"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Jälkeä ja tottistelua

Wallun kanssa käytiin kruunaamassa paska päivä Liperin salolla. Ajattelin mielen virikkeeksi tehdä jäljen, kun alkoi pienellä taas herne keittämään päässä. Jarnon opastuksella menin "sopivan" näköiseen metsään ja aloin tekemään jälkeä. No ensimmäistä keppiä laittaessa huomasin että tämän alkaa muuttumaan suoksi, ja suopursut tuoksui oikein ihanalle. Lisäksi se suoalue oli niin täynnä risuja että käveleminen kauniisti oli täysin mahdotonta. Mietin vaan itsekseni että enpä laita edes kreppejä koska maasto on niin mahdotonta. Koirat autosta ja toiseen suuntaan lenkille, ja vajaan tunnin annoin jäljen vanhentua.

Lily kyytiin ja Wallu autosta, ja juuri kun sain valjaat koiralle alkoi sataa aivan kaatamalla vettä. Manasin mielessäni että tästä kun päästään niin kotiin peiton alle, tällä päivällä on ihan selkeästi minua vastaan jotain. Jana meni tosi hyvin, mutta ensimmäistä keppiä ei löytynyt, ei vaikka miten pieni mies pyöri ja etsi. Liinasta olin jo päästänyt janalla irti, maasto oli niin mahdotonta että ajattelin että en toistamiseen katkaise kättä. Seuraavat kepit nousivat aivan mahtavasti, ja mikä parasta koira toi ne minulle pitkän matkan päästä. Ja jos viime kesänä olisi ihan itsenäisesti ajanut jäljen eikä minua olisi tarvittu koko hommaan, on näköjään nyt mieli muuttunut (tai sitten se mietti että pitää pitää huolta ettei katkaise uudelleen kättä!). Koira odotti ilman mitään käskyä ja kun olin tarpeeksi lähellä jatkoi vasta matkaansa.

Viides keppi ei myöskään tuntunut löytyvän millään, mutta aikansa etsittyään nousi sekin sieltä. Ja kun koko jälki meni näin hyvin niin mitä tekee ohjaaja? Menee uudelleen jäljen alkuun koska yksi keppi sinne jäi. Kellosta katsoin aikaa niin 8min etsi keppiä, ja löysi kuin löysikin sen! Sitten juhlistimme tätä kyseistä löytöä hk:n sinisellä ja lelulla. Sen verran oli kuitenkin herneet saaneet kyytiä ettei lelun kanssa pitkään jaksanut riehua, ja loppumatkan kotiin olikin aika hiljaista miestä takakontiassa ;) On se vaan ihan uskomaton eläin!

Tottistelusta en sen enempää, kuin että kuvia löytyy http://wallulily.kuvat.fi/kuvat/Josepan+treenit+11.5.2010/
Tässä yksi todella sumuinen kuva, mutta kiteyttää meidän treenit Lilyn kanssa niin hyvin että en välitä epätarkkuudesta (koska sitäkin treeneistä löytyy) Eli tässä meidän luoksetulo:

2 kommenttia:

Miimi kirjoitti...

Hillitön tuo luoksetulo =)

Hanna P kirjoitti...

Heh, hieno luoksetulo ja on molemmilla menny hommat putkeen. Hyvä hyvä!