Kuinka tehdä koirasta yltiösosiaalinen ja ihmisiä rakastava

Sunnuntaina koitti se suuri päivä eli Vaalaan lähtö. Hanna tuli hakemaan puolen päivän aikoihin ja lastattiin tilava perheauto niin täyteen kuin se on mahdollista tehdä. Koirilla oli väljää sikaosastolla, mutta liftareille ei enää jäänyt lääniä.

Leiri aloitettiin raittiissa ja rennossa fiiliksessä. Lähdettiin Hannan, Jatsin, Eevan ja Minan kanssa lenkille ja koirilla synkkasi hyvin yhteen. Yleisesti ottaen koiranlenkitys oli Hanna the Orjan harteilla, koska oma kunto loppui ekan 20 minuutin aikana. Tai ei kunto, mutta särkylääkkeen vaikutus. Virkistävä juomatölkki auki ja siitä se sitten lähti uuteen nousuun.

Maanantaina mentiin peltojäljelle, joka meni päin helvettiä. Koira teki ihan mitä lystäsi eikä omakaan toiminta ollut sieltä parhaasta päästä palautteen mukaan. Ensimmäinen peltojälkihän se oli, mutta silti. Pitäisi olla hiljaa ja antaa koiralle mahdollisuus selvittää itse ongelmat.

Esineruutuun mentiin seuraavaksi. Hanna heitteli esinettä ja jätti sen melko lähelle etureunaa. Wallu haki hyvin ja toi myös hyvin. Toisen kanssa sama homma ja kolmas esine jätettiin Wallun näkemättä ruutuun. Hyvin toi senkin eli homma meni juuri toisin kuin etukäteen ajateltiin.

Siihen loppui työskentely siltä päivältä ja onnistunutta suoritusta juhlistettiin kultalonkerolla. Illalla oli virallinen esittäytyminen, johon vierähti mukavasti aikaa. Uusiakin naamoja oli jonkun verran. Pentuja ja nuoria koiria oli tosi paljon.

Tiistaina oli Hilkka opastamassa peltojälkeä. Tehtiin pitkä suora, jota vahvistettiin nameilla. Vastustin aluksi henkeen ja vereen, mutta sepä toimi. Nenä pysyi maassa kuin naulittuna. Toinen harjoitus oli kulman kanssa ja siinä tuli pulma eteen. Wallu haahuili ja miihaili, mutta minä osasin olla hiljaa ja siitä se Wallu löysi jäljen.

Iltapäivällä innostuin tokoilemaan ja sain käteni niin kipeäksi, että hommat piti lopettaa siihen. Treeni meni hyvin siihen nähden, että ihmisiä oli lähellä mekastamassa. Intoa ja kontaktia riitti.

Ruutua, noutoa ja seuraamista treenattiin. Noudossa yritti varastaa, ruutuun meni ilman että siellä oli valmiina lelua ja seuraaminen oli hienoa.

Illalla oli Miimin järjestämä kolmiottelu, lajeina tottis, haku ja agility. Meidän osuus oli agility, jossa oli kaksi aitaa, putki ja kaksi aitaa. Laji valittiin sillä perusteella, että se voisi olla meidän varmin. Niin kävi. Wallu pysyi paikallaan kuin vanha tekijä ja radalle päästyä vauhti oli huimaava.

Keskiviikkona mentiin Satun ja Hannan kanssa pellolle. He tallasivat Wallulle kaksi neliötä. Ensimmäinen meni täydessä haahuilussa, ei mitään hajua ja toinen oli lähellä Jatsin jälkeä. Silloin tuli mieleen, että nyt tuonne kaverin luokse. Ehei, päästin kunnon ärjäisyn ja silloin alkoi heti homma pelittää. Ai että töissäkös tässä oltiin, okei!
Satu toi tullessaan kunnollisia lääkkeitä ja kun oli napin ottanut, ei koskenut enää käteen. Itse asiassa koko käden olemassaoloa ei enää huomannutkaan.

Illalla tuli otettua muutama kultalonkero ja siinä sievässä lupauduin hakuun. Apua! Wallustako hakukoira? Ei auttanut perua, eikun vaan koiraa valmentamaan. Pidettiin kissanruokarinki. Wallu otti yhden palasen, mutta alkoi ahdistaa ja meni pois. Nälkä ja uteliaisuus voitti ja tuli ottamaan toisen palasen. Sitten sitä oltiin jo sen verran rohkaistuneita, että passasi kiertää koko kierros

Torstaiaamuna käppiltiin läheiseen hakumetsään. Mari L. heilutti wubbaa ja paineli metsään. Wallu paineli hurjana perässä ja sai wuban palkaksi. Toinen ukko meni yhtä hyvin ja siihen päätettiin tältä päivältä.
Treenin jälkeen Pasi houkutteli Wallun luokseen syömään nakkia. Whaat?! Wallu säntäsi pyllymyyryä kuin jonkun hyvinkin tutun ja ihanan ihmisen luokse! Muutama pusu vielä naamaan kaiken hyvän lisäksi. Että tälleen tällä erää. Pois piti vetää hihnassa kun ei muuten olisi halunnut lähteä.

Iltasella ei tehty muuta kuin suunniteltiin Hannan kanssa iltaohjelmaa. Ensin meinattiin pitää tietokilpailu ja kysymykset olisi pitänyt juosta metsästä, mutta sateen yllätettyä piilotettiin kysymykset takkahuoneeseen ja oleskelutiloihin. Parempi niin. Porukalla tuntui olevan toisiaan töniessään hyvin hauskaa ja se oli tavoite.

Perjantaina jatkettiin hyvin alkanutta hakuilua. Kolme ukkoa oli valmiiksi piilossa ja Miimi neuvoi keskilinjalla, että katso mistä suunnasta koira ottaa vainun ja lähetä sinne. Tuuli kävi Pasin suunnasta ja sinne Wallu ampaisi, ei puhettakaan mistään mieskammosta ainakaan näin työtehtävissä. Pasi toi Wallun pois ja leikki sen kanssa keskilinjalle asti. Mahtava pikku hakukoira! Muutkin ukot se haki selvästi hajun avulla eli hoksasi äkkiä, mistä oli kyse.

Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie varpaat mukana. Kotiin palattua piti hakeutua Josepan hakuryhmään ja kunhan käsi paranee, jatketaan niitä hommia tämän ihanan, ybersosiaalisen koiran kanssa.

Ennen ruokailua käytiin vielä Hannan kanssa kylällä häpeämässä sen valtavan pullokassin kanssa. Saatiin palautusautomaatti kahdesti tukkoon ja jono vaan kasvoi takana. Samalla reissulla puhkesi ukkonen ja vettä lainehti kaikki paikat täynnä.

Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös kesän kohokohta. Kotimatkalla takakontissa oli kaksi hiljaista koiraa ja meillä kotona vielä pari päivää lähes kuollut koira. Vähintään koomassa, mutta taisi olla terveellistä koomaa. Oli ihana ja hyödyllinen leiri!

Nyt kun kaikki ihmettelevät tämän tekstin sujuvaa ja vivahteikasta kieltä, selkeää jaottelua ja asiallista jäsentelyä sekä lähes täydellistä kielioppia, voin tunnustaa että sihteerinä toimi kuski-avustaja-koiranhoitaja ja pulizer-tason kirjoittaja Hanna, jota ilman en olisi päässyt koko leirille, saati tullut siellä toimeen millään tavalla. Kiitos kaikukoon siitä hänelle!