Juostaan

Nyt alkaa elämä asettua raiteilleen, ja normaaliarkeen ollaan päästy melko hyvin palaamaan. Koirat ovat hyvin kotiutuneet Viinijärvelle, ja ollaan jopa löydetty parikin lenkkipolkua jotka ovat käyneet erittäin tutuksi. Kisailmo tosiaan tuli laitettua, ja kas kummaa, Lysti aloitti heti sen kunniaksi juoksut, joten se siitä kisasta sitten. Jotenkin se sai myös treenifiiliksen laskemaan kun lehmänhäntä, ja ollaankin keskitytty vaan olemaan ja öllöttämään. Ja toki pitkästä aikaa sain myöskin kunnon flunssan ja se kaatoikin miut petipotilaaksi useammaksi päiväksi. Ihana oli kyllä maata sohvalla kun sisarhentovalkeat huolehtivat lämmityksestä vuoroissa.

Lysti arvostaa kovasti juoksuhousuja

Viime viikonloppuna kuitenkin saimme taas treeni-intoa, kun HST Finlandin Olli tuli meitä kouluttamaan. Perjantaina pakattiin auto täyteen tavaraa ja mentiin Mervin luokse viikonlopuksi. Lystin kanssa saatiin moneen ongelmaan ratkaisut, ja Olli toi mukanaan uusia välineitä mm. noutoa silmällä pitäen. Ihanaa kun koulutukset ovat nykyään pääsääntöisesti Joensuussa, kiitos Poksin.

Lystin kanssa tehtiin häiriönsietoa, kapulan pitoa, jääviä, A-estettä ja luoksetuloa. Häiriönsiedossa kokeiltiin uutta ideaa, eli häiriö loppuu kun kontakti laskee, ja se tuntui toimivan erittäin hyvin sekä Lilylle että Lystille. Kapulan pidossa otettiin uusi lelu käyttöön. Ongelmanahan on ollut se, että Lysti vaan ottaa kapulan suuhun, mutta ei pidä siitä kunnolla kiinni. Toivotaan että uudella lelulla se saataisiin ratkeamaan. Noita saa muuten sitten ostaa minulta, miulla on niitä takapenkillä monta kappaletta. Jo muutaman treenikerran jälkeen pito alkoi olla huomattavasti parempi.

Jäävissä meillä on vaan se ikuisuusongelma, että Lysti ns. arpoo liikkeitä, ja vaikeinta on siinä se, että se omasta mielestään tekee liikkeet täysin oikein. Pienen jumppaamisen jälkeen huomasimme, että koira ei itse asiassa kuuntele minua, vaan lukee minun kehonkieltä, ja koska en tiedosta antavani sille apuja, saa se aikaiseksi arpomisen. Arpominen loppui kun en antanut enää mitään apuja, vaan appari oli se joka palkkasi koiran. Oli muuten pikkutyttö väsynyt treenien jälkeen, kun joutui niin kovasti keskittymään!

Luoksetulossa minun turvonnut maha yhdessä väärän palkkauksen kanssa oli tehnyt sen, että koira tulee vinoon mutta jää myös todella kauas. Sitä saatiin korjattua ihan niinkin yksinkertaisella tavalla, kun palkkamalla jalkojen välistä ja löyhentämällä hetkeksi kriteeriä jolloin koiran vire kasvaa.

Lilyn kanssa painimme edelleen sen ikuisuusongelman kanssa, eli piippaaminen. Kokeilimme sitä hyppykiertohässäkässä ja ohjatussa noudossa, ja koska ohjattu nouto oli se pahin, sitä sitten hinkattiin koko viikonloppu. Ja tuloksena oli lopulta hiljainen koira joka suoritti innolla työnsä. Aika huikeaa, vai mitä?

Kiitos Olli tästä, ens kuussa sitten päästäänkin Tampereelle heidän hienoon halliin treenaamaan, ja siitä sitten taas lisää!