"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kesäkuun kuulumisia

No joo ilmeisesti toi kännykällä blogin päivittäminen toimii, joten mahdollista olisi päivittää useamminkin tätä. No mutta siis mehän ollaan oltu "sairaslomalla" ja huomenna käydään näyttää tota pattia uudelleen, koska ei se oikein ole pienentynyt. Josko se Martina sen polttaisi pois? Toivotaan että sillä päästään koko inhasta taudista eroon!

Mutta sitten itse asiaan. Jälkeä ollaan nyt tehty kovastikkin, koska hakumetsään ei olla päästy. Jälki onkin edistynyt huimasti, ja neidolla alkaa löytyä tiukka ote siihen. Käytiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna Keijo Rautasen opissa, ja paljon opittavaa meillä olikin. Perjantaipäivä oli sekä minulle että varsinkin koiralle kovin raskas henkisesti, mutta kun siitä päästiin yön yli nukkumaan oli lauantai yhtä auringonpaistetta ja hyttysten ininää. Ja kuinkas ollakkaan, voisin siis koiran kanssa jo vaikeuttaa asioita, ja sitten viimeiselle jäljelle otettiinkin jo kulmia. Jälki oli tehty mäkeen niin että ekana jälki lasku montun puoleenväliin ja sieltä nousi ylämäkeen. Haju kuitenkin painui alaspäin illan viiletessä ja saatiin hieno huijaus tehtyä koiralle. Neito tietenkin porskutti menemään alamäkeen, mutta huomasi itse kadottaneensä jäljen ja palasi kauniisti takaisin jäljelle. Ja muuten oppi että se pitää olla tarkkana että homma toimii. Sen jälkeen ei kulmissa ollutkaan enää minkäänlaista ongelmaa. Ihan mielettömän ihana kurssi oli kyllä, kiitos Seija kun höynäytyit mukaan!

Senkin jälkeen ollaan jälkeä tehty, ja oikeastaan koko ajan haettu balanssia pituuden, vaikuden, maaston ja namien kanssa. Viimeisin jälki olikin nyt jo ilman namia. Syy siihen olis se että koska namit oli keppien jälkeen kepit jäi nostamatta. Nyt kun namit poistettiin kepitkin nousivat, ja maasto saa olla aika rytkeikköä. Nyt vaan janatreenejä kohti ja tietenkin saada vielä varmuutta tuohon keppiennostoon. Jälki tuntuu kyllä tällä hetkellä menevän vallan mainiosti.

Esineruutuakin ollaan tehty, ja se alkaa pienoisen taistelun jälkeen toimimaan. Oltiin Oulussa ja tehtiin suht helppo harjoitus joka sit meni siihen että neito oli sitä mieltä että ei nyt vaan huvita. Jouduin hieman keskustelemaan neidon kanssa hommasta ja oho, sehän alkoikin toimimaan. Nyt viimeisessä harjoituksessa neito olikin sitten oikein hieno ja pätevä, ja toi kaikki esineet oikein nätisti. Nyt pitääkin alkaa vaatia tuomaan kunnolla esineet eteen, ja harjoitella sitä ihan erillisenä liikkeenä. Kyllä sekin siitä.

Neito pelastaa iskää vedestä, toinen kun meni hukuttautumaan sinne ja upposi :D

Tottiksesta teen ihan oman postauksen, se kun on aika pitkä ;D

Ei kommentteja: