ERInomaisen kaunis neito

Käytiin neidon kanssa pyörähtämässä Jyväskylässä näyttelyssä. Mielenkiintoista on kyllä tuo näyttelytouhu, ja varsinkin ihmiset siellä. Kyllähän se tunnelma on niin erilainen verrattuna PK-kisoihin.

Koska Lily tarvitsee häkin näyttelyihin, ja sen kantaminen on aina ollut työn ja tuskan takana, ostin Ikeasta nokkakärryt. Ja oli muuten hieno ostos! Kyllä kulki häkki ja tavarat näppärästi!

Tässä neito vielä oikein onnellisena päästessään Aijan luokse

Aija trimmasi ja pesi neidon, ja sen jälkeen oli se Lilyn inhoama kuivaus vuorossa. Se kuitenkin meni yllättävän hyvin sen jälkeen kun huomattiin että minun pitää olla se joka kuivaa, ja Aijan se joka syöttelee namia.

Lauantaina tuomarina oli Horswell Jeff Englannista, oikein mukava mies joka syynäsi kyllä koiran todella tarkkaan ja tässä tulos:

Very good mover, correct size & subtance. Head femine, good balance of muzzle to skull. Eyes ok. Enough neck. Quite a good front. Well bodied level topline. Well made rear. Moves well, could have a little more width of skull. Ja rasti kohdassa käsiteltävissä.

Sunnuntaina sama uudelleen, tuomarina Jeavons Guy, Kandasta. Hän myöskin oli oikein mukava mies ja samalla kun tutki koiraa rapsutteli sitä, ja Lilyhän oli täysin sitä mieltä että jatka vaan, ei paljon haitannut kopeloiminen. 

The head is a little bit plain. She has good angulation front and behind. Correct lenght of body. She is standing a little bit weak in pastens in front. She´s got good reach of neck. Would like to see a bit more subtance. She´s got good reach and drive. Ja rasti kohdassa käsiteltävissä.

Ja mehän voitettiin koko luokka! Itse en edes sitä älynnyt ennen kun kehäsihteeri ihmetteli että mihin olen menossa, kun enhän mie ollut seurannut mitä nämä kanssakisaajat saivat tuloksiksi. Oltiin siis ainoat jotka sai ERI:n ja sillähän sitä tuli voitto kotiin! Eli ei riitä että on toimiva koira harrastuksissa, on myös kaunis!

Tuliaisina näyttelystä Ellin tekemät pannat, Lilyn pannasta en älynnytkään ottaa kuvaa mutta tässä tämä minipanta.

Ja sitten kuva sunnuntain tarjoiluista, ette varmaan ikinä arvaa kumpi on miun ja kumpi Aijan?

SM-kisat

Tämä blogi alkaa muistuttaa kisablogia, kun ei jostain syystä saa muuta tänne päiviteltyä?

SM-kisat olivat aikamoinen rutistus, ja mietinkin että ensi vuonna en todennäköisesti itseäni kiusaa moisella. Ei oo miun juttu nuo arvokisat.

Lähdettiin Lilyn kanssa hyvissä ajoin jo reissuun, koska Moona oli luvannut majoittaa meidät ja uudesta työpaikasta jota olin vain muutama viikko ennen vaihtanut sain vapaata. Torstaina ajeltiin kaikessa rauhassa kohti etelää, ja kun olen koko kesän kitissyt että on kylmä ja ankeaa, niin saapuessa Moonan pihaan ei voinut enää paljon valittaa. Kesän kuumin viikonloppu sattui tietysti juuri tähän. Olo oli kuin etelänmatkalla lentokoneesta noustessa, kun aukaisi auton oven. Huomasi kyllä että koirakin oli hieman oudon oloinen ja selkeästi läähätti normaalia enemmän.

Perjantaina oli vuorossa eläinlääkärin luona käynti ja kenttään tutustuminen. Viime vuoteen verrattuna tutkimus oli todella suppea, eläinlääkäri katsoi koiran tassut, juoksutti muutaman metrin ja toivotti onnea ja menestystä. Kenttään tutustumisessa sain parikseni Myöhäsen Hannun, ja otin ainoastaan kättelyn ja muutaman askeleen seuraamista. Lily oli todella hyvässä vireessä eikä kuumuus tuntunut haittaavan millään lailla. Olinkin todella hyvillä mielin lauantain kisasuoritusta ajatellessani.

Lauantaina me olimme toisessa parissa, ja ikävä kyllä ei taas meidän tuuri oikein loistanut. Mikä se onkin että aina meille sattuu? Mielenkiintoisesti seuraava pari otettiin kentälle samalla kun edellistä paria arvosteltiin, ja jostain syystä meidän parina ollut koirakko ei tullut kättelyyn tuomarin kehoituksesta. Nainen vain viritteli koiraansa ja lopulta minun täytyi sanoa aika tiukasti että ala nyt tulla ettei meitä kumpaakin keskeytetä ennen kun päästään edes koko kentälle. Lily otti tästä hieman itseensä ja loppujen lopuksi kaikki mitä tapahtui sen jälkeen vain vei koiraa omiin syövereihin. Pitäsi osata itse olla niin hiton jämäkkä ja tuossakin olisi pitänyt vaan itse mennä tuomarin luo ja olla ottamatta kantaa toisen kilpailijan pöllöilyyn.

Mutta kyllä täytyy sanoa että Moonan luo kun mentiin niin aivot raksutti aika kovaa ja harmitus oli todellakin melkoinen. Harmittavinta oli se, että emme mitenkään olleet edes normaalisuorituksessamme, jolla olisimme päässeet maastoon. Muutaman neuvoa antavan juoman ja puhelun jälkeen alkoi suunnitelma olla selvä. Sillä periksihän ei anneta! Ongelmaksi muodostuu aina koiran häiriöherkkyys, ja se että kunnollisia häiriötreenejä ei vaan saa Joensuussa aikaiseksi. Ei sillä tasolla mitä Lilylle tarvitsisi. Joten lopputulemana oli että jos et itse osaa, mene koulutukseen. Varasinkin heti yksityistunteja Kuopiosta, ja hommasin Joensuuhun yhden kouluttajan. Ja nyt täytyy vain miettiä koko kupletti uusiksi jotta koiran suorituksesta saisi sen saman ilon irti mitä siitä saa treeneissä. Koska ei se todellakaan ole hauskaa kun koira näyttää ihan siltä että nyt lähden tästä litomaan. Mutta ei se auta, katsotaan miten saadaan asia korjattua!

Tässä vielä iloinen ilme kummallakin :D

KÄYTTÖVALIO!

Siinä se nyt on, haave josta en uskaltanut edes haaveilla. Käyttövalio. Tuo maaginen kirjainyhdistelmä KVA jota olen vaan kavereiden koirien nimen edessä katsellut. Uskomatonta mutta totta! Se on vaatinut verta, hikeä ja kyyneleitä. Autoon hyppäämistä ja ajoja tuhansia kilometrejä. Jännitystä ja epäonnistumisia. Mutta myöskin iloa, onnea ja onnistumisia. Ihanien ihmisten pyyteetöntä apua, kannustusta ja riemua. Se tunne kun tuomari sanoo, onneksi olkoon, se olisi ykköstulos. Ja se epäuskoinen olo sen jäkeen, voiko tämä olla totta? Tie on ollut pitkä, ja matka välillä tuntunut liian vaikealta. Mutta nyt se on tehty, ja määränpää saavutettu.

Tämä kesä on ollut aivan uskomaton, ensimmäsestä kisasta ykköstulos vaikka treeniä oli maastojen suhteen vain muutama. Siihen päälle HK2 titteli upeilla maastopisteillä, se tunne kun koira vaan toimii upeammin kuin koskaan. Kuinka olemme kuin yhtä mieltä metsässä. Ja sitten EK1 myöskin upeilla maastopisteillä, vaikka itse onkin todella epävarma toimiiko oikein, tekeekö kaiken niinkuin pitää? Ja tottiksen tekeminen ukkosmyrskyssä, ja kuinka huomaa koirasta että ei haittaa, yhdessä olemme vahvoja emmekä pelkää.

