Sairasloman viettoa

No nyt alkaa käsi ja netti olla siinä kunnossa että pystyy blogia päivittämään. Eli käsi on edelleen katki poikki, joten treenaamaan ei olla pystytty, mutta kaikkea muuta hauskaa ollaan kyllä tehty. Leirin jälkeen rauhotuimme muutaman päivän, jonka jälkeen suunnistimme Kivesjärvelle. Mukaan liittyi Satu ja Johnny, Moona sekä Kerttu. Jarno oli varannut meille Sadun vanhemmilta mökin, jonka kuistilta kimmelsi Kivesjärvi koko komeudessaan.

Ilta aloitettiin trimmaaja Sadun ottaessa Wallun korvakarvat käsittelyyn. Raukkaa kun kutsuttiin jo perhoskoiraksi. Samalla myös kynnet saivat lähtötuomion. Hieman aikaa tähän operatioon meni, Wallu oli täysin sitä mieltä että tämä trimmaaja saisi suksia sinne minne aurinko ei paista. Pienoisen keskustelun jälkeen Wallu kuitenkin vakuuttui Sadun kyvyistä ja homma hoitui.

Sen jälkeen oli vuorossa savusauna, ja Wallu nautti täysin rinnoin ylälauteilla löylyistä, kun itse kyyhötin alalauteella kipsin kanssa. Koirat riekkuivat yömyöhään, ja hauskaa tuntui olevan. Seuraavana päivänä hauskuus jatkui, ja Johnnyn kanssa kävivät uimakisaa kumpi juoksee ja hyppää paremmin. Illalla päästiin uudelleen savusaunaan, ja koska saunaan kutsu toi myös ukkosen tullessaan (kuten edellisenä iltana), pääsivät Johnny ja Wallu yhdessä saunomaan.



Seuraavana aamuna heräsimme mielettömään ukonilmaan, ja saimme myös Kertun sänkyymme, hän kun oli sitä mieltä että ukkonen on vallan hyvä syy tulla sinne. Sitten pakattiin ja ikäväksemme jouduimme lähtemään kotia kohti. Wallu rakastui taas matkan aikana Kuningatar-Moonaan ja Johnnyn kanssa niistä tuli oikein hyvät kaverit. Kerttu taisi olla liian nuori ja kokematon, mutta juoksukaveriksi kelpasi. Ihana reissu, oli kyllä todella sääli lähteä kotiin.

Kuinka tehdä koirasta yltiösosiaalinen ja ihmisiä rakastava

Sunnuntaina koitti se suuri päivä eli Vaalaan lähtö. Hanna tuli hakemaan puolen päivän aikoihin ja lastattiin tilava perheauto niin täyteen kuin se on mahdollista tehdä. Koirilla oli väljää sikaosastolla, mutta liftareille ei enää jäänyt lääniä.

Leiri aloitettiin raittiissa ja rennossa fiiliksessä. Lähdettiin Hannan, Jatsin, Eevan ja Minan kanssa lenkille ja koirilla synkkasi hyvin yhteen. Yleisesti ottaen koiranlenkitys oli Hanna the Orjan harteilla, koska oma kunto loppui ekan 20 minuutin aikana. Tai ei kunto, mutta särkylääkkeen vaikutus. Virkistävä juomatölkki auki ja siitä se sitten lähti uuteen nousuun.

Maanantaina mentiin peltojäljelle, joka meni päin helvettiä. Koira teki ihan mitä lystäsi eikä omakaan toiminta ollut sieltä parhaasta päästä palautteen mukaan. Ensimmäinen peltojälkihän se oli, mutta silti. Pitäisi olla hiljaa ja antaa koiralle mahdollisuus selvittää itse ongelmat.

Esineruutuun mentiin seuraavaksi. Hanna heitteli esinettä ja jätti sen melko lähelle etureunaa. Wallu haki hyvin ja toi myös hyvin. Toisen kanssa sama homma ja kolmas esine jätettiin Wallun näkemättä ruutuun. Hyvin toi senkin eli homma meni juuri toisin kuin etukäteen ajateltiin.

Siihen loppui työskentely siltä päivältä ja onnistunutta suoritusta juhlistettiin kultalonkerolla. Illalla oli virallinen esittäytyminen, johon vierähti mukavasti aikaa. Uusiakin naamoja oli jonkun verran. Pentuja ja nuoria koiria oli tosi paljon.

Tiistaina oli Hilkka opastamassa peltojälkeä. Tehtiin pitkä suora, jota vahvistettiin nameilla. Vastustin aluksi henkeen ja vereen, mutta sepä toimi. Nenä pysyi maassa kuin naulittuna. Toinen harjoitus oli kulman kanssa ja siinä tuli pulma eteen. Wallu haahuili ja miihaili, mutta minä osasin olla hiljaa ja siitä se Wallu löysi jäljen.

Iltapäivällä innostuin tokoilemaan ja sain käteni niin kipeäksi, että hommat piti lopettaa siihen. Treeni meni hyvin siihen nähden, että ihmisiä oli lähellä mekastamassa. Intoa ja kontaktia riitti.

Ruutua, noutoa ja seuraamista treenattiin. Noudossa yritti varastaa, ruutuun meni ilman että siellä oli valmiina lelua ja seuraaminen oli hienoa.

Illalla oli Miimin järjestämä kolmiottelu, lajeina tottis, haku ja agility. Meidän osuus oli agility, jossa oli kaksi aitaa, putki ja kaksi aitaa. Laji valittiin sillä perusteella, että se voisi olla meidän varmin. Niin kävi. Wallu pysyi paikallaan kuin vanha tekijä ja radalle päästyä vauhti oli huimaava.

Keskiviikkona mentiin Satun ja Hannan kanssa pellolle. He tallasivat Wallulle kaksi neliötä. Ensimmäinen meni täydessä haahuilussa, ei mitään hajua ja toinen oli lähellä Jatsin jälkeä. Silloin tuli mieleen, että nyt tuonne kaverin luokse. Ehei, päästin kunnon ärjäisyn ja silloin alkoi heti homma pelittää. Ai että töissäkös tässä oltiin, okei!
Satu toi tullessaan kunnollisia lääkkeitä ja kun oli napin ottanut, ei koskenut enää käteen. Itse asiassa koko käden olemassaoloa ei enää huomannutkaan.

Illalla tuli otettua muutama kultalonkero ja siinä sievässä lupauduin hakuun. Apua! Wallustako hakukoira? Ei auttanut perua, eikun vaan koiraa valmentamaan. Pidettiin kissanruokarinki. Wallu otti yhden palasen, mutta alkoi ahdistaa ja meni pois. Nälkä ja uteliaisuus voitti ja tuli ottamaan toisen palasen. Sitten sitä oltiin jo sen verran rohkaistuneita, että passasi kiertää koko kierros

Torstaiaamuna käppiltiin läheiseen hakumetsään. Mari L. heilutti wubbaa ja paineli metsään. Wallu paineli hurjana perässä ja sai wuban palkaksi. Toinen ukko meni yhtä hyvin ja siihen päätettiin tältä päivältä.
Treenin jälkeen Pasi houkutteli Wallun luokseen syömään nakkia. Whaat?! Wallu säntäsi pyllymyyryä kuin jonkun hyvinkin tutun ja ihanan ihmisen luokse! Muutama pusu vielä naamaan kaiken hyvän lisäksi. Että tälleen tällä erää. Pois piti vetää hihnassa kun ei muuten olisi halunnut lähteä.

Iltasella ei tehty muuta kuin suunniteltiin Hannan kanssa iltaohjelmaa. Ensin meinattiin pitää tietokilpailu ja kysymykset olisi pitänyt juosta metsästä, mutta sateen yllätettyä piilotettiin kysymykset takkahuoneeseen ja oleskelutiloihin. Parempi niin. Porukalla tuntui olevan toisiaan töniessään hyvin hauskaa ja se oli tavoite.

Perjantaina jatkettiin hyvin alkanutta hakuilua. Kolme ukkoa oli valmiiksi piilossa ja Miimi neuvoi keskilinjalla, että katso mistä suunnasta koira ottaa vainun ja lähetä sinne. Tuuli kävi Pasin suunnasta ja sinne Wallu ampaisi, ei puhettakaan mistään mieskammosta ainakaan näin työtehtävissä. Pasi toi Wallun pois ja leikki sen kanssa keskilinjalle asti. Mahtava pikku hakukoira! Muutkin ukot se haki selvästi hajun avulla eli hoksasi äkkiä, mistä oli kyse.

Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie varpaat mukana. Kotiin palattua piti hakeutua Josepan hakuryhmään ja kunhan käsi paranee, jatketaan niitä hommia tämän ihanan, ybersosiaalisen koiran kanssa.

Ennen ruokailua käytiin vielä Hannan kanssa kylällä häpeämässä sen valtavan pullokassin kanssa. Saatiin palautusautomaatti kahdesti tukkoon ja jono vaan kasvoi takana. Samalla reissulla puhkesi ukkonen ja vettä lainehti kaikki paikat täynnä.

Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös kesän kohokohta. Kotimatkalla takakontissa oli kaksi hiljaista koiraa ja meillä kotona vielä pari päivää lähes kuollut koira. Vähintään koomassa, mutta taisi olla terveellistä koomaa. Oli ihana ja hyödyllinen leiri!

Nyt kun kaikki ihmettelevät tämän tekstin sujuvaa ja vivahteikasta kieltä, selkeää jaottelua ja asiallista jäsentelyä sekä lähes täydellistä kielioppia, voin tunnustaa että sihteerinä toimi kuski-avustaja-koiranhoitaja ja pulizer-tason kirjoittaja Hanna, jota ilman en olisi päässyt koko leirille, saati tullut siellä toimeen millään tavalla. Kiitos kaikukoon siitä hänelle!

Elämäni mielenkiintoisin ja mieleenpainuvin jälki

Torstaina mentiin Hannan kanssa jälkitreeneihin. Hanna sai kunnian tehdä meille jäljen. Minä kävin tekemässä Moonalle jäljen. Makkaranpaiston jälkeen lähdettiin katsomaan kuinka koira selvittää jäljen, jota epäilin suht vaikeaksi Hannan hyminästä päätellen. No toisen kepin jälkeen alettiin nousta pientä mäkeä jossa oli kaatunut puu, ja kauniilla bambiloikalla hyppäsin sen yli. Tai siis melkein. Eli oli rähmälläni maassa, ja ei tarvinnut lääkärin koulutusta näkemään, jotta käsi on poikki. Hanna soitti Moonan paikalle ensiapulaukun kanssa. Wallu oli kovasti sitä mieltä että tuo se ei muuten tule mamman luo. Hanna teki upean lastan puunokasta ja siitä sitten sairaalalle. Hanna ajoi 150km/h ja minun olo oli vallan järkyttävä. Sairaalalle saapuessa hoitaja ei ollut edes katsonut meitä, kun äsähti että hän ei nyt jouda, mutta jokainen joka on Hannan kanssa tekemisissä tietää hänen vallan loistavat neuvottelutaidot. (Tämä tyttö pyörtyy,sillä on käsi katki,p....kele nyt apua) Joten jostain syystä apu tuli hyvin nopeasti, ja hoitaja oli vielä kaiken hyvän lisäksi alan miehiä, eli arvatkaa meidän ilmeet kun hoitaja kysyy tarkennusta, eli oliko se pk-jälkeä ;) Hanna otti Wallun yöksi,kun ei tiennyt kuinka kauan menee ennekuin saan asian selväksi. No palvelu oli kyllä ripeä, tunnin päästä oli jo Pinkin käden kanssa menossa kotiin. Koska onhan se tyyli säilytettävä vaikka käsi onkin paketissa ;) Joten nyt on ainakin 5 viikkoa sit sairaslomaa :)

Tokoilua lämpimässä auringon paisteessa

Mentiin Aijan kanssa Pärnävaaralle, ja mukaan tuli myös Elli ja Katja-karjis. Otettiin heti ekana Wallulla luoksepäästävyyttä, ja nyt oli jo niin innokas että siirrymme seuraavalla kerralla vaiheeseen 2, eli Aija tutkii ja minä pidän koiran kiinni. Treenit meni aika pitkälti nimimerkillä kunhan on vaan kivaa, ja sitä kyllä tuntui olevan :D Ainakin pikku-ukolla ;) Hypyissä aletaan jo edistymään niin paljon että kerran toi jo noutokapulan, mutta a:lla sitä en vielä uskalla kokeilla. Kunhan nyt tehdään niistä ekana maailman parhaat esteet niin kyllä se sit kerkee sitä noutoa harjoittelemaan. Koska oli niin kuuma, koira alkoi olla jo hieman poikki, mutta otettiin vielä seuraamista, ja noita käännöksiä pitäis pikkuhiljaa harjoitella. (Eli pitäs nähdä Hilkka ja kuunnella kuinka se opetti sen täyskäännöksen Kirille, koska se osaa sen niin hienosti) Myös Aija varmaan osais neuvoa (vinkkivinkki). Mutta siis miusta on niin hauska käydä tuon ukon kanssa treenaamassa että vois tehdä sitä vaikka joka päivä :D

Agiliitoa ja jälkeä

Sunnuntai-iltana hyvin menneen juhannuksen jälkeen mentiin liitämään. Koiralla oli taas kierroksia ihan liikaa, ja se näkyi heti. Ratakaan ei ollut mitenkään helpoimmasta päästä, ja yhtäkkiä vielä tupsahti pusikoista koiranulkoiluttaja, tietenkin juuri kun olin koiralle lähtökäskyn antanut. Eli lopputuloksena hermojen totaalimenetys. Wallu oli täysin sitä mieltä että hypyn ali voi juosta, putken voi ohittaa ja mennä alle suoraan, yms.... Olihan varmaan minunkin ohjauksessa vikaa, mutta suurin vika oli se, että vauhtia oli taas aivan liikaa ja itselleen on paljon kivempi tehdä kun toisille :D Eli minulle ;)

Eli mitä teen kun hermot menee: Hypyt 70cm, hirveä hitlerhuuto perkele hyppää, tänne, kierrä, tänne, PUTKI!!!! Ja johan rupesi korvat löytymään!!!! Sitten hirveä palkkaus ja onnellinen hymy :D Kyllä tuo on ihan mahdoton elukka ;) Mutta opin myös hyvin tärkeän asian. Eli koiraan en enää päästä yhtään haahuilemaan, vaan heti kun palkkaus on suoritettu, koira seuraamaan ja muutama tokoliike joilla mennään radan alkuun. Toimii muuten aivan loistavasti!!!

No jotta saisi itsensä rauhoittumaan, mentiin kepon kanssa eilen metsää, ja kepo teki elämänsä ensimmäisen jäljen. Matkaa n. 1km, kolme (tai neljä) tienylitystä, janat ja monta kulmaa. Ja mitä koira tekee? No toimii aivan mahtavasti. Alkumatka juostiin, mutta 5 kepin kohdalla en edes huomannut pyykkipoikia, koira itse löysi kepit. Hieman sekoitti jälkeä kun jouduin käskemään paikalle kun liina meni jalan ympäri. Viimeiset kaksi keppiä taas täyttä juoksua, kun koira pääsi liinasta ja vauhti yltyi vallan mahdottomaksi. Mutta vaikka vauhti oli aivan älytön, teki todella tarkkaa työtä, eikä poikennut jäljeltä ollenkaan. Ja paras oli: Viimesen kepin kohdalla olin jo täysin myöhässä, ei nimittäin minun kunnolla juosta aussien perässä :D Koira jäi kauniisti odottamaan kun minä juoksin perässä, ja toi kepin vastaan!!!! Aivan mahtava koira, täytyy kyllä vaan päätä pyörittää miten tuo onkin noin hyvä! Ja kepo oli tehnyt vallan hyvän jäljen, kyllä siitä hyvä kepo tulee pienellä koulutuksella :D :D :D

Wallun ihana lauantai-ilta :D

Koska minulla oli lauantai-iltana työkaverin häät, pääsi Wallu Tiinan luo Sylvin kanssa riehumaan. Kuvat kertokoon illan kulusta :D

Jälkeä

Nyt ollaan käyty muutaman kerran jälkeä ajamassa, ja parhaiten mieleen ovat jääneet Sadun ja Monan tekemät jäljet. (Kannattaisiko niitä tänne kirjoittaa niin muistaisi...?) Sadun kanssa oltiin Kuttukuussa Sinikan luona, ja aikaa jäi sopivasti myös hieman huville. Eli Satu teki tosi vaikean jälken, jossa osa meni täyden ryteikön läpi ja jälki loppui pellolle. Aluksi tietenkin koira rynni ensimmäiset kolme keppiä, ja kadotti myöskin jäljen. Löysi sen kuitenkin ja sen jälkeen mentiin rauhallisesti ja varmasti, ja vaikka tuulikin aika kovasti, loput kepit nousivat ja pellollakin meni tosi hyvin, vaikka tuuli painoikin jälkeä metsään päin.

Nyt pääsin vihdoinkin torstain jälkitreeneihin, ja koska on uusi porukka, kyseltiin minulta mitä koira osaa. No hieman selitin (omaan tapaani no mitäpä se....) ja sitten Mona lähti tekemään Wallulle jälkeä. Makkaranpaiston jälkeen lähdettiin jäljelle ja kerrankin koira keskittyi. Vaikka vauhti oli aluksi aika hurja, kepit löytyivät ilman suuria ongelmia, ja hakkuuaukealla tuuli teki tepposia, mutta koira pysyi aivan mielettömän hyvin hommassa mukana. Mona oli tehnyt kulmia ja kulkenut puiden ympäri ja vaikka mitä keksinyt, mutta koira teki työtä käskettyä, ja vaikka alkoi olla ihan loppu niin silti vaan viimeinenkin keppi nousi maasta. Itse kyllä hävitin kepit kun palkkasin koiran (kiva jos noin teen joskus sitten kokeessakin). Lopputuloksena siis nyt jatkossa treeniä missä omistajan täytyy oppia luottamaan koiraan. No ihan kuin en tätä olisi jo tiennyt ;)

Mietin että kannattaako esineruutua edes tehdä, kun koira oli niin poikki jo tuon jäljen ajamisesta, mutta onneksi otin. Tuo taas höyrysi ja kävi superkierroksilla, etsi kyllä esineet mutta ei ajatustakaan että ne minulle olisi tuonut. Eli tätä täytyy ihan oikeasti ruveta treenaamaan, sillä nuo toisten tuoksuisethan eivät ole esineitä, ja jos ne eivät ole takarajalla ne eivät myöskään ole esineitä. Että silleen. Mutta jälki alkaa siis menemään :D