"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

tiistai 24. tammikuuta 2012

Oikein hyvää uutta vuotta!!!

Jaahas se olis taas kuukausi vierähtänyt niin nopeaan että ei tunnu perässä pysyvän. Paljon on touhuttu ja tehty, ja paljon on jäänyt tekemättä. Ja uusi vuosi on todellakin tuonut uudet kujeet! Joulu vietettiin koko perheen voimin ekaa kertaa meillä, eli vilskettä ja vilinää riitti. Uusivuosi sitten otettiinkin rauhallisemmissa merkeissä, itse nukahdin kymmentä minuuttia ennen sohvan mutkaan. Neito ihasteli raketteja, eikä edelleenkään ne hänen elämäänsä haitanneet millään tavalla. On se vaan ihmeellistä miten tuollaistakin asiaa arvostaa, koska on kuitenkin elänyt myös kolikon kääntöpuolen kanssa.



Vuoden alussa suuntasimme neidon kanssa auton nokan kohti Helsinkiä, ja siellä nähtiinkin monta uutta ja ihmeellistä asiaa.
Yksi kuvakin tuli reissussa neidosta otettua, Tania oli ikuistanut neidon julman häkkielukkaelämän :) Eli muutaman muuttujan kautta menimme ensimmäiseen etappin, eli Caritan luo yökylään. Ihemtys oli neidolla suuri kun muita koiria oli niin paljon. Pääsipä neito tutustumaan pieneen muutaman viikon ikäiseen pentuunkin, joka oli aika jännä paikka. Oli kyllä mukava huomata että vaikka elämää olikin reilusti ympärillä ei neito kuitenkaan kovasti stressiä asiasta ottanut. Kiitos Carita yöpaikasta, toivottavasti saadaan tulla toistekkin! Matka jatkui aamulla kohti Helsinkiä, ja neito pääsi Viikin Eläinsairaalan henkilökunnan hellään huomaan ja mie olin sopinut aamupalatreffit erään mukavan mieshenkilön kanssa. Voin kehua että oli muuten hyvä aamupala Hotelli Glo:ssa! Sillä jaksoi pitkälle päivään. Heidi tuli minut sieltä pelastamaan ja kävimme kiertelemässä kauppoja. Muutaman mutkan kautta Heidin piti sitten lähteä ja Terhi tuli tuuraamaan :D Onneksi on näitä ystäviä jotka haluavat ehdottomasti ajella minua ympäri Helsinkiä kauheassa lumimyrskyssä!

Sitten olikin jo aika hakea neito hoidosta pois ja suunnata kohti Nummelaa, jossa Heidi ja Tímo olivat ystävällisesti luvanneet meille antaa yöpaikan. Neito muisti kyllä vuoden takaisen suuren rakkautensa, Pasin, ja oli kovin pettynyt kun Pasi ei oikein lämminnyt leikeille (Asiaan ei millään tavalla vaikuttanut Vickyn juoksut). Mutta hoidossa oleva Jack olikin sitten hyvä korvike, jos vaan tilat olisivat antaneet periksi kaksikon riehumisen. Jack oli kyllä muutenkin edelleen oikein ihana herrasmies. Ja sitten aamun kajossa lähdimme takaisin Helsinkiä kohden. Neito taas hoitoon ja itse lähdin Itäkeskukseen. Aika hiljainen paikka muuten kahdeksan aikaan aamulla? Mutta siis Roberts Coffeen Icelatte on kyllä maailman kaikkeuden parasta! Ja ei muuten montaa tarvi juoda ni virtaa on kuin isommassakin duracellpupussa! Sitten tämä pupu pääsi ensimmäistä kertaa METROON! Olipa se hauska ja opettavainen kokemus ;) Sillä Terhi ei ilmeisesti saanut miusta tarpeekseen kun suostui vielä lähtemään lounaalle. Ja koska maailma on pieni, kävimme ihan suunnittelematta Helsingin ainoassa pitseriassa jossa olin jo ennekin käynyt. Mutta ruoka oli todellakin hyvää ja sitä oli riittävästi ja seura oli mitä mainiointa. Ja koska kaikki hyvä loppuu aikanaan, loppui myös Helsingin vierailu ja lähdettiin Neidon kanssa kotimatkalle. Kiitos myös Heidille ja Terhille ihanasta matkaseurasta :D

Neito sai hienon possun matkatuliaisiksi. On muuten edelleen täysin ehjä, hyvin kuolainen kyllä!

Ja jotta ei meinisi ihan hurvitteluksi elämä, niin kyllä me ollaan töitäkin tehty! Saatiin tokopaikka ihanasta lämpimästä hallista, joka on kyllä luxusta kun alkaa tuo lämpötila näyttämään miinusta ja vieläpä kaksinumeroisin merkein. Paljon ollaan päästy avoimen luokan liikkeissä eteenpäin, ainoa hiuksia irroittava liike on nouto. Muut alkavat olla melko hyvin kasassa, toki aina voi ja pitää viilata. Mutta arvatkaapa mitä?!? Kemiin on vaarallinen mennä flunssaisena. Voi käydä näin:

Eli Minnahan toki halusi neidon kanssa kokeilla agiliitoa. Ja mie annoin. Ja sain itelleni agiliitokärpäsen. Kele! No nyt sitten olisi meillä paikka agiliitoporukassa. Ensimmäisen harjoituksen jälkeen voisin sanoa että hauikseen tarvitaan suojat. Mutta että kiitos vaan Minna!!! Tämä ei jää tähän ;) Katsotaan jos seuraavista treeneistä saataisiin sitten minun ohjaamana videomateriaalia. Samoin voisi kyllä ulkoiluttaa myös muissakin treeneissä kameraa, pitääpä muistaa ottaa tänään kamera mukaan!

3 kommenttia:

Tiia ja Arto kirjoitti...

Meinaat sie että Lily ei ole ennen tehnyt agia ja sitten se vetää tollasta rataa :D?? Ei voi olla mahollista :O

Mari kirjoitti...

Ollaan me ehkä 10-15 kertaa käyty treeneissä vuosi sitten :D Mutta toi on oikeesti ihan hullu rämäpää, ja se nauttii aivan mielettömästi tosta hommasta, siks se on niin hyvä!

- Jenny - kirjoitti...

Lilyhän on ihan ässä agissa! Wau! Nyt kisakentille sieltä!!