Juhlapäivä!

Tänään on aihetta juhlaan, mutta hieman myös haikeisiin muistoihin. Eli 5 vuotta sitten Moilasille Kemiin syntyi ihana pieni punainen poika, josta tuli sitten miun ikioma Wallu. Onnea tätäkin kautta vielä muille sisaruksille! Tämä päivä käänsi täydellisesti minun elämäni suunnan ja antoi sille aivan uuden merkityksen. Illalla sytytän kynttilän pienen miehen muistolle. Wallulla tulee aina olemaan erikoislaatuinen paikka sydämessäni, se oli Suuri Persoona.

Oikealla Wallu ihan muutaman päivän ikäisenä pikkumiehenä.

Mutta jotta saisi myös ilon kyyneleitä vierittää, alkoi 2 vuotta sitten uusi tarina. Pääosassa on pieni neitokainen, joka käytiin pitkän päivän päätteeksi hakemassa kotiin. Ja tänään tuota päätöstä on juhlittu jo kasvispossukorvalla ja uudella majavalelulla. Juhlasankari lähtee vielä hierontaan ja illalla käydään hipattelemassa treenien muodossa. Kevyet treenit siis tulossa. Ja kiitokset vielä Minnalle, joka luotti minuun niin paljon että antoi pienen koiran kyytiimme. Tässä on myös päätös jota en ole katunut, ja koira joka on kahdessa vuodessa alkanut muodostua yhdeksi minun kanssa. Pystyy jo lukemaan minua kuin avointa kirjaa ja tekee kaikkensa, että minulla on hyvä olla. Myöskin itse olen oppinut lukemaan koiraa ja teen myös kaikkeni että neito olisi vierelläni vielä vuosienkin päästä. Toivon että meidän yhteinen tarina on vasta alkanut!

TODELLA onnellinen koira kun ei saa syödä herkkuja heti vaan täytyy malttaa odottaa!!!

Tässä vielä lähikuvaa herkkukattauksesta.

Kun kerta haukutte miun silmiä, ni en sit näytä niitä enää!!!

Eli tälläisiä kuvia ollaan sit otettu Tuusniemen näyttelyn jälkeen ;) Arvostelua ei ole, koska en saa siitä mitään selvää. Toivotaan että Taija saa ja kunhan se tulee nettiin ni sit voin sen tännekkin laittaa. Mutta siis tiivistettynä koirassa hyvää ainoastaan kaula, ja kaikki muu onkin sitten surkeaa. Varsinkin silmät. Jotka harittavat *reps*. Ja arvosteluna kehäsihteerin mukaan Riittävä. Eli T. Joten silleen. Mutta olipa kiva näyttely muuten, näki tuttuja ja tuntemattomia, ja näinpä Lilyn isoenon Dinon ja hänen "pikkuveljen" Rion. Ihania koiria ja olipa mukava nähdä myös omistajia Tainaa ja Jyrkiä.

Mutta sitten iloisimpiin asioihin! Ollaan siis treenattu agilityä viikottain ja koiralla alkaa olla ajatusta, omistajalla ei. Edelleenkään ei ole sitten mitään todistusaineistoa asiasta, uskotellaan että syy on siinä että vanhempani lähtivät Thaimaaseen ja veivät videokameran mukanaan? Mutta agi onkin ihan mielen viihdykettä, ei sen kummempaa. Mitään kisatavoitteita ei kyseisessä lajissa ole. Johtuu sitten ihan omistajasta. Kun ei pysty kävelemään ja syömään purkkaa yhtä aikaa ni ei vaan pysty!

Mutta tokossa tämän vuoden tavoitteet alkavat siintää, ja nyt toivotaan ettei juoksut ala ennen kuin saadaan tuo AVO korkattua. Sillä neito jo osaa kaikki liikkeet, pientä viilausta toki aina on. Mutta muutinpa muuten luoksetulon käskyn tuossa joutessani muutama viikko ennen koetta! Ensiksikän olin sitä mieltä että en edes treenaa pysäytystä, yritän vaan pyhällä hengellä saada sen pysähtymään. Mutta sitten kuitenkin sen tein, ja kas kummaa, sain aikaiseksi himmaavan koiran. Kuinka yllättävää? No sitten sisätreeniä meidän ihanassa käytävässä ja nyt liike menee Tänne, Stop, Tule. Ja n. 40 toiston jälkeen on muuten ihan sama onko se käsky Tänne vai Tule, lujaa lähdetään. Täytyy vielä erikseen harjoitella tuota pysähtymistä, ja se onkin ensi viikon treenin aiheena. Vaikka olenkin joka päivä töissä ni silti pitää yrittää illalla jaksaa kalsari/takapihatreeniä saada aikaiseksi. Mutta nopeasti se tuo neito oppii, ja jotenkin vain päivä päivältä saadaan yhteistyötäkin paremmaksi. Siis vielä paremmaksi ;)

Helin luona käytiin ihan ylläpitohieronnassa, ja jumejahan sieltä löytyi. Joten tiistaina uudelleen. Että kenties sekin selittää noi arvostelun huonot liikkeet. Mutta koirahan täytyy ehdottomasti saada kuntoon ennen kesän treenejä, ja täytyy alkaa muistaa käyttää koiraa fyssärillä säännöllisesti. Kyllä se vaan on taivahan tosi että noita jumeja tuolle kengurulle vaan tulee. En tosin ymmärrä mistä ;)

Ja jotta elämästä voisi välillä nauttiakin ja pitää hauskaa, on me nautittu ihanista kevätpäivistä ja käyty pitkillä lenkeillä kun alan vihdoinkin löytää täältä lenkkipolkuja joita voi talvellakin kulkea. Ja siis kuten huomata saattaa myös kameraa on tullut ulkoilutettua. Tänään käytiin Päivilänvaaralla grillamassa makkaraa ja tässä olisi maisemakuvia. Ja siis kaikille jotka eivät tiedä, nämä maisemat löytyvät muutaman kilometrin päästä meiltä.

Ja muuten, arvatkaa kuka pääsee ens viikolla pallottelemaan pentuja!!! Mie!!! Onneks on jo myyty ni ei tule kiusausta :D

Pakkasen riemua(ko)

Kyllä se vaan pitäisi uskoa että joka talvi se yllättää, eli pakkanen. Ja jos minä en siihen totu ni miks tottus koirakaan? Jos W:tä ei pikkuinen -30 haitannut juuri ollenkaan, ni neito ei sitten suostu menemään ollenkaan pihalle. Takan eteen vaan kävi makaamaan. Nyt vaan täytyy keksiä sitten muuta virikettä sisällä. Kaunista ulkona kyllä on, ja mie niin nautin tuosta auringosta. Joka muuten jo lämmittää, ihan varmasti! Käytiin me eilen koko porukka kävelemässä lammen jäällä, ja Jarno otti kamerankin mukaan. Joten saatiin niitä kauan kaivattuja talvikuviakin otettua. Joten tämä on aika kuvapainotteinen päivitys. Toki jos haluaa kaikki kuvat käydä ihastelemassa löytyvät ne täältä. 

Tässä meidän talo takapihalta. Väritys käy ihanasti talvimaisemaan!

Ollaanhan me sitten aloitettu uusi harrastuskin. Tai siis ei sinällään uusi, mutta kaivettu vanha naftaliinista. Eli Agiliito. Mitäpä ei tuon karvakorvan vuoksi tekisi? Aloin kyselemään sopivaa treeniryhmää ja sellaisen löysinkin POKS:ilta. Lämmin halli on myöskin plussaa. Käytiin kokeilemassa ekana pienten koirien ryhmää, ja vaikka itse osaankin jo jotakin voin sanoa että taidot kaipaavat päivitystä ja koska ryhmä tuntui olevan ymmällään vauhdistamme, jatkoin kyselyä. Ja sitten Hilkan ja Kirin ryhmässä olikin vapaa paikka! Ja voi hyvä ihme kuinka hyvät treenit siellä saatiinkaan aikaiseksi. Kyllä sai muuten juosta ja miettiä, ja miehän siis just ja just pystyn kävelemään ja miettimään yhtä aikaa! No tuossa porukassa luulisi kyllä agikärpäsen pääsevän valloilleen ja jopa riehaantumaan, joten toiveet ovat korkealla. Onhan tässä vielä talvea aikaa opetella.

Ja neidollahan sitä vauhtia riittää?

Samaan aikaan olemme myöskin tokoilleet, ja olin erikoisen ylpeä kun pystyimme vallan mitään ongelmia treenaamaan vapaana pienessä hallissa usean vieraan koiran treenatessa vierellä. Noutoon ollaan saatu vauhtia taistelun kautta, vaikkakin olisi ollut ihan fiksua valita siihen joku muu kuin se paras kapula :D Takapään käytön saisi joku tulla opettamaan, se on edelleen aivan surkeaa. Ja puhutaan sekä omistajasta että koirasta! 

Pimeässä hallissa olisi hyvä ollut erillissalama. Onneksi oli hyvä kuvaaja, kiitos Seija!

Tänään olisi taas tokotreenit, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi :D Jospa niistä kerkeäisin kirjoittamaan hieman enemmän. Videota ei saa koska porukat lähti Thaimaaseen ja veivät kameran mukanaan :(

Vetoa vai työntöä?

Mepä aloitettiin uusi harrastus. Hieman se maksoi, mutta hauskaa se on. Ei nimittäin tarvinnut kuin ostaa moottorikelkka, käydä naapurin isännältä lupa peltojen käyttöön, ostaa vetovyö ja hihna ja kaivella sukset varastosta. Eli ei maksanut paljoa ;) Ja KePo lupasi ihan käydä ladun tekemässä, eli minua ei edelleenkään saatu ajamaan moottorikelkkaa. Ensimmäisenä käytiin ihan vaan hiihtämässä neidon kanssa jotta tottuu suksiin. Kerkesinkin jo kehua miten kauniisti meni ja kuinka antoi suksien olla ihan kaikessa rauhassa.

Joten iloisena ja positiivisella mielellä eikun vetovyö ja hihna ja koira ja menoksi. Tai sitten ei. Hihna oli koiran jalkojen välissä ja minä olin sotkeutuneena hihnaan ja koira juoksi iloista rinkiä yrittäen kampittaa minut heti alkumetreillä. Hetken "per* saat* Helv* pysy paikalla seiso odota ei saat* liiku" taisteltuani päästiin liikkeelle. Kunnes tuli 3 metrin päässä mielenkiintoinen haju ja koira ampaisi vasemmalle kaataen melkein minutkin. Ja sitten oli taas hihna sinkeällä ja sekaisin. Mutta siitäkin selvittiin. Sitten saatiin jo oikein mukava pätkä ja tunsin oikein kuinka tämä on täydellisen mukavaa.

Sitten tuli käännös. Ja kakkapaakut. Ja huono ura. Ja muutama kirosana. Ja hermostuminen. Ei kuitenkaan itkupotkuraivaria :D Ja siitäkin selvittiin. Ja sitten mentiin taas tosi hyvin, jopa niin että aikakin 5minuuttia hihna oli koko ajan veto asennossa. Ja jotta tietenkin tämä olisi kaikkien katsottavissa, näytän päivän viimeisen pätkän joka meni jo oikeasti todella hyvin.

Ja seuraavana päivänä uudelleen! Ja sitten meni jo tosi hyvin. Ja nyt vahingosta viisastuneena Jarno kävi ajamassa uuden ladun. Jossa toivon mukaan ei ole kääntymisiä! Ja voin sanoa että jos koiran kunto nousee ni nousee emännänkin, jalat on ihan jumissa! Mutta oi kun se on mukavaa! Ja sitten jos joku muukin innostui ni Tintin Tarvikkeesta kävin noi välineet. Muhokselta löytyi kelkka ;) Jarno löytyi Kimmelistä LOL!!!

Oikein hyvää uutta vuotta!!!

Jaahas se olis taas kuukausi vierähtänyt niin nopeaan että ei tunnu perässä pysyvän. Paljon on touhuttu ja tehty, ja paljon on jäänyt tekemättä. Ja uusi vuosi on todellakin tuonut uudet kujeet! Joulu vietettiin koko perheen voimin ekaa kertaa meillä, eli vilskettä ja vilinää riitti. Uusivuosi sitten otettiinkin rauhallisemmissa merkeissä, itse nukahdin kymmentä minuuttia ennen sohvan mutkaan. Neito ihasteli raketteja, eikä edelleenkään ne hänen elämäänsä haitanneet millään tavalla. On se vaan ihmeellistä miten tuollaistakin asiaa arvostaa, koska on kuitenkin elänyt myös kolikon kääntöpuolen kanssa.

Vuoden alussa suuntasimme neidon kanssa auton nokan kohti Helsinkiä, ja siellä nähtiinkin monta uutta ja ihmeellistä asiaa.

Yksi kuvakin tuli reissussa neidosta otettua, Tania oli ikuistanut neidon julman häkkielukkaelämän :) Eli muutaman muuttujan kautta menimme ensimmäiseen etappin, eli Caritan luo yökylään. Ihemtys oli neidolla suuri kun muita koiria oli niin paljon. Pääsipä neito tutustumaan pieneen muutaman viikon ikäiseen pentuunkin, joka oli aika jännä paikka. Oli kyllä mukava huomata että vaikka elämää olikin reilusti ympärillä ei neito kuitenkaan kovasti stressiä asiasta ottanut. Kiitos Carita yöpaikasta, toivottavasti saadaan tulla toistekkin! Matka jatkui aamulla kohti Helsinkiä, ja neito pääsi Viikin Eläinsairaalan henkilökunnan hellään huomaan ja mie olin sopinut aamupalatreffit erään mukavan mieshenkilön kanssa. Voin kehua että oli muuten hyvä aamupala Hotelli Glo:ssa! Sillä jaksoi pitkälle päivään. Heidi tuli minut sieltä pelastamaan ja kävimme kiertelemässä kauppoja. Muutaman mutkan kautta Heidin piti sitten lähteä ja Terhi tuli tuuraamaan :D Onneksi on näitä ystäviä jotka haluavat ehdottomasti ajella minua ympäri Helsinkiä kauheassa lumimyrskyssä!

Sitten olikin jo aika hakea neito hoidosta pois ja suunnata kohti Nummelaa, jossa Heidi ja Tímo olivat ystävällisesti luvanneet meille antaa yöpaikan. Neito muisti kyllä vuoden takaisen suuren rakkautensa, Pasin, ja oli kovin pettynyt kun Pasi ei oikein lämminnyt leikeille (Asiaan ei millään tavalla vaikuttanut Vickyn juoksut). Mutta hoidossa oleva Jack olikin sitten hyvä korvike, jos vaan tilat olisivat antaneet periksi kaksikon riehumisen. Jack oli kyllä muutenkin edelleen oikein ihana herrasmies. Ja sitten aamun kajossa lähdimme takaisin Helsinkiä kohden. Neito taas hoitoon ja itse lähdin Itäkeskukseen. Aika hiljainen paikka muuten kahdeksan aikaan aamulla? Mutta siis Roberts Coffeen Icelatte on kyllä maailman kaikkeuden parasta! Ja ei muuten montaa tarvi juoda ni virtaa on kuin isommassakin duracellpupussa! Sitten tämä pupu pääsi ensimmäistä kertaa METROON! Olipa se hauska ja opettavainen kokemus ;) Sillä Terhi ei ilmeisesti saanut miusta tarpeekseen kun suostui vielä lähtemään lounaalle. Ja koska maailma on pieni, kävimme ihan suunnittelematta Helsingin ainoassa pitseriassa jossa olin jo ennekin käynyt. Mutta ruoka oli todellakin hyvää ja sitä oli riittävästi ja seura oli mitä mainiointa. Ja koska kaikki hyvä loppuu aikanaan, loppui myös Helsingin vierailu ja lähdettiin Neidon kanssa kotimatkalle. Kiitos myös Heidille ja Terhille ihanasta matkaseurasta :D

Neito sai hienon possun matkatuliaisiksi. On muuten edelleen täysin ehjä, hyvin kuolainen kyllä!

Ja jotta ei meinisi ihan hurvitteluksi elämä, niin kyllä me ollaan töitäkin tehty! Saatiin tokopaikka ihanasta lämpimästä hallista, joka on kyllä luxusta kun alkaa tuo lämpötila näyttämään miinusta ja vieläpä kaksinumeroisin merkein. Paljon ollaan päästy avoimen luokan liikkeissä eteenpäin, ainoa hiuksia irroittava liike on nouto. Muut alkavat olla melko hyvin kasassa, toki aina voi ja pitää viilata. Mutta arvatkaapa mitä?!? Kemiin on vaarallinen mennä flunssaisena. Voi käydä näin:

Eli Minnahan toki halusi neidon kanssa kokeilla agiliitoa. Ja mie annoin. Ja sain itelleni agiliitokärpäsen. Kele! No nyt sitten olisi meillä paikka agiliitoporukassa. Ensimmäisen harjoituksen jälkeen voisin sanoa että hauikseen tarvitaan suojat. Mutta että kiitos vaan Minna!!! Tämä ei jää tähän ;) Katsotaan jos seuraavista treeneistä saataisiin sitten minun ohjaamana videomateriaalia. Samoin voisi kyllä ulkoiluttaa myös muissakin treeneissä kameraa, pitääpä muistaa ottaa tänään kamera mukaan!

Rakas ystävä on nyt poissa

Moona rakkaani on nyt poissa. Muori lähti juuri hänelle ominaiseen tyyliin, saappat jalassa ja häntä heiluen. Juuri sellainen loppu suurelle koirapersoonalle, jonka hän ansaitsi. Moona oli sellainen koira jonka tulen muistamaan lopun ikääni. Terapiakoira <3 Siinä oli juuri sellainen aussie jonka olen aina tahtonut, ja jonka onneksi sain tuntea näinkin pitkään. Moona jaksoi olla aina iloinen, ystävällinen ja täynnä tarmoa. Varsinkin jos kyse oli ruuasta tai sen etsimisestä. Tai treenamisesta. Tai itseasiassa ihan mistä vaan. Kunhan vaan tehtiin jotain. Ja suurin syy Lilyn meille tuloon olikin juuri Moona. Ja nyt on Wallullakin oma rakas pilven päällä juoksemassa, voin vain kuvitella pienen miehen ilmeen kun Moona tulee seuraa pitämään. 

Satua, Tuomasta, Johnnya, Kerttua ja Ottoa suuressa surussanne muistaen.

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Joulun odotusta

Mamman sairastaessa myös neito on pakotettu leipäilemään. Kolmisen viikkoa meni tähystyksestä toipuessa, ja se kyllä näkyy sekä blogihiljaisuutena mutta myöskin siinä, että enää ei neito makoile tyytyväisenä sohvalla ;) Kai se on sitten totta että kun opettaa koiran aktiiviseksi sitä saa mitä tilaa? No pääsi neito kuitenkin kummitädin hellään huomaan muutamaksi päiväksi, kun Jarnon oli lähdettävä työreissulle. Ja se oli ollut neidolle kovin opettavainen reissu, olivatpa päässeet ihan Stokmannillekkin shoppailemaan! Ja tietenkin isotäti ja -eno sekä Kerttu ja Otto pitivät huolen ettei loppu aika käynyt pitkäksi. Kovasti yritin Satua huokutella kirjoittamaan lomakuulumisia mutta joudutte ilmeisesti tyytymään tähän lyhyeen selostukseen. Mutta onneks iskä piti pienestä huolta ja kävi riekuttamassa pientä metsässä.

 Mutta toki himotreenaaja menee kentälle heti kun vaan siihen pystyy, ja nyt siis ollaan aloitettu avoimen luokan liikkeiden viilaus.

Liike	kerroin	maksimi pisteet
1. Paikalla makaaminen	3	30
2. Seuraaminen taluttimetta	2	20
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä	2	20
4. Luoksetulo	3	30
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä	2	20
6. Noutaminen	2	20
7. Kauko-ohjaus	3	30
8. Estehyppy	2	20
9. Kokonaisvaikutus	1	10
Yhteensä	20	200

Tässä neidon mielipide näistä liikkeistä ;)

Ihan muistin virkistämiseksi tuossa olisi nuo liikkeet jotka pitäisi tässä saada kasaan. Paikkamakuu on hieman vielä kesken, neidolle on kova paikka kun mamma menee piiloon, ja varsinkin jos joutuu ihan yksin jääämään vieraiden koirien kanssa. Joten sitä aina sään ja tilanteen salliessa otetaan. Seuraaminen ei varmaan ikinä ole valmis, mutta parempaan suuntaan menossa. Nyt otetaan hihnassa ja mie jopa olen pieniä pakotteita ottanut mukaan, jotta saataisiin seuraamisesta tiiviimpää ja näyttävämpää. Ja se on auttanut. Maahanmeno on hyvä, ja saan kävellä taakse ja palata viereen, joten se on aikasta valmis. Nopeammin se saisi toki mennä, mutta se on sitten erillinen pallonheittelyharjoitus jossa sitä tehdään. Tavoitteena olisi Pasimainen mätkähdys (Heidi vinkkejä otetaan vastaan!)

Luoksetulon pysäytyksen olen tehnyt kerran. Pysähtyi. Eikö se riitäkkin?

Noutamisessa saadaan joka treenissä erilainen onhelma aikaiseksi. Liian monta liikkuvaa osaa? Mutta treenin lopuksi saadaan aina onnistunut suoritus. Joten tätä edelleen jankataan, hyvin monella eri tavalla. On juoksunoutoa, miun jouksemista, paikallaoloa, patukkaa edessä, patukkaa takana. Syvä huokaus tähän kohtaan :D

Kaukkarit toimivat sisällä aivan uskomattoman hyvin, johtuen siitä että se oli ainut juttu mitä harjoiteltiin kolme viikkoa sisällä. Ulkona olen ottanut pari kertaa. Tätä pitää vaan muistaa ylläpitää ja lisätä häiriötä. Ja estehyppy toimii, kun vaan muistan odottaa että koira on kääntynyt minuun päin ja vasta sitten käskeä. Luoksetulossa hieman vinottaa, siihen viilausta. Eli aika hyvin olisi liikkeet kasassa, jokohan sitä alkaisi katselemaan kisoja???

Mutta käytiin me muuten myös hakuilemassa pitkästä aikaa. Oli tosi mukava porukka ja jos vielä omistaja osaisi lukea koiraansa ja lopettaa liian vaikeiden treenien tekeminen voisi koira osatakkin. Mutta siitä hieman myöhemmin, nyt olisi taas mentävä sairaalaan!