"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

tiistai 2. toukokuuta 2017

Vapun juhlintaa koiramaisella tavalla

Ihan alkuun laitan vielä Anni Raskin ihanat kuvat viime viikonlopulta. Kiitos! 


Mutta sitten päivän aiheeseen, eli maastokausi on nyt alkanut, jee!!! Viikko sitten maantaina löysimme vihdoin ja viimein pienen lumettoman pläntin ja tokihan sinne heti hakurata piti rakentaa. Ja oli muuten kannattava treeni, saatiin ratkaistua Lystin palkkausongelma. Kiitos Mari vaan tästä! Eli jatkossa palkka löytyy maalimiehen jaloista ja ainoastaan rauhan kautta saa palkan. Kai se on vaan hitto ymmärrettävä, että toimintatavat on oltava samat kuin jollain suuren taisteluvietin omaavalla sessellä ;)

Viikolla satanut lumi teki sydämentykytyksiä, koska tietenkään ei koulutusta voisi pitää, jos maassa olisi vielä kunnon lumi. Vielä torstaina kävin autolla katsomassa paikkojen kunnon, ja jäinpä vielä liejuun kiinni. Mutta koska suurin osa metsästä oli lumeton, uskallettiin kertoa kouluttajalle että tervetuloa vaan Liperiin. Mutta kyllä täytyy saoa, että kun samalla järjestää Wirneen koirille MH-kuvausta ja sitten tätä leiriä, niin alkaa todellakin kaivata niitä "teen vaan ilmon ja tulen" tyyppisiä koulutuksia. Kauhea homma ja stressi kun tulevat näistä hommista. Mutta jospa sitten ensi vuonna? Toki tulihan sitä lunta myös lauantai-iltana, ja sunnuntaina maa oli melko valkoinen. Mutta onneksi se suli hyvin nopeasti, niin ie aiheuttanut muuta kun litimärät kengät. Olen kyllä jo menettänyt toivoni kuivien kenkien suhteen, ja kumppareissa en vaan osaa metsässä kulkea. Että jos joku tietää sellaiset kengät jotka vielä muutaman kk jälkeenkin kestäisivät kuin kumpparit niin saa vinkata?

Itse koulutus oli kyllä todella hyvä, Lilyn kanssa saatiin monta vinkkiä kuinka pidetään osaavan koiran mielenkiinto lajia kohtaan yllä, ja sunnuntaina onnistuttiinkin siinä oikein hyvin kun neito tempasi tehdä valeilmaisun. Ja ei osteta uusia leluja Lilylle. Wubba sen olla pitää metsässä.

Syksyllä sanoin että Lystin ilmaisu on kunnossa ennen maastokauden alkua, ja niinpä nyt sitten kokeiltiin että onko se. Olihan se. Tässä olisi jopa videomateriaalia todisteeksi:


Kyllä nyt taas on intoa päästä maastoon. Voi kun noi lumet sulaisi jo nopeasti! 

Ei kommentteja: