Ensimmäinen viikko pennun kanssa

Lysti tuli siis meille lauantai-iltana, ja oli heti kuin kotonaan. Häntä tötteröllä tutki paikkoja ja alkoi heti leikkimään leluillaan. Lily oli hieman ihmeissään uudesta tulokkaasta, mutta hyvin väisti pentua sohvalle ja mietti kovasti kuinka tuohon pieneen eläimeen pitää suhtautua. Ensimmäisenä yönä laitoimme Lystin kodinhoitohuoneeseen, ja rupesimme nukkumaan. Olohuoneesta alkoi kuulua pientä murinaa ja sanoin vielä Jarnolle että untakohan Lily näkee, ja samassa kuulin pienten kynsien rapinaa. Lysti oli sitten änkenyt itsensä portin raosta ja päätti että Lilyn viereen olisi hyvä mennä nukkumaan. Eka yö oli kyllä aikamoista huutamista, ei meinannut millään rauhoittua kun olisi leikkimään pitänyt päästä. Yritin ottaa makkariinkin nukkumaan mutta eihän siitä tullut yhtään mitään.

Aamulla Lily oli edelleen hieman ihmeissään pennusta joka tahtoi tulla hänen ruokakupilleen, mutta ei sanonut pennulle mitään. Ulkona Lysti päätti mennä ottamaan pallon Lilyn suusta mutta siitä Lily kertoi todella selkeästi että tämä on hänen ja ei todellakaan olla vielä niin kavereita että tähän voisi tulla. Sisällä alkoi jo hieman kiinnostumaan pennusta, ja pentu sai jo tulla viereenkin ilman että lähti karkuun. Käytiin Jarnon vanhempien luona ja sinne tuli Jarnon tytötkin pentua katsomaan, ja mitä tekee Lysti uudessa paikassa? Häntä tötteröllä ja oikein iloisesti uusia paikkoja ja ihmisiä tapaamaan! Aivan loistopentu! Muutama muukin vieras kävi pentua treffaamassa, ja käytiin lenkillä Einin ja koirien kanssa. Alkuun hieman mietitytti miksi isot koirat haukkuu ja riehuu, mutta hetken mietinnän jälkeen Lysti tuli siihe tulokseen että tämä kai kuuluu asiaan. Välillä kun isojen leikit yltyivät liian rajuiksi tuli minun tai Einin jalkoihin suojaan, mutta isot ottivat kyllä tosi hyvin pennun leikeissään huomioon.

Sitten olikin minun aika lähteä töihin, ja pennun huolto ja hoivaaminen jäi Jarnon vastuulle. Pentu tuntui kotiutuvan todella nopeasti, ja uskomatonta kyllä Lilykin alkoi pennun hyväksymään todella nopeasti. Käytiin Linnunlahden kentällä leikkimässä ja Joan hallilla jo hieman aloitettiin perusjuttujen opetusta, eikä pentu kummastakaan paikasta ollut moksiskaan. Nopeasti oppi nimensä ja luoksetulokin alkoi jo olla aika hyvä.

Jouluaattona minun sukulaiset tulivat meille joka tietenkin tarkoitti reilusti uusia ihmisiä, pieniä lapsia ja äänten paljoutta. Lysti nukkui x-asennossa keittiön lattialla eikä paljon haitannut huuto ja lasten leikkiminen. Lily alkoi todellakin olla kiinnostunut pennusta. Ja Lysti tavoite oli ihan selkeästi päästä nukkumaan Lilyn viereen iltapäiväunia. Joulupäivänä mentiin Jarnon vanhempien luokse ja siellä se sitten tapahtui, Lily alkoi ulkona leikkimään pennun kanssa. Kotona tätä ihmettä ei toki saatu todistaa vasta kun uudenvuoden päivänä, jolloin alkoi myös sisällä leikit kiinnostamaan.

Sisäsiisteydessä ja unikoulussa on vielä petraamisen varaa, mutta muuten ihmetellä vaan voi kuinka nopeasti pentu meille on kotiutunut?

Treenaamassa

Katsokaa kuinka taitava pieni olen!

Nyt ollaan muutama kerta jo käyty treenaamassa Lystin kanssa, ja voi hyvä päivä millanen tuo pieni onkaan! Niin ahne että sormet meinaa lähtee pieneen suuhun. Leikkiminenkin on jo hieman aloitettu, lelut ovat vielä hieman harjoituksen alla, täytyy näköjään löytää oikeanlaiset lelut. Ja saatiinpa jopa videotakin aikaiseksi, joten tässä voitte ihastella pienen maahanmenoa ja luoksetuloa.

Maahanmeno ja Luoksetulo

Jos sun Lysti on niin kätes yhteen lyö!

Tervetuloa meille Wirneen Lystikäs Lipsuttaja!

 Joululahjaostokset Röykästä tuli tehtyä ja nyt meillä ei enää ole rauhallista ja kunnolliset yöunetkin ovat jääneet muistoksi vain, mutta katsokaa nyt kuinka söpö pentu se onkaan!

Kuvaajana Markku Lönnberg

 Lilykin hyväksyi pennun todella hienosti ja nyt pystytään jo nukkumaan ihan vierekkäin. No kukapa pystyisi sanomaan ei moiselle pikkutytölle?

Reilu vuosi sitten aloitin taas kerran pennun etsimisen, ja ajatuksena oli että tälle syksylle olisi hyvä saada pentu. Kesällä Lilyn kanssa oli kuitenkin niin paljon vielä puuhaa että vaikka olikin oikein lupaavia pentuja tarjolla, jouduin myöntämään itselleni että aika ei vaan olisi vielä valmis pennun tuoksulle. Lauraan otin yhteyttä kun kaverini vinkkasi että hänelle olisi tulossa mielenkiintoinen pentue ainakin nartun osalta. Tällöin ei vielä ollut tietoa uroksesta, mutta rohkaisin mieleni ja soitin Lauralle. Olin myös katsellut Ruotsin puolelta pentuja ja silmiini osui Windedos kenneli jossa oli oikein mielenkiintoisia koiria. Joten ilo oli suuri kun Laura ilmoitti että isäksi tulee juuri siitä kennelistä uros! Toki Raikun äitikin on tuosta kennelistä.

Kävin katsomassa Lauran koiria ja tutustumassa myös hänen kasvatteihinsa, ja tykästyin oikein kovasti koiriin. Olivat juuri sellaisia kuin haluaisin oman aussieni olevan. Avoimia, leikkisiä, työhaluja omaavia sekä hyvin rauhoittuvia. Taistelutahtoa tuntui löytyvän ja ahneitakin olivat. Raiku-äiti oli aivan ihana, ja olin kyllä täysin myyty. Ja vielä kun Laura kertoi uroksesta oli aika jäädä odottamaan syntyisikö sieltä minulle pientä prinsessaa?

Pennut syntyivät 30.10.2015 ja sain kuulla että mikäli pentueessa olisi minulle sopiva pentu, lähtisi se Liperiä kohden hieman kasvettuaan. Kun pentujen ensimmäiset kuvat ilmestyivät, kysyin Jarnolta mikä pentu otetaan. Jarno sanoi heti että Lysti. Nauroin ja sanoin että ei noista vielä osaa sanoa mitään. No ilmeisesti kuitenkin osasi, sillä niinhän siinä kävi että todella vaikean valinnan jälkeen Lysti tuli meille.

Kuvaajana Markku Lönnberg

Laura oli hyvin aktiivinen videoinnissa ja pentupäivityksiä sai melkein riittävästi. Livekameraa ei sentään ollut pentulaatikossa. Paljon mietittiin tulevaa pentua ja alkoi tuntumaan tosi pelottavalta, että 9 vuoden jälkeen talossa olisi pentu. Mitä sen kanssa osaa tehdä, muuta kun pilata sen? Lilyn kanssa oli tietenkin omat haasteensa, mutta onhan se eri asia kouluttaa ja opettaa koiraa joka on jo koiran kokoinen, kun tuollaista pientä marsua. Ja mitä ihmettä pentu tarvitsee kotona ollessaan? Loppuhetkinä alkoi jo tuskanhiki nousemaan pintaan mutta hyvin ollaan alusta selvitty. Ja pääsinpä minä pentuja vahtimaankin kun Lauralla oli reissu ni tokihan minä ajoin Röykkään jotta pääsisin tapaamaan pentuja ihan ajan kanssa. Ihana oli pallotella pentuja oikein ajan kanssa, eikä vaan katsella kun ne nukkuvat tai syövät. Ilta menikin oikein rattoisasti kun Satu tuli myös pallottelemaan pentuja, ja sainpa yöseuraa Moonastakin. Ja olihan minulla myös vanhemmat koirat hoidettavana, ja niiden lenkitys olikin oikein mielenkiintoista, kun ei tarvinnut hihnoja ollenkaan ja koirat todellakin tottelivat käskyjä. Mitenhän sitä itsekkin saisi koirat noin hyvin koulutettua?

Tässä vaiheessa lempparipentukin hieman vaihtui, ja mielenkiinnolla odotin pentutestiä jonka jälkeen saisin tietää minkä pennun Laura minulle valitsee. Ja koska tottakai täytyi päästä katsomaan pentutestiä, tulin junalla Helsinkiin ja veimme pennut Lauran kanssa Stockmannille katsomaan ihmisiä ja Helsingin jouluvilinää. Pennut olivat todella reippaita, ja kaikki viihtyivät todella hyvin ihmiset sylissä ja käytiinpä muutaman kanssa hihnassa ihmettelemässä ihmisvilinääkin. Joulua edeltävällä viikolla nimittäin oli niitä ihmisiä mitä ihmetellä. 

Ja sitten olikin jo pentutestin aika, ja todella tasainen pentue olikin. Testin perusteella olisin voinut ottaa minkä vain pennuista, sillä niin reippaita pikkuisia ne olivat. Vaikka pennuissa olikin eroja, ei ne olleet suuria. Todella tasainen pentue, eikä kukaan jäätynyt tai pelännyt uutta paikkaa ja uutta tilannetta. Kaikki suhtautuivat hyvin vieraisiin ihmisiin. Tämä tekikin päätöksen pennusta todella vaikeaksi, ja menikin hieman aikaa kun pohdittiin kuka se olikaan joka meille sitten lähtisi mukaan. 

No miksi sitten Lysti? Koska se on nimensä mukaisesti lystikäs, hauska pentu.Sillä löytyy taistelutahtoa, ja vaikka hieman jännittikin, ei se silti haitannut. Lipsuttaja se todellakin myös on, ihmiset pitää päästä pussamaan. Ääniin ei ollut minkäänlaista reaktiota. Uudet pinnat ja paikat eivät myöskään jännittäneet. Jos nyt jotain eroavaisuutta etsii muihin pentuihin, niin aika vahvasti silmilläänhän tuo jää kiinni liikkuviin asioihin, asia joka täytyy vaan ottaa huomioon treeneissä. Joten niin päätös oli tehty ja pystyi menemään hyvillä mielin nukkumaan ja odottamaan että Jarno ja Lily tulisivat hakemaan meidät kotiin. Mutta se onkin sitten uuden postauksen paikka.

Kiitos Laura tästä ihanasta hirwiöriiwiöstä!

ERInomaisen kaunis neito

Käytiin neidon kanssa pyörähtämässä Jyväskylässä näyttelyssä. Mielenkiintoista on kyllä tuo näyttelytouhu, ja varsinkin ihmiset siellä. Kyllähän se tunnelma on niin erilainen verrattuna PK-kisoihin.

Koska Lily tarvitsee häkin näyttelyihin, ja sen kantaminen on aina ollut työn ja tuskan takana, ostin Ikeasta nokkakärryt. Ja oli muuten hieno ostos! Kyllä kulki häkki ja tavarat näppärästi!

Tässä neito vielä oikein onnellisena päästessään Aijan luokse

Aija trimmasi ja pesi neidon, ja sen jälkeen oli se Lilyn inhoama kuivaus vuorossa. Se kuitenkin meni yllättävän hyvin sen jälkeen kun huomattiin että minun pitää olla se joka kuivaa, ja Aijan se joka syöttelee namia.

Lauantaina tuomarina oli Horswell Jeff Englannista, oikein mukava mies joka syynäsi kyllä koiran todella tarkkaan ja tässä tulos:

Very good mover, correct size & subtance. Head femine, good balance of muzzle to skull. Eyes ok. Enough neck. Quite a good front. Well bodied level topline. Well made rear. Moves well, could have a little more width of skull. Ja rasti kohdassa käsiteltävissä.

Sunnuntaina sama uudelleen, tuomarina Jeavons Guy, Kandasta. Hän myöskin oli oikein mukava mies ja samalla kun tutki koiraa rapsutteli sitä, ja Lilyhän oli täysin sitä mieltä että jatka vaan, ei paljon haitannut kopeloiminen. 

The head is a little bit plain. She has good angulation front and behind. Correct lenght of body. She is standing a little bit weak in pastens in front. She´s got good reach of neck. Would like to see a bit more subtance. She´s got good reach and drive. Ja rasti kohdassa käsiteltävissä.

Ja mehän voitettiin koko luokka! Itse en edes sitä älynnyt ennen kun kehäsihteeri ihmetteli että mihin olen menossa, kun enhän mie ollut seurannut mitä nämä kanssakisaajat saivat tuloksiksi. Oltiin siis ainoat jotka sai ERI:n ja sillähän sitä tuli voitto kotiin! Eli ei riitä että on toimiva koira harrastuksissa, on myös kaunis!

Tuliaisina näyttelystä Ellin tekemät pannat, Lilyn pannasta en älynnytkään ottaa kuvaa mutta tässä tämä minipanta.

Ja sitten kuva sunnuntain tarjoiluista, ette varmaan ikinä arvaa kumpi on miun ja kumpi Aijan?

SM-kisat

Tämä blogi alkaa muistuttaa kisablogia, kun ei jostain syystä saa muuta tänne päiviteltyä?

SM-kisat olivat aikamoinen rutistus, ja mietinkin että ensi vuonna en todennäköisesti itseäni kiusaa moisella. Ei oo miun juttu nuo arvokisat.

Lähdettiin Lilyn kanssa hyvissä ajoin jo reissuun, koska Moona oli luvannut majoittaa meidät ja uudesta työpaikasta jota olin vain muutama viikko ennen vaihtanut sain vapaata. Torstaina ajeltiin kaikessa rauhassa kohti etelää, ja kun olen koko kesän kitissyt että on kylmä ja ankeaa, niin saapuessa Moonan pihaan ei voinut enää paljon valittaa. Kesän kuumin viikonloppu sattui tietysti juuri tähän. Olo oli kuin etelänmatkalla lentokoneesta noustessa, kun aukaisi auton oven. Huomasi kyllä että koirakin oli hieman oudon oloinen ja selkeästi läähätti normaalia enemmän.

Perjantaina oli vuorossa eläinlääkärin luona käynti ja kenttään tutustuminen. Viime vuoteen verrattuna tutkimus oli todella suppea, eläinlääkäri katsoi koiran tassut, juoksutti muutaman metrin ja toivotti onnea ja menestystä. Kenttään tutustumisessa sain parikseni Myöhäsen Hannun, ja otin ainoastaan kättelyn ja muutaman askeleen seuraamista. Lily oli todella hyvässä vireessä eikä kuumuus tuntunut haittaavan millään lailla. Olinkin todella hyvillä mielin lauantain kisasuoritusta ajatellessani.

Lauantaina me olimme toisessa parissa, ja ikävä kyllä ei taas meidän tuuri oikein loistanut. Mikä se onkin että aina meille sattuu? Mielenkiintoisesti seuraava pari otettiin kentälle samalla kun edellistä paria arvosteltiin, ja jostain syystä meidän parina ollut koirakko ei tullut kättelyyn tuomarin kehoituksesta. Nainen vain viritteli koiraansa ja lopulta minun täytyi sanoa aika tiukasti että ala nyt tulla ettei meitä kumpaakin keskeytetä ennen kun päästään edes koko kentälle. Lily otti tästä hieman itseensä ja loppujen lopuksi kaikki mitä tapahtui sen jälkeen vain vei koiraa omiin syövereihin. Pitäsi osata itse olla niin hiton jämäkkä ja tuossakin olisi pitänyt vaan itse mennä tuomarin luo ja olla ottamatta kantaa toisen kilpailijan pöllöilyyn.

Mutta kyllä täytyy sanoa että Moonan luo kun mentiin niin aivot raksutti aika kovaa ja harmitus oli todellakin melkoinen. Harmittavinta oli se, että emme mitenkään olleet edes normaalisuorituksessamme, jolla olisimme päässeet maastoon. Muutaman neuvoa antavan juoman ja puhelun jälkeen alkoi suunnitelma olla selvä. Sillä periksihän ei anneta! Ongelmaksi muodostuu aina koiran häiriöherkkyys, ja se että kunnollisia häiriötreenejä ei vaan saa Joensuussa aikaiseksi. Ei sillä tasolla mitä Lilylle tarvitsisi. Joten lopputulemana oli että jos et itse osaa, mene koulutukseen. Varasinkin heti yksityistunteja Kuopiosta, ja hommasin Joensuuhun yhden kouluttajan. Ja nyt täytyy vain miettiä koko kupletti uusiksi jotta koiran suorituksesta saisi sen saman ilon irti mitä siitä saa treeneissä. Koska ei se todellakaan ole hauskaa kun koira näyttää ihan siltä että nyt lähden tästä litomaan. Mutta ei se auta, katsotaan miten saadaan asia korjattua!

Tässä vielä iloinen ilme kummallakin :D

KÄYTTÖVALIO!

Siinä se nyt on, haave josta en uskaltanut edes haaveilla. Käyttövalio. Tuo maaginen kirjainyhdistelmä KVA jota olen vaan kavereiden koirien nimen edessä katsellut. Uskomatonta mutta totta! Se on vaatinut verta, hikeä ja kyyneleitä. Autoon hyppäämistä ja ajoja tuhansia kilometrejä. Jännitystä ja epäonnistumisia. Mutta myöskin iloa, onnea ja onnistumisia. Ihanien ihmisten pyyteetöntä apua, kannustusta ja riemua. Se tunne kun tuomari sanoo, onneksi olkoon, se olisi ykköstulos. Ja se epäuskoinen olo sen jäkeen, voiko tämä olla totta? Tie on ollut pitkä, ja matka välillä tuntunut liian vaikealta. Mutta nyt se on tehty, ja määränpää saavutettu.

Tämä kesä on ollut aivan uskomaton, ensimmäsestä kisasta ykköstulos vaikka treeniä oli maastojen suhteen vain muutama. Siihen päälle HK2 titteli upeilla maastopisteillä, se tunne kun koira vaan toimii upeammin kuin koskaan. Kuinka olemme kuin yhtä mieltä metsässä. Ja sitten EK1 myöskin upeilla maastopisteillä, vaikka itse onkin todella epävarma toimiiko oikein, tekeekö kaiken niinkuin pitää? Ja tottiksen tekeminen ukkosmyrskyssä, ja kuinka huomaa koirasta että ei haittaa, yhdessä olemme vahvoja emmekä pelkää.

Luonnetestissä Lilystä sanottiin että yhdessä olemme vahvoja, yksin emme mitään. Se pitää täysin paikkansa. Myöskin minä olen vahva yhdessä, yksin en ole mitään. Vuosien varrella olemme oppineet lukemaan jokaista pientäkin elettä, hännän asentoa ja hampaiden kiristymistä. Olemme todellakin yhtä kun lähetän koiran janalle, hakuradalle, esineruutuun puhumattakaan tottiksesta. Luemme toisiamme ja kannustamme yhdessä toisemme vielä parempaan, tavoittelemaan haaveita joista emme ole osanneet edes haaveilla.

Nyt edessä on vielä SM-kisat, jonne kohta suuntaamme. Omistajan päätä huimaa, mutta toivotaan että ei liiaksi! Kuitenkin tänä kesänä on ollut niin upeita hetkiä että nyt menemme vaan näyttämään että näin hyvin osaamme ja pystymme tähän.

Kiitoksia Minna tuosta upeasta koirasta, ja Jarnolle niistä lukemattomista yksinäistä illoista jotka olet yksin viettänyt kun olemme olleet Lilyn kanssa treenaamassa tai kisoissa, kiitos että olet jaksanut ja kannustanut meitä vaan ylöspäin! Ja kiitos niille kymmenille ihmisille jotka olette jaksaneet tätä matkaa kulkea kanssamme! Yksin emme tähän olisi pystyneet!

Nyt on aika päivittää uudet unelmat ja uudet haaveet, ja lähteä niitä kohden!

Hakuleirillä

Tarja Väyrynen tuli kouluttamaan meitä sateiseen ja kylmään metsikköön viikonlopuksi. Tarjahan kävi meitä koutsaamassa viime keväänäkin, ja silloin tehtiin Lilyn kanssa kokeenomainen harjoitus ja sen perusteella uskallettiin lähteä kokeilemaan HK1:stä. Viime vuoden kaavalla mentiin, ja kokeiltiin nyt sitten avoimen luokan rataa.

Kyllähän ne ukot sieltä nousivat, mutta hieman oli havaittavissa omatoimisuutta neidon käytöksessä. Myöskin syvät ja suorat pistot ovat muuttuneet talven aikana hieman, ja niihin täytyykin nyt saada muutosta aikaiseksi. Saatiin myöskin harjoiteltua kaatumista, kun vettä satoi ja sammalikko lähti jalkojeni alta liikkelle. Onneksi koira vaan kääntyi katsomaan että mitä se siellä könyää ja jatkoi matkaansa. Eli tästä ei pitäisi tulla ainakaan tällä hetkellä meille ongelmaa. Sunnuntain treenissä sitten harjoiteltiin syviä ja suoria pistoja sekä tyhjiä, ja yllätyksekseni Lily jäi miettimään piiloa jossa ei ollut ukkoa. Vaati useamman lähetyksen ennen kuin neito luopui ja alkoi työskentelemään oikeaan suuntaan. Ja muuten otti koville pienelle koiralle kun vaadittiin, vaadittiin ja vaadittiin. Loppuradasta alkoikin näkyä väsymystä, ei jalka noussut enää niin vauhdikkaasti. Otetiin puolipako ja se onneksi sai neidon nousemaan taas väsymyksensä yli.

Nyt siis onkin kevään treenit  jo suunniteltu, ja puolipakoja käytetään nyt nostattamaan neidon jaksamista ja motivaatioita. Eikä se puolentoista kilon laihduttaminenkaan huonoa tekisi?

Kyllä taas oma motivaatio nousi kun näki että ei sitä turhaan olla metsässä tässäkään lajissa rymytty, ja näillä vinkeillä saadaan taas koirallekkin motivaatio kohdalleen! Myöskin saatiin kielto tehdä superhelppoja treenejä, eli täytyy vaikeuttaa mutta samalla taas nostaa sitten palkan tasoa. Ja kun neito ihan selkeästi palkkautuu noista puolipaoista, niin niitä sitten kera suorapalkkojen. Ja mikä hienointa, meidän koko hakutreeniporukka oli paikalla, eli kaikki nyt tietävät missä meidän koulutuksessa mennään!

Ja otti se treeni sen verran koville neidolla, että eilen illalla ei paljon hötkyilty kotona. Vieläkin koiruus nukkuu sohvalla, ei paljon ole tänäänkään jaksanut riehua. Se taisi olla aikamoinen hattivattimyrsky eilen kun noin pitkään ottaa jäseneen?