"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Susanna Korrin koulutuksessa

Muoks... Tästä videoon ja valokuviin, kiitos mielettömästi Tiia ja Arto!!! Ja jos haluatte hieman selvempää selitystä, niin sitä löytyy Arton ja Tiian blogista, täytyy vaan ihmetellä kuinka toisilta se kirjoittaminen sujuu ja toisilta ei ;)

Pitää heti kirjoittaa kaikki muistiin ettei unohdu. Kuvat ja videot seuraavat sitten perässä. Aivan mahtava koulutus oli, suosittelen kyllä hyvin lämpimästi! Täytyy repiä jostain rahaa ja ostaa se kirja sekä video. Ihanasti Susanna jaksoi koko päivän, ja itse tykkäsin juuri tuollaisesta tyylistä kouluttaa koiraa. Eli kaikessa oli juuri koiran mukaan menemistä kyse. Koiralle neuvotaan tarpeeksi tarkkaan mitä sen on tehtävä, ja palkkaus on kaiken perusta. Esimerkiksi juuri se että koiralle opetetaan viretila pelkästä kentän näkemisestä. Eli koira otetaan eleettömästi kentälle, jossa palkataan se ja kun kentältä poistutaan se on maailman ikävin asia koiralle, koska hauskuus loppuu siihen. Toki jos asia on jo selvä, annetaan koiran esimerkiksi kantaa lelu autolle.

Meillä kuten monella muullakin oli ongelmana noudot. Kun ei vaan tyhmä ohjaaja osaa ohjata ja kertoa tarpeeksi selkeästi mitä tehdä. Eli liike opetetaan osissa, ja käytetäänkin sitä että itse palikan noutoa toisarvoisena, eli se loppupalkka onkin se koiralle tärkein. Hitsi kun on vaikea selittää koko hommaa, pitää katsoa josko joku muu olisi homman osannut paremmin selittää. Tietenkin videokamera rupesi kenkkuilemaan, mutta täytyy huomenna käydä uudelleen kuuntelemassa josko jollekkin se vielä selitettäisiin tarkemmin. Mutta siis homma toimi! Neito ymmärsi oikein hienosti mitä ollaan tekemässä, ja kapulan mälvääminen loppui kun eihän sitä kerenny tekemään kun piti keretä mamman heittämän lelun perään. Samalla siis saadaan kestävyyttä kapulan pitoon. Toivottavasti edes osa olisi tullut videolle!

Mutta sitten seuraamiseen. Kyllä se nyt on varmistunut että imutus sen olla pitää. Ensimmäisenä kiinnitetään huomiota paikkaan, jotta se on oikein. Sitten aletaan tekemään seuraamista suoralla. Sitten otetaan mukaan kääntymiset. Ja nakki on avonaisessa kädessä. Ja se palkka tulee koiran vasemmalle puolelle. Ette muuten voi ymmärtääkkään kuinka vaikeaa se voikin olla :D Kuulemma 15 kertaa kun sanoo minun pitäisi asia osata :D Epäilenpä! Sitten vasta kun imuttamalla koko homma onnistuu, aletaan kättä häivyttää pois nostamalla sitä nopeasti ylöspäin. Ja jos koira alkaa pomppimaan, on nosto liian pitkä. Ja kun koira kestää käsen noston aletaan sitä häivyttämään taka-alalle. Mutta siis tämä vasta pitkän ajan päästä. Nyt siis sitten tarvitaan todellakin apuohjaajaa, aluksi ei saa räpeltää yksinään! Varsinkaan minä, joka räpellän aina ihan miten sattuu. No täytyy katsoa ensi viikolla kuka suostuisi apuohjaajaksi ja ottaa muutamat treenit asian älyämiseksi. Mutta se oli yllätys, että noin koira ei sivuttanut, ei pomppinut ja seurasi hyvin kiinnostuneena. Siis minähän olen kokeillut imutusta mutta en siis vaan ole osannut tehdä sitä oikein.

Myös luoksetulosta oli ajatuksia. Eli meillähän ei ole otettu luoksetuloa koska vauhtia on aivan liikaa. Susannan näkemys oli siihen se, että kahta eri tapaa opettamalla homma saadaan toimimaan. Eli vauhtia ylipitkillä matkoilla ja palkkaus suoraan eteen lelulla. Sitten luoksetuloa lyhyellä matkalla suoraan eteen, mutta nyt en muista miten se meni??? Muistaako joku muu??? Hyvä mie!!! No täytyy ehkä huomenna käydä vielä kysymässä hieman tarkennuksia. Lilyhän oli siis viimeinen koira ja pää alkoi olla jo liian täynnä tavaraa.

Mutta se mikä on kaikkein hienointa, koiralla on tärppipäivät ja se ei vaikuta mihinkään muuhun kuin siihen että nami meni vielä normaalia nopeammin suuhun. Hurrrrrrja pieni koira!!! Kyllä saa taas omistaja olla tyytyväinen!!! Ja videot tosiaan tulee heti kun saan katsottua mikä tuolle kameralle oikein tuli!

Ei kommentteja: