Seksilomalla Itävallassa

Nyt kannattaa ottaa hyvä asento sohvalta, kuumaa juomista ja jotain hyvää syömistä. Koska tässäpä olisi meidän seksilomareissu Itävaltaan!

Ollaan Lauran kanssa jo pitkään mietitty, että jospa Lystille tulisi pennut. Ja olisiko vuosi sitten Laura kysyi että jos Lystille löytyy sopiva uros, niin voisinko minä antaa Lystin leasingiin? Ja tokihan minä suostuin. Ensinnäkin, itse henk.koht tykkään tuosta eläimestä todella paljon, ja mikäli oikea uros sille löytyisi, olisin täysin valmis ottamaan siitä pennun itselleni. Ja vaikka tiedänkin Lystin negatiiviset puolet, on siinä silti huomattavasti enemmän positiivisia puolia. Joten sitten Laura alkoi etsimään urosta. Ja ehdottamaan niitä minulle. Ja voin kertoa, että ihme kun Lauralla ei mennyt minuun hermot, kun jokaisen uroksen kohdalla oli sellainen "no oishan se ihan kiva, mutta..." Pari urosta oli sellaista, jotka kyllä hyväksyin, mutta ne menivät mönkään ihan muiden syiden takia. Ja kun Laura sitten ilmoitti että Itävallassa olisi alkuperäisen ykkösehdokkaan täysveli, ja luin koirasta, niin siinä oli vaan heti sitä "jotain". Omistajan kertomus Dashistä oli todella mieluinen, ja sitten kun omistaja vielä kirjoitti todella pitkän tarinan koirasta ja laittoi mukaan ison nipun valokuvia, joissa näkyi kattavasti elämää koiran kanssa, olin myyty ajatukselle että kyllä, Itävalta olisi juuri oikea paikka seksilomalle. 

Oli myöskin täysin selvää, että minä lähtisin mukaan reissuun. Ei sillä, ettäkö Lysti olisi tarvinnut minua pitämään tassusta reissun aikana, mutta kyllä en olisi mistään hinnasta tätä kokemusta jättänyt pois. Joten sitten vaan pomolle ilmoittamaan "lähden seksilomalle Itävaltaan, en tiedä yhtään millon, enkä sitä, kuinka kauan siellä olen, mutta käykö tämä?" Pomo katsoi hieman hitaasti, ja totesi että kai sen on sitten käytävä.

Mutta koska piti kuitenkin saada "suuntaa-antava" päivä juoksujen alkamiselle, niin excel-taulukko esille ja siihen juoksujen alkamispäivät, ja suuntaa-antava päivä oli 8.12.2019. Ja koska koirasta sanottiin jo luonnetestissä, että se ekana tekee excel-taulukon ja toimii vasta sitten, niin kävi nytkin. Juoksut alkoivat muuten juuri tuona päivänä!

Laura kyllä hieman harmitteli että voi kun olisikin kysynyt tärppipäivien päivämäärää 😂 Olin jo selvittänyt, että Kivuttomalla on progelaite, jolla saadaan näppärästi tulokset vaikka joka päivä otettua, niin sovittiin Lauran kanssa että koska juoksut alkoivat sunnuntaina, niin ensimmäiset proget otetaan perjantaina. Ja koska on olemassa hyvä tuuri, huono tuuri ja Marin tuuri, niin progelaite hajosi torstaina. Joten ei auttanut muu kun että menin lauantaiaamuna Kivuttomalle, otettiin näyte koirasta, ja lähdin viemään sitä Kuopiooon. En jostain syystä luottanut siihen, että posti sen olisi samana päivänä toimittanut perille.

Progesteroni (S/HP)
Tulos: 0.34 ng/ml
--------------------------------------

Kommentit ja lisätiedot:
Koiran kiimankierto:

< 1.50 ng/ml proestrus
2.0-5.0 ng/ml LH-piikki
5.0-10.0 ng/ml estrus (ovulaatio)
15-20 ng/ml hedelmöittyminen

Progesteronitasot nousevat koirilla hyvin yksilöllisesti. Tuloksen ollessa 2-3 ng/ml, on ovulaatioon aikaa keskimäärin 2 vuorokautta. Tuloksella 3-4 ng/ml keskimäärin 1 vrk

 Tuloksen saatuaan Laura päätti, että seuraava otetaan keskiviikkona, ja nyt alkoi jo ihan pikkuisen kauhistuttamaan. Jotenkin oli vaan ajatellut että matka on sitten joskus tulevaisuudessa, ja nyt se olisikin ihan kohta käsillä. Kivuttomalta luvattiin, että uusi laite olisi alkuviikosta paikalla, joten pitäisi saada sitten keskiviikkona näyte ihan Joensuussa. Hieman kyllä olin skeptinen asian suhteen, mutta kovasti sieltä vakuuteltiin että näin olisi. Mutta jokainen voi varmasti arvata, kuinka siinä kävi. Ei tullut laitetta, ja itse asiassa maanantaina Lily alkoi olla kovin kiinnostunut Lystin peräpäästä, ja treeneissä Lysti alkoi kääntämään minulle häntää. Joten pikamuutos suunnitelmiin, ja tiistaina aamulla heti kahdeksalta Kivuttomalle, joka on siis Reijolassa. Siellä Tanja oli jo valmiina ottamaan verinäytettä, jotta voisin sen lähteä kiikuttamaan heti linja-autolle. Kun verinäyte oli valmis, ajoin matkahuoltoon Lylykoskentielle (aivan toisella puolella Joensuuta), jotta sain pakettiin tarvittavat osoitetiedot ja maksettua lähetyksen.

Lylykoskentieltä ajoin linja-autoasemalle, joka taas oli toisella puolen Joensuuta. Kerkesin linja-autoasemalle juuri kun linja-auto oli lähdössä, ja nakkasin paketin kuskille jolle vannotin että muistaa sitten varmasti jättää paketin Kuopioon eikä vie sitä Vaasaan asti. Ja sitten alkoi ihan armoton jännitys, sähköpostia tuli kyllä päivitettyä päivän aikana aika monesti. Olin Millan kanssa sopinut, että Lily menee hoitoon heille, ja että käydään töitten jälkeen lenkillä ja siitä Lily jää jo Millalle. Ja koska kaikkihan tietävät, että minä en juurikaan katsele säätiedotuksia, niin onneksi Milla oli katsonut seuraavan päivän säätiedotuksen, ja kun tulos tuli, totesin että eiköhän tästä jouda ajella Röykkään jo ihan samana iltana. Joten Lily Millalle, pikapakkaus ja kohti Röykkää. Seksiloma alkakoon! Ja ps.uusi laita muuten tuli tasan sillä hetkellä Kivuttomalle, kun saatiin näyte Kuopioon.

Progesteroni (S/HP)
Tulos: 1.46 ng/ml
--------------------------------------

Kommentit ja lisätiedot:
Koiran kiimankierto:

< 1.50 ng/ml proestrus
2.0-5.0 ng/ml LH-piikki
5.0-10.0 ng/ml estrus (ovulaatio)
15-20 ng/ml hedelmöittyminen

Progesteronitasot nousevat koirilla hyvin yksilöllisesti. Tuloksen ollessa 2-3 ng/ml, on ovulaatioon aikaa keskimäärin 2 vuorokautta. Tuloksella 3-4 ng/ml keskimäärin 1 vrk.

Laura alkoi heti hoitamaan lentoja meille, ja sovittiin että majoitus ja vuokra-auto hoidetaan keskiviikkona kunhan pääsemme Lauran luo.

Keskiviikkona katsottiin vielä, että koiralle on oikeat lääkitykset kunnossa, passit löytyvät kummallekkin, eväitä on tarpeeksi ja että kaikki tarvittavat asiat ovat mukana. Löysin myös oikein ihanan majoituspaikan uroksen kodin läheltä, ja pienen selvittelyn jälkeen saimme varmistettua, että myös Lysti on sinne tervetullut. Myös vuokra-auto saatiin varattua, ja koska ajaminen varsinkin Wienissä ihan hieman hirvitti, niin pelasin varman päälle ja varasin Skodan niin olisi ainakin tuttu ja turvallinen auto jolla kurvailla.

Lento lähti 8:30 Helsingistä, ja kentällä tuli olla kahta tuntia ennen koska koira oli mukana. Joten aamulla pirteänä ja iloisen ylös viiden aikaan, aamulenkki ja kohti lentokenttää. Lysti oli täysin oma itsensä lentokentällä, olisi kovasti halunnut moikata kaikkia jotka vähänkin hänen suuntaansa katsoivat, ja oli jo hyppäämässä liikkuvalle matkatavarahihnalle. Onneksi olin jo tarkoituksella laittanut hihan mahdollisimman lyhyelle. Yllätyksekseni Finnairin nainen, joka hoiti lähtöselvityksen oli vähintäänkin tympeän oloinen naine, joka vielä totesi jotenkin "minä kun en noista koirista ymmärrä" kun odoteltiin että boksille tehdään tarkastus. Sitten koira sinne, ja katsoin kuinka häkki vietiin takahuoneen puolelle. Tässä vaiheessa alkoi oikeasti kammottamaan, kuitenkin oli aika monta kauhutarinaa kuullut koirien lennoilla sattuneista tapaturmista ja koirien karkuuttamisista ym. kauheuksista. Ja varsinkin kun henkilökunnan asenne oli vähintäänkin aika tympeä. Mutta onneksi tuota ei kerennyt kauheasti miettiä, kun piti mennä itsekkin turvatarkastukseen, jossa satunnaisotantana vielä pääsin huumetesteihin. Siitä muumikauppaan, koska pitihän sitä ostaa tuliaiset Itävallan päähän. Ja mikäs sen parempi tuliainen kun metalliset muumimukit?


Lento meni nopeasti, ja jokaisen ilmakuopan kohdalla mietin että mitähän se Lysti tuumaa moisesta? Heti kun lento laskeutui, aloin nopeasti etsiä että missä se koiruus oikein olisi. Voin muuten kertoa että sekä Suomen että Itävallan päässä ei muuten millään tavalla ollut ilmoitettu, että mistä koiran saa noutaa. Itävallassa häkki oli vieläpä jätetty vaan oven viereen, eikä kukaan reagoinut millään tavalla, kun otin häkin kärryyni ja lähdin vähin äänin paikalta. Onneksi kukaan muu ei ollut halunnut koiraani, koska se olisi ollut täysin mahdollista. Kysyin myöskin tullista, että haluavatko he tarkistaa koirani papereita, ja vastauksena oli epäuskoinen ilme ja toteamus että eipä ole tarpeen. No eipä sitten. Seuraavana to do-listalla oli vuokra-auton etsiminen, ja se olikin näppärästi aivan toisella puolen terminaalia. Voin muuten kertoa että vähintäänkin riittävästi tuli käytettyä hissejä tämän matkan aikana.

Kun pääsin vihdoin auton luo, otin koiran häkistä ja nauroin, että just näin paljon koiraa oli ahdistanut lentomatka. Toinen oli ihan täysin sitä mieltä että tää on parasta ikinä, voidaanko tehdä matka uudelleen? Toki, olenhan minä aina tiennyt että tuo koira ei paljosta hetkahtele, mutta on toi lentäminen vaan miusta itsestänikin sen verran epämiellyttävää, että voisi koiraakin se hieman rasittaa.

Seuraava ihana hetki oli huomata, että Itävallassa sai ajaa vähintäänkin riittävän kovaa. 140km/h oli selkeästi normaali matkavauhti, ja sehän minulle kyllä passasi. Myöskin hieman huvitti tuo kylttien määrä risteyksissä. Siitäpä sitten katsomaan että minne olinkaan menossa? Onneksi navigaattori neuvoi erittäin hyvin koko matkan perille, vaikka välillä tulikin aina pieniä muutoksia reittisuunnitelmaan kun huomasi jonkun mielenkiintoisen paikan tai kaupan ja pienen lenkin jälkeen onnistui löytämään taas alkuperäiselle reittisuunnitelmalle. Ja kun ei ollut mitään minuuttiaikataulua, niin senkin puolesta pystyi hyvin seikkailemaan.

Ihan ensimäisenä oli suunta kohti hotellia, ja koiran lenkitys. Dashin omistajien kanssa oli sovittu, että mennään sinne kunhan he pääsevät töistä. Joten kerkesi hyvin viedä tavarat hotellihuoneeseen, joka muuten oli erittäin siisti ja tilava. Muutenkin hotellin valinta oli kyllä erittäin hyvin onnistunut, aamupala oli erittäin hyvä (jopa miulle!) ja asiakaspalvelu oli kyllä aivan kympin arvoista. Huomasin siis että hotellin alakerrassa on ravintola, ja kysyin saako sieltä gluteiinitonta ruokaa. Ja tämä huomiotiin myös aamupalalla, jossa minulle joka aamu tuotiin erikseen gluteiinittomat sämpylät.

Hotellin takapihalle oli tehty patio, jossa oli lämpölamput ja kaunis iltavalaistus. Myös ravintolan puolelle olisi saanut koiran viedä, joten todellakin koiraystävällinen hotelli!

http://www.hotel-ohr.at/ löytyy hotellin tiedot, mikäli siulle tuli suuri halu mennä juuri tuohon hotelliin Itävallassa! Toki, täytyy muistuttaa että tämähän on siis lähellä Wieniä, eli ei lähellä niitä vuoria mitä suurin osa ihmisistä varmaan menee Itävaltaan katsomaan? Toki, miulle oli kyllä ihan riittävät nuokin vuoret jotka tuolta näkyivät. Mutta paikalliset olivat erittäin tarkkoja, että nämä heidän eivät ole "oikeat" vuoret.

Koira oli tässä vaiheessa jo lenkitetty, joten sitten alakerran ravintolaan syömään oikein maittava pihviateria. Tähän täytyy muuten mainita, että missään ravintolassa ei muuten ollut englanniksi ruokalistaa. Joten googlekääntäjä ja tarjoilija olivat kyllä tarpeen, että minä sain ruokaa. Yritin valita jo valmiiksi aina sellaisen ruuan, jotta ei tarvitsisi ihan kauheeasti alkaa muuttelemaan annosta.

Mutta yllättävän hyvin ruokailu onnistui näinkin ruokavammaisena ravintoloissa, ainut josta en saanut mitään ruokaa oli yllätyksekseni Burger King. Koska sehän oli ensimmäinen johon tarjouduin, koska jotenkin ajattelin että siellä nyt onnistuu ihan varmasti miun ruuan tekeminen. Mutta ei muuten onnistunut. Mutta ette te varmasti halua tämän enempää miun ruokailusta lukea, joten palataanpa asiaan.

Joten sitten alkoikin olla jo aika lähteä kohti Dashin kotia. Nyt alkoi jo jännittää aika todella kovasti.

Dash oli juuri sellainen kuin omistaja oli sitä kuvaillutkin. Rehellinen, avoin koira, joka on leikkisä ja iloinen. Koira oli suoraan sylissä, kun ovi avautui. Ja heti kantamassa lelua jotta voidaan leikkiä. Ja leikki muuten todella hyvin, joten myöskin taistelutahtoa löytyi, kuten omistaja olikin sanonut.

Ulkonäöllisesti Dash oli jopa hieman paremman näköinen kuin mitä kuvissa, hyvin selkästi uros ja sen rakenne oli ainakin omaan silmään erittäin passeli. Ja nyt pahoitteluni, en oikeasti älynnyt ottaa videota tai kuvia ollenkaan. En ymmärrä kuinka tälläinen virhe someaikana pääsi käymään?

Kun olin hetken tutustunut Dashiin, oli aika katsoa mitä Lysti olisi tuosta miehestä mieltä. Ja se oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä, kummankin osalta. Ei mennyt montaakaan minuuttia kun leikki muuttui ihan selkeästi ja Dash olikin jo Lystin selässä. Onneksi Laura oli kertonut minulle mitä tuossa tilanteessa pitää tehdä, ja menin koiran luo pitämään sen paikoillaan. Täytyy kyllä sanoa että ei sitä ihan kauheesti tarvinnut kiinni pitää, enemmänkin ehkä olla vaan siinä vierellä.

Olo oli kyllä vähintäänkin helpottunut, koska myös tästähän ei ikinä voi tietää kuinka tämä menee. Toki, uroksella on jo jälkeläisnäyttöä, joten osaa selkeästi hommansa, mutta silti. Ja se mikä oli täysin selvä sekä minulle että Lauralle, oli se että koiraa ei ns. pakoteta ja mikäli astutus ei onnistu luonnollisesti, se ei sitten onnistu. Joten oli tämä kovin mukavaa, että onnistui jo heti ekalla kerralla, koska nyt pystyi rentoutumaan. Juteltiin vielä hetki Dashin omistajan kanssa ja tehtiin paperit astutuksesta, ja sitten olikin loppuilta vapaana.

Koska kello alkoi olla jo aika paljon, ja takana oli jo useamman tunnin reissaaminen, ei ollut vaikeaa päättää mennä kaupan kautta takaisin hotellille.

Hieman nauratti tuo iltapala, mutta eikös meetvurstilla, suklaapatukalla, skumpalla ja vedellä jaksa vallan hyvin yhden illan? Joten hotellille, koiran lenkitys ja sitten hetki seuraavan päivän suunnittelua ja sitten valot sammuivatkin jo sekä omistajalla että koiralla.


Seuraavalle päivälle oli astutus taas varattu niin, että kunhan omistajat pääsevät töistä, voimme mennä sinne. Joten aamulla koiran lenkitystä, hieman shoppailua koska joululahjat olivat täysin vielä ostamatta, ja joulun valmistelut muutenkin olin saanut ulkoistettua. Täytyy kyllä sanoa että upeat lenkkimaastot olivat kyllä aivan upeat. Onneksi kelitkin suosivat, ja perjantaina oli oikein lämmin päivä.



Käytiin Lystin kanssa tutustmassa villisikametsään, jossa muutaman kerran Lysti selkeästi alkoi haistelemaan metsän puolelle ja en todellakaan uskaltanut päästää koiraa vapaaksi. Onneksi metsästä löytyi myös sellainen sika jonka luokse uskaltauduttiin. Perjantain astutus onnistui vielä paremmin kun torstain, nyt nimittäin ei koirat edes leikkineet, vaan ruvettiin suoraan itse asiaan. Hieman nauratti kun perjantain astutuksesta vastasi Georg, ja ei todellakaan keretty kun sanoa moi ja koirat olivatkin jo nalkissa.

Ala siinä sitten keksimään keskustelun aiheita, kun koirat puuskuttavat vieressä. Mutta taas kerran, ei meitä juurikaan tarvittu muuta kun vieressä olemaan. Kumpikin kyllä tiesi mitä tehdä.

Mentiin vielä astutuksen jälkeen vuorille reippailemaan, mutta koska pimeä alkoi jo tulla, ei kauhean pitkää keretty maisemista nauttia.

 Tässä vaiheessa alkoi olla jo aika riemuisa olo. Astutukset olivat onnistuneet vähintäänkin oppikirjamaisesti, koira nautti olostaan reissussa ja eipä tuon helpompaa reissukumppania voisi olla. Mikään kun ei tunnu Lystin elämää järkyttävän. Omistajakin sai nauttia maisemista, ja joulun tunnelmasta. Itävallassa tuntui olevan nimittäin menossa liikenneympyröiden kilpavarustelu menossa. Selkeästi oli kilpailu siitä, kenellä on kaunein liikenneympyrä. Harmi kun niistä ihan kauneimmista ei saanut kuvia, kun piti keskittyä tuohon ajamiseen. Ja en ajanut ihan 140km/h noissa ympyröissä!

Yksisarvinen löytyi!

Lauantaina vielä viimeinen astutus, ja sen jälkeen mentiin katselemaan nähtävyyksiä. Yritin kyllä löytää myös noita puuttuvia joululahjoja, melko huonolla menestyksellä. Ja tässä vaiheessa muuten menee niin hermo noiden kuvien järjestyksen kanssa, kun tämä pohja ei vaan suostu laittamaan niitä sinne minne ne haluaisin. Joten taidan vaan laittaa noi loput kuvat tekstin loppuun, pahoitteluni!

Lauantai-iltana pääsimme vielä Kathrinin ja Georgin kanssa illalliselle, ja alkuun ihan aavistuksen jännitti, kuinka tuo ruokaraivo osaa olla ravintolassa, mutta sehän meni kuin vanhalta tekijältä. Alkuun piti käydä moikkaamassa myös viereisen pöydän ruokailijat, mutta sen jälkeen pystyi nukkumaan siihen asti kunnes Georg heltyi ja alkoi tiputtelemaan ruokaa neitokaiselle. Ja sen jälkeen Lysti olikin täysin ihastunut, ja loppuaika menikin kytätessä, milloin seuraava pala tippuu.

Lysti pääsi ravintolaan

Löydä kuvasta joulukuusi?

Ja sunnuntai-aamuna olikin aika pakata tavarat ja suunnata yhden pysähdyksen taktiikalla kohti lentokenttää. Nimittäin pääsimme myös tapaamaan Dashin kasvattajan Susannen ja hänen koiransa. Sain myös seurata kuinka hän opettaa koiriaan paimentamaan, ja täytyy sanoa että on siinä vaan taitava koiranohjaaja, puhumattakaan taitavista koirista! Näin myös Dashin äidin, joka oli kyllä varsin suloinen koira myöskin. Mutta koska kaikki ihana loppuu liian nopeasti, niin loppui myös aika, joten oli pakko suunnata kohti lentäkenttää.

Ja olikin todella hyvä että mentiin sinne ajoissa, sillä vuokra-auto palautettiin ihan toiselle puolen koko lentokenttäkompleksia, ja siitä kun päästiin kentälle, ja hetki istuttiin niin olikin jo aika luovuttaa koira henkilökunnalle, joka tällä kertaa oli erittäin mukavaa ja ystävällistä, ja sitten juosta kauhealla kiireellä tax-free läpi, ja ostaa joululahjoja ja tuliaisia ja sitten olikin jo lennolle lähdön aika. Toki sain mie tässä välissä reissun ainoan paniikkikohtauksen, mutta se meni onneksi nopeasti ohi kun löysin kentältä pienen hiljaisen kolon jossa sain hetken hengittää. Ei ole noi suuret väkijoukot enää miun juttu.

Suomessa koiran löytäminen kentältä oli hieman haasteellisempaa kuin Itävallassa, mutta nyt sentäs koira ei vaan odottanut hallissa, vaan ihan jopa tahdottiin nähdä koiran boerding pass ennen kun se luovutettiin minulle. Edelleenkään kukaan ei kyllä mitään muita papereita tahtonut nähdä. Ja Lysti oli edelleen ihan innoissaan lentämisestä. On se vaan oikeesti niin mahtava pikkukoiruus!

Suuri kiitos Kathrin ja Georg, oli aivan upea tavata! Ja kiitos että saimme tutustua myös Dashiin, toivotaan että meillä on monta tuliaista myös Lystin mukana 💓 Koska tuosta pentueesta tulee vaan niin huikea!

Aina pitää löytää kirkko

Kolopesijä mahtuu myös yöpöydän alle

Ihana aamupala

Lampaita

Viimeinen poseeraus ennen kotimatkaa

Jyrkkää oli

Yhteisselfie

Kirkko

Gluteiiniton hamppari. Ei tarvinnut pelätä oireita?

Hiltonissa vessassa

Takaisin suomessa. Hei hei 140km/h!

Söpöläiset

FI KVA JK3 HK3 EK3 TK3 Of Gurrent Extreme Evita ”Lily” 28.5.2009-29.12.2019

Minun mieleni, maailman tärkein ja ihanin Lily Koira joka antoi koko sydämensä minulle, rakasti virheistä huolimatta pyyteettömästi, joka tunsi minut paremmin kuin kukaan muu on nyt poissa. Sydämeni tuntuu räjähtävän tuskasta. Olen niin onnellinen, että juuri tuo koira tuli elämääni ja opetti minulle enemmän kun kukaan voi opettaa. Vaikka olikin kaikki mitä en halunnut, ja silti kaikki mitä tarvitsin. Vie Wallulle terveisiä, sano että en tule ikinä unohtamaan teitä kumpaakaan
”Kun järki tai tunteet eivät riitä päätöksen perusteiksi, on etsittävä vastausta sieltä missä lepää rauha”
Viimeisen kerran rakas, olet vapaa
Kiitos Minna että annoit tämän koiran minulle Tulen olemaan siitä ikuisesti kiitollinen!
Vielä en pysty kirjoittamaan muuta, pelkkä ajatuskin asiasta saa minut itkemään. Mutta kunhan aikaa on mennyt hetki, istun alas ja alan selaamaan kuvia ja kertomaan tarinoita maailman ihanimmasta koirasta!

PAIM-1 titteli saavutettu!

Kyllä minä voin kertoa että ei päästä tuo koira helpolla paimennuksessa. Mutta nyt täytyy myös olla ihan äärettömän onnellinen siitä, että on aivan huippu tukiverkko auttamassa koiran koulutuksessa. Meidän paimennushan on ollut vähintäänkin vauhdikasta alusta asti, ja ongelmana on ollut koko ajan vauhti, vaaralliset tilanteet ja se että koira tarvitsisi selkeän ohjaajan. Kesällä saimme Nina Krammerin (Mi Sombra kennel) ohjeilla vauhdin laskemaan, ja koira alkoi olla todella hyvässä paimennusmoodissa. Järjestin Kerimäellä Australianpaimenkoirat Ry:n paimennuskokeen, jossa oli tarkoitus startata ykkösluokassa. Riitan kanssa vielä puhuttiin, että nyt kun koira alkaa olla tuossa tilassa, mahdollisuus hyvään suoritukseen olisi täysin mahdollista. Takaraivossa kun kuitenkin oli se viime kesän koe, jossa koira oli vähintäänkin vauhdikas sekä lopulta sitten purki paineen lampaisiin ja siitä hylkäys kokeessa.

Kenraaliharjoituksessa alkoi näkyä hieman sitä entistä Lystiä, mutta sain hyvin koiran vauhdin kuitenkin laskettua. Mutta koska Lysti on koira joka kyllä käyttää jokaisen tilaisuuden minkä vaan saa, niin tietenkin kun annettiin vähän löysiä, ja kisatilanne, niin kuinkas siinä sitten kävikään.

Menimme lauantaina hyvällä mielellä ottoaitaukseen, ja koira vaikutti olevan kovin rauhallinen. Paino sanalla vaikutti. Koska heti ensimmäisen käskyn annettuani koira rykäisi suoraan lampaille, lähti juoksuttamaan niitä eikä todellakaan kuunnellut minun käskyjä. Joten siinä vaiheessa kun sain sen pysähtymään, olimme tuomarin kanssa kumpikin täysin samaa mieltä siitä, että eiköhän tämä ollut tässä. Joten taas hylkäys. Aikaa koko tähän suoritukseen taisi mennä noin 30 sekuntia.

Tässä vaiheessa voin kertoa, ei muuten naurattanut. Tiesin itsekkin että vielä yksi tuollainen kisasuoritus ja koira todellakin olisi oppinut, että kisatilanteessa voi sikailla ihan miten sattuu ja sepä olisi sitten siinä. Ensiksi ajattelin, että emme starttaa sen takia ollenkaan sunnuntain kokeessa, mutta hetken podittuani asiaa ja juteltuani sekä Riitan että Lauran kanssa päätimme, että nyt pikatiputus maanpinnalle koiralle ja huomenna tiukkaakin tiukempi kuri. Tiputus onnistui erittäin hyvin, mutta täytyy sanoa että silti ei kovin levollinen mieli ollut sunnuntaiaamuna kisapaikalle ajaessa. Onnistuin vielä arpomaan meille numeron 6, joten aikaa oli vähintäänkin riittävästi miettiä, kuinka teen koiralle jo ennen aitaukseen menoa selväksi, että tänään ei sitten muuten laiteta vitosvaihdetta silmään.

Koira teki tilanteen vielä todella helpoksi, koska oli jo autolla vetämässä vitosta silmään. Mutta koska olin jo arvannut tämän, olin tehnyt tarkan suunnitelman siitä, kuinka menemme odotuspaikalle. Hieman Lystiä kyllä harmitti, se kun olisi ihan selkeästi halunnut päästä uudelleen antamaan lampaille vauhtia. Muistuttelin vielä muutamaan otteeseen hyvän mielentilan tärkeyttä, ja Riitta kävi keskustelemassa Lystin kanssa eilisestä kokeesta tyylinn "miten meni noin niinkun omasta mielestä".

Sitten olikin meidän vuoro, ja lähtö oli samasta pyöröaitauksesta kuin eilen. Joten pieni ajatusten kasaaminen ennen portin aukaisua, koiran jättäminen paikalleen ja tadaa. Koiralle syttyy sellainen "hahhhaahhahaaaaa nyt lähtee" ilme naamalle, ja pylly alkaa nousta valmistautuakseen räjähtävään lähtöön. Luojan kiitos en ollut tuossa vaiheessa päässyt kun muutaman askeleen lampaita päin, ja palasin rauhallisesti koiran luon, kerroin että sie muuten kuolet jos teet saman kun eilen, siitä rauhallinen siirtyminen lampaille ja koira olikin sitten sitä mieltä että itse asiassa jos minä ihan vaan hitaasti täältä nousisin. Otin pyörössä vielä muutaman kierroksen ja varmistin samalla, että koiran vire todellakin pysyy rauhallisena, ja että lampaatkin uskovat asian.

Siitä mentiin seuraavaan aitaukseen, josta olikin suora pääsy sillan kautta isolle pellolle. Pienelle koiralle oli kovin haasteellista se, että se tiesi minun olevan tasan tosissani käskyjen kanssa, ja se välillä alkoi syömään paskaa rauhoitellakseen tilannetta. Nähtiinpä sellainenkin ihme, että jouduin suorituksen aikana huutamaan koiraa mukaan hommiin. Mutta Lystin kaltaisen vahvan koiran kanssa oli vaan helvetin hyvä, että se pysyi eteellä lampaista, koska minun liikuminen oli silloin huomattavasti helpompaa, ja lampaat pysyivät koko suorituksen ajan todella rauhallisena. Sillan ylitys meni todella hyvin, kun koira antoi lampaille hyvin tilaa, ja siitä mentiinkin sitten laidunnukseen. Laidunnuksessa koira tuijotti koko ajan lampaita, kun ei varmaan raukka uskaltanut minuun katsoa. Mutta vaikka se olikin aika todella paineen alla, niin silti olin todella tyytyväinen että se silti teki kaikki pysäytykset ja käskyt todella mallikkaasti. Nähtiinpä suorituksen aikana monta todella hienoa stoppiakin!

Laidunnuksen jälkeen oli lampaan kiinniotto, ja siitä mentiin pellon puolessa välin olevaan pujotteluun. Ja siitä tienylitykseen. Sittenpä suoritus alkoikin olla jo siltaa ja loppuaitausta vaille tehty.

Loppuhäkityskin onnistui vallan mainiosti, eikä minun tarvinnut todellakaan mennä aitauksen sisään lampaiden kanssa, vaan Lysti ihan itse ne sinne ajoi. Hetkisen ajan mietin että tehtiinköhän kaikki tarvittavat tehtävät, kun jotenkin koko homma meni niin sujuvasti ja nopeasti ohitse. Mutta ilmeisesti teimme, koska tuloksena oli PAIM-1 ja vieläpä EH-tuloksella. Eli päästiin heti keräämään myös luokkanousuun oikeuttavia pisteitä! Kuin huippua!

Lopputulokseen olin erittäin tyytyväinen, koska vaikka koira olikin kovinkin paineessa, niin se silti työskenteli, ja että sain noinkin nopeassa ajassa sen mielentilan muutettua noinkin radikaalisti. Mutta se ei kyllä olisi ilman Riittaa, Lauraa ja Millaan onnistunut. Ja ehkä sitten myös lauantai-illan totaalisella aivojen nollauksella oli asiaan osuutta? Koska jos olisin vaan illan miettinyt asiaa, siitä olisi todennäköisesti tullut niin suuri mörkö että en olisi varmasti kyennyt nollaamaan ajatuksia sunnuntaina noin hienosti. Ja on se muuten vaan jännä, että tuon koiran kanssa kun on paimenessa, on todellakin sellaisessa kuplassa että siitä kun avaa portin siihen kun sen laittaa kiinni ei huomio ympäristöään millään tavalla. Ja se on oikeasti ihan huippua! Ihan kun oltaisiin oltu kahdestaan tuolla pellolla, eikä niin että se on kisatilanne ja aitauksen ulkopuolella seisoo pitkä rivi ihmisiä katsomassa suoritusta. Iso kiitos kuulukin tästä tuloksesta Riitalle, Lauralle ja Millalle ja myös lauantai-illan mielentilan muuttajalle. En tätä tulosta olisi todellakaan yksin saanut aikaiseksi! Ja kiitos Riika ihanista kuvista!

Paimennus on vaan niin meidän laji! Ei missään muussa lajissa saa tuollaisia tunteita pintaan, eikä tuollaista kuplaa aikaiseksi. On se vaan niin huippua!

Pennuntuoksua luvassa!

Oi, että olen odottanut kuin kuuta nousevaa että saan julkaista tämän asian! Nimittäin nyt se on varmistunut, että Lysti saa toivottavasti pentuja ihanan Dashin kanssa 💓 Pennut tulevat siis Wirneen kennelin nimen alle, ja Lauraan voi ottaa yhteyttä mikäli haluaa lisätietoja tästä ihanasta yhdistelmästä. Ja meille saa toki tulla katsomaan Lystiä!

Aivan liian pitkästä aikaa palveluskoirakokeet, kuinka mahtavaa!

Jokainenhan tietää kuinka pedantti mie oon, ja miehän voisin hioa loputtomiin varsinkin tottista, ja sehän ei kyllä ikävä kyllä ole ikinä hyvä juttu. Joten päätin että nyt on otettava itseään niskasta kiinni, ja ilmoitettava Lysti jälkikisoihin. Tiesin jo etukäteen meidän akilleenkantapäät, mutta tiesin myös että tulokseen olisi täysi mahdollisuus. Ja että talveksi täytyy olla jotain treenattavaa. 

Koe oli Maaningalla iltakisana, ja kuten normaalia, aloitettiin jäljeltä. Janalla koira lähti heti todella vahvasti oikealle, ja korjasin lähetyksen. Koira meni hyvin eteenpäin, mutta sitten taas kaarsi vahvasti oikealle, mutta korjasi itse takaisin linjalle, mistä olin erittäin tyytväinen. Otti oikean suunnan ja sitten lähdettiin jäljelle. Ekan kepin jälkeen koira kadotti jäljen, ja heti kun huomasin asian, alettiin etsiä uudelleen jälkeä palaamalla ekan kepin kohdalle. Koira teki todella hyvin töitä, ja etsi todella aktiivisesti jälkeä. Ja sitten olimmekin toisella kepillä. Jälki oli kyllä hieman etsimistä, mutta lopputuloksena kuitenkin 5 keppiä, joista yksi oli kutoskeppi. Nauroin itsekseni että on se huippua että osaan näköjään opettaa koirani etsimään viittä keppiä. 

Heti kun tultiin maastoista, olikin jo aika mennä esineruutuun. Ja se oli kyllä aivan mahtava! Ensimmäiseltä lähetykseltä esine, jonka kyllä sylkäisi, mutta onneksi minulla on hyvät refleksit, joten sain kopin ja pääsin lähettämään koiran toiselle lähetykselle, josta koira nostikin jo toisen esineen. Joten siitä saatiin täydet pisteet. 

Sitten kerettiin hetki hengähtää, ja lähdettiin kohti tottissuoritusta. Oltiin kolmen parissa, mutta onneksi me saatiin ensimmäinen suoritusvuoro. Seuraaminen oli muutamaa kohtaa lukuunottamatta ihan todella hyvän tuntuista. Istumisen ryssin itse, kun annoin jonkun hemmetin oudon käskyn ja koira jäi seisomaan. Maahanmeno ja luoksetulo olivat ihan Lystin näköinen suoritus. Tasamaanoudossa nähtiin se, mitä oli hieman jo epäilytkin, että Lystiä häiritsi vieraan koiran kuolainen kapula, ja se hieman empi nostoa, ja tuli epävarmaksi ja jäi seisomaan minun eteen. En tiedä vaikuttiko se myös hyppynoudossa, koska yllättäen koira kiersi esteen poistullessa. Ja sitten A-esteellä mie taas ryssin, kun en vaan muistanut että sehän on esteen ylitys eikä nouto, ja koira tullessa esteen yli muisti, että kapula ei muuten ole mukana ja lähti hakemaan sitä. Onneksi tuli ilman käskyä kuitenkin minun luo. Ja eteenlähetys. Tiedättekö kuinka onnellinen siitä olinkaan? Todella innokas valmisteva osa, koiran paikka pysyi hyvin, ja heti käskyn saatuaan lähti ihan suoraan eteenpäin, ja heti käskyn saatuaan tipahti maahan. Ai että mie oon niin iloinen tuosta!

Paikkamakuussa tapahtui jotain mystistä, koska se on ollut nyt jostain syystä todella vaikeata treeneissäkin, ja Lysti piippasi hetken (mitä ei kyllä ikinä oo tehnyt) ja sitten oli noussut istumaan. Mutta oli istunut täysin rauhallisesti koko suorituksen ajan. 

Joten lopputuloksena kotiinviemisinä olisi nyt JK1 etuliite! Ja se, että tuon koiran kanssa on vaan niin huippua kisata! Se on vaan ihan huippu, kun sitä ei tarvii nostatella, mennä vaan ja tehdä. Aivan huippua!

Kesän kuulumisia

On se vaan niin outoa, että pari kk menee kun siivillä. Nyt vasta huomasin, että viimeisin päivitys on maaliskuulta. Joten kootaan tähän meidän kesän kuulumisia. On nimittäin ollut siitä mystinen kesä, että kerrankin ollaan vaan osaksi pakon, ja osaksi oman halun takia vaan oltu ja nautittu vapaista kesäpäivistä. Koirat on päässeet uimaan, ja Lystistäkin on muodostunut aikamoinen vesipeto. Ainakin jos joku jaksaa heittää lelua veteen. Tai sitten mie kykenen menemään veteen. Koska sitten on varjo tasan vieressä koko sen ajan kun olen järvessä.

Lilyltä löytyi patti jalasta keväällä, ja kun se alkoi selkeästi haittaamaan, leikattiin se pois. Onneksi kasvain oli hyvälaatuinen, ja se saatiin kokonaan poistettua. Mutta ikävä kyllä kesän alussa Lily alkoi lenkillä ollessa köhistä, ja sitä köhinää tutkittiin, ja kun se ei kesän aikana kadonnut, käytiin vielä Soilen luona ja todettiin diagnoosina mahdollinen kurkunpään halvaus. Joten Lily on nyt päässyt nauttimaan täysin rinnoin eläkeläisen roolista, ja saanut käydä treenaamassa ihan vaan pikkuhumppaa ja pyllyrapsuja. Ja kovin tuntuu tämä käyvän Lilylle. Muuten se on oma iloinen itsensä. Lily on myöskin päässyt kyläilemään useamman miun kaverin luokse kun ollaan Lystin kanssa reissattu ympäri suomenmaata. Ja kovasti on nauttinut siitä, että saa kaiken huomion itselleen.

Lily on myös osoittautunut todella helpoksi hoitokoiraksi, ja kaikki on sanoneet että sen kanssa on vaan niin helppo olla. No se on kyllä totta, Lilyn kanssa on vaan hitsauduttu sellaiseksi pariksi että se kyllä osaa jo pelkästä ajatuksesta arvata mitä tapahtuu seuraavaksi. Paitsi lenkillä, kun neito jää haistelemaan tai lähtee linnun perään. Mutta eihän tuolle voi enää olla vihainen? Koska se on vaan niin ihana. Ja pitäähän kymppiveellä olla jo omiakin etuuksia, eikös?

Lilyn kesän kohokohta oli kyllä ehdottomasti se, kun Herja (Wirneen Qluisa Qperkeikka) tuli meille reiluksi viikoksi hoitoon. Vartin jälkeen Lily oli sitä mieltä että äiti, voidaanko pitää tää ihana mies? Ja Lysti oli sitä mieltä että hei, reppu on jo pakattu ja mie voin muuttaa ihan heti jonnekkin muualle. Samalla pääsin elämään kolmen koiran lauman kanssa, ja yllättävän hyvin meni koko homma. Varsinkin kun koirat laumautuivat todella nopeasti ja pystyi käymään lenkillä kaikkien kolmen kanssa. Ainut erikoistoimenpide oli, että otin Herjan mukaan töihin, kun sillä on kuulemma tapana aukoa ovia ja puuhastella. Ja Herja oli sitten meillä töissä maskottina.


Lystin kanssa ollaan sitten taas sairasteltu hieman eri lailla. Kaikki alkoi siitä kun tytöt lähtivät kissan perään ja Lysti tuli sitten takaisin kolmijalkaisena. Haava ei näyttänyt pahalta, kunnes sitten oli selvinnyt että koiralla on 5cm syvä ontelo jalassa. Joten päästiin kokemaan dreenihoito. Ja heti sen jälkeen saatiin kiva myrkytystila koiralle, kun se söi suklaata ja makadamiapähkinöitä. Täytyy kyllä sanoa että ihan järkyttävää oli kyllä tulla kotiin ja koira ei olekkaan ovella vastassa kun makaa lattialla aivan sekaisin. Enpä muista millon olisin ajanut niin vauhdilla eläinlääkärille. Luojan kiitos ihana Kivuttoman henkilökunta oli jo ovella odottamassa ja selvittiin koko episodista säikähdyksellä. Kunnes parin viikon päästä koira pääsi sitten mökillä syömään maissintähkiä ja siitä tulikin sitten suolitukos ja taas päästiin leikkuriin. Tuosta haavasta täytyy kyllä antaa erikoismainita Soilelle, en oo ikinä nähnyt noin kauniisti tikattua haavaa joka vieläpä parani aivan mielettömän nopeasti.

Ollaan kuitenkin kaiken tämän sairastamisen lomassa keretty myös paimentamaan, ja ollaankin päästy siinä ihan todella isoin askelin eteenpäin. Nyt meillä on ihan huippuhyvä paimennusflow, koira on todella rauhallinen ja kyllä se on yksi maailman parhaita tunteita, kun kävelee isolla pellolla lammaslauman kanssa, ja välillä pitää ihan katsoa onko koira vielä mukana, kun se antaa lampaille juuri sopivan paineen ja ne kulkevat täysin rauhallisina selän takana. Niin huippua! Käytiin Windedos-kennelin Lenan koulutuksessa, samoin kun Mi Sombra-kennelin Ninan koulutuksessa. Ja onhan se ihan huippua päästä kouluttajille, jotka ovat vuosikausia toimineet rodun parissa. Puhumattakaan huipusta porukasta, jonka kanssa viikonloppu menee kuin siivillä.

Keväällä vielä oli ajatuksena saada syksyllä HK1 käytyä, mutta monen asian summana heinäkuussa totesin että siihen ei ole vielä mitään mahdollisuutta, ja aloimme keskittymään jäljen rakentamiseen. Tokonhan minä jätin jo keväällä määrittelemättömälle tauolle, sain sellaisen yliannostuksen tuosta voittajaluokasta Lilyn kanssa. Katsotaan nyt nouseeko tokoinnostus vielä jossain vaiheessa, vai keskitytäänkö PK- ja paimennustreeneihin.

Muuten ollaan tosiaan vaan nautittu pitkistä lenkeistä metsässä, ja mie oon käynyt rokkikonserteissa ja huomannut, että kyllä sitä elämää voi olla ilman koiriakin. Olen kesän aikana joutunut käymään aika rankan keskustelun itseni kanssa siitä, että voiko tällä tavalla elää, että ei olekkaan 7 iltana viikossa treenit. Ja olen todennut että kyllä, näin voi todellakin elää. Onneksi on kumpikin koira sellaisia, että ei ole pakko olla koko ajan tekemistä. Kerkesin jopa olla kolme päivää mökillä, ja nukuttiin pitkään, ja vaan oltiin. En edes muista milloin viimeksi olisin tuolla tavalla rentoutunut. Ehkä se pahin koiraharrastushulluus on nyt kadonnut, ja avannut ovia ihan muille asioille miun elämässä?

Ja hei, kuka sanoo että koirakavereiden kanssa voi nähdä vaan treeneissä? Niiden kanssa voi käydä vaikka Latviassa, Kuopiossa ja aika monessa muussakin paikassa. Ja aina ei tarvii ees olla koirat mukana!

Valoa ja varjoja kesää odotellessa

Illat alkaivat valoistua, räystäältä tippuu vettä ja kävelytiet alkavat sulaa. Linnut laulavat aamulla niin että välillä ihan hätkähtää tuota konserttia. Ja ilmassa on lupaus kesästä. Aurinko alkaa jo lämmittämään ja enää ei ole kun ehkä kolme metriä matkaa kesään? Joten nyt oli aika laittaa #pkharrastajantalvipuuhat naftaliiniin ja alkaa keskittymään #pkharrastajankesäpuuhiin. Tämä talvi on ollut kyllä sellaista vuoristorataa niin oman henkilökohtaisen elämän kuin harrastusrintamankin puitteissa. Välillä on huudettu täysillä kauhusta alamäessä ja välillä innoissaan ylämäessä. Mutta nyt on oikeasti aika rauhoittaa oma elämä, ja keskittyä siihen mistä saa energiaa ja hyvää mieltä, ja ainakin yrittää unohtaa kaikki muu draama ja negatiivisuus? Helppoa, eikö totta? Ja minullahan se energian tuoja on kyllä ehdottomasti treenaaminen. Se on vaan jännää, että enemmän väsynyt olen 3h sohvalla makaamisesta, kuin 3h treeneistä. Toki voihan sitä sohvalla tehdä muutakin kuin maata, mutta tällä hetkellä kun siinä koirien kanssa makaa niin kyllä se vaan masentaa entisestään. Joten nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa todellakin suunnitella tulevaa kesää, eihän tästä muuten tule yhtään mitään? Ja kun ei talven aikana löytynyt sitä yksisarvista, niin ehkä nyt on aika lopettaa etsiminen ja keskittyä muihin ihaniin asioihin miun elämässä.

Ja mikäpä parempi paikka alkaa suunnitella kesän kuvioita kun tottiskoulutus huippuporukan kanssa? Ja ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan alkoi oikeasti olemaan sellainen olo, että ei kehtuuttanut yhtään lähteä koulutukseen. Ja se on jo paljon se. Jospa tästä masennuksesta alkaisi pikkuhiljaa parantua ja elämä alkaisi vihdoin ja viimein hymyillä tähänkin risukasaan? Masennusta on myöskin aiheuttanut Lilyn sairastelu, mutta toivotaan nyt että kohta minulla olisi taas entistä ehompi neitokainen vieressä? Lilyltä leikattiin siis tassusta kasvain, joka oli onneksi hyvälaatuinen ja jonka ei pitäisi tulla uudelleen. Leikkauksen yhteydessä löytyi toinen kasvain suusta, ja koska sitä ei voitu leikata samalla hetkellä, niin siitäkin otettiin koepalat ja myös se oli hyvälaatuinen, ikävä kyllä vaan sellainen joka helposti uusiutuu. Ja näinhän tuo on, koska melkein samasta paikastahan leikattiin pari vuotta sitten se edellinen kasvain. Nyt parannellaan haavaa ja sen jälkeen aletaan ihan tosissaan treenaaminen EVL:ää varten. Koska olisi kyllä korkea aika päästä nyt oikeasti eteenpäin noissa liikkeissä, jotka nyt on sitten olleet melkein kuukauden jo treenitauolla. 

Mutta sitten tähän tottiskoulutukseen. Koulutus oli SRY Pohjois-Karjalan järjestämä, ja kouluttajana oli Johanna Nivala. Harvoin nykyään enää saa ihan kauheasti irti koulutuksista, enemmänkin ne on sellaista vanhan muistinvirkistystä. Mutta tämä koulutus oli siitä erittäin mukava yllätys, että tuli useampikin ihan uusi asia, ja tykkäsin kovasti kouluttajan tavasta käsitellä koiria ja selittää asiat kovin maanläheisesti. Ja että korjaussarjoihin ei tarvinnut kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista juttua. Koska tämä masennus on nyt ollut niin kauan päällä, ei minulla ollut hajuakaan siitä, mitä tehdä Lystin kanssa, joten päätin ottaa alkuun kokeenomaisen suorituksen ja katsoa, mitä kouluttaja siitä sanoo. Harmi kun meidän ongelmakohdat A-este ja eteenlähetys ei olleet mahdollista tehdä halllissa. Mutta saatiin me esille ongelmat seuraamisessa, vireenhallinnassa ja minun epäselvässä tavassa viedä koiraa suorituksessa. 

Johanna oli sitä mieltä, että Lysti haluaa niin paljon miellyttää minua, ja koska en ole sille mustavalkoinen, alkaa se siksi arpoa tehtäviä. Joten aloitettiin minun selkeyttäminen joka myös paransi huomattavasti koiran keskittymistä tehtäviin. Kouluttaja myös kiinnitti huomiota Lystin aivasteluun, joka oli selkeä merkki siitä, että koiraa hieman ahdisti kun se ei ihan täysin tiennyt mitä haluan siltä. Joten nyt jo treenin aloitukseen täytyy todellakin kiinnittää huomiota, ja minun olisi nyt oikeasti jätettävä nuo ylimääräiset vartaloavut pois, koska Lysti ei niitä todellakaan tarvitse. Toki kun niitä on jo vuosia tehnyt, niin on niistä ihan hemmetin vaikea päästä pois. Ja samoin kun palkkaukseen pitää saada nyt selkeyttä, olen TAAS lipsunut tuosta palkkasanan käytöstä ja se kyllä näkyy aika todella vahvasti koirassa. 

Mutta mikä oli ehkä ihaninta, niin ensimmäistä kertaa ikinä meistä sanottiin, että Lysti työskentelee minulle, ei palkalle. Ja se kyllä lämmitti todella paljon mieltä. Koska sen eteen on kyllä todellakin tehty töitä. Ja nyt alkoi todellakin olla se tilanne, että kolmen vuoden treenaaminen alkaa kantamaan hedelmää ja nyt alettaisiin olla valmiina tottiksen osalta kisoihin. Huippua! Eli sulaisi nyt nuo lumet ja päästäisiin jo metsään, niin voisi oikeasti alkaa katselemaan sitä kisakalenteria. Koska olisi vaan niin huippua päästä kisaamaan tuon mustan vauhtisilakan kanssa 💓💓💓