sydän pamppaillen lähdin koiraa päin. Uskomatonta mutta totta, neito oli tasan siinä paikalla missä pitikin! Ei ollut edes piipannut. Ja nousi ekasta käskystä sivulle. Mie repesin, ja tanssin pienen voitontanssin. Päässä soi Cheek. Tulin voittamaan, ja voitettiin!
Kunnes muistin että tässähän ois se muu osio vielä suorittamatta. Kasasin itseni, ja alettiin tekemään hommia. Seuraaminen oli todella tiivistä. Teki istumiset yms. todella mallikkaasti. Jäävät onnistuivat aivan kuin treeneissä, ja koiran fiilis oli aivan huipussaan. Noudoilla todella mallikasta touhua, ei juurikaan mälväämistä. Hyppy oli todella hyvä, edelleen kiitos Helille tästä. Osaa se hypätä, mut jos jumittaa ni on se jännä ettei hyppää? Eteenlähetys hieman vino ja hieman hidas maahanmeno. Mutta pysyi maassa ja ekalla ylös. Tähän kohtaan hillitön voitontanssi. Tuomari nauroi että on se hienoa että et oo vielä edes kuullut pisteitä ja jo juhlit. Neito oli aivan liekeissä koko ajan, vaikka takana oli jo rankka edellinen päivä! Ja sitten kuuntelin kuinka tuomari ylisti meidät maasta taivaisiin, jopa niin että pieni puna nousi kasvoille. Ai niin ja se myskyhän alkoi kun mentiin noudoille, eli alkoi tuulemaan niin että tukka meinas lähteä päästä ja räntääkin löytyi sateen seasta. Ja silti neito toimi! Lopputulema oli 88 pistettä, meidän parhaat ikinä koskaan saadut pisteet ja voitontanssi jatkui. Mie olin aivan pää pilvissä!
Jälki numero 1 tuli nostettua, ja olosuhteet olivat todella vaativat. Tuuli edelleen todella navakasti, ja räntää satoi edelleen. Nyt muistin janalla rauhoittaa koiran, 39 pistettä. Älkää kysykö mistä tuo yksi piste lähti, en tiedä. Viimeisellä suoralla 3 keppiä ja vaikka neito kuinka etsi, ei se löytänyt enää jälkeä. Ja miekin kadotin suunnan ja lähdin väärään suuntaan autolla. ELi yliajalle mentiin. Yksi keppi löytyi vielä auton renkaan vierestä, neito sen vielä siitä bongasi. Eli 4 keppiä mutta ei tulosta. Mutta vaikka ei tullutkaan tulosta, oli tuo ehdottomasti meidän paras päivä tähän asti. Pieni pallukka ylitti itsensä täysin, teki töitä aivan sata lasissa ja miekin osasin olla ihmisiksi. Ai niin ja vaikka vittutti hulluna tuo jäljen hävitys, menimme suoraan esineruutuun ja sieltä neito tempasi kolme esinettä 1:15 ajalla. Että silleen.
Mie vaan niin rakastan tuota elukkaa! Nyt hiomme tottista vieläkin paremmaksi, omaa mielentilaa rauhallisemmaksi ja jälkityöskentelystä kerron myöhemmin kuviot ja suunnitelmat. Me ollaan parhaita! Ei tän parempaan mielentilaan olis voinut kisakautta lopettaa? Kiitos Merja yöseurasta ja tsemppausavusta!
Koira on toipunut Kalle Kyykäärmeen puremasta niin hyvin, että viimeisenä ilmopäivänä uskalsin ilmoittaa koiran kisoihin. Ja kun vielä Merja ilmoitti tulevansa seuraksi, ilmoitin kummallekkin päivälle. Pitkään mietin kyllä asiaa koska viime syksynä ei tuo kaksipäiväinen kisa ollut neidolle mikään hieno juttu. Mutta aina pitää olla yllytyshullu? Ainut mikä hieman viime hetken paniikkia loi, oli neidon lihaskunto. Käytin sen fyssärillä Helillä, ja koira oli viikkoa ennen aivan jumissa. Helin ohjeiden mukainen hoito ja koira oli torstaina hieronnassa jo vallan hyvässä kunnossa. Kiitos Heli!!!
Perjantai-iltana ajeltiin Lieksaan, jossa mentiin suoraan kentälle kokeilemaan kisatunnelmaa. Treenit meni melko hyvin, ja jännitysmomentteja ei koettu. Olimme yötä Lieksan Kristillisellä opistolla, ja siis se oli aivan mahtava paikka. Luulimme olevamme kahdestaan koko isossa talossa, kunnes käytävällä tuli miehet vastaan. He olivat onneksi yläkerrassa eikä heistä sen jälkeen kuulunut tai näkynyt. Aamulla lenkillä oli aivan mahtava auringonnousu ja ensimmäistä kertaa tänä syksynä sai raapata auton ikkunat.
Esineruudussa mie jäädyin. En ymmärrä miten ja miksi, kuhan jäädyin. Ja koira oli päiväkävelyllä ekan minuutin, toisen minuutin aikana löysi kaikki esineet muttei tuonut yhtään, ja kolmannen minuutin aikana pling, ai niin ollaan tekemässä töitä ja lähti tuomaan esineitä. Aika loppui, 2 esinettä. Vitutti.
Jäljelle siitä suoraan, ja mie en ymmärrä miksi mie ryssin nää hommat?!? Liian vähäinen kisakokemus taitaa kostautua, ja lähetin koiran janalle roiskaisten. Siis neidolle pitää antaa aikaa rauhoittua ja katsoa todella tarkkaan mihin nenä näyttää. Ja mie vaan roiskaisen koiran menemään!?! 29 pistettä, ja Lilyn yksi huonompia janoja. Jäljellä hektinen olo, pitää keretä ja kaksi ekaa keppiä hei hei. Perkele miten voi olla vaikeeta hidastaa koiraa kisatilanteessa? No siitä lisää myöhemmin... Eli ei tulosta, ei huonostikkaan. Mutta tottikseen olin silti tyytyväinen.
Ja mitä sitten tehdään? Mennään tietenkin hinkkaamaan tottista kentälle? No tottakai! Pääsin puuttumaan aika vahvasti ja oikea-aikaisesti paikkamakuusta nousemiseen. Pääsin myös harjoittelemaan kisatilanteessa odottelua. Ja loppu menikin leikiksi. Eli todella hyvä treeni! Ja hieman väsy neito?
Ensimmäisenä paikkamakuulle. Tällä kertaa en tyrinyt, annoin aika painokkaan käskyn. Piilolle kääntyessä katsoin vielä että koira oli makuulla. Maarit alkoi suorittamaan ja jännitys alkoi kasvamaan koska Eepi oli sitä mieltä että tällä kentällä ei tehdä tottista ja Maarit joutui siirtymään noihin painokkaisiin käskyihin. Tuomari alkaa kirjoittamaan meisän paperiin jotain ja miulta meinaa levitä pää. Eepi tulee piilolle miun seuraksi. Ja sit miun sydän hakkaa jo tuhatta ja sataa. Vaikka mie tiiän et eihän sille enää tossa vaiheessa mitään voi? Ja sitten oli pakko kasata itsensä, ja aloin tuijottamaan maahan ja rauhotuin. Yhtäkkiä huomasin että Maarit on jo A-esteellä ja sydän pamppaillen lähdin koiraa päin. Uskomatonta mutta totta, neito oli tasan siinä paikalla missä pitikin! Ei ollut edes piipannut. Ja nousi ekasta käskystä sivulle. Mie repesin, ja tanssin pienen voitontanssin. Päässä soi Cheek. Tulin voittamaan, ja voitettiin!
Kunnes muistin että tässähän ois se muu osio vielä suorittamatta. Kasasin itseni, ja alettiin tekemään hommia. Seuraaminen oli todella tiivistä. Teki istumiset yms. todella mallikkaasti. Jäävät onnistuivat aivan kuin treeneissä, ja koiran fiilis oli aivan huipussaan. Noudoilla todella mallikasta touhua, ei juurikaan mälväämistä. Hyppy oli todella hyvä, edelleen kiitos Helille tästä. Osaa se hypätä, mut jos jumittaa ni on se jännä ettei hyppää? Eteenlähetys hieman vino ja hieman hidas maahanmeno. Mutta pysyi maassa ja ekalla ylös. Tähän kohtaan hillitön voitontanssi. Tuomari nauroi että on se hienoa että et oo vielä edes kuullut pisteitä ja jo juhlit. Neito oli aivan liekeissä koko ajan, vaikka takana oli jo rankka edellinen päivä! Ja sitten kuuntelin kuinka tuomari ylisti meidät maasta taivaisiin, jopa niin että pieni puna nousi kasvoille. Ai niin ja se myskyhän alkoi kun mentiin noudoille, eli alkoi tuulemaan niin että tukka meinas lähteä päästä ja räntääkin löytyi sateen seasta. Ja silti neito toimi! Lopputulema oli 88 pistettä, meidän parhaat ikinä koskaan saadut pisteet ja voitontanssi jatkui. Mie olin aivan pää pilvissä!
Mie vaan niin rakastan tuota elukkaa! Nyt hiomme tottista vieläkin paremmaksi, omaa mielentilaa rauhallisemmaksi ja jälkityöskentelystä kerron myöhemmin kuviot ja suunnitelmat. Me ollaan parhaita! Ei tän parempaan mielentilaan olis voinut kisakautta lopettaa? Kiitos Merja yöseurasta ja tsemppausavusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti