Nyt ollaan käyty muutaman kerran jälkeä ajamassa, ja parhaiten mieleen ovat jääneet Sadun ja Monan tekemät jäljet. (Kannattaisiko niitä tänne kirjoittaa niin muistaisi...?) Sadun kanssa oltiin Kuttukuussa Sinikan luona, ja aikaa jäi sopivasti myös hieman huville. Eli Satu teki tosi vaikean jälken, jossa osa meni täyden ryteikön läpi ja jälki loppui pellolle. Aluksi tietenkin koira rynni ensimmäiset kolme keppiä, ja kadotti myöskin jäljen. Löysi sen kuitenkin ja sen jälkeen mentiin rauhallisesti ja varmasti, ja vaikka tuulikin aika kovasti, loput kepit nousivat ja pellollakin meni tosi hyvin, vaikka tuuli painoikin jälkeä metsään päin.
Nyt pääsin vihdoinkin torstain jälkitreeneihin, ja koska on uusi porukka, kyseltiin minulta mitä koira osaa. No hieman selitin (omaan tapaani no mitäpä se....) ja sitten Mona lähti tekemään Wallulle jälkeä. Makkaranpaiston jälkeen lähdettiin jäljelle ja kerrankin koira keskittyi. Vaikka vauhti oli aluksi aika hurja, kepit löytyivät ilman suuria ongelmia, ja hakkuuaukealla tuuli teki tepposia, mutta koira pysyi aivan mielettömän hyvin hommassa mukana. Mona oli tehnyt kulmia ja kulkenut puiden ympäri ja vaikka mitä keksinyt, mutta koira teki työtä käskettyä, ja vaikka alkoi olla ihan loppu niin silti vaan viimeinenkin keppi nousi maasta. Itse kyllä hävitin kepit kun palkkasin koiran (kiva jos noin teen joskus sitten kokeessakin). Lopputuloksena siis nyt jatkossa treeniä missä omistajan täytyy oppia luottamaan koiraan. No ihan kuin en tätä olisi jo tiennyt ;)
Mietin että kannattaako esineruutua edes tehdä, kun koira oli niin poikki jo tuon jäljen ajamisesta, mutta onneksi otin. Tuo taas höyrysi ja kävi superkierroksilla, etsi kyllä esineet mutta ei ajatustakaan että ne minulle olisi tuonut. Eli tätä täytyy ihan oikeasti ruveta treenaamaan, sillä nuo toisten tuoksuisethan eivät ole esineitä, ja jos ne eivät ole takarajalla ne eivät myöskään ole esineitä. Että silleen. Mutta jälki alkaa siis menemään :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti