Harrastusten iloa

Täytyy kyllä taas kerran ihmetellä mistä noille koirille tuo into ja ilo löytyy. Nythän me ollaan oltu Lilyn takia taas muutama viikko harrastustauolla, ja onhan tuota kuumaakin riittänyt niin paljon että ei senkään vuoksi ole mieli tehnyt mihinkään. Käytiin me Aijan kanssa yhtenä iltana Pärnällä, mutta omistajalla keitti jo niin paljon että ei siitä mitään tullut, ja koirat saivat pulikoida lammessa kunnon treenien sijaan. Mutta eilen oli jo hieman viileämpi ja Lily on nyt ollut parempana niin suuntasimme agilityradalle. Ekana otettiin putkea, ei vielä uskaltanut ilman minua mennä mutta sitten keksittiin targetti (vai mikä sen hieno nimi onkaan?). Ei muuten enää yhtään pelottanut putkeen meno vaikka oli jo mutkalla, ryminä vaan kävi kun kiiti makupalaa päin. Hypyt onnistuivat myös tosi hyvin, ja irtoaa kyllä makupalalle aivan mielettömän hyvin. Pitkään mietin että jokohan sitä uskaltaisi kokeilla A:ta, sillä muistan elävästi temppuilun joka Wallun kanssa kontakteilla piti tehdä jotta sen sai niistä tykkäämään.

Otettiin Lily hihnaan ja minä niin olin jo miettinyt että sitten laitetaan makupalat ja sitten... ja koira meni jo. Jumaliste mikä rämäpää, ei muuten korkealla tuullut kun heitti ittensä yli! Joten kotiläksynä siis alastuloharjoitukset,  ennen sitä ei koiraa päästetä kontakteille. Ja koska ajattelin et ei näissä tunnu ongelmaa olevan, kokeiltiin sit samaan rahaan myös keinu. Ja sama homma, Lilystä oli mukava kun se rämähti ja voidaanko mennä uudelleen? Uskomaton pieni elukka, mie tulen olemaan niin kusessa tuon likan kanssa, koska minunhan siis myös pitäisi pysyä kyydissä mukana. Mutta haasteita riittää, ja onneksi ne Lilyn kanssa on positiivisia haasteita.

Kotiin kun päästiin koira nuupahti kylppäriin ja se mahdollisti Wallun viemisen treeneihin. Otettiin sekalaista toko/tottista koulun kentällä, ja koska nyt on taas sekä omistajassa että koirassa ollut pieniä jankkauksen merkkejä, otin uuden lelun mukaan leikkiin. Ja muuten kylläpä koira taas teki ihan into piukeana. Ainut mikä minua hieman ihmetyttää on se, että Wallun hieno seuraaminen on muuttunut perässä hiippailuksi, ja nyt huomasin että minun käsi häiritsee sitä. Kun nostin kättä eteeni se tuli oikealle paikalle, ja kun laskin käteni seuraaminen muuttui hiipparoinniksi. Se kun seuraa niin kiinni minussa että herraa varmaan taas ahdistaa kun eihän se muutenkaan tykkää koskettamisesta treeneissä. No täytyy alkaa nyt taas kiinnittämään asiaan huomiota. Ja eteenlähetys. Voi hitto mikä vauhti ja päättäväisyys, nyt ei nimittäin ihan oikeasti tiennyt että siellä on lelu. Mitenhän nopeasti sitä uskaltaisi alkaa siitä käskemään maahanmenoon? Ei varmaan kovin nopeasti, mutta toisaalta taas toi kun tylsistyy niin nopeasti? No onhan meillä myös se ruudun loppuun opettaminen ja tunnari vielä tekeillä, että ei tässä hommat lopu. Ja jos loppuu niin siirrytään sirkustemppuihin ;)

Ja tänään sain pitkäikäisen haaveeni toteutettua, eli sain Wallun tassun selkääni ikuiseksi muistoksi tuosta pienestä riiviöstä. Se on nyt ihan oikea tassu, vesiväreillä kylppärissä koiran kanssa touhuttu. On se vaan niin hieno <3