"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

maanantai 20. lokakuuta 2008

Taitaa siitä sitten kuitenkin olla :D

Siis agilitykoiraksi ;) Kyllä eilinen sen osoitti!Siis meillähän on ollut se ongelma, että kaikki muu on niin paljon kivempaa, koira ei tahdo pysyä paikallaan vaan roiskii kaikki esteet läpi juuri niinkuin huvittaa ja haukkuminen on aivan älytöntä. Marjon (kouluttaja) ohjeiden mukaan muutettiin istu-käsky paikka käskyksi, ja ollaan nyt treenattu narun päässä, eli että koira ei pääse vapaaksi missään tilanteessa. Ja kylläpä muutoksen huomasi! Saatiin jopa rataa tehtyä, ja koiran kontakti oli kyllä aivan ihmeteltävän hyvä. Ja piti sit kokeilla ihanaa uutta wubbaa, ja testattua että sitä EI käytetä palkkana kuin ihan viimeisessä hädässä. Saa nuo Wallun kierrokset sieltä miljoonasta noin 50 miljoonaan. Eli sitä käytin vasta loppupalkkana, muuten tuolle jo ruoka/nännikumi riittää täysin hyvin. Täytyy testata tuo wuban vaikutus vielä tokossa, siellä kun ne kierrokset on huomattavasti matalammat.



Ja arvatkaa ottiko taas koville tuo treeni, koira oli aivan puhki kun päästiin kotiin! Jos siis tuollaisia treenejä olisi vaikka joka kolmas, niin kuinka nopeasti päästäisiin kisaamaan ;D

Ei kommentteja: