Ihanat, kamalat ja ah, niin tunteita nostattava koiranäyttely. Ja tämähän jos mikä on koiraurheilua. Sillä on paljon helpompi saada koira tuplakäyttövalioksi kuin muotovalioksi. Minähän sen tiedän ;)
Mutta jos siis aioit saada sen käyttövalion on myös käytävä hakemassa se ns. pakkoH. Ja sehän alkaa jo olla elämääkin suurempia juttuja. Voit osata opettaa koirallesi vaikka mitä temppuja, mutta tuonne kehään astuessa ainoastaan seiso käskyllä on jotain merkitystä. Koska koiranäyttelyt ovat muutuneet tässä viimeisen 10 vuoden aikana aivan järkyttävän paljon. Vai onko tässäkin se muuttunut tekijä minä itse? Kultaako aika muistot?
No mitä sanotaan ihmiselle joka on hankkimassa koiraa? Käy näyttelyssä katsomassa millaisia rotuja on tarjolla. Siellä tutustut uusiin ihmisiin ja näet koiria. Sieltä se Maailman Paras Harrastuskoira löytyy. Ja näinhän minäkin tein. Kävin näyttelyssä. Tutustuin ihmisiin. Näin koiria. En kyllä saanut sitä koiraa sieltä, mutta voi kun oli mukavaa. Näyttely oli Outokummussa, ja siellä ne koirat odotti vuoroaan, hieman niitä siinä harjailtiin, ja juteltiin ihmisten kanssa. Minulle jäi oikein mukava mieli. Tälläiseen tapahtumaan tulen sitten oman koirani kanssa!
Sitten Wallu tuli meille ja tietenkin olin lukenut että pentukurssille pitää mennä. Sitten kun on rokotukset. Ja minähän etsimään että mistä moiseen pääsisi. No että Poksilta sellainen löytyy, hienoa! Ja tässä vaiheessa minulla oli jo koirakavereita, ja yksi niistä oli sitten jutellut asiasta, ja minulle luvattiin että joo, pääset kurssille kun liityt jäseneksi ja tulet Elokareliaan töihin. No nythän mie pääsen oikein aitiopaikalta katsomaan näyttelyitä! Huikeaa! Näen ne kaikki aussiet jotka tulevat sinne ja voi että minulla tulee olemaan ihana päivä! Ja vieläpä palkintotelttaan, arvelkaa kuinka ihana siellä on olla, kun kaikki ne iloiset ja onnelliset voittajat tulevat hakemaan palkintonsa. Ei voisi olla paremmin! Paitsi että siellä teltassa oli aivan läkähdyttävän kuuma. Ihmiset huusivat ja raivosivat, koska meillä ei ollut jotain saatanan lahjakorttia ja mitä v****a he tekevät jollain kuppaisella pystillä ja perkele sesse ala nyt sitten tulla autoon ettei karva mene pilalle. Ja minä mietin että mitä just tapahtui?!?
Ja mietin sitä edelleen. Minusta on oikein mukava käydä näyttelyissä, olempa ollut kahtena vuonna järjestämässäkin Elokareliaa näyttelytoimikunnassa, mutta edelleen jaksan ihmetellä noiden ihmisten käytöstä. Sille menkääpä istumaan kehän laidalle tuntia ennen kehän alkua, ja seuratkaa ihmisiä. Minä tykkään seurata ihmisiä. Stalkkeri ihan selkeästi. Varsinkin niitä jotka ovat tulleet voittamaan. Joilla on parhaillaan se handler joka esittää koiran. Seuratkaa näitä ihmisiä ja kysykää itseltänne, onko tämä ihan tervettä? Onko todellakin tervettä, että jos koira on vain VSP, se lentää niskaperseotteella häkkiin? Onko todellakin tervettä että koiraan suihkutetaan kaiken maailman tökötit, sen karvat kastaan nyyteiksi, sen ei anneta käydä ulkona tarpeillaan koska sen turkki menee likaiseksi ja sitten se lyllertää siellä kehässä karppiselkänsä kanssa, henki röhisten? Ja sitten sitä juhlitaan kuin viimeistä päivää, kun siitä tulikin ROPPIKOPPIHOPPI ja se voitti kymmenen ruusuketta? Ja sitten se, että muiden kanssa ei jutella. Katsotaan alta kulmien. Eikä varmasti neuvota, jos joku ensikertalainen tulee ja mokaa. Nauretaan päälle. Dorka. Veisi koiransa pois meidän titteleitä viemästä. Tai kun se ensikertalainen saa vaan T:n sen onnettoman karvakasansa kanssa, ja sieläpä juhlii asiaa? Silloin pitää käydä kysymässä että mitä siinä koiraasi kehut? (Ollaan kerran saatu to kommentti kun Lily sai T:n. Vastasin että pieksääkkö se olisi pitänyt. Ei halunnut enää keskustella asiasta)
Toki luojan kiitos nuo ovat vain hyvin pieni joukko siitä muusta massasta jotka paikalle saapuvat. Koska sitten on nämä henkilöt, joihin itse ajattelen kuuluvani, ja meitä on eniten näyttelyssä. Eli ne ihmiset jotka tulevat sinne koska siellä näkee kavereita joita ei muuten ehkä näkisi. Jotka laittavat koiransa siistiksi, pesevät ja trimmaavat, ja ovat todella iloisia jos se ERI sieltä napshti, muusta puhumattakaan. Jotka lukevat arvostelun ja sen jälkeen arvostelevat sitä ja viettävät mukavan päivän shoppailen ja katsellen näyttelyn vilinää.
Toki sitten löytyy aina se joukkio ihmisiä, jotka tulevat vai hakemaan sen pakko-H:n, eivät ole ikinä trimmanneet koiraansa, viimeksi se on vettä nähnyt kesällä kun kävi uimassa, ja sille ei todellakaan ole opetettu edes sitä seiso-käskyä. Ja hei. Minä tiedän. Nyt meni se herne nenään koska tunnistit itsesi mutta et halua sitä myöntää. Miksi et? Mitä pahaa tälläisessä on? En minä kritisoi, ei jokaisen ole pakko tykätä näyttelystä.
Minulta on kysytty miksi ihmeessä minä käytän koiriani näyttelyssä, jaksan puunata niitä useita tunteja ennen kehää ja vieläpä omistan näyttelyvaatteet sekä itselle että koiralle (tilasin muuten Lystille just mustan snake-pannan), kun ei me tulla ikinä pärjäämään? Ensinnäkin minusta on jo sitä tuomaria kohtaan kohteliasta, että koira on pesty ja laitettu. Ja että se osaa edes välttävästi käyttäytyä kehässä. Ja mikään ei ole niin mukavaa kun on kiva tuomari, joka kohtelee koiraa hyvin, on mukava ja vieläpä antaa hyvän sanallisen arvostelun koirasta. Ja sitten ne jatkot, tai etkot. Tai kummatkin :D Pääsee mukavien ihmisten luo yökylään, voi puolille öin höpöttää koirista. Eihän sitä nyt ihan ilman syytä osaisi edes ajaa jonkun kaverin luo yökylään :D Ja ainahan voi käydä niin, että koira menestyykin! Saa sen ERI:n. Sit päästään mekin juhlimaan ;) Ja voidaan esittää että meillä on MAAILMAN PARAS NÄYTTELYKOIRA. Koska eikö se kuitenkin ole jokaisen pienenä haaveena? Kuitenkin.
Mutta sitten tämä, mihin olen nyt törmännyt useassa näyttelyssä. Nimittäin jos minä pidän huolen siitä että olen maksanut kohtuullisen suuren näyttelymaksun, ajanut aika pitkiäkin matkoja, laittanut tosiaan sitä koiraani useamman tunnin ja puunannut itsenikin kuntoon, niin mitä tekee tuomari? Kohtelee todella huonosti koiraa, ei ole edes lukenut rotumääritelmää, ja käyttäytyy luokattoman huonosti kehään tulevia ihmisiä kohtaan. Ja antaa täysin pakkaansa pitämättömän arvostelun. On toki koiria jotka eivät ansaitse H:ta, jotka eivät todellakaan näytä aussielta. Mutta ihanko oikeasti tässä rodussa alkaa olla vallalla se, että et enää ihan normaalin näköisellä aussiella saakaan H:ta? Että sen pitää olla ns. näyttelypuudeli? Oikeasti?
Olen miettinyt todella paljon, mitä asialle voisi tehdä? Itse olen kuitenkin yhdistyksen hallituksessa, ja me hoidamme suomalaisten tuomareiden kouluttamisen. Mutta kuinka saada nuo ulkomaisetkin (ja muutama suomalainen) ymmärtämään millainen aussien pitäisi olla? Minulle on aivan sama, jos se näyttelypulla voittaa, sillä ei minulle ole mitään merkitystä. Jos haluaisin että koirani voittaisi näyttelyissä, olisi kasvattaja ollut täysin eri kun nykyisten koirieni kasvattajat. Mutta se, että täysin normaalin aussien kanssa sinun pitää oikeasti miettiä, että mihin ihmeeseen viet koirasi että saat edes sen hyvän? Se minusta on sairasta. Koska ei näin ollut vielä muutama vuosi sitten. Ei aussieilla ollut handlereita, itse me ne kehään vietiin. Ei vesisade haitannut, koirat sai makoilla maassa, sitten vaan otettiin ne pahimmat ravat harjalla. Toki itsekkin pidin esim. pyyhettä koiralla, että ei nyt ihan menisi likaan. Ja ulkomaisetkin tuomarit olivat mukavia, ja he arvostivat sitä rotua jota arvostelivat. Saatiin mukavat arvotelut, ja kaikilla oli hauskaa. Minä en vaan suostu hyväksymään sitä, mihin nuo näyttelyt ovat menneet. Kertokaa minulle mitä ihmettä asialle voisi tehdä? Millä ne tuomarit saisi edes lukemaan meidän rotumääritelmän? Ja millä ne ihmiset, jotka tittelinkipeydessään kohtelevat koiraansa asiattomasti saisi tiputettua maan pinnalle? Ymmärtämään että hei, se on vain NÄYTTELY? Koska hyvin harvoin tuolla PK-kentällä tuollaista näkee? Ja jos siellä tuomari käyttäytyy epäasiallisesti, siitä voi valittaa. Miksi näyttelytuomarit ovat ns. jumalia, ja saaavat tehdä mitä haluavat?
Ja ihan pakko, tässä kuvia ASCAN voittajakoirista vuosittaisessa päänäyttelyssä 70-luvulta:
Vuoden 74 BOS CH FROMER'S FREE BREEZE
Vuoden 1975 BOB CH PAY THE PIPER OF ABERDARE CD
Vuoden 1976 BOB HOF CH WINDERMERES SUNSHINE OF BONNIE BLU CDX
Vuoden 1977 BOB HOF CH COPPER CANYON'S CALIGARI CD
Vuoden 1978 BOS CH PATCH-WORK POLLYANNA CD
Olisipa mielenkiintoista viedä tuollainen koira nyt kehään ja katsoa, kuin sille käy. Kauniita koiria. Ja luojan kiitos, meillä on edelleen tuon näköisiä koiria.
Ja nyt sitä lynkkausta odottaessa.
2 kommenttia:
Satuinpa blogisi bongaamaan. Näitä on ollut mukavaa lueskella :)
Näyttelyistä tuntuu tulleen hyvin vakavia tapahtumia. En ole kuunaan ymmärtänyt tuota "tuon kanssa ei jutella"-menttaliteettia.
Kerran satuin kehän laidalle tuomarin pitäessä äänekästä monologiaan osallistujalle. Koira oli käyttöversioinen ja selkeästi tuomarin mielestä täysin vääränlainen. Tuomari myös kehoitti osallistujaa katsomaan kehän ulkopuolelle, jossa oli hänen mukaansa oikeanlaisia rodun edustajia. Osallistuja olikin siis maksanut suhteellisen suolaisen hinnan äänekkäästä sepustuksesta. Tuoltakin tuomarilta oli saattanut sen rodun rotumääritelmän kertaus jäädä tekemättä.
Ja myönnän, että kyllähän sitä ihmisiä tulee katseltua myös. Äkkiseltään voisikin sanoa, että myös niihin alusvaatteisiin voitaisiin rahtusen toisinaan kiinnittää huomiota. Hyvät sporttirintsikat eivät todellakaan olisi huono vaihtoehto niille, joiden täytyy ottaa juoksuaskeleita koiran kanssa kehässä ollessa.
Myyntikojut ovat näyttelyissä mainioita tutkimuspaikkoja. Ihan suosikkikohteita :D
Saattaapi olla, että joskus tuon pikkukoiran kanssa eksytään näyttelykehään. Mutta minne ja kenelle tuomarille, niin se onkin jo mystisempi kysymys. Puhumattakaan koiran ulkoasun siistiksi tuunaamisesta... Järvessähän se viime kesänä todellakin ui, mutta tuon tekstin jälkeen voisin otuksen pestäkin myös. Pesu, kuivaus ja tassukarvojen siistiminen vielä sujuvat, mutta mitä ihmettä tuosta otuksesta pitäisi muutoin puunata? Mun täytyy löytää joku rotuspesialisti :D
Joskus olen sattumalta osunut paikalliselle huoltamolle, jonka pihapiirissä oli menossa metsästysseuran järjestämä näyttely. Siellä eivät parfyymit leijailleet, föönit puuttuivat eikä koirilla ollut vaippoja. Osa porukasta olisi voinut ampaista sieltä suoraan mettäreissulle. Mutta siellä oli jotain, mitä voisi tuoda muihinkin näyttelyihin; leppoisa tunnelma ja toisten kyräilyä ei ollut havaittavissa. Sen sijaan pientä tsemppihenkeä oli bongattavissa :D
Kiva että oot tykännyt lukea, oon tosi yllättynyt kuinka moni on käynyt lukemassa näitä kirjoituksia. Joo metsästyskoirien näyttelyt on hauskoja paikkoja. -30 astetta pakkasta, nuotio ja ketään ei kylmä :D Tuutkos sie Korrien koulutukseen, ois kiva nähdä siellä :D Voin vaikka näyttää mitä muuta pitäisi trimmata :D
Lähetä kommentti