"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Saanko esitellä: Wirneen T-pennut ovat syntyneet

Maanantai-iltana ajoin töiden jälkeen Röykkään, kun Lauran kanssa laskettiin että tiistaina tai keskiviikkona pentujen syntyminen olisi mahdollista. Lystin ilo oli käsinkosketeltavaa, kun se lyllersi tervehtimään. Oli kyllä jo kerennyt reilussa viikossa tulla aika ikävä tuota pikkutyttöä. Joka ei kyllä ollut enää kovin pikkuinen.


Yö meni hieman levottomasti, kun Lystillä alkoi olla jo selkeästi huono olo. Mutta ei se ollut yhtään sen oloinen, että mitään alkaisi tapahtumaan. Tiistai vietetiin pentuhuoneessa kovin rauhallisissa tunnelmissa, Lysti nukkui ja mie neuloin. 

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Lysti alkoi muuttua levottomammaksi, eikä sen ollut enää hyvä nukkua missään asennossa. Välillä se kävi miun sylissä, välillä meni pentulaatikkoon ja välillä vaan läähätti ovella. Olisin kyllä kovasti halunnut auttaa toista olossa, mutta eihän se auttanut kun pitää tassusta kiinni ja lohduttaa, että kohta ne syntyvät ja sitten olokin paranee.

Keskiviikkoaamuna alkoi pentulaatikon petaaminen, ja aloin itsekin valmistautua synnytykseen. Myöskin toiset koirat alkoivat Lystin mielestä olla selkeästi "ei-toivottuja", toki Lystimäiseen tapaan, että se vaan väisti ulosmennessä. Ja sitten yhden maita alkoi olo olla selkeästi sellainen, että nyt ne kohta syntyvät.

Tasan kahdelta syntyi eka pentu. Turbo painoi syntyessään 428g. Lysti oli hetken hieman ihmeissään että mikäs tämä nyt oikein on, mutta heti kun pieni piippaus kuului, siitä tuli maailman täydellisin äiti. Se hoiti heti täysin itsenäisesti pennun napanuoran katkaisun, nuoli sen puhtaaksi ja ohjasi tissille. Hieman kyllä hirvitti se ekan napanuoran katkaisu, sen verran pieni oli pentu ja Lystin otteet olivat aika määrätietoiset. Mutta näköjään se luonto vaan hoitaa tämänkin asian niin, että koira vaan tietää juuri sen oikean kohdan mistä purra se poikki.

14:18 syntyi toinen poika, Tahti. Tahdilla oli painoa 298g. Tässä vaiheessa ymmärsin, että mikäli synnytys menee tällä tavalla, ei minun tarvitse muuta kuin odottaa että Lysti on hoitanut pennun, ja punnita vauveli.

14:39 syntyi Temppu, ensimmäinen tyttö, joka painoi 319g. Ja heti kun Lysti oli sen kerennyt saada hoidettua, syntyikin jo 14:59 toinen tyttö Typy. Typy painoi 265g.

15:21 syntyi kolmas tyttö, Tuju. Painoa Tujulla oli 309g. Ja Tujuhan sitten oli kyllä kovinkin määrätietoinen pentu. Jo ennen kun sikiökalvo oli otettu pois, se jo huuti ja ennen kun napanuora oli katkaistu se jo määrätietoisesti mönki tissille.

Sitten 15:53 syntyi kolmas poika, Tempo. Painoa Tempolla oli 359g. Tempon syntymisen jälkeen Lysti alkoi selkeästi rauhoittua ja hoitaa pentuja, ja mietin jo että oliko pennut nyt sitten tässä.

Mutta Lysti ilmeisesti veti vaan vähän henkeä, sillä 16:55 syntyi vielä neljäs tyttö, Tuittu. Painoa Tuitulla oli 300g, ja kun Lysti oli saanut Tuitun hoidettua, ja kaikki pennut olivat tissillä, se huokaisi syvään ja alkoi nukkua. Ei tämän paremmin synnytys kyllä olisi voinut mennä! Lysti on vaan niin ylpeä pennuistaan, ja saa ollakkin koska onhan nuo vaan maailman oikeasti kauneimmat ja ihanimmat pennut! Toki ehkä olen hieman objektiivinen näkemyksessäni, mutta ehkä tässä tapauksessa se sallittakoon?

Ja koska aina pitää tehdä Excel, niin tässäpä pentujen syntymäajat, ja painot vielä taulukon muodossa.

Ja sitten vielä onnellisen mamman poseeraus synnytyksen ja pienen levon jälkeen. Oikeasti Lystistä oikein huokuu onni pienistä lapsukaisista. Ja se on kyllä sellainen superäiti, mutta niinhän se on kaikessa muussakin tekemisessään. Sellainen 10+ oppilas, joka nauttii täysin siitä että saa tehdä kaiken juuri oikein ja täysillä. On kyllä aivan huippua kun saa nähdä näiden pentujen kasvua ja kehitystä!

Ja onneksi on olemassa Markku Lönnberg, joka otti pennuista viralliset passikuvat, nää on vaan niin upeita pieniä yksisarvisia 💓

1 kommentti:

Jenny kirjoitti...

"Hieman kyllä hirvitti se ekan napanuoran katkaisu, sen verran pieni oli pentu ja Lystin otteet olivat aika määrätietoiset." toi on kyllä niin totta. Hyi saakeli se näyttää pelottavalta. 😂 Kyllä noi koirat vaan luonnostaan tietää mitä tehdä ja ok sellaisia supermutseja, sitä on kyllä ihana katsoa. ❤️

Onnea pennuista! On kyllä nätit värit.