Luonnetestissä Lilystä sanottiin että yhdessä olemme vahvoja, yksin emme mitään. Se pitää täysin paikkansa. Myöskin minä olen vahva yhdessä, yksin en ole mitään. Vuosien varrella olemme oppineet lukemaan jokaista pientäkin elettä, hännän asentoa ja hampaiden kiristymistä. Olemme todellakin yhtä kun lähetän koiran janalle, hakuradalle, esineruutuun puhumattakaan tottiksesta. Luemme toisiamme ja kannustamme yhdessä toisemme vielä parempaan, tavoittelemaan haaveita joista emme ole osanneet edes haaveilla.

Nyt edessä on vielä SM-kisat, jonne kohta suuntaamme. Omistajan päätä huimaa, mutta toivotaan että ei liiaksi! Kuitenkin tänä kesänä on ollut niin upeita hetkiä että nyt menemme vaan näyttämään että näin hyvin osaamme ja pystymme tähän.

Kiitoksia Minna tuosta upeasta koirasta, ja Jarnolle niistä lukemattomista yksinäistä illoista jotka olet yksin viettänyt kun olemme olleet Lilyn kanssa treenaamassa tai kisoissa, kiitos että olet jaksanut ja kannustanut meitä vaan ylöspäin! Ja kiitos niille kymmenille ihmisille jotka olette jaksaneet tätä matkaa kulkea kanssamme! Yksin emme tähän olisi pystyneet!

Nyt on aika päivittää uudet unelmat ja uudet haaveet, ja lähteä niitä kohden!

Hakuleirillä

Tarja Väyrynen tuli kouluttamaan meitä sateiseen ja kylmään metsikköön viikonlopuksi. Tarjahan kävi meitä koutsaamassa viime keväänäkin, ja silloin tehtiin Lilyn kanssa kokeenomainen harjoitus ja sen perusteella uskallettiin lähteä kokeilemaan HK1:stä. Viime vuoden kaavalla mentiin, ja kokeiltiin nyt sitten avoimen luokan rataa.

Kyllähän ne ukot sieltä nousivat, mutta hieman oli havaittavissa omatoimisuutta neidon käytöksessä. Myöskin syvät ja suorat pistot ovat muuttuneet talven aikana hieman, ja niihin täytyykin nyt saada muutosta aikaiseksi. Saatiin myöskin harjoiteltua kaatumista, kun vettä satoi ja sammalikko lähti jalkojeni alta liikkelle. Onneksi koira vaan kääntyi katsomaan että mitä se siellä könyää ja jatkoi matkaansa. Eli tästä ei pitäisi tulla ainakaan tällä hetkellä meille ongelmaa. Sunnuntain treenissä sitten harjoiteltiin syviä ja suoria pistoja sekä tyhjiä, ja yllätyksekseni Lily jäi miettimään piiloa jossa ei ollut ukkoa. Vaati useamman lähetyksen ennen kuin neito luopui ja alkoi työskentelemään oikeaan suuntaan. Ja muuten otti koville pienelle koiralle kun vaadittiin, vaadittiin ja vaadittiin. Loppuradasta alkoikin näkyä väsymystä, ei jalka noussut enää niin vauhdikkaasti. Otetiin puolipako ja se onneksi sai neidon nousemaan taas väsymyksensä yli.

Nyt siis onkin kevään treenit  jo suunniteltu, ja puolipakoja käytetään nyt nostattamaan neidon jaksamista ja motivaatioita. Eikä se puolentoista kilon laihduttaminenkaan huonoa tekisi?

Kyllä taas oma motivaatio nousi kun näki että ei sitä turhaan olla metsässä tässäkään lajissa rymytty, ja näillä vinkeillä saadaan taas koirallekkin motivaatio kohdalleen! Myöskin saatiin kielto tehdä superhelppoja treenejä, eli täytyy vaikeuttaa mutta samalla taas nostaa sitten palkan tasoa. Ja kun neito ihan selkeästi palkkautuu noista puolipaoista, niin niitä sitten kera suorapalkkojen. Ja mikä hienointa, meidän koko hakutreeniporukka oli paikalla, eli kaikki nyt tietävät missä meidän koulutuksessa mennään!

Ja otti se treeni sen verran koville neidolla, että eilen illalla ei paljon hötkyilty kotona. Vieläkin koiruus nukkuu sohvalla, ei paljon ole tänäänkään jaksanut riehua. Se taisi olla aikamoinen hattivattimyrsky eilen kun noin pitkään ottaa jäseneen?

Kesä alkaa lähestyä

Kyllä se kesä vaan tulee myös tänne itään. Liperistä löydettiin jo sulaa metsää jossa ei ole hometta, ja päästiin aloittamaan sekä jälki että pudotettu esine. Jäljellä meillä alkoi samalla ongelmalla, eli kepit eivät kiinnosta. On se vaan niin hauskaa kun koira menee täysin reagoimatta kepin yli. Treenikaverin kanssa asiaa pohdittiin, ja olenhan sitä koko pitkän talven pohtinut. Kokeiltiin versiota jossa kepistä tehdäänkin täysin merkityksetön "paha",  ja samalla pysäytin koiran kepille, eli en antanut neidon tulla kepin kanssa minun luokse. Kas kummaa, hattivatit humisivat oikeaan suuntaan ja nyt takana on kaksi loistavaa jälkeä, joista viimeisellä koira alkoi hidastamaan ja tarkistamaan jälkeä jo ENNEN kepille tuloa. Jälki oli myöskin merkkaamaton enkä todellakaan tiennyt edes miten se menee metsässä. Ja lopputulema olikin sitten aivan loistava! Jos se noin "pienellä" pääsee yli tuosta ongelmasta mi olen kyllä  enemmän kuin onnellinen. Toisaalta eihän tässä harrastuksessa mitään iloa olisi jos kaikki menisi aina hyvin?

Hakumetsälläkin kävimme eilen, ja kylläpä tuo neito muisti mitä tehdä. Karkasi minulta ekalle ukolle, niin tohkeissaan oli hommasta. Tehtiin kevään aloittajaiset, eli suorapalkkaa ja iloa. Ei siis mitään säätämistä. Se jätetään muutaman viikon päähän kun päästään hakukoulutukseen.

Tottiksessa junnataan edelleen paikallaan, en tiedä miksi. No viikonloppua odotellessa, Korrit tulevat neuvomaan kädestä pitäen mitä tekisimme toisin. Tähän täytyy muutenkin nyt taas kerran tormistautua ja alkaa ajattelemaan hieman erilailla. Koiran lailla?

On aihetta juhlaan!

Viime vuosi oli, kuten on tainnut jo käydä ilmi, aivan uskomaton tulosten pohjalta. Kaikki kova työ, tuska ja kyyneleet olivat sen vaivan arvoisia. Viime kesänä moni unelma, jota en ollut osannut edes unelmoida, toteutui. Lilyn kanssa tekeminen on vaan niin jotain ihanaa! Markus otti meistä kuvia studiollaan tästä hyvästä, eli jos haluatte yhtä hienoja kuvia menkääpäs http://kuvavelhot.fi/

 Mutta siis vuosihan alkoi maaliskuussa sillä pitkään odotetulla TK2 merkinnällä nimen edessä. Pitkään odotettu siksi, että en siis vain ollut saanut aikaiseksi mennä kokeisiin. Jännä kun ne ei tule tuomaan noita titteleitä kotia?

 PK puolella tulokset olivatkin sitten hurjia: Saimme HK1 tittelin elokuussa. Tästä suuri kiitos treeniryhmälleni, en olisi muuten varmaan ikinä uskaltanut mennä kokeisiin!

 JK3 titteleitä tuli peräti 5, joista yksi oli se maaginen ykköstulos! Eli enää kaksi jäljellä ;) Tuli myös koettua se yhden pisteen päässä oleva kakkostulos, mutta siitäkin selvittiin hengissä? Onneksi treeniryhmä jaksaa potkia meitä eteenpäin, eikä anna lannistua.

 SM-kisat. Tämä on todellakin se "en olisi koskaan uskonut" hetki. Ja millä sijoituksella, 16!!! aivan uskomatonta. En vieläkään jaksa uskoa tätä todeksi!

 Ja sitten, Josepan kiertopalkinnot: Paras narttu ja Paras Jälkikoira. Tulikohan ne kummatkin koiran tuloksista ;)

Mutta viimeisenä ja kaikkein merkittävimpänä saavutuksena saimme Australianpaimenkoirat Ry:n Vuoden PK-koiran palkinnon! Tämä palkinto on aina ollut sellainen että olen vain kateellisena katsellut kuinka vuodesta toiseen hienot koirakot sen saavat, ja miettinyt että tuohon meillä ainakaan ei ole mahdollisuutta. Mutta siinä se nyt on, kaunis lasinen muisto tästä upeasta kaudesta! Kiitoksia kaikille jotka olette auttaneet meitä metsässä ja kentällä, lauantaina juhlitaankin sitten kakun ja muiden herkkujen kanssa tätä viime vuotta. Kahdestaan tämä olisi ollut tekemätön paikka, yhdessä upeiden treenikaverien kanssa tämä oli ainoastaan mahdollista! Ja kiitos jälleen kerran Minnalle aivan upeasta harrastuskaverista.

Koira josta ei ikinä tulisi yhtään mitään? Siinä sitä nyt olisi, taisi siitä kuitenkin tulla :D

Lunta tupaan ja hieman muuallekkin

Lunta on nyt sitten tullut vähintäänkin riittävästi. Meidän normilenkkipolut on kuitenkin pysyneet aurattuina, mutta kauhukseni huomasin että metsäkoneet ovat alkaneet tekemään tuhojaan ja mielenkiinnolla odotan kuinka kauan meidän lenkkipolut pysyvät meidän käytössä. Sinne alkaa nimittäin ratsutilan rakentaminen, ja epäilen että silloin meidän on väistyttävä. Todella harmillista sillä tuolla on ollut mahtava käydä lenkillä kun muita kulkijoita ei juurikaan ole ja matkaa lenkille on autolla n. 3 minuuttia.

Lenkillä ollaankin käyty yksin, kaksin tai isommissa erissä. Lily myöskin on hyväksynyt että hänen häkkiinsä voi tulla melko vieraatkin koirat, ja ei hampaiden näyttäminen saa niitä poistumaan takavasemmalle. Viime viikolla kokeilussa oli Lennu, ja ainut mistä tuli hieman sanomista oli se kuinka autosta poistutaan ja missä järjestyksessä.

Käytiin myöskin Kamua ja Aapoa treffaamassa, ja heidän uusinta tulokastaan, kissanpentua rodultaan ragdoll. Se oli aika pelottava Lilyn mielestä, varsinkin kun kissa tuli aivan iholle ja jopa räppäsi tassulla. Ilman kynsiä kylläkin, mutta silti! Kyllä siinä hattivatit huojuivat pään sisällä kun neito yritti keksiä kuinka tässä tilanteessa toimitaan. Pojat myöskin pyörittelivät neitoa lumihangessa ja sainpas kuvankin muistoksi otettua pienistä lumipaakuista. Harmi vaan kun huomasin vasta myöhemmin kuinka isot paakut olisivat pyllyvilloissa olleet.

Muuten aika onkin mennyt taas koulutehtävien ja yhdistysasioiden hoidossa, ja toki bonuksena vielä sain melkein kaikilla kiertäneen oksennustaudinkin. Toivotaan että tämä nyt alkaa hieman helpottamaan niin pääsisi jo pihalle ja treenaamaan. Mutta onneksi koiruus ei tästä vapaa-ajasta ole ollut pahoillaan, hyvänä sairaanhoitajana makaa sylissä ja antaa voimapusuja!