"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kun kerta haukutte miun silmiä, ni en sit näytä niitä enää!!!

Eli tälläisiä kuvia ollaan sit otettu Tuusniemen näyttelyn jälkeen ;) Arvostelua ei ole, koska en saa siitä mitään selvää. Toivotaan että Taija saa ja kunhan se tulee nettiin ni sit voin sen tännekkin laittaa. Mutta siis tiivistettynä koirassa hyvää ainoastaan kaula, ja kaikki muu onkin sitten surkeaa. Varsinkin silmät. Jotka harittavat *reps*. Ja arvosteluna kehäsihteerin mukaan Riittävä. Eli T. Joten silleen. Mutta olipa kiva näyttely muuten, näki tuttuja ja tuntemattomia, ja näinpä Lilyn isoenon Dinon ja hänen "pikkuveljen" Rion. Ihania koiria ja olipa mukava nähdä myös omistajia Tainaa ja Jyrkiä.



Mutta sitten iloisimpiin asioihin! Ollaan siis treenattu agilityä viikottain ja koiralla alkaa olla ajatusta, omistajalla ei. Edelleenkään ei ole sitten mitään todistusaineistoa asiasta, uskotellaan että syy on siinä että vanhempani lähtivät Thaimaaseen ja veivät videokameran mukanaan? Mutta agi onkin ihan mielen viihdykettä, ei sen kummempaa. Mitään kisatavoitteita ei kyseisessä lajissa ole. Johtuu sitten ihan omistajasta. Kun ei pysty kävelemään ja syömään purkkaa yhtä aikaa ni ei vaan pysty!

Mutta tokossa tämän vuoden tavoitteet alkavat siintää, ja nyt toivotaan ettei juoksut ala ennen kuin saadaan tuo AVO korkattua. Sillä neito jo osaa kaikki liikkeet, pientä viilausta toki aina on. Mutta muutinpa muuten luoksetulon käskyn tuossa joutessani muutama viikko ennen koetta! Ensiksikän olin sitä mieltä että en edes treenaa pysäytystä, yritän vaan pyhällä hengellä saada sen pysähtymään. Mutta sitten kuitenkin sen tein, ja kas kummaa, sain aikaiseksi himmaavan koiran. Kuinka yllättävää? No sitten sisätreeniä meidän ihanassa käytävässä ja nyt liike menee Tänne, Stop, Tule. Ja n. 40 toiston jälkeen on muuten ihan sama onko se käsky Tänne vai Tule, lujaa lähdetään. Täytyy vielä erikseen harjoitella tuota pysähtymistä, ja se onkin ensi viikon treenin aiheena. Vaikka olenkin joka päivä töissä ni silti pitää yrittää illalla jaksaa kalsari/takapihatreeniä saada aikaiseksi. Mutta nopeasti se tuo neito oppii, ja jotenkin vain päivä päivältä saadaan yhteistyötäkin paremmaksi. Siis vielä paremmaksi ;)



Helin luona käytiin ihan ylläpitohieronnassa, ja jumejahan sieltä löytyi. Joten tiistaina uudelleen. Että kenties sekin selittää noi arvostelun huonot liikkeet. Mutta koirahan täytyy ehdottomasti saada kuntoon ennen kesän treenejä, ja täytyy alkaa muistaa käyttää koiraa fyssärillä säännöllisesti. Kyllä se vaan on taivahan tosi että noita jumeja tuolle kengurulle vaan tulee. En tosin ymmärrä mistä ;)
Ja jotta elämästä voisi välillä nauttiakin ja pitää hauskaa, on me nautittu ihanista kevätpäivistä ja käyty pitkillä lenkeillä kun alan vihdoinkin löytää täältä lenkkipolkuja joita voi talvellakin kulkea. Ja siis kuten huomata saattaa myös kameraa on tullut ulkoilutettua. Tänään käytiin Päivilänvaaralla grillamassa makkaraa ja tässä olisi maisemakuvia. Ja siis kaikille jotka eivät tiedä, nämä maisemat löytyvät muutaman kilometrin päästä meiltä.



Ja muuten, arvatkaa kuka pääsee ens viikolla pallottelemaan pentuja!!! Mie!!! Onneks on jo myyty ni ei tule kiusausta :D

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Tainnut olla sokea tuomari teillä näyttelyssä. Lilyhän on niin kaunis eikä mun mielestä ollenkaan ei-aussie. Tuomarilla tainnut kyllä silmät harittaa ;)

Mari kirjoitti...

No mie mielenkiinnolla odotan että Taija saa "suomennettua" sen arvostelun kun en ite siitä saa mitään selvää. Sit saa tarkemmin katsottua kuinka kakka toi koira on ;) Kyllä me vielä se ERI taas saadaan!