"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

torstai 19. tammikuuta 2017

Se ei pelaa joka pelkää

Vai miten se meni? No tosiasia on nyt se että Virkkuun on tämän kuun aikana lisätty sekä Lystin että Lilyn ilmot. Lystin ilmoitin MH-kuvaukseen, ja onpa jännä nähdä mitä tuumaa pikkutyttö huvittelusta? Ja Lilyn kanssa päätin että on aika käydä katsomassa vikalista voivoivoittajasta, ja sattuipa vielä niin hyvin että lauantaina on kokeet ja sunnuntaina Pekka ja Riitta Korrin koulutus, joten lauantain perusteella saadaan heti myös korjaussarja niin päästään työstämään ongelmia joita kokeessa kohdataan. Koska tarkoitus olisi tietenkin saada niitä ykköstuloksia ja se TK3. Mutta epäilenpä että siihen on vielä pitkä matka :D Harmi vaan että todennäköisesti koetta en saa videolle, koska kukaan ei ole tällä kertaa lähdössä mukaan.

Vaikkakin eilen korkkasimme Poksin uuden hallin ja tietysti otimme kisanomaisen treenin jotta saimme uuden paikan hyödynnettyä. Ja kylläpä se hyödytti, sillä neito teki kyllä yllättävän hienosti hommia, ja ainoana (ja tiedettynä) ongelmana tuli odotusaikojen piippaus.

Lystikin yllätti, nimittäin hänellä on tällä viikolla ollut sellainen "minä ite" kausi menossa, vahditaan, muristaan ja ei totella. No taisipa olla ensimmäinen kerta kun asia näkyi myös treeneissä, ja viereisellä kentällä aksaava villakoira oli todellakin liikaa pikkuiselle. Mutta alkuhämmennyksen jälkeen villakoira unohtui ja hommat jatkuivat. Kunnes tultiin uudelleen halliin ja se sama koira oli taas kentän toisella laidalla. Voihan huoh :D No onneksi saimme vihdoin ja viimein sellaisen hallin jossa todellakin on sitä häiriötä, niin eiköhän tuo ongelma poistu ihan itsekseen Lystin mielestä. Ainut miinus tuosta viereisestä kentästä on meluhaitta, ei meinaa kuulla edes omia ajatuksiaan kun koirat huutavat ja ohjaajat yrittävät karjua siihen päälle. Mutta silti en valita!

Nyt onkin hyvä kun ollaan taas reissun päällä useampi viikko putkeen, niin saa Lystille ihan uusia paikkoja, hihnakävelyä ja uusia kavereita. Se taitaa nyt todellakin niitä tarvita :D

Ei kommentteja: