Kesä alkaa lähestyä

Kyllä se kesä vaan tulee myös tänne itään. Liperistä löydettiin jo sulaa metsää jossa ei ole hometta, ja päästiin aloittamaan sekä jälki että pudotettu esine. Jäljellä meillä alkoi samalla ongelmalla, eli kepit eivät kiinnosta. On se vaan niin hauskaa kun koira menee täysin reagoimatta kepin yli. Treenikaverin kanssa asiaa pohdittiin, ja olenhan sitä koko pitkän talven pohtinut. Kokeiltiin versiota jossa kepistä tehdäänkin täysin merkityksetön "paha",  ja samalla pysäytin koiran kepille, eli en antanut neidon tulla kepin kanssa minun luokse. Kas kummaa, hattivatit humisivat oikeaan suuntaan ja nyt takana on kaksi loistavaa jälkeä, joista viimeisellä koira alkoi hidastamaan ja tarkistamaan jälkeä jo ENNEN kepille tuloa. Jälki oli myöskin merkkaamaton enkä todellakaan tiennyt edes miten se menee metsässä. Ja lopputulema olikin sitten aivan loistava! Jos se noin "pienellä" pääsee yli tuosta ongelmasta mi olen kyllä  enemmän kuin onnellinen. Toisaalta eihän tässä harrastuksessa mitään iloa olisi jos kaikki menisi aina hyvin?

Hakumetsälläkin kävimme eilen, ja kylläpä tuo neito muisti mitä tehdä. Karkasi minulta ekalle ukolle, niin tohkeissaan oli hommasta. Tehtiin kevään aloittajaiset, eli suorapalkkaa ja iloa. Ei siis mitään säätämistä. Se jätetään muutaman viikon päähän kun päästään hakukoulutukseen.

Tottiksessa junnataan edelleen paikallaan, en tiedä miksi. No viikonloppua odotellessa, Korrit tulevat neuvomaan kädestä pitäen mitä tekisimme toisin. Tähän täytyy muutenkin nyt taas kerran tormistautua ja alkaa ajattelemaan hieman erilailla. Koiran lailla?

On aihetta juhlaan!

Viime vuosi oli, kuten on tainnut jo käydä ilmi, aivan uskomaton tulosten pohjalta. Kaikki kova työ, tuska ja kyyneleet olivat sen vaivan arvoisia. Viime kesänä moni unelma, jota en ollut osannut edes unelmoida, toteutui. Lilyn kanssa tekeminen on vaan niin jotain ihanaa! Markus otti meistä kuvia studiollaan tästä hyvästä, eli jos haluatte yhtä hienoja kuvia menkääpäs http://kuvavelhot.fi/

 Mutta siis vuosihan alkoi maaliskuussa sillä pitkään odotetulla TK2 merkinnällä nimen edessä. Pitkään odotettu siksi, että en siis vain ollut saanut aikaiseksi mennä kokeisiin. Jännä kun ne ei tule tuomaan noita titteleitä kotia?

 PK puolella tulokset olivatkin sitten hurjia: Saimme HK1 tittelin elokuussa. Tästä suuri kiitos treeniryhmälleni, en olisi muuten varmaan ikinä uskaltanut mennä kokeisiin!

 JK3 titteleitä tuli peräti 5, joista yksi oli se maaginen ykköstulos! Eli enää kaksi jäljellä ;) Tuli myös koettua se yhden pisteen päässä oleva kakkostulos, mutta siitäkin selvittiin hengissä? Onneksi treeniryhmä jaksaa potkia meitä eteenpäin, eikä anna lannistua.

 SM-kisat. Tämä on todellakin se "en olisi koskaan uskonut" hetki. Ja millä sijoituksella, 16!!! aivan uskomatonta. En vieläkään jaksa uskoa tätä todeksi!

 Ja sitten, Josepan kiertopalkinnot: Paras narttu ja Paras Jälkikoira. Tulikohan ne kummatkin koiran tuloksista ;)

Mutta viimeisenä ja kaikkein merkittävimpänä saavutuksena saimme Australianpaimenkoirat Ry:n Vuoden PK-koiran palkinnon! Tämä palkinto on aina ollut sellainen että olen vain kateellisena katsellut kuinka vuodesta toiseen hienot koirakot sen saavat, ja miettinyt että tuohon meillä ainakaan ei ole mahdollisuutta. Mutta siinä se nyt on, kaunis lasinen muisto tästä upeasta kaudesta! Kiitoksia kaikille jotka olette auttaneet meitä metsässä ja kentällä, lauantaina juhlitaankin sitten kakun ja muiden herkkujen kanssa tätä viime vuotta. Kahdestaan tämä olisi ollut tekemätön paikka, yhdessä upeiden treenikaverien kanssa tämä oli ainoastaan mahdollista! Ja kiitos jälleen kerran Minnalle aivan upeasta harrastuskaverista.

Koira josta ei ikinä tulisi yhtään mitään? Siinä sitä nyt olisi, taisi siitä kuitenkin tulla :D

Lunta tupaan ja hieman muuallekkin

Lunta on nyt sitten tullut vähintäänkin riittävästi. Meidän normilenkkipolut on kuitenkin pysyneet aurattuina, mutta kauhukseni huomasin että metsäkoneet ovat alkaneet tekemään tuhojaan ja mielenkiinnolla odotan kuinka kauan meidän lenkkipolut pysyvät meidän käytössä. Sinne alkaa nimittäin ratsutilan rakentaminen, ja epäilen että silloin meidän on väistyttävä. Todella harmillista sillä tuolla on ollut mahtava käydä lenkillä kun muita kulkijoita ei juurikaan ole ja matkaa lenkille on autolla n. 3 minuuttia.

Lenkillä ollaankin käyty yksin, kaksin tai isommissa erissä. Lily myöskin on hyväksynyt että hänen häkkiinsä voi tulla melko vieraatkin koirat, ja ei hampaiden näyttäminen saa niitä poistumaan takavasemmalle. Viime viikolla kokeilussa oli Lennu, ja ainut mistä tuli hieman sanomista oli se kuinka autosta poistutaan ja missä järjestyksessä.

Käytiin myöskin Kamua ja Aapoa treffaamassa, ja heidän uusinta tulokastaan, kissanpentua rodultaan ragdoll. Se oli aika pelottava Lilyn mielestä, varsinkin kun kissa tuli aivan iholle ja jopa räppäsi tassulla. Ilman kynsiä kylläkin, mutta silti! Kyllä siinä hattivatit huojuivat pään sisällä kun neito yritti keksiä kuinka tässä tilanteessa toimitaan. Pojat myöskin pyörittelivät neitoa lumihangessa ja sainpas kuvankin muistoksi otettua pienistä lumipaakuista. Harmi vaan kun huomasin vasta myöhemmin kuinka isot paakut olisivat pyllyvilloissa olleet.

Muuten aika onkin mennyt taas koulutehtävien ja yhdistysasioiden hoidossa, ja toki bonuksena vielä sain melkein kaikilla kiertäneen oksennustaudinkin. Toivotaan että tämä nyt alkaa hieman helpottamaan niin pääsisi jo pihalle ja treenaamaan. Mutta onneksi koiruus ei tästä vapaa-ajasta ole ollut pahoillaan, hyvänä sairaanhoitajana makaa sylissä ja antaa voimapusuja!

Voi voi voi

Talven lajina on meillä perinteisesti ollut toko, ja niin tänäkin talvena. Tokon sääntöuudistukset ovat jännittäneet, ja harppaus avosta voihin on tuntunut todella isolta. Tässä taas näkee ohjaajan osaamattomuuden, kun on osannut opettaa ainoastaan luokka kerrallaan liikkeet, eikä kerralla kaikkea. Onneksemme olemme päässeet osaavampien kanssa nyt treenaamaan ja itsekkin alkaa nyt ymmärtämään kuinka pienissä palasissa koiraa täytyykään tokoon opettaa. Kotiläksynä on ollut kaukot, ja ne alkavat olla ohjattuna jo ihan toimivat. Tavoitteena miulla on että kymmenen perättäistä onnistunutta suoritusta ja sen jälkeen vasta alkaisi liikkeen vaikeuttaminen. Kuulostaakohan ihan pölhöltä? No jokatapauksessa tässä olisi videomuodossa tämän päivän suoritus. Yksi virhe siellä vielä tuli, mutta koira alkaa hyvin oppia pitämään takajalat paikallaan. 

Paikkamakuun tunnetila alkaa löytymään, ja nyt täytyisi alkaa lisäämään häiriötä siihen. Hyppy on edelleen aivan järkyttävä, en vaan saa sitä toimimaan, vaikka tekisin mitä. Ja nyt siis puhutaan metrisestä hypystä. Hyviä neuvoja otetaan vastaan.

Muuten aika onkin mennyt minulla töissä ja koulussa ja Lilyn aika palellessa lenkillä/ nukkuessa lämpöpeiton alla. Ja toki tiputtaessa kaikkia karvoja, koska kyllähän -30 asteen pakkasilla kannattaa bikini olla? No hyvä vaan kun tiputti, sillä tänä vuonna aiomme käydä näyttelyissä, ja niissä hommissa olisi karva hyvä olla olemassa. Mutta nyt voisi alkaa kasvattamaan sitä jo takaisin, muuten alkaa tulla kiire. 

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Viime vuosi on nyt mennyt ja uusikin alkanut oikein mainiosti. 

Viime vuonna harrastusrintamalla oli aikamoista huisketta, alkaen Varkaudesta 15.3 jolloin saimme vihdoin puuttuvan ykköstuloksen tokossa ja etuliitteen TK2. Tokon saralla olemme nyt talven ajan harjotelleet voittajaluokan liikkeitä, ja toivotaan että ne saataisiin mahdollisesti kasaan ennen kesän PK-kauden alkua. Mutta koska tieto lisää tuskaa mitä enemmän opin voittajaluokasta sitä kauemmas kisat menevät. Ja eihän meillä vielä mikään kiire ole kisoihin, sillä haluan olla varma koiran osaamistasosta ennen kisoihin menoa. Onneksi olemme päässeet ylempien luokkien tokoryhmään, ja sieltä saadaan paljon kaivattua treenimotivaatiota sekä tietotaitoa liikkeiden suorittamiseen.

PK-puolella uskaltauduimme vihdoin ja viimein hakukokeeseen, josta ykköstuloksella tulikin HK1 etuliite. Ensi kesänä tavoitteena olisi ainakin HK2, ja jos ei ohjaajan pupu mene pöksyyn mahdollisesti yritämme myös voittajaluokkaa. Tuo haku on vaan edellleen itselle niin korkean kynnyksen kisalaji että todennäköisesti juuri siksi pitäisikin kokeisiin uskaltautua. Saisi sitä paljon kaivattua kisakokemusta, ja alkaisi ymmärtää omaa toimintaa metsässä paremmin. Myöskin kokeenomaiset treenit ovat ensi kesän sanoma, toki siis silloin tällöin ettei koiran motivaatiota tapeta liiallisella jankkaamisella. 

Jälkipuolella ylitimme toiveet, haavet ja unelmat moninkertaisesti, ja kiitos Aulin ym. treenikavereiden uskaltauduimme SM-kisoihin. En ole kuin villeimmissä unelmissa toivonut sinne pääseväni, ja siellä sitä sitten oltiin! Ja sijoituimme aivan uskomattoman hienosti, 11/ 28. Puoli pistettä vajaa kymmenen kärki mutta silti. Oli se uskomaton kokemus! Ja ykköstuloskin napsahti, joten valiokello kilkattelee. Muut ykköset antoivat odottaa itseään, 3 kakkostulosta kyllä saatiin kasaan. Ongelmana oli viisi keppiä ja kaksi esinettä. Syksyllä homma alkoi kuitenkin luistaa, mutta se oli liian myöhäistä kisakautta ajatellen. Ensi kesänä sitten yritetään uudelleen, ja toivotaan että ne puuttuvat ykköset löytyisivät jostain metsän siimeksestä?

Muuten arkielämä on muutunut vieläkin helpommaksi, sillä Lily on saanut uusia koirakavereita ja alkaa muutenkin olla jos mahdollista, vielä helpompi koira arjessa. Sen kanssa on niin mukava olla ja mennä, ei paljon elämä enää stressaa. Eläinlääkärissäkään ei tarvinnut viime vuoden aikana paljoa saranoita kulutella, kevään nenäpunkkia ja syksyn silmätulehdusta lukuunottamatta. Eli silläkin puolella oli todella ihana vuosi!

On meillä muutama yllärikin luvassa kesän/syksyn aikana, mutta niistä sitten kunhan aika on. Kuuluvat taas nimittäin " en edes villeimmissä unelmissakaan...." kastiin. 

Ja toki ainahan voisi toivoa että blogi saisi hieman eloa ja saisin alettua päivittelemään elämäämme useammin tänne :D

Kuulumisia talven keskeltä

Kesä meni niin nopeasti että blogi jäi päivittämättä. Tänään kävin täällä pitkästä aikaa ja mietin että voisi olla mukava herätellä tätäkin henkiin. Paljon on viime kerran jälkeen tapahtunut, niin paljon että epäilen että yksi kirjoitus ei tule riittämään. Epäilen että kukaan ei jaksaisi moista myöskään lukea!Toki enhän tiedä lukeeko tätä kukaan enää? Mutta jos aletaan nykyhetkestä, ja yritän kirjoitella kesän tapahtumista sitten myöhemmin?

Kesän treenikausi on ohitse maastojen iltatreenien puolesta, toki hakua vielä treenataan sillä mitäpä muuta sitä viikonloppuna tekisi? Ja iltaisin ollaan keskitytty tokon voittajan/evl:n liikkeisiin. Pienoinen tokokärpänen tuntuukin surisevan treeniliivin taskussa ja neitokin tuntuu olevan innoissaan kun pääsee uusia juttuja harjoittelemaan. Toki ollaanhan sitä niitä aiemminkin harjoiteltu, mutta siitä on jo aikaa. Myöskin viettiä rakennetaan uuteen uskoon ja ikuisuusongelma paikkamakuu räjäytettiin aivan täysin, mielentila oli niin väärä että aloitin opetuksen kokonaan alusta käskysanan vaihdon kanssa. Täytyy vaan olla todella tarkka ettei nyt tee uudelleen samoja virheitä. Onneksi seuraavaan kokeeseen on vielä aikaa.

Muuten elämä on ollut aika rauhallista, kiitos sen vanhan papan joka päätti reilu kuukausi sitten että kerkeää risteyksestä ennen minua. No ei kerennyt ja melkein viikko menikin sairaalassa ja nyt kuntoutetaan sitten selkää joka otti aikamoisen tärskyn hommassa. Taas saa vaan kiittää tuota neitoa joka ottaa nämä vapaat oikein hienosti, vaikka kyllä ilo oli sekä snautserilenkillä että ekoissa treeneissä oikein järkyttävän riehakas.

Mutta tässä tälläinen pikapäivitys!

TK2 olisi vihdoin ja viimein saavutettu!

Ja millaisen työn takana se olikaan...? Varsinkin kun kukaan ei tule kotiin antamaan tuota kirjainyhdistelmää, vaan sen vuoksi on ihan oikeasti lähdettävä kokeisiin. Ja voin kertoa, jos jännitän PK-kisoja, ni tietäisittepä mitä se on tuolla tokopuolella... Mie oon vaan lykännyt ja lykännyt tuohon kokeeseen menoa, kunnes Seija sai miut puhuttua yli. Ja sitten neidolla alkoi juoksut. Mutta koska päätös oli tehty, se pidettiin ja katsottiin seuraava koe jonne päästään. Niinpä lauantaina noustiin yhdessä Seija ja Polan kanssa autoon ja hurautettiin Varkauteen. Ja pidemmittä puheitta, tässä se nyt sitten olisi:

Jos ohjaaja muistaisi hengittää, muistaisi millä käskyllä käskeä koiraa ja silleen, voisihan se olla parempikin. Mutta tulos se on ja sillä selvä, ja pääsemme vihdoin ja viimein VOITTAJAAN!!! Jei! Koska täytyy sanoa että myöskin syy, miksi toi avoin on tuntunut niin kauhealta on noi supertylsät liikkeet joita en oo jaksanut koiralle jankata. Voittajan liikkeet on paljon mukavammat, joten ootan ihan innolla kun pääsen tällä viikolla täysillä niitä harjoittelemaan.

Tässä vielä kuvia juhlista:

 Toko on totista?

 Kyllä ne kisoissa osasi?

Miun rakas