No niin, nyt on sitten käyty toisen kerran paimentamassa, ja jos eka kerta meni hieman kysellessä että mitä ihmettä, niin nyt ei sitten mennyt. Sinikan kahdella koiralla oli juuri parhaat päivät menossa, mutta se ei kyllä vauhtia hidastanut. Ensimmäisellä paimennuksella hieman vielä koira kyseenalaisti että kuka tätä hommaa johtaa, ja hieman räksytystäkin oli ilmassa. Toinen kerta lähti onnistuneesti sillä, että minähän en mene maahan, minä vaan juoksutan lampaita. Sinikka oli narun päässä ja minä lauman edessä. Käämit paloivat ja angsti löytyi. Syöksyin koiraa kohden ja pamautin paimensauvalla maata, ja karjaisin maahan. Koiran tippui sen siliän tien maahan ja katsoi minua "ihanko tuo nyt on tosissaan" ilmeellä. Sen jälkeen löytyi pieni paimenkoira Wallun sisältä ja homma alkoi toimimaan. Oli muuten ihan uskomaton tunne kun lampaat ei ryysineet päälle, vaan kiltisti kulkivat mukana, ja koira tuli perässä niin onnellisen näköisenä, että ihan nauraa piti :D Ei tuon paremmin olisi voinut mennä! Odotan ihan innolla ensi torstaita, sillä nyt alkaa löytymään se paimennuksen punainen lanka, sekä minulle että koiralle. Kiitosta pitää kyllä antaa Sinikan uskomattomalle silmälle koiran käsittelyssä!Videot antavat odottaa itseään, Arja oli kuvaajana, ja toivottavasti saan ne aika pian nettiin. On nimittäin aivan erinäköistä paimennusta kuin mitä eka videot!
Lauantaina oli vuorossa Kimmon 7v synttärit, ja koska ryntäsin suoraan töistä Hannan luo, olin lupautunut käyttämään myös Jatsin lenkillä. Perjantaina oltiin kävelty mukava vajaan kahden tunnin lenkki, ja ajattelin että sen saman kierrän nytkin. Siinä kun koirat saa mukavasti olla vapaana. Jo sillon näin itsekkin Jatsin ja Wallun lämpenevät välit, mutta nyt ne pääsivät oikeasti yhteiselle sävelelle ja riekkuivat ja temmelsivät niin, että ei voinut kun nauraa maha kippurassa kun pöhköt juoksivat ja riehuivat, milloin Wallu edessä milloin Jatsi :D Ja hauskaa oli. Ja koska eihän asiat ole ikinä minun kanssa helpot, matkalla tuli Miimi vastaan ja pysähtyi juttelemaan. Lopputulos oli, että huomasin olevani 4 koiran kanssa lenkillä. Ja jos Jatsi on ollut perästä vedettävää mallia niin kyllä sisko ja äiti ovat samanlaisia. Hihnassa kuljetin sitten 4 koiraa, ja kuinka ollakkaan hihnat sekosivat, ja tytyöt pääsivät karkuun. Ja koska aussien vauhti ei ole minun pikajuoksuun verrattavissa, mietin nanosekunnin että mitä hel... ttiä minä nyt teen... Päästin wallun irti ja huusin hae, enkä kyllä yhtään ollut varma mitä koira tekee. No sinne se kirmasi vielä nopeampaa vauhtia, kaartoi tyttöjen eteen ja teki selväksi että matka loppui tähän, eikä askeltakaan enää. Minun hieno paimentava aussienmetsästäjä ;) Sen jälkeen en enää tyttöjä vapaaksi laskenut, vaan hihnassa kuljettiin koko matka. Saatiinpa jopa kommenttiakin, kun yhden mökin pihalla miehet olivat maailmaa alkomahoolin säestyksellä parantamssa, ja olivat sitä mieltä että ohhoh, onpa paljon koiria, ja jätinkö osan vielä kotiinkin? Jatsin nähdessään totesivat että tuo on kyllä tuttu, olenko varastanut koiran ;) Liikenne (jota normaalisti ei ole) oli nyt kuin kuuluisasta sanonnasta lontoossa. Hienosti Wallu ja Jatsi tottelivat, kertaakaan en ottanut koiria kiinni! Kyllä oli väsynyt mutta iloinen olo kun reilun parin tunnin kuluttua Hannan kotiin tallustelin! Tämä täytyy tehdä uudelleen!!!
Sunnuntai-aamuna mentiin Pärnävaaralle tokoilemaan, ja kokeiltiin ampumistakin niin, että Wallu oli autossa kun ammuin muille koirille. Miimi sanoi että ei ollut edes päätä kääntänyt. Treenit menivät oikein hienosti, ja koska varamiespalvelu hoiti tunnarikapulat, otettiin tunnaria, ja ekana ryssin koko homman, kun Wallu ryntäsi oikealle kapulalle ja jouduin ottamaan sen takasin. No sittenhän se ei enää tiennyt yhtään mitä tehdä. Nyt tarkoituksena olisi vähintään 3 kertaa viikossa ruveta tätä treenaamaan. Ja lupauksia kuului, että agilityeste kepit olisi myös tulossa Joensuun suuntaan, joten sitäkin voi nyt omalla pihalla alkaa treenaamaan :D Mutta hieno kontakti oli kyllä koiralla, vaikka oli suht uusi paikka, muitakin kaempana treenaamassa ja paljon oli jo tapahtunut aamulla.
Illalla hyvin nukuttujen päiväunien jälkeen oli vuorossa agilitytreenit, joista jo suunnittelin hyvin helppoja, mutta suunnitelmat muuttuivat kun Heidi tuli mukaan valmiin radan kanssa. Kyllä sain pyöriä ja hyöriä, ja totean vaan että kyllä tuo koira osaa, mutta minä en. Eli nyt täytyy ruveta harjoittelemaan ihan oikeasti liikkumista, sillä nolohan se on kun omiin kenkiinsä kompastuu :D Treeni oli kyllä aivan mahtava, sillä koira oli lopussa jo aivan kuitti, mutta silti jaksoi keskittyä eikä kimpoillut ihan mihin sattuu (muuta kuin silloin kun ohjasin ihan miten sattuu).
Torstaina on sitten taas paimennus, ja innolla odotan mitä se Sinikka nyt on meidän päänmenoksi suunnitellut :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti