On aika rauhoittua joulun viettoon

Facebook on tarjoillut muistoja neljän vuoden takaa, jossa haasteena oli kertoa viidestä elämäni koirasta. Samalla kun on niitä tarinoita lukenut, tuli mieleen että ehkä olisi aika summata myös tämä vuosi. Koska paljon on tapahtunut, ja nyt olisi enää yksi päivä töissä ja sitten alkaisi joululoma. Voidaan rauhoittua ja olla vaan. Mikä ehkä on ihan vaan hyvä, on tässä vuodessa ollut sen verran hulinaa ja huisketta. 

Lilyn vuosi 2018:

Talven aikana jouduin tekemään sen raskaan päätöksen, että Lilyn ei enää tarvitse kisata PK-puolella. Ja tämän vuoden aikana se päätös ei ole kaduttanut yhtään. Lily on pysynyt terveempänä kuin koskaan, eikä se ole ollut koko ajan jumissa. Onhan se toki tehnyt maastoja, mutta tottis on jätetty täysin, ja uskon vakaasti siihen, että se on ollut isoin asia tuohon terveyden paranemiseen. Eikä toki muutenkaan enää olla treenattu täyspainoisesti, joten toki sekin on vaikuttanut asiaan. Ollaan toki saatu rautainen tehotiimi Soile ja Aija, jotka ovat pitäneet huolta neidon fyysisestä kunnosta akupunktion, eläinlääkinnän ja hieronnan muodossa. Iso kiitos siitä teille 💗 Itselle tuon päätöksen tekeminen oli kyllä todella vaikea, ja minulla sinne kisakentille on kyllä todellakin ollut ikävä. 

Isoin ja ainut saavutus tälle vuodelle oli Lilyn TK3, joka edelleen lämmittää mieltä. Vaikkakaan se ei virallinen tulos olekkaan, koska kokeen koetoimitsija ei sitä ollut muistanut laittaa Virkkuun. Mutta ehkäpä koetoimitsija ja tuomari vielä joku kaunis päivä vastaavat sähköpostiinsa ja sitä kautta saadaan tulos ihan viralliseksikin? Tuo tulos oli minulle kyllä sellainen henkinen ylivoitto, saatiin Lily iloiseksi koetilanteessa ja se oli kyllä sellainen vuosien taisto että siitä jaksan olla iloinen vielä vuosia. 

Muutenkin Lilystä on tullut iloisempi ja se ihan selkeästi nauttii elämästään. Ei sitä ole millään tavalla haitannut kisakenttien taaksejääminen. Se nauttii elämästään täysin rinnoin, ja alkaa todellakin saada ns. vanahn koiran vapauksia. Se vaan on niin minun mieli. Ollaan hitsauduttu niin rautaiseksi tiimiksi, että kumpikin tietää jo pienestäkin eleestä mitä toinen on mieltä, mikä painaa ja mikä ilostuttaa elämää. Lystin kanssa ne on kyllä myös niin parhaat kaverit, ja ne nauttivat niin paljon toistensa seurasta. Ja tämä on asia josta olen erittäin iloinen. Koska Lily todellakin ansaitsee sen parhaan ystävän.

Ensi vuonna keskitytään makaamaan sohvalla sylikkäin, nautitaan elämästä ja ehkäpä korkataan vielä EVL. Tai sitten ei. Enää ei kyllä ole mikäään veren maku suussa, että pakko saada vielä se ja se tulos. Nyt keskitytään siihen että kummallakin on hauskaa, niin treeneissä kun treenien ulkopuolellakin. Koska kyllähän tuo tittelirivi on jo aikamoinen, joten nyt on aika antaa tilaa muillekkin asioille 💗

Lystin vuosi 2018:

Lystin vuosi taas on ollut hyvinkin erilainen kun Lilyn. Kisakentillä ollaan kyllä käyty, ja tuloksiakin sieltä on tullut. Mutta onneksi olen pystynyt pitämään pääni kylmänä, ja olen ihan selkeästi saanut sellaisen ns. näyttämisenhalun pois päästäni, mikä Lilyn kanssa on ollut. Ja se kyllä ihan selkästi on myös näkynyt. Kevät alkoi alokasluokan tokokokeella, ja minähän olin jo aikoja sitten päättänyt että Lystin kanssa mennään kokeeseen vasta, kun se on niihin valmis, ja että nyt ei haeta titteleitä, vaan kokeet ovat pelkästään tason tarkastusta. Ja se päätös on onneksi pitänyt. 

Seuraavana vuorossa oli BH, ja ajattelinkin että tänä kesänä me korkataan PK-puoli. Mutta toisin kävi, kun helle paukutteli yli kolmessakympissä, ja treenit jäivät todella vähäiseksi. Mutta silti olen ylpeä siitä, että vaikka pään sisällä olikin pieni ääni joka huusi "nyt sinne kisoihin" niin sain sen hiljennettyä ja todettua että koira ei ole vielä valmis, ja jätettiin kisaaminen suosiolla ensi vuodelle. Kerkeäähän tuota vielä sinne kisoihin sitten kun koira on valmis. Koska turhahan sitä on sen tittelin perässä juosta, sitä ei tule nimittäin saamaan ennen kun koira on valmis. Kyllä Lily ja aika moni muu koira on tämän todistaneet. Joten annetaan ruokaraivon kasvaa ja kehittyä, ja nautitaan matkasta, koska sitä se tuon koiran kanssa on. Nauttimista ja naurua. Ja välillä aikamoisia haasteita. Mutta niistä onneksi aina selvitään.

Käytiin myös alokasluokan tokosta hakemassa ykköstulos, ja nyt ollaankin keskitytty pistämään voittajaluokka pakettiin. Ja samalla ollaan tehty tottista paremmaksi, ja kyllä se alkaa aika hyvällä mallilla olemaan. Joten jospa ensi vuonna saisi sekä PK-puolen että voittajaluokan korkattua? Toki, ensimmäistä kerta vuosiin minulla ei ole virallista tokoryhmää, mutta enpä usko että se tulee olemaan ongelma, koska suurin osa meidän tottisryhmästä tekee kuitenkin myös tokoa. 

Paimennus on kuitenkin selkeästi se laji, josta Lysti nauttii aivan ylitse muiden lajien. Onneksi ollaan nyt saatukin käytyä koko vuosi aktiivisesti paimentamassa, ja siitä onkin sitten PAIM-E tuloksena. 

Ensi vuodelle tarkoitus olisi saada ykkösluokka korkattua, ja nyt pitäisi päästä käymään myös muiden luona paimentamassa. Syksyllä päästiin jo Lauran lampaille, ja yllättävän hyvin Lystillä meni niiden kanssa. Onneksi saadaan kuitenkin koko talvi paimentaa, joten mahdollisuudet tuohon ykkösluokan korkkaukseen ovat varmasti ihan realistiset. Iso kiitos vaan Riitalle, joka on on tuota raivopäätä jaksanut ohjata oikeaan suuntaan 💗 Koska täytyy sanoa että ei ole muuten paimennus tuon eläimen kanssa rauhallista ja seesteistä. Kyllä ollaan useampikin kirosana, aurauskeppi ja hermojen menetys nähty tuon lajin parissa. 

Arki Lystin kanssa on muutenkin alkanut rullaamaan, ja siitä on alkanut tulla tosiaan minun varjo. Se on aina valmis kaikkeen, mutta osaa myös todella hienosti rauhoittua. Ja sen kanssa on oikeasti ihan mielettömän hieno olla ja mennä, kun se osaa käyttäytyä niin fiksusti. Tulee edelleen toimeen kaikkien kanssa, sen kanssa ei paljon erikoisjärjestelyjä tarvitse tehdä. Ja sen kanssa ei kyllä vakavana pysty olemaan, vaan sen touhuille saa kyllä nauraa ihan koko ajan. Tylsyyttä ei kyllä myöskään elämässä ole ollut sen jälkeen kun tuo musta silakka meille muutti! 

Oma elämä vuonna 2018:

Tämä vuosi on ollut sellaista uuden opettelua, vuoristorataa, tunteiden kuohua ja henkistä kasvua, että ihan hengästyttää. Todella vaikea vuosi henkisesti, mutta toisaalta samalla niin vapauttava, monellakin tavalla. Ensimmäistä kertaa vuosiin vietin kokonaisen kesäLOMAN, sain ikioman kodin joka todellakin alkaa tuntumaan kodilta, ja mikä tärkeintä, olen saanut nukuttua paremmin kun vuosikausiin. Myös maha on kiittänyt stessin määrän vähenemisestä, ja vihdoin alkaa löytyä tasapaino jota on vuosia etsitty. 

Tänä vuonna on huomannut myöskin ystävien tärkeyden elämässä. On oikeasti ihan mahtavaa huomata, että kun itse alkaa kaatumaan, on aina joku joka ottaa kiinni. Koska onhan se ihan totta, että vaikeuksien edessä ne todelliset ystävät punnitaan. Olipa sitten kyse ihan mistä vaan. Aktiivinen negatiivisten ihmisten kadottaminen elämästäni on onnistunut erittäin hyvin, ja tällä hetkellä edes treeniporukassa ei ole yhtään ihmistä, jonka kanssa ei homma toimisi. Ja se on paljon se. Ei enää muuten pitkään aikaan ole vituttanut lähteä treeneihin. Ja pitkästä aikaa on siis ollut muutakin elämää kun vaan koirat ja niiden kanssa harrastaminen. 

Kesän yksi ehdottomia kohokohtia oli kyllä vuosien tauon jälkeen Ilosaarirock. Kolem päivää ihania ihmisiä, naurua, hyviä bändejä ja aurinkoa. Tänä vuonna on tullut tosi monesti sanottua, että jos nauru pidentää ikää niin miusta tulee kyllä tosi vanha. Kuten ehkä kuvista näkee? On tullut ajettua bussilla, kerätty ajatuksia mökillä, katseltua tähtitaivasta, huomattua miltä näyttää kun ensilumi leijailee maahan, kun aamu-usva nousee auringon kanssa.

Ja toki, tulihan myös käytyä Tavastialla, joten sekin paikka on nyt nähty. Ei ehkä ollut ihan sellainen paikka mitä olin kuvitellut, mutta onneksi hyvä musiikki ja seurakorvaa paljon muuta?

Ja sain tänä vuonna myös todistaa pienen ihmisen syntymän, josta tulikin minun kummilapsi. On ollut kyllä ilo saada seurata vierestä pienen ihmisen kasvua ja kehitystä! Eipä sitä silloin ABC:n kahvipöydässä uskonutkaan mitä siitä "työhaastattelusta" tulisikaan? 

Onhan tässä elämässä myös katsottava eteenpäin, ja ehkäpä aika on nyt kypsä myös ihan uudenlaisen suunnan ottamiseen? Päästettävä irti vanhasta ja uskallettava hypätä? Koska on se tänä vuonna nähty, että aina joku ottaa kiinni. 

Joten jos viime vuonna tähän aikaan elämä oli ihan täyttä paskaa ja tuntui että mistään ei tule mitään, niin vuodessa elämä on tehnyt täydellisen kärrynpyörän ja nyt elämä onkin itse asiassa ihan minun näköistä. Kaikkine iloineen ja suruineen. Ja jos vuosi sitten tuntui, että ei ole mitään syytä nousta sängystä, niin nyt pienellä painostuksella sieltä nousee ihan mielellään. Toki edelleen kuuden torkun jälkeen 😂

Joten näiden tunnelmien siivittämänä toivotan kaikille oikein ihanaa joulua ja toivottavasti ensi vuosi tulee olemaan täynnä iloa ja onnea 💝