Me ollaan elossa!

No nyt on kammottava pallien poisto takanapäin, ja taisi taas käydä niin että minä panikoin enemmän kuin mitä koira. Rauhoitusainetta meni kolminkertainen määrä, mutta loppujen lopuksi pallit saatiin pois. Eka yö meni itkiessä mutta seuraava päivä oli jo huomattavasti parempi. Neljäntenä päivänä otin puristussiteen pois, ja sehän oli 4 tikillä kiinni. Kiitos Elinan poisto oli suht helppo, hän kun liisasi tikinpoistokoukun töistä. Olin kyllä varautunut jo kunnon tappeluun, mutta Wallu vaan makasi ja odotti että eikö se tunari saa niitä millään pois. Samalla kaavalla meni myös loppujen tikkien poisto. Mutta se muu elämä... huoh... Kuinka energinen koira voikaan olla??? Ei nimittäin kaukana ollu kauniit fazerin sinisen suklaan väriset rukkaset. Mutta nyt siitä on selvitty, ja voin kyllä suositella lämpimästi operaatioita, koira on muuttunut aivan mielettömästi!

Mutta siis voitteko kuvitella, me käytiin Merjan kanssa tokoilemassa. (Siis 3 viikkoa sitten)Ensimmäisenä ruutu, ja koska olen käyttänyt samaa lelua siellä palkkana. Koiran hämmästys olikin suuri kun sieltä löytyi eri lelu (mitä tästä opimme) mutta pienen kannustuksen jälkeen älysi että se onkin palkka. Toisella kerralla otin jo pitemmän matkan, missä alkoi epäröimään, mutta muutaman toiston jälkeen ei haitannut vaikka muutettiin suuntaa ja matkaa pidennettiin. Ja kontakti oli Wallulla tosi hyvä. Välissä ihasteltiin Viivi-siskon ruutua jonka jälkeen siirryttiin luoksepäästävyyteen. Tässä koira kyllä ihan täysin yllätti. Luoksepäästävyyttä ollaan otettu kesäkuussa Aijan kanssa viimeksi, ja aloitettiin sillä että Merja vain käveli luokse. Ja mitä koira tekee??? Katsoo täydellisessä kontaktissa minua, enkö olekkin taitava näinhän tässä piti olla, eikös? Merja kuitenkin kuuluu ihmisiin jotka Wallu tuntee mutta ei ole kuitenkaan paljon ollut tekemisissä. Tästä innostuneena uskallettiin kokeilla kättelyä, joka meni aivan vastaavalla tavalla. Sen jälkeen patukkapalkka ja mielettömän hyvä fiilis! Miun mussukka <3

Sen jälkeen noutoja, joissa koira on älynnyt että voi pompata ennen käskyä ja leikkiä kapulalla. No sekin saatiin sillä kuriin että koira hihnaan ja merja hakemaan kapulaa joka kerta kun yritti lähteä. Ihan noin muistutuksena että ei kannata yrittää mitään ylimääräisiä. Sitten seuraamista joka paranee joka kerta, kyllä se vielä sen oppii :)

Muuten ollaan vaan oltu ja öllötetty, opetin minä flunssaisena pakkia käskyn. Onpahan yksi sirkustemppu lisää :) Täytyy tuo toinenkin blogi päivitellä kunhan tässä työn lomassa kerkeää!

Rauhallista eloa tai sitten ei :D

Moona päätti että kotiin on päästävä ja aloitti juoksut. Joten nyt vain yksi koira kotona ja ihmeen hiljaiselta tuntuu koti. Olis ihan selvästi yhden koiran mentävä aukko meidän taloudessa. No josko sitä sitten joskus uskaltaisi ottaa W:lle kaverin, mutta ei vielä ennen kun nähdään mihin tuon koiran kanssa homma menee. Ollaan vaan oltu ja käyty pohjoisessa ihmettelemässä MH-kuvauksen saloja. Nyt olen siis C-osio käynyt, ja loppukuusta suuntana uudelleen Oulu ja B-osio. Koulutus oli mielenkiintoinen ja odotan innolla seuraavaa viikonloppua. Loppuviikosta suunnattiin Kemiin ja siellä Merjan lihapatojen ääreen. Kyllä hirvenliha voikin maistua hyvälle kun sitä muutaman kerran vuoteen saa.

Ja jotta ei tuo koira ihan tylsyyteen kuolisi, mentiin Merjan kanssa peltojäljelle. Hieman arvelutti kuinka käy, koska a) W ei tykkää peltojäljestä ja b) viime treeneissä kävi miten kävi. Lopputuloksena c) koira joka ei meinannut nahoissaan pysyä kun pääsee tekemään jotain JÄRKEVÄÄ! No teknisesti jälki ei ollut mitään mestariluokkaa, mutta mikä oli ihanaa, oli kulmat. Viimeinen kulma meni kuin oppikirjan sääntöjen mukaisesti. Hieman Wallu vouhotti jäljellä, mutta ihan selkeä harjoituksen puute vaan paistoi tekemisessä. Täytyisi siis panostaa tuohon peltojälkeen enempi, sillä se näkyy heti tuossa metsässäkin.

Eli siis tänä aamuna kaatosateeseen ja metsään, onneksi miehet eivät ikinä petä ja saapuivat aina niin iloisina seuraksi. Nuotio tulille ja jälkiä tekemään. Lopputuloksena meillä 4 keppiä, 3 kulmaa jotka menivät aivan mielettömän hyvin! Ei yhtään harmittanut ne kaksi keppiä jotka jäivät metsään, kun ne kulmat meni niin mielettömän hyvin. Nyt tuntuu että koira on todellakin hokassu mitä ne kulmat siellä metsässä tarkoittavat. Ja pienen koiran pieni ilo kun pääsi mamman kanssa tekemään jotain järkevää. Kyllä oli eilenkin ilo kun Kirin nappasin luonnetestistä mukaani ja kaasuttelin jamikselle lenkille. Sain nauraa noitten pienten riehumiselle aivan maha kippurassa, niin hauskaa niillä tutnui olevan! Kotiin kun päästiin kumpikin oli niin väsynyt että W kellahti häkkiin ja Kiri minua lämmittämään sohvalle. Harmi vaan että Hilkka tuli niin aikaisin hakemaan, oli niin lämmin peitto :D

No ens viikko ei sit olekkaan niin iloinen, tiistaina Wallulle koittaa ankeat ajat ja mennään Kivuttomalle pallien poistoon. Sitten vietetäänkin sairaslomaa, jonka tiedän jo nyt olevan ihan yhtä helvettiä. Kumpa vaan se leikkaus menisi hyvin... Mutta siitä sitte ens viikolla lisää.