"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Ihanaakin ihanampi viikonloppu








Huh huh mistähän aloittais... Eli Elli oli ilmoittanut Pennin+chihut joensuun näyttelyyn, ja Satu tietenkin lähti mukaan. No Heidi asiasta kuultuaan piti pienen neuvonpidon kotosalla ja suuntasi myös kohti Joensuuta. Elli ja Satu saapuivat jo perjantai-iltana, ja käytiin ekana koirien kanssa pihalla. Chihut ekana ulos, ja täytyy kyllä myöntää että hassuja söpöjä elukoita olivat. Sitten päästetään aussiejengi pihalle, eli Kuningatar Moona, Johnny, Kerttu, Penni ja Wallu. Voitte vaan kuvitella vauhdin ja vaaralliset tilanteet, kun tuollainen lauma hyökkää :D Ulkoilutuksen jälkeen veimme Ellin ja Satun yöksi Jarnon asunnolle, ja toivotimme hyvää yötä.

Lauantaipäivänä työ sotki seurustelua, ja tytöt olivat suunnanneet näyttelykehiin. Nyt täytyy myöntää että en sitten yhtään muista mitä pikuiset sai, joten en ala edes arvailemaan, mutta Penni sai EH:n. Tuomari oli kuulemma ollut tosi mukava. Heidi liittyi seuraamme ja suunnattiin Sipriin, koska ei tuollaisen lauman kanssa juuri muualle uskaltanut mennä. Heidillä oli mukana Rokki ja Misty, ja liittyipä joukkoon vielä Saimi ja Jatsikin, omistajiensa kera. Koska siinä vaiheessa kun mennään yli 5 aussien, on näköjään ihan sama onko niitä 6 vai 10!

Vauhtia ei taaskaan puuttunut, Wallu ja Moona ottivat kuningasparin paikan ja johdattivat alamaisensa metsän siimekseen. Kyllä oli hauska katsoa kuinka koirat nauttivat ja tekivät omia "ryhmiään". Lauraa ja Saimia oli mukava nähdä, vaikka heillä ei mukavia uutisia ollutkaan, koska muuttavat Joensuusta pois. Heidi otti kuvia reissusta, ja en näitä ole mitenkään korjaillut, hirtä Heidi miut vaan ;)

Lenkin jälkeen mentiin meille syömään huippukokki Jarnon kanapaistosta, ja ilmeisesti ruoka maistui, sillä juurikaan ei ruokaa jäljelle jäänyt. Sitten alkoi illanvietto, ja koska ei mitään normaaleja olla, aloitettiin illanvietto menemällä alkudrinkeille baariin, josta sitten kotiin ja saunomaan. Hauskaa oli ja kellon kulkua ei edes huomannut, juttua riitti ja hauskaa oli. Mutta jotta jäisi toiseenkin kertaan juttua, piti kuitenkin kolmen aikaan kömpiä nukkumaan. Koiratkin olivat hyvin hiljaisia, ja ainakin allekirjoittanut ei herännyt kertaakaan koko yön aikana. Sadun kanssa käytettiin vielä koirat ulkona, ja Wallu on nyt täysin hyväksytty joukkoon, sillä vauhtia riitti ja kyllä saattoi yön kulkijat ihmetellä, kun 4 aussieta otti jalkapallokentän haltuunsa.

Aamulla noustiin ja suuntana oli Joensuun missikisat, joissa Penni sai taas EH:n, ja avostelu oli kyllä tosi hyvä. Koska vettä alkoi tulla kaatamalla, poistuimme takavasemmalle eli ruokaa hankkimaan, ja sitten rauhoituttiin sohvalle syömään ennen kuin matkalaisten oli kiidettävä matkaan. Ihana viikonloppu oli ja yllättävää oli, kuinka helposti noinkin iso määrä koiria mahtuu melko pieniin tiloihin. Wallusta vielä sen verran että oli myös ihana nähdä, kuinka vapautunut se oli. Kaksi täysin tuntematonta ihmistä, ja koko viikonlopun aikana ei ollut yhtään läheltäpiti tilannetta. Tuntui ihan uskomattomalta, kun yli vuosi sitten olen nähnyt koiran tuollaisena. Koska pidättyväinen se on aina ollut, mutta nyt se oli se normaali pidättyvyys. Ei kytännyt, ei stressannut. Piti jopa käskeä kiehnäämästä pois.

Wallu oli jopa niinkin normaali, että mentiin hakutreeneihin sunnuntai-iltana. Vauhtia riitti, kolme ukkoa oli metsässä. Koska ukot olivat viime treeneissäkin, huomasi että koira uskalti ihan eri tavalla mennä ukolle, ja viimeisen ukon leikityksen aikana ukko astui tassulle, josta ennen olisi todellakin ollut seurauksia, nyt oli vaan urahdus ja leikki jatkui. Ihan älyttömän mukavat treenit, nyt vaan edelleen täytyy vahvistaa että olipa siellä metsässä kuka tahansa, se on mukava ja sillä on aina wubba siellä mukana. Nyt karsitaankin kaikki muu ylimääräinen pois, ja metsässä on vaan ihanaa ja mukavaa.

Tänään mentiin uusiin treeneihin, ja koska Miimi oli myös mukanajoten otettiin hänet ekaksi ukoksi. Hyvinkoira löysi ja leikki. Toisena ukkona oli mies, ja hieman arvelutti miten Wallu suhtautuu vieraaseen. Hyvin alkoi leikkiä, mutta sitten loppui pokka ja rupesi minun suuntaan katsomaan että sano mamma mitä teen, kun en millään uskalla leikkiä tuon miehen kanssa. Miimi sanoi että käännä selkä koiralle jotta se oppii uskaltamaan, ja se toimikin vallan hyvin. Kun ei minulta apuja saanut jatkoi leikkimistään. Kolmannen ukon kohdalla uskoa oli jo niin paljon että leikki tosi reippaasti,ja ukko sai koiran tuotua ihan minulle asti. Wallu vaan katseli metsään ja oli vielä neljännelle menossa. Tähän oli hyvä lopettaa, ja koirasta kyllä näki että mielellään olisi vielä sen neljännen ottanut. Ja kuinka ylpeä olikaan kun tultiin metsästä ja kaikki kehuivat yhteen ääneen. Häntä pystyssä ja rinta rottingilla. Tälläisiä treenejä kun vaan saataisiin enemmän :D No ens viikon maanantaita odottaessa! Nyt levätään torstaihin asti ja sitten olisi vuorossa jälkitreenit.

2 kommenttia:

Elli kirjoitti...

Pennille lauantaina H... ;) Ja Tupulle kumpanakin päivänä EH ja Tikille ERI:t ja vara-sertit. Ihan noin niinku jos jotaki jäi kiinnostaan. :D Mutta otetaan toki uusiksi. :)

Heidi Jaakkola kirjoitti...

Ihanata ihanata Liseee LISSEE!!!! :D

Kiitos meidänkin puolesta ihanasta reissusta, olipa sitten rentouttava reissu. ;)