Melkein JK3

Päätin pitkällisen pohdiskelun jälkeen lähteä neidon kanssa Australianpaimenkoirien Mestaruuskisoihin Kemiin. Tulostavoitetta ei juurikaan ollut, mutta tarkoitus oli tarkistaa missä mennään kisavalmiuden kanssa. Koko viikon olin ihan paineessa kisojen takia, ja jännitystä ei yhtään lieventänyt neidon kohta pari kuukautta myöhässä olevat juoksut. Värkki kun päätti tietenkin turvota juuri koetta edeltävänä iltana ja neito alkoi putsaamaan itseään kovinkin intrnsiivisesti. Töiden jälkeen lähdimme ajamaan kohti Kemiä ja kisoja. Yllättävää kyllä mitä lähemmäs Kemiä tultiin, jännitys väheni. Ja se väheni niin paljon että mie jopa miretin kuinka kiva on päästä kisaamaan?!? Ja nukuin kuin tukki koko yön! Ja uskomattominta oli se, että aamulla pystyin myös syömään. Ei vaan käsitä miten tämä on mahdollista?!?

Hieman kuitenkin ilme oli vakavana kun jälkimetsä alkoi siintää edessä...

Onneksi metsässä ei todellakaan tarvinnut olla yksin, siitä piti huolta 15 muuta kilpailijaa sekä lukematon määrä maailman isoimpia paarmoja. Onneksi nekään eivät olleet yksin, olivat kutsuneet bileisiin myös itikat. Ja odotusaikaa oli muutama tunti. Aika meni rattoisasti, nälkä alkoi olemaan joten pystyin syömään uudelleen. Ja sitten olikin aika aloittaa jäljestys. Jana meni niin täydellisesti että samaan pystyi ainoastaan yksi koirakko meidän lisäksi. Ja voin myös kertoa että sai muuten miettiä hetken kuinka hitossa lähetän neidon tuonne ryteikköön niin että sillä on edes minimaaliset mahdollisuudet edrtä. Hyvin lähti jäljestys, ja eka krppi nousi. Hieman kyllä ihmetytti kepin sijoittelu, sai neito tehdä yöitä jotta löysi sen. Maassa näkyi jalanjäljet ja keppi oli viskattu vasemmalle aivam sivuun jäljeltä. Sen jälkeen mentiinkin koko jälki ilman ajatustakaan kepeistä. Kyllä neito iham selkeästi jäljesti, mutta kun ei nouse nii  ei nouse. Eipä tuota ongelmaa olekkaa  ollut tänä kesänä. No mutta jälki ajettiin ajan puitteissa, ja käytiin tuo ainokainen kappi luovuttamassa.

Mietin kyllä pitkään ja hartaasti lähdenkö kotiin, mutta sisu ei antanut periksi. Joten ajelin esineruutuun.. Ja kannatti muuten ajaa, se meni aivan täydellisesti!!! 3 min 30 sek ja kolme esinettä! Tuomari totesi tässäkkin että yksi päivän parhaista suorituksista!!!

Eikun koira autoon ja menoksi, kohti tottiskenttää. Mieli parani oikein roimasti tuollaisrn suorituksen jälkeen! Kentällä selvisi ettei tuomari ollut vielä tullut paikalle joten eikun odottamaan. Pienoisen odottamisen jälkeen tuomari kyllä tuli paikalle, mutta kisaajat rivät. En ymmärrä mihin ihmiset olivat kadonneet, ja tuomarillakin alkoi pinna kiristymään. Joten mie jouduin ottamaan koiran suorittamaan. Virittely jäi minimaaliseksi ja kostautui heti paikkamakuussa jota neito ei suorittanut ollenkaan. Joten kävin koiran piiloon ja mieli oli aika maissa. Mutta koska tiesin että tulos oli jo kadonnut keppien mukana, nostatin koitaa ja kehuin kovasti jotta saisin hommaan lisää pontta. Ja sitä sain. Aika paljonkin. Neidolla nimittäin mopo alkoi keulimaan aika reilusti. Seuraaminen oli aika hyvää, hieman painoi ajoottain jalkaa ja nyt alkaa myös tuo eteenlähetyksen keuliminen näkymään. Kuitenkin erittäin hyvä napsahti tästä. Mistä olin erittäin tyytyväinen oli se ikuisuusongelma srisahtuminen, sen neito teki todella hyvin. Liikkeestä istuminen erittäin hyvä, maahanmeno ihan hieman hidas. Mutta se seisominen!!! Ja siitä luoksetulo!!! Se oli TÄYDELLINEN!!!

Ja siinä vaiheessa mopo karkasi. Ihan täysin. En enää uskaltanut kun hyvä sanoa koiralle, sellainen pilke oli silmässä. Tasamaanouto ei ollut heikostikkaan hidas. Neito ryntäsi kapulalle, ja melkein törmäsi tullessaan. Ja ei muuten todellakaan antanut kapulaa. Ei todellakaan. Ja sitten hyppy. Niin vauhdilla lähdettiin liikkeelle että joko koira ei nähnyt tai ei älynnyt, niin kaatoi sitten mennessään sen. Ja arvatkaapa hidastiko sekään hommaa??? Kierrokset vaan nousi ja otettiin hyppy uudelleen. En ole IKINÄ nähnyt neidon hyppäävän noin korkealle! Ja kovaa! Vaan irroittipa kapulan, kun vaihdoin käskysanan ja äänensävyn. Ja A mentiin niin kauniisti että tekniikasta saatiin erikoismaininta. Mutta mitä helvettiä tapahtui eteenlähetyksessä?!? Joko paviaani oli sitten jättänyt kentän reunaan sellaiset pyörät. No arvatkaa bongasiko neito ne?!? No menihän se maahan niidrn vierren kun oli ekana todennut että ei se ollutkaan palkka. Voi perkele... Mutta siis kokonaisuutena neito toimi todella hyvällä vireellä, eikä väsymystä ollut nähtävissä. Tuo oli vireeltään yksi meidän parhaita suorituksia, ja tuosta ei paljon tarvi viilata ni se patikymmentä pistettä on siinä. Mie oon niin tyytyväinen itseeni ja koiraan. Me ollaan niin hyviä!!!

Jäljen riemua?

On se kumma, että kerrasta toiseen huomaan lauseen "älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon" kuuluvan treeneissä. Ja sitten ihmettelen miksi oma koira ei toimi. Ehkä myöskin nälkä kasvaa syödessä, eli kun ennen on riittänyt 6 suoritus, nyt alkaa tähtäämään siihen 10 suoritukseen. Aluksi riitti kuhan koira osaa jotenkin,  nyt alkaa sitten kiukuttamaan kuinka leväperäisesti tuon ja tämän ja tuonkin on opettanut. Ja muuten, jos on kovasti kirjotusvirheitä, antakaa anteeksi, tää on kirjoitettu kännyllä :)

Mutta siis tähän jälki"ongelmaan" joka meille siis on muodostunut. Neito kyllä jälestää, menee janalla melkein suoraan ja nostaa melkein joka kepin. Ja nyt vaan tuo melkein ei riitä. Eli viimeiset pari viikkoa ollaan tehty jäljet niin, että en tiedä kuinka monta keppiä siellä on enkä myöskään siten pääse ohjaamaan/kurmuttamaan koiraa vaan olen onnellinen jokaisesta onnistuneesta suorituksesta. Janatreenit toki neuvoin Maaritille, mutta en toki niitä neidolle ole tehnyt. Joten nyt otetaan 7 päivän tehotreenit asiaan, josko se suoraan liikkuminen muistuisi taas neidolle mieleen. Otetaan ekana pallolla mutta täytyy varata namit sillä heti kun neito alkaa ennakoimaan palloa siirrän sen namille, jotta ei ala vaan palloa etsimään. Nyt on 6 janaa takana ja täytyy sanoa että hyvin se alkaa neito toimimaan. Myöskin keppien nosto on huomattavasti parantunut, kun tarkkasilmäiset huomasivat siinäkin asiassa sanomista. Eli nyt otetaan siihenkin hieman tarkkuutta.

Ja toki kun on tälläisen suunnitelman ja aikataulun tehny, niin sit tehdään jälki metsään, jossa kyllä älyttiin olevan suunnistajia, mutta toki kuvittelin että ne kulkee siitä kohtaan tien kautta. Jep jep. Ei muuten kulkeneet. Ne muutamat jotka oli eksyneet kyllä kulki tien kautta. Ja sitten tietenkin ne muut suunnistajat juoksi just siinä aikana kun jälki vanheni sen jälen yli. Kaikki 160! Ja tämähän toki selvisi vasta siinä vaiheessa kun oltiin tultu jo jäljeltä. Onneksi ajattelinkin että tässä on jotain outoa kun neito pörräsi janan ihan miten sattuu ja ekan kepin jälkeen tuntui sekoavan ihan täysin. Koska sit näin rastin suoraan jäljen vierellä ja siihen loppui homma. Koira autoon ja paikkaavaa jälkeä tekemään. Joka sekin meni ihan reisille. En ees aloita siitä kertomista.

Joten eikun Maaritille soitto ja uutta jälkeä tekemään seuraavana iltana. Ja nyt kun olin päibän miettiny ja suunnitellu ja vielä Maaritinkin mielipiteen kysynyt, saatiin aikaiseksi todella onnistuneet treenit.

Ja tässä viime päivien huomiot:

- Janalle lähetys odota käskyä apuna käyttäen
- Janalla pallo suoraan menemisen palkkana
- Kepeillä rauhallinen mutta pitkän kaavan mukaan palkkaaminen
- Jäljeltä vauhti sopivaksi

Katsotaan kuinka näillä saadaan ens viikolla homma luonnistumaan ;)

Voisiko sanoa että tästä se jälki ei paljoa paremmaksi tule?

Viikonloppuna oltiin EK-leirillä ja siellää jäljen ajaminen meni suoraan sanottuna aika reisille. Huomasin itsestäni tälläisen kivan pikku luottohomman, että luotan enempi merkkeihin kuin koiraan. Ja nyt se sitten kostautui. Kostautui moni muukin homma mutta niistä myöhemmin kunhan puran tuon koulutuksen paperille. Mutta tästä suivaantuneena ajoin torstain jälkitreeneihin ja sanoin Aulille että suunta on tuo, kaikki mitä siitä eteenpäin tapahtuu saa tapahtua. Janamerkki ainoana paikalleen ja sen näytät, mitään muuta ei merkata enkä edes tahdo tietää. Ja sainkin juuri sellaisen jäljen.

Jälki oli siis tarkoitus tehdä lammen ympäri jotta saadaan maastonvaihtelua ja hieman haastavuutta tätä kautta. Paitsi että lampia oli kaksi. Ja maasto oli sanalla sanoen ainakin ohjaajalle todella haastava. Ei muuten koiraa paljon kerennyt seuraamaan kun yritin vaan pysyä kahdella jalalla mukana kaatumatta/ lumipallona pyörimättä.

Jana oli n.30m ja neito lähti sinne kuin juna, varmasti ja suoraan. Hieman lopussa oikaisi, mutta ei ottanut takajälkeä. Vauhti oli mielestäni juuri sopiva, ja ensimmäinen keppi oli todella lähellä janaa, ja se nousi. Toinen, kolmas ja neljäskin nousi. Mentiin ainakin kolmen ojan yli, joista yksi oli niin leveä että piti koira pysäyttää jotta pääsin yli. Koiruus kävi sillä aikaa ojassa uimassa. Ja jatkoi jäljen ajamista. Mentiin ylämäkeä, alamäkeä, suota, metsää ja risukkoa. Eli maastovaihdosta tuli huolella. Hyvin oli Auli laittanut kepit merkkaamaan maastonvaihteluita. Eli kun maasto vaihtui ja koira selvitti sen, oli palkkana keppi. 8 keppiä nousi, ja hiki sekä maitohapot jaloissani nousivat myös. Ohjeena oli ollut että jos koira väsähtää niin lopeta seuraavalle kepille, mutta väsymistä ei ollut havaittavissa. Lämmintä oli kuitenki auton mittarin mukaan 27.

Hyvä että huomasin että tultiin jo jäljen loppuun, ja siinä kunnon hillumiset. Sitten hiivittiin autolle ja alettiin purkamaan tilannetta. Siis toki sen jälkeen kun olin saanut nenäliinan, vettä ja penkin pyllyn alle. 10 keppiä siellä oli ollut, mutta kerrankin ei edes vituttanut. Jälki meni kuitenkin aivan mielettömän hyvin ja 8 keppiä nousi ilman mitään aneluita. Suuret kiitokset Aulille joka jaksoi moisen jäljen tallata. Kyllä täytyy vaan olla onnellinen että on näin hyvän ryhmän itselleen saanut! Tästä on todellakin hyvä jatkaa kohti kesän koitoksia!

Ja ps. Mie ylitin itseni myös esineruudussa, pystyin lopettamaan kun olin voitolla!

Miun pieni pallukka on aivan mieletön pikkuelukka!!!

Nyt on aihetta juhlaan

Nimittäin neito täyttää tänään 4v!!! Se alkaa olla jo aikuinen nainen!

Juhlapäivä alkoi railakkaasti kun Mervi ja Hilkka tulivat laittamaan yhdistyksen karhukirjeet maailmalle. Siitä lähdettiin kohti ravirataa ja tehtiin neidolle tarkkuusruutua ja Nero pääsi jäljestämään. Ruutu oli aika vaikea koska metsä oli aivan rutikuivaa, mutta hyvin silti nenä toimi ja pienen avun jälkeen kaksi esinettä nousi metsästä. Luovutuksen suhteen täytyy tehdä kuivaharjoittelua, nyt se on aikamoinen sylkäisy. Mutta silti, kolmannen kerran neito teki ja hyvin tekikin! Neron jälki oli pieni kaarre, ja hyvin osasi myös Nero käyttää nenäänsä. Ja toki tämän rehkimisen jälkeen neito pääsi mielipuuhaansa, eli Neron pyörittämiseen metsässä, tiellä ja pusikoissa.

Tästä tultiin kotiin ja yksi Lilyn lemppari-ihmisistä, Lasse, tuli käymään pitkästä aikaa. Ja voi sitä riemua ja iloa. Ei taas neito tiennyt miten päin sitä olisi. Siitä lähdettiinkin Pärnälle tottistreeneihin ja voitteko uskoa, tehtiinpä metrinen este ilman yhtään rapsautusta! Kyllä me vielä jonain päivänä se osataan? 4 minuuttia paikallaoloa, hyvin pysyi, hieman vaihtoi lonkkaa toiselle ja piippasi, mutta pysyi. Ja siihen vielä jääviä ja A, ni treenit tälläisenä hellepäivänä olikin siinä. Ja toki toin treenikavereille kakkua :D

 Nyt neito makaa tyytyväisenä sohvalla, ilmeisesti on ollut kiva synttäripäivä?

Lisää kuvia hauskasta synttäripäivästä löytyy täältä

Metsästä voi löytyä keppejä

Mie en vaan niin käsitä miks ihmiset viskoo esineitä ja keppejä metsään, mietti Lily tänään. Mutta toki kun herkut on kohdallaan, täytyy kiireesti viedä ne mammalle ;) Viime viikolla alettiin harjoittelemaan terävää kulmaa "ihan tosissaan", ja tarvetta harjoittelulle olikin talven jäljiltä. Ensimmäisen kulman pörhälsi n.10m ennen suoraksi mutta siis pysyi jäljellä, ja toista kulmaa piti ihan miettiä ja tarkastaa. Tänään otettiin samalla idealla, mutta jälki piteni ja metsähakkuukin saatiin mahtumaan mukaan. Kovasti pieni hattivatti heilui tuulessa mutta tarkistuksen jälkeen oikea suunta löytyi ja samalla löytyi 8 keppiäkin. Nyt seuraava jälki täytyy sitten tehdä helppona, en halua tappaa tuota intoa heti kesän alussa. Nimittäin intoa on! Tänään piti ihan muistuttaa että autossa voi olla hiljaakin? No hiljaista on nyt kun koira katosi iltaruuan jälkeen omaan sänkyynsä. Nukkumaan. Taisi hieman käydä hattivateilla myrsky voimille :D 

Ja on miun heposenkakan äärellä kovistelu johonkin otsalohkoon uponnut, tänään oli hepalletuoksuva esine metsässä. Oli muuten aika hankala tuoda miulle asti :D Mutta koska se on esine, ja se on metsässä, se täytyy tuoda miulle. Oon mie jotain ihan selkeesti opettanu oikein!

Sairaslomalta ollaan palattu arkeen

Blogikin on kärsinyt sairaslomasta. Olin melkein pari kuukautta sairaslomalla, ja kiitin kyllä neitoa joka jaksoi hoivata ja helliä mammaa kun sairastin. Ei haitannut vaikka ei treenattu eikä muutenkaan ollut aktivitetteja. Nyt kuitenkin ollaan taas aloitettu treenaaminen, ja tänään päästiin ensimmäistä kertaa koko kesään esineruutuun ja jäljelle. Esineruutu meni aivan täydellisesti, ja niin meni jälkikin. Nauroinkin että ei siis kannata treenata, suoraan vaan kokeeseen! No ei sentäs, otin jälkiryhmän vedettäväkseni joten treenattua kyllä tulee. Janat ja terävät kulmat ovat tämän kesän aihepiiri. 

Tottiksessa ollaan tahkottu motivaation ja rauhan kanssa, ja tahkoaminen alkaa tuottaa tulosta. Maassaolo on rauhoittunut ja koiran mielintila alkaa olla muuttunut. Nyt pidennetään matkaa, aikaa ja piilossaoloa. Ja tietenkin häiriötä. Aivan alusta aloitin tuon liikkeen koska sen täytyy olla vahva liike koiralle PK-puolella. Ja sitähän me kesällä tahkoamme. Muutenkin kestävyyttä ollaan saatu liikkeisiin, ja vauhtikin alkaa taas löytymään. Viime syksy oli aivan liian rankka pienelle päälle, ja sitä ollaankin nyt sit paranneltu talven aikana. Hyppytekniikkaa täytyy alkaa nyt hiomaan, toivotaan että siihen saadaan parannusta, tällä hetkellä se milli mikä jää esteen ja koiran väliin ei riitä. Mutta onneksi on aikaa hioa, eli kokeisiin mennään vasta kun palikat ovat kasassa. Tokoa otetaan siinä sivussa, mutta toi hyppäys voittajaluokan ihmeelliseen maailmaan vaatii kypsyttelyä ja paneutumista, ja niihin ei kesällä juurikaan ole aikaa. Talvella kerkeää sitä sitten tahkoamaan. 

Muuten lumien sulettua ollaan löydetty uusia lenkkipolkuja ja kävimpä hakemassa pyöränkin talviteloilta. Katsotaan jos sen huomenna saisi kunnostettua niin voitaisiin sekin harrastus taas aloitella. Yksi uusista lenkkipoluista käy täydellisesti pyöräilyyn, täytyy vaan ottaa trackeri käyttöön niin tietää hieman kuinka pitkälle ja kovaa jaksetaan mennä. Ruokavalion kanssa on miulla vielä harjoittelua, ja kunhan saan sen kuntoon jaksaakin taas riehua koiruuden kanssa. 

Hakua ollaan myöskin aloitettu, ja nyt meinasin tahkota sen rullailmaisun kuntoon. Katsotaan sitten syksyllä kuinka siinä kävi. Innostus ainakin lajiin on taas pitkän ja kylmän talven jäljiltä herännyt! Hyvin neito kyllä muisti kupletin juonen, kun ollaan muutamat ilmaisutreenit otettu kentällä. Treeniseuraa otetaan vastaan hyvin mielellään!

Pyhitä lepopäiväsi

Vai miten se olikaan? Sunnuntai siis pyhitettiin lepäämiselle. Tai siis siihen ei oltu suunniteltu yhtään mitään. Kunnes tuli nälkä. Ja koska hotellimme ravintola ei juuri tänään minulle kelvannut, lähdimme etsimään ravintolaa. Ja emme tietenkään lähteneet sinne mistä niitä ravintoloita olisi varmasti löytyneet, vaan lähdimme juuri toiseen suuntaan. Jarno oli kyllä hieman epäileväinen, mutta kilti seurasi perässä. Ja koska aurinko paistoi ja linnut lauloivat, mikäs se oli kävellessä. Paitsi jokainen joka miut tuntee voisi olla eri mieltä. Mie kuulemma muutun ihan pikkaisen kärttyisäksi jos en saa syödä. Pyh ei pidä paikkaansa. Aikamme tallusteltua tuli sellainen olo että jos nyt otettaisiin taksi ja mentäs kuitenkin sinne keskustaan? Mutta suomalainen ei perkele periksi anna. Joten kun näimme kaksi juutalaista istumassa linja-autoasemalla päätimme kysyä apua. Eli kuinka päästä joko a) linja-autolla keskustaan tai b) päästä syömään johonkin. He olivatkin kovin ystävällisiä, ja olipa toinen jopa käynytkin Suomessa ja olipa jopa tuntenut suomalaisen tytönkin. Linja-autoista eivät osanneet sanoa koska eivät olleet paikallisia mutta kertoivat että pienen matkan päässä olisi juutalainen ravintola ja siellä hyvää ruokaa. Joten päätimme lähteä etsimään ravintolan, joka olikin oikein osuva valinta. Ruoka oli todella hyvää ja sisälsi jopa oikeata rapeata salaattia. Nam! Tämän jälkeen kävimme vielä hakemassa jälkiruokaa Dunkin Donitsista, kun se tuntui olevan paikallinen donitsien mekka. Täytyy kyllä sanoa että donitsit jäivät syömättä, niin mauttomia olivat. Mutta tulipahan sekin kokeiltua! Sitten tallustelimme takaisin hotellille, ja loppumatkasta tallustelu muuttui pienoiseksi hölkäksi, sillä ukkonen nousi selkämme takana. Onneksi taas kerran kerkesimme juuri hotellille kun myrsky iski. Sitten olikin aika katsella salamointia ja nauttia Happy Hourin antimia. Myrskyn loputtua kävimme vielä varaamassa huomiselle vuokra-auton, sillä huomenna olisi SE päivä! Pääsisin katsomaan paikallisia aussieita!!! Siihen ajatukseen olikin hyvä nukahtaa!

 Myrsky pimensi auringon

 Kyllä noita donitse juoksee vaan karkuun!

 Tuli halvemmaksi ostaa koko laatikko kuin vaan muutama?

 Amerikka on tekniikan huipulla? Oli tuossa puhelimessa kuitenkin näppäimet, eli ei kuitenkaan kieritettävää versiota

 Iltapalaksi lisää salaattia hieman juustolla höystettynä?

Myrsky toi myöskin kylmän ilman, mutta onneksi huppari ja jääkylmä juoma lämmittivät!