"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Juhlapäivä!

Tänään on aihetta juhlaan, mutta hieman myös haikeisiin muistoihin. Eli 5 vuotta sitten Moilasille Kemiin syntyi ihana pieni punainen poika, josta tuli sitten miun ikioma Wallu. Onnea tätäkin kautta vielä muille sisaruksille! Tämä päivä käänsi täydellisesti minun elämäni suunnan ja antoi sille aivan uuden merkityksen. Illalla sytytän kynttilän pienen miehen muistolle. Wallulla tulee aina olemaan erikoislaatuinen paikka sydämessäni, se oli Suuri Persoona.
Oikealla Wallu ihan muutaman päivän ikäisenä pikkumiehenä.

Mutta jotta saisi myös ilon kyyneleitä vierittää, alkoi 2 vuotta sitten uusi tarina. Pääosassa on pieni neitokainen, joka käytiin pitkän päivän päätteeksi hakemassa kotiin. Ja tänään tuota päätöstä on juhlittu jo kasvispossukorvalla ja uudella majavalelulla. Juhlasankari lähtee vielä hierontaan ja illalla käydään hipattelemassa treenien muodossa. Kevyet treenit siis tulossa. Ja kiitokset vielä Minnalle, joka luotti minuun niin paljon että antoi pienen koiran kyytiimme. Tässä on myös päätös jota en ole katunut, ja koira joka on kahdessa vuodessa alkanut muodostua yhdeksi minun kanssa. Pystyy jo lukemaan minua kuin avointa kirjaa ja tekee kaikkensa, että minulla on hyvä olla. Myöskin itse olen oppinut lukemaan koiraa ja teen myös kaikkeni että neito olisi vierelläni vielä vuosienkin päästä. Toivon että meidän yhteinen tarina on vasta alkanut!

TODELLA onnellinen koira kun ei saa syödä herkkuja heti vaan täytyy malttaa odottaa!!!
Tässä vielä lähikuvaa herkkukattauksesta.

2 kommenttia:

Hanna P kirjoitti...

Snif, on täällä muillakin Wallua ikävä...
Mutta oliks se oikeesti tää sama päivä kun kävitte Lilyn hakemassa? Muistan oikein elävästi kun julkistit suuren uutisen :D

Miimi kirjoitti...

Lämmöllä täälläkin punaista pikkumiestä muistellaan <3
Wau, mikä gourmet-kattaus :D